”Koskaan ennen Hotline Blingiä ei räppäri ollut tehnyt julkisesti jotain näin ihanan ja nerokkaan noloa alleviivaamatta, että tää on sitten vitsi hei!”

Tällä kappaleella Drake tanssi itsensä jutun kirjoittajan sydämeen.

”You used to call me on my cell phone
Late night when you need my love
And I know when that hotline bling
That can only mean one thing”

Tunnustusten aika: en aluksi juuri välittänyt Hotline Blingistä – edes sen jälkeen, kun tiesin ystävieni intoilevan, etteivät ole juuri muuta päiväkausiin kuunnelleet.

Tämä ei ole varsinaisesti ensimmäinen kerta, kun olen ollut väärässä.

Epäonnistuminen kappaleesta innostumisessa on sikälikin tuomittavaa, että sen soundi on niin omalaatuinen. Toki riisuttua r&b:tä oli tehty 2010-luvulla niin paljon – eikä vähiten Draken toimesta – että sille oli keksitty niinkin typerä nimi kuin PBR&B hipsterikalja Pabst Blue Ribbonin mukaan.

Mutta Hotline Bling oli jotain vähän erilaista: trooppisesti thaihierovaa nyyhkyminimalismia, joka kuulostaa vähän siltä kuin Whamin Club Tropicana olisi pumpattu täyteen hevosrauhoittavia ja suljettu pehmustettuun eristysselliin, jossa In the Air Tonightin hiljaisten kohtien rummut soivat taustalla. (No okei, ehkä aika vähän, mutta Phil Collinsin rummut ainakin kimmahtelevat pehmeästi huoneen seinistä.) Drake on jatkanut myöhemmin samalla trooppisella sekoituksella murskahiteillään One Dance ja Passionfruit.

Kappaleella ei ollut alun perin mitään aikomusta olla hitti. Drake julkaisi sen Soundcloud-sivullaan eräänlaisena Meek Mill -dissausraita Back to Backin b-puolena. Mutta niin vain kävi, kuten joskus käy: ihmiset löysivät kappaleen omine neuvoineen ja pitivät sen tenhoa vastaansanomattomana.

Moni internet-tuohtuja on pitänyt kappaleen sanoitusta ongelmallisena. Se saattaisi olla sitä enemmänkin, ellei Draken (tai siis tarinan kertojan) vaikerrus siitä, ettei ex-tyttöystävä pysy enää kotona vaan ramppaa ulkona uusien kavereiden kanssa, kuulostaisi niin pohjattoman säälittävältä äninältä, että yritys kontrolloida paljastuu siksi mitä se onkin – naurettavaksi. Vaimeahkoa lutkaleimausta on toki kuultavissa.

Vaan on kappaleessa aitoa haikeuttakin, peräänitkua ja menetystä ja peruuttamattomuutta. Etenkin kertosäkeessä, jossa Drake kietoo menneisyyden vonkauspuhelut lähinostalgian huntuun. Hän saa nimittäin kännykän konseptin kuulostamaan arkaaiselta. Tuulahdukselta kitten heels -kenkien, Kate Hudsonin romanttisten komedioiden, All Saints -halternecktoppien ja simpukkapuhelinten romanttisesta maailmasta. Ehkä yksinkertaisesti siksi, että käyttää sellaisia aataminaikaisia käsitteitä kuin ”hotline” ja ”puhelimella soittaminen”.

Samaan kategoriaan kuuluu myös musiikkivideo ajankohtaisena tai merkityksellisenä kulttuurituotteena. Ja kuinka ollakaan: Hotline Blingin video on yksi niistä harvoista 2010-luvun musavideoista, jotka ovat murtaneet tiensä lähelle yhtenäiskulttuurista tunnistettavuutta.

Tällä videolla Drake faijatanssi itsensä tuhansiin meemeihin ja suoraan minun sydämeeni. Koskaan aiemmin ei räppäri ollut tehnyt julkisesti jotain näin ihanan ja nerokkaan noloa alleviivaamatta, että tää on sitten vitsi hei! Siksi(kin) Hotline Bling yksinkertaisesti on koettava videonsa kera.

Video ei ole enää saatavilla

Yleisö poistui räppiluennolta kyyneleitään kuivaten.

Powerpoint-esitys huipentui suunnattomaan Drake-diaan.

Post Malonen albumi Beerbongs & Bentleys on tämän jutun ilmestyessä kolmatta viikkoa Suomen albumilistan ykkösenä.

Samaan aikaan, kun rapista on tullut vuosikymmenen populaarimusiikkia, on räpin ja laulun raja hämärtynyt. Ja kuten vuoden 2018 keväällä olemme oppineet; tästäkin kehityksestä on omalta osaltaan syyttäminen Kanye Westiä.

2010-luvulla hiphop ja pop ovat tulleet lähemmäksi toisiaan. Räppärit ovat opetelleet laulamaan – autotunella tai ilman – ja popparit räppäämään. Kuluneen vuosikymmenen aikana rapista on tullut yhä enemmän populaarimusiikkia, samalla kun entistä avoimemmin tunteitaan käsittelevät artistit ovat nousseet genren valtavirtaan.

Räpin ja laulun rajan hämärtymisessä on kyse hiphopin valtavirtaistumisesta. Avain menestyksekkääseen hittibiisiin on siinä, että kappaleessa on jotain jo ennalta tuttua. Niinpä kun rapista on tullut kiinteä osa populaarimusiikin valtavirtaa, on myös sen historiasta tullut osa popin kaanonia. Samalla tavalla kuin alkuaikojen hiphop itsessään rakensi pohjansa disco- ja funk-biiseistä lainattujen samplejen varaan, on räpin flow’n hyödyntämisestä tullut yksi työkalu poplaulajien arsenaalissa. Tehokeino muiden joukossa.

#1 Frank Ocean – Thinkin’ About You (2012)

Vuonna 2012 kehutun ja kohutun Channel ORANGE -debyyttikokopitkänsä myötä Frank Ocean nousi lähes tulkoon Messiaan asemaan hiphopin ja modernin r&b:n saralla. Ocean kaatoi aitoja niin laulun ja räpin välisellä rajalla kuin myös hiphop-kulttuurissa piilleen/piilevän homofobian nostamisessa esiin. Jatkoa Orangelle saatiin odottaa aina vuoteen 2016, kun vaikean levy-yhtiötilanteen kanssa paininut Ocean pudotti kriitikoiden leuat rakastetulla Blond/Blonde-albumilla.

