Kuvateksti.

André 3000 kirjoitti tarinan sydänsuruista, mutta lisäsi siihen hölmöjä hokemia.

”Give me some sugar, I am your neighbor!
Ah, here we go!
Shake it, sh-shake it
Shake it like a Polaroid picture”

OutKastin André 3000 on onnistunut siinä, missä vain harvat onnistuvat. Hän on onnistunut tekemään täydellisen popkappaleen.

Hey Ya! julkaistiin alun perin OutKastin kaksiosaisella Speakerboxxx/The Love Below -albumilla (2003). Speakerboxxx on kokoonpanon toisen mc:n, Big Boin, hengentuote, mutta The Love Below puolestaan André 3000:n leikkikenttä.

Hey Ya! on täydellinen popkappale äärimmäisen tarttuvuutensa ansiosta. Kappale kuulostaa siltä kuin stereoista valuisi samanaikaisesti siirappia, purukumia ja hattaraa.

”If what they say is ’Nothing is forever’
Then what makes – then what makes
Love the exception?”

Päällisin puolin Hey Ya! kuulostaa harmittomalta ja hyväntahtoisen hölmöltä, mutta siinä on myös syvyyttä. Kappaleen teksti on rehellisen lohduton kuvaus tilanteesta, jossa kertoja ei tiedä, päättyykö hänen parisuhteensa väistämättömään välirikkoon.

”Thank God for mom and dad
For sticking through together
Cause we don’t know how”

Speakerboxxx/The Love Below -levyn jälkeen OutKast on julkaissut vain Idlewild-albumin (2006), mutta Hey Ya!:n kaltaista neroutta se ei sisältänyt.

OutKastin vuosien mittaiseksi venyneen tauon aikana Big Boi on tehnyt soolomateriaalia, mutta André 3000 on ollut vaiti satunnaisia vierailujaan lukuunottamatta.

Luultavasti hän vain istuu kotonaan ja hämmästelee yhä, että onnistui vuonna 2003 tekemään täydellisen popkappaleen.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

OutKastilta äänestettiin myös kappaleita Bowtie ja The Way You Move. Kupongeissa mainittiin myös Big Boin Shutterbug.

Underground Kingz: Pimp C ja Bun B.

Etelä-soundin legendaariset duot mittelevät taitojaan Willie Hutch -sämplen soidessa uljaasti taustalla. Euforinen kappale jäi UGK:n Pimp-C:n viimeiseksi voimainnäytöksi.

”So, I typed a text to a girl I used to see
Sayin that I chose this cutie pie with whom I wanna be
And I apologize if this message gets you down
Then I CC’d every girl that I’d see see round town and
I hate to see y’all frown but I’d rather see her smiling
Wetness all around me, true, but I’m no island
Peninsula maybe, makes no sense I know, crazy
Give up all this pussy cat thats in my lap, no lookin’ back
Spaceships don’t come equipped with rearview mirrors”

Esitetään aluksi teorianpoikasena, yleisinhimillisen lokerointitarpeen tyydyttämiseksi, että on olemassa erikokoisia sampleja.

On pieniä, vaikeasti tunnistettavia sampleja. Ne toki voivat olla täyttä timanttia, mutta useimpien korvissa ne eivät kanna suurempaa intertekstuaalista painolastia.

Näitä suosivat artistit rakastavat tutkimusmatkoja levykauppojen tomuisiin kellareihin, tonkimaan hyllymetreittäin unohdettuja levyjä sen kultakimpalesamplen toivossa. Tällaiset artistit melkeinpä kilpailevat siitä, kuka hämärimmän samplen onnistuu bongaamaan.

Sitten on isompia sampleja, jotka vihkiytyneempi musiikinharrastaja kykenee joskus nimeämään. Tunnistettavuudellaan nämä väistämättä värittävät myös sampleen turvautuvaa kappaletta. Ne pakottavat biisit, uuden ja vanhan, dialogiin; hyvässä tai pahassa, riippuen artistin taidoista ja pyrkimyksistä.

Ja sitten on todella isoja sampleja.

Siis gargantuaanisia Godzilla-sampleja.

Sellaisia joitten jäljet vievät suoraan motaria pitkin sylttytehtaalle.

Jotka eivät edes yritä siivota jätöksiään. Eikä niin suurta mattoa olisikaan, että raadot saisi sen alle lakaistua kun tekijänoikeusjuristi paukuttelee ovella.

Koska tälläiset samplet napataan todella ikonisista kappaleista, asettavat ne samplen käyttäjälle kovia vaatimuksia. Ensinnäkin todella iso sample vaatii tuekseen todella ison biisin. Huonommat kappaleet samplemonsteri popsii suihinsa ja tulee vain pahalle tuulelle. Kuten yleensä myös kuuntelija.

Todella iso sample tarvitsee tuekseen myös todella ison artistin. Ihan jo taloudellisistakin syistä. Kun Kanye West samplaa Curtis Mayfieldiä, haukkoo kuulija hetken henkeä räppärin röyhkeydelle. Mutta Kanyen ego on niin sarjakuvamaisen suuri, että pakkohan miehelle on antaa kaikki anteeksi.

Myönnettäköön, että teoria hieman ontuu. Joten mennään viimein asiaan.

