Ashimba – Wakukaya

Grandpop / UduMood Music

Ashimba eli tansanialainen Andrew Daudi Shimba.

Tansanialaisen laulaja-lauluntekijän yhteistyö suomalaismuusikoiden kanssa on sarja onnistumisia.

Saharan eteläpuolisen musiikin äänellista maisemaa listatessa yleisimpiä mielleyhtymiä ovat todennäköisesti länsimaisen pop-musiikin sovitusratkaisuista poikkeaminen, runsaat perkussiot ja mantranomaisesti toistettu taustalaulu hypnoottisesti luuppaavan rytmimaton kuljettamina. Tansanialaisen Andrew Daudi Shimban, eli Ashimban ja kotimaisten pitkän linjan rytmimuusikoiden yhteistyönä syntynyt Wakukaya kurkottaa onnistuneesti näiden tutuimpien elemettien ulkopuolelle, vaikka ammentaakin itäisen Afrikan perinteisestä soundimaailmasta.

Wakukayalla kaikkea vie eteenpäin Ashimban polveileva ja koukuttava afro-kitarointi, joka taipuu niin nopeisiin käännöksiin kuin hiljalleen tunnelmallaan valloittaviin herkkiin tyylipaloihin. Levy myös soi luomummin kuin edeltäjänsä, vuoden 2009 Nuru Nyikani, jonka sointi oli sähköisempi ja kokonaisuutena irtonaisempi. Wakukaya tuntuukin edeltäjäänsä hiotummalta, mutta pysyy silti monenkirjavana.

Ashimban kitaravirtuoosiuden rinnalla levyn taustavoimat tekevät erinomaista työtä antamalla rytmistä ja melodista tukea ilman, että nousevat liikaa esiin. Levyllä soittavat ja sen tuottaneet konkarimusiikkivaikuttajat Teho Majamäki ja Jussi Jaakonaho ovat koonneet rinnalleen studioon Suomi-reggaen monitaitureina tunnetut Hulkkosen veljekset, Jorin ja Karin, sekä muun muassa Plain Riden, Uuden Fantasian ja Reino & The Rhinosin kanssa levyttäneen rumpali-pasunisti Juho Viljasen.

Levyn kappaleisiin superkokoonpanon aiemmista yhteyksistä ei tihku musiikillisesti liikaa, mutta esimerkiksi Minazi polkee komeasti eteenpäin reggaehtavana ennen räjähtämistään afrikkalaisen rytmin tulitukseksi.

Minazin, levyn keskivaiheille sijoittuvien polveilevan Weka Mambon sekä komeasti torvien ja kitaroiden keinuttamana etenevän Tumbo Lamsokotan soinnissa kuuluu bändin moniosaajuus, mutta levyn todelliset helmet löytyvät kuitenkin sen hillitymmältä puolelta. Kaikesta ylimääräisestä riisuttu Mwanadamu alustaa tunnelmallaan pohjan Mamalle, joka voisi akustisen kitaran vetämien juurevien sävelkulkujensa puolesta olla minkä tahansa tunnetumman indiefolk-artistin tuotantoa, niin popahtavasti se soljuu Majamäen perkussioden säestämänä, sekä levyn päättävälle Hadithi Hadithille, jonka haikean lempeästi soiva torvi rakentaa Ashimban toteavan laulun kanssa jo muutenkin onnistuneelle levylle täydellisen lopetuksen.

Swahiliksi ja tansanialaisilla heimokielillä lauletun levyn kansivihkoon on painettu myös lyhyet englanninnokset kappaleiden kertomuksista. Niin tansanialaista arkea kuin Afrikan luonnonvarojen riistoa sekä sotia käsittelevät tekstit avaavat kappaleiden sanottavaa entisestään, mutta levyn onnistuneesta tunnelmasta ja hiotusta ilmaisusta kertoo jotain se, ettei teksteille välttämättä ole tarvetta. Niin tarttuva, koskettava, hymyilyttävä ja yllättävä Wakukaya on.

79 Ashimba tovereineen kutoo yhteen tunteita herättävän ja kekseliään paketin, jonka orgaanisen soinnin uskoisi hurmaavan niin rytmi-tykityksen nälkäiset kuin pimeneviin syysiltoihin tunnelmapaloja hakevat.

Kuuntele levyn nimikappale tästä.