Nuorgamin erilaiset joululaulut

On olemassa kappaleita, jotka onnistuvat löytämään palan joulun henkeä liittymättä jouluun millään tavalla. Tässä on viisi hiljaista esimerkkiä, jotka sopivat varsin hyvin esimerkiksi jouluyön iltakävelylle. Tai mitä jos tarjoatte nämä koko perheelle? Tunnelmaltaan ne eivät poikkea liikaa paikallisradion tarjonnasta, eivätkä perheen pienimmätkäänniitä pelästy.

Mikään näistä ei vaadi hetkeäkään kristillistä dogmaa tai kuusen alla hiljalleen notkuvaa lahjapinoa, sillä kokemus suomalaisesta joulusta ja sen hillitystä tunnelmasta riittää näkemään, miksi nämä viisi lyhyttä esimerkkiä tuovat lisäväriä siihen vajaan viikon mittaiseen jaksoon, kun kaikki ympäröivä hutilointi on toisarvoista.

Ja jos vietät joulua yksin, saat näistä vielä enemmän irti – itse vietän joulun perheeni kanssa, mutta nämä sopivat aivan yhtä hyvin, elleivät jopa paremminkin, vain yhden ihmisen hetkiin – en itsekään osaisi laittaa näitä soimaan muiden kuullen.

Bonnie ’Prince’ Billy – Knockturne (1999)

Vaikka kuinka mietin, että saman I See a Darkness -levyn Song for the New Breed olisi uudelleensyntymäaiheineen parempi tähän listaan, en pääse yli siitä, että Knockturne on ehkä täydellisin joululaulu mitä korvilleni on siunaantunut. Sen kaukainen piano henkii kotikaupunkini lumisia katuja, joilla ei näy yhtä ainoaa autoa tai ihmistä.

Knockturne on myös ainoa kiistämättä hengellinen laulu tällä listalla. Syntisen kohtaamat liekit (”it would be hours before I would get burned”), lihan maalliset vietit (”someone mawed and put my cock in”) ja lopulta se täydellistyvä, pyhittyvä rakkauden tunne (”now I truly love you wholly”) onnistuvat mahtumaan hieman yli 120 sekuntiin hiljaa matelevaa countryballadia. Oldham onnistuu tuomaan kaiken sen hengellisen vastustuksen tuomiolle ja armahtamaan sen omakätisesti. Jouluaiheen ulkopuolella sen aiheet, kuten homoerotiikka, ovat vielä huomattavasti monimutkaisemmat, mutta kaikkeen ei jouluna tarvitse tarttua. Knockturne henkii tarpeeksi joulun henkeä, että se nousee viittauksiensa yläpuolelle.

Tämä oli vuosia minulle ainoa joululaulu Phil Spectorin ja Vince Guaraldin joululevyjen lisäksi, joista tieten tahtoen kuuntelin. Nykyäänkin se on se tärkein.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Van Morrison – Linden Arden Stole the Highlights (1974)

Van the Manin viimeiseltä todelliselta klassikolevyltä Veedon Fleeceltä löytyy tämä maaninen pariminuuttinen. Jos tarina kertookin fiktiivisestä irlantilaismiehestä ja väkivallasta San Franciscossa, kitaran ja pianon sävyttämä lauluesitys on puhtaasti hullu. Mielikuva on koulun liikuntasaliin itsensä vahingossa lukitseman talonmiehen henkienmanaamissessiosta kaapista löytyvän pölyisen flyygelin edessä, päässään joulujuhlan jäljiltä löytynyt turkisreunainen ylitontun lakki. Se lyö taivaalle salamielisen symbolin, joka viestii Alkon ja muiden päivittäistavarakauppojen suljetuista ovista.

Sen hartaus ja omistautuneisuus haastaa kaiken Van Morrisonin tuotannossa – oli kyseessä sitten Madame George tai T.B. Sheets, ja siinä on peittämättömän vahva ripaus jouluun kuuluvaa hiljentymistä. Pala sitä hiljaisten pyhien kautta, johon liittyy yksinäisen joulun tuoma räjähtävä ilmaisu.