Myös etelä-räpin veteraaniduo UGK rakentaa vuoden 2007 Underground Kingz -albumin megahittinsä Int’l Players Anthem (I Choose You) unohtumattoman samplen varaan, ja tekee sen rinta rottingilla. Tällä kertaa kyseessä on Willie Hutchin blaxploitaatio-hitti I Choose You, elokuvasta The Mack ja vuodelta 1973.

UGK:n pojat olivat ihan fyysisestikin kohtuullisen suuria miehiä, ja Int’l Players Anthem on todella suurella sydämellä tehty todella suuri biisi. Kappale uhkuu niin vahvaa itseluottamusta, että ensimmäinen minuutti mennään puhtaasti sen I Choose You -samplen päälle räppäillen, vailla rumpukomppeja tai muita krumeluureja. Tähän ei kärpässarjalainen pystyisi.

Ja kun biitti viimein paukahtaa mukaan, suunnilleen kohdassa 1:15, käyvät kylmät väreet vielä noin sadannella kuuntelukerrallakin pitkin selkäpiitä. Pelkkä ajatus saa tämän kirjoittajan tuntemaan tarvetta heilauttaa läppäri sylistään ja heilutella käsiään suurissa kaarissa, jollain epämääräisella mutta gangsteriuhoa tavoittelevalla tavalla, ihan vain ilmaistakseni kappaleen tuottamaa muhkeaa riemuntunnetta.

* *

Faktat lyhyesti: UGK oli hiphop-duo Port Arthurista, Teksasista. Vuodesta 1987 yhdessä räpänneet Pimp C ja Bun B julkaisivat ensimmäisen ison levylafkan albuminsa vuonna 1992, Jive Recordsilla. Tyyli oli hidasta, tukevaa syvän etelän gangsteri-räppiä.

Huomion arvoista on kaksion mainio dynamiikka. Duo toimii sujuvasti, toinen toistaan tukien, kuin vanha kunnon ”hyvä poliisi paha poliisi”-kuulustelurutiini. Pimp C riimailee korkeammalta ja on se härskimpi kaveri. Bun B hoitelee alarekisterin ja on toveriinsa verrattuna smooth ja suave. Myös tietty maalaisuus – esimerkiksi murteen ja blues-henkisten soundien muodossa – erottaa kaksikon über-urbaaneista kollegoistaan.

UGK tulee sanoista Underground Kingz. Tässä tapauksessa nimi osoittautui harmillisella tavalla enteeksi.

Vuosien varrella kiistattoman underground-legendan maineen rakentaneella duolla tuntui käyvän koko ajan paska mäihä. Vaikka UGK oli etelä-räpin keskeisiä pioneereja, pääsi menestys isolla M-kirjaimella aina jollain kierolla tavalla livahtamaan käsistä. Esimerkiksi kun Jay-Z:n Big Pimpin’ -kappaleella esiintyminen tuntui avaavan valtavirran portit, heilahti Pimp C:lle häkki.

Mutta kun Ungerground Kingz -albumi vuonna 2007 ilmestyi, näytti reitti
viimein selvältä.

Puntit lain kanssa olivat nyt tasan. Ja Pimp C:n istuessa vankilassa oli etelä-räp hypännyt hittilistoille. Vaikka edellisestä albumista oli kulunut kuusi vuotta, oli Bun B pitänyt kaksikon mainetta elossa ahkeralla muiden levyillä vierailulla.

Eikä kukaan voinut kyseenalaistaa veteraaniduon taitoja. Kasassa oli vahva tupla-albumi, joka jaksoi eeppisestä 26 kappaleen mitastaan huolimatta kantaa hyvin. Ja levyn tähtihetket todella loistivat. Maineikkaita vierailijoitakin riitti, aina Big Daddy Kanen kaltaisista old school -legendoista Lontoon Dizzee Rascaliin.

Ja levyn kakkossingle, Int’l Players Anthem, oli helposti vuoden parhaita räp-biisejä. Mukana hääri toinen etelä-räpin pitkän linjan legendaarisista kaksikoista, OutKast. André 3000 ja Big Boi pistivät parastaan. Tuottajina toimineet Three 6 Mafian DJ Paul ja Juicy C ottivat kaiken irti todella isosta sämplestään, antaen menneen ja nykyhetken – Willie Hutchin ja syvän etelän A-kaartin vm. 2007 – löytää rauhassa toisensa. Ja sitten tehdä sen taikatempun, jonka tuloksena syntyy jotain suurempaa kuin osiensa summa. Mikä kai juuri on se samplaamisen idea.

Ja niinpä syksyllä 2007 näytti siltä, että UGK viimein lunastaa pitkäjänteisen työnsä hedelmät. Mutta sitten kaikki tietysti meni taas kerran pieleen.

Undergroundin kuninkaiden tarina sai valitettavan, lopullisen päätöksensä.

4. joulukuuta, vain kolme kuukautta Underground Kingz -levyn ilmestymisen jälkeen, Pimp C löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Hollywoodista, Los Angelesista. Kuolinsyyksi ilmoitettiin myöhemmin purple drank -lempinimellä räp-biiseissä usein vilahtelevan reseptivahvuisen yskänlääkkeen yliannostus yhdistettynä uniapnea-sairauteen.

