Hevosia, jok’ikinen. Myös vasemmanpuoleinen Tyler Ramsey.

Yhdysvaltalainen Band of Horses nousi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla yhdeksi indiemaailman kuumista nimistä kahdella ensimmäisellä, puolentoista vuoden välein julkaistulla albumillaan. Näiden kahden levyn jälkeen levy-yhtiö vaihtui Sub Popista monikansalliseen Columbiaan, ja hype jatkui entistä suurempana kantrivivahteisen kolmosalbumi Infinite Armsin (2010) myötä. Grammy-ehdokkuuden saavuttanut pitkäsoitto on Band of Horsesin eniten myynyt levy, joka käväisi Suomessakin albumilistalla sijalla 26.

Infinite Armsin seuraaja, viime vuonna julkaistu Mirage Rock ei saavuttanut edeltäjänsä kaltaista menestystä. Levy myötäili aiempaa mittavammin keskitien kantrirockin suuntaviivoja.

Lomaviikkoa maailmankiertueelta viettänyt Band of Horses -kitaristi Tyler Ramsey otti puhelimitse yhteyttä Nuorgamin toimitukseen kaukaa Atlantin valtameren tuolta puolen, Etelä-Carolinasta asti. Mies odottaa innolla pääsevänsä näkemään suomalaisia maalaismaisemia.

Mitä Band of Horsesin sielunmaisemaan kuuluu tänään?

”Oikein hyvää! Olemme olleet kiertueella pitkään, mutta tällaiset viikon-parin tauot pitävät mielen virkeänä, joten kiertäminen ei pääse puuduttamaan. Olemme kaikki työstäneet sekä omilla tahoillamme että yhdessä uutta Band of Horses -materiaalia. Mitä Suomeen kuuluu?”

Hyvää, kiitos kysymästä. Kesä on valloillaan. Minä vuodenaikana kiertue-elämä on hauskinta?

”Hmm. Kaikissa vuodenajoissa on puolensa, mutta kesällä on kauneinta. Soitimme taannoin Islannissa, missä oli huikean näköistä. Yleisestikin, kiertueelta jää parhaiten mieleen maisemat. Olen kuullut, että Suomestakin löytyy kesäaikaan mielettömän hienoja maisemia.”

Video ei ole enää saatavilla

Esiinnytte Suomessa nyt toista kertaa. Millaisia muistikuvia edellisestä Suomen-vierailustanne on jäänyt?

”Olemme keikkailleet sen verran paljon, että kaikki kaupungit ja keikkapaikat ovat mielessä melko sumuisina muistijälkinä. Jotkut todella erikoiset paikat ovat jääneet toki mieleen. Mutta kuten sanoin, maisemat jäävät parhaiten mieleen. Suomessahan kesäyöt ovat erittäin valoisia, eikö niin? Siitä tuleekin hauskaa, voi olla ettei uni tule lainkaan silmään.”

Video ei ole enää saatavilla

Olette kiertäneet pitkään Mirage Rockin julkaisun jälkeen. Rassaako
kiertue-elämä?

”Eipä juuri. Olemme bändin kesken niin hyviä ystäviä, että ei. Kaikilla on kuitenkin bändin ulkopuolella omat perheet, ystävät ja muut kuviot. Kiertueen päättyessä on aina haikea olo ja tuntuu oudolta sanoa hyvästit hetkeksi aikaa.”

Onko uutta Band of Horses -materiaalia luvassa lähitulevaisuudessa?

”Minkäänlaisia aikatauluja ei ole olemassa asian suhteen. Kunhan saamme tämän kiertueen hoidettua kunnialla loppuun ja pidettyä hieman taukoa sen jälkeen, sitten lienemme viisaampia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä Band of Horsesilta on lupa odottaa Ruisrockin perjantai-illassa?

”Yritämme muokata settilistaa ilta illan jälkeen, joten en osaa vielä tarkalleen sanoa! Setti ei ole ollut sama luultavasti vielä kertaakaan tänä kesänä. Luvassa on materiaalia tasaisesti kaikilta levyiltämme. Toivottavasti kaikki suomalaisfanimme pääsevät paikalle. Nähdään Ruissalossa!”

Band of Horses esiintyy Ruisrockissa tänään perjantaina 5.7. kello 20.30.

Video ei ole enää saatavilla

Neil Tennant ja ”jäämies” Kimi… Chris Lowe.

