Pekka ja susi, rockin suomenmestarit.

Pekka ja susi –> Anssi Kela

Levylaulaja Anssi Kela teki suuren läpimurron kautta aikain myydyimpien suomalaisten äänilevyjen joukkoon nousseella, viisinkertaista platinaa myyneellä Nummelalla (2001). Viime keväänä laulaja julkaisi viidennen sooloalbuminsa, joka palautti miehen laskusuhdanteessa olleen uran jälleen nousukiitoon, mutta Kelalla oli musiikillinen ura jo ennen soolouraa. Pekka ja Susi oli yhtye, jossa Kela soitti bassoa ja lauloi. Bändi voitti Rockin SM-kilpailut vuonna 1993 ja julkaisi debyyttialbuminsa 1994. Karhun elämää oli radiohitti, mutta levy ei kuitenkaan osoittautunut myyntimenestykseksi. Yhtye julkaisi vielä yhden singlen, mutta hajosi lopulta musiikillisiin erimielisyyksiin vuonna 1999. Tämän jälkeen Kela pehmensi laulutyyliään, siirtyi symbolisista sanoituksista suoraviivaisiin tarinoihin, levy-yhtiö BMG innostui ja Nummelan hittien myötä Anssi Kelan sooloura sai lentävän lähdön. Menestyksen myötä julkaistiin myös Pekan ja Suden uran paketoiva kokoelmalevy – kokoelma yhtyeeltä, joka julkaisi urallaan yhden albumin.

Video ei ole enää saatavilla

Korroosio –> Joel Hallikainen

Lainatkaamme alkuun Wikipediaa ja hiljentykäämme erään mykistävän faktan äärelle: ”Joel Hallikaisen ensimmäinen iskelmäalbumi Joel Hallikainen (1992) myi yli 180 000 kappaletta ja ylitti silloisen kolmoisplatinalevyrajan. Se on edelleen kaikkien aikojen viidenneksi myydyin albumi Suomessa.” Ja tottahan se on: Musiikkituottajat IFPI Finlandin tilastossa Hallikaisen debyytin edellä ovat vain Jari Sillanpään Jari Sillanpää, Eppu Normaalin Repullinen hittejä, Kirkan Surun pyyhit silmistäni ja Dingon Kerjäläisten valtakunta. Myyntimääräksi tilasto tosinmainitsee ”yli 180 000 sijaan” 178 654. Kuten nyt jo hyvin tiedetään, Hallikaisella oli jo 1990-luvun alussa musiikillinen menneisyys – tai itse asiassa useampia. Ennen Kuurankukkaa hän oli ehtinyt levyttää musiikkia kolmella taiteilijanimellä: raisiolaisessa uuden aallon yhtyeessä Korroosiossa Hallikainen oli mahtavasti ”Jeesus Caesar” ja sitä seuranneissa lastenmusiikkiprojekteissaan ensin ”Jokke” (Jakke & Jokke) ja sitten Taikuri Telmus.

Video ei ole enää saatavilla

Nuera –> Petri Nygård

”Liepo” dominoi pirkanmaalaista hiphop-kenttää 1990-luvulla Lielahden kuvankauniista kaupunginosasta käsin. Liepon käyntikortti Länsi-Tampereen ulkopuolelle oli englanniksi räpännyt Nuera. Skemin ja Dreamin muodostamasta mc-kaksikosta jälkimmäinen iski vuosituhannen vaihteessa kultasuoneen rääväsuisella alter egollaan ”pillumagneetti” Petri Nygårdilla. Nygård-ilmiö pumpattiin tyhjiin parissa vuodessa, ja Dream (oikealta nimeltään Petri Laurila) palasi vakavamman säveltaiteen pariin Travis Biclenä. Tähdenlennoksi tuomittu Nygård teki kuitenkin yllätyspaluun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla meemipotentiaalia uhkuvien nettisinglejensä ja -videoidensa avulla – ja on nyt suositumpi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

Kukka –> Risto

Ennen kuin Risto Ylihärsilä meni ja perusti etunimensä mukaan kastetun yhtyeen, joka ylsi sittemmin muun muassa tällaisiin ja tällaisiin urotekoihin, hän soitti yhtyeessä nimeltä Kukka. Ja kuten jokainen vuosituhannen vaihteessa Tampereen keikkapaikkoja pintapuolisestikin kolunnut tietää, Kukka oli mahtava yhtye. Risto oli Kukassa taustalla, kosketinsoittajana. Velvet Undergroundin räminää rujoihin konesoundeihin, hempeän romanttisiin iskelmäsävyihin ja välillä hellyttävänkin kömpelöihin englanninkielisiin sanoituksiin yhdistäneen yhtyeen keulakuva oli Tuomas Toiviainen, joka on sittemmin niittänyt mainetta etenkin Moppi ja Aivokurkiaiset -yhtyeellään. Kukka ilmoitti hajoamisestaan Yo-talon lavalla ennen kuin ehti julkaista ensimmäistäkään albumia. Vuonna 2007 Helmi Levyt julkaisi bändin ep-, single- ja demoäänitykset Collected Works -tupla-cd-kokoelmalla, joka on pakkohankinta jokaiselle – siis ihan jokaiselle. Samana vuonna Kukka teki lyhyen comebackin Tampereen Monsters of Pop -festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Tarharyhmä –> Maija Vilkkumaa

Vuosina 1990–1995 toiminut Tarharyhmä osoittautui melkoiseksi suomalaisjulkkisten hautomoksi: Maija Vilkkumaan tuntevat kaikki ja näyttelijä Minna Haapkylän melkein yhtä monet. Laulaja-tinapillisti Isa-Eerika Lehdonkin on moni nähnyt muun muassa Oulun ja Turun kaupunginteatterien näyttämöillä ja Nelosen Buusteri-nuortenohjelmasaa. Ainoa Tarhiksen jälkeen parrasvaloista vähin äänin kadonnut on rumpali Nöksy Niiniluoto. Mutta se on rumpalin osa. Tarharyhmän musiikki oli kertakaikkisen ihastuttavasti remeltävää, no, ”tyttömäistä tappopoppia”, kuten yhtye itse asian ilmaisi. Tarharyhmälle ovat kiitollisuudenvelassa energiset ja irtonaiset suomalaiset tyttöbändit Pikku Kukasta Pintandwefalliin. Maija Vilkkumaa ryhtyi tietysti esikoisyhtyeensä jälkeen erääksi koko Suomen suurimmista popparisuosikeista. Nuorgam pitää tätä hyvänä strategiana.

