Nuorgam lupaa rahat takaisin lukijoilleen, jos Kate Bush esiintyy milloinkaan Suomessa.

Syksyllä 2011 äänestimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#20 Yeah Yeah Yeahs (+12)

Mikä: Yksi 2000-luvun New York -indien suurimmista ja kauneimmista.

Kauan odotettu: Siitä lukien, kun bändi lunasti valtaisaksi paisuneen hypen vuoden 2003 debyyttilevyllään Fever to Tell.

Tuleeko: Bändi lienee ollut kaikenlaisilla toivelistoilla jo pitkään, mutta tällä hetkellä todennäköisyydet ovat miinusmerkkisiä (sic). Yeah Yeah Yeahsin bänditoiminta oli tauolla vuodesta 2014 solisti Karen O:n äitiydestä johtuen. Tänä kesänä bändi tekee valittuja festivaaleja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kunhan seuraava kunnon kiertue julkistetaan, kannattaa olla sormet ristissä, sillä Suomen nykyisessä festivaalikentässä realistisia buukkaajia on enemmän kuin koskaan.

#19 Joni Mitchell (+31)

Mikä: Legendojen legenda.

Kauan odotettu: Vasta siitä asti, kun lehdet ovat listanneet ”kaikkien aikojen parhaita levyjä”. Blue-albumi ilmestyi vuonna 1971 ja päätyi naiskiintiöksi kaanonmiesten klassikkolistoille jättäen Mitchellin muun diskografian aiheetta varjoonsa.

Tuleeko: Ei tule. 74-vuotiaan Mitchellin terveydentilasta on kuultu huolestuttavia tietoja. Vuonna 2015 hän päätyi jopa hetkeksi teho-osastolle. Jo ennen sitä hän on kertonut, ettei pysty lentämään Morgellonin syndroomaksi kutsutun sairauden vuoksi. Viimeiset omat konserttinsa hän on soittanut tiettävästi vuonna 2000.

Video ei ole enää saatavilla

#18 Courtney Barnett (uusi)

Mikä: Australialainen laajaleksikkoisen ja äärilyyrisen indierockin tähti.

Kauan odotettu: Avant Gardener -single hurmasi sivistyssanaindien ystävät vuonna 2013. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi debyyttilevy Sometimes I Sit and Think, Sometimes I Just Sit, jonka jälkeen kaikki tunsivat ”sen tyypin”, joka riimittelee sanoilla erroneous, harmoneous ja sanctimonius ja lausuu ”origamin” taitavammin kuin kukaan rockhistoriassa ennen häntä.

Tuleeko: Olisi voinut tulla jo! Suomalaiset indietyypit ovat varmasti nähneet Barnettin, jos ovat käyneet viime vuosina eurooppalaisilla festivaaleilla. Visiitti Flow’hun tai Sidewaysiin tai – huh – helsinkiläisklubille on vain ajan kysymys.

Video ei ole enää saatavilla

#17 Cardi B (uusi)

Kuka: Bronxin räp-kuningatar – ainakin siihen asti, kun Nicki Minaj julkaisee kesäkuussa symbolistisesti nimetyn The Queen -albuminsa.

Kauan odotettu: Bodak Yellow -läpimurtosingle ilmestyi viime kesänä ja paisui loppuvuoteen mennessä vuoden suurimmaksi biisiksi.

Tuleeko: Ruisrock oli jo tehnyt vuosikymmenen buukkauksen, kunnes Cardin vauvahommat sotkivat suunnitelmat. Nyt vaarana on, että hän nousee pysyvästi supertähtiluokkaan, jossa Suomen kaltaisen laitamarkkina-alueen epäkiinnostavuutta ei voi ylikorostaa.

Video ei ole enää saatavilla

#16 Missy Elliott (uusi)

Mikä: Yhdysvaltain eniten levyjä myynyt naisräppäri ja moninkertainen Grammy-voittaja.

Kauan odotettu: Vuodesta 1997, jolloin Supa Dupa Fly -levy teki niin Missystä kuin levyn tuottaneesta Timbalandista supertähtiä ja muun muassa Destiny’s Childille ja Aaliyah’lle yhdessä kappaleita tehneen tuottajakaksikon.

Tuleeko: Jos Missy Elliott saa seuraajan vuoden 2005 The Cookbook -levylleen julki tänä vuonna – kuten on uhkaillut – ensi vuonna voitaisiin nähdä hänen ensimmäinen kiertueensa sitten vuoden 2010 ja toivoa, että Flow tai Pori Jazz olisi yksi sen pysäkeistä.

Video ei ole enää saatavilla

#15 SZA (uusi)

Mikä: Solána Imami Rowe, Beyoncélle, Rihannalle ja Nicki Minajille lauluja kirjoittanut yhdysvaltalainen neo-soul- ja r&b-tähti, joka julkaisi kolme vuotta valmistellun CTRL-debyyttinsä viime kesänä.

Kauan odotettu: Ennen kuin CTRL-levy myi platinaa ja päätyi kriitikkolistojen kärkipäähän, SZA:n tunnetuin saavutus oli Rihanna-feat tämän ANTI-levyn Consideration-kappaleella. Levyä seuranneen vuoden aikana osakkeet ovat olleet jatkuvassa nousussa. Viimeisin cv-merkintä on Kendrick Lamarin kanssa Black Panther -soundtrackille tehty All the Stars -hitti.

