Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Juttusarja ilmestyy tammikuun jokaisena päivänä.
Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.
# 137 Sak Noel – Loca People
Vuoden totaalinen korvamato! Täysin järjetön yhden hitin ihme, jonka vääjäämättömästä hittistatuksesta ei ollut mitään epäselvyyttä edes ensikuulemalta, riippumatta siitä aiheuttiko biisi inhon vai riemun väristyksiä. Juuri kuten klassisen yhden hitin kesäihmeen kuuluukin! Simppelit ainekset, nerokas koukku, ripaus salaista ainesosaa ja homma on paketissa. Hitti. (Tommi Forsström)
Loca Peoplen videon on ohjannut Sak Noel itse.
# 136 Low – Especially Me
Low luottaa osaamiseensa. Se antaa tuttujen kohtalokkaiden ja riipaisevien äänirihmojen valua lävitseen ja kostua sydänverestä. Kun viiltävät harmoniat kertaavat kylmäverisen analyyttisesti ihmissuhteen kohtalonkysymyksiä, on asetelma jotakuinkin hyytävä. Kappaleen kauneudessa värisee uhka ja uhassa kauneus. Tässä ristiriidassa on jotakin lähtemättömän kiehtovaa. (Hannu Linkola)
# 135 Stephen Malkmus & the Jicks – Tigers
Tämä Malkmusin kesäbiisi on hauskaa poppia tärkeästä aiheesta: klassikkoeläin on katoamassa planeetalta! Maailmassa on jäljellä enää alle 4 000 tiikeriä, joista Intiassa on 1 200. Yhdeksästä eri tiikerin alalajista on keskuudessamme enää kuusi. Kohta heitä ei voi nähdä muualla kuin biisinnimissä ja täytettyinä luonnontieteellisissä museoissa. Pelastakaa tiikerit! (Iida Sofia Hirvonen)
# 134 Oneohtrix Point Never – Replica
Maailmassa, jossa kaikki on lähtökohtaisesti post, ilmaisukeinot käyvät vähiin. Synamaagikko Daniel Lopatinin uusimman albumin nimikappale kuulostaa päättömästi kaikkeen viittaavan ja kaikkea kopioivan 2000-luvun popmusiikin glitchiltä, virheeltä koodissa. Näennäisen kaunis pianomelodia toistaa itseään tarkoituksetta, kohina sen ympärillä ottaa vähitellen vallan. (Tapio Reinekoski)
Replican videon on ohjannut Daniel Lopatin itse.
# 133 Ewert & the Dragons – Road to the Hill
Etelänaapurin ylpeydenaihe yhdistelee älykkäästi aineksia kiitettävästi hehkutusta osakseen saaneessa indiepopissaan. Huomion kiinnittävä pianointro saattelee Road to the Hillin vauhtiin. Biisissä yhteen kietoutuvat akustinen kitara, Ewert Sundjan äänen kiehtova nuotti, taustaujellukset ja loppua kohden kasvava instrumenttivyöry. Tunnelmallinen fiilistelykappale. (Verna Vuoripuro)
# 132 The Decemberists – Down by the Water
Down by the Water muistuttaa americana-teoksen lähdeluetteloa: nimi on napattu Neil Youngilta, rumpukomppi Max Weinbergilta, huuliharppu Bruce Springsteenilta ja haitari The Bandilta. Kitaraa tai taustalauluja ei edes tarvinnut lainata, vaan Peter Buck ja Gillian Welch tulivat esittämään itse. Kirjallisuuskatsauksen synteesi on kuitenkin kympin arvoinen. (Juha Merimaa)
# 131 Studio Killers – Ode to the Bouncer
”Teemu Brunilalta kuulostava, mutta ei virallisesti Teemu Brunila” -laulajan sukupuoleton sointi tenhoaa, moderni poljento tempaa mukaansa, foneettisesti leikittelevät lyriikat keventävät tunnelman ja komea sävellys kruunaa koko paketin. Mitään järkeä tässä studiokonkareiden kepeässä pop-kappaleessa ei ole, mutta vuoden kohokohtiin se lukeutuu kuitenkin helposti! (Tommi Forsström)
# 130 Moustache of Insanity – We Need More Awesome!
Ensin katso Predator. Sitten ota roskasyntikka ja tee lapsellisen tarttuviin melodioihin pohjaava biisi, jossa ruodit viehtymystäsi elokuviin, joissa veri pulppuaa ja raajat irtoilevat. Lopuksi ylistä sekopäisesti huutaen kaikkia wanhan hywän ajan action-tähtiä Clintistä Chuck Norrisiin. Hölmömpää ja ihanampaa kuin Flight of the Conchords tai Lonely Island ikinä. (Oskari Onninen)
Elokuussa ilmestynyt Album of Death on Moustache of Insanityn esikoisalbumi.
# 129 Cosmobile & Ike Chime – Rough Riders
Jos toimintansa toistaiseksi lopettaneen Cosmobilen viimevuotinen, yhdessä Ike Chimen kanssa tehty ep jää yhtyeen viimeiseksi julkaisuksi, päättää se tarinan tyylillä ja kauniisti. Räjähtävä Rough Riders osoittaa, että Los Angeles Lakersin tähtihyökkääjän Irwin ”Fletch” Fletcherin tapaan myös Cosmobile mittauttaa itsensä afropäissään reilusti yli kaksimetrisenä. (Mikko Valo)
Cosmobile jätti iloiset jäähyväiset.
Voit kuunnella Rough Ridersin Soundcloudin kautta tästä.
# 128 Help Stamp Out Loneliness – Record Shop
Manchesterilaisbändin nynnypopbiisissä istutaan perjantai-iltaa yksin kotona itsesäälin loisteessa ja nyyhkitään kaukaisen ihastuksen suuntaan. Androgyynit laulut ja kainonkoukukas melodia viehättävät sentimentaalisuudessakieriskelystään huolimatta niin paljon, että tuntuu vähän väärältä, ettei tämä kappale muodostunut suuremmaksi indiediskohitiksi vuonna 2011. (Iida Sofia Hirvonen)
# 127 Bonnie ”Prince” Billy – New Tibet
Bonnie ”Prince” Billy veistää taiteensa hiljaisuudesta. Hänen ulosantinsa on haipunut hennon särkyväksi – miltei pois haihtuvaksi. Lempeä kitarointi ja hento laulu tuovat miehen folkiin väristykset viimeistään stemmojen helähtäessä tiskiin kertosäkeessä. Tekstissä lempeys otetaan kuitenkin takaisin takaapäin: ”As boys we fuck each other; as men we lie and smile”. (Sami Sankilampi)
Lokakuussa ilmestynyt Wolfroy Goes to Town oli Will Oldhamin yhdestoista Bonnie ”Prince” Billy -nimellä julkaisema albumi.
# 126 Manna – Silent
Silentin kaltaisilla biiseillä on lapsellinen helppoa valloittaa sydämiä. Kappale on kavahduttavan realistinen, kypsä ja hyväksyvä. ”I’ll go alone”, Manna huokaisee olematta marttyyri tai uhkaileva. Äänessä ei ole katkeruutta. Silent on tämän vuoden kauneimpia biisejä, joka sisältää arvokkaan opetuksen. Sen, että rakkaudesta on osattava luopua. Nessuja tänne nyt! (Auroora Vihervalli)
Kuvateksti.
Voit kuunnella Silentin Spotifyn kautta tästä.
Sarja jatkuu huomenna.