Tunnustan. Olen Pet Shop Boys -holisti. Pet Shop Boys oli viime vuosituhannen puolella jotain, josta ei oikein kehdannut tunnustaa pitävänsä. Reilut pari vuosikymmentä sitten, 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tupladekkikasettisoittimella kuunneltiin enimmäkseen Metallicaa, Megadethiä, Anthraxia, Suicidal Tendenciesiä ja muuta kovien jätkien kamaa, mutta välillä soittimeen sattui eksymään eräs Helsingin Sokoksen musiikkiosastolta ostettu alkuperäinen kasetti.

Tuon kasetin nimi oli Behaviour.

Kasetin ensimmäinen kappale teki elämää suuremman vaikutuksen. Tuosta laulusta ja koko sittemmin tehosoitossa tuhoutuneesta kasetista muodostui yksi tärkeimmistä albumeista, joita olen musiikkinörttitaipaleellani kuunnellut.

Rankempi musiikki vei kuitenkin mukanaan useammaksi vuodeksi, ja Pet Shop Boysin Very kirkuvan oransseine kansineen ja Go West -megahitteineen oli yksi pahimmista kirosanoista mitä olla saattoi. Bändi jäi unholaan vuosituhannen viimeisiin vuosiin asti.

Sitten kuulin eräänä huuruisena lauantai-iltana kalliolaisravintola Josafatin tanssilattian diskopallon alla tutun kappaleen.

”I came across a cache of old photos
And invitations to teenage parties
’Dress in white’ one said, with quotations
From someone’s wife, a famous writer
In the nineteen-twenties”

Liikutuin. Jos en olisi tuolloin ollut, ja olenhan toki vieläkin, tolkuttoman karski alfauros, olisin varmasti tirauttanut kyyneleen tai pari. Saatoin salaa jopa tehdä niin.

Seuraavana päivänä aloin selvitellä, mitä kaikkea Neil Tennant ja Chris Lowe ovat tehneet sitten Behaviourin. Päätin antaa mahdollisuuden myös sille oransseihin kansiin verhotulle tapaukselle.

Koukutuin. Samalla tavalla kuin koukutuin salaa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Tällä kertaa koukutuin julkisesti ja tuolla tiellä ollaan edelleen.

Nuorgamissa käytiin taannoin ansiokkaasti läpi Pet Shop Boysin albumituotanto, mutta vakava riippuvuus, siitä on puhuttava. Siitä ei voi vaieta. Alle listatut kymmenen kappaletta ovat olleet isoimmat tanssiaskeleet kohti Pet Shop Boys -addiktiota.

#10 Domino Dancing (1988)

Video ei ole enää saatavilla

Domino Dancing oli ensimmäinen Pet Shop Boys -kappale, jonka ikinä kuulin. Introspective-albumilta irrotetun singlen video esitettiin luultavasti Hittimittarissa, ja kertosäkeen ”All day, all day” -avaussanat olivat jotenkin hauskat ja tarttuvat. Latinopophenkisen kappaleen vaikutuksen voi kuulla monen nykypäivän tanssipopkokoonpanon musiikissa.

#9 Flamboyant (2003)

Video ei ole enää saatavilla

Yksi oleellisimmista Pet Shop Boys -riippuvuuden askelista. Flamboyant oli toinen duon PopArt-singlekokoelmalle levyttämistä uusista kappaleista, tunnelmaltaan kiehtovan jännittynyt tanssilattiantäyttäjä. Nico Beyerin ohjaama video hauskuutti japanilaisella popkulttuurimaailmallaan.

#8 Rent (1987)

Video ei ole enää saatavilla

Miesprostituoidun ja rikkaan naisen välisestä suhteesta kertova kappale, jota on coveroinut muun muassa Liza Minnelli. Kappale, joka on avautunut kunnolla vasta viime vuosina.

#7 I Wouldn’t Normally Do This Kind of Thing (1993)

Video ei ole enää saatavilla

Kolmas pahamaineiselta oranssikantiselta albumilta julkaistu single. Arasta ja ujosta henkilöstä kertova kappale, joka on iloisempaa Pet Shop Boys -materiaalia. Robbie Williamsin laiska versio laulusta julkaistiin miehen Let Me Entertain You -singlen b-puolena.

#6 Suburbia (1986)

Video ei ole enää saatavilla

Pet Shop Boysin toinen brittilistan kärkikymmenikköön yltänyt single, jonka suurin inspiraatio oli Suburbia-niminen elokuva. Omalla kohdalla laulun hienous valkeni vasta PopArt-kokoelman tehokuuntelun myötä.