Lepää rauhassa, Pimp C.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

UGK:lta ei äänestetty muita kappaleita, mutta Anthem-edustusta täydensivät kupongeille yltäneet Gaslight Anthem (The ’59 Sound) ja The Low Anthem (Ticket Taker).

”Sori hei.”

Tämä on erään matkan loppu. Se matka alkoi vuoden 1976 popkappaleilla, kun Nuorgam otti ensi askeleensa vuoden 2011 huhtikuussa.

Julkaisimme saitin synnystä alkaen yhden popklassikkotekstin per päivä. Matemaattisesti suuntautuneet lukijat ovatkin jo päätelleet, että se kattaa 25 vuoden kappaleet: 30 biisiä kuukaudessa eli yhteensä 750 popklassikkoartikkelia. Se on aika paljon.

Ensimmäisen popklassikkovuoden tekstit olivat yleensä vain muutaman lauseen mittaisia kuvailuja kappaleista ja niiden syntyyn vaikuttaneista seikoista.

Pikku hiljaa tekstien mitta ja kunnianhimoisuus paisui nykytasolleen. ”Popklasareista” tuli kappaleiden syntyhetken kulttuuri-ilmastoa ja popmusiikin trendejä kartoittavia tutkimusmatkoja musiikkiin. Niistä tuli kirjoittajien välillä massiivisiin mittoihin yltäneitä trippejä omaan nuoruuteensa ja rakkauskirjeitä suosikkibiiseilleen.

Niissä nähtiin myös hauskoja muotokokeiluja, jotka ovat osaltaan olleet tekemässä Nuorgamista sitä mitä se on. Meidän mielestämme suomalaisessa musiikkijournalismissa ei oltu aiemmin nähty mitään vastaavaa.

Kuten kaikki hyvä, myös popklassikkosarja loppuu aikanaan. Ja se aika on nyt.

* * *

Vaikka muiden listalle päässeiden biisien perusteella ei ehkä siltä vaikuta, vuosi 2000 ei ollut hyvää aikaa valtavirran popmusiikille. Listoja hallitsivat Limp Bizkit, 98 Degrees, Creed ja Ricky Martin.

Tähän ympäristöön OutKast laskeutui ikonisen mustavalkoisen tähtilipun koristaman Stankonia-albuminsa kera. Levyn musiikki oli kaleidoskooppista, kokeellista avaruusräppiä, garage-hiphopia ja psykedeelistä 2000-luvun funk-odysseiaa.

Siinä joukossa Ms. Jackson oli kuin seurapiiridebytantti hippien love-in-ringissä. Huoliteltu ja siisti ja aika helposti lähestyttävä.

Se on silti tai pikemminkin juuri siksi yksi niistä kappaleista, joista Outkast laajemmalti muistetaan. Kappaleen valtteja ovat poikkeuksellisen itsepintaisen takiaisen lailla mieleen takertuva kertosäe (”Uuuh!”), jännästi päässä pimpottava pianokoukku ja ääniloopit, jotka kuulostavat siltä kuin niitä imuroitaisiin lattialta miksauspöydän sisuksiin.

Kappaleen tunnelma on poikkeuksellisen lämmin ja omalaatuinen. Se erottuu joukosta. Siksi Ms. Jacksonista tulikin monessa mielessä OutKastin lopullinen läpimurtohitti Yhdysvalloissa ja myös meillä Suomessa.

Biisi oli muun muassa Jay-Z:n ja Pharrellin Excuse Me Miss -kappaleen sekä Ja Rulen ja Ashantin Always On Timen ohella esittelemässä pehmeämpää, popahtavalta r&b:ltä sokerinsa lainaavaa soundia, jonka avittamana hiphop löi tosissaan läpi 2000-luvun alun listoilla. Nellyn ja Kelly Rowlandin Dilemma vei tämän soundin ilokaasuiseen, hattarahuuruiseen huippuunsa.

Ms. Jackson on toki parempi ja omaperäisempi kappale kuin sitä seuranneet popräpsinglet. Se vain oli osaltaan auraamassa niille tietä.

Sanoituksessa André 3000 puhuttelee ex-tyttöystävänsä, soul-avaruusolento Erykah Badun, äitiä – titulaarista Ms. Jacksonia. Andre pyytelee Jacksonin rouvalta kunnioittavasti anteeksi, surkuttelee että suhde ei toiminut ja lupaa huolehtia yhteisestä jälkikasvusta erosta huolimatta.

Duon toinen jäsen Big Boi puolestaan on sitä mieltä, että hänen baby mamansa mama – siis lapsensa mummo – elää hänen siivellään, käyttää lapsenlastaan kuin shekkiä konsanaan ja muutenkin hankaloittaa kaikin tavoin hänen elämäänsä.

Yhtenäistä merkitystä kappaleelle voi etsiä jostain näiden näkökulmien välistä. Mutta en tiedä, kuinka kiintoisaa se lopulta on.

Paljon kiintoisampi on kappaleen video. Siinä kuvatussa talossa asuu nimittäin leppoisasti jammaavia koiria, kissoja ja pöllöjä. Ja kiva pianoa soittava koiranpentu.

Nuorgamin metkut tuntien pelkkä pianoa pimpottava koiranpentu olisi saattanut riittää kaikkien aikojen viimeisen popklassikkovuoden ykköstilaan. Vaan sitä emme tule koskaan saamaan selville.

