Viisi syytä miksi Jethro Tull on tuomittu elämään menneisyydessä

Mä olen Ian ja tässä on mirrini Bhaj.

Musiikkibisneksessä on mahdoton arvioida, mikä musiikin tyylisuunta tulee kiertokulussa uudestaan muotiin. Seuraavassa silti viisi perustetta, miksi Jethro Tull ei tulevaisuudessa tule olemaan trendien määrittäjä, vaikka risuparta on ”in” vuonna 2011.

1. Poukkoilevat melodiat ja katkonainen laulutyyli

Rakastan Ian Andersonin polveilevia ja kekseliäitä melodioita. Monille Andersonin arvaamaton, katkonainen ja kujeileva laulutyyli kuulostaa kuitenkin tunkeilevalta ja näsäviisaalta.

Kannattaa kuitenkin yrittää päästä ennakkovaikutelman ohitse ja tutustua yhtyeen musiikkiin. Hullu huilumies on säveltänyt mielettömän määrän nerokasta musiikkia. Parhaimmillaan Jethro Tull on akustisissa balladeissa, joissa on herkkä tunnelma.

Jos minun pitäisi valita yksi ainoa laulu Jethro Tullin uralta esiteltäväksi, se olisi Aqualung-levyn hiipivä ja melodialtaan sujuvasti etenevä Wond’rin Aloud.

http://youtu.be/zqA8vRSia7E

2. Rytmillinen nyrjähtäneisyys

Lähdin kesän päätyessä lenkille. Valitsin temmon ryhdittäjäksi Thick as a Brick -albumin. Meinaisin kaatua pöpelikköön jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Tahtilajista toiseen hyppivä Thick as a Brick ei todellakaan ole luotettavaa hölkkämusiikkia, vaan 40 minuutin polveileva progeteos.

Sen sävellykset on paahdettu täyteen hankalia rytmilajeja, poukkoilevia ja huomiota hakevia korostuksia. Ideani keski-ikäisten miesten proge-aerobicista pitääkin vihdoin toteuttaa, tästä liikkeet!

Tässä todella synkkää lunastusta, baby. Sikermässä 40 minuuttia on ahdettu 11 minuuttiin. Thick as a brick!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

3. Seksistiset videot

Kaikki tyttöystäväni ovat vihanneet Jethro Tullin musiikkia. Keikoilla yleisö on miesvoittoista. Syynä eivät ole pelkästään yhtyeen soittotaidon ylitsevuotava esillepano tai heavy rockiin kallellaan olevat kaksiääniset kitarariffit. Jethro Tullin syntilistalle laskettakoon myös myhäilevän seksistiset videot, jotka saavat Benny Hill Shown vaikuttamaan feministin sukupuolineutraalilta päiväunelta.

Tämä on parempi biisi ilman videota: Too Old To Rock And Roll And Too Young To Die.

http://www.youtube.com/watch?v=vUDHG0VMV3E&feature=results_main&playnext=1&list=PL24E9044EB2B0372D

4. Naavan peittämät laulujen aiheet

Kun yhtye ottaa nimensä hevosen kengityslaitteen kehittäjästä ja esiintyy harmaissa parroissa jo esikoisalbuminsa kannessa, se ei tule koskaan olemaan muodin huipulla. Yhtyeen sanoitukset viljelevät haikeutta entiseen maailmaan. Miettikääpä biisin nimiä: New Day Yesterday, Living in The Past, Cross-Eyed Mary, Minstrel In The Gallery, Songs From The Wood, Jack-In-The-Green. Oh, mitä agraariankeutta!

Lieventävä asianhaara maaseuturomantiikalle voisi löytyä hippeilystä, mutta nuorena poliisiksi halunneen Andersonin sanoitukset kritisoivat vapaata hippiaatetta ja sosiaalihuoltoa. Jossain vaiheessa Andersonin huhuttiin jopa sympatisoivan konservatiiveja. Onneksi 9/11-iskujen jälkimainingeissa on selvinnyt, että Ian Andersonilla on sydän paikallaan ja mies on ottanut kantaa Britannian maahanmuuttopolitiikkaan. Roger Whittakeria muistuttavista silmänmuljautteluista huolimatta Anderson on aika karismaattinen hahmo.

Jos maaseutu tuoksuu lannalle, niin minkälaisia odööreja levittääkään Aqualung-albumin kannessa pälyilevä luotaantyöntävä synkkä kulkuri?

http://www.youtube.com/watch?v=QqZmtq5LhFo

5. Epätoivoinen pyrkimys ajan hermolla olemiseen

Monelle 1970-luvun dinosaurukselle kävi kurjasti 1980-luvulla. Moni pyrki modernisoimaan sointiaan syntetisaattoreilla ja sähkörummuilla. Mahtavan musiikin teko koneilla ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Siinä missä musiikin muutos 1970-luvulta 1980-luvulle sopi Van Halenille, ZZ Topille ja Yesille, Jethro Tullin 1980-luku oli kankean musiikin aikaa. Synkeimpänä todisteena siitä on ehkä Under Wraps -albumi.

Yhtye on parhaimmillaan polveilevassa naavanpeittämässä progessaan. Uusia levyjä ei kaivata! Let’s go living in the past?

Ainakin yksi poikkeus yhtyeen 1980-luvulla kuitenkin on. Dire Straits -pastissilta kuulostava Budapest on hieno. Onko tuo soinnutus Dire Straitsin Romeo & Julietista?

http://www.youtube.com/watch?v=zZWeqxtu4_w

Bonus: epilogi!

Olin laiturin pätkällä Ruisrockin jatkoilla. Paikalla oli myös Elbow-yhtyeen laulaja Guy Garvey. Juttelimme puolisen tuntia progressiivisesta rockista. Jossain vaiheessa minun oli pakko tunnustaa, että yksi kaikkien aikojen progesuosikeistani on Jethro Tull. Guy Garvey totesi siihen äkkiä, että nyt hänen onkin jo pakko lähteä nukkumaan…

Tätä juttua kirjoittaessa Aqualung-biisin clippiä oli katsottu YouTubessa 6 160 543 kertaa. 13 957 katsojaa oli ilmoittanut pitävänsä kappaleesta ja 355 ei. Moni tykkää ja moni vihaa.

Ian Anderson plays orchestral Jethro Tull. Maanantai
 10.10. 
Logomo, Turku
, tiistai 11.10. Finlandiatalo, Helsinki
.