Kuka saapuu paikalle, millä kulkuvälineellä ja miksi?

Pink

Nimi ja ikä: Alecia Beth Moore, 33 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vaaleanpunaisella vintage-Cadillacilla.

Miksi? Pink on ollut tyyleissään välillä hyvinkin rock, välillä jopa rockabilly. Autostereoissa soi luonnollisesti Pink Cadillac.

Vaaleanpunaista sen olla pitää, tietää Pink.

Adele

Nimi ja ikä: Adele Laurie Blue Adkins, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Tyylikkäällä, museorekisterissä olevalla Jaguarilla.

Miksi? Adelen suosio on kahden julkaistun levyn jälkeen huipussaan, hän on maailman suosituimpia naisartisteja. Tästä huolimatta hänet on bongattu tekemässä ruokaostoksia Brittein saarten S-marketissa eli Tescossa. Museo-Jaguar on arvokas, mutta ei liian prameileva laulajattaren imagoon.

Adele luottaa brittiklassikkoon.

Feist

Nimi ja ikä: Leslie Feist, 37 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: 1970-luvun Volkswagen Kleinbus -pikkubussilla.

Miksi? Feist on indiemaailman tunnetuimpia nimiä. Kleinbus on musiikissaan autenttiseen äänimaisemaan panostavalle laulajalle sopivan maltillinen kulkuneuvo.

Feistille maistuu kimppakyyti.

Lykke Li

Nimi ja ikä: Li Lykke Timotej Zachrisson, 27 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Volvolla, jota ajaa autonkuljettaja.

Miksi? Lykke Li on ruotsalainen, joten hän saapuu Volvolla. Autonkuljettajaa tarvitaan, koska laulajatar on diivan maineessa. Saab olisi liian vaatimaton.

Volvo, taattua laatua Ruotsista.

Madonna

Nimi ja ikä: Madonna Louise Veronica Ciccone, 54 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Pramealla limusiinilla entouragensa ja joogaopettajiensa kanssa.

Miksi? Limusiinit eivät ole uutta Madonnalle. Hän pääsi niiden maailmaan jo Sacha Baron Cohenin Ali G -hahmon tähdittämällä Music-hittivideollaan.

Madonna – jalkatilan ystävä.

Taylor Swift

Nimi ja ikä: Taylor Alison Swift, 23 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Ford F-150 -pickupilla.

Miksi? Koska amerikkalaisen kantrilaulajan kuuluu saapua kokoontumisajoihin amerikkalaisella pickupilla.

Pick me up, vaatii Taylor Swift.

PJ Harvey

Nimi ja ikä: Polly Jean Harvey, 43 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vanhalla keikkabussilla.

Miksi? Keikkabussiin liittyy vahvasti tinkimätön tekemisen meininki, jota löytyy myös Harveyn urasta.

Työn sankarille sopii keikkabussi.

Rihanna

Nimi ja ikä: Robyn Rihanna Fenty, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Chris Brownin lahjoittamalla Lamborghinilla.

Miksi? Koska Rihanna sai oikeasti Chris Brownilta viime syksynä lahjaksi Lamborghinin. Kyllä sitä kelpaa saapua Nuorgamin torille esittelemään.

Lahjahevosvoimien suuhun ei saa katsoa.

Björk

Nimi ja ikä: Björk Guðmundsdóttir, 47 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Army of Me -musiikkivideosta tutulla jättiläisrekalla.

Miksi? Björkin jättiläisrekankäsittelytaidot vakuuttivat jo vuonna 1995 valmistuneella musiikkivideolla. Taidot ovat tuskin mihinkään kadonneet.

Ei väistetä! Ei väistetä!

Kokoontumisajojen osallistujista Pink konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla tiistaina 28. toukokuuta. Rihanna esiintyy samassa paikassa sunnuntaina 28. heinäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Polly.