Tuleeko: SZA on varmasti Flow’n toivelistalla sen verran korkealla, että hänen saapumisensa on todennäköisempää kuin monen muun saman kokoluokan r&b-tähden – jos ei sitten Pori Jazz nappaa häntä ensin.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Carly Rae Jepsen (uusi)

Kuka: Entinen Idols-kolmonen Kanadasta, joka päätyi tekemään näennäisen höttöä, mutta muotopuhtaudessaan täydellistä poppia.

Kauan odotettu: Hittien ystävät huomasivat, ettei Call Me Maybe olekaan kappale muiden joukossa. Pop-entusiastien rakkauden Jepsen voitti lopullisesti vuoden 2015 kaupallisesti epäonnistuneen Emotion-levyn jälkeen.

Tuleeko: Tähän mennessä Jepsen on tenyt vain kaksi omaa konserttia Euroopassa. Jos ja kun oikea Euroopan-kiertue joskus koittaa, on toivottavaa, että Suomesta löytyisi Jepsenille sopiva paikka. Jäähalleihin hänen suosionsa ei nykyisellään riitä, klubit tuntuvat niin ikään vaikeilta, ja festivaalien profiiliin häntä on vaikea mahduttaa tapauksesta riippuen suosio- tai profiilisyistä. Mitä jää jäljelle? Kulttuuritalo?

Video ei ole enää saatavilla

#13 The Magnetic Fields (+7)

Mikä: Newyorkilaisen Stephin Merrittin pitkäaikainen projekti, joka on viehtynyt pikimustaan sarkasmiin, traagiseen romantiikkaan, lelusoittimiin, megalomaanisiin levykokonaisuuksiin, helinään, surinaan, pärinään, milloin mihinkin.

Kauan odotettu: 69 Love Songs julkaistiin vuonna 1999, ja Merrittistä tuli etabloitu musiikkilehtinimi. Aiemmat levyt ovat vähintään yhtä erinomaista, mutta kuulopuheiden mukaan niiden löytäminen vaati vakavaa postimyynnin ja indien harrastamista läpi 1990-luvun. Viime vuonna Merritt julkaisi 50 Song Memoir -nimisen omaelämäkertatriplalevyn, jota hän kiersi esittämässä kokonaisuudessaan kahden illan mittaisina konserttispektaakkeleina.

Tuleeko: Epätodennäköistä, mutta aina sopii toivoa, kunhan istumakonsertti saadaan järjestettyä. Merritt kärsii hyperakusiasta ja on laiska kiertämään varsinkin Euroopassa – mutta on silti käynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä kolmesti Tukholmassa.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Gorillaz (+7)

Mikä: Blurin Damon Albarnin ja parhaiten Tank Girlistä tunnetun sarjakuvataiteilijan Jamie Hewlettin kaksikymmentä vuotta sitten perustama virtuaalibändi, joka kaikkien yllätykseksi tuli jäädäkseen.

Kauan odotettu: Alusta alkaen. Gorillazin konserteista ovat puhuneet haltioitunein sanoin nekin, jotka eivät yhtyeen vaikutteita sieltä täältä kauhovasta hybridipopista niin välitäkään.

Tuleeko: Toivottavasti – tosin pätäkkää pitää lyödää pöytään tukuttain. Gorillaz täyttäisi Suomessa minkä tahansa jäähallin ja voisi olla lukuisien festivaalien pääesiintyjä Flow’sta Ruisrockiin ja Provinssista Pori Jazziin. Keväällä bändi kolusi Etelä-Amerikkaa Para- ja Uruguayta myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Nils Frahm (uusi)

Mikä: Saksalainen klassista pianonsoittoa ja elektronista musiikkia yhdistelevä nero, joka pyörii lavalle rahdattavien soitinten ja laitteiden ympärillä kuin lapsi karkkikaupassa.

Kauan odotettu: Vuoden 2013 kokoelmalevy Spaces summasi yhteen hiljalleen kertyneen maineen Frahmista upeana live-esiintyjänä, joka rakentaa kappaleensa vähäeleisesti ja kasvattaa ne kärsivällisesti kliimaksiinsa. Tänä vuonna julkaistu All Melody jatkaa samaa linjaa.

Tuleeko: Löytyykö riittävästi maksavaa kiinnostusta? Frahm olisi täydellinen kiinnitys Flow’lle tai Kulttuuritaloon, mutta promoottoreita varmasti mietityttää, onko Frahm Suomessa riittävän suuri nimi budjettiriskin kattamiseksi. Roudauskustannuksista ja livemaineesta johtuen Frahmin hintalappu ei liene kovin pieni.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Boards of Canada (+68)

Mikä: Yksi mysteerisimmistä ellei mysteerisin elektronisen musiikin kokoonpano maailmassa. Vasta vuonna 2005 selvisi, että skottilaiskaksikko on biologista sukua keskenään – eli veljeksiä. Musiikki on upottavaa salatiedettä ja vangitsevaa magiaa.

Kauan odotettu: Music Has the Right to Children -mestariteoksesta (1998) lähtien.

