2000-luvulla on ollut ilo havahtua siihen, että suomalainen valtavirta ja etenkin sitä tilaavat tahot ovat havahtuneet modernin ja särmikkään tuottajan tärkeyteen.
Vuoden 1978 popklassikot: Queen vie kuulija rakettimatkalle kohti autuutta parhaalla kappaleellaan.
Timo Pennanen esittää viisi poptähteä, jotka olivat voimiensa tunnossa täyttäessään neljäkymmentä. Muistitko esimerkiksi, keitä on kiittäminen Tina Turnerin comebackista?
Five Corners Quintetistä, Teddy Rokista ja Nuspirit Helsingistä tutun rumpalin jokainen lyönti on kuin signeeraus taideteoksen reunassa, Hannu Linkola kirjoittaa.
Vuoden 1978 popklassikot: Blondie syöksyi peilipallojen kiilteeseen kieli poskessa.
Joskus tv-sarjan tunnusmusiikki kiteyttää kaiken tarpeellisen, ja joskus siitä tulee jopa itse sarjaa tunnetumpi, kirjoittaa Markus Hilden.
Alt.kantrin ihmepoika on saanut oppia, ettei nuoruuden puolivahingossa heitettyjä napakymppejä niin vain toisteta.
Vuoden 1978 popklassikot: Kate Bushin ensimmäinen singlejulkaisu oli myös hänen suurin hittinsä.
Kuuntele uusi Regina-biisi!
Vuoden popklassikot: Joskus 140 sekuntia riittää tiivistämään pakahtuneen teinin kokonaisen maailman.
Cox on stoalaisen tyyneyden hätkähdyttävin musiikillinen ilmentymä, Joni Kling kehuu.
The Curen esikoissinglen b-puoli on kuulunut yhtyeen keikkasettiin koko sen reilun 30-vuotisen olemassaolon ajan.