Popklassikot 1988

#1 Dinosaur Jr. – Freak Scene

Dinosaur Jr, friikeille ja geekeille.

”Rock’n’rollissa on kyse siitä, että epävarmat tyypit kokoontuvat yhteen, vihaavat toisiaan ja soittavat ilkeää ja vihaa tihkuvaa musiikkia.”
Lou Barlow

Nimensä puolesta Dinosaur Jr.:n klassikko Freak Scene voisi olla 1980-luvun indiesukupolven nostattava sotahuuto. Todellisuudessa se on kuitenkin riipaiseva kuvaus yhtyeen kahden primus motorin J Mascisin ja Lou Barlow’n monimutkaisesta, riitaisasta ja sekopäisestä suhteesta. Kitaristi-laulaja Mascis ja basisti Barlow olivat tavanneet toisensa jo high schoolissa, jossa he olivat perustaneet hardcorepunk-yhtye Deep Woundin. Vuonna 1984 Mascis ja Barlow vaihtoivat soittimia (Mascis siirtyi rummuista kitaraan ja Barlow kitarasta bassoon) ja perustivat yhtyeen, jonka alkuperäinen nimi oli Mogo.

Varoittavana ennusmerkkinä tulevaisuuden ongelmista Mascis hankkiutui eroon Mogon laulajasta Charlie Nakajimasta vain yhden keikan jälkeen perustamalla Barlow’n ja rumpali Emmett ”Murph” Murphyn kanssa Dinosaurin, joka oli käytännössä Mogo ilman Nakajimaa.

Mascis oli ”liian nössö” antaakseen laulajalle potkut. Kommunikaatiokyvyt eivät selvästi olleet hänen vahvin puolensa.

Seuraavina vuosina Dinosaur, joka joutui muutamaan nimekseen Dinosaur Jr. vuonna 1987, koska vanhoista… no, dinosauruksista koostunut The Dinosaurs haastoi sen oikeuteen, teki kolme amerikkalaisen vaihtoehtorockin klassikkoa. Jos yhtyeen debyyttilevy Dinosaur oli vielä harjoitelma, jolla yhtyeen ”kantri, joka saa korvat vuotamaan verta” oli vasta muotoutumisvaiheessa, sitä seurannut You’re Living All Over Me oli jo todellinen mestariteos.

Samoihin aikoihin Dinosaur Jr.:n jäsenten keskinäinen kemia alkoi vähitellen muistuttaa nitroglyseriinin kaavaa. Mascis oli kontrollifriikki, joka ei kyennyt edes alkeelliseen kommunikaatioon, Barlow äkkipikainen ja kärkäs provosoimaan ja Murph taipuvainen sekoiluun. Barlow’lla ja Murphilla oli tapana kutsua Mascisia persläveksi, mulkuksi tai natsiksi, mutta lopulta Mascis sai viimeiset naurut. Yhtyeen kolmannen levyn Bugin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen vuonna 1989 hän antoi Barlow’lle kenkää melkein samalla tavalla kuin aikoinaan yhtyeen ensimmäiselle laulajalle – Murph ja Mascis kertoivat Barlow’lle, että yhtye oli hajonnut, vaikka todellisuudessa sille oli buukattu jo Australian-kiertue ja seuraava basistikin oli jo valittu.

Tunnelma Bugin äänityssessioissa oli ollut ankea. Yhtyeen jäsenet eivät kommunikoineet keskenään, ja Mascis sävelsi myös bändikavereidensa osuudet. Albumin ainoa Barlow’n laulama kappale on Don’t, jolla basisti karjuu yli viisi minuuttia vain yhtä lausetta: ”Why don’t you like me?” Tarina kertoo, että Barlow yski verta kappaleen äänityksen jälkeen. Kuvion perverssiyden kruunaa se, että laulu oli Mascisin kirjoittama.

Freak Scenellä Mascis tuntuu kertovan sen, mitä hän ei kyennyt Barlow’lle kasvokkain ilmaisemaan:

“The weirdness flows between us
Anyone can tell to see us
Freak scene just can’t believe us
Why can’t it just be cool and free us?

It’s so fucked I can’t believe it
If there’s a way I wish we’d see it
How could it work just can’t conceive it
Oh, what a mess it’s just to leave it “

Laulun lopussa Mascis myöntää haluavansa välillä tappaa ystävänsä, mutta silti heidän välillään on jotain erikoislaatuista:

“Sometimes I don’t thrill you
Sometimes I think I’ll kill you
Just don’t let me fuck up will you
’Cause when I need a friend it’s still you”

Laulun viimeinen säe ennen Mascisin kitarasooloa on tehokas tiivistys bändin tilanteesta ja Freak Scenen keskeisestä viestistä:

“What a mess”

Musiikillisesti Freak Scene oli toki kaikkea muuta kuin sotku – se oli Dinosaur Jr.:n estetiikan täydellisin ilmentymä, kappale, jolla yhtyeen sekoitus korvia vihlovaa meteliä, apaattisen uneliasta, hädin tuskin hereillä pysyvää laulua ja upeita melodioita sekoittui yhdeksi indierockin hienoimmista klassikoista.

Itse asiassa Dinosaur Jr.:n kaikki olennaiset piirteet paljastuvat tästä kappaleesta – sen ensimmäinen säkeistö ja kertosäe ovat melodista, mutta säröistä rockia, näitä seuraa pätkä aggressiivista myllytystä, seuraavaksi yhtye vaihtaa tyylilajin heliseväksi kantrirockiksi palatakseen taas lopulta säröön. Kaiken kruunaa kokonaiset kaksi ulvovaa kitarasooloa, jotka tekevät lopullisen pesäeron hardcorepunkin tiukkoihin sääntöihin.

Neljässä vuodessa Dinosaur Jr. oli muuttunut kolmen nuorukaisen punk-henkisestä bändistä, jonka tulevaisuus ei vaikuttanut 1980-luvun popmaailmassa hääppöiseltä, palvotuksi kulttinimeksi, jonka perintö tulisi olemaan indierockin kaupallinen voittokulku 1990-luvulla.

Mascis, Barlow ja Murph eivät koskaan saavuttaneet seuraajiensa kaupallista menestystä, mutta he onnistuivat kuitenkin ikuistamaan nimensä rockin historiaan. Etenkin flegmaattisen Mascisin kohdalla voidaan puhua pienestä ihmeestä, olihan hän inspiroinut Sonic Youthin Teen Age Riot -kappaleen säkeet: ”Takes a teen age riot to get me out of bed”. No, teinikapina siitä sitten syntyikin… mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Barlow keskittyi potkujensa jälkeen Sebadoh-sooloprojektiinsa, josta tuli yksi lo-fi-genren juhlituimmista nimistä. Yhtyeen III-levyn klassikkokappaleella The Freed Pig hän purki tuntojaan Mascisin ja Dinosaur Jr.:n suhteen varsin suorasanaisesti, tunnustaen myös omat vikansa:

“You were right
I was battling you, trying to prove myself
I tried to bury you with guilt; I wanted to prove you wrong
I’ve got nothing better to do than pay too much attention to you
It’s sad, but it’s not your fault

Now you will be free
With no sick people tugging on your sleeve
’Your big head has that ”more room to grow’
glory I will never know”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!