* * *

Nillä uskollisille lukijoille, jotka surevat popklassikkosarjan loppumista, kerrottakoon lopuksi ilouutinen. Tänä kesänä Nuorgam nimittäin panee proverbiaalisiin yksiin kansiin koko 2000-luvun kansainväliset popklassikot! Mukana pelkkää helmiäishohteista briljanssia ja kuninkuusluokan poplaulunkirjoitustaitoa. Lisätietoja pian!

Video ei ole enää saatavilla

Näin paljon puuttuvat 47 sekuntia harmittavat Swansin Michael Giraa.

Viime vuoden kehutuimpiin levyihin kuuluneesta Swansin The Seeristä on vaikea löytää arviota, jossa ei kiinnitettäisi huomiota levyn poikkeukselliseen kestoon – The Seerin kuuntelu ei suju tuokiossa, vaan siihen täytyy varata noin kaksi tuntia.

Keston korostamiseen on syynsä. Kaksi tuntia on huomattava pituus poplevylle. LP-aikana se olisi ollut lähes ennenkuulematona: jopa kuuluisat triplalevyt jäävät selvästi lyhyemmiksi. Esimerkiksi George Harrisonin All Things Must Pass ja Nitty Gritty Dirt Bandin Will the Circle Be Unbroken ovat molemmat 106 minuutin mittaisia.

Tästä huolimatta on olemassa joukko erinomaisia levyjä, joiden tolkuttomalta tuntuva pituus on täysin perusteltua. Nuorgam esittelee niistä seitsemän.

Joukkoon ei kelpuutettu livelevyjä, kokoelmia eikä ”harvinaisuuksilla” tai vaihtoehtoisilla otoilla lihotettuja deluxe-painoksia. Myöskään klassisen musiikin merkkiteokset tai enemmän käsitetaidetta kuin popmusiikkia muistuttavat äänikudelmat jätettiin odottamaan omaa juttuaan.

#1 Ella Fitzgerald – Sings the George and Ira Gershwin Songbook (197 min)

Ella Fitzgeraldin suurin yksittäinen levytystyö oli hänen ensimmäisensä sovittaja Nelson Riddlen kanssa. Jo projektin koko on huima: viisi lp-levyä ja alkusoiton sisältävä ep. Massiivisuus olisi haudannut heikommat alleen, mutta Ella ja Riddle selviävät urakastaan mestarillisesti: suuret sovitukset tuovat Gershwinien lauluihin eloa ja ideoita, ja Ellan laulu svengaa paremmin kuin koskaan aiemmin tai levyn tekemisen jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#2 The Clash – Sandinista! (144 min)

Mitä tehdä, jos on ensin levyttänyt kaikkien aikojen punktuplan? Kaikkien aikojen punktripla tietysti! Jälkiviisaasti voi tietysti huomauttaa, ettei Sandinista! ihan yllä London Callingin tasolle, mutta jo materiaalin monipuolisuus hätkähdyttää: mukana on niin reggaeta, calypsoa, rappia, rockabillya kuin punkiakin. Punkhengessä yhtye tinki rojalteistaan, jotta levy saatiin kauppoihin tuplalevyn hinnalla.

Video ei ole enää saatavilla

#3 The Smashing Pumpkins – Mellon Collie & the Infinite Sadness (122 min)

Billy Corgania voi syyttää monesta asiasta, mutta laiskuus ei niihin kuulu. Smashing Pumpkinsin kolmas levy oli häkellyttävä osoitus hänen luomisvoimastaan: kaksi cd:ta tai kolme lp:ta täynnä uutta materiaalia, minkä lisäksi levyn kuudelle singlelle riitti vielä hämmentävä määrä b-puolia. Parhaiten levyltä muistetaan sille melko epätyypillinen 1979, mutta tarkemmin sen enemmän-on-enemmän-estetiikan tavoittaa kolmantena singlenä julkaistu Tonight Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Prince – Emancipation (180 min)

Prince on aina ollut tuottelias muusikko, mutta vuosi 1996 oli hänellekin poikkeuksellinen. Ensin tuli viimeinen Warner-levy Chaos & Disorder ja sen jälkeen soundtrack Spike Leen elokuvaan Girl Number 6. Kaiken kruunasi ”kaikkien aikojen ensimmäinen studiomateriaalista koottu R&B-triplalevy”. Jam of the year, totta tosiaan.

Video ei ole enää saatavilla

#5 The Magnetic Fields – 69 Lovesongs (173 min)

Stephin Merrittin magnum opuksen piti alun perin olla ”100 rakkauslaulua”, mutta jopa Merritt itse tajusi, ettei levystä voi tehdä niin pitkää. Niinpä Merritt tyytyi kolmanneksen pienempään määrään. Laulujen toteutustapa on hetkittäin demomainen, muttei vie pois niiden taidokkuutta. 69 Lovesongs on uuden amerikkalaisen rakkauslaulun aarreaitta, josta osaavat opportunistit löytävät versioitavaa vielä vuosikymmenien päästä.