Video ei ole enää saatavilla

Oheisvasara –> Mariska

Vuonna 2002 ”tämän” tarkastamaan kehottamalla kotimaisen hiphopin ykkösnaiseksi noussut Anna Maria Rahikainen on sittemmin kiilannut suomipopin eturiviin jazzahtavaa iskelmää esittävällä Mariska & Pahat sudet -kokoonpanollaan, jonka tuorein levy Kukkurukuu nousi maamme albumilistalla peräti kolmanneksi. Ennen räp- tai popuraansa Mariska hankki kannuksiaan punkrockyhtyeessä Oheisvasara. 1990-luvun jälkipuoliskolta aina uudelle vuosituhannelle aktiivinen yhtye julkaisi sekalaisten pikkulevyjen lisäksi yhden albumin, Halla Julkaisujen kautta vuonna 1998 ilmestyneen Vasaranmerkin. Kiinnostavaa kyllä, Englannissa opiskellessaan Mariska lisäksi kuului kosketinsoittajana kaksi albumia tehneeseen post-hardcore-yhtyeeseen Stratford Mercenariesiin, jonka jäsenistöllä oli kokemusta niinkin olennaisista punksuuruuksista kuin Crassista, Dirtistä ja Buzzcocksista.

Video ei ole enää saatavilla

Risto söi tähtisädetikun.

Otsikko vihjaa, että tästä alkaa Riston toinen vaihe. Näin asia tosiaan onkin: olkaa valmiina vaikuttumaan.

Riston kolmannessa levyssä Sähköhäiriöön (2009) oli ennen kaikkea se ongelma, että lievässä väsähtäneisyydessään se alkoi hiljalleen kaivaa maata kahden ensimmäisen klassikkoalbuminkin alta. Yhtäkkiä tuntui siltä, että herra Ylihärsilän mielenterveyspop noudattaa toistettavissa olevaa kaavaa: tragediaa, julmuutta, empatiaa, kirosanoja ja vinoa huumoria sopivassa sekoitussuhteessa. Näin saadaan aikaan lauluja, jotka ”naurattavat, hirvittävät ja koskettavat”. Lainausmerkit siksi, ettei tuo tunnereaktio enää kolmen albumin jälkeen irronnut kuin kovalla psyykkauksella.

Tämä on epäoikeudenmukaista, sillä kyllä Risto ja Aurinko aurinko plaa plaa plaa ovat edelleen kiistatta mestariteoksia. Niiden sisältämä musiikki ei juuri muistuta mitään Suomessa tai muuallakaan niitä ennen luotua, vaikka ristiriitaisten sävyjen harmoniassa onkin tunnetusti paljon samaa Gösta Sundqvistin tekemisten kanssa.

Vaan ei ole enää. Yli neljän vuoden levytystauko on tehnyt Ristolle pelkästään hyvää. Oikeastaan aivan hämmentävän hyvää. Tässä on kyse jostain ihan muusta kuin viime vuosikymmenellä, mutta ääni on silti tunnistettavasti Ylihärsilän. Tällaiseen uuden vaihteen löytämiseen ylivoimainen valtaosa lahjakkaistakaan artisteista ei pysty koskaan.

Kuluneena vuonna on ilmestynyt melkoinen liuta kotimaisia tulevia klassikkolevyjä, jotka uivat todella synkissä vesissä. II liittyy joukon jatkoksi. Nyt huumori pilkahtelee enää ylihärsilämäisen suorasukaisissa lauseenparsissa, mutta sisältö on kauttaaltaan pikimustaa.

Koska kuolema on ihmiselämän synkin mahdollinen aihe, ei ole yllättävää, että tällainen levy käsittelee paljolti juuri sitä. Ilmeisiä tulokulmia Ylihärsilä kuitenkin karttaa. Hyvästä esimerkistä käy metallinkylmänä dub-balladina soiva Vanhus. Minimalistinen teksti on riisuttu kaikista sävyistä ja pakottaa kuulijan tarkastelemaan kuolinvuoteellaan makaavan ikäihmisen viimeisiä hetkiä ulkopuolelta – mutta läsnä on toinenkin tarkkailija.

”Paikalla on kuoleman enkeli
paikalla on kuoleman enkeli
tuossa
tuossa
tuossa”

Ylihärsilä laulaa mietteliään toteavasti kuin Joose Keskitalo, joka viihtyy vanhojen hautausmaiden sijaan 16-kerroksisten sairaalarakennusten ruumishuoneilla.

”Tuossa”-sanan mantramainen toisto kylmää ydinluuhun asti. Tulee tarve kääntyä katsomaan olkansa yli, että onko se siinä, musta varjo, joka vie jonnekin.

Vanhus on levyn selvimmin yhden ihmisen kuolemaa käsittelevä laulu; siitä käsin teemat laajenevat vain entistä suurempiin ja vaikeammin haltuun otettaviin: uskonto, ihmiskunnan kohtalo, pelastuksen mahdollisuus, maailmanloppu, kärsimys, väkivalta.

Turvaluola-avaus implikoi, että maailmassa voi tuntea olonsa turvalliseksi vain tottumalla ”kidutukseen ja kuolemaan”. Ne ovat tosiasioita joka tapauksessa; niiden kokeminen poikkeuksellisiksi asioiksi on se, mikä saa meidät ahdistumaan. Mikä estää meitä olemasta ihan kaikki? esittää jo otsikossaan varsin perustavanlaatuisen kysymyksen. Sortuvan kaikkeuden viimeinen olento mahtuu ehkä parhaiten paljon puhutun scifi-teeman alle, mutta nähdäkseni se esittää vienon toiveen, että yhteiskunnan väistämättömästä romahduksesta seuraisi sittenkin välivaiheen jälkeen jotain uutta ja kestävämpää. Tälläkin ajatuksella on tietysti paitsi yleinen, myös yksityinen ulottuvuus. Kuolema on henkilökohtainen maailmanloppu ja subjektiivisen kaikkeuden sortumista; elämä jatkuu – toistaiseksi – jälkipolvissa.