”A tornado flew around my room before you came
Excuse the mess it made, it usually doesn’t rain
In Southern California much, like Arizona
My eyes don’t shed tears, but boy, they pour when
I’m thinking ’bout you”

Video ei ole enää saatavilla

#2 Lorde – Royals (2013)

Uusiseelantilaispopparin debyyttisinkku saapui pop-yleisön tajuntaan odottamatta takavasemmalta. Alun perin jo vuonna 2012 julkaistulla The Love Club -EP:llä esitellyllä kappaleella Lorde yhdistää laulutyyliinsä räpin elementtejä painottaen, että popkulttuurissa esillä oleva glamour-elämäntyyli ei ole tavoittelun kohde. Prechoruksen flow alleviivaa lyriikoissa tapahtuvaa rap-kliseiden purkamista.

“But every song’s like gold teeth, Grey Goose, trippin’ in the bathroom
Bloodstains, ball gowns, trashin’ the hotel room
We don’t care; we’re driving Cadillacs in our dreams
But everybody’s like Cristal, Maybach, diamonds on your timepiece
Jet planes, islands, tigers on a gold leash
We don’t care; we aren’t caught up in your love affair”

Video ei ole enää saatavilla

#3 Ed Sheeran – Don’t (2014)

Ed Sheeran ei ole koskaan ujostellut näyttää rakkauttaan räppiä kohtaan. Sheeran esitteli Eminemistä inspiroitunutta flow’taan jo omakustanne-EP:illään (esim. You Need Me, I Don’t Need You), mutta kansainvälisen huomion kohteeksi Sheeran nousi vuoden 2014 Don’t-hitillään. Taidekuraattorin ja jalokivisuunnittelijan poika ei ole taustaltaan se katu-uskottavin valinta räppäriksi, mutta Don’t esitteli Sheeranin sukupolvensa määrittelevänä singer-songwriterina. Benny Blancon ja Rick Rubinin tuottamassa biisissä sekä laulu että tuotanto lainaavat keinoja hiphopin puolelta.

“But me and her, we make money the same way
Four cities, two planes, the same day
And those shows have never been what it’s about
But maybe we’ll go together and just figure it out
I’d rather put on a film with you and sit on a couch
But we should get on a plane or we’ll be missing it now”

Video ei ole enää saatavilla

Don’t lainaa kertosäkeensä koukun Lucy Pearlin vuoden 2000 Don’t Mess With My Manista.

Video ei ole enää saatavilla

#4 The Weeknd – The Hills (2015)

Toronton r&b-lupaus herätti uransa alkuvaiheessa laajaa kiinnostusta mystisellä EP-trilogiallaan sekä Kiss Land -debyyttialbumillaan, mutta The Hills oli viimeistään se kappale, joka räjäytti pankin ja aukaisi ovet muun muassa Daft Punk -yhteistyölle. Abel Tesfaye toimii kertojana toisen miehen näkökulmassa viitaten muun muassa omaan huumeiden käyttöönsä. The Weekndin ilmaisussa räpin ja laulun raja on sanallakin sanoen häilyvä: muotokieli on poppia, mutta sanavalinnat ovat kaukana kevyistä.

“Always tryna send me off to rehab
Drugs started feelin’ like it’s decaf
I’m just tryna live life for the moment
And all these motherfuckers want a relapse”

Video ei ole enää saatavilla

#5 Post Malone – White Iverson (2015)

Debyyttisingle White Iverson nosti 20-vuotiaan Austin Postin tuntemattomasta Soundcloud-artistista kuuluisuuteen raketin lailla (4 miljoonaa streamia kolmessa kuukaudessa). Rap-nimigeneraattorin ehdotuksen perusteella artistinimensä valinnut Post Malone sai osakseen syytöksiä kulttuurillisesta omimisesta.

Malonen kannalta White Iversonin saaman kritiikin torjumisen teki vaikeaksi se, että koripalloilija Allen Iversonin (jota hiuksensa letittänyt Post omasta mielestään muistutti) mukaan nimetty kappale oli artistin ensimmäinen kokeilu räpin saralla. Koripalloviittauksilla kuorrutettu kappale on kuitenkin malliesimerkki 2010-luvun popmusiikin tavasta sekoittaa räppiä ja laulua keskenään. Melodinen räppäys ei taatusti ole aitopäiden mieleen.

“White Iverson
When I started ballin’ I was young
You gon’ think about me when I’m gone
I need that money like the ring I never won, I won”

Video ei ole enää saatavilla

Guitar Hero -pelin innoittamana musiikista innostunut Austin Post on sittemmin esitellyt kahdella albumillaan (Stoney, 2016, ja Beerbongs & Bentleys, 2018) musiikillista monipuolisuuttaan ja pyrkinyt ottamaan etäisyyttä räppäriyteen. Malone on tietoisesti halunnut esiintyä rockin edustajana hiphopin kentällä vaihtaen koripallotermit Bon Scottin ja Jim Morrisonin kaltaisten nimien droppailuun sekä korostanut musiikkinsa genrerajattomuutta.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Drake – Hotline Bling (2015)

Drake oli kokeillut siipiään laulajana jo vuoden 2013 Hold On, We’re Going Homella, mutta kaksi vuotta myöhemmin seuranneella Hotline Blingillä Champagne Papi pisti räpin ja laulun blenderiin.

Dancehallia ja trapia sekoitelleen biisin video ruokki Draken suosiota entisestään, kun Audrey Grahamin vähintäänkin omalaatuiset ja rehellisesti sanoen hämmentävät tanssiliikkeet tekivät jo valmiiksi laajalti tunnetusta artistista meemiainesta. Tarkoituksellista tai ei, Draken tanssiliikkeet jättivät varjoonsa Hotline Blingin naiskuvan, jota voi syystäkin pitää ongelmallisena ja kaksinaismoralistisena.

Hotline Blingin tarina kertoo Draken entisestä tyttöystävästä, jolla oli aiemmin tapana soittaa Drakelle”silloin, kun hän kaipaa tämän rakkautta”. Drake esittää entisen heilansa negatiivisessa valossa ja paheksuu tämän elämäntyyliä ja kaveripiiriä suhteen päätyttyä, vaikka Drake esittääkin musiikissaan juhlimisen ja irtosuhteet normaalina osana”miesten elämäntyyliä”.