Kun artisti on PJ Harveyn tapaan vaikean ja synkän maineessa, huokaisee koko maailma helpotuksesta hänen tehdessään kerrankin vaivatta lähestyttävän, paikoin suorastaan positiivisen levyn. Harveyn tapauksessa tämä levy oli vuoden 2000 Stories From The City, Stories From The Sea. Se sai ylistävät arvostelut, voitti Mercury Music Prizen, on sittemmin rankattu erinäisille kaikkien aikojen parhaat -listoille – ja ymmärtääkseni myös myynyt eniten naisen albumeista.

Vannoutuneet fanit tarkastelevat asioita vähän eri näkökulmasta. Ainakin osa heistä oli pettynyt “liian helppoon” Stories-levyyn. Myönnän, etten itsekään laskisi sitä Harveyn kaikkein parhaiden tuotosten joukkoon, mutta kynnys siihen porukkaan pääsemiselle onkin pirun korkea.

Muotoillaan näin: tässä vaiheessa elämäänsä Harvey halusi tehdä tällaisen levyn ja tekikin sen erittäin hyvin. Aika usein tekee mieli kuunnella PJ Harveyta, ja mahtavaahan se on, että hänellä on kiekko myös hilpeään, itsevarmaan, urbaaniin mielentilaan. Kiekko, joka tuoksuu katupölyltä ja kuulostaa metropolin yötä päivää jatkuvalta kuhinalta. Kiekko, joka maistuu halvalta kiinalaiselta ruoalta tai pikkupuodista ostetuilta croissantilta ja kahvilta.

Mutta Good Fortune. Se on äärimmäisyysbiisi jopa tämän levyn mittapuulla. Se on onnellinen. Se on rakastuneen naisen tilitys tunneaallon huipulta.

Kuvittelen mielessäni kerrontahetken: olet ollut pari viikkoa maailman siisteimmän tyypin kanssa, juttu on (ehkä, vähitellen) muuttumassa säädöstä suhteeksi. Juuri nyt olet kuitenkin yksin. Kuljet suurkaupungin (New Yorkin) katuja, mielesi tekisi juosta ja pomppia. Ostaa jäätelötötterö (saako sellaisia New Yorkista?) Ei voi sanoa, että miettisit tilannettasi, koska se ei alistu miettimiselle. Sitä voi vain fiilistellä. Ei vittu, parasta ikinä. Miten tällaista ylipäätään voi tapahtua?

”Things I once thought unbelievable
in my life
have all taken place”

Näiden rivien ekstaattisuus kätkee väliinsä sen, että aikaisemmin ei ollut hyvin. Aikaisemmin oli ehkä masennusta, angstia, huonosti valittua seuraa. Sitä jatkui vuosia ja se tuntui elämänkohtalolta.

Siksi onkin niin hämmentävää, että nyt on toisin.

PJ Harvey vaikuttaa naiselta, jolle rakastuminen tekee ulkopuolisenkin näkökulmasta hyvää. Jotkut ihmisethän muuttuvat sellaisessa elämäntilanteessa rasittaviksi. Harvey vain saa itsevarmuutta ja coolia, tuntuu että hän on valmis ilmaantumaan minkä tahansa taidenäyttelyn avajaisiin ja esittämään teoksista mielipiteen, jonka jälkeen kenelläkään ei ole mitään sanottavaa. Hän laittaa aurinkolasit päähänsä ja hymyilee vinosti. Hän on haavoittumaton.

Ja onhan PJ:n, sukunimikaima Mick Harveyn ja Rob Ellisin soittama Good Fortune myös suoraviivaisuudessaan täydellinen rockbiisi.

Video ei ole enää saatavilla

PJ, liian friikki Beavisille.

“I’m telling you, if you’re gonna do me in drag, you’d better be taller than me. And tougher than me. And you’d better be a man.”
(Diamanda Galás PJ Harveysta vuoden 1995 tietämillä)

”Boy this chick is freaky, this whispering is freaking me out, I don’t like this.”
(Beavis)

Down By The Water on kummallisimpia MTV-hittejä koskaan: kertosäkeetön, kummemmitta koukuitta lapsenmurhaa ja kenties -raiskaustakin sekoittava lihallinen ja kirjallinen blues.

