Seesteinen ja pakahduttavan kaunis levy, joka on muutamasta sivuraiteille ajautuvasta hetkestä huolimatta parasta soolo-Koivua tähän asti.
Sans Paraden esikoinen luo tunnelatauksia ja tuokiokuvia, joiden pariin haluaa palata kuin selittämättömän, mieltä vaivaamaan jäävään elokuvakohtauksen äärelle.
Joni Klingin mukaan David Bowien kahdennenkymmenennenneljännen albumin jokainen raita kantaa tekijänsä alati muuttuvia sormenjälkiä.
Sattuu, ei satu, sattuu, ei satu. Markus Hilden arpoo, koskettaako brittibändin kakkosalbumi millään tavalla.
Arvioituna Devendra Banhartin, Cheatahsin, The Embassyn, Fimber Bravon, Jacco Gardnerin, Ed Harcourtin, Mogwain, Sally Shapiron ja Roddy Woomblen uudet albumit sekä Chloe Howlin ep.
Jossain tuolla jazz on edelleen iso bisnes, Wayne Shorter alansa suurin supertähti. 80-vuotias ei kompastele suuren roolinsa kanssa.
Push The Sky Away heittelee ristiriitojen solmuja poispäin työntyvältä taivaalta. Se on samalla yksi Nick Cave & The Bad Seedsin vakuuttavimmista levyistä.
Eelsin kymmenes albumi on kuin yhtyeen iholle raavittu arpi, jonka pinta on hilseillyt ja tuulenpieksämä, mutta jonka alla veri kohisee vapaana.
Thom Yorken superyhtyeen ensialbumi on kuin säksättävämpi ja vaikeaselkoisempi jatke King of Limbsille. Se saattaa aiheuttaa päänsärkyä, mutta palkitsee kärsivällisen kuuntelijan – ainakin osittain.
Arvioituna Arbouretumin, Foalsin, Grave Babiesin, Halme Prospektin, Night Marchersin ja Soft Hillsin uudet albumit sekä Guided by Voicesin EP.
Maan hehkutetuin uusi lauluntekijä lähtee toisella levyllään sukellusretkelle todella syviin vesiin. Vaarallista puuhaa sellainen.
Tuomas Kokko, Vesterinen yhtyeineen, ruutupaperi ja miellekartta, olkaa hyvä.
Nuorgam