“Cause ever since I left the city, you
Started wearing less and goin’ out more
Glasses of champagne out on the dance floor
Hangin’ with some girls I’ve never seen before”

Video ei ole enää saatavilla

Chris Dart tiivistää Draken musiikin dilemman Huffington Postissa ja The Establishment -verkkomediassa julkaistussa kirjoituksessaan:

”’Hotline Bling’ is the the most recent example of this, and also the clearest. In it, the subject of Drake’s affections used to stay at home and wait for an appropriate time to call Drake. (Usually late at night, when she ‘needed his love.’) Now she’s out, going to clubs, dressing up all sexy, ‘touching road’ and collecting stamps in her passport, all the while hanging out with a bunch of girls who aren’t Drake-approved. – –Essentially, Drake doesn’t want the women in his life acting like Drake. It’s a huge double standard.”

#7 Rihanna – Work feat. Drake (2016)

Rihannan parin vuoden takainen klubihitti herättää epäilyksiä ovatko popparin mielessä työt vai jokin muu. Biisin hittifaktoria lisää myös kertosäe, jonka lähes sössöttämiseksi muuttuva hokema on tarpeeksi yksinkertainen jopa lapsen suuhun. Liimamaisen tarttuvalla biisillä vierailee myös Ririn tuonaikainen siippa Drake, joka hoitaa sen”perinteisemmän lauluosaston”, vahvalla autotunella tietenkin.

“Join me I deserved it
No time to have you lurking
If I got right then you might like it
You know I dealt with you the nicest
Nobody touch me, in the righteous
Nobody text me in a crisis”

Video ei ole enää saatavilla

#8 Taylor Swift – Look what you made me do (2017)

Country popilla itsensä tunnetuksi tehneen Taylor Swiftin Reputation-albumia (2017) edelsivät oikeaksi osoittautuneet epäilykset popparin valmistelemasta rap-albumista. Swift oli osoittanut ymmärrystään hiphopin saralla 1989-albuminsa Bad Blood -remixillä, johon tämä rekrytoi mukaan kenet muunkaan kuin nykyhiphopin terävimpänä kynänä tunnetun Kendrick Lamarin. Reputationilla Swift iski suuremman vaihteen silmään ampuen kovilla niin ystävästä viholliseksi muuttunutta pop-kollegaa Katy Perryä kuin kohuja metsästäviä median edustajia kohtaan.

”I’m sorry, the old Taylor can’t come to the phone right now.
Why? Oh, ‘cause she’s dead!”

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Esihistoriaa ja mainittavia esimerkkejä

T-Pain – Buy U a Drank (2007)

Autotuneräpin ja melodisen räpin juuret johtavat vahvasti T-Painin autotunen nimeen vannovan r&b:n suuntaan. Vaikka T-Pain kutsui itseään jo debyyttilevynsä (Rappa Ternt Senga, 2005) otsikossa laulajaksi muuttuneeksi räppäriksi, on mahdotonta väittää etteikö lähes raivostuttavalta kuulostavan artistin viehtymys teknologian mahdollisuuksiin olisi inspiroinut hiphopin tulevaisuutta.

Video ei ole enää saatavilla

Kanye West – Heartless (2008)

Muiden muassa Kanye West, Lil’ Wayne ja jopa gangsta rapin kummisetä Snoop Dogg seurasivat T-Painin aloittamaa autotunerap-trendiä. Autotune ja Roland 808 -rumpukone yhdistettynä äidin traagiseen kuolemaan ja pitkäaikaisen parisuhteen päättymiseen synnyttivät Westin käsissä 808s & Heartbreak -albumin, joka toimi omalta osaltaan vedenjakajana ”vanhan” ja uuden Kanyen välillä. Värikkäistä lausunnoistaan tunnettu itsediagnosoitu nero kommentoi levyä: ”Jos välittäisin paskaakaan, en käyttäisi Auto-Tune. Käytän Auto-Tunea, koska en välitä paskaakaan. Pidän siitä miltä se soundaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kasmir – Vadelmavene (2014)

Osataan sitä Suomessakin. Kasmirin läpimurtokesähitin säkeistöt ovat kuin levy-yhtiön A&R:n suunnittelema kaava siitä, kuinka urbaani uusi popartisti saadaan herättämään kiinnostusta räpin hallinnoimalla popkentällä. Säkeistöt ovatkin syntyneet kenenkäs muunkaan kuin Johanna-A&R Mikko ”Pyhimys” Kuoppalan kynästä.

Video ei ole enää saatavilla

”Drake kutsuu maailmaansa, jossa kaikkialla on tunnelmallisen hämärää ja valkoiset Air Force 1:t uppoavat pehmeään kokolattiamattoon, kun kävelee tilaamaan itselleen lasillisen kuohuviiniä.”

Drake esittää kutsun, josta on mahdotonta kieltäytyä.

”I got my eyes on you
You’re everything that I see
I want your hot love and emotion, endlessly”

En muista, missä ja milloin kuulin Draken Hold On, We’re Going Home -kappaleen ensimmäisen kerran. Sen kuitenkin muistan, että hänen Nothing Was the Same -albuminsa (2013) oli viimeisiä levyjä, joita latasin iPodilleni, kunnes astuin lopullisesti nykyaikaan ja ryhdyin käyttämään suoratoistopalveluita älypuhelimellani.

Minulle itselleni Hold On, We’re Going Home on 2010-luvun tärkeimpiä popkappaleita. Haastatteluissaan Drake on itse kuvaillut sitä eräänlaiseksi kunnianosoitukseksi Michael Jacksonin ja Quincy Jonesin yhteistyönä syntyneille kappaleille. Kappaleen suurimpia ansioita onkin sen ajattomuus, sillä mikään ei sido sitä vuoteen 2013.

Hold On, We’re Going Home on vilpitön rakkauslaulu, joka pukee sanoiksi tuntemuksia, joista voi olla vaikea puhua ääneen. Mikäli minä en osaa muotoilla ajatuksiani lauseiksi, voin antaa Draken tehdä sen puolestani.

Kappaleellaan Drake kutsuu minut maailmaansa, jossa kaikkialla on tunnelmallisen hämärää ja valkoiset Air Force 1:t uppoavat pehmeään kokolattiamattoon, kun kävelee tilaamaan itselleen lasillisen kuohuviiniä.

Se on maailma, jossa katseet ovat viipyileviä ja jokainen suudelma edellistä intohimoisempi.