Sitten on tietysti kaikissa näkemissäni arvosteluissa ansaitusti erityisasemaan nostettu Uskotko Jeesukseen Kristukseen? Se tulee jäämään klassikoksi ihan kertosäemantransakin takia:

”Uskotko Jeesuksen Kristukseen
Jumalan ainoaan poikaan, meidän herraamme
ota se minkä voit hänestä sydämeen
sillä kuolema tulee nyt”

Kukaan tuon kerran kuullut tuskin pystyy enää sitä unohtamaan. Tekstin tarina väkivaltaisesta ja humalaunenhoureisesta kohtaamisesta Vantaalla personoi kuoleman meihin kaikkiin: meillä on kyky tuottaa sitä, ja varsinkin kokea se. Risto on rakentanut tässä mestarillisen pienoisnovellin, jonka jokainen yksityiskohta on piirretty huikealla tarkkuudella. Tarinankertojana hän on ollut hyvä ennenkin, mutta kuvallinen puoli on vasta nyt saatu täysillä mukaan. Tämä on varmaankin paras tänä vuonna julkaistu lauluteksti, eikä huikeisiin korkeuksiin kasvava ja musertavana kuulijan päälle romahtava sovitus asioita huononna.

Musiikillinen oivalluskyky on toki muutenkin olennainen osa II:n vaikuttavuutta. Jos Risto on aiemmin taipunut diskoilusta ja elektropopista garagerokkaukseen, niin nyt linjaa on yhtenäistetty ja samalla viety rohkealla kädellä takavasemmalle. Loppukesästä ilmestynyt Tiedän millainen on ihminen -sinkku herätti tuolloin kummastusta vocoder-vokaaleineen ja minimalistisine elektrotaustoineen, mutta albumilla koneistetut ja akustiset elementit yhdistyvät loogiseksi kokonaisuudeksi. II ei rokkaa, edes huutoetäisyydelle moisesta se tulee vain Sortuvan kaikkeuden viimeinen olento -biisin robottimaisessa rautalankakitarariffissä. Mistään syntikkapoppailustakaan ei silti todellakaan ole kyse. Elektronisista taustoista tulee eniten mieleen Kraftwerk (mikä on todellakin kehu), mutta päälle kasataan akustista kitaraa, puupuhaltimia, ihmisnero Pekko Käpin upean häiritsevää jouhikkoa ja pisteenä iin päällä muutamassakin biisissä maailmanlopun kuorolaulua, joka soi pakahduttavan mahtipontisena, mutta rajan takana.

Nyt ollaan kuulkaa todella syvällä ytimessä. Kun taide tarttuu isoimpiin mahdollisiin asioihin, nousee niiden tasolle, pelottaa ja rohkaisee ja mykistää samaan aikaan ja tekee tämän kaiken täysin omaäänisesti, silloin taide tekee itsestään Merkittävää isolla kirjaimella, etenkin yhteiskunnassa, jota II-levyn aiheiden pohtiminen ei keskimäärin voisi vähempää kiinnostaa.

Tämän levyn myötä Risto Ylihärsilä pitäisi julistaa kansallistaiteilijaksi, kuten tietysti Joose Keskitalo, Pekko Käppi, Jaakko Laitinen, Asa, Yona ja moni, moni muu – niin moni, että taas kerran niin sanottu populaarimusiikki vaikuttaa rohkeimmin ja parhaiten ihmistä, yhteiskuntaa, elämää ja kuolemaa käsittelevältä taidemuodolta tämän päivän Suomessa.

96 Tämä on viimeinen Nuorgamiin kirjoittama levyarvosteluni. II on varmasti yksi parhaista tänne arvostelemistani levyistä. Pistemäärät ovat aina olleet ohjeellisia, ja nyt tekee mieli olla avokätinen. II on sen ansainnut: tämä levy tulee pysyttelemään kanssani kauan.

Video ei ole enää saatavilla

Risto 12.01.2013 Suisto-klubi, Hämeenlinna.

Äänet paukkuvat Risto Ylihärsilän päässä. (Kuva: Tomi Palsa)

Yksitoista Nuorgamin kirjoittajaa kertoo suhteestaan 2000-luvun parhaaseen kotimaiseen popkappaleeseen. Onneksi olkoon, Risto.

”Lähdin luoksesi junassa pummilla
Olisi pitänyt tietää että kyllä ne vessan oven avaa
Jouduin Riksussa pois puoli yhden aikaan koitan taas aamulla uudestaan

Olin yötä kerrostalon lehtiroskiksessa
Tein sulle paperiruusun Seuran kannesta
Ja kun viimeinkin pääsin sun luokse voisit ees oven aukaista”

Tasapainoilevaa draamaa

Juuso Janhunen

”En nykyään jaksa Riston musiikkia ollenkaan, mutta Nina, olen palasina on siinä määrin osa musiikinkuluttajan historiaani, että pakko sitä oli tälle listalle äänestää. Ilmestyessään kappale edusti minulle suunnatonta ahaa-elämystä. Lukioikäisen, maailmaan aivan liian totisesti suhtauneen nuorukaisen tajuntaa kappale järisytti vieraantuneisuudellaan ja sopivasti aukkoja sisältävällä tarinallaan.

Pohjimmiltaan ahdistavaa tarinaa lähestytään sellaisessa vimmalla, että yksi askel pidemmälle muuttaisi kappaleen tragediasta komediaksi, ja juuri sellaista on hyvä draama. Koko kappalehan on lapselliseksi kääntyvän rypemisen ja pohjattoman lohduttomuuden häilyvällä rajalla tasapainoilua. Tottakai sellainen vetoaa yliherkkään nuoreen, ja jättää voimakkaan muistijäljen, jota vaalin vieläkin, vaikken enää jaksakaan yhtyeen patetiaa ja neuroosikertomuksia.”

Elämä vain on

Aleksi Kinnunen

”’Olin yötä kerrostalon lehtiroskiksessa. Tein sulle paperiruusun Seuran kannesta.’

Oliko kertoja todella heitetty junasta Riihimäellä – kuten voi ymmärtää – ja kömpinyt paremman puutteessa heikohkoon punkkaan.

Vai tapahtuiko kaikki kertojan päässä?

Ristossa ei innosta niinkään sävellykset (olkoonkin, että Ninan lauluriffi on aivan järjettömän tehoava) vaan onnistunut heittäytyminen ja sanoitukset, joita voisi paremman ilmaisun puutteessa kutsua psykoottiseksi realismiksi. Kuvaukset ovat tarkkoja, mutta ne tuoksahtavat laitapuolen elämältä, joka voi kohdata kenet vain, missä tahansa, tahtomatta.

