Small talk: vieraana Jamie Stewart (Xiu Xiu)

Se o Petriiiiii! Eikun Jamie.

Xiu Xiun ainut vakijäsen Jamie Stewart on mies, joka kysyi bändin nettisivuilla elokuussa faneiltaan syitä jatkaa elämää. Samasta mielenlaadusta kertovat myös yhdeksän levyä julkaisseen Xiu Xiun kappaleet, joiden teemoista mainittakoon bulimia, insesti, abortti, Haitin maanjäristys ja jokseenkin kaikki kuviteltavat kuoleman muodot. Monet bändin kappaleet höystävät teemansa pikimustalla huumorilla, ja Stewart jatkaa samaa linjaa small talk -kysymyksiemme parissa.

Olet tehnyt kappaleita monista rankoista teemoista. Mikä aihe on sinulle liikaa?
”Ei mikään. Pahoitteluni, että kuulostan kusipäältä jo heti alkuun.”

Mikä on pelottavin koskaan kuulemasi kappale?
”Noin viikko sitten soitimme keikan Melbournessa Lawrence Englishin kanssa ja hän soitti nauhoitusta Patagoniassa olleesta myrskystä valtavalla volyymillä. Itse myrskyn lisäksi siinä kuului ääniä läheisestä rakennuksesta irtoavista metalliosista. Pakotin itseni pysymään huoneessa kuuntelemassa. Se oli kauhistuttavaa.”

Ketä muusikkoa arvostat eniten hänen kokeiluistaan?
Einstürzende Neubautenia. He konkreettisesti irroittivat musiikin oppikirjoista ja antoivat sen olla väkivaltaista, hurjaa ja anteeksiantamatonta.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana? Mikä siinä on erityistä?
”Se menee, ’get up, get up, GET UP!’ piipitysmelodialla. Se aloittaa päivän, joka ei ole hirvittävä 10 prosentin todennäköisyydellä. Ja tietty tekee minulle selväksi, etten ole kuollut. Ha, VITUN HA!”

Minkä kappaleen kuunteleminen tekee sinut varmasti iloiseksi edes lyhyeksi aikaa?
”Tämä on säälittävää, mutta jonkin Smithsin biisin. Ei mikään yllätys.”

Minkä kappaleen haluat soitettavan hautajaisissasi?
Swansin Raping a Slaven tai ’paljon onnea vaan’.”

http://www.youtube.com/watch?v=PkQ5lv66tGY

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?
”Kobra, mangusti, valkohai ja grönlanninhylje. Tuottaja olisi Batman.”

Mikä on ärsyttävin kuulemasi väärintulkinta musiikistasi/imagostasi/lyriikoistasi?
”Se, että ne ovat hyviä.”

Mikä olisit, jos et olisi muusikko?
”Haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaamu!”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?
”Omenan syöminen, söpön kampauksen hankkiminen ja sukat.”

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” konseptista musiikissa?
”Eikö se ole aika hassu? Jos pidät jostain musiikista, anna mennä äläkä häpeile sitä.”

Mitä artistia tai yhtyettä suosittelisit todennäköisimmin kiinnostavalle tuttavuudelle?
Chris Watsonia.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä tai kuka on todella yliarvostettua?
”Kouluammuskelut. Yhden sekunnin ajan tunsin empatiaa Columbinen murhaajia kohtaan. Sitten tajusin, että se on typerin asia, mitä olen ikinä eläissäni miettinyt.”

Mikä on suosikkitapasi tuhlata aikaa?
”Selata netistä kuvia analogisyntikoista, joihin minulla ei ole koskaan varaa.”

Oliko sinulla teininä idoleita?
Bauhaus, Prince, karateopettajani, Depeche Mode, Duran Duran, äiti ja isä, Bruce Lee, Vaginal Davis, Otis Redding, The Cure ja Duckie Pretty in Pinkistä.

Jim Morrison, nero vai pölvästi?
Frank Sinatra, nero vai pölvästi?”

Xiu Xiu ja Bendagram Helsingin Korjaamolla 31.10.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!