Instrumentaalit listahitit ovat nykyisin perin uhanalainen popmusiikin laji. Kunnioittakaamme siis muutamia britti- ja jenkkilistoilla jyllänneitä instrumentaalihittejä.
1. Mantovani and His Orchestra – The Song from Moulin Rouge (1953)
Ensimmäinen 23:stä Britannian singlelistan valloittaneesta instrumentaalikappaleesta poimittiin nimensä mukaisesti Moulin Rouge -elokuvasta. Annunzio Paolo Mantovani oli italialaissyntyinen säveltäjä, joka alkoi levyttää legendaariselle Decca-levymerkille 1940-luvulla. Kokoonpano sai vielä muutaman hitin lisää, kunnes lopetti vuonna 1957.
2. Fleetwood Mac – Albatross (1968)
Albatross on Fleetwood Macin ainoa brittiykkönen ja sekin vain käväisi kärjessä viikon alkuvuodesta 1969. Kotimaassaan yhtye saatetaan yhdistää yhä edelleen tähän alkuperäiskokoonpanon kappaleeseen, mutta monissa muissa maissa heidät muistetaan lähinnä Stevie Nicksin ja Lindsey Buckinghamin tähdittämistä julkaisuista. Bluesbändistä tuli 1970-luvulla poptähtiä.
3. Simon Park Orchestra – Eye Level (1973)
Eye Level oli ensimmäinen brittikärkeen yltänyt televisiosarjan tunnussävelmä. Se soi brittiläisessä, mutta Amsterdamiin sijoittuneessa Van der Valk -sarjassa, joka kertoi hollantilaisetsivän seikkailuista. Vaikka 1980- ja 1990-luku olivat tunnareiden kulta-aikaa, niin seuraavaa brittilistan instrumentaaliykköstä saatiin odottaa peräti 26 vuotta.
4. Herb Alpert – Rise (1979)
A&M-yhtiön A eli trumpetisti Herb Alpert kuuluu ilman muuta mukaan, koska hän on netonnut eniten instrumentaalihittejä Hot 100 -listalla ja on ainoa artisti, joka on yltänyt kärkeen sekä instrumentaalilla (Rise) että vokaalien avulla (This Guy’s in Love with You, 1968). Ne ovatkin hänen ainoat ykkösensä. Alpertin 35:stä Hot 100 -hitistä kolmekymmentä on instrumentaaleja, ja suurin osa niistä tuli studiomuusikoista kootun meksikolaisvaikutteisen The Tijuana Brass -ryhmän kanssa.
5. Harold Faltermeyer – Axel F (1984)
Leffahitti tämäkin – mukana Beverly Hills -kytässä. Nimi viittaa tietenkin Eddie Murphyn esittämään Axel Foleyyn. Tulos: jenkkikolmonen ja brittikakkonen. Sammakkoversio pisti saarivaltakunnassa vielä paremmaksi. Faltermeyer teki myöhemmin yhteistyötä muun muassa Pet Shop Boysin kanssa. Hänen tuorein projektinsa on musiikki elokuvaan Cop Out (2010).
6. Jan Hammer – Miami Vice Theme (1984)
7. Robert Miles – Children (1995)
Italialaisen Robert Milesin (syntymänimeltään Roberto Concina) Children popularisoi dream trance -genren keväällä 1996. Biisi ylsi brittilistan kakkoseksi – tielle asettui ensin Oasiksen Don’t Look Back in Anger ja sitten Take Thatin versio Bee Geesin How Deep Is Your Lovesta. Children menestyi Suomessakin: singlelistan ykkönen ja Dreamland -emoalbumi pinnisti top kymppiin. Miles ei jäänyt missään nimessä yhden hitin ihmeeksi, vaan sai top 10 -sinkut molemmissa maissa vielä Fablesta ja One and Onesta. Jälkimmäisellä kuullaan myös laulua.
8. Mr. Oizo – Flat Beat (1999)
Flat Eric lienee historian söpöin poptähti! Jos laululooppia käyttävä Doopin Doop (1994) diskataan, niin mainitun pitkän tauon brittilistan kärkipaikalla päätti Flat Beat. Siitä tuli toistaiseksi ainoa brittilistan kärjessä debytoinut instrumentaali ja se on ylipäätään viimeisin instrumentaaliykkönen. Suomessakin kultaa myynyttä ranskalaista neronleimausta käytettiin Levi’sin mainoksessa.
9. Darude – Sandstorm (1999)
Ville Virtanen teki historiaa kesällä 2000, jolloin Sandstormista tuli ensimmäinen suomalainen brittilistan top 10 -single ja myöhemmin ensimmäinen suomalainen Hot 100 -hitti. Se on moderni klassikko, johon viitataan viimeisimpänä isona instrumentaalihittinä. Viime vuonna tiedotettiin, että Sandstorm oli ladattu rapakon takana kultalevyyn oikeuttavat puoli miljoonaa kertaa. Mutta ylsikö sinkkuykköseksi meillä? Ei, vaan niin ikään kolmanneksi. Darude sai hiekkamyrskyn jälkeen vielä kaksi muuta brittihittiä, Feel the Beatin ja uudelleen lauletun Out of Controlin.
10. Chicane – Poppiholla (2009)
Artikkelin kirjoittaja Markus Hilden on Nuorgamin listaguru. Chekkaa Markuksen lista-aiheinen blogi osoitteesta: http://usjauklistat.blogspot.com/