Tuleeko: Vuoden 2013 paluulevy Tomorrow’s Harvest ja sen julkaisukampanja loivat odotuksia, että yhtye olisi tekemässä myös jonkinlaista keikkaa. Mutta ei. Boards of Canada ei ole vieläkään esiintynyt livenä vuoden 2001 jälkeen, eikä uutta musiikkiakaan ole ilmestynyt viiteen vuoteen muutamaa remixiä lukuun ottamatta.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Burial (uusi)

Mikä: Lontoolainen William Bevan, elektronisen musiikin pioneeri ja mysteeri.

Kauan odotettu: Teoriassa siitä lähtien, kun vuoden 2007 Untrue-levy keksi elektronisen musiikin uudelleen. Käytännössä on ollut selvää, ettei Burialiin kuulu keikkoja tai julkisuutta.

Tuleeko: Jos – ja valtava paino sanalla jos – Burial joskus muuttaa julkisuuslinjaansa, niin ihan mahdollista. Monin verroin merkittävämpi este on, ettei hän ylipäänsä ole koskaan edes vihjaillut keikkailevansa.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Solange (uusi)

Mikä: Beyoncén pikkusisko, joka on jo moneen kertaan osoittanut olevansa enemmän kuin vain Beyoncén pikkusisko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Losing You -indiehitti loi lupaukset, vuoden 2016 A Seat at the Table -levy räjäytti pankit.

Tuleeko: Kertoimet Flow-festivaalien pääesiintyjäpaikoille vuosina 2019–2021 eivät ole erityisen korkeat. Liikkuvat osat ja aikataulut ovat toki asia erikseen.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Lorde (uusi)

Mikä: Uusiseelantilainen Ella Yelich-O’Connor, 21 vuotta, sukupolvensa ääni.

Kauan odotettu: Moni kuunteli vuoden 2013 Pure Heroine -levyä nyökytellen, mutta kukaan ei maininnut Lordea Flow-toiveitaan listatessa tai lähtenyt Eurooppaan tämän keikkojen perässä. Viime vuoden Melodraman jälkeen tilanne on ollut aivan toinen.

Tuleeko: Eiköhän lähivuosina. Lorde olisi luonteva buukkaus mille tahansa suomalaisfestivaalille – tai miksei vaikka Kulttuuritalollekin – ja tällä hetkellä juuri sopivan kokoinen artisti saapuakseen tänne.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Drake (uusi)

Mikä: Meemien mestari ja yksi internet-ajan rap-suuruuksista, joka tietää, millä millenniaalien Instagram-kuvatekstit saa täytettyä.

Kauan odotettu: Take Care -levy löi Draken suureen tietoisuuteen vuonna 2011, ja Hotline Blingin tietää jokainen vähänkin internetiä viime vuosina vilkuillut.

Tuleeko: ”Now I’m on the road, half a million for a show”, räppäsi Drake jo vuonna 2013. Hintalappu lienee noussut entisestään, ja Drakella riittää kysyntää Pohjois-Amerikassa niin, ettei hän joka vuosi Eurooppaan vaivaudu. Lähimpänä hän on käynyt Tukholmassa, viimeksi vuosi sitten keväällä. Jos Drake Suomeen tulee, se ei tapahdu ainakaan kolmeen vuoteen.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Ryuichi Sakamoto (uusi)

Mikä: Kokeellisen popin, elektronisen musiikin, elokuvamusiikin ja ambientin pioneeri, ”Japanin Kraftwerkin” eli Yellow Magic Orchestran perustajajäsen. 66-vuotias, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa David Bowien ja David Sylvianin, julkaisi viime vuonna erinomaisen async-albumin toivuttuaan kaulan alueen syövästä.

Kauan odotettu: Yellow Magic Orchestran, Thousand Knives -soolodebyytin (1978) ja viimeistään vuoden 1983 Merry Christmas, Mr. Lawrence -elokuvan (1983) myötä tietyissä piireissä jo vuosikymmentä. Ja uuden sukupolven taholta 2000-luvun alun Fennesz- ja Alva Noto -kollaboraatioista lähtien.

Tuleeko: Koputettakoon ensin puuta, mitä Sakamoton terveyteen tulee. Hänen edellisestä, sinfoniaorkesterin kanssa tehdystä Japanin-kiertueestaan on neljä vuotta. Sen jälkeen Sakamoto on esiintynyt vain kerran, viime vuoden toukokuussa Brasilian São Paulossa, japanilaisen kulttuurin edistämiskeskuksen Japan Housen avajaisissa. Euroopassa Sakamoto on käynyt viimeksi kesällä 2013, jolloin hän esiintyi Lontoossa Yoko Onon kuratoimalla Meltdown Festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Sufjan Stevens (+1)

Mikä: Amerikkalainen indie-folk-popin lippispäinen supernero.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003, kun Stevens julkaisi ”The Fifty States Projectin” aloittaneen albumin Michiganin ja etenkin vuoden 2005 jälkeisen Illinoisin jälkeen.