Videolla Harvey kiemurtelee ja viekoittelee käärme-Eevana ja uppoaa veden alle tämän tästä, eikä mekkoa edes näe märkänä. Kaikki tämä onnistui aikana, jona rokkia yksin keulassa soittavan naisen piti olla joko Kurt Cobainin exä, valittaa, että ei ole kivaa, kun taas se jätti, tai laulaa villapipo päässä itsensä kanssa ironiasta herttaisesti päin helvettiä.

Ensimmäisellä varsinaisella soololevyllään To Bring You My Love, kahden koko bändin piikkiin laitetun levyn jälkeen, Harvey aloitti sittemmin säännöksi muuttuneen nahanluontien sarjan. Dryn ja Rid of Men traumaattinen ja raaka bluesrock-haistattelu vaihtui uskaliaammaksi muotokokeiluksi niin entistä murisevampien kitaroiden ja sähköurkujen kummittelulla kuin luudalla levitetyn luomivärin ja myrkynväristen lateksiasujen avulla.

Down By The Waterissa kutevat ikonisimman PJ Harveyn ainekset: kiinnostavaksi ylilyöty seksi, kuolema, uskonto, liha, kevyeen multaan kuopatut viittaukset, syyllisyys, äidin feminismiä järkyttänyt feminismi ja oman dramaattisen rekisterinsä ensi pihauksesta määritellyt tapa laulaa. Liioittelemalla, ärsyttämällä, häpäisemällä, kiusaannuttamalla, huvittamalla, paisuttelemalla, kuiskimalla ja vaikertamalla Harvey kiertää jo valmiiksi silmukkaisen tekstinsä aukeamattomaan kuristussolmuun. Aggressiivisen ja määrätietoisen tulkinnan voiman Harvey on monesti myöntänyt oppineensa Diamanda Galásilta, jonka vinoa yrmeyttä röyhkeää tyttöstä kohtaan on vaikea ottaa muuna kuin kunnianosoituksena.

Kappaleen tekstin virallisessa tulkinnassa äiti hukuttaa kovin ristiriitaisin tuntein tyttärensä jokeen. Säkeistöihin mahtuu silti muitakin sisäänmenoaukkoja. Miksi hukuttaja menetti sydämensä tytölle? Miksi tästä tulee sinisilmäinen huora? Miksi kertoja haikailee ihastuttavan tyttärensä vaikerrusta ja huutoa? Viitataanko tekstissä kertaakaan äitiin? Miksi vedestä kuuluu supinaa?

”Little big fish swimming in the water
Come back here man, gimme my daughter”

Viimeistään sihisten kuiskittu loppuhokema varmistaa, että Harvey pysyy aina muutaman turvallisen askeleen edellä.

Viimevuotiselle Let England Shake -levylle niin Eddie Cochrania, Niney the Observerin reggae-standardi Blood & Firea kuin 1920-lukulaista iranilaista häälaulua lainannut Harvey juurrutti viittauksensa syvään jo vuonna 1995. Ikuisen syyhyn Down By The Wateriin jättävä loppusäkeistö on mukailtu 1900-luvun alun amerikkalaisesta folk-traditionaali Salty Dog Bluesista, aikansa irstailukupletista.

”Lips ’round her mouth sweeter than honey”

Kovin ovat Harveyn huulet ja mekko punaiset.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Lead Bellyn versio Salty Dog Bluesista.

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele Top 365 -soittolistamme Spotifyssä.

# 5 Lykke Li – Sadness Is a Blessing

Video ei ole enää saatavilla

Eleginen rumpukomppi, hienovaraisesti särkyvä tytönääni, kellonkumahdukset. Täydellinen kertosäe, jota lapset voisivat laulaa mukana kevätjuhlassa. Vuoden paras toisinto Ronettesin tai Shirellesin tyttöbändiklassikoista. Onni on yleistä, murhe yksityistä. Soittohan on suruista tehty. Ei olisi onnellista artistia nimeltä Lykke Li, olisi vain onnellinen ei-kukaan. (Niko Peltonen)

