Kukka oli täydellinen indieyhtye.

Muistatko vielä demot? Ne keskeneräisiksi tarkoitetut versiot tulevista hittibiiseistä. Ne, joita ei suunnattu suurelle yleisölle, vaan kavereille ja levy-yhtiön jätkille. Joita julkaistiin, jotta joku tulisi, löytäisi bändin ja nostaisi sen tähtiin.

Ennen puoli-ilmaisten digitaalisten äänityssoftien, iPad-appien ja vaivattoman nettijulkaisun aikaa bändien oli osattava asiansa hyvin, jos ne halusivat herättää demoillaan levy-yhtiöiden ja yleisön mielenkiinnon. Ei se tietenkään helppoa ole nykyäänkään, mutta kun preset-soundien ja puoliautomaattisen äänenkäsittelyn taakse ei voinut piiloutua, jäljelle jäi vain talentti. Ja sitä oli harvalla.

Nyt esittelyssä on kuusi suomalaisen indien valioluokkaan kuuluvaa demoa vuosituhannen vaihteen molemmilta puolilta.

#1 Kukka: Chabom

Kukka oli täydellinen indieyhtye. Moppi, Risto Ylihärsilä ja Ville Koistinen olivat soittaneet yhdessä ja erikseen eri kokoonpanoissa Finlaysonin treenikämpällä Tampereella, ja kun kämppä oli mennyt alta, bändi oli alkanut harjoitella biisit kirjoittaneen Mopin kotona.

Ensimmäisen, kodikkaissa tunnelmissa soivan demonsa Kukka nauhoitti neliraiturilla, tarinan mukaan ”salaa jollakin treenikämpällä”. Risto soitti alun perin rumpuja, mutta koska hän halusi keskittyä koskettimiin, Kukka hankki rumpukoneen. Bändin keikoilla kuultiinkin sekä oikeita että koneen soittamia rytmejä, Mopin kitaroinnin vaihdellessa lempeästä fiilistelystä bändin loppuaikojen vyöryvään kitarameluun.

Moppi osasi kirjoittaa loistavia biisejä, joista tunnetuimmat lienevät Merceedees-yhtiön kautta julkaistun Kukka-ep:n Machine ja Hot Light. Yhtyeen keikkasuosikkeihin kuului loppuun saakka ensimmäiselle demolle taltioitu sympaattinen Chabom, joka esittelee Kukan soundia ajalta, jolloin yhtye ei vielä ollut siirtynyt koneiden käyttöön.

#2 Ville Leinonen: Valumo

Tampereen Yo-talolla järjestettiin maaliskuun alussa 2000 Kaukana väijyy ystäviä –festivaali, jossa musisoivat muun muassa Cessna, Velvolino, Murha Murha Itsemurha ja ruotsalainen Pluxus. Festarin puhutuimmasta esityksestä vastasi soolona akustisen kitaran kanssa esiintynyt Ville Leinonen, joka hurmasi yleisön vangitsevalla lavakarismallaan, vahvalla kappalemateriaalillaan ja hauskoilla välispiikeillään.

Reilu vuosi aikaisemmin Tampereelle muuttanut Leinonen oli vasta pienen piirin suosikki. Fonal Records oli julkaissut Ville Leinosen & Valumon ensimmäisen 7-tuumaisen Yöaikaan / Surusirpale, mutta bändi ei ollut vielä eksynyt kotimaisen rocklehdistön tutkaan. Yo-talon keikan näki myös Jouni Tamminen, joka oli tuohon aikaan Pokolla töissä. Tamminen esitteli Leinosen Epelle, joka vakuuttui laulaja-lauluntekijän kyvyistä vielä samana keväänä Doriksessa järjestetyllä keikalla.

Vaikka Ville Leinonen tuntuikin tupsahtaneen suomalaiseen musiikkimaailmaan kuin tyhjästä, hän oli kirjoittanut ja taltioinut omia kappaleitaan jo vuosia. Vuonna 1997 Kulttuuriyhdistys KuuMaa oli julkaissut hänen Raastinlauluja-kasettinsa (jonka Fonal julkaisi myöhemmin cd-levynä), ja Leinosen kappaleita oli sisällytetty myös KuuMaan kokoelmille The Greatest Underground Hits Ever (1996) ja Muutoksen kevät (1999). Varsinkin viimeksi mainitulla julkaisulla Leinonen alkoi jo olla vahva biisinkirjoittaja.

Valumo päätyi myöhemmin tukevampana versiolle Ville Leinosen & Valumon albumille Uuden aamun lauluja (2003).

#3 TV-resistori: Blondiini

Turkulainen TV-resistori tuli tunnetuksi naivistista indiepoppia esittävänä ryhmänä, mutta bändi oli uransa alkuvaiheessa lähempänä kokeellista underground-hassuttelua kuin söpöä intiaanidiskoa. TV-resistorin ensimmäisellä, vuonna 1999 julkaistulla demolla kummallisuuden aisti jo biisien nimistä: Penis/aortta-akseli, Booako?, Tänään kuoli 10, jne.

