Huuruista kauneutta – 5 Sun Arawin mestariteosta oluen kanssa nautittavaksi

Aurinko-Arawilla on luonnollisesti aurinkolasit.

Aurinko-Arawilla on luonnollisesti aurinkolasit.

Texasin Austinissa syntynyt, mutta sittemmin kalifornialaistunut Cameron Stallones ei ylivoimaisen tyylikkäästä nimestään huolimatta ole julkaissut musiikkiaan omalla nimellään, vaan tunnetaan paremmin Sun Arawina. Välillä krautrockista ja toisinaan taas modernin afrikkalaisen paimentolaismusiikin rytmeistä tyylejä poimivan artistin tuotantoon mahtuu kymmenen täyspitkää ja lukuisia EP-julkaisuja vain viidessä vuodessa.

Stallonesin hurja levytystahti sekä hänen musiikkinsa kaljapullomaiset kilkatukset ja kuplivat poreilut ovat suorastaan hiostava yhdistelmä. Turruttavan junnaamisen, korkealentoisen maalailun ja välillä suorastaan primitiivisen rytinän näppärästi yhdistävän Sun Arawin musiikilliset tyylikirjot ovat sen verran huurteisesti toteutettuja, että niihin on syytä perehtyä olutsuositusten kera. Nauttikaa kohtuudella.

#1 Impluvium (2011)

Biisi: Lyhyen Sun Araw -oppimäärämme aloittava, parin vuoden takainen Impluvium sisältää oikeastaan kaikki artistille ominaiset elementit: hieman rämisevän äänimaiseman, yllättäviä rytmisiä valintoja ja keskenään ristiriitaisesti luuppaavia melodioita. Stallonesilla on tapana venyttää kappaleiden kestoa normaalin popkaavan ulkopuolelle. Monilla hänen levyistään onkin vähän kappaleita, mutta niiden kestossa riittää pureskeltavaa. Sun Arawin parissa ei kannata siis kiirehtiä.

Olutsuositus: Leikkisän videon ja rytmisesti pirskahtelevan kappaleen seuralaiseksi käyvät hyvin belgialaiset gueuze-oluet. Avotilojen ilmassa leijuvalla villihiivalla käytetyistä lambic-oluista sekoittamalla ja pullossa sen jälkeen käymistä jatkamalla valmistetuissa gueuzeissa on runsaasti vivahteita ja niiden maku vain paranee ajan myötä. Nämä hapokkaat ja hedelmäiset oluet vaativat hieman totuttelua ja maistelua – aivan kuten Sun Arawin musiikki. Kokeile esimerkiksi Cantillon Gueuze -olutta.

#2 Deep Cover (2010)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Biisi: Aurinko, laineet, surffihommat. Tai ehkä nimen perusteella jossain Gibraltarilla auton takakontissa piileskelevä agentti, joka hikoilee jännityksestä ennen rajatarkastusta? Tämän kappaleen lempeän lämmintä soljuvuutta on vaikea paikantaa tai pukea sanoiksi, mutta paljon leppoisampaa tai autereista teosta saa hakea. Kaiken kruunaavat loppua kohden mukaan uivat ja muiden soitinten lailla räkäisesti soivat urut, jotka kuin varkain kohottavat tunnelman yhä kakofonisemmaksi. Kappaleen vetovoima tehosi myös ultraväkivaltaisen ja pelaajien hermoja vaikeudellaan koettelevan Hotline Miami -indiepelin suunnittelijoihin, jotka valitsivat sen pelin soundtrackille.

Olutsuositus: Pilsener, tuo tavallista lageria tuhdimmin humaloitu pintahiivaolut sopii tämän kappaleen kanssa nautittavaksi. Kuten Deep Cover, pilsenereiden suoraviivainen maukkaus ei leikittele liikaa, mutta kantaa virkeydellään loppuun asti ilman turhaa kikkailua. Kokeile vaikkapa kotimaisia Kukko- tai Brykmestar Luomu Pilsejä.

#3 Horse Steppin’ (2008)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Biisi: Jos Sigur Rós ryhtyisi lofi-psykedelian lähettilääksi, jälki voisi olla jotain tällaista. Suurieleiseksi kasvavan kitaroinnin ja suorastaan 1960-lukulaisen, isolla siveltimellä maailailevan huuruisuuden juhlaa. Kappale on malliesimerkki siitä, kuinka Stallones kykenee yhdistämään pillifarkkuisen indierokkiväen mieltymykset ja kolistelevan taidemusiikkisoundin perässä haahuilevien hippien toivomat hengellis-myyttiset äänikudokset niin, ettei lopputuloksesta tule yliyrittävää sillisalaattia. Myös tämä kappale löytyy Hotline Miami -pelin soundtrackilta.

Olutsuositus: Nyt vaaditaan hieman ryhdikkäämpää, pidempikestoista makua. India Pale Ale-, eli IPA-oluiden pitäisi sopia tämän kappaleen kyytipojiksi. Siirtomaa-aikoina syntyneen olutlajikkeen maussa on katkeroa ja potkua, joka kantaa ja viipyy suussa. Kokeilla voi vaikka Goose Island IPAa, Suomenlinnan Panimon Hoppea tai Sierra Nevada Torpedo Extra -IPAa.

#4 Bump Up (2011)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Biisi: Otetaanpa vähän funkia, hidastetaan sen tempoa ja lätkäistään kylkeen ehkä löysyydessään maailman nerokkainta kitarointia – siinä resepti, jolla ei voi mennä pieleen. Suoraviivaisuutensa ja jokseenkin vastustamattoman groovensa ansiosta ehkä yksi Sun Arawin helpoimmin lähestyttävimmistä ja yli makurajujen hurmaavimmista kappaleista.

Olutsuositus: Letkeän kappaleen yhteyteen sopii sujuvasti sitruksinen vehnäolut, ehkä belgialainen tai ranskalainen bière blanche tai sen saksalainen, aromirikkaampi hefeweisen-serkku. Joka tapauksessa suodattamattomalla mennään, sen verran utuinen on kappaleen sointi. Juo siis esimerkiksi belgialaista St. Bernardusta tai saksalaista Ayinger Bräu Weissea.

#5 Harken Sawshine (2008)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Biisi: Muistatteko vielä legendaarisen lännensarjan, Bonanzan? Jos siitä tehtäisiin pitkä elokuva, olisi tämä täydellinen kappale kohtaukseen, jossa päähenkilöt valmistautuisivat kohtaamaan autiomaan halki ratsastettuaan ryhmän karjavarkaita. Aurinko porottaisi, ilma olisi tiheänä jännityksestä ja jokaisen kasvoilla olisi odottava, mutta päättäväinen ilme. Niin on rupista ja uhkaavaa, mutta samalla tunnelmallista tässä kantriblueshuhuilussa.

Olutsuositus: Nyt on niin tuhti meininki että tarvitaan runsasta ja ruokaisaa olutta. Dry Stout voisi sopia tämän kanssa. Irlannista alkunsa saanutta olutlajiketta ei ole Suomessa kovin hyvin saatavilla, joten joudut varmaan tyytymään Guinnessiin, joka on kyllä lajissaan ihan kelpo. Jos taas satut olemaan Irlannissa, kokeile O’Hara’s Dry- tai Oyster Stoutteja.

Bonus!

Cameron Stallonesin matkasta Jamaikalle työskentelemään The Congos -yhtyeen kanssa on tehty dokumenttielokuva. Alla traileri.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Sun Araw ja World Band Helsingin Kuudennella linjalla torstaina 29.8. Liput 10 e. Huom! Ovet auki kello 19 ja tapahtuma ohi kello 22 mennessä.