Video ei ole enää saatavilla

Nuorgam lupaa rahat takaisin lukijoilleen, jos Kate Bush esiintyy milloinkaan Suomessa.

Syksyllä 2011 äänestimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#20 Yeah Yeah Yeahs (+12)

Mikä: Yksi 2000-luvun New York -indien suurimmista ja kauneimmista.

Kauan odotettu: Siitä lukien, kun bändi lunasti valtaisaksi paisuneen hypen vuoden 2003 debyyttilevyllään Fever to Tell.

Tuleeko: Bändi lienee ollut kaikenlaisilla toivelistoilla jo pitkään, mutta tällä hetkellä todennäköisyydet ovat miinusmerkkisiä (sic). Yeah Yeah Yeahsin bänditoiminta oli tauolla vuodesta 2014 solisti Karen O:n äitiydestä johtuen. Tänä kesänä bändi tekee valittuja festivaaleja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kunhan seuraava kunnon kiertue julkistetaan, kannattaa olla sormet ristissä, sillä Suomen nykyisessä festivaalikentässä realistisia buukkaajia on enemmän kuin koskaan.

#19 Joni Mitchell (+31)

Mikä: Legendojen legenda.

Kauan odotettu: Vasta siitä asti, kun lehdet ovat listanneet ”kaikkien aikojen parhaita levyjä”. Blue-albumi ilmestyi vuonna 1971 ja päätyi naiskiintiöksi kaanonmiesten klassikkolistoille jättäen Mitchellin muun diskografian aiheetta varjoonsa.

Tuleeko: Ei tule. 74-vuotiaan Mitchellin terveydentilasta on kuultu huolestuttavia tietoja. Vuonna 2015 hän päätyi jopa hetkeksi teho-osastolle. Jo ennen sitä hän on kertonut, ettei pysty lentämään Morgellonin syndroomaksi kutsutun sairauden vuoksi. Viimeiset omat konserttinsa hän on soittanut tiettävästi vuonna 2000.

Video ei ole enää saatavilla

#18 Courtney Barnett (uusi)

Mikä: Australialainen laajaleksikkoisen ja äärilyyrisen indierockin tähti.

Kauan odotettu: Avant Gardener -single hurmasi sivistyssanaindien ystävät vuonna 2013. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi debyyttilevy Sometimes I Sit and Think, Sometimes I Just Sit, jonka jälkeen kaikki tunsivat ”sen tyypin”, joka riimittelee sanoilla erroneous, harmoneous ja sanctimonius ja lausuu ”origamin” taitavammin kuin kukaan rockhistoriassa ennen häntä.

Tuleeko: Olisi voinut tulla jo! Suomalaiset indietyypit ovat varmasti nähneet Barnettin, jos ovat käyneet viime vuosina eurooppalaisilla festivaaleilla. Visiitti Flow’hun tai Sidewaysiin tai – huh – helsinkiläisklubille on vain ajan kysymys.

Video ei ole enää saatavilla

#17 Cardi B (uusi)

Kuka: Bronxin räp-kuningatar – ainakin siihen asti, kun Nicki Minaj julkaisee kesäkuussa symbolistisesti nimetyn The Queen -albuminsa.

Kauan odotettu: Bodak Yellow -läpimurtosingle ilmestyi viime kesänä ja paisui loppuvuoteen mennessä vuoden suurimmaksi biisiksi.

Tuleeko: Ruisrock oli jo tehnyt vuosikymmenen buukkauksen, kunnes Cardin vauvahommat sotkivat suunnitelmat. Nyt vaarana on, että hän nousee pysyvästi supertähtiluokkaan, jossa Suomen kaltaisen laitamarkkina-alueen epäkiinnostavuutta ei voi ylikorostaa.

Video ei ole enää saatavilla

#16 Missy Elliott (uusi)

Mikä: Yhdysvaltain eniten levyjä myynyt naisräppäri ja moninkertainen Grammy-voittaja.

Kauan odotettu: Vuodesta 1997, jolloin Supa Dupa Fly -levy teki niin Missystä kuin levyn tuottaneesta Timbalandista supertähtiä ja muun muassa Destiny’s Childille ja Aaliyah’lle yhdessä kappaleita tehneen tuottajakaksikon.

Tuleeko: Jos Missy Elliott saa seuraajan vuoden 2005 The Cookbook -levylleen julki tänä vuonna – kuten on uhkaillut – ensi vuonna voitaisiin nähdä hänen ensimmäinen kiertueensa sitten vuoden 2010 ja toivoa, että Flow tai Pori Jazz olisi yksi sen pysäkeistä.

Video ei ole enää saatavilla

#15 SZA (uusi)

Mikä: Solána Imami Rowe, Beyoncélle, Rihannalle ja Nicki Minajille lauluja kirjoittanut yhdysvaltalainen neo-soul- ja r&b-tähti, joka julkaisi kolme vuotta valmistellun CTRL-debyyttinsä viime kesänä.

Kauan odotettu: Ennen kuin CTRL-levy myi platinaa ja päätyi kriitikkolistojen kärkipäähän, SZA:n tunnetuin saavutus oli Rihanna-feat tämän ANTI-levyn Consideration-kappaleella. Levyä seuranneen vuoden aikana osakkeet ovat olleet jatkuvassa nousussa. Viimeisin cv-merkintä on Kendrick Lamarin kanssa Black Panther -soundtrackille tehty All the Stars -hitti.

Tuleeko: SZA on varmasti Flow’n toivelistalla sen verran korkealla, että hänen saapumisensa on todennäköisempää kuin monen muun saman kokoluokan r&b-tähden – jos ei sitten Pori Jazz nappaa häntä ensin.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Carly Rae Jepsen (uusi)

Kuka: Entinen Idols-kolmonen Kanadasta, joka päätyi tekemään näennäisen höttöä, mutta muotopuhtaudessaan täydellistä poppia.

Kauan odotettu: Hittien ystävät huomasivat, ettei Call Me Maybe olekaan kappale muiden joukossa. Pop-entusiastien rakkauden Jepsen voitti lopullisesti vuoden 2015 kaupallisesti epäonnistuneen Emotion-levyn jälkeen.

