Kosmopoliittinen yhtye, joka niputti Abban ja The Human Leaguen parhaat puolet.
Ladytronin muusikot taitavat popklassikoidensa haikeudella täyteen lataamisen hittipotentiaalia unohtamatta.
Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 eri artistilta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Tammikuun jokaisena päivänä julkaistavan juttusarjan kahdennenkymmenennenensimmäisen osan avaa Friendy Fires ja päättää Shabazz Palaces.
Gravity the Seducer lienee yhtyeen uran tähän mennessä yhtenäisin, parhaiten sommiteltu ja viettelevin kokonaisuus, jonka kuuntelu on kuin selaisi viereisestä maailmankaikkeudesta pöydälle putkahtanutta lomamatkaesitettä, Samuli Knuuti kirjoittaa.