Popklassikot 1993

#27 Cypress Hill – Insane in the Brain

Johan sekoiltiin, Cypress Hill reflektoi.

Oli vuosi 1996, kun sain koulukaveriltani lainaan Cypress Hillin Black Sundayn. Heti ensikuuntelulla vimmastuin ja pompin ympäri huonettani. Mitään näin vaarallisen ja samalla rennon kuuloista en ollut koskaan aikaisemmin kuullut.

Rap oli toki alkeellisesti tuttua jo ennen tuota hetkeä, mutta savolaisessa pikkukylässä asuvan 13-vuotiaan käsitys koko genrestä oli jokseenkin hataralla pohjalla. Naapurin Tuomas oli joskus soittanut minulle MC Hammeria. Michael Jacksonin Dangerous-levyllä vierailleen Heavy D:n lisäksi olin kuullut lähinnä 2Pacia sekä pari vuotta vanhemman serkkuni suosikkiyhtyettä Beastie Boysia.

Black Sunday mullisti musiikillisen tajuntani, ja vaikka makuni ja mieltymykseni ovat sen jälkeen kääntyneet nurinkurin moneen kertaan, etenkin levyn avaussingle Insane In The Brain pysyy muistoissani teini-ikäisen minäni ylitsepääsemättömänä suosikkina. Miksi?

Kyseessä ei ole älyllisesti korkealentoisen lyriikan riemuvoitto. Eikä kappaleen biitti jälkikäteen katsottuna ole mitenkään mullistava, vaan ajalleen tyypillisen jykevää tuuttausta. Oikeastaan kappaleen riimittely ei ole mitenkään maagisen omaperäistä, ja joillekin pääosan siitä hoitavan B-Realin nasaalinen ulosanti on varmasti liikaa.

Tällä kaikella ei ole mitään merkitystä, sillä Insane In The Brain ei ole analyysin edessä alistuvaa, loogisuuden tarpeisiin taipuvaa tarinankerrontaa. Se on raa’an alkukantainen, kaikesta hienostuneisuudesta riisuttu uhkaa ja vimmaa tihkuva purkaus. Siinä kuuluu primitiivisyys ja nuoren miehen patoutunut turhautuneisuus, joka ei pyytele anteeksi. Se vetoaa jokaiseen, jonka täytyy päästellä vähän höyryjä.

”Who you trying’ to get crazy with ese?
Don’t you know I’m loco?”

B-Real asettaa laulun aloittavalla lauseellaan kuulijan ja itsensä väliin rajan, jonka yli on hypättävä täydellä raivolla, ja jonka taakse jättäytyvät ne, jotka haluavat elää järjen ja tympeän turvallisuuden maailmassa.

Lausetta seuraa biitti ja riimitulva, josta en saanut 13-vuotiaana juurikaan tolkkua. Vai mitä suuria oivalluksia esimerkiksi näistä kappaleen ensimmäisen säkeistön riveistä pitäisi saada?

”To da one on da flamboyant temp
I just toss that ham on the fryin pan
Like spam
It’s done when I come in slam”

Kuitenkin heti ne kuultuani tiesin vastauksen B-Realin kysymykseen. Juuri näiden tyyppien musiikin tahdissa haluan sekoilla, pomppia ja riehua. Niin paljon energiaa ja tummanpuhuvaa tylyyttä siinä on. Kappaleen vimmaisuuden keskellä pystyin vain ihmettelemään, voiko mitään näin siistiä olla?

Kun nyt 16 vuotta myöhemmin kuuntelen tätä kappaletta, kerrankin rauhallisena ja ajan kanssa, voin todeta, että maailmassa on paljon siistimpiä ja merkityksellisempiä rap-kappaleita. Moni niistä olisi kuitenkin jäänyt vieraaksi, jos Insane In The Brain ei olisi aikoinaan levysoittimeeni eksynyt ja laittanut janoamaan lisää rapin tuolloin vielä niin uhmakasta voimaa. Kiitos Cypress Hill, olit jonkin aikaa elämäni parasta huumetta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!