Ennemmin kuin konkreettinen katu Nick Caven nykyisessä kotikaupungissa, Jubilee Street on paikka laulajan mielikuvituksesta. Tai kaukaa historiasta.
Nick Caven pojan kuolemaa seurannut Skeleton Tree on minimalistinen, kaikesta miellyttämisenhalusta riisuttu surun tutkielma, ja Jesus Alone sen lohduttomin kappale.
Nick Cave on “tuimailmeinen, vanhahtavalla tavalla synkkä hahmo”. Mutta kuinka käy viiksimieheltä rock ‘n’ roll?
Kappale jauhoista, joita Nick Cave on syljeskellyt suustaan viimeiset kaksitoista vuotta.
Push The Sky Away heittelee ristiriitojen solmuja poispäin työntyvältä taivaalta. Se on samalla yksi Nick Cave & The Bad Seedsin vakuuttavimmista levyistä.
Nuorgamin 62. Levyraadissa syynissä Ismo Alanko, Haloo Helsinki!, Big Boi, Nick Cave & the Bad Seeds ja Unknown Mortal Orchestra. Suorita kansalaisvelvollisuutesi ja osallistu!
Päätösosa kymmenen jutun sarjassa, jossa esitellään äärimmäisen masentavia ja äärimmäisen nerokkaita musiikkiesityksiä 1930-luvulta nykypäivään.
Nick Caven auteur-kauden viimeinen mestariteos.
Ensimmäinen levy on aina paras ja suosituin? Ei ainakaan näillä yhtyeillä.