Passages on Jesus Jonesin ensimmäinen albumi yli 16 vuoteen.
Eilispäivän tulevaisuusvisioille on vaikea löytää käyttöä enää tänään.
Kukaan ei ehkä enää muista, mutta 1990-luvun alussa, joskus Doubt-levyn (1991) parin hittibiisin ja Perverse-albumin (1993) aikoihin, brittiläinen Jesus Jones tuntui edustavan tulevaisuuden musiikkia. Tämä johtui ennen muuta siitä, että yhtye tykkäsi pitää julkisuudessa kovaa meteliä omasta edelläkävijyydestään, mutta etenkin Perversellä on myös ansionsa. Nykypäivänä toki levy luultavasti kuulostaisi neitseellisiin korviin hirveältä digitaalirätinältä, mutta levyyn jo aikoinaan ysärille tutustuneelle albumi kuulostaa edelleen kiehtovalta, jos kohta hivenen huvittavalta teknologiarockilta. Tekstien hölmöt iskulauseet, kuten “zeroes and ones will take us there” tai “this time the revolution will be computerized”, tuntuivat istuvan modernia teknologiaa rohkeasti hyväkseen käyttävälle levylle hyvin.
Ei Jesus Jones tietenkään mitenkään väärässä teknologiauskossaan ollutkaan. Nollat ja ykköset vievät koko ajan meitä eteenpäin, muuten lukisit tätä arvosteluakin perinteisestä printtilehdestä, ja maailma muuttuu koko ajan tietokoneiden avulla tavoin, joista ei 25 vuotta sitten nähty uniakaan. Tämä kaikki on kuitenkin onnistunut mainiosti ilman Jesus Jonesin apuakin, ja bändi on jäänyt pelkäksi alaviitteeksi modernin rockmusiikin historiankirjoituksessa.
Tästä Jesus Jones saa syyttää vain itseään. Perversen jälkeen yhtye julkaisi pari laimeaa ja laimean vastaanoton saanutta albumia ja vaipui horrokseen. Jesus Jonesin kuudes albumi Passages ilmestyy seitsemäntoista vuotta yhtyeen edellisen albumin Londonin jälkeen, eikä maailma todellakaan odota levyä henkeään pidätellen.
Kaikesta Passagesilla kuulee, että bändi tietää tämän itsekin. Ehkä nykypäivän Jesus Jones tyytyy vain olemaan ihan tavallinen bändi, jossa on kiva soitella jätkien kanssa. Tässä ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta bändin musiikista on enää äärimmäisen hankala innostua. Edelleen/taas alkuperäiskokoonpanossaan toimivalle Jesus Jonesille nostaisi mielellään sitkeydestä hattua, mutta Passages laittaa miettimään, olisiko miesten sittenkin kannattanut miettiä parempaa käyttöä ajalleen. Ainakin kuulijalta se onnistuu vaivattomasti.
Jesusjonesmaisen naiivi One Day at a Time on vähintäänkin kelvollinen biisi, ja jokunen muukin inspiroitunut hetki levyltä löytyy, mutta muuten Passages on tavattoman hengetöntä ja laiskaa musiikkia. Sinkkulohkaisu Suck It Up on sentään melkoisen ärsyttävä renkutus, mutta valtaosa albumista ei onnistu edes ärsyttämään.
32 Jesus Jones ei tunnu oikein itsekään tietävän, edustaako se vuonna 2018 menneisyyttä, nykyisyyttä vai tulevaisuutta. Ikään kuin yhtye haluaisi marssia ylväänä modernin rockin kärkijoukoissa mutta syvällä sisimmässään tietäisi kuuluvansa museoon.
