Suomipopin valkeat helmet

#24 Kaseva – Joku jota rakastan (1976)

Kiveen hakattu rakkaus

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Lempäälän peltoja kutittanut tuuli nosti ilmaan yhden kauneimmista suomalaisista rakkauslauluista.

Maailma on täynnä rakkauslauluja. Ne pursuavat näkökulmia, tunnetiloja ja lyyrisiä rönsyjä. Rakkauden todellisen olemuksen niistä tavoittaa ani harva.

Joskus jokin teos voi kuitenkin iskeytyä olennaisen ytimeen lähes huomaamatta. Kasevan Joku jota rakastan on tällainen laulu. Sen tiiviiseen ja ehyeen sanomaan voi samastua jokainen, joka on joskus saanut tunteilleen tasavertaista vastakaikua.

”Joku jota rakastan, joka joskus ymmärtää, on lähelläin, on lähelläin
Joku jota rakastan, joku jota haluan, on lähelläin, niin lähelläin
Kasvojansa hyväillen, sydäntänsä kuunnellen, kuin varoen
Silmät melkein itkien, sanojansa kuunnellen mä vaikenen, mä vaikenen”

Tuntuu kuin rakkaus itse olisi kirjoittanut itsensä paperille. Omakuvaansa se tarvitsi vain neljä säettä.

Tuulen tuomaa

Kuten onnistuneimmat ja kiinteimmät kokonaisuudet usein, Joku jota rakastan on ennen kaikkea tunnelmakuva, tietyn hetken lävistänyt tuntemus. Kappaleen tekijä, Kasevan toinen pääasiallinen laulunkirjoittaja Mikko Jokela muistaa hyvin tuon kesäisen hetken vuodelta 1975.

”Oikeastaan laulu vain syntyi. Olin vuokrannut perheeni kanssa pienen maaseutupaikan Lempäälästä ja seurasin siellä viljan kasvua. Katselin pellolle ja kuuntelin laulua päässäni. Tajusin heti, että tässä se on. Nuotin nuottia en ollut kirjoittanut etukäteen.”

”Siinä yhdistyivät senhetkinen elämäntilanne, tunnemaailma ja se maisema. Oikeastaan kaikki lähti liikkeelle tekstistä. Pyörittelin sitä mielessäni samalla kun katsoin, miten ruispelto lainehti tuulessa. Siitä alkoi syntyä sävel. Kertosäkeen kuorokohta on se tuuli.”

Laulu päätyi Kasevan vuonna 1976 julkaistulle kakkosalbumille Kun maailma elää. Ikuistettunakin kappale pysyi uskollisena hetken hauraudelle. Laulu istui kuin valettu Kasevan kaunosieluiseen ja harmoniseen ilmaisuun, jota Jokela oli kehittänyt vuosien ajan aisaparinsa Asko Raivion kanssa.

”Meille oli syntynyt Askon kanssa 1960-luvulla ajatuksen yhteys. Mä sävelsin jo silloin ja opetin Askolle nuotit. Se puolestaan löysi opettajakseen jazz-kitaristin, jonka soitosta ammensin hienoja soitinnuksia, akordeja ja muita. Samoihin aikoihin harjoiteltiin äänilaulantaa etenkin pyöräsuojissa, joissa oli hyvä kaiku. Meille muodostui ihan oma ääni John Lennonin ja Paul McCartneyn tapaan. Se pohjasi kvartti-kvintti-stemmoihin. Lopullinen Kasevan soundi syntyi kun saatiin Tapio Rauma mukaan. Sillä oli tenoriääni, jonka se osasi murtaa hienosti.”

”Minun ja Askon välinen yhteys ei tarvinnut aina edes sanoja. Kun levy-yhtiöltä tuli käsky äänittää toinen levy, meille oli selvää että teemme tämän kappaleen ja Kun maailma elää -laulun. Ne olivat kumpikin syntyneet samoissa maisemissa ja Asko tavoitti niiden tunnelman yksi yhteen. Kerroin vain mielialani kappaleissa ja tarttumapinta oli valmis. Meidän ei tarvinnut kehua tai ohjeistaa. Kumpikin tiesi, milloin jälki oli hyvää.”

Kasevan ääni kaikui komeasti niin lavoilla, pyöräkellareissa kuin treenikämpälläkin.

Läheisin yhteys Jokelalla oli kuitenkin vaimoonsa Sirpaan. Nuorena avioitunut pari oli kasvanut 1970-luvun puoliväliin tultaessa kolmilapsiseksi perheeksi, jonka arjen pyörittäminen vaati kummaltakin ymmärrystä ja toisen kunnioittamista. Joku jota rakastan on kuvaus noista vuosista, suoraan sydämestä kumpuava kiitos elämänkumppanille.

