Arttu Tolonen mehustelee riivaava virveliä ja ER-kitaraa.
Tero-Petri Suovanen iskee maanantaina Helsinkiin saapuvan amerikkalaisyhtyeen ytimeen.
Siirappia se on luomusiirappikin, ja Elokuu kaataa sitä kuulijan kurkkuun kaksin käsin.
Yksi vuoden 1988 suurimmista popklassikoista oli kappale, jota kovin moni ei kuullut vuonna 1988.
Lauantaina Helsingissä esiintyvän Russian Circlesin basisti jutusteli Nuorgamin kanssa suomalaisesta punkista, Steve Jobsista ja siitä, miksi At the Drive-In on täysin yliarvostettu.
Vajaat 140 sekuntia ramonesmaista ja epämaskuliinista kitararänkytystä, josta muodostui lopulta koko indiepop-skenen utopia-anthem.
Eri projektiensa kanssa yli 70 albumia julkaissut ja torstaina Kuudennella linjalla esiintyvä kulttikitaristi käyttää nykyään valtavasti aikaa paperileikkaustaiteen tekemiseen.
”Paddy McAloonin kappaleista on aina välittynyt lapsenusko popmusiikkiin. Miehellä on poikkeuksellinen tyylitaju, ja siksi hänen lauluissaan toistuvat kristinuskon käsitteet ja americana-kliseet toimivat melankolian joukossa”, Gaius Turunen kirjoittaa.
Tällä kertaa kyse on kaikkein eniten Äänestä. Tummuudessaan ja pidätellyssä intensiteetissään se tuo mieleen alkusyksyn yöt, kun mitään ei enää näe, mutta kaikkialla on aavistuksia suurista tunteista.
”13 Songsilta välittyy se vastaansanomaton into ja ihailtava omaehtoisuus, jolla Ian MacKayen vetämä ryhmä työtään teki”, Anton Vanha-Majamaa ihastelee.
Saamelaisviikon viimeinen juttutuokio käydään inarinsaamen lipunkantajan, Amocin kanssa.
Hyvä, että tämän sveitsiläisen duon charmia tihkuva, juuri sopivalla ripauksella huumoria maustettu musiikki kelpaa edes välillä suurellekin yleisölle, Antti Koivumäki kiittelee.
Nuorgam
