Eeppisen skotlantilaisyhtyeen toinen levy hukkuu kohisevaan äänimaisemaan ja liian kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
Skotlantilaisen Glasvegasin nimetön esikoislevy (2008) maalasi kuvan valmiina syntyneestä, liki neitseellisen sikiämisen myötä maailmaan tulleesta yhtyeestä.
Vaikka albumin kitaravallit olivat Orkneyn rantakallioiden korkuisia, James Allanin herkkä, paksun skottimurteen värittämä ääni ja levyn kannen mustavalkoiset kuvat pienestä kylästä tuulen tuiverruksessa saivat kuvittelemaan Glasvegasin astuneen mustissa univormuissaan suoraan Glasgow’n kellareista maailman estradeille.
Yhtyeen toisen albumin singlemaistiaiset The World Is Yours ja Euphoria, Take My Hand sekä niitä seuranneet valokuvat toivat kuvitelmille uuden käänteen.
Kiireisesti kulkevat, hypertuotetut laulut olivat täydellinen musiikillinen vastine kuville mustan valkoiseen vaihtaneesta James Allanista Kalifornian pistävän kirkkaassa auringossa. Laulaja kuulosti pyörällä päästään olevalta turistilta, joka haluaa kertoa kotiväelle kaiken olevan kunnossa siitä huolimatta, että koti-ikävä riipii ja kaikki ympärillä on kovin vierasta.
Euphoric Heartbreak vie kuvitelmat kauheaan päätepisteeseensä. Santa Monicassa sijaitsevassa ökytalossa synnytetyllä levyllä Glasvegas on riuhtaissut itsensä väkisin irti juuristaan, ja tuottaja Flood on viimeistellyt hirmutyön Lontoossa tunkemalla kappaleet täyteen tarpeetonta elektronista kilkettä, kohisevia syntetisaattorimattoja ja kolkkoa kaikua.
Näitä kuvitelmia ruokkivat sekä Allanin sanoitusten lapsekas maailma (esikoislevyn viimeisen kappaleen nimi oli Ice Cream Van) että laulajan imago. Hänen nousunsa rockmaailman huipulle on ollut välillä samanlaista leijailemista kuin Peter Sellersin yleneminen puutarhurista poliittiseksi vaikuttajaksi elokuvassa Tervetuloa, Mr. Chance.
Päihdeongelmainen Allan muun muassa katosi yhtyetovereiltaan kesken uran jyrkintä nousukiitoa, väitetysti, koska hänellä ei ollut kännykkää.
Euphoric Heartbreakillä Allan on antanut kahdelle kappaleelle tarpeettoman alaotsikon Homosexuality. Toinen niistä, Stronger than Dirt (Homosexuality pt.2) tuo mieleen Sueden me vastaan maailma -asenteen. I Feel Wrong (Homosexuality pt. 1) on puolestaan karkea yksinkertaistus niistä teemoista, joita Pet Shop Boys käsitteli It’s a Sin -hitillään vuonna 1987.
”Confused desires since my teenage years /
I’m the same homo, my family fears”
Alleviivaava ote on kummallinen – onhan popmusiikissa voinut käsitellä homoseksuaalisuutta avoimesti ja monesta eri näkökulmasta jo vuosien ajan.
Toisessa ääripäässä Allan sortuu ylettömän eeppiseen sanamaalailuun, joka on kaukana debyytin helmistä Flowers and Football Tops, Daddy’s Gone ja Geraldine. Ne olivat kaikki onnistunutta paikkaan sidottua sosiaalista realismia, joka resonoi hienosti kappaleiden euforisen melodiavyörytyksen kanssa.
Tällä kertaa niin Allanin ajoittainen tarkkasilmäisyys kuin yhtyeen taidotkin jäävät ylettömän tuotannon jalkoihin. Välillä pinnalle nouseviin melodisiin koukkuihin ei tee mieli tarttua, ja levy jää kokonaisuutena etäiseksi kuin Kalifornian aurinko Suomen kalseassa keväässä.
Jotkut ovat ehtineet syyttää tästä kaikesta rumpalin vaihtumista Caroline McKaystä ruotsalaiseen Jonna Löfgreniin. Löfgren on eittämättä parempi soittaja, ja hän taipuu myös McKayn seisaaltaan soittamiin yksinkertaisiin kuvioihin.
Muutos on paljon tärkeämpi symbolisella tasolla. Kassatyöntekijän näköisen, persoonallisen ja vähän kömpelön skottinaisen vaihtuminen perinteisen kauniiseen, taidokkaaseen ruotsalaiseen vaaleaverikköön on täydellinen vertauskuva Glasvegasin uran toiselle albumille.
52Kuten niin monet toiset albumit, Euphoric Heartbreak on täynnä yletöntä tuotantoa ja yliyrittämistä. Se ei onneksi vie kokonaan uskoa Glasvegasin tulevaisuuteen.
Glasvegas soittaa Helsingin The Circuksessa 17. toukokuuta.
Glasvegas – The World Is Yours