Viisi asiaa, joista kiitämme LCD Soundsystemiä

LCD Soundsystemin James Murphy on kuvaillut itseään stand-up-laulajaksi.

Huomenna, 2. huhtikuuta 2011, LCD Soundsystem soittaa yhtyeen kotikaupungissa New Yorkissa viimeisen keikkansa.

LCD Soundsystemiin tiivistyi 2000-luvun alun musiikillinen henki täydellisesti. Yhtyeen sielu oli yksittäisen musiikkifanin studiopuuhastelussa, mutta sen sydän sykki festivaalien ja klubien lavoilla, joilla James Murphyn kappaleet saivat uuden, lihaksikkaamman muodon.

Murphy kumppaneineen on ollut tienraivaaja uudella vuosituhannella, jolla nörtit ovat nousseet kamppailemaan kitarasankareiden kanssa, ja levytetyn ja elävän musiikin välinen suhde on määritelty monessa mielessä uudelleen.

Se on vain yksi syy olla kiitollinen LCD Soundsystemille – tässä viisi muuta!

1. Lukemattomiin hienoihin artisteihin porttihuumeena toimiminen

LCD Soundsystemin esikoissingle Losing My Edge (2002) lienee jonkinlainen ennätys sen saralla, kuinka monta viittausta muihin artisteihin on mahdollista upottaa yhteen kappaleeseen. Sanoituksessa elävät sulassa sovussa A-ha, Can, Eric B. & Rakim, Suicide, Lou Reed, Soft Cell ja lukuisat muut James Murphyn suosikit.

Mutta Losing My Edge oli silläkin saralla vasta alkua. Disco Infiltrator johdattaa samplellaan Kraftwerkin pariin, All I Wantin jäljet vievät David Bowien Berliini-aikakaudelle, ja yhtyeen hienot cover-versiot tutustuttavat muun muassa Alan Vegaan (Bye Bye Bayou) ja Siouxsie and the Bansheesiin (Slowdive).

Murphy ei tyytynyt lainaamaan vain popin parista. All My Friendsin staattinen piano on elämänsä velkaa minimalistisäveltäjä Steve Reichin mestariteokselle Music for 18 Musicians, ja Nikelle tehdyn instrumentaalilevy 45:33:n (2007) innoittajana toimi saksalaisen Manuel Göttschingin vaikutusvaltainen elektroninen levykokonaisuus E2-E4 (1984).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

LCD Soundsystem – Slowdive (Siouxsie and the Banshees -laina, 2006)

2. Älykkäiden sanoitusten tuominen 2000-luvun tanssimusiikkiin

Losing My Edge oli paitsi nerokkaan minimalistisesti tuotettu tanssipala ja rykelmä tienviittoja hienon musiikin pariin, myös essee ikääntyvän musiikkifanin sielunmaisemasta. James Murphy pureutui menneisyyden vinyylihaamujen ja koko ajan uhkaavammalta tuntuvan nuorison vainoaman miehen ajatuksiin Brett Easton Ellisin ja Nick Hornbyn parhaiden teosten tarkkasilmäisyydellä.

Murphyn tekstit ovat täynnä viittauksia ja itseironiaa, mutta ne eivät toimi hänelle suojaviittana. New York, I Love You but You’re Bringing Me Down on mitä rehellisin rakkaudentunnustus Murphyn kotikaupungille, All I Want on pelottavan tyyni kuvaus ihmissuhdekriisistä, ja jopa yhtyeen omalle uralle ilkkuva You Wanted a Hit kuulostaa lakonisuudessaan siltä, että jokainen sana on laulajalle totta.

http://www.youtube.com/watch?v=MLPeQ9U_f-0

LCD Soundsystem – All I Want (2010)

3. Ikääntyvien musiikkifanien itsetunnon pelastaminen

Kun James Murphy julkaisi ensimmäisen laajempaa huomiota saavuttaneen kappaleensa Losing My Edge, hän oli 32-vuotias. Falling Man-, Pony– ja Speed King -yhtyeissä soittanut Murphy toteutti unelmansa menestyksekkäästä musiikkiurasta vasta kun teki sille julkisen testamentin.

Tavallisen näköinen ja arkisesti pukeutuva Murphy valaa uskoa kaikkiin keski-ikäistyviin, liian suuren levykokoelman ja nurkkaan hylätyn Telecasterin kanssa eläviin musiikkifaneihin. Tämän kruunaavat muut LCD Soundsystemin jäsenet, jotka eivät hekään juuri rocktähtiä muistuta.

Jos James ja ystävät onnistuivat viimein, voin onnistua minäkin!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

LCD Soundsystem – Us V Them (Manchesterissa 2007)

4. Turhien julkaisutaukojen karttaminen

Otsikon väite kuulostaa toki mielenvikaiselta, jos kuvittelee James Murphyn kumppaneineen julkaisseen vain kolme albumia yhtyeen kymmenvuotisen uran aikana.

Todellisuudessa LCD Soundsystem julkaisi vuonna 2002 ilmestyneestä Losing My Edgestä eteenpäin jotain joka vuosi aina viime marraskuun The London Sessions -levyyn asti.

Yhtye on ollut jopa mielenkiintoisimmillaan varsinaisten albumiensa ulkopuolella. 45:33 on Sound of Silverin (2007) täysverinen sisarteos, John Peelin hengessä BBC:llä taltioidulla London Sessionsilla monet This Is Happeningin (2010) raidoista puhkeavat täyteen kukkaansa, ja singleillä julkaistut Franz Ferdinandin ja John Calen versiot All My Friendsistä ovat pop-postimerkkeilijöille silkkaa taivaan mannaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Franz Ferdinand – All My Friends (2007)

5. Ajoissa – ja oikeasta syystä – lopettaminen

James Murphy olisi voinut jatkaa musiikin tekemistä LCD Soundsystem -nimen alla vaikka eläkepäiviinsä asti ja kiertää Euroopan festivaaleja joka kesä soittaen tanssittavia indiehittejään hikisille ja humalaisille yleisöille.

Murphy kuitenkin kertoi This Is Happeningin myötä antamissaan haastatteluissa haluavansa keskittyä elämässään muihin asioihin ja palauttaa LCD Soundsystemin alkutilaansa, pienimuotoiseksi taideprojektiksi.

Murphyn tapauksessa ne muut asiat ovat muun muassa viineihin ja hyvään ruokaan uppoutuminen sekä kahvakuulalla itsensä kunnossa pitäminen. Vaikka yhtyettä tulee ikävä, en voi kuin sydämeni pohjasta toivoa, että James nauttii kiireettömästä elämästään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

LCD Soundsystem – Home (2010)

Tämä artikkeli toimii porttihuumeena soittolistaamme LCD-rakkautta!