Video ei ole enää saatavilla

#6 OutKast – Speakerboxx / The Love Below (135 min)

On tavallaan kyseenlaista, pitäisikö OutKastin viidennen albumin olla listalla lainkaan. Itse asiassa Speakerboxx / The Love Below on kaksi erillistä soololevyä, jotka vain pakattiin yhteen ja myytiin OutKastin nimellä. Andre 3000:n jatsahtavan leikkisä The Love Below keräsi tuplan julkaisuaikana enimmän huomion, mutta Big Boin perinteisempi Speakerboxx ei ole huono sekään.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Joanna Newsom – Have One on Me (124 min)

Jos tekee popmusiikkia soittimenaan harppu, voi sitten saman tien tehdä melkein mitä tahansa. Ja niin Joanna Newsom tekikin kolmannella levyllään, joka on parikymmentä minuuttia pidempi kuin kaksi edeltäjäänsä yhteensä. Levyn kappaleet pulppuavat niin arvaamattoman luontevasti, ettei ole ihme, että albumi julistettiin klassikoksi heti ilmestyttyään.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Ja pakkohan se on myöntää: koko listan inspiraationa toiminut Swansin The Seer ei loppujen lopuksi edes kuulu mukaan. Levy jää kahden tunnin kestosta kriittiset 47 sekuntia. The Seer on kuitenkin niin järkälemäinen, että sen kuuntelemisen yhdeltä istumalta voi sanoa olevan hengästyttävä elämys. Ja jos The Seerissä ei ole tarpeeksi, niin aina voi etsiä käsiinsä Swansin Soundtracks for the Blind -levyn (1996), jolla on mittaa peräti 142 minuuttia.

Video ei ole enää saatavilla

The Swans Tavastialla Helsingissä 12.3.2013. Lämmittelijänä Mirel Wagner. Ovet aukeavat kello 20. Liput ovelta 30 €. Lisätietoja Tavastiaklubin sivuilta. http://www.tavastiaklubi.fi/tapahtuma/24458

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#10 PJ Harvey

Kuka? Vaihtoehtorockin kuumin ja hienoin jumalatar.

Odotettu? Ainakin siitä lähtien, kun R.E.M.:n Monster-kiertueen Helsingin-konsertin peruuntuminen perui myös brittiartistin odotetun lämmittelykeikan.

Tuleeko? Kannattaa uskoa, sillä Mercury Prize -palkinnon hiljattain toistamiseen voittaneen laulajan luomisvoima ei osoita hiipumisen merkkejä. Suomesta löytyy uskollisia kuulijoita, ja Polly sopisi esiintymään niin areenoille kuin perinteisille ja vähemmän perinteisille festivaaleillekin.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Daft Punk

Mikä? Vuosituhannen vaihteessa elektronista musiikkia ja valtavirtapoppia äärettömästi rikastuttanut ranskalaisduo, joka on tehnyt useita aikaa kestäviä globaaleja hittijyriä ja onnistunut yhdistämään korkealentoiset konseptit toimivaan tanssimusiikkiin.

Odotettu? Ainakin vuodesta 1997, kun ensilevy Homework räjäytti pankin ja Da Funk ihastutti koiramaisella musiikkivideollaan.

Tuleeko? Daft Punkin luulisi olevan realistinen mahdollisuus. Duon manageritoimisto on vihjannut aiemmin tänä vuonna, että yhtye kiertää seuraavan parin vuoden sisään ja showsta tulee suurempi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Bon Iver

Mikä? Partasuisen Justin Vernonin johtama indiefolk-yhtye

Odotettu? Vuoden 2007 For Emma, Forever Ago -levystä lähtien.

Tuleeko? Mahdollista, muttei ainakaan nyt käynnissä olevalla kiertueella.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Beck

Mikä? Loserilla suosioon murtautunut ja edelleen kameleonttimaisesti muuttuva viisto vaihtoehto-singer-songwriter Beck Hansen.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Loser kuultiin vuonna 1994 ensi kerran MTV:ltä.

Tuleeko? Tuskin, koska ei ole tähänkään mennessä maahamme vaivautunut. Beckin aika tuntuu sitä paitsi kuluvan mukavasti tuottajanhommissa.

Video ei ole enää saatavilla

#6 The Knife

Mikä? Väitetysti 2000-luvun tärkein elektronisen musiikin yhtye, jonka Silent Shout -albumi inspiroi monia makuuhuone-syntesistejä luomaan oman versionsa kummittelevasta konemusiikista.

Odotettu? Vuonna 1999 perustettu sisarusduo aloitti keikkailun vasta vuonna 2006, mutta Silent Shout -kiertueen jälkeen omia keikkoja on ollut harvakseltaan, oopperaesiintymisiä lukuun ottamatta.

Tuleeko? Molemmat sisarukset ovat esiintyneet Suomessa omien projektiensa parissa: Karin Dreijer Andersson Fever Rayn muodossa vuonna 2009 ja Olof Dreijer Flow’ssa 2011 Oni Ayhun -nimellä. Toiveikas ehkä.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Sufjan Stevens

Kuka? Suurien teosten erikoismies, Sufjan Stevens Detroitista, on yksi 2000-luvun arvostetuimmista artisteista.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Illinois-albumi helline otteineen räjäytti tajuntoja vuonna 2005.

Tuleeko? Miehen seuraavasta julkaisusta ei ole tietoa. Kiertueet ovat tähän mennessä ohittaneet Suomen, mutta voisi kuvitella, että Stevens vielä jossain vaiheessa tulee Suomeenkin.

