Nick Triani luettelee viisi syytä mennä katsomaan ja kuuntelemaan lauantaina Kuudennelle linjalle saapuvaa kalifornialaista lauluntekijää.
PM Dawn hönkyi hippi-ikonografiaan uppotettua kristillisyyttä ja keitti kokoon kunnon henkisen elämän paéllan, johon paeta itse tai toisten aloittamia mellakoita.
Tänään Helsingissä esiintyvän Ceremonyn kitaristi on syntynyt rokkaamaan.
Laulu siitä, kun totuutta ei löydy – jos joku sen uskookin löytäneensä, ei kukaan osaa sitä totuudeksi todistaa.
Mikä oli Pearl Jamin salaisuus, Kimmo Vanhtalo kysyy. Ja vastaa itse kysymykseen.
Juha Merimaa kohtasi miehen, joka keksi reggaen.
Roskapankissa palvotaan jumalaa. Se jumalanpalvelus on joka päivä, ja se jumala on vaativampi kuin useimmat.
Näin rohkeasti juustoisen rajamaille skottiyhtye ei enää myöhemmin uskaltaisi.
Tarina katkeruudesta ja J Mascisin isosta päästä amerikkalaisen vaihtoehtorockin viattomuuden aikakaudelta.
Hailuodon tehtävä on kertoa jälkipolville, mikä täkäläisessä elämänmenossa oli upeinta ennen kuin kaikki mokattiin.
Monet genret saattavat energisoitua vielä kuolinvuoteellaan hetkeksi – mistä on hyvänä esimerkkinä Saran viides albumi Veden äärelle.
Geto Boys käsitteli sanoituksissaan väkivaltaa, aseita ja naisvihaa, joten katumuksen ja oman epävarmuuden käsitteleminen oli yllättävä käänne.