Yhtyeen vetovoima oli silti olemassa alusta saakka, ja Yrjö Saarinen osasi kirjoittaa biisejä, joiden kekseliäisyyttä hän ei pystynyt piilottamaan lofi-outoilun alle. Tämän huomasi myös Fonal Recordsin nokkamies Sami Sänpäkkilä, joka tarjosi TV-resistorille sopimusta bändin demon kuultuaan.

Sanoitusten puolesta Saarisen kappaleet olivat kekseliästä dadaa kaskelotin reisineen ja vääntyneine rustoineen. ”Vaniliini , askorbiini, salesyyli / äitiliini on niin kovin fiini” ei kuulu perinteisimpään lyyriseen muotokieleen kotimaisessa sanataiteessa, eikä TV-resistori itsekään jatkanut enää myöhemmin samalla linjalla.

#4 Monza Speedway: Erase Me

Jotkut unelmat eivät toteudu. Monza Speedway kuului Tampereen elinvoimaiseen indieskeneen 2000-luvun vaihteessa, mutta ei koskaan ehtinyt julkaista virallisesti mitään. Antti Pinomäen (joka johti aiemmin Dada Girl -yhtyettä ja tekee nykyään musiikkia nimellä Stop Damien) orkesteri kuului samaan kaveripiiriin kuin Hämeenlinnasta käsin vaikuttanut Tunaflakes ja esitti samantyylistä brittivaikutteista indierockia.

Erase Me ihastutti ensin keikoilla ja myöhemmin studiossa taltioituna demoversiona, joka sai muun muassa Pokon kiinnostunaan bändistä. Sopimusta ei kuitenkaan syntynyt, ja kun Monza Speedwayn kitaristi ei muilta kiireiltään ehtinyt harjoituksiin, yhtye haipui hiljalleen unohduksiin. Netti ei vielä ollut kehittynyt uusien bändien ensisijaiseksi promokanavaksi, eikä monikaan saanut koskaan kuulla Erase Men tarttuvaa bassokuviota, tyylikästä kitarointia ja loistokkaasti räjähtävää kertosäettä.

Tästä biisistä moni nykyinenkin yhtye olisi kateellinen.

#5 The Crash: Sugared

Jälkikäteen ajateltuna asia ei yllätä, mutta vuonna 1998 tuntui käsittämättömältä, kuinka valmis bändi The Crash oli. Teemu Brunilan ja kumppaneiden yhtye nauhoitti ensimmäisen omakustanne-ep:nsä vuoden 1997 lopulla, ja Radiomafia otti demon majesteetillisen avauskappaleen soittolistalleen heti alkuvuodesta 1998. Vastaavaa ei juurikaan ollut tapahtunut.

Lukuisat levy-yhtiöt osoittivat kiinnostuksensa bändiä kohtaan, ja lopulta The Crash päätyi Warnerin talliin. Ison levy-yhtiön valinta ei tullut tuossa vaiheessa enää yllätyksenä, kun The Crashia oli alettu pitää yhtenä potentiaalisimmista ulkomaan menestyjistä HIMin ja The Rasmuksen ohella.

Bändin Comfort Deluxe -debyytille (1999) päätynyt tulkinta Sugaredista ei poikkea juurikaan demoversiosta. Demo on tuotannollisesti karumpi, tempoltaan aavistuksen verran hitaampi eikä siinä ole viulusovituksia. Tulevan suuruuden pystyi kuitenkin jo aistimaan.

#6 Regina: Salakuvaaja

Myös Regina tiesi alusta saakka, miten homma hoidetaan. Vuonna 2004 yhtye julkaisi nettisivuillaan kolme kappaletta, jotka käynnistivät melkoisen pöhinän elektroniseen indiepopiin mieltyneiden keskuudessa. Mikko Pykärin ja Iisa Pajulan aikaansaannokset huomattiin myös muun muassa Rumbassa, ja sana loistavasta uudesta bändistä alkoi kiiriä.

Kun Salakuvaaja ilmestyi, Regina ei ollut tehnyt vielä yhtään keikkaa. Bändin vetovoima oli kuitenkin niin suuri, että Next Big Thing kiinnitti yhtyeen rosteriinsa heti ensimmäisen esiintymisen jälkeen. Debyyttialbumi Katso maisemaa (2005) myi kotimaisen elektropopyhtyeen ensimmäiseksi tuotokseksi hyvin ja nousi jopa Suomen viralliselle albumilistalle. Levyn suurin hitti oli radiosoittoakin saanut Olisitko sittenkin halunnut palata, mutta Salakuvaaja ei lopulta koskaan päätynyt viralliselle julkaisulle saakka.

Huom!