Tuleeko: Yritetty on, mutta hintalappu on kova. Toisaalta Nuorgamin vastaavalla toimittajalla on lippismiehen itsensä antama suullinen lupaus syksyltä 2016! Joten jos ei seuraavalla Euroopan-kiertueella nappaa, niin tiedätte keitä syyttää: keikkapromoottoreita.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Daft Punk (+6)

Mikä: Ranskalainen kypäräkaksikko, jolla on pahana tapana tehdä yksi musiikillinen vallankumous vuosikymmenessä.

Kauan odotettu: Homework-esikoisalbumin (1997) singlet Da Funk ja Around the World nousivat hitiksi vielä aikana, jolloin ”kaikki” näkivät televisiossa musiikkivideoita. Eli alusta asti hyvin laajasti.

Tuleeko: Ei mahdotonta, muttei todennäköistäkään. Daft Punk ei ole keikkaillut sitten Alive 2007 -kiertueen, ja jos duo ”tien päälle” vielä joskus lähtee, varmasti aivan jokainen maailman metropoleista ottaa heidät avosylin vastaan. ”Alive 2017” -kiertueesta liikkui runsaasti huhuja, mutta kaikki vihjailevat verkkosivustot, videotrailerit ja uutiset paljastuivat ankoiksi.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Beyoncé (+22)

Mikä: Queen Bey, pop-ikoni, feministi-ikoni, tyyli-ikoni.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003 lähtien. Silloin Beyoncé siirtyi Destiny’s Childistä soolouralle ja julkaisi ensimmäisen singlensä Crazy in Loven.

Tuleeko: Aina saa toivoa, varsinkin, kun Olympiastadionin remontti saadaan valmiiksi. ‘Yoncen Euroopan-kiertueet eivät ole olleet mitenkään harvinaisia. Tänä kesänä Beyoncé kiertää Jay-Z:n kanssa ja esiintyy pitkin Itämeren reunamia Tukholmasta Varsovaan. Edellisestä eurokiertueesta on siitäkin vain kaksi vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Kate Bush (+10)

Mikä: Yksi popin suurimmista taiteilijoista. Ja yksi levyarvioiden väärinkäytetyimmistä referenssiartisteista.

Kauan odotettu: Wuthering Heights -single julkaistiin tammikuussa 1978. Siitä lähtien.

Tuleeko: Ei tule, koska ei lähtökohtaisesti keikkaile. Bushin esitykset Lontoon Hammersmith Apollossa elokuussa 2014 olivat valtava ihme, Euroopan-kiertue täyttä mahdottomuutta ja Suomen-konsertti vielä mahdotontakin mahdottomampi ajatus.

Video ei ole enää saatavilla

Misantrooppi-Merritt (vasemmalla) kavereineen lemmen pauloissa.

69 Love Songs, Magnetic Fieldsin mestariteos, onnistuu kattamaan huimaavan skaalan tilanteita, tyylilajeja, laulajia ja kertojia. Skaala on ennenkuulumaton niin ilon kuin surunkin tunteissa: on juopuneiden sotilaiden vaimoja (The Night You Can’t Remember), onnekkaita autoilijarumiluksia (The Luckiest Guy on the Lower East Side), surkuhupaisia pyyhkeenviskomisia (Meaningless), heimopäällikköön rakastumisia (Queen of the Savages), ranskalaisia kielitieteilijöitä teloittavia Motown-faneja (The Death of Ferdinand de Saussure)… tajuattehan, 69 uniikkia kuvausta rakkaudesta. Alun perin Stephin Merritt suunnitteli tekevänsä niitä sata, mutta lopulta yhtälöön saapui vähennystä sen verran, että lopullinen määrä oli fyysisen rakkauden numero.

Oman lukunsa muodostaa toki, että levyltä voisi poimia ainakin tusinan verran vuosikymmenen kauneimpia rakkauslauluja, kuten Come Back from San Francisco, Busby Berkeley Dreams, Papa Was a Rodeo, Asleep and Dreaming ja No One Will Ever Love You – vain viisi omaa suosikkia mainitakseni. Jos koko paketista nypitään pois yhtään keskiverrommat tuotokset, jää jäljelle vielä helposti yli 50 osumaa. Kuinka moni muu laulunkirjoittaja pystyy samaan?

Temaattisesti riehakas triplalevy tarvitsee myös tyylilajiaan vankemmin kunnioittavia numeroita. Täysin suoraa puhetta löytyy todella harvoin. Ne muutamat klassisen oloiset laulut tuovat kokonaisuuteen huomattavasti lisää syvyyttä ja henkeä, ja The Book of Love on varmasti perinteisimpiä taidonnäytteitä Merrittin kynästä.

Koska kyseess’älienee yksi suurimmista haasteita kynäniekoille, The Book of Love saa olla Nuorgamin valinta. Pete Seeger on lausunut, että kuka tahansa voi tehdä monimutkaisen laulun ja onnistua siinä. Sen Merrittkin osaa varmasti. Tässä onnistuminen tulee hymninhiljaisena ja tarvitsee vain kolme sointua. Vitsejä tai naurunpurskahduksia aiheuttavia riimejä ei tarvita yhtä ainoaa. Tuloksena on, että kappaleen koskettavuus ja lämminhenkisyys saavat huomattavasti lisätuulta siipiensa alle.

Täällä Merritt luettelee hyväksyvästi, mutta hieman vaivaantuneena kasoittain romantiikan kliseitä, mutta silti aina löytyy syy, mikä tekee niistä kaikista niin suloisia. 69 Love Songsin onnellisin loppu löytyy täältä.

