Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#10 Jack White

Kuva: Tomi Palsa

Kuva: Tomi Palsa

Jack White III ei ainoastaan kirjoittanut ja esittänyt 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen hienointa blues-rockia. Hän teki sen tyylillä.

Keikarimainen White tietää sen itsekin. Fanisivujen haastattelussa hän määritteli taiteensa oleellisiksi osiksi paitsi musiikin myös valokuvat. Hän kuitenkin unohti jotain. Vielä musta-valko-punaista estetiikkaa tärkeämpää hänen uralleen ovat olleet tarinat. Ja niiden kertomisen hän osaa.

Jo White Stripes duon esitteleminen sisarusparina oli mainio tarina, joka vain parani sen osoittauduttua täydeksi humpuukiksi.

Viimeisellä kiertueellaan White kiitteli vuolaasti yleisöään ”itsensä ja siskonsa puolesta” kuin etelän herrasmies ikään. Paitsi ettei hän tietenkään ole Etelästä. White kasvoi Detroitissa, joka on yksi Yhdysvaltojen pohjoisimpia suurkaupunkeja.

Myöskään Whiten nimensä perään välillä rustaamalla kolmosella ei ole perusteita. Hänen sukupuustaan ei löydä Jack White I tai Jack White II –nimisiä henkilöitä. Eikä edes Jack White III:a. Jackin oikea sukunimi on Gillis.

Ei kannatakaan ihmetellä, että White nimesi superyhtyeensä tarinankertojiksi (Raconteurs). Voi vain ihailla ratkaisun tyylikkyyttä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Jack ja Meg White Jim Jarmuschin elokuvassa Coffee & Cigarettes