Jos joulu on jollekin teistä hieman yksinäisempää aikaa, tässä on pala sen pelastavuutta, länsimaiseen kulttuuriin syvälle upotettua uutta mahdollisuutta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Galaxie 500 – When Will You Come Home (1989)

On Fire kokonaisuudessaan on mitä mainioin levy sille ajalle, kun joulu lähestyy ja lunta on jo kaikkialla. Sen aina hieman liian verkkaisa tunnelma on kuin kaikki asiat valmiiksi saaneen ja hiljentymistä jo odottavan ihmisen keskittyminen niihin tärkeimpiin henkilöihin. Kaikista sen kappaleista on hyvä nostaa esille When Will You Come Home, joka sopii varmasti monen kauemmaksi matkaavan joulunviettäjän sävelmäksi.

Alun kotoisa hellittelymelodia, Dean Warehamin isälliset kysymykset, mielikuva tv:n katsomisesta yksin yöllä ja kaikenlaisten kolistelujen välttäminen muun perheen jo nukkuessa kuvaavat hyvin jouluvisiitin arkisempaa puolta hieman kauempana – siellä mistä lähti sinne missä nykyään eniten viettää aikaansa. Laitan tämän soimaan kulkiessani muutamat sadat metrit kotiovelle, ja lopun kevyessä kitarajamittelussa on jo varmuus, että pian voin sulkea oven ja nauttia lämpimästä kodista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bruce Springsteen – Someday (We’ll Be Together) (1978/2010)

Lähes parodian tasolle nouseva Someday on kuin idealistisimmasta joululeffasta. Darkness on the Edge of Townin levytyssessioista yli jäänyt biisi sisältää melkein kliseiset määrät tunnelmaa, ja silti selviää haikeaan onnen tunteeseen asti. Täältä löydät joulukellot, kulkuset, ilmaa kevyemmän kuoron ja sen lupauksen kuinka jonain päivänä näet rakkaat ihmiset jälleen kerran.

Jos tämän aikana pystyt näkemään mielessäsi lapsikuoron ja tyynesti kadulle leijailevat lumihiutaleet, tiedät tarkalleen miksi tämä kuuluu listaukseen. Viisi minuuttia idealismia on aina tavoitettavissa tässä The Promise -kokoelman helmessä.

Se ei ole joulukappale, mutta kuulostaako mikään näin paljon siltä, miltä joulun aina kuvitteli olevan tv:ssä, kaiken iloisen hulinan loisteessa? Tässä saat takaisin pienen palan itsestäsi, siitä pienestä lapsesta, joka toivoi punaista leikkihellaa viisivuotiaana – ja repi ainakin kymmenen neliömetriä käärepaperia auki löytääksen juuri sen mitä oli aina toivonut.

(Kirjoittajan huomio: Kyseinen hella on vielä 23 vuotta myöhemminkin tallessa, ja hoitaa virkaansa lapsuudenkotini vierashuoneen yöpöytänä.)

http://www.youtube.com/watch?v=KiD378AgSds

Talk Talk – Myrrhman (1991)

Joulu saapuu monille kuin puskan takaa, ja tänä vuonna se osuu maanantaille. Myrhhman on mitä parhain pysähtymishetki siihen, kun tajuaa, että tämä perjantai oli viimeinen ennen viiden pyhän jaksoa. Jos seuraa Mark Hollisin ja vellovan puhallinorkesterin neuvoa, asettaen istuimen takapihan ovea vasten, voi huomata kuinka se viimeisen arkipäivän jälkeinen yllättävä tyhjyys ilmenee ja alkaa muuttua pyhitetymmäksi rauhan hetkeksi.

Myrrhman kuulostaa orkesterin virityssessiolta ja improvisoidulta sarjalta pieniä hetkiä, jotka metsästävät laulajansa ääntä – ehkä tämä muistuttaa kiireessä tehdyistä jouluostoksistasi? Idea kulki kaukana edellä, ja toteutus oli huitovaa. Päädyit sitten lähi-Shellin suklaalevyihin tai kaukaa tilattuihin hienouksiin. Se riittää, jos lämmin ajatus välittyy lahjapaperin alta.

Kun Hollis kuiskaa hauraasti ”something’s happening there” ja selän takaa nousevat viulut painavat pään parikymmentä astetta alemmaksi, voi aloittaa joulunvieton muutamien minuuttien päästä – ellei päätä kuunnella Laughing Stockia kokonaan: se sopii hienoksi rituaalinomaiseksi puhdistautumiseksi ennen muutaman päivän rauhaa ja vyön uudelleensäätämistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!