Tuleeko: Tähän mennessä Jepsen on tenyt vain kaksi omaa konserttia Euroopassa. Jos ja kun oikea Euroopan-kiertue joskus koittaa, on toivottavaa, että Suomesta löytyisi Jepsenille sopiva paikka. Jäähalleihin hänen suosionsa ei nykyisellään riitä, klubit tuntuvat niin ikään vaikeilta, ja festivaalien profiiliin häntä on vaikea mahduttaa tapauksesta riippuen suosio- tai profiilisyistä. Mitä jää jäljelle? Kulttuuritalo?

Video ei ole enää saatavilla

#13 The Magnetic Fields (+7)

Mikä: Newyorkilaisen Stephin Merrittin pitkäaikainen projekti, joka on viehtynyt pikimustaan sarkasmiin, traagiseen romantiikkaan, lelusoittimiin, megalomaanisiin levykokonaisuuksiin, helinään, surinaan, pärinään, milloin mihinkin.

Kauan odotettu: 69 Love Songs julkaistiin vuonna 1999, ja Merrittistä tuli etabloitu musiikkilehtinimi. Aiemmat levyt ovat vähintään yhtä erinomaista, mutta kuulopuheiden mukaan niiden löytäminen vaati vakavaa postimyynnin ja indien harrastamista läpi 1990-luvun. Viime vuonna Merritt julkaisi 50 Song Memoir -nimisen omaelämäkertatriplalevyn, jota hän kiersi esittämässä kokonaisuudessaan kahden illan mittaisina konserttispektaakkeleina.

Tuleeko: Epätodennäköistä, mutta aina sopii toivoa, kunhan istumakonsertti saadaan järjestettyä. Merritt kärsii hyperakusiasta ja on laiska kiertämään varsinkin Euroopassa – mutta on silti käynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä kolmesti Tukholmassa.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Gorillaz (+7)

Mikä: Blurin Damon Albarnin ja parhaiten Tank Girlistä tunnetun sarjakuvataiteilijan Jamie Hewlettin kaksikymmentä vuotta sitten perustama virtuaalibändi, joka kaikkien yllätykseksi tuli jäädäkseen.

Kauan odotettu: Alusta alkaen. Gorillazin konserteista ovat puhuneet haltioitunein sanoin nekin, jotka eivät yhtyeen vaikutteita sieltä täältä kauhovasta hybridipopista niin välitäkään.

Tuleeko: Toivottavasti – tosin pätäkkää pitää lyödää pöytään tukuttain. Gorillaz täyttäisi Suomessa minkä tahansa jäähallin ja voisi olla lukuisien festivaalien pääesiintyjä Flow’sta Ruisrockiin ja Provinssista Pori Jazziin. Keväällä bändi kolusi Etelä-Amerikkaa Para- ja Uruguayta myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Nils Frahm (uusi)

Mikä: Saksalainen klassista pianonsoittoa ja elektronista musiikkia yhdistelevä nero, joka pyörii lavalle rahdattavien soitinten ja laitteiden ympärillä kuin lapsi karkkikaupassa.

Kauan odotettu: Vuoden 2013 kokoelmalevy Spaces summasi yhteen hiljalleen kertyneen maineen Frahmista upeana live-esiintyjänä, joka rakentaa kappaleensa vähäeleisesti ja kasvattaa ne kärsivällisesti kliimaksiinsa. Tänä vuonna julkaistu All Melody jatkaa samaa linjaa.

Tuleeko: Löytyykö riittävästi maksavaa kiinnostusta? Frahm olisi täydellinen kiinnitys Flow’lle tai Kulttuuritaloon, mutta promoottoreita varmasti mietityttää, onko Frahm Suomessa riittävän suuri nimi budjettiriskin kattamiseksi. Roudauskustannuksista ja livemaineesta johtuen Frahmin hintalappu ei liene kovin pieni.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Boards of Canada (+68)

Mikä: Yksi mysteerisimmistä ellei mysteerisin elektronisen musiikin kokoonpano maailmassa. Vasta vuonna 2005 selvisi, että skottilaiskaksikko on biologista sukua keskenään – eli veljeksiä. Musiikki on upottavaa salatiedettä ja vangitsevaa magiaa.

Kauan odotettu: Music Has the Right to Children -mestariteoksesta (1998) lähtien.

Tuleeko: Vuoden 2013 paluulevy Tomorrow’s Harvest ja sen julkaisukampanja loivat odotuksia, että yhtye olisi tekemässä myös jonkinlaista keikkaa. Mutta ei. Boards of Canada ei ole vieläkään esiintynyt livenä vuoden 2001 jälkeen, eikä uutta musiikkiakaan ole ilmestynyt viiteen vuoteen muutamaa remixiä lukuun ottamatta.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Burial (uusi)

Mikä: Lontoolainen William Bevan, elektronisen musiikin pioneeri ja mysteeri.

Kauan odotettu: Teoriassa siitä lähtien, kun vuoden 2007 Untrue-levy keksi elektronisen musiikin uudelleen. Käytännössä on ollut selvää, ettei Burialiin kuulu keikkoja tai julkisuutta.

Tuleeko: Jos – ja valtava paino sanalla jos – Burial joskus muuttaa julkisuuslinjaansa, niin ihan mahdollista. Monin verroin merkittävämpi este on, ettei hän ylipäänsä ole koskaan edes vihjaillut keikkailevansa.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Solange (uusi)

Mikä: Beyoncén pikkusisko, joka on jo moneen kertaan osoittanut olevansa enemmän kuin vain Beyoncén pikkusisko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Losing You -indiehitti loi lupaukset, vuoden 2016 A Seat at the Table -levy räjäytti pankit.

Tuleeko: Kertoimet Flow-festivaalien pääesiintyjäpaikoille vuosina 2019–2021 eivät ole erityisen korkeat. Liikkuvat osat ja aikataulut ovat toki asia erikseen.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Lorde (uusi)

Mikä: Uusiseelantilainen Ella Yelich-O’Connor, 21 vuotta, sukupolvensa ääni.

Kauan odotettu: Moni kuunteli vuoden 2013 Pure Heroine -levyä nyökytellen, mutta kukaan ei maininnut Lordea Flow-toiveitaan listatessa tai lähtenyt Eurooppaan tämän keikkojen perässä. Viime vuoden Melodraman jälkeen tilanne on ollut aivan toinen.

Tuleeko: Eiköhän lähivuosina. Lorde olisi luonteva buukkaus mille tahansa suomalaisfestivaalille – tai miksei vaikka Kulttuuritalollekin – ja tällä hetkellä juuri sopivan kokoinen artisti saapuakseen tänne.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Drake (uusi)

Mikä: Meemien mestari ja yksi internet-ajan rap-suuruuksista, joka tietää, millä millenniaalien Instagram-kuvatekstit saa täytettyä.