”But I
 love it when you give me things
And you, you ought to give me wedding rings”

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Toinen yhtä vilpitön, yksinkertainen ja viiltävä klassikko 69 Love Songsilta, Asleep and Dreaming.

Video ei ole enää saatavilla

Näin paljon puuttuvat 47 sekuntia harmittavat Swansin Michael Giraa.

Viime vuoden kehutuimpiin levyihin kuuluneesta Swansin The Seeristä on vaikea löytää arviota, jossa ei kiinnitettäisi huomiota levyn poikkeukselliseen kestoon – The Seerin kuuntelu ei suju tuokiossa, vaan siihen täytyy varata noin kaksi tuntia.

Keston korostamiseen on syynsä. Kaksi tuntia on huomattava pituus poplevylle. LP-aikana se olisi ollut lähes ennenkuulematona: jopa kuuluisat triplalevyt jäävät selvästi lyhyemmiksi. Esimerkiksi George Harrisonin All Things Must Pass ja Nitty Gritty Dirt Bandin Will the Circle Be Unbroken ovat molemmat 106 minuutin mittaisia.

Tästä huolimatta on olemassa joukko erinomaisia levyjä, joiden tolkuttomalta tuntuva pituus on täysin perusteltua. Nuorgam esittelee niistä seitsemän.

Joukkoon ei kelpuutettu livelevyjä, kokoelmia eikä ”harvinaisuuksilla” tai vaihtoehtoisilla otoilla lihotettuja deluxe-painoksia. Myöskään klassisen musiikin merkkiteokset tai enemmän käsitetaidetta kuin popmusiikkia muistuttavat äänikudelmat jätettiin odottamaan omaa juttuaan.

#1 Ella Fitzgerald – Sings the George and Ira Gershwin Songbook (197 min)

Ella Fitzgeraldin suurin yksittäinen levytystyö oli hänen ensimmäisensä sovittaja Nelson Riddlen kanssa. Jo projektin koko on huima: viisi lp-levyä ja alkusoiton sisältävä ep. Massiivisuus olisi haudannut heikommat alleen, mutta Ella ja Riddle selviävät urakastaan mestarillisesti: suuret sovitukset tuovat Gershwinien lauluihin eloa ja ideoita, ja Ellan laulu svengaa paremmin kuin koskaan aiemmin tai levyn tekemisen jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#2 The Clash – Sandinista! (144 min)

Mitä tehdä, jos on ensin levyttänyt kaikkien aikojen punktuplan? Kaikkien aikojen punktripla tietysti! Jälkiviisaasti voi tietysti huomauttaa, ettei Sandinista! ihan yllä London Callingin tasolle, mutta jo materiaalin monipuolisuus hätkähdyttää: mukana on niin reggaeta, calypsoa, rappia, rockabillya kuin punkiakin. Punkhengessä yhtye tinki rojalteistaan, jotta levy saatiin kauppoihin tuplalevyn hinnalla.

Video ei ole enää saatavilla

#3 The Smashing Pumpkins – Mellon Collie & the Infinite Sadness (122 min)

Billy Corgania voi syyttää monesta asiasta, mutta laiskuus ei niihin kuulu. Smashing Pumpkinsin kolmas levy oli häkellyttävä osoitus hänen luomisvoimastaan: kaksi cd:ta tai kolme lp:ta täynnä uutta materiaalia, minkä lisäksi levyn kuudelle singlelle riitti vielä hämmentävä määrä b-puolia. Parhaiten levyltä muistetaan sille melko epätyypillinen 1979, mutta tarkemmin sen enemmän-on-enemmän-estetiikan tavoittaa kolmantena singlenä julkaistu Tonight Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Prince – Emancipation (180 min)

Prince on aina ollut tuottelias muusikko, mutta vuosi 1996 oli hänellekin poikkeuksellinen. Ensin tuli viimeinen Warner-levy Chaos & Disorder ja sen jälkeen soundtrack Spike Leen elokuvaan Girl Number 6. Kaiken kruunasi ”kaikkien aikojen ensimmäinen studiomateriaalista koottu R&B-triplalevy”. Jam of the year, totta tosiaan.

Video ei ole enää saatavilla

#5 The Magnetic Fields – 69 Lovesongs (173 min)

Stephin Merrittin magnum opuksen piti alun perin olla ”100 rakkauslaulua”, mutta jopa Merritt itse tajusi, ettei levystä voi tehdä niin pitkää. Niinpä Merritt tyytyi kolmanneksen pienempään määrään. Laulujen toteutustapa on hetkittäin demomainen, muttei vie pois niiden taidokkuutta. 69 Lovesongs on uuden amerikkalaisen rakkauslaulun aarreaitta, josta osaavat opportunistit löytävät versioitavaa vielä vuosikymmenien päästä.