(Kaikkien demojen uudelleenjulkaisusta ei ehditty pyytää bändien lupaa. Voimme poistaa kappaleet netistä, jos asianomainen taho niin haluaa.)

Pekka ja susi, rockin suomenmestarit.

Pekka ja susi –> Anssi Kela

Levylaulaja Anssi Kela teki suuren läpimurron kautta aikain myydyimpien suomalaisten äänilevyjen joukkoon nousseella, viisinkertaista platinaa myyneellä Nummelalla (2001). Viime keväänä laulaja julkaisi viidennen sooloalbuminsa, joka palautti miehen laskusuhdanteessa olleen uran jälleen nousukiitoon, mutta Kelalla oli musiikillinen ura jo ennen soolouraa. Pekka ja Susi oli yhtye, jossa Kela soitti bassoa ja lauloi. Bändi voitti Rockin SM-kilpailut vuonna 1993 ja julkaisi debyyttialbuminsa 1994. Karhun elämää oli radiohitti, mutta levy ei kuitenkaan osoittautunut myyntimenestykseksi. Yhtye julkaisi vielä yhden singlen, mutta hajosi lopulta musiikillisiin erimielisyyksiin vuonna 1999. Tämän jälkeen Kela pehmensi laulutyyliään, siirtyi symbolisista sanoituksista suoraviivaisiin tarinoihin, levy-yhtiö BMG innostui ja Nummelan hittien myötä Anssi Kelan sooloura sai lentävän lähdön. Menestyksen myötä julkaistiin myös Pekan ja Suden uran paketoiva kokoelmalevy – kokoelma yhtyeeltä, joka julkaisi urallaan yhden albumin.

Video ei ole enää saatavilla

Korroosio –> Joel Hallikainen

Lainatkaamme alkuun Wikipediaa ja hiljentykäämme erään mykistävän faktan äärelle: ”Joel Hallikaisen ensimmäinen iskelmäalbumi Joel Hallikainen (1992) myi yli 180 000 kappaletta ja ylitti silloisen kolmoisplatinalevyrajan. Se on edelleen kaikkien aikojen viidenneksi myydyin albumi Suomessa.” Ja tottahan se on: Musiikkituottajat IFPI Finlandin tilastossa Hallikaisen debyytin edellä ovat vain Jari Sillanpään Jari Sillanpää, Eppu Normaalin Repullinen hittejä, Kirkan Surun pyyhit silmistäni ja Dingon Kerjäläisten valtakunta. Myyntimääräksi tilasto tosinmainitsee ”yli 180 000 sijaan” 178 654. Kuten nyt jo hyvin tiedetään, Hallikaisella oli jo 1990-luvun alussa musiikillinen menneisyys – tai itse asiassa useampia. Ennen Kuurankukkaa hän oli ehtinyt levyttää musiikkia kolmella taiteilijanimellä: raisiolaisessa uuden aallon yhtyeessä Korroosiossa Hallikainen oli mahtavasti ”Jeesus Caesar” ja sitä seuranneissa lastenmusiikkiprojekteissaan ensin ”Jokke” (Jakke & Jokke) ja sitten Taikuri Telmus.

Video ei ole enää saatavilla

Nuera –> Petri Nygård

”Liepo” dominoi pirkanmaalaista hiphop-kenttää 1990-luvulla Lielahden kuvankauniista kaupunginosasta käsin. Liepon käyntikortti Länsi-Tampereen ulkopuolelle oli englanniksi räpännyt Nuera. Skemin ja Dreamin muodostamasta mc-kaksikosta jälkimmäinen iski vuosituhannen vaihteessa kultasuoneen rääväsuisella alter egollaan ”pillumagneetti” Petri Nygårdilla. Nygård-ilmiö pumpattiin tyhjiin parissa vuodessa, ja Dream (oikealta nimeltään Petri Laurila) palasi vakavamman säveltaiteen pariin Travis Biclenä. Tähdenlennoksi tuomittu Nygård teki kuitenkin yllätyspaluun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla meemipotentiaalia uhkuvien nettisinglejensä ja -videoidensa avulla – ja on nyt suositumpi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

Kukka –> Risto

Ennen kuin Risto Ylihärsilä meni ja perusti etunimensä mukaan kastetun yhtyeen, joka ylsi sittemmin muun muassa tällaisiin ja tällaisiin urotekoihin, hän soitti yhtyeessä nimeltä Kukka. Ja kuten jokainen vuosituhannen vaihteessa Tampereen keikkapaikkoja pintapuolisestikin kolunnut tietää, Kukka oli mahtava yhtye. Risto oli Kukassa taustalla, kosketinsoittajana. Velvet Undergroundin räminää rujoihin konesoundeihin, hempeän romanttisiin iskelmäsävyihin ja välillä hellyttävänkin kömpelöihin englanninkielisiin sanoituksiin yhdistäneen yhtyeen keulakuva oli Tuomas Toiviainen, joka on sittemmin niittänyt mainetta etenkin Moppi ja Aivokurkiaiset -yhtyeellään. Kukka ilmoitti hajoamisestaan Yo-talon lavalla ennen kuin ehti julkaista ensimmäistäkään albumia. Vuonna 2007 Helmi Levyt julkaisi bändin ep-, single- ja demoäänitykset Collected Works -tupla-cd-kokoelmalla, joka on pakkohankinta jokaiselle – siis ihan jokaiselle. Samana vuonna Kukka teki lyhyen comebackin Tampereen Monsters of Pop -festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Tarharyhmä –> Maija Vilkkumaa

