Popklassikot 1990

Kim Gordon kastroi LL Cool J:n, mutta huimii ironian säilällä myös itseään.

I Touch Myselfin pehmopornofilmiä muistuttava video romuttaa harkitusti viimeisetkin siveelliset tulkintayritykset tekstistä, Ville Särmä kirjoittaa.

21st Century (Digital Boy) pakenee lihaa ja verta olevaa olemustaan teknologisten leikkikalujen pariin, mutta onko tämä sen eskapistisempaa kuin isukin laiska keskiluokkainen liberalismi tai äidin harjoittama rauhoittavien napsiminen?

Story of My Life on tarina ihmisen voimattomuudesta armottomana eteenpäin kulkevan ajan pyörteissä. Se on myös tarina unelmista ja niiden hitaasta murenemisesta.

”Kylmät faktat eivät sovi yhteen Cocteau Twinsin kanssa. Juokseminen nauraen alas ruohikon peittämää mäkeä sopii. Keväinen sadekuuro sopii.”

”Bad Mood on oman alansa helmi kaikessa ytimekkyydessään ja kyvyssään yhdistää militanttia täsmällisyyttä ja huuruista sekoilua. Suolaista ja makeaa. Ilman toista ei kumpikaan maistuisi miltään.”

”Harvaa popkappaletta on onnistuttu lataamaan yhtä huumaavalla hekuman tunteella – Justify My Love toimii eroottisen latauksen ja viettelyn audiomuotoisena synonyyminä.”

”Puro virtaa kaivaen itselleen uutta elintilaa jatkuvasti. Maisema muokkautuu, mutta niin hitaasti, ettemme välttämättä huomaa sitä.”

Slintin Britt Walford on pöljä.

”LFO edusti vielä tiiviisti varastohalleihin paikallistuvaa yhdistelmää Detroitin ja Britannian elektro- ja teknosoundista, mutta erityisen merkittäväksi kappaleen tekee juuri sen rooli Warpin etabloimisessa.”

”Ilmiselvistä vaikutteista huolimatta Jellyfishin kaksi albumia eivät tyytyneet toistelemaan mennyttä. Ne ovat powerpopin klassikoita omilla ansioillaan.”