Video ei ole enää saatavilla

#6 OutKast – Speakerboxx / The Love Below (135 min)

On tavallaan kyseenlaista, pitäisikö OutKastin viidennen albumin olla listalla lainkaan. Itse asiassa Speakerboxx / The Love Below on kaksi erillistä soololevyä, jotka vain pakattiin yhteen ja myytiin OutKastin nimellä. Andre 3000:n jatsahtavan leikkisä The Love Below keräsi tuplan julkaisuaikana enimmän huomion, mutta Big Boin perinteisempi Speakerboxx ei ole huono sekään.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Joanna Newsom – Have One on Me (124 min)

Jos tekee popmusiikkia soittimenaan harppu, voi sitten saman tien tehdä melkein mitä tahansa. Ja niin Joanna Newsom tekikin kolmannella levyllään, joka on parikymmentä minuuttia pidempi kuin kaksi edeltäjäänsä yhteensä. Levyn kappaleet pulppuavat niin arvaamattoman luontevasti, ettei ole ihme, että albumi julistettiin klassikoksi heti ilmestyttyään.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Ja pakkohan se on myöntää: koko listan inspiraationa toiminut Swansin The Seer ei loppujen lopuksi edes kuulu mukaan. Levy jää kahden tunnin kestosta kriittiset 47 sekuntia. The Seer on kuitenkin niin järkälemäinen, että sen kuuntelemisen yhdeltä istumalta voi sanoa olevan hengästyttävä elämys. Ja jos The Seerissä ei ole tarpeeksi, niin aina voi etsiä käsiinsä Swansin Soundtracks for the Blind -levyn (1996), jolla on mittaa peräti 142 minuuttia.

Video ei ole enää saatavilla

The Swans Tavastialla Helsingissä 12.3.2013. Lämmittelijänä Mirel Wagner. Ovet aukeavat kello 20. Liput ovelta 30 €. Lisätietoja Tavastiaklubin sivuilta. http://www.tavastiaklubi.fi/tapahtuma/24458

Claudia Gonson auttoi, muttei soittanut.

”I have a mandolin
I play it all night long
It makes me want to kill myself”

Kun kuulin The Magnetic Fieldsin 100,000 Firefliesin ensimmäisen kerran, se oli ensisekuntiensa pohjalta jopa R.E.M.:n Shiny Happy Peoplea iloisemmalta kuulostanut kappale. Sointukululla saattaa olla osansa assosiaatioon.

Höpsö lelupiano kilkattaa sulosointujaan. Susan Anway laulaa sopraanollaan mandoliininsoitosta. Päässä pyörivät lastenohjelmat, niiden eläimiksi pukeutuneet juontajat ja piirroshahmot soittimineen. Typerryttävä musikaalinen naivismi yrittää siirtää henkistä tilaa mahdollisimman lähelle kolmivuotiaan tasoa.

Sitten Stephin Merritt palauttaa aikuisten maailmaan ja osoittaa yhdellä rivillä, miksi häntä terävämpää rakkauslaulunkirjoittajaa ei ole ilmaantunut 20 vuoteen.

Kolmas lause riisuu mandoliininsoitosta kaiken söpöyden pois. Skenaario on täynnä puhdasta epätoivoa ja ikävää. Siinä ei ole kyse mistään statuspäivityksen arvoisesta teosta, jonka haluaa mielijohteesta toteuttaa saadakseen elämäänsä yhden ylimääräisen elokuvallisen vivahteen.

Livevideoilla yleisö pitää Merrittin avainlausetta mustana huumorina ja purskahtaa nauruun. Minä haluaisin paremminkin puhjeta itkuun näin päällekäyvän surkeuden edessä.

Biisin teksti on joka suhteessa Merrittiä tyylipuhtaimmillaan. Sen pyörittämät tunteet ovat todella komplekseja. Rivien välit ovat tuhriutuneet mustaan huumoriin ja sarkasmiin. Sen yleisemmän koomisuuden löytäminen on täysin subjektiivista.

Tunnekuvioiden monimutkaisuudesta kertoo, ettei kappaleen kertoja ei lopulta tiedä mitä hän haluaa. Yltiöteatraalinen paatos sekoittuu holtittomaan ikävään, joka sekoittuu turhautumiseen, joka sekoittuu lohtuun, joka sekoittuu suruun.

100,000 Firefliesin koskettavuuden kannalta on kuitenkin tärkeintä, että se operoi voimakkaimmillaan sekä romanttisuuden että musertavuuden maksiimeissa. Nämä ovat jo sinänsä viimeiseen asti viedyt tunnevastakohdat. Niihin luo vielä lisäkontrastinsa biisin optimismia ja lämpöä hehkuva sovitus.

Kappaleen toisessa säkeistössä huipentuu sen järkähtämätön ikävä, jota kauniimmaksi kaipaus ei tuskin voi muuttua. Samaan aikaan edes sydänpohjasta ottavat 100 000 tulikärpästä eivät riitä pelastamaan yöahdistuksen ja hyperventilaation partaalta.

”I went out to the forest and caught
100,000 fireflies
As they ricochet ’round the room
They remind me of your starry eyes
Someone else’s might
Not have made me so sad
But this is the worst night I ever had”

Sittemmin bändin laulajaksi siirtyneen Stephin Merrittiin henkilöityvä Magnetic Fields on samanaikaisesti maailman älykkäin ja maailman romanttisin yhtye. Vaikka The Divine Comedy pääsee lähelle, mikään muu yhtye ei voi ilmaista yhtä massiivisia tunnekuohuja yhtä litteräärillä viileydellä.