Vuosina 1990–1995 toiminut Tarharyhmä osoittautui melkoiseksi suomalaisjulkkisten hautomoksi: Maija Vilkkumaan tuntevat kaikki ja näyttelijä Minna Haapkylän melkein yhtä monet. Laulaja-tinapillisti Isa-Eerika Lehdonkin on moni nähnyt muun muassa Oulun ja Turun kaupunginteatterien näyttämöillä ja Nelosen Buusteri-nuortenohjelmasaa. Ainoa Tarhiksen jälkeen parrasvaloista vähin äänin kadonnut on rumpali Nöksy Niiniluoto. Mutta se on rumpalin osa. Tarharyhmän musiikki oli kertakaikkisen ihastuttavasti remeltävää, no, ”tyttömäistä tappopoppia”, kuten yhtye itse asian ilmaisi. Tarharyhmälle ovat kiitollisuudenvelassa energiset ja irtonaiset suomalaiset tyttöbändit Pikku Kukasta Pintandwefalliin. Maija Vilkkumaa ryhtyi tietysti esikoisyhtyeensä jälkeen erääksi koko Suomen suurimmista popparisuosikeista. Nuorgam pitää tätä hyvänä strategiana.

Video ei ole enää saatavilla

Oheisvasara –> Mariska

Vuonna 2002 ”tämän” tarkastamaan kehottamalla kotimaisen hiphopin ykkösnaiseksi noussut Anna Maria Rahikainen on sittemmin kiilannut suomipopin eturiviin jazzahtavaa iskelmää esittävällä Mariska & Pahat sudet -kokoonpanollaan, jonka tuorein levy Kukkurukuu nousi maamme albumilistalla peräti kolmanneksi. Ennen räp- tai popuraansa Mariska hankki kannuksiaan punkrockyhtyeessä Oheisvasara. 1990-luvun jälkipuoliskolta aina uudelle vuosituhannelle aktiivinen yhtye julkaisi sekalaisten pikkulevyjen lisäksi yhden albumin, Halla Julkaisujen kautta vuonna 1998 ilmestyneen Vasaranmerkin. Kiinnostavaa kyllä, Englannissa opiskellessaan Mariska lisäksi kuului kosketinsoittajana kaksi albumia tehneeseen post-hardcore-yhtyeeseen Stratford Mercenariesiin, jonka jäsenistöllä oli kokemusta niinkin olennaisista punksuuruuksista kuin Crassista, Dirtistä ja Buzzcocksista.

Video ei ole enää saatavilla

Teidän li-li-listaltanne puuttuu palanen ja uu uu se on mun näköinen.

Missä naiset? Missä räppi? Missä metalli? Missä artistit x, y ja z? Miehet äänestämässä miehiä, kun listalla oli vain viisi naisen säveltämää kappaletta.

Ennen kuin ehditte aloittaa kollektiivisen nihkeilynne, ruoskimme itse omaa listaamme sen puutteista. Ohjeistus oli pyrkiä objektiiviseen tarkasteluun ja nostaa esille kappaleita, jotka listalle olisivat kuuluneet, mutteivät syystä tai toisesta keränneet riittävästi ääniä.

Kommenttiosioon saa huomauttaa perustelujen kera muistakin kappaleista, jotka olemme sivuuttaneet.

Amorphis: Silver Bride (2009)

1990-luvun kuolometallisuuruus nousi suosiolla mitaten varsinaiseen kukoistukseensa vasta 2000-luvulla, uuden laulajan Tomi Joutsenen siivittämänä. Kalevalapohjainen ja folk- ja proge-sävyinen melodeath miellytti niin vanhoja faneja, kriitikoita ja keskitempoiseen melodiseen raskasrockiin suuntautunutta peruskansaa. Erinomainen esimerkki tunnistettavasta tyylistä on bändin yhdeksännen levyn simppelin tarttuva johtokappale. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

Children of Bodom – In Your Face (2005)

Are You Dead Yet? oli loistava, reilun puolen tunnin puristus Bodomeilta. Yhä yhtyeen paras levy. Hevimetelisoppaan lisättiin roimasti punkkia ja industriali samalla kun riffejä ja rakenteita yksinkertaistettiin, parhaita tilutusimpulsseja tappamatta. Alexin laulu saavutti uuden karisman ja aggression tason. ”I don’t give a flying fuck, motherfucker”. Vaatii näyttelijäntaitoja, että voi laulaa tuollaista uskottavasti. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Clouds feat. Tiiu – Under the Dancing Feet (2008)