Kertoja on ehkä hairahtunut polulta tai vain tavallisen surullinen outsider, ehkä putkahtanut maailmaan syntymähumalassa. Silti kertoja ei tunnu järin pettyneeltä kohtaloonsa. Elämä vain on.

’Tulkaa tänne pikkuoravat, tartten teitä’, ’känninen kotka lentää taivaalla’, ’se on aina rauhoittava näky, kun ilta-aurinko tekee vastapäisestä talosta Homer Simpsonin kasvot’, ’lapsiveden vielä valuessa juoksin ja juoksen vieläkin’ ja niin edelleen.

Kuka, missä, milloin? Häikäisee. Sydäntä särkee. Olen palasina.”

Viima yltää ytimiin

Auroora Vihervalli

”Se on se koko kappaleen läpi tikittävä kosketinsoitinkuvio, joka muistuttaa junan etäistä kalsketta. Suunta on pohjoiseen, Helsingistä Tampereelle. Kappale liikkuu.

Se on se yhden vokaalin taustalaulu, jota ei saa karkotettua kantapäiltä. Välillä se katkeaa, mutta ennen kuin ehtii vilkaista taakseen, laulu on kintereillä jälleen.

Se on graniitista ja teräsbetonista tehty Hämeensilta, jota ylittäessä viima yltää ytimiin. Se on se, kun ovea ei avata.

Nina, olen palasina on 2000-luvun paras kotimainen kappale, koska se haastaa kuulijan empatiakyvyn ihailtavalla tavalla. On raskasta ymmärtää, miksi laulun Nina ei avaa oveaan kertojalle. Mitä useammin kappaleen kuuntelee, sitä selvempää se on: kertoja on epätasapainoinen, arvaamaton ja vaarallinenkin. Hän tarvitsee apua.

Kappale vetää myötäelämään ahdistavan tilanteen. Sellaista arvostaa aikana, jolloin sympatia on yhtä harvinaista kuin empatia.

Biisin loppuessa mielessä pyörii vain kaksi toivetta: että Nina pitää ovensa kiinni ja joku soittaa paikalle ambulanssin.”

Krapulainen havainto maailmasta

Ville Aalto

”Riston yhteydessä muistetaan aina mainita arvaamattomat, raivokkaat keikat, häpeilemättömät sanoitukset ja yleinen anarkistinen ote musiikin tekemiseen.

Aivan turhan usein sivuutetaan se, että herra Ylihärsilä on täydellisyyttä tavoitteleva tuottaja, jonka kappaleiden taustalla on paljon enemmän työtä ja ajatusta kuin niiden rosoisesta ulkokuoresta voisi päätellä.

Nina, olen palasina ei sisällä yhtään turhaa elementtiä. Piano kilkattaa kiskoilla Tampereelta Riihimäelle, kitara surisee öisenä hälynä yösijaksi valikoituneen roskalaatikon ulkopuolella. Nainen huhuilee kertojan pään sisällä ja muistuttaa menneestä mokailusta.

Kappaleen jokaisessa raidassa on klassikkouden siemen. Äänikuva on kuin krapulainen havainto maailmasta – samaan aikaan liian tarkka ja aivan sumuinen.”

Kultaisen sateen katveessa

Antti Lähde

”Olin 2000-luvun alussa puolet piskuisesta indielevy-”yhtiöstä”, joten aika ajoin postiluukustani putoili demoja – ei sillä, että olisin niitä aktiivisesti kaivannut. Silloin tällöin kouraani iskettiin myös puolivalmiita levyjä, jotka olivat vailla julkaisijaa – useimmiten täysin perustelluista syistä.

Jotenkin (tarkemmat olosuhteet olen jo armollisesti unohtanut) päätyi kuultavakseni myös Risto-yhtyeen esikoisalbumi, joitakin aikayksiköitä ennen kuin Fonal Records sen lopulta julkaisi. Muistan, kuinka pyörittelin päätäni levyn soidessa ensimmäistä kierrostaan. En ollut oikopäätä julkaisemalla levyä, jonka ensimmäisessä kappaleessa lauletaan pissasuihkuista (Sade, kultainen sade). Mutta minä olinkin ’levy-yhtiön jätkä’, ja mitäpä sellainen mistään ymmärtäisi.

Olin jo ehtinyt nähdä Riston livenä, bändin ensimmäisellä keikalla Tampereen Telakalla. Tiesin Risto Ylihärsilän luonnollisesti mahtavasta Kukka-yhtyeestä – jolta taisin nähdä kaikki Tampereen-keikat yhtä lukuun ottamatta – enkä oikein osannut kuvitella häntä rockyhtyeen keulahahmona. Mutta minä olinkin ’levy-yhtiön jätkä’.

Keikka Telakalla oli kaikesta päätellen syksyllä 2003 (tarkemmat olosuhteet olen jo armollisesti unohtanut) ja jos jotain, niin se oli hyvin epätasainen. Osa biiseistä kuulosti melko hirvittäviltä ja itse bändi epäpyhältä sekoitukselta Ultra Brata ja sellaista Kauko Röyhkää, joka on kaikkea muuta kuin ’tyttöjen ystävä’.

En muista, soiko Nina olen palasina jo Riston ensimmäisellä keikalla, mutta muistan hetken, jolloin tajusin, ettei se olekaan bändin pakanallisen esikoisalbumin ainoa hyvä kappale. Toisena aukesi Unessa mies, valveilla nainen, kolmantena Kateelliselle ystävälle. Lopulta antauduin innolla jopa kultaisen sateen kasteltavaksi.”

Mestarillinen novelli

Arttu Tolonen

”Jos pitäisi valita suomalainen rock-sanoitus joka minua on eniten säväyttänyt, se olisi tämä. Olen aina pitänyt esimerkiksi ZZ Topin, Camper Van Beethovenin ja ajoittain Steely Daninkin lyriikoissa siitä miten ne onnistuvat kertomaan hienoja tarinoita äärimmäisen ekonomisesti. Sellaisia elämänmakuisia. Jenkeillä nyt on verissään joku novellikirjailun nerous muutenkin, ihan Poesta ja Hawthornesta Carverin kautta nykypäivään.

Nina, olen palasina on samaa tasoa. Hieno novelli, jonka pohjalta voisi heittämällä tehdä hienon lyhärin, jossa olisi taatusti mehukas rooli Mikko Koukille.”