Kakkosalbumillaan Lykke Li löysi kultasuonen syvällisen tunnelmoinnin ja karkean pintaliidon välimaastosta. Valtauksensa hän sinetöi julistamalla surun autuutta vuolaan joululaulun sävelin. Laulu ei kuulosta kuitenkaan itseriittoiselta tai kornilta. Lempeästi tuuppien se vie taikamaailmaan, jossa tunteet ovat totta, mutta totuus tuomittu saivartelusta maanpakoon. (Hannu Linkola)

Kuvittele: roikut rakastajasi lahkeessa, anelet tätä jäämään, räkä tursuaa. Kuinka alentavaa ja rumaa. Tämän mielikuvaharjoituksen yhteydessä ei voi mainitakaan itsekunnioitusta. Mutta sitten tuli Lykke Li, joka rojahti polvilleen ja alkoi kerjätä. Hän teki siitä häpeilemättömän laulun, jonka edessä ei voi muuta kuin nöyrtyä itsekin ja ottaa suru vastaan avosylin. (Auroora Vihervalli)

Lykke Lin katkeransuloinen oodi surumielisyydelle on mahtipontisuudessaan kuin kaikkien Phil Spectorin tyttöpop-balladeiden kolmas potenssi. Korneista ja melodramaattisista lähtökohdista huolimatta rakkauselämän takeltelu kiillottuu lohdulliseksi ja nostattavaksi herkistelyksi. Yllättäen Ruotsin indieprinsessalla olikin muuta annettavaa kuin pelkkä nutturakruunu. (Oskari Onninen)

Muistan hyvin ekan kerran, kun kuulin tämän laulun. Kiersin Tukholman levykauppoja ja Stockholms Skivbörsissä soi uusi Lykke Li. Se oli rakkautta ensikohtaamisella. Rahat tiskiin, levy kassiin. Kerrankin tehdään lauluja oikeista asioista! Suru on ylistyslaulunsa ansainnut. Vielä ei ole ollut pikku vastoinkäymistä, jonka ylitse ei Sadness Is a Blessingillä pääsisi. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 4 PJ Harvey – The Words That Maketh Murder

Video ei ole enää saatavilla

Korppikotkat liitävät lyijynharmaalla taivaalla ja kärpäspilvet peittävät elottomana taistelukentällä lojuvat Englannin nuoret toivot. PJ Harveyn kotiin palaavan sotilaan näkökulmasta kirjoitettu laulu saa ihon kananlihalle. Pieni usko ihmiseen säilyy, kun sodan epäinhimillisistä kauhuista voi kasvaa lopulta jotain näin upeaa. Mutta eikö ihmiskunta koskaan opi? (Kimmo Vanhatalo)

Lakonisesti soittava bändi, vielä lakonisempi taustakuoro. Lohduton näky Kabulin runnellulla kadulla, sotilaiden ja siviilien ruumiita sekaisin. Oletko koskaan nähnyt jalkoja ja käsiä roikkumassa puusta? PJ:n hahmo on. Tuskinpa on Eddie Cochran -viittaus koskaan kuulostanut näin pisteliäältä ja autoharppu näin aavemaiselta. Tai sotakommentaari näin merkittävältä. (Mikael Mattila)

PJ Harveylla on eri moodi joka levylle. Let England Shakella hän pelaa lastenlaulumaisten melodioiden ja raskaiden aiheiden kontrastilla. Tämänkin singalongin pettävän kepeä tunnelma luhistuu heti, kun Irakin tai Afganistanin tienvierillä vastaan tulevia näkymiä groteskisti kuvaava sanoitus valkenee. Lopun Summertime Blues -mukaelma oli vuoden paras pop-sitaatti. (Tommi Forsström)

Eräs musiikin ja oikean elämän mieleenpainuvimmista kohtaamisista sattui keväällä Genevessä, kun YK:n pytingin ohi kulkiessani PJ Harvey lauloi korviini ”what if I take my problem to the United Nations”. Toki tämä sotien armottomuudesta sekä ihmisoikeuksien toteutumattomuudesta kertova polveileva neronleimaus olisi täydellistä parhautta ilman tuota tapahtumaakin. (Markus Hilden)