”Se laulu tosiaan käsittelee meidän suhteemme syvyyttä. Se on omakuva, joka syntyi sävelen tarttumapintaan.”

”Toisen ymmärtäminen ei ole mikään lukkoon lyöty asia hyvässäkään suhteessa. Kohdallani se oli kuitenkin aika lähellä sitä, koska vaimoni oli hyvin pyyteetön ihminen. Välillä minussa on ollut varmaan aika paljon ymmärtämistä, joten en voi kuin olla kiitollinen siitä tavasta, jolla hän minua seurasi. ”

”Monet asiat oli helpompi sanoa lauluissa. Eiväthän ne täysin niitä tunteita tyhjentäneet, mutta toimivat eräänlaisina venttiileinä.”

Ottoja studiossa

Kun maailma elää -levy toi yhteen kaksi maailmaa. Herkkyydestään ja tunteikkuudestaan huolimatta Kaseva edusti tamperelaista työväenkulttuuria, sitä jota Lauri Viita kuvaa karkein ääriviivoin. Albumin tuottaja, Otto Donner, oli puolestaan ruotsinkielisen sivistyssuvun kasvatti ja intomielinen jazz-mies. Musiikillinen näkemys sulatti erilaiset taustat kuitenkin ensiluokkaisesti yhteen. Kaseva toi levylle upeiden sävelmien lisäksi suoran ja rehellisen elämänasenteensa. Donner vastasi siihen ripauksella suuren maailman eleganssia.

”Levy-yhtiö painosti meitä levyttämään ja kertoi että Otto Donner haluaa tehdä levyn kanssamme. Ajateltiin että mikäpäs siinä. Otto oli käynyt Tukholmassa Marcus Music -studioilla jonkun toisen bändin kanssa ja halusi, että levytämme siellä. Kun Otto ehdotti Ruotsin matkaa, kysyin vakavissani että millä me sinne mennään. Se hymyili ja luuli että pilailen, mutta olin täysin tosissani. En ollut lentänyt koskaan aiemmin elämässäni.”

”Otto poltti siihen aikaan mieluusti sikareja ja hauskuutti meitä studiossa. Oton tehtävänä oli enemmänkin olla meille henkisenä tukena ja järjestellä studioon soittajia. Toimihan se tietenkin myös tulkkina, kun äänittäjä puhui vain englantia ja ruotsia. Koko matka muistutti Uuno Turhapuron ulkomaanreissua ja meni monta kertaa vähän överiksi, mutta studiossa meitä kyllä ohjattiin hyvin. Levylle saatiin lopulta hienoa jälkeä.”

Joku jota rakastan -kappaleen trumpettisoolon puhalsi Otto Donner.

Levyn huolellisesta ja harkitusta ulkomuodosta huolimatta tuotantoprosessi jätti sijaa myös sattumalle. Monen laulun viimeinen silaus syntyi vasta studiossa, spontaanisti ja vuorovaikutteisesti. Kasevan ja Donnerin yhteistyötä leimasivat samanaikaisesti leikkimielisyys ja omistautunut ote, joiden pohjalla oli kaikenpuolinen kunnioitus kappaleita ja niiden tunnelmia kohtaan.

Joku jota rakastan on esimerkiksi samaan aikaan yksinkertainen ja moniulotteinen sävellys. Siinähän laulumelodia menee soitantaan nähden vieraisiin sävellajeihin. Kun sovitin laulua, Donner tapaili sitä hyräilemällä. Se tykkäsi tavattomasti laulun hienovaraisesta jazz-tunnelmasta ja siitä, ettei oikealle tai väärälle ollut mitään vakioasetusta. Koin laulun ihan samalla tavalla.”

”Otto tilasi levylle paikallisia puhaltajia ja jousisoittajia. Ruotsalaiselle flyygelitorven soittajalle sattui kuitenkin huono päivä, emmekä saaneet haluamaamme nauhalle. Muistin kuulleeni, että Otto puhaltaa torvea ja kysyin, voisiko hän yrittää. Otto piipahti viikonloppuna Helsingissä ja toi trumpetin tullessaan. Hän ei ollut kuitenkaan tyytyväinen torvisoolonsa jälkiosaan. Aloimme jo miettiä, että miten tässä käy, kun äänittäjämme keksi kuunnella Oton sooloa sähköpianon ja Askon kitararaitojen päällä. Se leikkasi soolosta loppuosan pois ja säästi vain sen tidididi-ton-ton-ton-osan. Se osui kohdalleen. Otto katsoi minua hymyillen, että näinhän sen pitikin mennä.”

”Seuraavaksi keksin, että etkös sä Otto laulanut vähän kuorojakin. Tulepas mukaan. Niin Otto joutui myös laulamaan. Siitä tuli vähän sellaista kireyttä suhteessa meidän pyöreään ja pehmeään kuoroääneen, mutta ei sitä taida muut huomata.”