Risto-yhtyeen kitaristi on Tuomas Eriksson. Yhtyeessä soittavat nykyään myös basisti Minna Kortepuro ja rumpali Alina Toivanen.

Nosta kädet pystyyn ja luovuta

Samuli Knuuti

”Dingon kappaleessa Rhonda Rhonda (1994) Neumann lauloi ikimuistoisesti ’Rhonda sinä kana, olet itse saatana’. Lähes yhtä viiltävään rinnastukseen yltää Risto omassa kappaleessaan, jonka kertosäe nerokkaasti nostaa kappaleen säkeistöjen renttudraamasta kohti syvempää ja riipaisevampaa oman voimattomuuden tunnustamista.

Nina, olen palasina on laulu antautumisesta, siitä kuinka joskus on pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa tahtonsa korkeammalle voimalle, joka tässäkin tapauksessa on nainen. Arkinen suomalaisen naisen nimi saavuttaa tässä kontekstissa liki pyhimyksenomaisen auran.

Riston kappaleen vaikutusvallasta kertoo sekin, että Regina julkaisi sille vuonna 2009 rinnakkaisteoksen Olen häviöllä, Pauli. Tai jos ei kirjoittanut, sellaisena sen voi ainakin kuulla ja sellaisena kuunnella.”

Baabelin tornin tuho

Jean Ramsay

”Epätoivo. Siitä on hyvät pop-laulut tehty. Pitää olla joku paikka johon pyrkii, joku yhteys jonka haluaa saavuttaa. Riston Nina, olen palasina on tällainen laulu. Siinä päähenkilö yrittää kaikin keinoin päästä Ninansa luo. Jos kolmanteen säkeistöön on uskominen, on päähenkilö juossut jo lapsiveden puhkeamisesta asti, pyrkinyt takaisin johonkin määrittelemättömään yhteyteen.

Päällisin puolin kysymys on rakkaustarinasta. Sen taustalla on kuitenkin sellaisia ur-myyttejä kuin karkotus paratiisista, kaikkein perustavalaatuisimman alkuperäisen yhteyden hajottaminen. Risto on Aatami, Nina Eeva. Jopa Tampere näyttäytyy veljessurman paikkana, jossa Kain tönäisee Abelia baarissa, ilmeisen kohtalokkain seurauksin. Kappaleen teemoja ovat siis syntiinlankeemus ja väkivalta, ja välimatkat, jotka niiden seurauksena ihmisten välille syntyvät.

Kappaleen lopussa oleva häly on kuin Baabelin tornin tuho, hetki jolloin Jumala sekoittaa ihmisten kielet ja ihmiset hajaantuvat ympäri maailmaa. Tuon tapahtuman jälkeen ihmiskunta on ollut palasina, ja Risto on vain yksi meistä. Lopun ’nina/sina’ korostaa sitä miten lähellä sanat ovat, mutta alleviivaa sitä, että ne ovat silti kaksi, ei yksi.”

Näennäisen naiivi tragedia

Joonas Kuisma

”Nina, olen palasina ei ole suosikkikappaleeni Riston tuotannossa. Edelle kiilaavat Aurinko Aurinko plaa plaa plaa -levyn Diskopallo ja Rakkauden avaruusraketti. Nina, olen palasina on kuitenkin kappale, joka vainoaa minua pahimmin. Kun vain ajattelen sen nimeä, jää aavemainen naisen ujellus soimaan päähäni koko päiväksi.

Kun vaihdan junaa Riihimäellä, nousevat mieleeni puhujan kokemukset lipuntarkastajien kanssa ja paikkakunnan viikkolehtien täyttämät paperikorit. Aina, kun tapaan naisen nimeltä Nina, tai edes Niina, tekee mieleni avautua hänelle olevani aivan palasina.

Nöyryytetyn, oven taakse jääneen tamperelaisen poikaystävän tavoin minua ei lopulta kuitenkaan vainoa kappaleen sävelmä. Ei kilkuttava syntetisaattori, särötetty kitarakierto tai se fantastinen kertolaulu. Aivojeni poimuihin on tatuoitu nerokas teksti. Pienin, lähes impressionistin vedoin hahmoteltu näennäisen naiivi tragedia. Suuri, häpeillen ja selitellen kerrottu tarina, joka alle viidessä minuutissa hahmottelee kokonaisen ahdistuneen yhteiskunnan.”

Äänet paukkuvat päässä

Niko Vartiainen

”Kun 2000-luvun parhaiden kotimaisten kappaleiden listaa katsoo taaksepäin, voi vain ihailla, miten hieno sukupolvi nuoria sanoittajia Suomeen on 2000-luvun aikana syntynyt. Paula Vesalan suorapuheiset ja usein synkeät mutta kauniit ihmissuhdekuvaukset, Joose Keskitalon räkäinen Raamattu-blues ja Asan yhteiskunnan monimuotoisuutta ruotivat riimit ovat vain osasia siitä neroudesta, mitä suomen kielellä on tällä vuosituhannella osattu saada aikaan. Nämä nuoret sanoittajat toimivat tietoisina maamme sanoitusperinteestä, mutta rikkovat sen kaavoja tehdäkseen mitä haluavat.

Yksikään ei ole kuitenkaan ollut yhtä omaleimainen kuin Risto Ylihärsilä. Hänen äkkivääryyttään, antaumuksellisuuttaan, haurauttaan, huumoriaan ja tarkkanäköisyyttään olisi mahdoton kopioida. Jos häntä ei olisi olemassa, hänet olisi erittäin vaikea keksiä tyhjästä. Risto on kuitenkin nyt meidän lahjanamme ja on jo kolmen albumin jälkeen erottamaton osa suomalaista rock-lyriikkaa.

Exänsä luo palaavasta, lievästi sanottuna töpeksineestä miehestä kertovan Nina, olen palasina -kappaleen ensiviehätys tulee juuri tekstistä. Pienet yksityiskohdat, kuten Seuran kannesta leikattu paperiruusu, jäävät heti mieleen. Kappaleen kliimaksi olisi voinut jäädä lapsiveden valumiseen, mutta lopun äänikollaasi paljastaa Ninan olevan täysivaltainen popklassikko myös sävellyksenä.

