Kerran Lorde oli nuori ja ei-mistään, ja ajoi Cadillacia unissaan.
Frank Ocean laulaa hännystelijöistä ja kengistä, joiden vuoksi ihmiset ovat valmiita tappamaan.
Kendrick Lamar teki uransa isoimman biisin ja osoitti, ettei hänen ajattelunsa ole vielä valmista.
Keskiviikkona The Circuksessa esiintyvä tanssimusiikin multitalentti taipuu moombahtonin, dubstepin ja dancehallin ohella vaikka mathcoreen.
Yhtye, jota Anton Vanha-Majamaa rakasti vain hetken ja jonka suursuosioon hän ei koskaan löytänyt definitiivistä selitystä.
Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.
Jo 22. kertaa järjestettävä Vinokino tuo Turun ja Helsingin valkokankaille jälleen kiehtovan kattauksen uutta, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin keskittyvää elokuvaa.
Kasiraitanauhurin päätämä klonk-ääni tyydyttää Brian Teasleya. Man or Astro-Manin kutsuminen surf-bändiksi ei.
Stingin laulaminen kuulostaa siltä kuin hän masturboisi mikrofoniin, arvioi newyorkilaisen noisebändin laulaja-kitarist.
All My Friends kertoo siitä, kuinka ihmiset ympärillä eivät tunnu enää tutuilta.
Räppi on hauskaa. Mikä tekee siitä vielä hauskempaa? Lautapelit, tietenkin.
Bounce valjastaa ihmisruumiin seksin, hauskanpidon ja fyysisen potentiaalin lihalliseksi sukkulaksi.
Eli kuinka Anton Vanha-Majamaa otti alleen yksisarvisen islanninhevosen ja karautti taivaisiin.
Patti Smith ja valokuvaaja Robert Mapplethorpe elivät pitkään kuin symbioosissa. Anton Vanha-Majamaa tarkastelee taiteilijoiden vaiheita ja suhdetta muotokuvien kautta.
Sinéad O’Connor ei lue juttuja, joiden aiheena on Sinéad O’Connor: “Miksi haluaisin lukea minusta kirjoitettuja hirveitä asioita?”
Ihan rehellinen manifesti niille aineille, joista tulee kiva olo.
Anton Vanha-Majamaan avoin kirje Chino Morenolle.
Neitseelliseen valkoiseen pukeutunut Lopez tanssii ja laulaa suoraan katsojalle huoneistossa, johon nettikansalla on reaaliaikainen videoyhteys: ”Jennifer’s Rooms”.
Onneen ei vaadita klimaattista Hollywood-suudelmaa, vieroitushoidon kautta löytynyttä uutta elämää tai uskoa Jeesukseen. Siihen riittää pieni ja varovainen lupaus siitä, että toinen jaksaa rinnalla.
Jeff Mangumin editatiivinen matka ihmissieluun, raameinaan Toinen maailmansota ja siihen liittyvät unet.