Video ei ole enää saatavilla

#4 OutKast

Mikä? Atlantalaisduo, joka saavutti 1990-luvun jälkipuoliskolla ug-hiphop-yleisön varauksettoman arvostuksen ja murtautui 2000-luvulla valtavirtasuosioon.

Odotettu? Hiphop-piireissä 1990-luvun lopulta, laajemmin pökerryttävän Stankonia-albumin (2000) ja ihan joka huushollissa Hey Ya! -ilmiön (2003) jälkeen. Oli tulossa Provinssirockiin vuonna 2001, mutta perui – ja paikattiin Ultra Bralla.

Tuleeko? Hiljattain levy-yhtiötä vaihtanut OutKast on esiintynyt viime vuosina äärettömän säästeliäästi, ja vaikka uutta albumia onkin ensi vuodelle lupailtu, on Suomeen asti ulottuvaan konserttikiertueeseen vaikea uskoa.

Video ei ole enää saatavilla

#3 My Bloody Valentine

Mikä? Niin sanotun kenkiintuijottelurockin suurin nimi.

Odotettu? Sukupolviklassikoksi muodostuneesta Lovelessista eli vuodesta 1991 lähtien.

Tuleeko? On vuoden 2007 paluun jälkeen esiintynyt silloin tällöin suurilla ulkomaisilla festareilla, mutta Suomen-keikka olisi melkoinen yllätys.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Pixies

Mikä? Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin klassikko ja grungen innoittaja. Pani pillit pussiin vuonna 1993, mutta kokosi rivinsä satunnaisille kiertueille vuonna 2004.

Odotettu? Innokkaimmat siitä lähtien, kun Kurt Cobain kehui bändiä 1990-luvun alussa. Muut jälkeen vuoden 1999 Fight Club -elokuvan, jossa yhtyeen Where Is My Mind? soi unohtumattomalla tavalla.

Tuleeko? Johtohahmo Black Francisin mukaan yhtye keikkailee vain rahan vuoksi. Joten eiköhän, kunhan joku vain tarjoaa sopivan tukun kahisevaa.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Portishead

Mikä? Triphopin kahdesta suuresta yhtyeestä se vakuuttavammin elossa oleva jumalaisuus.

Odotettu? Taika helähti täyteen loistoon Dummy-debyyttiklassikolla (1994), kehittyi ja vahvistui mestarillisella kakkoslevyllä (1997) ja liekehti murhaavasti 11 vuoden tauon katkaisseella Thirdillä (2008).

Tuleeko? Toivotaan, sillä yhtye on puhunut neljännestä studioalbumista, oli viime kesänä rautaisessa keikkaiskussa ja Suomesta löytyisi kiinnostusta.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Koska yksi on aina ylitse muiden…

Brian Wilson

Kuka? The Beach Boysin nero ja todennäköisesti tärkein elossa oleva popsäveltäjä. (Jaettu sija joulukuussa Helsingissä konsertoivan Paul McCartneyn kanssa).

Odotettu? The Beach Boys ehti käydä suomessa kolme kertaa jo 1960-luvulla mutta studioonsa erakoitunut Brian ei jaksanut tulla mukaan. Käytännössä vierailua on uskallettu toivoa vasta vuodesta 1998, jolloin Wilson palasi esiintymislavoille.

Tuleeko? Wilson kävi syyskuussa Tukholmassa, joten Helsingin-konsertti ei liene täysin poissuljettu mahdollisuus. Todennäköisimmin Suomeen saapuu kuitenkin vain The Beach Boysin 50-vuotisjuhlakiertue vailla Wilson-esikoista.

Video ei ole enää saatavilla

Mä oon cool motherfucker.

André Lauren Benjamin tunnetaan tietenkin OutKastin hiphopin rajoja koettelevana toisena osapuolena. Hän on mahlanjuoksuttajien kärkikaartia, vaikka ei ole julkaissut vielä yhtään virallista sooloalbumia. Muut meriitit ovat niin kovia, ettei sitä edes tarvita – jopa toivon, ettei se koskaan ilmesty, jotta voisin varmuudella säilyttää tämänhetkisen illuusioni eräästä pophistorian suurista visionääreistä.

Andrén musiikillinen lahjakkuus ilmenee ennen kaikkea kykynä yhdistää hokemat ja yhteislaulukertosäkeet kierosti vääntelevään rytmiin. Usein mukaan mahtuu jokin täysin odottamaton ja parhaimmillaan koko kappaleen kiteyttävä yksittäinen neronleimaus. Esimerkiksi OutKastin Ms. Jackson -jättihitille ujutettu For ever ever -kohta on eräs pophistorian upeimmista viisisekunttisista.

Hän tuntee mustan musiikin perinteet läpikotaisin ja siitä tietoisena hylkää ne luodakseen jotain täysin uutta. Esimerkkihittejä löytyy vaikka kuinka: Ms. Jackson, B.O.B, Hey Ya, Roses… Lisäksi hän on erinomainen räppäri ja käyttää lauluääntään monipuolisesti ja taidokkaasti.