’Loppupeleissä tuli sitten kokeiltua vielä kaikkea paperinleikkelytekniikkaa ja mietittyä miten saisi mahdollisimman hyvin kuvattua sitä, kun mieli järkkyy ja äänet alkavat paukkua päässä’, Ylihärsilä on sanonut haastattelussa. Äänet paukkuvat päässä, hiljaisuus saapuu ja kappaleen kertojan kohtalo jää auki. Ei auta kuin kuunnella uudestaan.”

Maailman parasta motorik-iskelmää

Oskari Onninen

”Peitsamo Leavings plaa plaa plaa. Ristosta kirjoittaessa maamme musiikkiskribentit tuntuivat juuttuvan tarkalleen suomirockdiskurssiin. Risto laulaa suomeksi, joten hän asettui samalla suoraksi osaksi jatkumoa, vaikka hänen arkirealisminsa on aina ollut enemmän säröille hakattua kuin leavingsiaanisen lohdutonta tai naiivia Peitsamon tapaan.

Mutta kuten Leevienkin, Riston musiikki on täynnä suomenkielisyyden varjoon jääneitä viitteitä niin klassisen kuin vinksahtaneemman popin historiaan. Kotimaisten bändien sijaan Riston musikaalinen sielu on aina heijastellut erityisesti 1980-luvun taitteen kokeellisemman siiven post-punkia. Sen kuulee Ninastakin, joka on sitä nerokkainta a-a-a-aa-koukkuaan lukuun ottamatta kuin Wirea. Eli tuo koukku huomioiden siis vielä vähän enemmän kuin Wire.

Live!-albumilla kappale on vääntynyt Neu!:n sukuiseksi bipolaarikrautiksi, jossa mekaaniseen tunteettomaan kolkotukseen yhdistetään Riston maaninen karjunta, laulu ja ulina.

Ja kun Risto esiintyy yksin syntikoineen, Nina on rujoudessaan silkkaa Suicidea. Kaikessa maanisuudessaan biisi on sovituksesta maailman parasta motorik-iskelmää. Se on vasta pienin syy, miksi Risto kuuluu Göstan ja Karin kaltaisten legendojen rinnalle, eikä vain heidän perijäkseen.”

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Risto ja Nina livenä vuoden 2007 Provinssirockissa.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

9. tammikuuta 2004 – Hanna Pakarinen valittiin Suomen ensimmäiseksi Idols-voittajaksi.

Risto / Risto Ylihärsilä (vas.) sekä Minna Kortepuro 13.05.2012 Peve-fest, Klubi, Tampere.

Arvatkaapa, mille minä nauran!

Yhtyeeseen kuuluvat:

Barry Andrewsin Disko on 24-vuotiaan Jukka Hervan pseudonyymi.

Syntetisaattoria ja kitaraa soittava Herva on ollut aiemmin mukana muun muassa yhtyeissä nimeltä Riukupastori!, Avaruuskaiut, Vindi Karlos ja Aikuinen Nainen.

Koska perustettu ja missä? Barry Andrewsin Disko -nimellä Herva on tehnyt musiikkia kesästä 2007 alkaen. Alkujaan Herva on Rovaniemeltä, josta hän on valunut Jyväskylän ja Kokkolan kautta Turkuun.

Julkaisut:

Boom Boom -EP (ROH-tapes, C-kasetti & CDR, 2010)
Vedenalainen nauha -mixtape (Omakustanne, C-kasetti, 2010)

Barry Andrewsin Diskolta ilmestyy kokopitkä albumi ensi vuoden puolella Fonalilta. Hervan sanojen mukaan se on melko samanlaista kuin aiemmatkin julkaisut, mutta erilaisilla sävyillä ja rikkaammalla soinnilla.

Todennäköisimmin Barry Andrewsin Disko…
…täyttää höyhensaarten tanssilattian.

Epätodennäköisimmin Barry Andrewsin Disko…
…nähdään Huomenta Suomen esiintyjävieraana.

Levyhyllyssä Barry Andrewsin Diskon voi sijoittaa:

Lapsuuden animaatioiden, rakkaimpien dream pop -levyjesi ja Pekka Strengin ulottuville.

Miksi Barry Andrewsin Disko on hyvä:

Uninen lo-fi-elektro kuulostaa enemmän haukotuksia kuin ihastuneita huokauksia aiheuttavalta ajatukselta. Silti Jukka Hervan musiikkia voisi kuvata juuri noilla sanoilla, lisäten että se on persoonallisinta suomenkielistä musiikkia, jota maassamme on vähään aikaan kuultu. Absurdeista sattumista tai unista kertovat sanoitukset tuovat mieleen Riston tai Paavoharjun. Lampaita-kappaleen laiskat ja venyvät urut tuovat mieleen alkuaikojen Beach Housen, kun taas vaikkapa Boom Boom II:n ja Alfhildin kaikuisat, kaihoisat ja aurinkoinset äänimaailmat puolestaan kuulostavat kokeellisempaan asuun editoidulta Muumi-animaatioiden ääniraidalta.

Barry Andrewsin Disko kolmella sanalla Jukka Hervan mielestä:

”Ihan kivaa musiikkia… On aina yhtä piinallista kun keikkajärkkärit kyselee jotain esittelytekstejä tapahtumamainontaa varten.”

Mitä kappaletta toivot DJ:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?

”Kissin I Stole Your Lovea tai Van Halenin Dreamsia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Haluaisin sanoa, että Tom Waitsin Aliceä tai Tim Buckleyn Happy Sadiä. Voi kuitenkin olla, että Dream Theaterin Scenes From A Memory vie silti voiton.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?

”Kuuntelen kyllä mielelläni monenlaisia juttuja. Hankala nostaa mitään ylitse muiden. Musiikkiahan se vaan on!”

”Vasta kuulin livenä muun muassa Ignatzia ja Fricara Pacchua. En ollut aikaisemmin juuri kuullut heitä, ja molemmat olivat mielettömän hyviä. Myös monet kaverit, esimerkiksi Puiset Heilat tai Rambling Boys tekevät parasta musiikkia, ja on mukava seurata kavereiden juttuja vähän lähempää. Sitten on tietty kestosuosikkeja, joiden jutut kuulostavat aina parhaalta. Esimerkiksi joku Tom Waits nyt tuntuu aina tärkeältä.”

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

”Sinua, sinua rakastan /
yö painaa päähäni pimeän seppeleen /
jotta en sinua näkisi”
(Kaj Chydenius: Sinua, sinua rakastan)

Video ei ole enää saatavilla

Mistä juontuu musiikkisi unenomaisuus tai öisyys?