”Otto muuten keksi sen säkeistön alle tulevan pienen kuoropätkän. Se teki sen lennossa. Mä vain kuuntelin ja nyökkäilin, että juu, hieno on.”

Kasevan välitön lähestymistapa toi sen musiikkiin jäljittelemättömän pohjavireen, mutta johti ajoittain myös ristiriitaisiin tilanteisiin. Jokela muistelee hykerrellen, miten yhtyeen toimintamallit saivat toisinaan sekä studiohenkilökunnan että Donnerin hermostumaan.

”Kerran Otto tuli kysymään joitain sovituksia. Sillä oli studiossa jo viulubändi valmiina. Sanoin että juu juu, kohta on valmista, istuin flyygelin ääreen, löin sieltä merkkiäänen ja rupesin kirjoittamaan. Kun sain nuotit valmiiksi, orkesteri ei pystynytkään lukemaan niitä. Nuotit olisi pitänyt kirjoittaa jokaiselle jouselle erikseen.”

Järvisen Joukon (Kasevan basisti) kanssa kirjoitettiin sitten käsi vapisten samalla kun Otto kertoi, kuinka monta tuhatta kruunua orkesterin istuttaminen maksoi. Ei siinä auttanut muu kuin tehdä. Järvinen lähti sitten taksilla studioilta johonkin kopiointiliikkeeseen monistamaan nuotteja. Tällaista se oli.”

”Pari asiaa jäi harmittamaan. Ensinnäkään en ollut tyytyväinen lauluosuuksiini Joku jota rakastan -kappaleessa. Jälkeenpäin vuodet ovat kyllä hioneet puutteellisuuden pois ja olen ymmärtänyt, että kappale onnistui hyvin. Enemmän kismittää se, että levylle tuli pari täyteraitaa. Huomattiin vasta studiossa, että levy oli jäämässä vajaaksi ja tehtiin nopeasti pari lyhyttä ja rytmikkäämpää laulua. Ne olivat Pena ja Hän tulee taas. Olisi pitänyt turvautua joihinkin muihin lauluihin, vaikka hyvinhän nuokin otettiin vastaan.”

Kaseva vuonna 1974: Tapio Rauma, Asko Raivio, Mikko Jokela, Jouko Järvinen ja Nils Jokela.

Hiljaista, himmeää ja harrasta

Kaseva oli 1970-luvulla suosittu orkesteri, jonka konsertteihin saattoi tulla tuhansiakin ihmisiä. Siitä huolimatta yhtye piti profiilinsa matalana. Osa soittajista säilytti päivätyönsä ja Jake Nymanin kirjaaman anekdootin mukaan viisikko saattoi peruuttaa konsertteja sienestyskauden takia. Vaatimattomuudessaan ja musiikillisessa hioutuneisuudessaan yhtye olikin jonkinlainen outolintu suomalaisessa rock-maailmassa, jota hallitsivat Hurriganesin, Coitus Intin ja Alwari Tuohitorven kaltaiset jytäremmit.

”Kyllähän siinä oli monenlaista. Keikkajärjestäjät ottivat meidät mielellään soittamaan, koska yleisömme sanottiin käyttäytyvän keskimääräistä paremmin. Toisaalta kun olimme jossain Helsingin liepeillä lähiöissä ja teollisuusalueilla, lavalle saattoi lennellä käpyä ja ties mitä, kun soittelimme näitä itkuvirsiämme. Keikan lopulla ronskeinkin yleisö kyllä yleensä lauloi Maria mukana.”

”Onneksi Lovessa ymmärrettiin meidän musiikkia täydellisesti. Siinä oli sellaista hengenheimolaisuutta. Nehän julkaisivat silloin kaikenlaista ja hyvä niin. Esimerkiksi Joku jota rakastan on sellainen laulu, jota ei olisi aina ollut mahdollista toteuttaa.”

Love Recordsin avaramielinen julkaisupolitiikka tukahtui kuitenkin taloudelliseen mahdottomuuteensa. Kun yhtiö meni 1970-luvun lopulla konkurssiin, alkoi Kasevakin himmentää liekkiään. Yhtye vetäytyi lavoilta kolmannen levynsä (Meidän huoneessa, 1982) jälkeen, ja Raivion tapaturmainen kuolema seitsemän vuotta myöhemmin tuntui sinetöivän Kasevan kohtalon. Musiikki pysyi kuitenkin ihmisten mielissä silloinkin kun yhtye oli poissa. Niinpä orkesteri otettiin lämmöllä vastaan, kun se päätti palata lavoille 2000-luvun alussa.

”Keikoillamme on nykyisin aivan oma tunnelmansa. Paikalle tulee ihmisiä, jotka ovat jo vuosikymmeniä sitten kohdanneet tämän musiikin. Nyt heillä on asuntolainat maksettuina, perheet ja ikää, mutta musiikki vie niihin muistojen kultaamiin aikoihin, jolloin elämä oli vielä avoinna.”

