Heinäkuussa paneudumme vuoden 1979 ylivertaisimpiin kappaleisiin. Biisi päivässä, seitsemän viikossa!
Se alkuperäinen Franz Ferdinand.
Vuoden 1979 popklassikot: Yksi superhitti ja kolmen kuukauden suhde Madonnan kanssa (ehkä). Ei hullummin – ranskalaiselta.
Vuoden 1979 popklassikot: Lyyriseltä anniltaan varsin suorasukaisessa kappaleessa nuorimies ilmaisee kiinnostuksensa sakkolihaan.
Vuoden 1979 popklassikot: David Sylvian yhtyeineen keksii soundin, jolle Duran Duran kaksi vuotta myöhemmin rakentaa miljoonia myyneen esikoislevynsä.
Vuoden 1979 popklassikot: Roger Waters rakentaa ympärilleen muurin, jonka murtaminen kestää kolme vuosikymmentä.
Arttu Tolonen ihastelee, kun lahjakas laulaja-lauluntekijä voimiensa tunnossa työskentelee kuin tallitähti Motownin kulta-aikana.
Vuoden 1979 popklassikot: Funkadelicin viimeinen listaykkönen on paitsi ajaton tanssimusiikin helmi, myös selkeä evolutiivinen lenkki siirtymäkaudella kohti kreisiä kasaria.
Vuoden 1979 popklassikot: australialaisyhtyeen nerokkaasta voimasointukimpusta muotoutui metafora Bon Scottin dekadentille elämälle.
Vuoden 1979 popklassikot: Tästä se kaikki alkoi, viimeisen kolmenkymmenen vuoden tärkein musiikkigenre ja alakulttuuri.
Take Thatinkin versioima disco-anthem on Pride-viikon itseoikeutettu popklassikko!
Vuoden 1979 popklassikot: Kauneus pettää, ja juuri siksi Broken English on mestariteos, Juho Äijö kirjoittaa.
Nuorgam