#5 Miracles (2003)

Video ei ole enää saatavilla

Piirun verran rauhallisempaa, mutta silti täydellisen tanssittavaa TennantLowe–materiaalia. Toinen PopArtille levytetyistä kahdesta uudesta kappaleesta, jossa maailma on parempi paikka, kun se tietty henkilö on vierellä.

#4 It’s Alright (1988)

Video ei ole enää saatavilla

Yksi tanssittavimmista ja yksi poliittisimmista Pet Shop Boys -lauluista. Lyriikoissa käydään muun muassa Afganistanissa ja Etelä-Afrikassa asti. Alun perin Sterling Void -nimisen houseartistin kirjoittama kappale.

#3 Before (1996)

Video ei ole enää saatavilla

Edellisen tavoin yksi duon tanssittavimmista kappaleista. Kuudennelta Pet Shop Boys -albumilta Bilingualilta julkaistu single.

#2 Minimal (2006)

Video ei ole enää saatavilla

Tuorein tanssiaskel kohti Pet Shop Boys -riippuvuutta. Minimalismia ylistävä Fundamental-albumin huippuhetki.

#1 Being Boring

Video ei ole enää saatavilla

Täydellinen popkappale, josta todetaan kaikki oleellinen täällä.

Pet Shop Boys esiintyy Ruisrockissa sunnuntaina 7.7.

Kukapa voisi vastustaa Karri Koiran kutsua?

Jo 44. kertaa järjestettävä Ruisrock on yksi kotimaisen festivaalikesän keskeisimmistä tapahtumista. Turun Ruissalossa vietetään viikonloppua jälleen suurfestarille tyypillisesti hyvin sekalaisessa seurassa. Uusille tuulille ja marginaalinimille on jätetty sopivasti tilaa, mutta luonnollisesti mukana on myös liuta koko kansan suosikkeja ja nostalgiakierroksella mukaan hyppääviä nimiä.

Perjantaina jo paikkansa vakiinnuttaneiden nimien joukossa on mukavasti hajontaa, kun samana päivänä lavalle nousevat niin Editors, Band of Horses, Michael Monroe kuin Håkan Hellströmkin. Virkistävämmät tuulahdukset puhaltavat Ruissalon rantaan Tiiu Helinän, Black Lizardin ja iltapäivälehtien julkaisukynnyksenkin ylittäneen Pää kii -yhtyeen suunnalta. Mielenkiintoista kontrastia luovat uusi brittiläinen popkuningatar Jessie Ware ja viistoista vuotta sitten viimeisimmän albuminsa julkaissut, Naantalissa perustettu Xysma.

Lauantaina koko kansaa saa nauttia mm. PMMP:n pitkistä jäähyväisistä ja HIMin tuoreesta keikkakunnosta. Mikäli korvat eivät kestä Crystal Castlesia tai Dizzee Rascalin molotusta, Kaija Koo tarjoaa jo jonkinlaisella nostalgiakertoimella varustettua iskelmäjytää. Kotimainen hiphop on myös vahvasti edustettuna, kun lavalle nousevat Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana, Ruger Hauer, Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat sekä Jätkäjätkät.

Sunnuntaina J. Karjalaisen ja Kotiteollisuuden suomirockille haasteen heittävät korkealaatuista soulia tarjoilevat Erykah Badu sekä Nicole Willis & the Soul Investigators, joita puolestaan täydentää Gary Clark Jr:n perinteikäs mutta 2010-luvulle päivitetty bluesrock. Brittiläisen popmusiikin kehityskulkuja muutaman vuosikymmenen aikana voi vertailla seuraamalla Charli XCX:n ja Pet Shop Boysin show’t. Suomalaisen vastineen briteille esittää Sin Cos Tan. Kotimaisia vientitoivoja edustaa niin ikään Satellite Stories, jonka energinen ja etelän median karsastama indierock uppoaa ainakin muualla Euroopassa. Macklemore & Ryan Lewisin näyttäessä esimerkkiä jenkki-hiphopin diversiteetistä oman suolansa sunnuntaihin tuo myös jännitys siitä, nähdäänkö Cheekiltä jälleen tv:stä tuttu liikutusirvistys?