Kotimaassa häpeällisen vähälle huomiolle jäänyt jokseenkin salaperäinen Clouds (helsinkiläistuottajat Dead-O ja Ponytail) nauttii varsin suurta arvostusta alan kansainvälisissä piireissä. Vuonna 2008 julkaistu fantastisen valveunisesti keinuva Under the Dancing Feet olisi oikeudenmukaisessa maailmassa heidän läpimurtohittinsä. Kappale on äärimmäisen mieleenpainuva ja ylpeän omaperäinen – jopa genreä uusiin suuntiin puskeva – suomalainen luenta dubstepista. Se on maaginen yhdistelmä dubstepin varjomaailmaa ja puhdasta popsävellystaitoa. Kappaleen puuttuminen listalta on sen räikein yksittäinen puute. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

CMX – Tähdet sylissään (2000)

”Elämä on joenuoma / leveämpi kaikkea / mitä voimme vajavaisin sanoinemme mainita” kuuluvat Tähdet sylissään -kappaleen avaussäkeet. Sama pätee CMX:n kunnianhimoon, jonka komeimpia ilmentymiä tämä kappale on. Lähes kenelle muulle hyvänsä yhtyeelle riittäisi itse emokappale, joka istuu radioon mutta ei ole syntynyt sen vuoksi, mutta kolmen minuutin codalle Yrjänä on kutsunut Kampin laulukuoron, jonka harmoniat nousevat äänikuvan pintaan kuin usva hallan puremalta niityltä. (Samuli Knuuti)

Folkswagen – Suomenhevonen (2005)

Talvisodan tankit, autioituvat kylät ja kaurapeltoa hevosineen kyntävä isäntä ovat kuvia, joista todellisuus on irronnut jo monta merkityskerrosta sitten. Niihin törmää arvokonservatiivien puheissa, maalaisromantiikaa kierrättävissä kulttuuritapahtumissa ja keskustalaisessa juhlaretoriikassa. Siksi niitä tekee mieli kavahtaa. Folkswagenin ylistyslaulu suomenhevoselle riisuu kuitenkin pisteliäimmänkin kuulijan aseista ja pureutuu sanoja syvemmälle suomalaiseen sosiaalihistoriaan. Suonna Konosen herkkä ja nöyrä kunnianosoitus valaa kuluneen kuvaston täyteen tunnetta, johon laulun uumenista tapittava märkäturpa vastaa lämpimänruskealla ja kaiken ymmärtävällä katseellaan. Laulu pysäyttää odottamatta, eikä päästä otteestaan. Sen hartaassa kerronnassa on jotakin pohjattoman kaunista ja vilpitöntä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Hanoi Rocks –  Day Late Dollar Short (2002)

Kun ensi kertaa näin möllösilmäisen setämiehen laulavan ”we are young and strong”, hyy nousi selkäpiihini. Tämä comeback-hitti nosti Hanoi Rocksin 2000-luvun nuorten tietoisuuteen. Se oli viihdefonisoolonsa ja modulaationsa kanssa varmasti parasta, mitä Mike Monroe tai Andy McCoy ovat aikoihin tehneet. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Ilmiliekki Quartet – Askisto (2006)

Ilmiliekin kokoonpanossa ei ole juuri mitään erikoista: trumpetti, piano, basso ja rummut. Mikään yhtye ei silti soita samoin: yhtä intuitiivisesti kuin tavallinen ihminen hengittää. Askistoa vilpittömämpää melodiantajua ja vapaampaa toteutusta, liukenemisten ja tiivistymien alkulimaa, ei ole tällä vuosituhannella Suomessa saavutettu. Kun Verneri Pohjola muun yhtyeen hiljaisesta kuohunnasta lopuksi palaa trumpetillaan ruotuun, hengen haukkomiseen on tikahtua. Voita karmasi iäksi ja osta aneeksi Take It With Me -levy. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Saippuakupla (2010)

2010-luvun paras iskelmäorkesteri tanssittaa kansaa enimmäkseen lemmenlauluilla, mutta yhtyeen esikoisalbumin ehkä kovin biisi kertookin rahasta. Tosin negaation kautta, huomauttamalla, ettei maallisella mammonalla ole pysyvää merkitystä. Kolikot ovat kauniita, mutta kosketuksesta katovia saippuakuplia. Todella tärkeitä asioita ei voikaan säilöä taskuihinsa, kertoo hitaasta hehkutuksesta hurmioituneeseen kertosäkeeseen yltyvä mustalaisromanssi. Jaakko Laitisen palava laulutulkinta vahvistaa, että kyse on sydämen pohjia myöten koetusta elämänkatsomuksesta. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Jonna Järnefelt – Vaikeimman kautta (2003)