OutKastin nimissä julkaistulla ällistyttävän monipuolisella The Love Below -albumilla (2003) paiskasivat kättä Prince ja Frank Sinatra, pop ja viettelevä funk, drum & bass ja jazz, mennyt ja tuleva – kaikki sulassa sovussa. Kuin patentoimaton prototyyppi, josta moni on sittemmin yrittänyt tehdä parempaa, mutta onnistunut vain vesittämään koko keksinnön.

http://vimeo.com/4859996

Kuten monet muutkin nerot, André on esiintynyt monella eri nimellä. Dren, André Benjaminin ja André 3000:n seuraksi keksitty sivupersoona Johnny Vulture seikkaili Gwen Stefanin erinomaisella Love. Angel. Music. Babyllä (2004), jonka kappaleissa Bubble Pop Electric ja Long Way to Go nuo kaksi lahjakasta tyyli-ikonia törmäsivät mitä riemastuttavimmin tuloksin.

Ja sitten on Millionaire, Kelisin ja André 3000:n musiikillisesti täysin vastustamaton hyvän mielen rakkauslapsi, joka pakottaa uskomaan ettei raha tuo oikeaa rikkautta.

Oikeastaan André voi sanoa mitä tahansa, uskon kaiken. Hänen käsissään popmusiikki venyy kuin kuminauha, kenties loputtomiin.

Video ei ole enää saatavilla

Makkarakin on parhaimmillaan duettona.

Hall & Oates, Simon & Garfunkel, Tears for Fears, Wham!, Pet Shop Boys, Erasure, Eurythmics, Milli Vanilli, Shampoo, 2 Unlimited… Duo on ollut popmusiikin standardikokoonpano, mutta tullut syystä tai toisesta harvinaisemmaksi viime vuosina. Nuorgam esittelee kaikki tällä vuosituhannella Iso-Britannian tai USA:n singlelistan kärkeen yltäneet parivaljakot.

Savage Garden

Meilläkin platinarajoja paukutellut australialaiskaksikko julkaisi vain kaksi albumia, eikä saavuttanut yhtään brittilistan ykköstä, mutta juhli Hot 100 -laskennan huipulla kahteen otteeseen kappaleilla Truly Madly Deeply (1998) ja I Knew I Loved You (2000). Darren Hayesin soolouralla suhdanteet kääntyivät siten, että hän ei enää saanut isoa jenkkihittiä, mutta peräti seitsemän Britannian top 20 -sinkkua, muun muassa Insatiablen (2002). Ja kuten duoissa aina, myös Savage Gardenissa oli toinenkin jäsen, Daniel Jones. Hän toimii nykyisin tuottajana.

Video ei ole enää saatavilla

Oxide & Neutrino

Tänä päivänä suomalaiskriitikotkin intoilevat dubstepista ja drum & bassista, mutta vuosituhannen vaihteen brittigarage-buumi ei täällä oikein sytyttänyt. Aina kannattaa antaa uusi mahdollisuus – ja kas, Oxide & Neutrinon Bound 4 Da Reload (Casualty) vuodelta 2000 kuulostaakin nykyisin varsin raikkaalta. Biisissä käytettiin Casualty-tv-sarjan (Sairaalaelämää) tunnaria. Kaksikko on osa So Solid Crew -kollektiivia, joka on nähty niin ikään brittilistan kärjessä.

Video ei ole enää saatavilla

Madison Avenue

Voiko yhtye, joka nimeää albuminsa The Polyester Embassyksi, olla muuta kuin läpeensä muovinen? Australialaiskaksikko Madison Avenue vastasi yhdestä vuosituhannen alun tarttuvimmasta kertakäyttöpoprallista Don’t Call Me Baby. Se oli heidän itsensäkin mielestä niin hyvä, että seuraaja Who the Hell Are You kuulosti aivan samalta.

Video ei ole enää saatavilla

Modjo

Ranskasta on tullut muutamia merkittäviä tanssikaksikkoja, kuten esimerkiksi Daft Punk. Se ei kuitenkaan ole koskaan yltänyt brittilistan kärkeen toisin kuin Modjo, jonka läpimurtohitti Lady (Hear Me Tonight) nousi ykköseksi syksyllä 2000. Kukapa pystyi vastustamaan Yann Destalin upean housebiitin ja Chicin Soup for Onesta napatun bassokuvion päälle kiekaisemaa soidinkutsua!

Video ei ole enää saatavilla

t.A.T.u.

Juliaa ja Lenaa käytetään nykyisin mediassa esimerkkinä seksuaalisuudella ratsastamisesta. Moni vaikuttaa unohtaneen, ettei All the Things She Saidistä (2003) tullut isoa hittiä videolla nähtyjen tyttöjen välisten hellyydenosoitusten ansiosta vaan koska se on aivan mahtava popsingle. Kappale on myös ainoa venäläinen brittiykkönen.

Video ei ole enää saatavilla

OutKast

Big Boin ja André 3000:n eklektinen näkemys mustasta musiikista nosti heidät kansainvälisiksi supertähdiksi 2000-luvun alkupuolella. Suosionsa huipulla OutKast tajusi, ettei kannata enää yrittää tuupata kahta visionääriä samalle albumille vaan ehjemmän lopputuloksen saa koostamalla kahdesta erillisestä albumista kunnianhimoisen tuplan. Hot 100 -listan ykkösiä atlantalaisille kertyi kolme: Ms. Jackson, Hey Ya sekä The Way You Move.