NRGM Ruisrock 2013

1. Pää kii – Kalifornia Dreaming
2. Tiiu Helinä – Susi
3. Karri Koira – Lähe mun kaa
4. Håkan Hellström – Ramlar
5. Black Lizard – Love Is a Lie
6. Band of Horses – The Funeral
7. Xysma – King
8. Graveyard – Seven Seven
9. Jessie Ware – Wildest Moments
10. Editors – Munich
11. Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana – Se on jatsii
12. Icona Pop – I Love It (feat. Charli XCX)
13. Ruger Hauer – Mä haluun kuolla ennen Bonoo
14. Dizzee Rascal – Excuse Me Please
15. Kerkko Koskinen Kollektiivi – Korintin ruusut
16. Crystal Castles – Sad Eyes
17. Minä ja Ville Ahonen – Sammutetaan valot
18. PMMP – Oo siellä jossain mun
19. La Roux – I’m Not Your Toy
20. HIM – Our Diabolikal Rapture
21. The Soul Investigators – Feeling Free
22. Sin Cos Tan – Bittersweet
23. Satellite Stories – Kids Aren’t Safe in the Metro
24. Charli XCX – Stay Away
25. Erykah Badu – Didn’t Cha Know
26. J. Karjalainen – Juonitaan ja jeesustellaan
27. Gary Clark Jr. – When My Train Pulls In
28. Pet Shop Boys – West End Girls
29. Macklemore & Ryan Lewis – Starting Over (feat. Ben Bridwell of Band of Horses)
30. Biffy Clyro – Wave Upon Wave Upon Wave

Kuuntele soittolista tästä.

Editors, ryppyotsaisen indierockin airut, esiintyy perjantaina Ruisrockissa.

Viime vuosikymmenen puoliväli oli hedelmällistä aikaa indierockille. Vuosina 2004–2006 esiin murtautui joukko yhtyeitä, joista muodostui 2000-lukulaisen indierockin eturintama. Noina vuosina nämä yhtyeet julkaisivat albumeja, jotka vaikuttivat keskeisesti paitsi hahmottoman genren kehitykseen tulevina vuosina, myös sen aseman vahvistumiseen.

2000-luvulla indierockista tuli myös tietynlainen standardi, joka tahrasi lähes kaiken ympärillään olevan niin, että lopulta käsitteen siististä purkamisesta on tullut lähes mahdotonta. Viimeistään 2000-luvulla indierockin määritelmästä suodattuivat pois myös tuotantovälineiden, marginaalin ja vaihtoehtoisuuden kautta syntyvät merkitykset. Indierock imaistiin osaksi populaarikulttuuria ja populaarikulttuuriteollisuutta. Kulttuuri- ja markkina-arvoltaan huimaa vauhtia kasvava genre hyötyi muun muassa saamastaan ajasta tv-sarjojen, elokuvien, mainosten ja pelien taustaraidoilla, vaikkei ollutkaan vaihtoikaupassa ainoa voittaja. Yleisölle selvin merkki tästä kaikesta oli kuitenkin se, että indierock alkoi kuulua ja näkyä aiempaa voimakkaammin.

Ruissalossa esiintyy perjantaina myös takametsien indierocksuuruus Band of Horses.

Tähän mainittuun eturintamaan on laskettava myös perjantaina Ruisrockissa esiintyvät yhdysvaltalainen Band of Horses ja brittiläinen Editors, sillä yhtyeiden debyyttialbumit ilmestyivät kyseisenä ajanjaksona ja peräkkäisinä vuosina enteillen kummankin kokoonpanon nousemista aikansa indierock-eliittiin. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen näistä yhtyeistä vankisti asemiaan valtavirran kuohuissa ja osa vajosi uusien aaltojen työntäminä pinnan alle kadotettuaan ajankohtaisuutensa popmusiikin trendien nopeatempoisessa vaihtelussa.

Siispä myös Band of Horses ja Editors ovat kummatkin neljällä albumillaan joutuneet reagoimaan virtaussuunnan muutoksiin tahoillaan.

Editors – Back Room (2005)

Tummanpuhuvalla debyyttialbumillaan brittiläinen Editors oli helppo nähdä yhtenä vuosikymmenen monista post-punk -johdannaisista, joihin se on luettu hienoisesta muuntautumisestaan huolimatta myös Back Roomia seuranneiden albumien myötä. Musiikkinsa ohella erityisesti vokalisti Tom Smithin matala baritoni herätti vertailuja aikalaisista erityisesti Interpoliin, jonka brittiläisenä vastineena Editorsia on usein mielikuvituksettomasti pidetty. Se oli kuitenkin soundi, joka osui oikeaan hetkeen. Parhaimmillaan brittilistan kakkoseksi yltäneen ja Mercury-ehdokkaana olleen albumin tuotti Jim Abbiss, joka on myöhemmin tuottanut muun muassa Arctic Monkeysin debyytin sekä kappaleita Adelen albumeille 19 ja 21.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2005 ilmestyivät myös mm. Death Cab For Cutie – Plans, Franz Ferdinand – You Could have It So Much Better, Bloc Party – Silent Alarm, My Morning Jacket – Z, Wolf Parade – Apologies to the Queen Mary.