Näyttelijänä tunnetun Järnefeltin debyyttialbumi Aamukahviasetelma elvytti komeasti näyttelijöiden laulelmalevytysperinnettä 2000-luvulla. Vaikka Jukka Leppilammen säveltämistä ja Heimo Hatakan sanoittamista kappaleista Vaikeimman kautta lähentelee jo gospelia, se vetoaa erityisesti hengellisyyden taustalla hehkuvalla inhimillisyydellään. Järnefeltin kirkasta tulkintaa varjostava ja sympaattisesti keuliva Leppilammen taustalaulu on pieni, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeä yksityiskohta. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Kakka-hätä 77 – Elämä on huora (2007)

Vuonna 2007 Teemu Bergmanin bändistä tuli ilmiö. Sen ansiosta tiedettiin pitkästä aikaa, kuinka punkkarin sielunmaailma piirtyi. Ilmeni, ettei sitä kiinnostanut parantaa maailmaa – enimmäkseen vain vitutti. Mutta tämä puolittain järsittyjen roiskeläppien, pilleriliuskojen ja Kela-lomakkeiden keskeltä mölisty inhorealismi oli suodattamaton ja rämisevä dokumentti hyvinvointivaltion harmaista syövereistä. Etenkin biisin kruunaava, nuorille konservatiiveille suunnattu piikki (”olis edes hauskaa elämästä puolet / mut eihän täällä viihdy kuin kokoomusnuoret”) on masentavan hauska, mutta myös oivaltava: Arkitodellisuus on sellaista paskaa, että jos siitä nauttisi, olisi jo kadottanut itsensä. Ehkä siis parempi, jos ahdistaa. (Jukka-Pekka Ronkainen)

Video ei ole enää saatavilla

Kotiteollisuus – Jos sanon (2000)

Parilla ensimmäisellä levyillään enemmänkin mökä- ja metallipiirejä kosiskellut Kotiteollisuus löysi kolmannen pitkäsoittonsa kärkikappaleella suuria massoja miellyttävän kultasuonensa. Siinä jyräriffi ja suoraviivaisen tamppauksen miehinen hikisyys yhdistyy tarttuvaan pop-melodiaan ja nyrkinheristystä lietsovaan uhokertsiin kieltämättä varsin rehvakkain tuloksin. Samaa kaavaa yhtye on sittemmin ryöstöviljellyt melkoisella menestyksellä. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

Kukka – Hot Light (2000)

Kukka nousi legendaksi hajoamalla ennen aikojaan ja tarjoamalla luontaisen kasvualustan Risto Ylihärsilälle. Kuitenkin yhtye pitäisi muistaa ensisijaisesti musiikistaan. Harva suomalainen orkesteri on onnistunut yhdistämään haikean pop-sensibiliteetin, itseensä viittaavan indie-autismin, lämpimän lofi-äänimaiseman ja melankolisen naivismin tämän tamperelaiskolmikon tavoin. Hot Lights kiteyttää kaikki Kukan vahvuudet muutamaan usvaiseen minuuttiin, joiden uumenista löytyy hämmästyttävä määrä kauneuden sävyjä vielä vuosienkin jälkeen. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Mamba – Vielä on kesää jäljellä (2002)

Onko ihmistä, joka ei tätä tunne? Onko ihmistä, jolla ei olisi mielipidettä Mamban jättihitistä, josta on tullut hyttysten ja halvan grillimakkaran kaltainen osa Suomen kesää? Vielä on kesää jäljellä on hirvittävä kappale ja antiklassikko, mutta kulttuurisesti merkittävämpiä kappaleita maassamme ei tällä vuosituhannella ole tehty. Mamba pitää huolen siitä, että kesä alkaa helmikuussa ja jatkuu marraskuulle. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Negative – The Moment of Our Love (2003)

Kehnosti soittaville ja suttuisesti meikkaaville Manse-glamrockareille oli helppo hymähdellä huvittuneesti, mutta genrestä löytyi myös muutamia oikeasti onnistuneita biisejä. Moment of Our Loven videossa Negative soittaa rockia kelmeässä sairaalaympäristössä, itsevarmuutta uhkuen. Nuorella ja räytyneenkauniilla Jonne Aaronilla oli kaikki edellytykset tulla teini-glamin Kurt Cobainiksi. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Kari Peitsamo: I Just Wanna Play Rock’n Roll (2004)

Peitsamon 2000-luvun tuotannon kantavia teemoja on ollut täydellisen rokkibiisin metsästys. Vuoden 2004 Taistelujen tiellä -levyltä löytyvä I Just Wanna Play voi olla hänen paras yrityksensä. Antti Lehtisen tiukan kompin ankkuroima kappale on täynnä rockin kliseitä (”I wanna know whats going on”, ”open tour radio”, I’m a rolling stone”), mutta jo haastava avauslause ”I don’t wanna go to USA” todistaa kuinka Kari ei epäröi tehdessään niistä omiaan. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

