Vuoden 1980 popklassikot: Salaperäinen ranskankielinen puheosuus jo syntsaintron aikana, videossa eksoottista ihomaalia ja liikuttavia erikoistehosteita – it’s eighties all right!
Uransa viidenteen albumiin kevällä päättänyt The Streets on brittiläisen musiikin kiitetyin lyyrikko sitten hapannaamanero Morrisseyn – ja ansiosta.
2000-luvun tyypillinen renessanssinero: multi-instrumentalisti, lauluntekijä, deejii, popnörtti ja ruma jätkä.
Ville Särmä esittelee kuusi brassihelmeä herra Vallen lauantaisen Huvilateltta-konsertin johdosta.
Vuoden 1980 popklassikot: Robert Smith tavoitteli äänisommitelmaa, joka olisi Nick Draken Pink Moonin ja David Bowien Low’n yhtymäkohta.
Vuoden 1980 popklassikot: Paul Wellerin listaykkönen iskee adamantiumkynsien lailla kylmän sodan keskellä elävien, hallitukseensa pettyneiden ja ydintuhoa pelkäävien kansalaisten sielujen ytimeen.
Anton Vanha-Majamaa kadehtii PMMP-tähteä. Ja tunnusta tälle rakkautensa. Äh.
Vuoden 1980 popklassikot: The Breaksi edusti hiphopin asteittaista siirtymistä bilenostatusläpästä tosielämän koruttomaan kommentointiin.
Diplo on mies, joka nosti kolmannen maailman ghettojen omaperäiset tanssimusiikkigenret valokeilaan länsimaissa.
Vuoden 1980 popklassikot: Brittireggan superyhtye oli raikkaimmillaan ja terävimmillään uransa alussa.
M.I.A:sta on moneksi, Teemu Kivikangas kirjoittaa.
Vuoden 1980 popklassikot: Motörhead on tehnyt uransa aikana aika monta rock-klassikoksi kelpaavaa kappaletta. Yksi on kuitenkin yli muiden.
Nuorgam