Band of Horses – Everything All the Time (2006)

Amerikkalaisen indien valtavirtaistamisessa 1980- ja 1990-luvuilla kunnostautunut Sub Pop alkoi jälleen 2000-luvulla profiloitua uusien vaihtoehtonimien esiinnostajana. The Shinsin ja Wolf Paraden kaltaisten yhtyeiden myötä pohjoisamerikkalainen indierock löysi itsestään kerroksia, joissa amerikkalaisen rockin perinteet kohtasivat uusia ja kokeilevampia sävyjä. 2000-luvun Seattle-soundia edusti Benjamin Bridwellin johtama Band of Horses, jonka tyyli oli yhtä aikaa moderni ja perinteisen amerikkalainen. Albumin ykkössingle Funeralista muodostui yhtyeelle elintärkeä marginaalihitti, joka levitti sanaa yhtyeestä muun muassa tv-sarjojen taustoilla. Samalla siitä tuli kappale, joka on monille yhä yhtä kuin Band of Horses.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2006 ilmestyivät myös mm. Arctic Monkeys – Whatever People Say I Am That Is What I Am Not, The Decemberists – The Crane Wife, The Killers – Sam’s town, TV on the Radio – Return to Cookie Mountain, Yo La Tengo – I’m Not Afraid of You and I Will Beat Your Ass.

Editors – An End Has a Start (2007)

An End has a Startin kohdalla Editors oli samassa tilanteessa kuin monet muut kollegansa: edellinen albumi oli herättänyt kasvavaa kiinnostusta ja kiertueet muiden indierock-yhtyeiden kanssa vahvistivat genren kansainvälistä läpimurtoa. Kakkosalbumillaan Editors ottikin tietoisen askeleen kohti suurempaa myös musiikissaan. Platinamyyntiin yltäneen albumin suurin hitti Smokers Outside the Hospital Doors edusti stadionmittasuhteissaan jo jotain täysin erilaista kuin debyytin kulmikkaat ja post-punkin jälkilöylyjä hehkuvat raidat, mutta enimmäkseen peruselementit säilyivät samoina.

Video ei ole enää saatavilla

Band of Horses – Cease To Begin (2007)

Vuonna 2007 suuri yleisö alkoi olla kypsä myös Band of Horsesille. Debyyttialbumin jälkeen kokoonpanomuutoksia läpikäyneen yhtyeen kakkosalbumi Cease to Begin ylsi parhaimmillaan Billboardin sijalle 35. Toiseksi singleksi valittu No One’s Gonna Love You edusti selkeintä jatkumoa debyyttialbumin ja uuden albumin välillä, ja se seurasi The Funeralia myös suuria yleisöjä tavoittavana hittinä.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2007 ilmestyivät myös mm. Arcade Fire – Neon Bible, MGMT – Oracular Spectacular, The National – Boxer, The Shins – Wincing the Night Away, Spoon – Ga Ga Ga Ga Ga.

Editors – In This Light and on This Evening (2009)

Liekö Editors kuunnellut aikalaiskriitikoiden epäileviä sanoja tummanpuhuvan kitaraindien kaavoihin kangistumisesta vai kaipasivatko herrat itsekin taiteellista uusiutumista, mutta kolmosalbumillaan yhtye yllätti varmasti monet edellisen albumin myötä mukaan hypänneet kuulijat. Toistaalta Floodin (Depeche Mode, New Order) tuottama elektoronisempi In This Light on This Evening oli ikään kuin linjassa jatkuvasti yhä monipuolisemmaksi ja ristiriitaisemmaksi kehkeytyvän indierock-kentän kanssa. Samalla se laajensi kertaheitolla näkemyksiä siitä, millainen yhtye Editors oikein on.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2009 ilmestyivät myös mm. Girls – Album, Grizzly Bear – Veckatimest, The Pains of Being Pure at heart – s/t, Wild Beasts – Two Dancers, The Xx – s/t.