Pertti Kurikan Nimipäivät – Mä vihaan maailmaa (2010)

Valittaminen vuoden 1977 tyyliin tuntuu nyky-Suomessa usein väsähtäneeltä ja ainakin osittaiselta huijaukselta, kuten tämä valittamisesta valittamisenikin. Nimipäivien vitutuksen taustalla olevia motiiveja ei voi kukaan epäillä. Pelkästään soiton ah-niin-sopiva huojunta ja Kari Aallon klassinen punkääni muodostavat poliittisen statementin, jolla on jo muutettu suomalaisia käsityksiä kehitysvammaisten elämästä. Jos tällä ei eduskuntaa kaadeta tai massamedian ulostekanavia tukita, niin ei sitten millään. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Pintandwefall – Somewhere I’d Be Worshipped (2007)

Tyttönelikko Pintandwefallin paras kappale on rämisevää garagerockia, mutta myös jotain enemmän. Sen kertosäe on ainoa yhteys, jossa Poets of the Fall on koskaan kuulostanut edes välillisesti hyvältä. Kappaleen hoilottavassa, jokseenkin holtittomassa energiassa ja sinne päin äännetyssä englannissa on jotain vastustamatonta ja omaperäistä, johon yhtye ei ole itsekään myöhemmin aivan yltänyt. Se ansaitsee paikan listalla, koska listalla on ehdottomasti liian vähän holtittomasti hoilottavia tyttöjä – ja ylipäätään liian vähän tyttöjä. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Plain Ride – Mannerheimintie (2009)

Plain Riden käsittelyssä 5.5 kilometriä muuttuu kymmeneksi minuutiksi ja kolmeksi sekunniksi. Kun huomioi yhtyeen käytännössä virheettömän diskografian, uniikin soundin ja Janne Westerlundin aliarvostuksen, Plain Riden paikka olisi ollut ehdottomasti listalla. Yksittäisistä kappaleista kura roiskuen junnaava Mannerheimintie on yhtyeen suurin, pisin ja kaunein. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Samuli Putro – Mitäpä jos (2009)

Zen Café huomioitiin varsinaisessa pophelmilistauksessa, mutta kunniaa ansaitsee myös Putron soolotuotanto. Mitäpä jos avaa Putron Elämä on juhla -soolodebyytin muistuttaen, kuinka tavattoman kauniiseen ja lohdulliseen ilmaisuun lauluntekijä kykenee. Mitäpä jos kuulostaa vaatimattomalta verrattuna siihen, että sen sanoituksissa poraudutaan ihmiselämän oleellisimpiin oivalluksiin. Suurista teemoista huolimatta äklö-reaktiota ei synny, kiitos nimenomaisen vähäeleisyyden. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

Swallow the Sun – Morning Never Came (2003)

Swallow the Sun -orkesteri on onnistunut tuomaan doom-metallin, jos ei nyt valtavirtaan, niin ainakin pois marginaalista. Siitä todisteena olkoon neljän edellisen levyn sijoitukset myydyimpien levyjen top10:ssä. Vahvoja melodioita ja doom-perinteitä sekoittava yhtye tuntuu uppoavan niin paatuneimpaan örrimurrihevariin kuin popimpaa heviä kuunteleviin teinityttöihin. Bändin debyyttilevy ei ole ehkä kaupallisesti menestynein, mutta sisältää kenties eniten helmiä. Niistä yksi on tämä maailmanlopun tunnelmissa seilaava levyn päätösbiisi Morning Never Came.

Video ei ole enää saatavilla

Pyhimys – Nöfnöf (2008)

Ahkerana vuodesta 2004 asti pysytelleen Pyhimyksen Tulva on täydellinen levy. Se on antiteesi edeltäjälleen (Salainen maailma): abstrakti, elektroninen, eikä lainkaan niin pröystäilevä. 19 kappaleen seasta erottuva Nöfnöf kertoo herra Bushin sikailevasta perheestä, videolla possunenäiset räppärit mässäilevät kanankoivilla ja hengaavat ostarilla. 2000-luvun parhaita räppilevyjä ja yksi lahjakkaimmista Suomi-räppäreistä ikinä. Vihaako Nuorgam räppiä? (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Redrama – If You With That (2003)

Lasse Mellbergin ensimmäinen Redrama-nimellä julkaistu sinkku pöllähti keskelle Eminemin valtakautta. Miehellä on hiukan samanlainen soundi äänessä, mutta If You With Thatin biitti on paljon funkimpi kuin Marshall Mathersillä yleensä. Biisissä ei ole mitään mullistavaa, mutta se on suomalaiseksi harvinaisen vakuuttava englanninkielinen valtavirtahoppistyge. Hymyilyttää joka kerta. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Robin – Frontside Ollie (2011)