”Öisissä tunnelmissa on tiettyä haikeutta ja kaipuuta muualle. Ehkä unenomaisuuden kautta pääsee lähemmäs kaikenlaisia toiveita ja pelkoja. Vähän menee latteuksiksi tosin. Näitä on hankala selittää, mutta tietyt musiikilliset ratkaisut, kuten tumma sointi ja kaikuisuus, tuntuvat ohjaavan kuulijaa ja yhtä lailla minua ajattelemaan yötä ja unia.”

”Toivottavasti noissa biiseissä on muitakin kuin öisiä sävyjä. Uudemmissa jutuissa ainakin on toivottavasti vähän päivänvaloa ja konkretiaa.”

Barry Andrews lauloi XTC-yhtyeen ensimmäisillä levyillä ja on jälkeenpäin ollut myös kuvanveistäjä. Mistä taiteilijanimesi on peräisin, ja onko XTC sinulle läheinen yhtye?

”Keksin Barry Andrews -nimen lukiossa tehdessäni joululevyä kavereille lahjaksi. Nimi kuulosti joltain kornilta amerikkalaiselta soul-laulajalta ja huvitti minua. Kuulin pari vuotta sitten, että sellainen tyyppi on oikeasti olemassa. En ole vielä kuullut XTC:tä. Irlannissa on myös Barry Andrews -niminen poliitikko.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

”Puisia Heiloja, erityisesti tänä syksynä ilmestyvää Viihdetaiteilija -kasettia. Joitakin ECM-levy-yhtiön jazz-levyjä saattaisin helposti suositella, vaikka Arild Andersenia.”

Päähän kohdistuvat iskut by Puiset heilat

Minkä jo-tehdyn albumin haluaisit olla tehnyt ja julkaista omissa nimissäsi juuri tällä hetkellä?

”Otto Donner Treatment: En soisi sen päättyvän”

Video ei ole enää saatavilla

Mihin yhtyeeseen tai artistiin musiikkisi vertaaminen imartelisi sinua kaikkein eniten?

”Wagneriin, ei kun… Kaiketi johonkin sellaiseen, joka tekee vilpitöntä musaa. Vaikkapa Kari Peitsamo tai Pekka Streng. Olen kuullut musiikkiani verrattavan ainakin Ristoon ja Animal Collectiveen. Se on ollut ihan mukavaa, koska tykkään kyllä molemmista ja kuuntelen heitä aina silloin tällöin.”

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

”Radiohiljaisuus.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?

”Junnu Aaltonen fonissa, Moondog rummuissa, Nina Simone pianossa, Anki Lindqvist laulaisi ja Beck tuottaisi.”

Miltä se kuulostaisi?

”Miksihän minä nyt nuo valitsin? Kai sen pitäisi hyvältä kuulostaa, mutta en ole kyllä ihan varma. Veikkaan kyllä, että nuo kaikki osaisivat kyllä soittaakin keskenään. Kai tuo olisi herkkää jatsia ja folkia, ellei tuo Beck jotenki pilaisi sitä. Voisihan tuon tietty pilata jotenkin hyvälläkin tavalla.”

”En tiedä onko siinä järkeä, että Nina Simone soittaa vain pianoa, sillä hän on myös maailman paras laulaja. Tykkään kyllä myös erityisesti hänen pianonsoitostaan. Simonen laulu saattaisi tosin peittää Ankin laulun kokonaan.”

”Ehkä se Beck vois myös mekastaa siellä tarkkaamon puolella, ettei olisi ihan niin iisiä.”

Barry Andrewsin Diskon voi nähdä livenä esimerkiksi Tampereen Hertassa 4.11. ja John Mausia lämmittelemässä Turun Dynamossa 14.11.

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net

Pyyhkikää perseenne, toivoo Risto. Kuva: Tomi Palsa

Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilän alterego Risto piirtää vinksahtaneen huuruisen kuvan kolmikymppisen fiktiivisen henkilön arjesta. Risto on esittänyt Ristoa niin tehokkaasti, että välillä tämän maailman Riston ja rinnakkaistodellisuuden Riston persoonallisuudet tuntuvat sekoittuvan mielenkiintoisella tavalla keskenään.

Ensimmäiset kokemukset Risto-yhtyeestä ajoittuvat vuonna 2004 ilmestyneen nimeämättömän albumin tienoille. Räävittömyyden ja psykedelisyyden koukuttava cocktail iski täysillä.

”Levy-yhtiön jätkät roudaa tänne kaikenlaista paskaa
Minä en pistä nimee vittu mihinkään teidän papereihin
Pyyhkikää perseenne niihin
Pyyhkikää perseenne, saatanan apinat, oujee!”

”Minä lennän Meksikoon ja oon siellä kauan
lentoemot ei anna ees puristella
ja kapteeni näyttää ihan hirveeltä runkkarilta
kohta vedän turpiin kaikkia
ja pyyhin perseen teiän naamaan
minä lukihen itteni vessaan
ja oon sielä niin kauan että vittu kuolette”

Terävimpänä muistikuvana mielessäni elää nousemiseni Riston keikalla lavalle vuoden 2008 Ylioppilasteatterifestivaalin päätöstapahtumassa Tampereen Tulliklubilla. Tein Pervormanssiryhmä Häiriköiden kanssa kantaaottavaa performanssia ”Free Tibet” -hengessä. Yhtye oli heti juonessa mukana. Henkilökohtainen rakkaus Riston musiikkin hitsattiin viimeistään tuolloin sieluuni.

Ylihärsilä on onnistunut luomaan oman musiikillisen universuminsa Kari Peitsamon, Leevi & The Leevingsin ja tuhdin psykedelia-annoksen saaneen vinoutuneen popin ja rockin laskimoverestä. Ristosta tekee mielenkiintoisen hänen kursailematon ja arvaamaton tapansa tehdä musiikkia. Arkipersoonallisuuden ja fiktiopersoonallisuuden häilyväisyys tekee Ristosta vaarallisen. Siitähän rock-musiikissa on nimenomaan kyse. Jännitteen luomisesta.