Kauan odotettu: Take Care -levy löi Draken suureen tietoisuuteen vuonna 2011, ja Hotline Blingin tietää jokainen vähänkin internetiä viime vuosina vilkuillut.

Tuleeko: ”Now I’m on the road, half a million for a show”, räppäsi Drake jo vuonna 2013. Hintalappu lienee noussut entisestään, ja Drakella riittää kysyntää Pohjois-Amerikassa niin, ettei hän joka vuosi Eurooppaan vaivaudu. Lähimpänä hän on käynyt Tukholmassa, viimeksi vuosi sitten keväällä. Jos Drake Suomeen tulee, se ei tapahdu ainakaan kolmeen vuoteen.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Ryuichi Sakamoto (uusi)

Mikä: Kokeellisen popin, elektronisen musiikin, elokuvamusiikin ja ambientin pioneeri, ”Japanin Kraftwerkin” eli Yellow Magic Orchestran perustajajäsen. 66-vuotias, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa David Bowien ja David Sylvianin, julkaisi viime vuonna erinomaisen async-albumin toivuttuaan kaulan alueen syövästä.

Kauan odotettu: Yellow Magic Orchestran, Thousand Knives -soolodebyytin (1978) ja viimeistään vuoden 1983 Merry Christmas, Mr. Lawrence -elokuvan (1983) myötä tietyissä piireissä jo vuosikymmentä. Ja uuden sukupolven taholta 2000-luvun alun Fennesz- ja Alva Noto -kollaboraatioista lähtien.

Tuleeko: Koputettakoon ensin puuta, mitä Sakamoton terveyteen tulee. Hänen edellisestä, sinfoniaorkesterin kanssa tehdystä Japanin-kiertueestaan on neljä vuotta. Sen jälkeen Sakamoto on esiintynyt vain kerran, viime vuoden toukokuussa Brasilian São Paulossa, japanilaisen kulttuurin edistämiskeskuksen Japan Housen avajaisissa. Euroopassa Sakamoto on käynyt viimeksi kesällä 2013, jolloin hän esiintyi Lontoossa Yoko Onon kuratoimalla Meltdown Festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Sufjan Stevens (+1)

Mikä: Amerikkalainen indie-folk-popin lippispäinen supernero.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003, kun Stevens julkaisi ”The Fifty States Projectin” aloittaneen albumin Michiganin ja etenkin vuoden 2005 jälkeisen Illinoisin jälkeen.

Tuleeko: Yritetty on, mutta hintalappu on kova. Toisaalta Nuorgamin vastaavalla toimittajalla on lippismiehen itsensä antama suullinen lupaus syksyltä 2016! Joten jos ei seuraavalla Euroopan-kiertueella nappaa, niin tiedätte keitä syyttää: keikkapromoottoreita.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Daft Punk (+6)

Mikä: Ranskalainen kypäräkaksikko, jolla on pahana tapana tehdä yksi musiikillinen vallankumous vuosikymmenessä.

Kauan odotettu: Homework-esikoisalbumin (1997) singlet Da Funk ja Around the World nousivat hitiksi vielä aikana, jolloin ”kaikki” näkivät televisiossa musiikkivideoita. Eli alusta asti hyvin laajasti.

Tuleeko: Ei mahdotonta, muttei todennäköistäkään. Daft Punk ei ole keikkaillut sitten Alive 2007 -kiertueen, ja jos duo ”tien päälle” vielä joskus lähtee, varmasti aivan jokainen maailman metropoleista ottaa heidät avosylin vastaan. ”Alive 2017” -kiertueesta liikkui runsaasti huhuja, mutta kaikki vihjailevat verkkosivustot, videotrailerit ja uutiset paljastuivat ankoiksi.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Beyoncé (+22)

Mikä: Queen Bey, pop-ikoni, feministi-ikoni, tyyli-ikoni.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003 lähtien. Silloin Beyoncé siirtyi Destiny’s Childistä soolouralle ja julkaisi ensimmäisen singlensä Crazy in Loven.

Tuleeko: Aina saa toivoa, varsinkin, kun Olympiastadionin remontti saadaan valmiiksi. ‘Yoncen Euroopan-kiertueet eivät ole olleet mitenkään harvinaisia. Tänä kesänä Beyoncé kiertää Jay-Z:n kanssa ja esiintyy pitkin Itämeren reunamia Tukholmasta Varsovaan. Edellisestä eurokiertueesta on siitäkin vain kaksi vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Kate Bush (+10)

Mikä: Yksi popin suurimmista taiteilijoista. Ja yksi levyarvioiden väärinkäytetyimmistä referenssiartisteista.

Kauan odotettu: Wuthering Heights -single julkaistiin tammikuussa 1978. Siitä lähtien.

Tuleeko: Ei tule, koska ei lähtökohtaisesti keikkaile. Bushin esitykset Lontoon Hammersmith Apollossa elokuussa 2014 olivat valtava ihme, Euroopan-kiertue täyttä mahdottomuutta ja Suomen-konsertti vielä mahdotontakin mahdottomampi ajatus.

Video ei ole enää saatavilla

”No badda text me in a crisis”

Work on suurin hitti terapiasta sitten Tears for Fearsin primal scream -terapiaa käsittelevän, vuonna 1985 julkaistun megahitin Shoutin. Se on kuin puolen vuoden pariterapiaprosessi tiivistettynä muutamaan säkeeseen. Toiseen mennessä olemme jo pisteessä, jossa kertojakin myöntää käytöksessään olevan parantamisen varaa, mutta ongelman painopiste on toisessa osapuolessa.

Olen pitkään elätellyt teoriaa, jossa romanttisten komedioiden kaikki hahmot ovat oikeasti miehiä, paitsi toista pääosaa näyttelevän naispuolinen paras kaveri. Se hahmo on yleensä oikeasti nainen.

Muut ilmentävät miehisyyden eri puolia, ideaalista siihen, mikä tilanne oikeasti on. Se sopisi Hollywoodin luonteeseen, koska siellä on aina helpompi saada rahoitus tarinoille miehistä. Vastoin yhteiskunnallisia stereotyyppejä, ehkä miehet ovat niitä ailahtelevaisia draamakuninkaita, jotka haluavat aina jotain enemmän?