“What if I take my problems to the United Nations?” The Words That Maketh Murderin outro on liki suora lainaus Summertime Bluesista. Mutta siinä missä Eddie Cochran valitti tylsistä aikuisista virne suupielissään, lakonisen toteavalla Harveylla on tosi kyseessä. Silti molempien toivo avun saamisesta tuntuu yhtä mahdottomalta. PJ Harvey osuu kuin tarkka-ampuja (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 3 Lana Del Rey – Video Games

Video ei ole enää saatavilla

Vuoden puhutuimmat huulet? Loppuvuodesta kiisteltiin siitä, oliko jenkkisensaatio Lana Del Rey muuta kuin taidokasta markkinointia, ulkonäköä ja näppärää soundia, jota kuvailtiin esimerkiksi ”gangsta Nancy Sinatraksi”. Osaisiko Lana todella laulaa? Harva kappale kuitenkaan herätti samanlaista kohinaa jopa kriitikkojen parissa kuin kaihoisa Video Games -balladi. (Aleksi Kinnunen)

Kumpi lopulta on pinnallisempi: myyntiartikkelinsa silikonilla silottava viihdeteollisuus vai aitouteen fiksoitunut musiikkijournalismi, joka päätti ruotia Lana Del Reyn vartalon jokaisen millimetrin? Puffattuine imagoineen Lana on toki selvä jatke adeleille, amyille ja duffyille, mutta olennaisin unohtui: vilpittömästi kaunis kappale, joka ei selittelyjä kaipaa. (Joni Kling)

Ei ole mitään uuvuttavampaa kuin keskustelu siitä, mikä popmusiikki on aitoa, mikä ei. Nyttemmin keskustelu on siirtynyt blogijankkaukseen indiemusiikista – niin myös Pitchfork-sensaatio Lana Del Reyn tapauksessa. Kuulkaa: se on aivan samantekevää, sillä Video Games on ainoa tämänvuotinen kappale, joka Adelen biisien lisäksi tullaan 10 vuoden kuluttua muistamaan. (Santtu Reinikainen)

Töröhuuli-Lana on saanut vaihtoehtomaailmassaan luovivat indiediggarit hetkeksi identiteettikriisin partaalle, sillä tämä täysin vastustamaton popiskelmä sopii beigensävyisyydessään vaikka sohvatyynyjen asettelun taustamusiikiksi. Lana on Pitchfork-mankelin läpi puserrettu nuori Katri Helena ja Video Games Katson autiota hiekkarantaa, melankoliapopin ylväs helmi. (Markus Hilden)

Video Games kuvastaa pop-bisneksen kaupallisimman haaran toimintaperiaatetta nerokkaasti. Del Ray on harkittu nukkebrändi, mutta nukelle on tehty niin toimiva biisi, ettei sitä voi sivuuttaa vuoden tärkeimpien kappaleiden joukosta. Retrotunnelma ja kesäillan haikeus verhottuna y-sukupolven lyriikoihin ja Lanan pumpuliseen ääneen iskee kuin mansikat kermavaahtoon. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 2 Regina – Jos et sä soita

Video ei ole enää saatavilla

Mitä tapahtuu, jos et sä soita laulun kertojalle? Sanoitusten mukaan luultavasti ei mitään kovin dramaattista. Kertoja kun on päättänyt, että niin kirjoitukset kuin puhelinnumerotkin saavat haihtua käsivarsilta ja hatarat muistikuvat pään sisältä jo seuraavaan iltaan mennessä. Unohtaminen on kevyttä ja suloista, mutta tämä kappale ei haalistunut koko vuoden aikana. (Iida Sofia Hirvonen)

Regina vie vastustamattomasti jalat alta kerta toisensa jälkeen. Yli puolet kitaroilla kuorrutetun ihanan levyn biiseistä maistuivat vuoden valioilta, terävimmässä kärjessä Unessa, Haluan sinut, Lepään aalloilla sekä vuoden kotimainen kappale Jos et sä soita. Joskus ja parhaimmillaan vaivattomuus ja taiteellinen huipputaso ovat yhtä. Melkoinen elämän kaunistaja. (Aleksi Kinnunen)

