Julma-Henri – Radio Jihad: Syrjäytynyt vol. 2

Mörssi

Päihdehakuisen vasemmistonuorison äänitorvi loikkaa nextille levelille.

Punkkareiden ja mielenosoittajien suosikkiräppäri tekee sen levyn, jota häneltä on odotettu.

Julma-Henri & Syrjäytyneet -kokoonpanon esikoisalbumi Al-Qaida Finland julkaistiin keväällä 2007. Räppipiirien ulkopuolella oululaisesta Henristä ei tiedetty paljoa, mutta tuon nimisen levyn kanssahan huomiota saa helposti. Henri teki hupparipäistä habitustaan tutuksi myös suunnilleen kaikkialla, missä osoitettiin mieltä vasemmistolais-anarkistisissa merkeissä.

Kuvion juoni oli selvä: tässä oli kantaaottavan, mutta päihdehakuisen nuorison puhemies, jonka nihilistinen huumori edusti suomalaisittain räkäistä tulkintaa gangstameiningistä.

Al-Qaida Finland on hyvä, mutta tietynlaista asennoitumista vaativa levy. Sen tiukka sammakkoperspektiivi saattaa tuntua haasteelliselta, jos itse kokee itsensä enemmän jonkun Asan tyyliseksi humanistiksi tai Stenkan tapaan moralistiksi. Tosin Julma-Henri on levyttänyt molempien kanssa, joten tällaisille perspektiivieroille ei kannata panna liikaa painoa. Suomiräpin puitteissa Henrin esikoinen oli yhtä kaikki tapaus, jolle odotettiin jatkoa hartaasti.

Sitä saatiinkin, mutta ei aivan odotetun kaltaista. Tuli mixtapea, kuunnelmaa, psykoterapialevyä… Yleisen innostuksen sijaan näiden julkaisujen vastaanottoa leimasi keskustelu siitä, yritetäänkö tässä pistää halvalla ja ketä. Vuoden 2011 lopussa Al-Qaida Finlandista tuli kuluneeksi neljä ja puoli vuotta. Vasta silloin, puolihuomaamattomasti juuri ennen joulua, nyt soololevyksi kreditoitu mutta otsikollaan esikoisteoksen jatko-osaksi asemoituva Radio Jihad ilmestyi kauppoihin.

DJ Polarsoulin tuottama albumi merkitsee joka suhteessa hyppyä sille niin sanotulle nextille levelille. Sen tuotanto pauhaa isona ja aggressiivisena. Torvisamplet, marssihenkiset biitit ja synamatot luovat mahtipontista vallankumouksen äänimaisemaa, joka on eeppisimmillään katarttisella Se syö -raidalla.

Tämä on selkeä tuottajalevy, vaikka joitakin vierailevia livemuusikoita kuullaankin. Polarsoulin suoritusta voi luonnehtia mestarilliseksi. Volyymiä tekee mieli kääntää jatkuvasti kovemmalle. Silti nyanssit eivät häviä, musiikki kestää luukutuksen olosuhteissa kuin olosuhteissa.

Itse päätähti voisi jäädä tällaisella kiekolla sivurooliinkin, ellei sattuisi olemaan Julma-Henri. Mies ei tosiaankaan ole Suomen teknisesti parhaita räppäreitä, mutta hänen jänkkäävä pikkupirulaisen äänenvärinsä liudennettuine konsonantteineen on maan mieleenpainuvimpia.

Introa seuraava Kauppaan kauppaan voittaa heti puolelleen. Näin määrätietoisesti artikuloituna ja näin vetävän biitin päälle voisi heittää mitä tahansa läppää. No, biisin sossu-työkkäri-rahahuolet-mielenmaisema ei ole mitään sinänsä uutta, mutta biisin kertojan toimeentulohuolet kytkeytyvät nälkäisenä huutavaan jälkikasvuun, mikä vihjaa, että tulossa olisi “aikuisempaa Henriä”.

Radio Jihadin uudet sävyt eivät sittenkään löydy ihan tältä suunnalta. Pikemminkin artisti tuntuu avartaneen sitä sammakkoperspektiiviään poliittisemman kelailun suuntaan. Levyn kansi on paljon puhuvasti sosialisminpunainen.

Keskeisiin killeriraitoihin kuuluva Punainen viittaa suoraan vuoteen 1918 ja lietsoo uutta luokkataistelua, vieläpä Väinö Linnalta tutuin motiivein:

“Läski jätkä, mä sanon sulle suoraan
mulla on niin nälkä, sä alat muistuttaa ruokaa!”

Se syö jatkaa saman aihemaailman parissa. Näillä levyn isoimmilla biiseillä Henri tarjoaa mielenosoittajille uusia tunnareita RikRekin jatkoksi. Kelailu ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä syvällistä, mutta analyysin ydin – lähiöahdistuksen paikantaminen vanhoista kunnon luokkaeroista johtuvaksi – ei tunnu ihan väärältäkään.

Tunti megafoniräppiä kävisi varmaankin voimille, mutta Radio Jihadilla on onneksi paljon muutakin. On hypnoottinen Elämäntapa, on pirullisen tarttuva Romantisoi rappioo, talven moniselitteisin yhteislaulu, joka tuntuu yhtä aikaa itseironiselta ja purevan kriittiseltä. On Jätkäjätkien Joska Josafatin kauniiden vokaalien koristama Liian pienet, joka kiinnittää huomion huonon yhteiskunnallisen aseman näköaloja kutistavaan ja mielikuvitusta tukahduttavaan vaikutukseen ja siitä seuraaviin lieveilmiöihin.

Tässä vaiheessa, levyn puolivälin jälkeen, ote vähän herpaantuu. Tulee sinänsä tyydyttävää seesteisempää materiaalia, kuten nuoruusmuistelu 1995 ja omalle lapselle kirjoitettu sentimentaalinen Silmäterä.

Albumin jaksotus on ehkä hieman epäonnistunut, aika helposti huomaa kuuntelevansa yhdeksää ensimmäistä raitaa. Lopussa RPK:n toimiva remix Punainen-biisistä nitoo paketin kuitenkin siististi yhteen.

Pienistä puutteistaan huolimatta Radio Jihad on vuoden parhaita kotimaisia hiphop-levyjä. Tästä eteenpäin Julma-Henri on varteenotettava tekijä eikä kuriositeetti.

79 Radio Jihadin kaksi ensimmäistä kolmannesta yhdistelevät räppien karua tykitystä, tiukkoja lyyrisiä oivalluksia ja musiikillista tarttumapintaa juuri sopivassa suhteessa. Loppu tuntuu jälkikirjoitukselta, mutta ihan sujuvalta sellaiselta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Radio Jihan -kappaleen videon on ohjannut Tommi Mustaniemi.

Samasta aiheesta

© 2014 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress