Manic Street Preachers tiesi jo varhain, että todelliset palopuheet pidetään stadioneilla kymmenille tuhansille ihmisille.
Indonesialaisen The Trees and The Wildin Remedy tykkää uudesta kuvernööristään ja lätkästä.
”I wanna make some punk rock history”. Jarkko Immonen ja 2000-luvun parhaan suomalaisen punkrockyhtyeen tarina.
Cocker onnistui sitä paitsi tekemään Babiesissa jotain, mikä on aina vedonnut britteihin: kertomaan pikkutuhman ja nolostuttavan tarinan teini-iästä ja seksistä.
Mitä eroa on Fun- ja fun.-yhtyeellä? Entä Evellä ja Evellä? Entä mitä syntyy, kun yhdistetään HIM ja HiM?
Gangstaräppärit ovat oman aikansa enttejä tai örkkejä, katsantokannasta riippuen, ja oikeassa elämässä huomattavasti suurempi osa on kuollut luoteihin kuin niillä tappanut.
Kim Gordonista koko maailma on mieskeskeinen.
Janne Siironen kertoo, kuinka Siobhan Fahey jäi uransa suurimmalla hitillä kakkosviulistin rooliin.
Twisterella on liki täydellinen kitarapopin muotovalio, joka pysäyttää ajan siihen hetkeen, kun kaikki näyttää mahdolliselta. Se on kappale, joka sopii siihen, kun ihastus ensi kerran puhkeaa kukkaansa.
Näidenkin 30:n kappaleen akseleilla Hanoi Rocksista Robiniin ja Amorphisista Violaan olisi pitänyt olla pophelmilistallamme. Ainakin meidän itsemme mielestä.
Vaikka Screaming Treesin musiikissa oli elementtejä sekä hard rockista että punkista, se saattoi yhtä hyvin soittaa heleää vaihtoehtopoppia tai harhautua psykedeeliseen kaleidoskooppiin.
Keskimääräinen 2000-luvun suomalaisen pophelmen esittäjä on Nuorgamin mukaan suomeksi laulava, yhtyeessä musisoiva mies, joka on aloittanut levytysuransa viime vuosikymmenellä. Tilastoja lukemalla saimme selville muutakin.