Video ei ole enää saatavilla

Sam & Mark

Ketkä? Se, ettette tunne Samia ja Markia, ei tarkoita, että olisitte seitsemän vuotta sitten pudonneet päivän pintapopin pikajunan kyydistä. Sen sijaan Iso-Britannian Idolsissa erikseen kilpailleet Sam Nixon ja Mark Rhodes putosivat – laulettuaan ensin The Beatlesin With a Little Help from My Friendsin brittilistan ykköseksi. Toinen single floppasi ja albumia ei ikinä julkaistu, joten parivaljakko tuppautui televisioon.

Video ei ole enää saatavilla

Shapeshifters

Moni vuosituhannen vaihteen jälkeen hittejä saanut duo puuhaa tanssimusiikin parissa. Niin myös brittiläinen Shapeshifters, joka nimesi househittinsä kaksikon toisen osapuolen Simon Marlinin Lola-vaimon mukaan. Lola’s Theme (2004) kuuluu sarjaan ”biisi, jonka tunnistaa vasta, kun se alkaa soida”. USA:ssa Shapeshifters käyttää nimeä Shape:UK.

Video ei ole enää saatavilla

Nizlopi

Loppuvuodesta 2005 brittilistan kärkipaikoille ilmaantui JCB Song, esittäjänään täysin tuntematon folkpop-kaksikko nimeltä Nizlopi. Selittämättömät ilmiöt tuppaavat jäämään lyhytikäisiksi: toinen single Girls sekä albumi Half These Songs Are About You eivät yltäneet listoille. Parivaljakon tiet erkanivat viime vuonna.

Video ei ole enää saatavilla

Gnarls Barkley

Cee Lo Greenin tinkimätön tie tähteyteen alkoi jo 1990-luvulla, ensin Goodie Mobin riveissä ja myöhemmin soolona, mutta vasta tuottajaguru Danger Mousen kanssa tehty Crazy (2006) räjäytti pankin. Vaivattoman kuuloinen biisi ei mitenkään voinut jäädä huomiotta – tuloksena brittiykkönen ja jenkkikakkonen. Greenistä tuli oikea poptähti, Danger Mouse jatkoi puhelinmuistionsa pläräämistä ja tehnee yhteistyötä kanssasi, kunhan vain kehtaat kysyä.

Video ei ole enää saatavilla

The Ting Tings

Kolme vuotta sitten kaikki näytti niin ruusuiselta: That’s Not My Name -single ja We Started Nothing -albumi keikkuivat brittilistojen kärjessä, ja myös USA tykkäsi, todisteena Grammy-ehdokkuus. Sitten Jules De Martino ja Katie White tekivät suurimman mahdollisen virheen: he odottivat liian kauan eivätkä muuttuneet tarpeeksi. Viimesyksyinen Hands oli ihan hyvä, muttei yhtä hyvä kuin That’s Not My Name, joten se ei kiinnostanut enää ketään. Tuleva kakkosalbumi on kaupallinen floppi jo ennen ilmestymistään. Miljoonamyynti vaihtuu karuun arkeen, johon ovat tutustuneet hiljattain niin ikään hetken kiihkeällä liekillä palaneet The Feeling ja The Hoosiers.

Video ei ole enää saatavilla

La Roux

The Ting Tingsin tavoin BBC:n The Sound Of -listoilla mellastanutta La Roux’ta odottaa mahdollisesti saman kohtalo kuin kollegoitaan. He eivät ole kuitenkaan vielä ehtineet toisen albuminsa maistiaiseen asti, joten jotain lienee tehtävissä. Kaikki ennusteet ovat kuitenkin heitä vastaan – vai voiko joku väittää, että Elly Jacksonissa ja siinä toisessa on ensin mainitun korskeaa kuontaloa lukuun ottamatta jotain, mitä sadoissa muissa poptyrkyissä vuonna 2011 ei ole? Brittiykkönen Bulletproof tuskin saa seuraajia.

Video ei ole enää saatavilla

Yolanda Be Cool

Australia, tuo duojen luvattu maa. Yoland Be Cool ei puhu amerikkaa, mutta vastasi yhdestä viime vuosien rasittavimmista hittisinkuista. We No Speak Americanon merkittävin saavutus on se, että se vei italian kielen ensimmäistä kertaa brittilistan kärkeen. Kenties se myös inspiroi Lady Gagaa levyttämään Americano-nimisen kappaleen. Tarjoan kaikille kahvit Ivalon torilla, jos Yolanda Be Cool saa joskus toisen top ten -brittisinglen.

Video ei ole enää saatavilla

LMFAO

Lopuksi syy siihen, miksi tämä juttu tehtiin. Motown-guru Berry Gordyn lapsi ja lapsenlapsi Stefan ja Skylar Gordy ovat valloittaneet Party Rock Anthemilla sekä britti- että jenkkilistat – saavutus, johon duoista ylsi viimeksi Pet Shop Boys vuonna 1986. LMFAO nauroi tiensä jenkkikärkeen ensimmäisenä duona sitten OutKastin. He tarvitsivat tosin Paradiso Girlsistä tutun (?) brittilaulajattaren Lauren Bennettin ja tuottaja Goonrockin apua, mikä ei tietenkään himmennä saavutusta pätkän vertaa.

Video ei ole enää saatavilla