Kari Koivistoisen luukusta löytyy iloinen diktatuuri, suuruudenhulluutta ja kasa ärsyttäviä taidekoulurunkkareita.
Time Bomb on sen verran loppuun asti tuotettu ja tehokas, ettei siitä voisi jättää mitään pois, Kari Koivistoinen kirjoittaa.
Dan kehtaa fanittaa Pete Dohertyä, vaikkei sillä keikkabussissa ystäviä saisikaan.
Omar ei antaisi kappalettaan Mitt Romneyn käyttöön, mutta on valmis pohtimaan mitä yhteistä on Black Flagilla ja Salsalla?
Tänään kakkosalbuminsa julkaiseva The Vaccinesin kitaristi vihaa tukkaheviä, mutta miten bändi sai Michael Monroen menettämään hermonsa?
Ensimmäinen levy on aina paras ja suosituin? Ei ainakaan näillä yhtyeillä.
Greg Dullin mielestä suurin kohteliaisuus, jonka musiikistaan voi saada, on sen tahtiin tehdyt lapset. Mutta kuka on hänen mielestään rock ’n’ rollin Clint Eastwood?
Kuten monessa French Filmsin kappaleessa, tässäkin reilun kahden minuutin pyrähdyksessä piruillaan kevyesti yhteiskunnan mielettömyyksille ja ihannoidaan oravanpyörästä hyppäämistä.
Halutako tyhjentää asuntosi humalaisista? Mutta hellästi? Nuorgam on rakkauden media, joka suosii pehmoilua, puiden halailua, vauvojen pussailua ja soittolistoja, jotka hoitavat vieraiden karkottamisen tehokkaammin kuin pohjalaiset painiotteet.
Jos Anton Newcombe ei olisi muusikko, hän olisi Jumala. Mutta miten bändin viimeiselle levylle ilmestyi suomenkielinen biisi?
”Juuri sellainen kappale, joka pistää aikuisenkin kyynisen miehen kyyneliin ja tarraamaan vierustoverista kiinni. Sen intiimiys ja kauneus on pakahduttavaa, läpitunkevaa ja niin aseistariisuvaa, ettei sitä voi mitenkään ohittaa.”
Harva artisti uhkailee aseella toimittajaa tai kiristää levy-yhtiön pomolta rahaa huumeisiin ammuskelemalla baarissa.
Tänään maanantaina Tavastialla esiintyvän The Døn Olivia laulaisi karaokebaarissa Rihannaa ja pitää Florence and The Machinea yliarvostettuna. Mutta mitkä bändit ovat soittokiellossa yhtyeen kiertuebussissa?