Säveltäjä Koskinen esittelee uuden superbändinsä. Se ei ole uusi Ultra Bra. Se on parempi.
Maailman ensimmäisessä Rovaniemi-anthemissa kerrotaan etelän vetelille suorat sanat ja muistutetaan siitä, missä on oikeasti kova meno.
Erasuren juustoinen suurten tunteiden pop oli muutaman vuoden ajan juuri sitä, mitä hittilistoilla kaivattiin.
Blurin varhaishitti kuplii toukokuista nuorta energiaa.
Eevil Stöön taival mielekkäänä konseptina saattoi olla tässä, Niko Peltonen kirjoittaa.
Nyt Damon Albarn on sitten tehnyt folk-oopperan. Ja se on vieläpä aivan loogista.
Täsmäosumasamplen ympärille rakennettu kappale 2000-luvun urbaania sosiaalirealismia, esittäjinä dynamiikaltaan täydellinen suomirap-duo.
Eli kuinka yksi sample ja italialaiselta bootleg-levyltä napattu raukea, mutta määrätietoinen biitti muokkaavat sentimentaalisesta comedown-biisistä laiskan hedonistisen tanssiklassikon.
Lainakappaleilla esittäytynyt Saint Etienne löysi välittömästi paikkansa pop-rakennuksen kirjastohuoneesta, vastakkaisesta siivestä hedonismiin ja rock’n’roll -menoon nähden.
PMMP ei ainakaan jää paikoilleen, mikä on sen asemassa olevalta yhtyeeltä suuren kiitoksen aihe, Niko Peltonen kirjoittaa.
”Suureellisuus on vääjäämätön osa Koskisen taiteilijanluonnetta, ja myös Sateentekijä on pianoineen, kitarasooloineen ja lopun naistaustalauluineen isoksi sovitettu. Kertosäkeessä on yhteislaulun tuntua, jota Vysotskilla ei tapaa.”
21st Century (Digital Boy) pakenee lihaa ja verta olevaa olemustaan teknologisten leikkikalujen pariin, mutta onko tämä sen eskapistisempaa kuin isukin laiska keskiluokkainen liberalismi tai äidin harjoittama rauhoittavien napsiminen?
90-luvun alun tytöt ja pojat, voitte rauhoittua! Raptori on täällä taas, kirjoittaa Niko Peltonen.
”Kumpulalaisen puutalon takapihalla elämä todellakin näyttäytyy tässä ja nyt -henkisenä stressittömänä zen-kokemuksena, vastakohtana kaikenlaiselle ’arkielämään’ yleisen käsityksen mukaan kuuluvalle säheltämiselle.”
Saint Etienne on ladannut koko osaamisensa definitiiviseksi teemalevyksi siitä itselleen kaikkein läheisimmästä aiheesta: popmusiikista. Kyse on yhtyeen reilusti yli 20-vuotisen uran vahvimmasta albumikokonaisuudesta, kirjoittaa Niko Peltonen.
Cure-laulu kategorissa: ”selväpiirteinen, simppeli poplaulu, jota voi melkein tanssia.”
”The KLF oli sitä itseään, postmoderni taideprojekti, joka vetää maton kaikkien tulkitsijoidensa jalkojen alta.”
”On varmaan ihmisestä kiinni, kuulostaako Matkalla uuteen kaupunkiin puhtaasti ihanalta vai hieman pikkunätiltä. Itse kallistun 90-prosenttisesti ensin mainitulle kannalle.”
”Karri Miettinen on katsonut aiheelliseksi mennä eteenpäin, tehdä jotain muuta. Ratkaisu on ehkä kaupallisesti huono, mutta silti ainoa oikea.”
Australialaisyhtye käsittelee miesten ja naisten välisiä juttuja sellaisella yhtäaikaisella avoimuudella ja hienostuneisuudella, että puhutaan palkintoluokan englanninkielisestä kirjallisuudesta.
Nuorgam