Reginan neljäs albumi tuntui aluksi välityöltä. Soita mulle soi yhdeksän kolmeminuuttisen verran aurinkoista kitarapoppia, jossa ei vaikuttanut olevan rahtustakaan Puutarhatrilogian kunnianhimoisuudesta. Kappale kerrallaan levy kuitenkin voitti puolelleen – huipentuen jokaisella kuuntelukerralla Jos et sä soita -hitin 90-lukuisesti pirskahtelevaan Ride-surinaan. (Antti Lähde)

Regina onnistui parhaiten siinä mitä tuhannet kaltaisensa yhtyeet ja artistit ympäri maailman viime vuonna yrittivät. Jos et sä soita toistaa kahdenkymmenen vuoden takaista kitarapoppia kuulostamatta lattealta tyyliharjoitelmalta. Se on innostunut ja innoittava ja osoittaa, että Reginan virheettömältä tuntuvassa tyylitajussa on myös kosolti heittäytyvää rakkautta. (Mikko Valo)

Istun yliopistolla ja juon automaattikahvia. Selectan valmistama cappuccino on jo haalistunutta, mutta maistuu ihanan vaniljaiselle. Kuuntelen Youtubesta tuota mahdottoman ihanaa ääntä. Haa-a-aa, haa-a-aa. Iisa tuu mun uniin. Uu-u-uu. Kantakaupunki on tähän aikaan vuodesta kylmä ja pimeä. Regina tuo siihen valoa ja lämpöä. Tässä on vuoden 2011 kotimainen kappale. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 1 M83 – Midnight City

Video ei ole enää saatavilla

En tiedä, mikä se ääni oikein, miten se on tehty ja yrittääkö se imitoida jotain luonnollista? Lintua? Se vain alkaa heti ensimmäisellä sekunnilla, sähköistää tunnelman ja kertoo, että ”hei, minä olen nyt täällä, tästä lähtee jotain ainutlaatuista”. Tästä lähtee vuoden paras kappale, kappale, joka vastoin kaikkia odotuksia päättyy saksofonisooloon. Vuoden paras. (Matti Markkola)

Anthony Gonzalez ei ole kohtuuden ystävä. Uusimmalla albumillaan hän repesi ja nuoli viimeisetkin pisarat jokaisesta pullosta, joka sisälsi jotain eeppistä. Seuraavana aamuna Anthony havahtui. Onneksi hän muisti tehneensä myös yhden hienon jutun. Sen alussa oli hupsu melodiakoukku ja lopussa saksofonisoolo, mutta se sai muutkin kuin Anthonyn eri hyvälle mielelle. (Ville Aalto)

Loistavista koukuista rakentuva vuoden kovin bilebiisi Midnight City lumoaa vielä lukuisten soittokertojen jälkeen ja kuljettaa kuulijansa nimensä mukaisesti tanssimaan keskelle keskiöisen suurkaupungin huumaa. Rasittava vajaaälyinen törähtely on nerokkainta, mitä on hetkeen aikaan kuultu muuten niin unenomaisen tunnelman seassa. Kontrasteja, kiimaa ja kuohuntaa! (Verna Vuoripuro)

Midnight City oli vuoden 2011 huomattavin kappale indien saralla. Se jopa meemiytyi – alalala! Totuus on kuitenkin nettivideota ihmeellisempää: syntikalta kuulostava riffi on oikeasti tehty vain Anthony Gonzalezin ääntä säröttämällä. BBC mainostaa jo kappaleella Lontoon olympialaisia – kenties ajatus leviää ja penkkiurheileva isäsikin tuntee sen syksyyn mennessä. (Niko Vartiainen)

Midnight City on niin tarttuva, niin väkevä, niin yllättävä, niin popdramaattinen, niin koko kehoa nytkyttävä, niin omalaatuinen, niin saksofonisoolosteleva, niin suurieleinen, niin oudosti vinkuva, niin elokuvallinen, niin käsittämättömän hyvä popkappale, etten minä pysty kirjoittamaan siitä mitään järkevää tai analyyttistä. Voin vain tunnustaa tämän ja tanssia. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#10 PJ Harvey

Kuka? Vaihtoehtorockin kuumin ja hienoin jumalatar.

Odotettu? Ainakin siitä lähtien, kun R.E.M.:n Monster-kiertueen Helsingin-konsertin peruuntuminen perui myös brittiartistin odotetun lämmittelykeikan.

Tuleeko? Kannattaa uskoa, sillä Mercury Prize -palkinnon hiljattain toistamiseen voittaneen laulajan luomisvoima ei osoita hiipumisen merkkejä. Suomesta löytyy uskollisia kuulijoita, ja Polly sopisi esiintymään niin areenoille kuin perinteisille ja vähemmän perinteisille festivaaleillekin.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Daft Punk

Mikä? Vuosituhannen vaihteessa elektronista musiikkia ja valtavirtapoppia äärettömästi rikastuttanut ranskalaisduo, joka on tehnyt useita aikaa kestäviä globaaleja hittijyriä ja onnistunut yhdistämään korkealentoiset konseptit toimivaan tanssimusiikkiin.

Odotettu? Ainakin vuodesta 1997, kun ensilevy Homework räjäytti pankin ja Da Funk ihastutti koiramaisella musiikkivideollaan.

Tuleeko? Daft Punkin luulisi olevan realistinen mahdollisuus. Duon manageritoimisto on vihjannut aiemmin tänä vuonna, että yhtye kiertää seuraavan parin vuoden sisään ja showsta tulee suurempi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Bon Iver

Mikä? Partasuisen Justin Vernonin johtama indiefolk-yhtye

Odotettu? Vuoden 2007 For Emma, Forever Ago -levystä lähtien.

Tuleeko? Mahdollista, muttei ainakaan nyt käynnissä olevalla kiertueella.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Beck

Mikä? Loserilla suosioon murtautunut ja edelleen kameleonttimaisesti muuttuva viisto vaihtoehto-singer-songwriter Beck Hansen.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Loser kuultiin vuonna 1994 ensi kerran MTV:ltä.

Tuleeko? Tuskin, koska ei ole tähänkään mennessä maahamme vaivautunut. Beckin aika tuntuu sitä paitsi kuluvan mukavasti tuottajanhommissa.

Video ei ole enää saatavilla

#6 The Knife

Mikä? Väitetysti 2000-luvun tärkein elektronisen musiikin yhtye, jonka Silent Shout -albumi inspiroi monia makuuhuone-syntesistejä luomaan oman versionsa kummittelevasta konemusiikista.

Odotettu? Vuonna 1999 perustettu sisarusduo aloitti keikkailun vasta vuonna 2006, mutta Silent Shout -kiertueen jälkeen omia keikkoja on ollut harvakseltaan, oopperaesiintymisiä lukuun ottamatta.

Tuleeko? Molemmat sisarukset ovat esiintyneet Suomessa omien projektiensa parissa: Karin Dreijer Andersson Fever Rayn muodossa vuonna 2009 ja Olof Dreijer Flow’ssa 2011 Oni Ayhun -nimellä. Toiveikas ehkä.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Sufjan Stevens

Kuka? Suurien teosten erikoismies, Sufjan Stevens Detroitista, on yksi 2000-luvun arvostetuimmista artisteista.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Illinois-albumi helline otteineen räjäytti tajuntoja vuonna 2005.

Tuleeko? Miehen seuraavasta julkaisusta ei ole tietoa. Kiertueet ovat tähän mennessä ohittaneet Suomen, mutta voisi kuvitella, että Stevens vielä jossain vaiheessa tulee Suomeenkin.

Video ei ole enää saatavilla

#4 OutKast

Mikä? Atlantalaisduo, joka saavutti 1990-luvun jälkipuoliskolla ug-hiphop-yleisön varauksettoman arvostuksen ja murtautui 2000-luvulla valtavirtasuosioon.

Odotettu? Hiphop-piireissä 1990-luvun lopulta, laajemmin pökerryttävän Stankonia-albumin (2000) ja ihan joka huushollissa Hey Ya! -ilmiön (2003) jälkeen. Oli tulossa Provinssirockiin vuonna 2001, mutta perui – ja paikattiin Ultra Bralla.

Tuleeko? Hiljattain levy-yhtiötä vaihtanut OutKast on esiintynyt viime vuosina äärettömän säästeliäästi, ja vaikka uutta albumia onkin ensi vuodelle lupailtu, on Suomeen asti ulottuvaan konserttikiertueeseen vaikea uskoa.

Video ei ole enää saatavilla

#3 My Bloody Valentine

Mikä? Niin sanotun kenkiintuijottelurockin suurin nimi.

Odotettu? Sukupolviklassikoksi muodostuneesta Lovelessista eli vuodesta 1991 lähtien.

Tuleeko? On vuoden 2007 paluun jälkeen esiintynyt silloin tällöin suurilla ulkomaisilla festareilla, mutta Suomen-keikka olisi melkoinen yllätys.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Pixies

Mikä? Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin klassikko ja grungen innoittaja. Pani pillit pussiin vuonna 1993, mutta kokosi rivinsä satunnaisille kiertueille vuonna 2004.

Odotettu? Innokkaimmat siitä lähtien, kun Kurt Cobain kehui bändiä 1990-luvun alussa. Muut jälkeen vuoden 1999 Fight Club -elokuvan, jossa yhtyeen Where Is My Mind? soi unohtumattomalla tavalla.

Tuleeko? Johtohahmo Black Francisin mukaan yhtye keikkailee vain rahan vuoksi. Joten eiköhän, kunhan joku vain tarjoaa sopivan tukun kahisevaa.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Portishead

Mikä? Triphopin kahdesta suuresta yhtyeestä se vakuuttavammin elossa oleva jumalaisuus.

Odotettu? Taika helähti täyteen loistoon Dummy-debyyttiklassikolla (1994), kehittyi ja vahvistui mestarillisella kakkoslevyllä (1997) ja liekehti murhaavasti 11 vuoden tauon katkaisseella Thirdillä (2008).

Tuleeko? Toivotaan, sillä yhtye on puhunut neljännestä studioalbumista, oli viime kesänä rautaisessa keikkaiskussa ja Suomesta löytyisi kiinnostusta.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Koska yksi on aina ylitse muiden…

Brian Wilson

Kuka? The Beach Boysin nero ja todennäköisesti tärkein elossa oleva popsäveltäjä. (Jaettu sija joulukuussa Helsingissä konsertoivan Paul McCartneyn kanssa).

Odotettu? The Beach Boys ehti käydä suomessa kolme kertaa jo 1960-luvulla mutta studioonsa erakoitunut Brian ei jaksanut tulla mukaan. Käytännössä vierailua on uskallettu toivoa vasta vuodesta 1998, jolloin Wilson palasi esiintymislavoille.

Tuleeko? Wilson kävi syyskuussa Tukholmassa, joten Helsingin-konsertti ei liene täysin poissuljettu mahdollisuus. Todennäköisimmin Suomeen saapuu kuitenkin vain The Beach Boysin 50-vuotisjuhlakiertue vailla Wilson-esikoista.

Video ei ole enää saatavilla

P.J. Harvey 11.8.1998 Vesifestivaalit, Tukholma, Ruotsi

Alkuvuodesta kaikki kolme julkaisivat hienot albumit, joiden sointi tuntuu kaikuvan vuosikymmenten tai jopa -satojen takaa, vaikka samaan aikaan jokainen artisteista on tiukasti kiinni tässä vuosikymmenessä.

PJ Harveyn protestilauluista ja folkista ammentava Let England Shake, Anna Calvin kabareehenkinen esikoinen ja Mirel Wagnerin raaka, bluesahtava debyyttialbumi ovat vuoden 2011 toistaiseksi sykähdyttävintä musiikkia – ja mikä parasta, Wagnerille ei tarvitse tässä seurassa antaa tippaakaan suomalaistasoitusta.

Video ei ole enää saatavilla

Mirel Wagner – No Death

Video ei ole enää saatavilla

PJ Harvey – The Words That Maketh Murder

Video ei ole enää saatavilla

Anna Calvi – Desire (live)