Jottei 100,000 Fireflies jäisi vain itkettäväksi ikävöinnin ja surkuttelun yliromantisoinniksi, sen C-osan lyyrinen käänne riisuu nenäliinoja kourassaan puristavalta kuulijalta viimeisenkin kyynisyyden – tietysti rakkauslaulujen konventioille poikkeuslaatuisella rehellisyydellä.

Patetia kuolemantoiveineen ja tulikärpäsineen ei tunnu enää liioitellulta, kun kaikki asettuu  kontekstiinsa. Pelastetaan edes se, mitä pelastettavissa on.

Eikä keikkayleisöäkään varmasti enää naurata.

”You won’t be happy with me
But give me one more chance
You won’t be happy anyway”

Magnetic Fields on ollut aina jättimäisten tunteiden musiikkia. Sitä se oli jo vuonna 1991 Merrittin itse kotonaan tekemällä debyyttilevyllä Distant Plastic Treesillä, jonka päätösraita ja ensimmäinen single 100,000 Fireflies oli.

The Magnetic Fields oli koko 1990-luvun täysin marginaalinen yhtye. Vuonna 1994 tilanne helpottui hieman, kun nelihenkiseksi kasvanut bändi sai sopimuksen Mergeltä. Samalla kaksi ensimmäistä levyä uudelleenjulkaistiin. Vaivihkaa myös 100,000 Fireflies kiiri kulttimaineeseen ja sittemmin kiistattomaksi osaksi yhdysvaltalaisen indiepopin kaanonia.

Jälkiviisaasti ajateltuna kappale tuntuu tekstinsä pohjalta ilmiselvältä enteeltä ja jonkinlaiselta esinäytökseltä 69 Love Songs -triplajärkäleelle (1999), jonka genrejen kirjoon se kieltämättä sopisi myös tyylillisesti. Viimeistään 69 Love Songs nosti Bostonista New Yorkiin muuttaneen marginaalibändin suuremman yleisön korviin. Samalla se opetti myös heille, mitä on älyn ja tunteiden synteesi pop-musiikissa, ja miksi Stephin Merritt tekee sen niin taitavasti.

Hyvä niin, sillä Magnetic Fields olisi ollut liian arvokas aarre kadotettavaksi pophistorian pölyisimpiin indiearkistoihin.

Video ei ole enää saatavilla

The Magnetic Fields / Stephin Merrit 03.10.2004 China Teatern, Tukholma, Ruotsi.

The Magnetic Fieldsin uuden ”Love at the Bottom of the Sea” -albumin virallinen julkaisupäivä on tänään. Levykauppaan, mars!

Stephin Merritt palaa juurilleen maaliskuun alussa ilmestyvällä Love at the Bottom of the Sea -albumillaan, joka yhdistelee akustista folkpopia syntikkapoppiin artistin 1990-luvun albumien tapaan. Mutta kuka on ristiinpukeutuja-Andrew?

Video ei ole enää saatavilla

The Men – Open Your Heart

Tänään eli maanantaina 30. tammikuuta Kuudennella linjalla esiintyvä amerikkalaisyhtye julkaisee maaliskuussa uuden albumin, jonka nimikappaleen kuulette tässä. Punk elää ja surisee.

Video ei ole enää saatavilla

Olavi Uusivirta – Nuoruus

Kesällä 29 vuotta täyttävä laulaja-näyttelijä julkaisee maaliskuussa jo viidennen albuminsa. Nuoruus-singlen perusteella Elvis istuu oikealla -albumi tuo kaivattua röyhkeyttä valtavirran suomirockiin. Kiitos siitä!

Video ei ole enää saatavilla

Ladyhawke – Black, White and Blue

Uusiseelantilainen Phillipa Brown sekoitti elektropopin ystävien päät neljän vuoden takaisella esikoisalbumillaan. Black, White and Blue on ensimmäinen näyte 19. maaliskuuta ilmestyvältä Anxiety-albumilta. Tule takaisin, Phillipa!

Video ei ole enää saatavilla

Johannes Laitila – November

Johannes Laitila esittäytyi kaksi vuotta sitten sympaattista folkpopia sisältävällä Feathers-albumillaan. Uusi levy Hearts Somewhere ilmestyy maaliskuussa.

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#20 The Magnetic Fields

Mikä? Kivikasvoisen, sarkastisiin ja traagisiin rakkauslauluihin erikoistuneen Stephin Merrittin bändiprojekti, joka albumikokonaisuudesta riippuen helisee barokkisesti, pulputtaa elektronisesti, särisee ärhäkästi tai pahoittelee akustisesti.

Odotettu? Innokkaimmat ovat tilanneet levyjä postimyynnistä jo 1990-luvun alkupuolelta saakka, mutta huomiotalouden menestyjäksi Merritt kurotti vuoden 1999 mammuttiopuksellaan 69 Love Songs.

Tuleeko? Epätodennäköistä. Pahasta tinnituksesta kärsivä ja matkustamista vieroksuva Merritt heivaa takalistonsa lyhyellekään kiertueelle suhteellisen harvoin.

Video ei ole enää saatavilla

#19 Gorillaz

Mikä? Fiktiivinen popbändi ja Damon Albarnin 2000-luvun tärkein aikaansaannos.

