The Minutemen pohtii asettaako biisiensä sisällöille tyylipoliittisia rajoja vai ei.
Juu, tämä on se Jackass-tunnari. Ja ei, tämä ei ole King of the Hill -sarjan avausralli. Tosin löytyypä Minutemeniltä myös kyseisen piirretyn nimellä ristitty biisi, mutta ei siitä sen enempää.
Corona oli ennen popularisointiaan ”vain” yksi Minutemenin kolmannen albumin Double Nickels on the Dimen hulppeasta 43 biisistä. Tupla-albumin rakenteessa ja anarkistisessa johtoajatuksessa on jotain kiehtovaa: vain 11 biisiä kestää yli kaksi minuuttia, eikä niiden sisällölle ole asetettu tyylipoliittisia rajoja.
”Rajojen rikkominen” on rockmusiikista puhuttaessa inflaation kärsinyt klisee, mutta hardcoren kanssa Minutemenillä ei ollut oikeastaan paljoakaan tekemistä, vaikka bändä kyseiseen karsinaan onkin laiskasti lokeroitu. ”Our band is scientist rock”, lauloi kitaristilaulaja Dennes ”D” Boon, joka soitteli välillä tietoisen kämäisesti, asettamatta visionsa ja lopputuotteen välille efektipedaalien kaltaisia turhuuksia.
Tarpeen vaatiessa Boon kuitenkin tunnusti olevansa omintakeinen kepittäjä, joka tiesi yhtä jos toista niin jatsin kuin punkin soittamisesta. Äkkiväärän punkpoljennon ja kaikenlaisen funkaavan häröilyn ristivedossa kaahanneen Minutemenin yhteensoittotarkkuus hakee vertaistaan.
Minutemen operoi paskanjauhannasta vapaalla vyöhykkeellä. Sen ilmaisu oli kuivakka, mutta Corona on iloinen poikkeus, joka hyllyy ja pomppii pulskasti kuin kellarin rappusia vierivä punaniska. Tarina kertoo, että innoitus lauluun tuli Minutemenin retkeltä Meksikoon vuonna 1982. Kolmikko oli sammunut rannalle ja palanut auringon paahteessa, ja tultuaan tajuihinsa amerikkalaiset olivat kohdanneet pulloja keräävän meksikottaren.
”I only had a Corona
Five cent deposit”
Krapula, kärähtänyt nahka, säälintunne ja moraalinen ahdistus. Meksikosta on tullut näivettynyt joutomaa ja täällä me vain sikailemme, on D.Boon luultavasti aprikoinut. Täällä, mistä puoli-ilmainen työvoimamme on peräisin.
Popklassikot-juttusarjan aiempina vuosina on esitelty muun muassa Gang of Fourin ja muiden postpunk-bändien klassikkotuotoksia. D.Boon, nykyään Iggy and the Stoogesin basistina duunarin pieteetillä työskentelevä Mike Watt sekä rumpali George Hurley demonstroivat, miltä kuulosti, kun englantilaisvalmisteinen jälkipunk panostettiin fiksulla jenkkisarkasmilla.
Ilo loppui kuitenkin lyhyeen. Joulukuussa 1985 D. Boon lensi ulos liikkuvasta pakettiautosta ja liittyi 27-kerhoon. Siinä missä Black Flag -mies Greg Ginn jouti kernaasti kitaran varresta levybisnekseen, olisi Minutemenillä riittänyt vielä varmasti annettavaa. Sitä jossitellessa: sihauta korkki auki ja leikkaa viipale limettiä kyytipojaksi – ei Corona muuten miltään maistu.
Bonus!
Coronaa coveroi Calexico, tuo amerikkalaisten rajaseutujen eeppisten tunteiden suurvisiiri. Ruisrockissakin kuultu mariachi-tulkinta oikein alleviivaa meksikolaisassosiaatioita.