”Monet ovat kertoneet, että Joku jota rakastan on heille hyvin tärkeä laulu. Ja onhan sen voiman aistinut myös keikoilla. Yleisön reaktio on yleensä hiljainen, himmeä ja harras.”

”Kappale herättää selvästi tietynlaista kunnioitusta. Keväällä esimerkiksi tällainen nuori rap-artisti kuin Asa otti yhteyttä ja kysyi, voisiko käyttää kappaletta musiikissaan. Se lupasi oikein erikseen käsitellä laulua hellästi. Ehkä laulun omakohtaisuus tekee ihmisiin vaikutuksen. Jokainen varmaan aistii, ettei siinä ole mitään kuviteltua.”

Kaseva paluunsa aikoihin 2000-luvun alussa. Vuonna 1989 hukkuneen Asko Raivion soittaa Tapio Virtanen (kuvassa keskellä).

Jokelalle laulusta tuli uudella tavalla merkityksellinen, kun hänen vaimonsa, laulun rakastettu, kuoli syöpään alkuvuodesta 2012. Jäljelle jäänyttä tyhjyyttä on ollut vaikea paikata. Viidenkymmenen aviovuoden jälkeen Jokela on joutunut sanojensa mukaan opettelemaan paljon uudestaan. Samalla hän on siirtänyt laulun sanat lavoilta vaimonsa hautakiveen. Laulettaviksi ne ovat nykyisin liian painavia ja muistorikkaita.

”Laulun alku, nuotinnus ja sanat ovat tosiaan kiveen hakattuja. Hautakivessä on nuottiviivasto ja avaussanat sen alla. Kivessä on valmiiksi minunkin nimeni, mutta päivämäärä puuttuu vielä.”

”Konserteista olen jättänyt laulun pois. En pysty sitä enää laulamaan, sillä se heittää niin voimakkaan signaalin läpi tajunnan ja kehon. Mieleen tulee niin paljon muistoja ja koko sen suhteen ainutlaatuisuus. Mä pidän sitä jonkinlaisessa kotelossa tuolla pääni sisällä. Sieltä se ei katoa minnekään.”

Kappaleen ajaton elämä jatkuu myös levyllä. Sanat, joita tuuli soitti Lempäälän pelloilla ja joilla rakkaus kirjoitti itsensä kiveen, kaikuvat edelleen yhtä kirkkaina, avoimina ja optimistisina kuin vuonna 1976.

Me, joilla on ollut onni löytää elämäämme oma ainutlaatuinen rakkautemme, voimme upota laulun tunnelmaan, vaikuttua kerronnan paljaudesta ja ymmärtää etuoikeutemme.

Vaieten, silmät melkein itkien.

Mikko Jokela

Syntynyt 1. marraskuuta 1947 Tampereella.

Kasevan laulusolisti ja lauluntekijä. Soitti yhtyeessä myös 12-kielistä kitaraa sekä satunnaisesti esimerkiksi sähköpianoa ja sitaria. Harrastaa saksofonin ja klarinetin soittoa.

On tehnyt muille vain vähän musiikkia, mutta sävelsi pyynnöstä Nouse aamusi -kappaleen Suomen euroviisukarsintaan vuonna 1981. Kappaleen sanoitti Asko Raivio, sovitti Otto Donner ja esitti Pepe Willberg. Lisäksi Jokela on vieraillut muun muassa Kirkan Kaksi puolta -levyllä vuonna 1977.

Työskennellyt autoalalla vuosina 1964–1975, koti-isänä ja päätoimisena muusikkona vuosina 1975–1984 ja Tampereen kaupungin museo- ja kirjastolaitoksen palveluksessa vuosina 1984–2002.

Millainen ihminen olit vuonna 1976? ”Olin nuori, energinen, luova ja yritteliäs musiikin parissa.”

Mitä musiikkia kuuntelit silloin? ”Olen ollut kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta vuosina 1975–1976 kuuntelin pääasiassa klassista musiikkia, jazzia, poppia ja rockia. Suurempia suosikkejani ovat aina olleet muun muassa Claude Debussy, Mozart, Benny Goodman, Lester Young, Charlie Parker ja Stan Getz. Popin puolella olen pitänyt esimerkiksi The Beatlesista, Eaglesista ja CCR:sta. Myös kansanlaulut ja lastenlaulut ovat olleet aina merkityksellisiä minulle.”

Joku jota rakastan kolmella sanalla: ”Se on henkilökohtaisin.”

Toivelaulu: ”Toivelaulut valitaan olosuhteiden ja tunteiden mukaan. Viime aikoina sellaisia ovat olleet kaikki laulut Mark Knopflerin levyltä Kill to Get Crimson.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!