Välillä eteen tulee täydellisiä poptuotoksia, joissa ei ole kerrassaan mitään korjattavaa – tutki asiaa miltä kantilta tahansa. Vuoden raikkain popilmiö Frontside Ollie on juuri sellainen. Nuorgamin historian hämmästyttävin vääryys puolestaan on, ettei Frontside Ollie yltänyt mukaan Top 100 -mahlalistalle. Onko 2000-luvulla muka sata kotimaista esittäjää levyttänyt tätä paremman kappaleen? (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

The Rollstons – Weekdays are Schooldays, Weekends are Mine (2002)

Mikä meitä nuorgamilaisia vaivaa, kun yksi 2000-luvun täydellisimmin surisevista kitarapoplauluista unohtui listalta? Vaikka myyttinen hevinuoruus jäi väliin, Diolta näyttävä Ronnie James jaksaa riemastuttaa edelleen. (Ville Aalto)

Teflon Brothers – Rakastunut etkoilla (2010)

Tämä leppoisan bassolinjan ja viipyilevän ruotsinlaivapianon vetämä minuuttinovelli tavoittaa etkojen tunnelman täydellisesti. Laulun kertoja on niin riemastuttavalla tavalla hukassa ihastuksensa kanssa, että on mahdotonta olla sympatisoimatta nuoren miehen ahdistusta. Kappale myös yhdistelee bossa novan hillittympää puolta niin tyylikkäästi arkisanastolla riimittelyyn, että sitä voisi käyttää oppikirjaesimerkkinä kotimaisen hiphopin parhaimmillaan oivaltavasta ilmaisuvoimasta. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Surupuku (2002)

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli vuosituhannen alussa Suomen suosituimpia yhtyeitä, eikä pääkaupunkiseudun ulkopuolella voinut välttyä näkemästä bändin “Kaikki liha tottelee kuria”-t-paitoja. Rautiaisen musiikki upposi niin metallia kuunteleviin pitkätukkiin kuin suomirockin kuuntelijoihinkin. Ei siis mikään ihme, että Surupuku-radiohitin sisältänyt Rajaportti-albumi myi platinaa. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Underwater Sleeping Society – Silence Teaches You How To Sing (2006)

Riihimäen ja Hyvinkään seudulta on tullut 2000-luvulla hurjasti hyvää vaihtoehtoista musiikkia. Vaikka tämä näkyikin Mahlalistalla, unohtui yksi pioneereista. Bändi, jonka lahjakkuus on sittemmin kuppautunut muun muassa Rubikiin, esiintyy omaleimaisimmillaan juuri tällä kappaleella. Intron klarinettimelodian mukanaan tuoma soinnillinen runsaus, rytminen leikittelevyys ja näiden vastapainoksi asettuvat suoraviivaiset kitarakompit vetivät suuntaviivoja vuosikymmenen kotimaiselle indierockille ilman, että tekijänsä saivat maistaa suurta kansallista menestystä. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

Velcra – We Must Start Again (2007)

En tiedä, mitä Velcralle tapahtui Hadalin jälkeen, mutta kyseessä on yksi kotimaisen industrialin harvoista hyvistä hetkistä. Levyn sydän on Jessi Freyn kaunis tumma ääni, jonka taustalle loihditaan rikkaita äänikudoksia ja keskenään risteileviä melodioita, jotka kaartelevat aiheitaan pitkään, löytäen lopulta aina maalinsa. We Must Start Again soi mahtipontisena ja leikkisänä, suureellisena ja herkkänä. Takana ovat vuosituhannen alun nu-metal ja uho. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Viikate – Kuolleen miehen kupletti (2003)

Suomalaisen raskaan musiikin kentällä Viikate on aina ollut outolintu: liian iskelmää hevareille, liian raskasta poppareille. ”Ei ketään kelle soittaa” kappaleella yhtye nousi kuitenkin koko kansan tietoisuuteen. Alkoholismista pienen pojan näkökulmasta kertova Kuolleen miehen kupletti on kuitenkin itselle yksi yhtyeen huippuhetkiä. Bändin uniikki soundi sekä Kaarle Viikatteen melankoliset sanoitukset ja mieletön melodiantaju jatkavat kunnialla suomalaisen mollivoittoisen musiikin perinnettä. Siksi Viikate kuuluu noteerata suomalaisista popklassikoista puhuttaessa. (Tero Uuttana)

Video ei ole enää saatavilla

Viola – Lovelights (2004)

Rohkeasti keskeneräisenä uransa aloittanut helsinkiläisyhtye puhkesi kukkaansa viiden vuoden olemassaolon jälkeen – ja millainen kukka se olikaan! Lovelights ja sen isäntäalbumi Tearcandy (2004) ovat yhä viiltävintä ja romanttisinta melodraamapoppia, mitä Suomessa on The Divine Comedyn jalanjäljissä tehty. Duoksi kutistunut ja viimeisinä vuosinaan vain verkossa musiikkia julkaissut yhtye lopetti toimintansa joulukuussa 2011. (Antti Lähde)