Video ei ole enää saatavilla

Musiikillisesti Risto liikkuu virtuoosimaisen taitavasti diskorockista rokkiräminän kautta vinksahtaneisiin, mutta hentoihin poplauluihin. Välillä hyvinkin kokeellisen musiikin värittää ja elävöittää kuitenkin aina miehen ydinosaaminen – mielisairaat sanoitukset. Riston taito rakentaa rooliansa näiden tekstien kautta varmistaa sen, ettei häntä voida sulkea pois mietittäessä tämän vuosituhannen omaperäisimpiä suomalaisartisteja.

Eikä miehen sävel- ja sanoitussuoni osoita ehtymisen merkkejä. Viimeksi Ristosta on kuultu 176-671 (Ensimmäiset askeleet) -kokoelmalta löytyvän Lyö-kappaleen muodossa. Se osoittaa, että Risto on valmis uuteen hyökkäyseen. Ote todellisuudesta vieraantumiseen on entistä vahvempi.

Video ei ole enää saatavilla

Musiikillinen itsevarmuus ja usko omaan tekemiseen huokuvat uudesta materiaalista. Riston ei tarvitse enää osoittaa sormella. Hänen sanoitukselliset vivahteensa ovat entistä hienovaraisempia.

Kaiken suitsutuksen lisäksi ei sovi unohtaa yhtyeen intensiviteettiä livenä. Koko bändillä keikkaillessaan Risto imaisee innokkuudellaan mukaansa. Riston soolokeikoilla taas kappaleet muotoutuvat pianon takana istuvan miehen käsissä ihan uusiin sfääreihin. Samoista lauluista hän saa elävänä rakennettua täysin erilaisia tunnelmia kantavat kokonaisuudet.

Video ei ole enää saatavilla

Vaikka Risto Fonal-levy-yhtiön kontekstissa näyttää edustavan sen popimpaa laitaa, yhtye on hienovaraisemmin äkkiväärä kuin kollegansa. Riston linssien läpi paljastuu karulla tavalla nyky-yhteiskunnan taittovirhe. Tietystä kulmasta lähestyttessä Ylihärsilän sanoituksissa voi kuulla myös ympärilläolevan maailman kieroutuneisuuden kommentointia.

Vai onko kaikki sittenkin pelkästään Risto-hahmolle rakennettua roolia? Mene ja tiedä.

Silvia tunnustaa olevansa Spotify-takinkääntäjä.

Silvia Modig, 34, toimittaja, vasemmisto (61 – Helsinki)

www.silviamodig.fi

Mikä on soittolistasi nimi?

”Kotimaista ajatuksella.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Suomessa tehdään mielettömän hienoa musiikkia, ja valitsin listalle vain suomenkielisiä kappaleita, jotka tarjoavat myös hieman ajateltava.”

Keille ihmisille suosittele soittolistaasi ja miksi?

”Ihan kaikille. Yksi Spotify-soittolistojen parhaista puolista on se, että saa räätälöidyn suosituksen joltain. Itse otan kaikki vinkit uudesta musiikista innolla vastaan.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Palefacen Helsinki–Shangri-La. Se on viime vuoden ehdottomasti tärkein levy, ja sen nimikkokappale onnistuu kiteyttämään jotain hyvin olennaista ajastamme ja yhteiskunnastamme loistavassa muodossa.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, jota ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Olisin halunnut laittaa biisin tämän hetken kovimmalta punkbändiltä eli Pertti Kurikan nimipäiviltä!”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen musiikkia paljon ja kaikissa muodoissa. Aamulla matkalla töihin tykkään kuunnella radiota puhelimen kautta, illalla kotona soivat vinyylit. Käytän musiikkia moniin eri tarkoituksiin, joskus haen energiaa ja intoa, ja joskus haluan haaveilla kaikessa rauhassa.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Tämä on vaikea! Miksi vain yksi? Sanotaan Faith No More ja Mike Patton. Miehen musiikillinen ilmaisu osuu suoraan sieluni ytimiin, varsinkin Faith No Moressa. Sain vihdoin toissa kesänä nähdä yhtyeen livenä, ja itkuhan siinä tuli, kun Patton aloitti. Samaan on pystynyt vain Trent Reznor Provinssirockissa.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Anna Calvin sielukas tulkinta kolahti heti ensi kuulemalta. Löysin sen ystävän, iPhone-sovelluksen ja radion yhteistyöllä. Ystäväni oli kuullut Radio Helsingistä kappaleen josta piti, käyttänyt iPhonen Shazam-biisintunnistamissoftaa ja soitti levyä sitten Spotifysta illanistujaisissa.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Kyllä ostan. Tekniikan kehityksen myötä tunnen yhä enemmän vetoa vinyyleihin. Kuuntelen niitä 70-luvulta olevalla soittimellani, jossa on juuri oikea soundi, josta kuuluvat vuosikymmenet. Rahatilanteen salliessa yritän kompata kotimaisia artisteja ostopäätöksilläni.”

Spotify vai iTunes?

”Tällä hetkellä iTunes, koska musiikintekijöiden kuuluu saada työstään korvaus. Spotifyn ensimmäinen tilitys oli vitsi, joka riisti musiikintekijöitä isolla kädellä. Edellisestä olen saanut positiivisempia arvioita. Mutta tekniikan ja jakelun kehittyessä on todella tärkeää, että korvaus kuunnellusta musiikista saavuttaa myös tekijän. Boikotoin pitkään Spotifyta koska koin sen riistävän tekijöitä, mutta uuden puhelimeni myötä tein takinkääntötempun…”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Vaalityö on vienyt kaiken vapaa-ajan, ja keikoille en ole pitkään aikaan päässyt. Jos omia vaalibileitä, joissa esiintyivät Samuli Putro ja Siiri Nordin, ei lasketa, niin edellinen keikka oli ruotsalainen stoner-bändi Mustasch Tavastialla. Ja vaikka genre ei omiin ykkösiin lukeudu, oli soundi tanakka ja upposi luihin ja ytimiin.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Vihdoinkin helppo kysymys. Lemmy tietysti!”

Silvia Modigin soittolista

1. Maukka & Nahkatakit – Kun sä tuomitset mut
2. Risto – Pupu Tupuna
3. Reino & the Rhinos – Ylellistä elämää
4. Paleface – Helsinki–Shangri-La
5. Jontti & Shaka – Päiväni murmelina
6. Soul Captain Band – Vastarintaan
7. Tommy Lindgren & Paleface – Miltä meno maistuu
8. Maritta Kuula – Mä en tarvii äitii
9. Samuli Putro – Uskon että

Kuuntele Silvia Modigin soittolista