Band of Horses – Infinite Arms (2010)

Cease to Beginin suosiota seuranneiden kiertueiden myötä Band of Horsesin seuraavaa albumia saatiin odottaa edeltäjäänsä pidempään. Kolmosalbumi Infinite Arms oli Band of Horsesin ensimmäinen monikansallisella levy-yhtiöllä. Albumin Band of Horses siirtyi lähemmäs kantrirockvaikutteita – Bridwellin ulkoista, hampuusimaista olemusta myöten. Hengenheimolaiset löytyivät nyt entistä selvemmin Iron & Wine ja Fleet Foxesin kaltaisista nimistä. Yhtye jatkoi Grammy-ehdokkuuden saaneella Infinite Armsilla vielä yhteistyötä aiemmat albumit tuottaneen Phil Ekin kanssa, mutta musiikillinen suunta enteili tulevia muutoksia myös tuotantopuolella.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2010 ilmestyivät myös mm. Ariel Pink’s Haunted Graffiti – Before Today, The Black Keys – Brothers, Twin Shadow – Forget, Vampire Weekend – Contra.

Band of Horses – Mirage Rock (2012)

Neljännellä albumillaan Band of Horses osoitti, kuinka selkeä muutos yhtyeen musiikin painotuksissa on kuudessa vuodessa tapahtunut. Yhtyeen kahden ensimmäisen albumin kohdalla usein mainittu ”takametsien indierock” muuttui Glyn Johnsin (The Rolling Stones, The Who) tuottamalla Mirage Rockilla entistä enemmän ”amerikkalaiseksi” keskitien rockiksi, jossa ainoastaan Bridwellin kirkkaana säilynyt ääni muistuttaa debyytin tuoreudesta. Myös kiertuekumppanit löytyivät yhä enemmän tältä suunnalta, kuten vaikkapa syksyn 2012 (sitemmin tosin peruuntunut) kiertue Willie Neslonin kanssa osoittaa. Toisaalta, Band of Horses on ollut neljällä albumillaan mukana ujuttamassa kantria ja folkia takaisin pohjoisamerikkalaiseen indierockiin sekä kansainvälisen yleisön musiikkimakuun, joten yhtyeen kehitys lienee tässä mielessä looginen. Samalla se on selkeä esimerkki 2000-luvun pohjoisamerikkalaisen indierockin suuntauksista, jossa monet perinteistä ammentavat tekijät ovat mielellään nähneet itsensä kulkemassa The Byrdsin, Gram Parsonsin ja Neil Youngin viitoittamaa tietä, muuttuen hitaasti yhdeksi lenkiksi arvokkaassa ketjussa.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2012 ilmestyivät myös mm. Cloud Nothings – Attack on Memory, Japandroids – Celebration Rock, Swans – The Seer, Two Door Cinema Club – Beacon, Wild Nothing – Nocturne.

Editors – The Weight of Your Love (2013)

Neljän vuoden levytystauko saattaa olla kohtalokas yhtyeelle, joka elää ajankohtaisuudestaan. Toisaalta, Editorsin edellisen albumin sekoitettua pakkaa, oli vaikea sanoa ennakkoon, millainen yhtyeen neljäs albumi tulisi olemaan. Ainakin sen syntyminen edellytti kokoonpanomuutoksia: yhtyeen kitaristi Chris Urbanowitz jättäytyi pois, syynä ”erimielisyydet yhtyeen musiikin tulevasta linjasta”, ja tilalle tuli peräti kaksi uutta jäsentä. Tätä ja edellisen albumin irtiottoa silmällä pitäen Editorsilla oli mahdollisuus avata kokonaan uusi luku tarinassaan neljännen albuminsa myötä. Jacquire Kingin (Tom Waits, Kings of Leon) tuottama The Weight of Your Love edustaa tietyssä mielessä jonkinlaista yhdistelmää kahdesta edeltäjästään: se on yhtyeelle tyypillisesti vakava ja paikoitellen eeppisiin mittasuhteisiin kasvava albumi, mutta silti se jatkaa myös kolmosalbumin soundikokeiluja muistuttaen entistä enemmän vaikkapa Echo & The Bunnymenin ja varhaisemman U2:n touhuista. Ainakin se osoittaa, että Editors on pyrkinyt perustelemaan myös itselleen olemassaoloaan uudella vuosikymmenellä, vaikka sitten kurottamalla vuosikymmenten taakse.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 2013 ovat ilmestyneet myös mm. Caveman – Caveman, Deerhunter – Monomania, The Men – New Moon, Unknown Mortal Orchestra – II.

Editors ja Band of Horses Ruisrockissa perjantaina 5.7.