Popklassikot 1988

#7 Pet Shop Boys – Left to My Own Devices

Neil Tennant ja Chris Lowe – parhaat ikinä.

Neil Tennant saattaa olla snobi, mutta yhden asian suhteen hän on niin kuin ”kaikki” muutkin: hän tykkää The Beatlesista.

Tennant on kertonut rakastavansa etenkin Beatlesin orkestraalisimpia kappaleita, sellaisia kuin A Day in the Life ja I Am the Walrus. Ja jos joku kappale Pet Shop Boysin tuotannossa paljastaa laulajan kiintymyksen liverpoolilaiskvartettia kohtaan, se on Left to My Own Devices.

Left to My Own Devices on kirjaimellisesti ”a day in the life”, päivä ihmisen elämässä: Laulun ensimmäisessä säkeistössä on aamu ja päähenkilö nousee sängystä (”I get out of bed at half past ten”). Säkeistöistä viimeinen sijoittuu puolestaan iltaan, jolloin päähenkilö palaa kotiin (”When I get home, it’s late at night”).

Kiinnostavinta laulun tekstissä – joka on yksi Neil Tennantin parhaista, ellei paras – on kuitenkin se, mitä heräämisen ja kotiinpaluun välillä tapahtuu.

Left to My Own Devicesin päähenkilö on kuin miljonääriplayboy, jolle nautinto on itsestäänselvyys. Etuoikeutettu ihminen, jonka ei ole koskaan tarvinnut yrittää mitään tai tehdä vaikutusta kehenkään – rusinat voin noukkia elämän pullasta muutenkin. Jos hänellä on kunnianhimoa koskaan ollutkaan, on hän sysännyt sen jonnekin mielensä perukoille, josta se nousee esiin vain silloin tällöin.

”One day I’ll read or learn to drive a car
if you pass the test, you can beat the rest
But I don’t like to compete, or talk street, street, street
I can pick up the best from a party animal”

Rakastuminen on pelkkä valinta, hyödyke muiden joukossa, ja ihmiset nautinnon välikappaleita.

Onko laulun päähenkilö siis tunnevammainen hirviö? Britannian psyko? Ei välttämättä. Säkeessä, josta kappale saa nimensä, kiiltävään julkisivuun syntyy ensimmäinen särö.

”I could leave you, say goodbye
or I could leave you, if I tried
and I could
and left to my own devices, I probably would”

Popmusiikissa on aina pyritty keksimään yhä romanttisempia tapoja sanoa ”minä rakastan sinua”. Left to My Own Devicesin päähenkilön rakkaudentunnustus on kaikkea muuta kuin romanttinen. Se on päinvastoin pohjattoman surullinen, ja sen takana ammottaa loputon yksinäisyyden kuilu:

”Voisin ehkä rakastaa sinua, jos yrittäisin. Ja jos se olisi minun päätettävissäni, niin luultavasti rakastaisinkin.”

Päähenkilö on oman riippumattomuutensa vanki. Hän ei uskalla – tai edes osaa – rakastua, jotta ei menettäisi ainoaa merkityksellistä asiaa elämässään: vapautta, jolle hän ei keksi mitään käyttöä.

Mitä pidemmälle kappale etenee, sitä enemmän se vaikuttaa kertovan Neil Tennantista itsestään. Kolmannen säkeistön lapsuuteen sijoittuvaa minipsykoanalyysia seuraa kuulaana kelluva puheosa, kappaleen ainoa suvantokohta, jonka ajaksi jouset ja sekvenssit hetkeksi vaikenevat. Siihen Tennant sijoittaa Left to My Own Devicesin keskeisimmät säkeet:

”I was faced with a choice at a difficult age
Would I write a book? Or should I take to the stage…”

Säkeet kertovat paljon Tennantista, hänen unelmistaan ja moneen suuntaan rönsyilleestä luovuudestaan. Nuori Neil tavoitteli vakavissaan paitsi muusikon, myös kirjailijan ja näyttelijän uraa.

(Siispä Tennantista tuli rocktoimittaja – traaginen kohtalo, jolta hän säästyi Chris Lowen avustuksella vasta kolmekymppisenä.)

Säkeistön jälkimmäiset rivit ovat kappaleen ikimuistoisimmat. Ne kiteyttävät Pet Shop Boysin korkeaa ja matalaa kulttuuria yhdistelevän poptaiteen syvimmän olemuksen kahdeksaan sanaan.

“…but in the back of my head I heard distant feet
Che Guevara and Debussy to a disco beat”

Ajatus kuubalaisen vallankumousjohtajan ajatusten ja ranskalaisimpressionistin eteeristen sävelkulkujen yhdistämisestä discon kiihkeään sykkeeseen kuulostaa tarkkaan harkitulta manifestilta, mutta syntyi itse asiassa vasta studiossa, kun Tennant keskusteli kappaleen instrumentaalidemosta vakuuttuneen tuottaja Trevor Hornin kanssa.

Tennant sanoi, että haluaisi kappaleessa soivien jousien kuulostavan Claude Debussyltä. Horn ilahtui ja vastasi: ”Olenkin aina halunnut yhdistää Debussyä discobiittiin!”

Left to My Own Devicesin orkesterisovitus kuulostaa itse asiassa hyvin vähän Debussylta. Tämä korpesi Tennantia ja Lowea, joiden korviin Richard Nilesin mahtipontinen partituuri kuulosti aluksi vastenmieliseltä, suorastaan kuvottavalta.

Horn, joka oli tuottanut ABC:n Look of Loven kaltaisia pölysokerileivoksia, valoi kuitenkin kaksikkoon luottamusta: ”Jos siinä on jotain, josta ette pidä, se voidaan leikata studiossa pois.”

Nilesin (joka myöhemmin antoi samanlaisen kermakakkukäsittelyn Tears for Fearsin Sowing the Seeds of Lovelle) jousisovitus päätyi kuitenkin Left to My Own Devicesin lopulliseen versioon lähes sellaisenaan. Ja hyvä niin: juuri kontrasti jousisovituksen ylitsepursuvan romanttisuuden, uutuuttaan hohtavan digitaalidiscon ja Tennantin lakonisenviileän laulu- ja puhesuorituksen välillä tekee kappaleesta paitsi Pet Shop Boysin, niin myös koko maailmanhistorian hienoimman popsinglen.

Eikä laulu sitä paitsi kerro Tennantista itsestään: “En koskaan noussut sängystä puoli yhdeltätoista. Olen aina ylhäällä jo puoli kymmeneltä”, laulaja on sanonut.

http://youtu.be/Ed1tv_gCOUA

Bonus!

Left to My Own Devices menestyi kohtalaisen hyvin ja ylsi Britanniassa jopa singlelistan neljänneksi. Introspection-albumin (1988) avaava pidempi maxi-versio (8 min 16 s) käsittelee ”a day in the life” -teemaa vielä perinpohjaisemmin, sillä sen ”ylimääräisissä” säkeistöissä tarina jatkuu yöhön asti. Laulun päähenkilö nukahtaa ja näkee unta, jossa päivän tapahtumat sekoittuvat surrealistisella tavalla keskenään. Säkeet, joissa Che Guevara juo teetä ja viettää salattua elämää estraditähtenä, ovat varmasti iamthewalruseinta, mitä Pet Shop Boys on milloinkaan tehnyt.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!