Odotettu? Vuodesta 2001, jolloin Clint Eastwoodista tuli hitti.

Tuleeko? Ei taida ehtiä, sillä projekti näyttäisi lähestyvän parasta ennen -päiväänsä.

Video ei ole enää saatavilla

#18 The Divine Comedy

Mikä? Terävä humoristi Neil Hannon kirjoittaa elämästä orkestroitua popmusiikkia hienovireiseen makuun.

Odotettu? Viimeistään siitä lähtien, kun Hannonin viihdyttävät haastattelut toivat kevennystä Blur vastaan Oasis -kauden brittiläisiin musiikkilehtiin.

Tuleeko? Ehkä jonain päivänä; onhan mies kuitenkin käynyt Skandinaviassa yksin ja yhtyeen kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

#17 Yo La Tengo

Mikä? Raukeasti kitaroitaan riivaava, 1990-luvulla isoimmat hurmahetkensä elänyt indierock-bändi New Jerseystä.

Odotettu? 1980-luvun lopulta asti, laajemmin 1990-luvun lopulta asti.

Tuleeko? Miksei. Yo La Tengo kiertää maailmaa edelleen ahkerasti, joten konsertoiminen Suomessa ei ole täysin mahdoton skenaario.

Video ei ole enää saatavilla

#16 Guided by Voices

Mikä? Kaikkien janoisten sankari Robert Pollard sekoittaa varhaista R.E.M:iä, The Whota ja miljoonaa unohdettua voimapopbändiä ja julkaisee levyjä useammin kuin sinä vaihdat sukkia.

Odotettu? Ainakin 1990-luvulta lähtien. Vaikka taso vaihtelee, Pollard on (ja ketä bändissä nyt sillä viikolla sattuu olemaankin) yksi suurimpia jenkki-indien sankareita.

Tuleeko? Klassisella kokoonpanoolla rajoitetusti kiertänyt yhtye pääsi paluukeikoillaan jo Norjan Øya-festivaalille asti tänä vuonna (ainoa keikka Euroopassa, ensimmäinen yhdeksään vuoteen), joten miksei.

Video ei ole enää saatavilla

#15 Feist

Mikä? Broken Social Scenestä soolouralle loikannut kanadalainen indiejumalatar ja päiväunien kohde. Koko nimeltään Leslie Feist.

Odotettu? Vuoden 2007 kaunosieluisesta ja lempeästä The Reminder -klassikosta lähtien.

Tuleeko? On vaikea kuvitella artistia, jonka esimerkiksi Flow Festival haluaisi line-upiinsa Feistiä mieluummin.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Arctic Monkeys

Mikä? Yksi niitä klassisia rock-bändejä, jotka kasvavat yhteen lähiössä, osana pienen kaveriporukan nuoruutta ja joiden keskiössä vaikuttaa lahjakas poikkeusyksilö.

Odotettu? Vuodesta 2005, jolloin julkaistiin ällistyttävä ensisingle I Bet You Look Good on the Dancefloor. Seuraavana vuonna ilmestynyt albmi Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not vahvisti, ettei kyseessä ole tähdenlento.

Tuleeko? Bändi soittaa tänä vuonna vielä pari keikkaa Englannissa tänä vuonna, mutta muuten loppuvuosi ja ensi vuoden alku kuluvat Australiassa. Studioon bändi palaa vasta vuonna 2013, joten kenties myöhemmin ensi vuonna ehtisi?

Video ei ole enää saatavilla

#13 Justin Timberlake

Mikä? 2000-luvun paras mahlanjuoksuttajapopkolli.

Odotettu? Siitä lähtien, kun saimme kuulla soolouran ensitahdit. Eli pian kymmenen vuotta.

Tuleeko? Keskittyy leffauraansa, valitettavasti. Kun palaa musabisnekseen, tulee tuskin ensimmäisenä Suomeen, valitettavasti.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Bill Callahan

Kuka? Aiemmin Smog-nimellä tunnettu amerikkalainen laulaja-lauluntekijä, jonka syvä baritoni on kiistatta miellyttävimpiä ääniä koko maailmassa.

Odotettu? Jos Callahanin tekemiset Smog-ajoilta eivät hetkauttaneet, viimeistään toinen omalla nimellä julkaistu albumi (Sometimes I Wish We Were an Eagle, 2009) paljasti miehen nerouden.

Tuleeko? Kappas, Apocalypse-albumia seuraava kiertue pysähtyy Ruotsissa kolmesti, mutta Suomeen asti eivät paukut riitä. Jos Callahanin haluaa siis nähdä, lienee parasta suunnata marraskuussa Tukholmaan eikä odotella seuraavien kiertueiden päivämääriä.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Kate Bush

Kuka? Tarvinneeko edes esittelyjä. Yksi maailman legendaarisimmista lauluntekijöistä.

Odotettu? Wuthering Heightsistä eli 1970-luvun lopulta lähtien.

Tuleeko? Heikolta näyttää, sillä keikkailun saralla Bush on varsinainen Gösta Sundqvist: maailmankiertueita on takana tasan yksi. On tosin tänä vuonna sanonut toivovansa, että ehtisi keikkailemaan enemmänkin.

Video ei ole enää saatavilla