Jos rokkareilla on kerran aina kamalasti seksiä, niin miksi niin monet heistä ovat kovin perehtyneitä itsensä rakastamisen iloihin? Ja miksi Juha Merimaa ja Antti Piirainen tietävät aiheesta näin paljon?
”Suositellaan A Little Respect -kappaleen julkaisua singlemuodossa. Tavoitteena popklassikko ja listamenestys.”
Interstellar kuulostaa kauniilta kevätyöltä, jossa käy myös salakavala viima, Antti Piirainen kirjoittaa.
Tulikivenkatkuinen postrocktrio käyttäytyy nöyrästi. Antti Piirainen yllättyy.
Open Your Heart ei haaskaa yhtä ainoaa sekuntia pysyäkseen paikallaan, Antti Piirainen kirjoittaa.
I’m in it only for the dollar bill, sugar daddy don’t let me down!
Portlandilainen Liz Harris, eli Grouper, uiskentelee folkin ja ambientin ristiaallokossa.
Vaa’assa Helsingissä tänään esiintyvän Mos Defin kolme kunnaria ja yhtä monta paloa.
Täysille hirtetty volyymi on enää vain tehokeino Sleigh Bellsille, ja sen pohjana on vihdoinkin oikeita kappaleita.
Hiukset sekaisin heräävä sankaritar jättää uniensa Valentinon täyteen pakatun lähijunan vuoksi, eikä kahvitauko ole koskaan tarpeeksi lähellä.
Asiat, jotka vaivasivat Of Montrealin kahdella edellisellä levyllä, saavuttavat Paralyctic Stalksilla ääripisteensä, Antti Piirainen kirjoittaa.
Itseään toistava äänimaailma asettaa Lana Del Reyn sanoitukset valokeilaan, ja juuri siinä kohtaa lavarakenteet alkavat natista pahaenteisesti.
Dylan Baldin johtama bändi, joka on nyt kasvanut oikean yhtyeen mittoihin, löytää itsestään aivan uuden puolen, joka on paljon uhkaavampi, meluisampi ja helvetin paljon kovaäänisempi kuin aiempi tuotanto olisi ikinä voinut antaa olettaa.
Keskeinen, äärimmäisen individuoitunut single Princen tuottoisimmalta kaudelta.
Paul Westerberg tarjoaa empaattisen olkapään niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Antti Piirainen palaa kahden uudelleenjulkaistun 1990-luvun psykedeliaklassikkoon, näkee riikinkukkoja ja eksyy nauhaviidakkoon.
Indierockin legendat palaavat seitsemän vuoden tauon jälkeen hieman epätasaisina, mutta pölypilvestä löytyy myös kultahippuja, Antti Piirainen kirjoittaa.
Jaz Coleman ei osoita sormeaan kotimaansa konservatiiveja kohtaan, vaan maalaa 1980-luvun jaksoksi, jossa päivät kuluvat juoksemiseen ja yöt tanssiin.
Nuorgam
