No One Knows on QOTSAa queeneimmillään, samasta kaivosta vettä kantamassa kuin Freddie Mercuryn melodiapartio, kirjoittaa Arttu Tolonen.
Pari päivää sitten Helsingissä esiintynyt QOTSA on tehnyt parhaan albuminsa vuosikymmeneen, väittää Santtu Reinikainen.
Queens of the Stone Age / Josh Homme 26.06.2013 Rock The Beach, Helsinki.
Rock The Beach -festivaalit jatkuvat tänään Helsingin Hietaniemen uimarannalla.
Nuorgam listaa Queens Of The Stone Agen kovimmat yhteistyökumppanit uudelta …Like Clockwork -albumilta.
Ihan rehellinen manifesti niille aineille, joista tulee kiva olo.
Joshua Homme on paitsi sukupolvensa paras rockbiisien kirjoittaja, hänellä on hailakan taivaansiniset tappajansilmät, kirjoittaa Santtu Reinikainen.
22 kappaletta yhtyeiltä, joiden matalalle viritetyt kitarat aiheuttavat suun kuivumista ja hallusinaatioita.
Kuudetta levyään valmisteleva Queens of the Stone Age on kotoisin Palm Desertin kaupungista. Teemu Purhosen mukaan se on vain yksi syy tehdä paikasta Unescon maailmanperintökohde.