Kaarina Hazardin ja Leea Klemolan käsikirjoittama tv-sarja Myrskyn jälkeen lähti pitkälti samasta ajatuksesta ja onnistui luomaan aika järkeenkäyvän skenaarion, koska siinä ei loppujen lopuksi liioiteltu kovin paljoa.

Emme ole se stoalaisen rationaalisuuden linnake, joksi itseämme kollektiivisesti luulemme. Miehinen hysteria on jatkuvasti kasvava kulttuurinen voima, varsinkin räpin saralla.

Work on laulu miehelle, joka potee kriisiä toisensa perään ja pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä. Drake on täydellinen aisapari emoiluun. Kukapa meistä ei haluaisi Draken kanssa pariterapiaan? Sillä olisi vähintäänkin sairaan kova viihdearvo eikä homma menisi niin överiksi kuin vastaavaa vaikka Yung Leanin tai Lil Peepin kanssa yrittäessä.

Draken räpissä mennään välillä metsään tavoilla, joista on varmasti saatu aikaan huutomatsi terapeutin toimistossa. Miksi se, että valitsee parinsa, vaikka tällä olisi kaksoissisko, on muka romanttinen kohteliaisuus? Räppi sisältää myös viitteen siihen, miten kaikki tunteet on tullut vuodatettua, englanniksi spill-verbi… ehkä läikyttäminen on tarkempi ilmaisu? Siinä toinen osapuoli voi saada päälleen ämpärin hysteriavitaminoitua ja hiilihapotettua emootiovettä. Hyvää iholle?

Mutta älä ala tekstailemaan, kun sulla on kriisi päällä.

Video ei ole enää saatavilla

Drake. Hunajainen mainittu.

Nuorgam valitsee jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä päättyneen kuukauden parhaan levyn. Valintaa edeltävänä päivänä esittelemme lyhyesti viisi kotimaista ja viisi ulkomaista albumia, joiden joukosta voittaja löytyy.

Kuukauden albumin arvonimen saa vain yksi albumi. Mikäli kuukauden albumi on kotimainen, valitsemme lisäksi kuukauden parhaan ulkomaisen albumin. Mikäli kuukauden albumi on puolestaan ulkomainen, valitsemme lisäksi kuukauden parhaan kotimaisen albumin.

Kuukauden albumin valitsee Nuorgamin toimitus ja avustajakunta.

Kuukauden albumi

Drake – Nothing Was the Same (kuuntele Spotifystä)

Kanadalaisen R&B-artistin kolmatta albumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa, mutta sen edeltäjä Take Care oli Anton Vanha-Majamaan joulukalenterisuosituksen mukaan ”parasta egokitinää sitten Kanye Westin 808s & Heartbreakin”.

Kuukauden kotimainen albumi

Death Hawks – Death Hawks (kuuntele Spotifystä)

Kaikki huomisen bändit -sarjassa viidentenä esittelemämme tamperelaisen boogiejyrä kakkosalbumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa, mutta esikoisalbumi Death & Decay (2012) sai Niko Peltoselta 87 pistettä.

Muut ehdokkaat

Bill Callahan – Dream River (kuuntele Groovesharkista)

”Callahanista on tullut varmempi, terävämpi eikä yhtään vähemmän ällistyttävä tai moniuloitteinen kuin hänen tuotantonsa Smogina. Dream River on täydellinen levy syksyyn, se avartaa tajuntaa, lämmittää ja hämmästyttää.” (Jyri Pirinen, 96/100)

CHVRCHES – The Bones of What You Believe (kuuntele Spotifystä)

Glasgowlaisen elektropopyhtyeen esikoisalbumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa.

Factory Floor – Factory Floor (kuuntele Spotifystä)

Flow Festivalilla esiintyneen lontoolaisen elektroyhtyeen Nik Colk kertoi Tuomas Kokolle rakastavansa Pan Sonicia: ”Hehän ovat Suomesta? Kokoonpanon musiikki on vaikuttanut valtavasti siihen, mitä itse teen.”

The New Tigers – Badger (kuuntele Soundcloudista)

Toisen albuminsa julkaissut turkulainen indierockyhtye oli Nuorgamin Kaikki huomisen bändit -sarjan bändi numero yksi!

Radiopuhelimet – Ei kenenkään maa (kuuntele Spotifystä)

”Radiopuhelimet pystyy tälläkin levyllä parhaimmillaan sellaisiin saavutuksiin, joista tusinatasolla popmusiikkia tekevät hahmot eivät osaa edes uneksia. Olisiko jo aika myöntää näille miehille erinäisiä niin sanotun korkeakulttuurin alan palkintoja?” (Niko Peltonen, 83/100)

Risto Juhani – Pimeä saari (kuuntele Spotifystä)

”Risto Juhanin visio on väkevä ja näkemys kirkas. Lauluissa leijutaan etäällä arjesta, taikametsän ilmeisimmät kompastuskivet kuitenkin väistäen.” (Antti Lähde, 80/100)

Jonna Tervomaa – Eläköön (kuuntele Spotifystä)

”Jonna Tervomaan vahva tulkinta kuuntelemaan herättävine sanoituksineen on levyn punainen lanka, joka kantaa alusta loppuun. Suomen naislaulajakentällä on edelleen tilaa yhdelle Tervomaalle.” (Visa Högmander, 85/100)

The Weeknd – Kiss Land (kuuntele Spotifystä)

Kanadalaisen R&B-tuottajan uutta albumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa, mutta sen edeltäjä Trilogy sai Juuso Janhuselta 78 pistettä.

Mitä muuta?

Ääniä saivat myös seuraavien artistien ja yhtyeiden syyskuussa julkaisemat albumit: Arctic Monkeys, Avicii, Babyshambles, Califone, Carcass, Neko Case, Church of Void, Flatliners, Goldfrapp, Haim, Vuokko Hovatta Korn, London Grammar, Manic Street Preachers, Janelle Monae, Muuan mies, Pariisin kevät, Pelle Miljoona United, Penniless, Placebo, PMMP, Sanni, Sebadoh, The Strypes, Susanna and Ensemble neoN, Emiliana Torrini ja Chelsea Wolfe.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 89 Theophilus London – Why Even Try (feat. Sara Quin)

Tyylitietoinen ja kunnianhimoinen Theophilus London ei vielä vuonna 2011 aivan onnistunut valloittamaan maailmaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei Sara Quinin kanssa esitetty unenomaisen surumielinen Why Even Try olisi a-luokan popbiisi, kappale, jolla Londonin popin, rapin, uuden aallon, tanssimusiikin ja soulin sillisalaatti loksahtaa täydellisesti paikalleen. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 88 Tune-Yards – Gangsta

Merrill Garbusin on löydettävä tasapaino. Kun tuoreella Whokill-levyllä Tune-Yardsin musiikki on hallitumpaa, se menettää Bird-Brainsin kaoottisuutta. Gangstalla torvet pauhaavat ja rytmi kulkee niin vetävästi, että kappaleesta odottaisi kuulevansa rap-remixejä. Kuvitelkaa vaikkapa Big Boi tähän! Kenties Garbusilla on vielä sisässään jokin Paper Planesin kaltainen crossover-hitti, joka odottaa pääsyä ilmoille. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 87 Sokea piste – Umpikuja

Uudenvuoden aattona 1993 MTV esitti muutamaa viikkoa aiemmin nauhoitetun Nirvanan Live and Loud -liven. Keikan avanneen Radio Friendly Unit Shifterin kaltaiseen olemisen vimmaan ei ole ennen Sokean Pisteen vaikuttavaa Ajatus karkaa -albumia tullut törmättyä. Umpikuja olkoon tietoista läsnäoloa heille, joista mindfulness-meditaatio tuntuu käännytettyjen höpinältä. (Mikko Valo)

Sokea Piste esiintyy. Valokuvaaja Ville Angerin tyylinäyte Tampereen Vastavirralta.

# 86 Smith Westerns – Weekend

Smith Westernsin raikas kitarapop kuulosti erityisen riemastuttavalta vuonna, jona monet huippulevyt olivat kovin vakavamielisiä. Näiden hädin tuskin täysi-ikäisten kaverien glamin, garagen ja indien sekoituksen paras esimerkki oli hieno Weekend. Iskevä kitarakuvio, tanssittava rytmi, tarttuva melodia ja sydänsuruiset sanoitukset – näin sitä kitarapoppia tehdään. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 85 Josh T. Pearson – Sorry With a Song

Suomessa pitäisi soittamisen lisäksi opettaa biisien kirjoittamista ja tunteiden ilmaisemista peruskoulun musiikintunneilla, useita kertoja viikossa. Jos suomalaiset miehet käsittelisivät tunteitaan yhtä avoimesti, nöyrästi, herkästi ja uskomattoman rehellisesti kuin Josh T. Pearson biisinmuotoisessa anteeksipyynnössään, Suomessa olisi paljon vähemmän väkivaltaa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 84 Drake – Take Care

Siis: Draken cover Jamie xx:n remixistä, jolla Gil Scott-Heron coveroi Brook Bentonin kappaletta I’ll Take Care of You. Hmm, yritetääs uudestaan. Draken kakkoslevy oli vuoden parasta r’n’b:tä ja Take Care soi minimalistisesti tuotettuna tragediana pakahduttavan kauniisti. ”It’s my birthday, I’ll get high if I want to” tulee suoraan yksinäisen kuninkaan sydämestä. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 83 Unknown Mortal Orchestra – Bicycle

UMO on kuin takapihalle tyhjästä pudonnut satelliitinromu. Oudosti rämisevää ja pirullisen tarttuvaa psykepoppia tahkotaan laiskanlaisella slacker-asenteella. Kuulostaa kuin Brill Building olisi romahtamassa ja punkkarit asettuneet taloksi. Debyyttilevy on täynnä koukuttavia riffejä ja laa laa -kertosäkeiden tyyppistä hölmöyttä – vaivatonta kuin polkupyörällä ajo. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 82 Toro Y Moi – Still Sound

Erittävätkö kaiuttimet jotain huumaavaa kaasua Still Soundin aikana? Tai tarkemmin ilmaisten, minne aika ja paikka katoavat kappaleen eteerisen väliosan soidessa? Etelä-Carolinan Chaz Bundick on selvästi Jamie Lidellinsä kuunnellut, mutta samalla soittolistalle on eksynyt myös unipoppia ja yé-yé’tä. Rytmimusiikki ei ole ollut aikoihin yhtä kaihoisaa ja kaikuisaa. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 81 Ydinperhe – 15 vuotta

Tässäpä on törkeän terävä kärjistys teini-iästä. Tekstiin on yllättävän helppo samastua, vaikka olisikin 22 vuotta ja pikkukaupungin verran sivussa aihealueesta. Eihän se ihan ”vitunmoista juoksua piikkien perässä” ollut, mutta tiukka sahaus, asiallinen sylkeminen, sekä vähän ilmestyskirjamaista selkeämmät soundit tekevät tehtävänsä. Minäkin haluan ydinperheen! (Mikko Valo)

“Punk on sitä että olet aina kännissä”, Ydinperhe tietää.

# 80 The Black Keys – Lonely Boy

The Black Keysin El Camino -levy on jäänyt vuosiäänestyksissä harmillisen vähälle huomiolle, koska se ilmestyi joulukuussa. Nyt huomioidaan Lonely Boy -biisi, joka on yksinkertaisesti loistava. Tarttuvampaa kertosäettä saa hakea. Ja se video! Biisi avautuu parhaiten, kun katsoo samalla nollabudjetilla tehtyä musiikkivideota, jossa – tättärää – mies tanssii yksin. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

#79 Von Hertzen Brothers – I Believe

Kotimaisen rokkiprogen suurlähettiläs Von Hertzen Brothers tarjoaa neljännellä levyllään useita huikeita proge-eepoksia, joista I Believe pitää sisällään kaikki oikeanlaisen VHB-keiton ainekset: vaihtelevia melodioita, Queen-henkisiä laulustemmoja, paljon instrumentteja… Ja pituutta tietysti reilu kahdeksan minuuttia, niin kuin kunnon progebiisissä pitää ollakin. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 78 Azari & III – Into the Night

Tiesittekö, että Toronto on yksi maailman hienoimmissa suurkaupungeista? Kulttuurien sulatusuuni, joka taipuu muun muassa helposti esittämään New Yorkia Hollywood-rainoihn. Into the Night on tämän hetken kuumimman tanssimusiikki-yhtyeen yksi loistavista kappaleista (albumi haltuun, heti!). Puhdasta aamuöiden Chicago-housea Toronton kaduilta. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla