Tiedätte varmasti, mitä tarkoitamme. Sitä, kun kovin tutunkuuloinen nimi esiintyy kovin tutunnäköisen hahmon tai yhtyeen nimenä tämän rakastetun sarjakuvan sivuilla. Sehän on suuri kunnia, etenkin niille harvoille kotimaisille nimille, jotka ovat päässeet Ankka-väännösten joukkoon.

Aku Ankan nimiväännöksistä kun on kyse, aina ei välttämättä heti hoksaa, ketä tarkoitetaan (Pekka Joulu-Puusto). Toisinaan taas nimiväännös on välittömästi selvä kuin pläkki (Plastinen).

Plastinen plastaa. ©Disney

Nuorgam ruinasi (kysyi kiltisti) artisti-muusikko-maailmanmukavinihminen-kategorian edustajalta Anssi Kelalta, voisiko hän käydä läpi saamamme listan ja valita nimiväännösten joukosta omat suosikkinsa. Anssi on sentään itsekin esiintynyt Aku Ankan sivuilla, nimellä Antti Rela.

Hittilevy Mummolan julkaisun aikaan Antti Relan liput revittiin käsistä! ©Disney

Tässä ovat Antti Relan, anteeksi Anssi Kelan, valinnat. Kela halusi korostaa, etteivät ne ole missään parhaus- tai paremmuusjärjestyksessä, maailman mukavin mies kun on. #KIVAOLLAKIVA

Kaikkien kuvien oikeudet omistaa Aku Ankka / ©Disney. Kuvakaappaukset on julkaistu Aku Ankan toimituksen luvalla. Kiitokset heille!

Anssi Kelan suosikkinimiväännökset

Pauli Pudding Homervuo

”Malliesimerkki hyvästä Aku Ankka -nimestä. ’Pudding’ on tietysti se elementti, joka tekee tästä mehukkaan.”

Yövissy

”Tämä on kaiketi jossain määrin pesiytynyt jo yleiskieleenkin: muistan kuulleeni Nightwishistä puhuttavan ’Yövissynä’ jossain ihan muussakin yhteydessä kuin Aku Ankassa. Moderni klassikko siis.”

Ukset

”Aku Ankka on aina esimerkillisellä tavalla ylläpitänyt rikasta suomen kieltä. Oman sanaisen arkunkin moni erikoisempi termi on todennäköisesti alun perin naarattu lehden sivuilta. The Doorsin voisi suomentaa tylsästi Oviksi, mutta Ukset on luonnollisesti paljon kiinnostavampi ja hauskempi väännös.”

Hanhinem

”Tämä on niin tyhmä, että on hyvä.”

Hanhinem takapihakeikalla. ©Disney

Ossi Osteri ja Synkkä Arkipyhä

”Ossi Osteri on sinänsä melko tyypillinen Ankkalinnan nimi, mutta Black Sabbathin suomentaminen Synkäksi Arkipyhäksi on suurta neroutta.”

Nythän oikean maailman ”Ossi” vetää viimeistä maailmankiertuettaan. Taas. ©Disney

Lieju Vetinen

”Listalta löytyi ilahduttavasti myös nimiä, joiden ymmärtäminen vaatii hieman syvempää tietämystä musiikin historiasta. Nuoriso sivistyy, kun alkaa selvittää, miltä pohjalta Lieju Vetinen ponnistaa.”

Samovarius

”Hyvästä Aku Ankka -nimestä syntyy heti jonkinlainen hupaisa mielleyhtymä. Näen tässä lauman pitkätukkia ryypiskelemässä samovaarin suuttimesta itsensä teestä tärviölle.”

Laardi

”Melko itsestäänselvä, mutta silti hauska.”

Teräspeköni

”Todellinen mestarin aamiainen. Toimisi hienosti oikeankin jytäbändin nimenä. Kirjoitettuna goottifontilla ja vielä umlautit o:n päälle: TERÄSPEKÖNI.”

Raikka Setsuuri

”Mahtavaa, että myös Brian Setzer on päätynyt Ankkalinnaan tekemään kulttuurityötä. Raikka Setsuuri on hyvä esimerkki nimestä, jollainen voisi melkein olla olemassa. Setsuuri on muutenkin sana, johon törmää nykyisin liian harvoin.”

Raikka Setsuuri pakoilee faniaan. ©Disney

Kaikki 51 nimiväännöstä 2000-luvulta

Lopuksi koko Nuorgamin saama lista kokonaisuudessaan. Mukana myös tiedot, mistä Aku Ankasta nimen löytää ja kenestä siis oikein on kyse. Lista ei välttämättä ole täydellinen, esimerkiksi Wikipediasta nimiä löytyy lisää , joten huudelkaa kommenttina puuttuvat nimet ja omat suosikkinne!

Kimi Jääpallo (Ankarat fanit, AA 33/2001) = Jimi Pääkallo

Jami Sääpallo (Oodi Iinekselle, AA 39/2001) = Jimi Pääkallo

Kalle Kajo & Hän-yhtye (Virkaheitto virkamies, AA 45/2001) = Ville Valo & HIM

Antti Rela (Nettivelho, AA 47–48/01) = Anssi Kela

Jali Sillanali (Lemmen huumaa, AA 7/2002) = Jari Sillanpää

Jennifer Lupsis (Onnenapila, AA 37/2002) = Jennifer Lopez

Jennifer Lupsis hurmaa Akun. ©Disney

Laardi (Makuasioista ei sovi kiistellä, AA 38/2006) = Lordi

Mörköorkesteri, ”Möröt” (Musiikin monsterit, AA 19/2007, AE 03/2013) = Lordi

Mr. Mörkö (Musiikin monsterit, AA 19/2007, AE 03/2013) = Mr. Lordi

Punktähti A.P. Lannoite (Epäonnistujien kruunaamaton kuningas, AA 46/2000) =  Apulanta

Pauli Pudding Homervuo (Laulujen lunnaat, AA 48/2006) = Rauli Badding Somerjoki

Teräspekoni (Laulujen lunnaat, AA 48/2006) = Teräsbetoni

Lärvinen, Teräspekonin kitaristi (Laulujen lunnaat, AA 48/2006) = Arto Järvinen

Yövissy (Laulujen lunnaat, AA 48/2006) = Nightwish

6,9 korvaa (Fanitusta, AE 3/2007) = The 69 Eyes

6,9 korvaa tykkää nimmaroida. ©Disney

Kapteenikvintetti (Fanitusta, AE 3/2007) = Kipparikvartetti

Koniteollisuus (Keikkakatastrofi, AA 52/2007) = Kotiteollisuus

Hymynen (Keikkakatastrofi, AA 52/2007) = Hynynen

Rassi Juittinen (Mekastavat naapurit, AA 25/2008) = Jussi Raittinen

Raikka Setsuuri (Kohtalokas kolhu, AA 41/2008) = Brian Setzer

Repe Sorsa (Ankkapoppia, AA 21/2010) = Riki Sorsa

Paratiisitien pojat (Ankkapoppia, AA 21/2010) = Backstreet Boys

Morones (Punkkia ja piirakkaa, AA 37/2011) = Ramones (Tässä tarinassa myös lauletaan ”Kippaa kappa kipin kapin hei”)

Jopi (Punkkia ja piirakkaa, AA 37/2011) = Joey Ramone

Morones-yhtyeen Jopin kitaran nimi on Tiina. ©Disney

Roskahätä (teksti jäteautossa, ei bändin nimenä) (Punkkia ja piirakkaa, AA 37/2011) = Kakka-hätä 77

Jerri, jolla soitinkauppa Jerrin kitarakarsina (Punkkia ja piirakkaa, AA 37/2011) = Jerry García

Erkki Klapiton (Punkkia ja piirakkaa, AA 37/2011) = Eric Clapton

Lieju Vetinen (Punkkia ja piirakkaa, AA 37/2011) = Muddy Waters

Justus Piipari (Ihan tavallinen poika, AA 13/2012) = Justin Bieber

DJ Pesto (Pitkäsoitto, AE 12/2013) = Tiësto

Samovarius (Rokkikonsertti, AE 14/2013) = Stratovarius

Joni Lennokas (Yllättäviä aarteita, AA 17/2013) = John Lennon

Metelica (Joulupuro kuohuu, AA 49/2013) = Metallica

Kantri-Helena (Joulupuro kuohuu, AA 49/2013) = Katri Helena

Naatti-Esko (Joulupuro kuohuu, AA 49/2013) = Matti Esko

Pekko Joulu-Puusto (Taiteen palveluksessa, AE 16/2013) = Pekka Kuusisto

Siiri Laine (Iskelmäkuningas, AA 05/2014) = Saara Aalto

Mikke Juustonen (Iskelmäkuningas, AA 05/2014) = Mikko Kuustonen

Tytteli ja tyrskyt (Iskelmäkuningas, AA 05/2014) = Katrina & The Waves

Iisakki Ankka (Tähdelle töitä & Kutrit kuntoon & Fanitusta, AA 45/2014) = Isac Elliot

Pertta Murikka, Ankkalinnan viisuedustaja Ankkavision laulukilpailussa Wienissä (Aina mun pitää auttaa, AA 21/2015) = Pertti Kurikka

Aviisi (Mehevää markkinointia, AA 34/2015) = Avicii

Aku ja Ankkulit (AA 4/2016) = Aku Ankkuli

Anna Q (AA 4/2016) = Anna Puu

Jami Ruskea (AA 4/2016) = James Brown

Samettimetro (AA 4/2016) = The Velvet Underground

Pojat ja tyttäret (AA 4/2016) = The Mamas & the Papas

L. Kili-Mister (AA 4/2016) = Lemmy Kilmister

Plondi (AA 4/2016) = Blondie

Valkeat viirut (AA 4/2016) = The White Stripes

Ukset (AA 4/2016) = The Doors

Kare ja Nillenalle ovat koko perheen suosikkeja! ©Disney

Bonus:

Aku Ankka pyysi muistuttamaan, että suurin osa tässä jutussa mainituista tarinoista on luettavissa Aku Ankan Lataamo -palvelusta. Täältä pääset ihan ilmaiseksi lukemaan tarinan, jossa seikkailee Teräspekoni ja täältä tarinan, jossa Morones. Täältä kaupan päälle  50-luvun Aku-stoori, jossa seikkailee muuan Melvis Pressula!

Bonus! Kilpailu (jossa ei ole palkintoa)

Millä nimiväännöksellä musiikkimedia Nuorgam voisi esiintyä Aku Ankassa? Kerro kommenttina!

Retrowave eli uuskasari on voimissaan sekä television, elokuvan että musiikin puolella. Kuva: Kimmo K. Koskinen.

Drive, Stranger Things, uusi Napakymppi – nämä on nähty, mutta olennaisinta on miltä kaikki kuulostaa. Mitä 1980-luku ei herättänyt uudelleen henkiin, sitä ei tarvita.

1980-luku on taas muodissa useammankin nostalgisen pop-ilmiön myötä. Tämä näkyy esimerkiksi remake-osastolla, kun Napakympin, MacGyverin ja Painajainen Elm Streetillä -elokuvien kaltaiset uudelleen toteutetut instituutiot tavoittelevat paitsi 1980-luvulla kasvaneita faneja, myös nuorempaa yleisöä. Mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt, että kasarivaikutteet ovat vahvoja myös täysin tuoreiden taiteellisten tuotosten parissa – uuskasari, virallisemmin retrowave, on voimissaan sekä television, elokuvan että musiikin puolella.

Päinvastoin kuin edellä mainitut remaket, jotka yrittävät päivittää esikuvansa tälle vuosituhannelle, retrowave pyrkii luomaan uudelleen autenttisen kokemuksen 1980-luvusta… miltä tosiasiassa tuntui elää kyseistä vuosikymmentä. Genrenä retrowave käsitetään nimenomaan 1980-luvulle tyypillisiin syntetisaattorisoundeihin pohjaavana musiikkina, vaikka crossover-ilmiöitä esiintyy ja ne on otettu huomioon tätä listaa tehdessä.

Seuraavana siis esittelyssä kymmenen merkittävintä retrowave-musailmiötä, jotka osittain myös risteytyvät muiden taiteenlajien kanssa.

#10 Michael Cassette ja Anssi Kela

Aloitetaan Suomesta. Michael Cassette lienee maamme ainoa vähänkään tunnetumpi retrowave-nimi. Helsingin kotipaikakseen ilmoittava Cassette pysyttäytyy kokonaan poissa julkisuudesta, eikä paljasta Soundcloudissa tai Spotifyssa itsestään käytännössä mitään muuta kuin että hänen soundinsa pohjaa vintage-laitteiden ja modernin teknologian yhdistelemiseen. Päivitettyjen sovitusten, kuten Miami Vicen Crockett’s Themen, ohella Michael Cassette tekee retrokollegoitaan vahvemmin klubibiittien ja trancen kanssa flirttailevia kokonaisuuksia.

Retrowaveksi voidaan katsoa myös Anssi Kelan uusimmat levyt Anssi Kela ja Nostalgiaa. Ne pohjaavat kuitenkin monipuolisemmin aikakauden musagenreihin kuin puhtaaseen syntikkasoundiin. Silti, parhaimmillaan Kelan albumit kuulostavat enemmän 1980-luvulta kuin moni alkuperäinen kasarilevy.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Uudet retropeli-soundtrackit

Nimenomaan pelit toimivat 1980-luvulla syntikkamusan vakiinnuttajina sukupolven alitajunnassa. Pelit ovat aina enemmän tai vähemmän ylläpitäneet genreä silloinkin, kun se ei ole ollut hengissä musamaailmassa. Etenkin viime vuosina retrowave on kuitenkin kasvattanut suosiotaan sen alkuperäisen lanseeraajan piirissä.

Musapuolella kunnostautuneita retropelejä ovat etenkin räiskintäpeli Far Cry 3: Blood Dragon, jonka action-leffojen soundia syntikoihin yhdistävästä musiikista vastaa mahtipontinen Power Glove, sekä ultravaikeat ja väkivaltaiset Hotline Miami I ja II, jotka yhdistelevät soundtrackeillaan useampiakin retrowave-artisteja. Mukana ovat muun muassa Com Truise, Das Mörtal sekä todella persoonallista soundia luovat Sun Araw ja M|O|O|N, jonka Crystals-biisi kuullaan Hotline Miamin ensimmäisessä osassa.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Twin Shadow

Dominikaanitaustainen George Lewis Jr. eli Twin Shadow on yksi uuden vuosituhannen indietähdistä, jonka musiikissa 1980-luvulla on suuri vaikutus. Myös muotimaailmassa vaikuttava ja dj:nä työskentelevä Twin Shadow ammentaa isosta soundista yhdistellen Simple Mindsin mahtipontisuutta Depeche Moden synkkiin kierteisiin ja jopa Survivorin sankaripoppiin. Ensimmäiset albumit Forget (2010) ja Confess (2012) antavat tyylistä jo vahvaa osviittaa, mutta sen kulminoituma on Twin Shadow’n kolmas albumi Eclipse (2015), jota suureellisempaa poppia ei ole viime aikoina juuri kuultu. Artistin neljäs albumi Caer julkaistiin huhtikuussa.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Anamanaguchi ja 8-bittinen musa

Pelimaailmasta ammentavat myös ensimmäisen Nintendon ja Commodore 64:n äänimaailmasta ammentavat yhtyeet. Useimmat kasibittibändit keikkailevat esittäen vanhoja tietokonepelimusiikkeja tai tuoreita hittejä 8-bittisversioina, mutta myös uutta materiaalia tekeviä yhtyeitä löytyy. Niistä tunnetuimpia ovat muun muassa Depeche Modea ja The Curea low-res-soundeihin yhdistelevä Crystal Castles sekä ensisijaisesti japanilaiselta kuulostava, mutta umpiamerikkalainen Anamanaguchi.

Anamanaguchi tekee energistä 8-bittipoppia, joka ottaa vaikutteita elektropunkista, nykyhittitehtailusta ja jopa 1980-lukuslovareista. Kiteytettynä yhdistelmä kuulostaa suunnilleen siltä kuin Daft Punk ja Britney Spears olisivat tehneet musiikkia vanhoille konsoleille. Tai jotain.

Video ei ole enää saatavilla

#6 St. Lucia

Brooklynilaisbändi St. Lucian kakkosalbumi Matter (2016) on puhdasta 1980-luvun juhlaa. Oikeastaan jokainen levyn kappale muistuttaa jostain aikakauden yhtyeestä tai hitistä, kuulostamatta kuitenkaan imitaatiolta. Matter-levy vakuuttaa, sillä kyse ei ole vain aikakausipastissista, vaan biiseissä on vahvaa hittipotentiaalia jopa nykyaikana, saati 1980-luvulla soitettuna – kannattaa vaikka käydä DeLoreanilla testaamassa.

St. Lucian nokkamies on eteläafrikkalainen Jean-Philip Grobler, joka yritti nuorempana rokkarin uraa, mutta palasi varsin nopeasti nuoruudenrakkautensa kasaripopin pariin. Vuonna 2014 Flow Festivalilla esiintyneen yhtyeen vahvimmat inspiraatiot löytyvät 1980-luvun syntsapopista, artisteista kuten Duran Duran, A-Ha ja Phil Collins.

St. Lucia on kasattu puhtaasti kasarin ympärille ja nauttii vain indie-suosiota, mutta tunnetumpiakin bändejä 1980-luku kiinnostaa. Esimerkiksi The Killers on flirttaillut kahdella uusimmalla levyllään kasarin suuntaan ja emorock-yhtye Paramore julkaisi viime vuonna vahvasti 1980-luvusta ammentavan, mahdollisesti parhaan levynsä After Laughter.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Le Matos

Montrealissa perustettu ranskankanadalainen duo, Jean-Nicolas Leupi ja Jean-Philippe Bernier, muodostavat Le Matosin – kahden miehen syntetisaattoribändin, joka retrowave-yhtyeistä ehkä kaikkein vahvimmin ammentaa syntikkamaestrojen Jean-Michel Jarren, Vangeliksen ja elokuvaohjaaja John Carpenterin musiikista. Yhtyeen kappaleet ovat pääasiassa instrumentaaleja, tosin joskus kaksikko lainaa ääntä vierailevilta retrowave-solisteilta.

Yhtyeen ylittämätön mestariteos on uusiseelantilaiseen kasari-actionleffa Turbo Kidiin sävelletty soundtrack Chronicles of the Wasteland. Playtime Is Over -kappaleen montaasivideo tarjoilee esimakua albumista ja varsin katsottavasta elokuvasta – jatko-osakin on jo tekeillä.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Kristine

Youtuben hienolta NewRetroWave-kanavalta – joka kannattaa heti laittaa seurantaan – löytyy suurin osa lajityypin edustajista, ja ylläpitäjät lisäävät tuoreita videoita kanavalle päivittäin. Retrowave-yhtyeitä on viime vuosina noussut kuin irtokarkkisieniä neonsateella. Vakiintuneita bändejä ja artisteja alkaa olla jo kymmeniä: FM Attack, Futurecop!, Flamingo Drive, VHS Dreams, Robert Parker…

Suurinta osaa edellä mainituista yhdistää se, että ne ovat tehneet yhteistyötä kreikkalaisen retrowave-popparin Kristinen kanssa. Artistin nimetön, varsin vakuuttava debyyttialbumi julkaistiin 2015.

“Halusin tehdä mahdollisimman 1980-luvulta kuulostavan levyn, joka olisi voitu julkaista vuonna 1989, kun aurinko laskee paikassa, jossa on ikuinen kesä”, Kristine kertoo.

Itse kappaleensa säveltävän ja sanoittavan ja useampaa instrumenttia soittavan Kristinen tumma pop-altto on kuin Kim Wilde, Laura Branigan ja Bananaraman tytöt olisivat inkarnoituneet yhdessä artistissa.

Kristinen debyyttialbumin ainoa miinos on, ettei sen kappaleisiin ole vielä tehty musiikkivideoita – näin olemme hänen musiikkinsa kuvittamisen suhteen vain fiilistely-stillien varassa.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Mitch Murder

Jos haetaan johtavaa poptaustanimeä mistä genrestä tahansa, niin eiköhän sitä Ruotsista kannata lähteä ensimmäisenä etsimään. Mitch Murder on tehnyt yhteistyötä Kristinen kanssa ja sotkeutunut moneen muuhunkin retrowave-kuvioon, kuten suurta some-huomiota saaneeseen retro-lyhäriin Kung Furyyn ja sen soundtrackiin sekä David Hasselhoffille tilaustuunattuun True Survivor -musiikkivideoon. Katsojakertojen perusteella Mitch Murder lienee suosituin retrowave-artisti; Kung Furya on klikattu 30 miljonaa kertaa, True Survivoria vajaat 34 miljoonaa.

Tukholmasta kotoisin oleva Johan Bengtsson on kuitenkin enemmän kuin yhden hitin ihme, ja Spotifysta löytyykin Mitch Murderin säveltämiä upeita retrowave-kokonaisuuksia. Muun muassa albumit After Hours (2009) ja Interceptor (2014) pärjäävät vertailussa miehen suurimmalle kasariesikuvalle Jan Hammerille.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Drive ja retrowave-pioneerit

Mitch Murder oli tehnyt retrowave-musiikkia jo muutaman vuoden ajan, kun Nicholas Winding Refn alkoi kuvata kasarivaikutteista Drive-leffaansa Ryan Goslingin kanssa. Juuri Drive voidaan jäljittää retrowave-ilmiön läpimurroksi, sen jälkeen buumi alkoi toden teolla levitä taiteenlajista toiseen.

Los Angelesiin sijoittuva action-trilleri kertoo hiljaisesta stunt-miehestä, joka tekee yökeikkaa pakokuskina ja ottaa tehtäväkseen huolehtia vankilaleskestä ja tämän pienestä pojasta. Driven soundtrack kokoaa retrowaven merkittävimmät pioneerit samalle levylle. Mukana ovat nimenomaan ne artistit – College, Electric Youth ja Kavinsky – jotka useimmiten nimetään genren käynnistäjiksi.

Kavinsky on kolmikosta tunnetuin. Jo 2006 synthwavella aloittaneen ranskalaisen Vincent Belorgeyn työ kiteytyy Driven jälkimainingeissa 2013 julkaistuun Outrun-albumiin. Julkaisu oli lajityypille niin merkittävä, että levyn house-biiteillä leikittelevät yöinstrumentaalit loivat retrowavelle oman alagenren, joka nimettiin albumin mukaan outruniksi.

Drive-elokuvan ohella muitakin uusia kasarileffa- ja tv-tuotantoja löytyy, kuten Netflixissä näkyvä murhatrilleri The Guest ja Amazonin hieno kasvutarina Red Oaks. Niiden vaikuttavilla soundtrackeilla kuullaan niin vanhaa kuin uuttakin kasarimusaa.

Suurin 1980-lukua hyödyntävä ilmiö tällä hetkellä on tietenkin Netflix-hitti Stranger Things, mutta sen soundtrack ei aavemaista tunnaria lukuun ottamatta yllä muiden retrowave-tuotantojen tasolle. Drive-elokuvan fiilis puolestaan kiteytyy Collegen ja Electric Youthin yhteiseen A Real Hero -hittiin.

Video ei ole enää saatavilla

#1 The Midnight

Jos retrowaven hienoutta kuvaamaan pitäisi valita vain yksi yhtye tai artisti, arpa osuisi kalifornialaiseen The Midnightiin. Tanskalaistaustainen instrumentalisti-tuottaja Tim McEwan ja amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Tyler Lyle löysivät toisensa vuonna 2012 biisintekokurssilta ja huomasivat olevansa riittävän samanlaisia ja erilaisia muodostaakseen jotain uutta. Kaksikon toisistaan eroavat taustat kuuluvat The Midnightin musiikissa. Vaikka se nojaa vahvasti nostalgiaan, The Midnight yhdistää riittävästi innovatiivisia asioita kuulostaakseen tuoreelta. Innoittajina McEwan ja Lyle mainitsevat kasarinimien ohella etenkin laulaja-lauluntekijät Bruce Springsteenistä Bob Dylaniin.

Oikeastaan kaikki The Midnightin tuotokset – Days of Thunder EO (2014), ensimmäinen albumi Endless Summer (2016) ja tuorein levy Nocturnal (2017) – kestää kuunnella ensimmäisestä viimeiseen kappaleeseen. The Midnightin musiikillinen kekseliäisyys ja raikas emotionaalisuus ovat muutamassa vuodessa nostaneet yhtyeen retrowaven huipulle, ja bändin ensimmäinen keikka viime marraskuussa Los Angelesissa myytiin heti loppuun. Kiertue jatkuu tänä vuonna, mutta vain Pohjois-Amerikassa.

Jos Flow Festivalin taiteelliset vastaavat lukeva tätä artikkelia, niin jooko? Tähän yhtyeeseen (ja videoon) kiteytyy koko retrowave.

Video ei ole enää saatavilla

Nämä kymmenen Vain elämää -vetoa jäävät historiaan.

Vain elämää -musiikkiohjelma on kuudessa vuodessa tuottanut maailmaan noin 300 uutta cover-kappaletta. Ilkka Pernu seuloi niistä kymmenen parasta.

Kuvittele hiljaa mielessäsi Danny laulamassa PMMP:n Kovempia käsiä, Arttu Wiskari määkimässä Aikakoneen Nti Groovea ja Kasmir fraseeraamassa Happoradion Che Guevaraa.

Vain elämää -sarjan kahdeksas tuotantokausi alkoi huhtikuun lopussa. Tällä kertaa musiikkiesityksiä kiinnostavampaa on seurata, miten tuotantoryhmä on editoinnut Terhi Kokkosen poistumisen kuvauksista. Aiemmissa kausissa on ollut vähemmän dramatiikkaa, mutta joitain ihan hyviä lainasovituksia kuitenkin. Tässä niistä kymmenen olennaisinta…

…mutta ensin etukäteisbonuksena: Jännittävä Vain elämää -peli!

Tunnistatko kuvan perusteella, kuka tulkitsee ketä? Oikean rivin voit päätellä alla olevasta listauksesta tai vilkaista tämän jutun lopusta! Pelin suunnitteli Aki ”Aksulaattori” Ala-Kokko.

#10 Juha Tapio – Duran Duran

Vaarallisuus ja Juha Tapio eivät mahdu samaan lauseeseen tai edes samaan sanakirjaan. Kuitenkin Jenni Vartiaisen ehkä paras tanssikappale Duran Duran antaa viitteitä siitä, millainen pop-ura Juha Tapiolla olisi voinut olla, jos hän olisi musiikintekijänä raaskinut luopua seurakuntanuori-aurastaan 15 vuotta sitten.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Jari Sillanpää – Liekeissä

Vain elämää -sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 2012 Jari Sillanpään esittämä bailuanthem Liekeissä oli ristiriitaisuudessaan veikeä ja rohkea. Mutta yllättävää kyllä vuonna 2018, nyky-Siltsun suussa laini ”ei oo välii mitä lysti kustantaa, se kyydis pysyy joka kyytiin uskaltaa” on uskottavampi kuin Cheekin uhoamana.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Sanni – Ravistettava ennen käyttöä

Sannin riisuttu tulkinta on huomattavasti uhkaavampi kuin Apulannan alkuperäinen Marilyn Manson -rankistelu. Sovitus osoittaa hyvin, kuinka Sannin karisma riittää ja kantaa.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Chisu – Jos menet pois

Etukäteen Chisu oli viidennen Vain elämää -kauden kiinnostavin artisti, jonka uskottiin puhaltavan eloa jopa Suvi Teräsniskan kappaleisiin. Toisin kävin: viikko toisensa jälkeen Chisu tuuttasi tylsänturvallisia versioita. Mutta yhden Teräsniskan suurimmista iskelmähiteistä Jos menet pois hän paisutti synkäksi paatokseksi.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Antti Tuisku – Elämän nälkä

Itseironisen twerkkaajan myydessä areenakeikkoja loppuun on helppo unohtaa, että Antti Tuisku on paitsi ”peto” myös erinomainen herkkien balladien tulkitsija.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Anna Puu – Suudellaan

Elonkerjuu-renkutus esitteli kaikkien (lue: minun) yllätykseksi pirskahtelevan, vapautuneen ja autotunetetun Anna Puun. Ei täyskäännös Puun uralla, mutta kuitenkin ilahduttava suunta. Artisti oli jo vajoamassa suomalaisille poppareille tyypilliseen mitäänsanomattomuuteen.

#4 Lauri Tähkä – Kipua

Aina kun Lauri Tähkä malttaa olla huutolaulamatta, tajuaa, että hänhän on persoonallinen artisti, joka pystyy koskettelemaan vilpittömän herkästi jopa Mikael Gabrielin lyriikoita.

#3 Anssi Kela – Ikävä

Aina kun Anssi Kela malttaa olla huutolaulamatta, tajuaa, että hänhän persoonallinen artisti. Vuotavalla falsetilla esitetty pavemaijasherkistely oli neljännen kauden yllättäjä – Kelan ainoa kappale, jota hän ei heittänyt lekkeriksi.

#2 Vesala – Sori

Jotkut ihmiset ovat parhaimmillaan vihaisina. Vesalan Sori on todennäköisesti ainoa sarkastinen Vain elämää -konseptin tulkinta. Vittuileva versio Fintelligensin mukaironisesta henkseleidenpaukuttelubiisistä sai Elastisen silminnähden kiusaantumaan Vain elämää -pöydän päässä. Harmi, että Sorin asenne ei jatkunut Vesalan ensimmäisellä soololevyllä.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Jari Sillanpää – Sun kohdalla

Tätä oli odotettu: että joku tekisi Suomessa belleandsebastianit – eli toisi pornahtavan kamarisoinnin kotimaiseen popmusiikkiin. Mutta harva uskoi, että sen tekee kaikista maailman ihmisistä Jari Sillanpää. Mutta sittenkin: totta kai sen teki Jari Sillanpää.

Jännittävän Vain elämää -pelin oikea rivi!

1. F (Jari Sillanpää –Apulanta)
2. E (Vesala – Elastinen)
3. G (Anssi Kela – Pave Maijanen)
4. D (Lauri Tähkä – Mikael Gabriel)
5. I (Anna Puu – Lauri Tähkä & Elonkerjuu)
6. B (Antti Tuisku – Pave Maijanen)
7. C (Chisu – Suvi Teräsniska)
8. A (Sanni – Apulanta)
9. J (Jari Sillanpää – Cheek)
10. H (Juha Tapio – Jenni Vartiainen)

Pekka ja susi, rockin suomenmestarit.

Pekka ja susi –> Anssi Kela

Levylaulaja Anssi Kela teki suuren läpimurron kautta aikain myydyimpien suomalaisten äänilevyjen joukkoon nousseella, viisinkertaista platinaa myyneellä Nummelalla (2001). Viime keväänä laulaja julkaisi viidennen sooloalbuminsa, joka palautti miehen laskusuhdanteessa olleen uran jälleen nousukiitoon, mutta Kelalla oli musiikillinen ura jo ennen soolouraa. Pekka ja Susi oli yhtye, jossa Kela soitti bassoa ja lauloi. Bändi voitti Rockin SM-kilpailut vuonna 1993 ja julkaisi debyyttialbuminsa 1994. Karhun elämää oli radiohitti, mutta levy ei kuitenkaan osoittautunut myyntimenestykseksi. Yhtye julkaisi vielä yhden singlen, mutta hajosi lopulta musiikillisiin erimielisyyksiin vuonna 1999. Tämän jälkeen Kela pehmensi laulutyyliään, siirtyi symbolisista sanoituksista suoraviivaisiin tarinoihin, levy-yhtiö BMG innostui ja Nummelan hittien myötä Anssi Kelan sooloura sai lentävän lähdön. Menestyksen myötä julkaistiin myös Pekan ja Suden uran paketoiva kokoelmalevy – kokoelma yhtyeeltä, joka julkaisi urallaan yhden albumin.

Video ei ole enää saatavilla

Korroosio –> Joel Hallikainen

Lainatkaamme alkuun Wikipediaa ja hiljentykäämme erään mykistävän faktan äärelle: ”Joel Hallikaisen ensimmäinen iskelmäalbumi Joel Hallikainen (1992) myi yli 180 000 kappaletta ja ylitti silloisen kolmoisplatinalevyrajan. Se on edelleen kaikkien aikojen viidenneksi myydyin albumi Suomessa.” Ja tottahan se on: Musiikkituottajat IFPI Finlandin tilastossa Hallikaisen debyytin edellä ovat vain Jari Sillanpään Jari Sillanpää, Eppu Normaalin Repullinen hittejä, Kirkan Surun pyyhit silmistäni ja Dingon Kerjäläisten valtakunta. Myyntimääräksi tilasto tosinmainitsee ”yli 180 000 sijaan” 178 654. Kuten nyt jo hyvin tiedetään, Hallikaisella oli jo 1990-luvun alussa musiikillinen menneisyys – tai itse asiassa useampia. Ennen Kuurankukkaa hän oli ehtinyt levyttää musiikkia kolmella taiteilijanimellä: raisiolaisessa uuden aallon yhtyeessä Korroosiossa Hallikainen oli mahtavasti ”Jeesus Caesar” ja sitä seuranneissa lastenmusiikkiprojekteissaan ensin ”Jokke” (Jakke & Jokke) ja sitten Taikuri Telmus.

Video ei ole enää saatavilla

Nuera –> Petri Nygård

”Liepo” dominoi pirkanmaalaista hiphop-kenttää 1990-luvulla Lielahden kuvankauniista kaupunginosasta käsin. Liepon käyntikortti Länsi-Tampereen ulkopuolelle oli englanniksi räpännyt Nuera. Skemin ja Dreamin muodostamasta mc-kaksikosta jälkimmäinen iski vuosituhannen vaihteessa kultasuoneen rääväsuisella alter egollaan ”pillumagneetti” Petri Nygårdilla. Nygård-ilmiö pumpattiin tyhjiin parissa vuodessa, ja Dream (oikealta nimeltään Petri Laurila) palasi vakavamman säveltaiteen pariin Travis Biclenä. Tähdenlennoksi tuomittu Nygård teki kuitenkin yllätyspaluun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla meemipotentiaalia uhkuvien nettisinglejensä ja -videoidensa avulla – ja on nyt suositumpi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

Kukka –> Risto

Ennen kuin Risto Ylihärsilä meni ja perusti etunimensä mukaan kastetun yhtyeen, joka ylsi sittemmin muun muassa tällaisiin ja tällaisiin urotekoihin, hän soitti yhtyeessä nimeltä Kukka. Ja kuten jokainen vuosituhannen vaihteessa Tampereen keikkapaikkoja pintapuolisestikin kolunnut tietää, Kukka oli mahtava yhtye. Risto oli Kukassa taustalla, kosketinsoittajana. Velvet Undergroundin räminää rujoihin konesoundeihin, hempeän romanttisiin iskelmäsävyihin ja välillä hellyttävänkin kömpelöihin englanninkielisiin sanoituksiin yhdistäneen yhtyeen keulakuva oli Tuomas Toiviainen, joka on sittemmin niittänyt mainetta etenkin Moppi ja Aivokurkiaiset -yhtyeellään. Kukka ilmoitti hajoamisestaan Yo-talon lavalla ennen kuin ehti julkaista ensimmäistäkään albumia. Vuonna 2007 Helmi Levyt julkaisi bändin ep-, single- ja demoäänitykset Collected Works -tupla-cd-kokoelmalla, joka on pakkohankinta jokaiselle – siis ihan jokaiselle. Samana vuonna Kukka teki lyhyen comebackin Tampereen Monsters of Pop -festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Tarharyhmä –> Maija Vilkkumaa

Vuosina 1990–1995 toiminut Tarharyhmä osoittautui melkoiseksi suomalaisjulkkisten hautomoksi: Maija Vilkkumaan tuntevat kaikki ja näyttelijä Minna Haapkylän melkein yhtä monet. Laulaja-tinapillisti Isa-Eerika Lehdonkin on moni nähnyt muun muassa Oulun ja Turun kaupunginteatterien näyttämöillä ja Nelosen Buusteri-nuortenohjelmasaa. Ainoa Tarhiksen jälkeen parrasvaloista vähin äänin kadonnut on rumpali Nöksy Niiniluoto. Mutta se on rumpalin osa. Tarharyhmän musiikki oli kertakaikkisen ihastuttavasti remeltävää, no, ”tyttömäistä tappopoppia”, kuten yhtye itse asian ilmaisi. Tarharyhmälle ovat kiitollisuudenvelassa energiset ja irtonaiset suomalaiset tyttöbändit Pikku Kukasta Pintandwefalliin. Maija Vilkkumaa ryhtyi tietysti esikoisyhtyeensä jälkeen erääksi koko Suomen suurimmista popparisuosikeista. Nuorgam pitää tätä hyvänä strategiana.

Video ei ole enää saatavilla

Oheisvasara –> Mariska

Vuonna 2002 ”tämän” tarkastamaan kehottamalla kotimaisen hiphopin ykkösnaiseksi noussut Anna Maria Rahikainen on sittemmin kiilannut suomipopin eturiviin jazzahtavaa iskelmää esittävällä Mariska & Pahat sudet -kokoonpanollaan, jonka tuorein levy Kukkurukuu nousi maamme albumilistalla peräti kolmanneksi. Ennen räp- tai popuraansa Mariska hankki kannuksiaan punkrockyhtyeessä Oheisvasara. 1990-luvun jälkipuoliskolta aina uudelle vuosituhannelle aktiivinen yhtye julkaisi sekalaisten pikkulevyjen lisäksi yhden albumin, Halla Julkaisujen kautta vuonna 1998 ilmestyneen Vasaranmerkin. Kiinnostavaa kyllä, Englannissa opiskellessaan Mariska lisäksi kuului kosketinsoittajana kaksi albumia tehneeseen post-hardcore-yhtyeeseen Stratford Mercenariesiin, jonka jäsenistöllä oli kokemusta niinkin olennaisista punksuuruuksista kuin Crassista, Dirtistä ja Buzzcocksista.

Video ei ole enää saatavilla

”Moro, tääl Lost in Musicissa on Lieminen.”

Elämme kuvien aikakautta. Koska Nuorgam pyrkii pysyttelemään aina ajan hermolla, julkaisemme nyt yhden hengen kuvasyväanalyysiryhmämme mietinnön kymmenen Tampereen Lost in Music -festivaalilla esiintyvän artistin kuvallisesta aineksesta. Festivaali alkaa tänään.

Deathchain

Kuva: Maija Lahtinen

Nuorgamin analyysi: Deathchain on suomalaista death metallia. Sen tietää nimen lisäksi siitä, että yhtye näyttää olevan niin läheisessä kosketuksessa kuolemaan, että sen jäsenet eivät pelkästään ns. pukkaa multaa, vaan ovat ehtineet jo juurakoitua.

Deathchain Jack the Roosterissa la 19.10. klo 01.00.

Elephants from Neptune

Kuva: Renee Altrov.

Nuorgamin analyysi: Jopa virolaiset ovat positiivisempia kuin suomalaiset. Suomalaiset laulajat näyttävät lavalla maailman ilkeimmiltä juurakoilta. Virolaiset näyttävät positiivisen Positivus Festivalin backstagella melkein positiivisemmilta kuin ruotsalaiset. Meidän suomalaisten tulee perustaa erityistyöryhmä, jossa tutkitaan, miten voimme vaikuttaa vähemmän ilkeiltä juurakoilta.

Elephants from Neptune Doriksessa pe 18.10. klo 23.00.

Nyrkkitappelu

Nuorgamin analyysi: Suomalaisnuorukaisten rockyhtyeellä on hyvä nimi ja siinä soittaa Napalmi-Kaarlo– ja ”Luca Di Giovanni” -nimisiä henkilöitä. Nämä ovat hyviä asioita. Eivät kuitenkaan yhtä hyviä kuin se, että yhtyeen basisti osaa lentää käyttäessään punaisia erikoiskenkiään ja ollessaan alasti.

Nyrkkitappelu Klubilla to 17.10. klo 22.00.

Spekti

Nuorgamin analyysi: ”Tahdotko mut tosiaan”, tuntuu kysyvän Rähinä Recordsin Spekti, eikä näytä lainkaan varmalta vastauksesta itsekään. Ei ihme, jos ura ei ole urennut yli vuosikymmenen yritykselläkään, jos tahtotila on näin anteeksipyytelevä. Pyytelikö Stalin anteeksi?! Pyytelikö Kool Moe Dee? Pyytelikö Hanaun pommittaja Rudi Völler? Sitähän minäkin.

Spekti Ilves Bar & Nightin Rähinä-illassa to 17.10. klo 23.30–01.00.

Miriam Bryant

Nuorgamin analyysi: Miriam Bryant on ruotsalainen laulajatar. Tai itse asiassa hän on ruotsalais-suomalais-englantilainen laulajatar. Se on hyvä yhdistelmä, sillä englantilaiset osaavat olla poptähtiä, ruotsalaiset osaavat kirjoittaa hittibiisejä ja suomalaiset osaavat näyttää erinomaisilta ilkeiltä juurakoilta. Se on kätevä taito, jos kansainvälinen poptähteys ei ota tuulta alleen.

Miriam Bryant Yo-talolla la 19.10. klo 22.00.

Bel Vel

Nuorgamin analyysi: Bel Velin eli Nuorgamin vanhan ystävän, Suurlähettiläät-yhtyeen Jussun kuva kertoo, että hän pitää hatuista jopa enemmän kuin Markus Nordenstreng. Lisäksi hän pitää rakennuspölystä ja abstraktin ekspressionistisista käsiliikkeistä. Tähän ei eläin pysty! Nuorgam julistaa täten Jussu Pöyhösen tämänvuotisen virallisen Jorma Uotinen -palkintonsa voittajaksi.

Bel Vel Henry’s Pubissa to 17.10. klo 00.00.

Anssi Kela

Nuorgamin analyysi: Suomen rakastetuin aor-revivalisti ja rockin virallinen hyvä jätkä Anssi Kela ei ole pelkästään poroporvallisen maailman säännöistä vähät välittävä kapinallinen. Hän on myös aikamatkaaja! Miten muuten on selitettävissä, että näissä kuvissa Anssilla on jo talvi, kun me muut vielä odottelemme ensilumen tuloa?! Kysynpähän vaan. [Ed. huom.: ymmärrätkö ollenkaan, miten ns. valokuvat toimivat?]

Anssi Kela Pakkahuoneella la 19.10. klo 00.30.

Alise Joste

Nuorgamin analyysi: Alise Jostella on niin sanotusti heti porteista päästyään etulyöntiasema verrattuna muihin musiikin tulvasta erottautumaan pyrkiviin artisteihin. Omat kappaleensa säveltävistä latvialaisista siamilaisista kaksosista on nykyfolkin kentällä yksinkertaisesti jatkuva pula. Nuorgam odottaa jo livekokoonpanoa mielenkiinnolla.

Alise Joste Artturissa to 17.10. klo 21.00.

Yournalist

Nuorgamin analyysi: Ovelalla peitenimellä esiintyvät journalistiikan opiskelijat ovat päättäneet henkilökohtaisesti varmistaa, että painetuilla sanomalehdillä on kysyntää niin kauan kuin heidän yhtyeessään henki pihisee. Esikoislevy Print Is Dead? Over My Dead Body! kaupoissa nopeammin kuin ehdit sanoa ”median murros”. [Ed. huom.: yhtyeen esikoislevyn nimi on oikeasti Horror and Terror ja se on jo kaupoissa.]

Yournalist Artturissa la 19.10. klo 00.30.

Pimeys

Kuva: Heikki Kyvänen

Nuorgamin analyysi: Pimeyden kuvassa on katastrofaalisen vähän seuraavia asioita: pimeyttä, synkkyyttä, piikkejä, verta ja ilkeitä juurakkoja. Ottakaa nyt pojat herran tähden mallia Deathchainistä, joka taitaa tämän death metal -genren estetiikan. [Ed. huom.: Pimeys soittaa lempeää popmusiikkia.]

Pimeys Artturissa la 17.10. klo 20.00.

Lost in Music Tampereella 16.–19.10.

J. Karjalainen

J. Karjalainen, mitä Neil Young merkitsee sinulle ja miksi?

”Olen kuunnellut Neil Youngin musiikkia 1970-luvulta asti. Mikään hc-fani en ole koskaan ollut, mutta jotkut kappaleista ovat kolahtaneet tosi kovaa. Miehen käsittämättömän laajan tuotannon tunnen vain osittain.

Neil Young on yksi amerikkalaisen singer-songwriter -perinteen jättiläisistä, joiden harteilla minäkin seison omia lauluja tehdessäni.”

Mikä Neil Youngin kappale on sinulle tärkein? Miksi?

”Tykkään Harvest-albumista (1972). Heart of Gold ja Old Man ovat mielettömän kauniita, ajattomia biisejä.”

Video ei ole enää saatavilla

Anssi Kela

Anssi Kela, mitä Neil Young merkitsee sinulle ja miksi?

”Neil Young merkitsee minulle paljon. Olen ammentanut paljon hänen tekemisistään, sekä musiikista yleensä että yksittäisistä biiseistä, mutta eniten asennepuolelta. Hän kulkee omia teitään. Esimerkiksi uusimmalla levylläni ei musiikillisesti ehkä kuulu Young-vaikutteita, mutta tekemisen puolella kyllä. Levy näyttää muodostuvan urallani käännekohdaksi, vähän kuten Neil Youngilla Trans-albumi (1982) muinoin.

Young on tehnyt urallaan ratkaisuja, jotka eivät ole olleet välttämättä sitä, mitä hänen yleisönsä on odottanut. Hän on ottanut riskejä, eikä ole kulkenut tuttuja ja turvallisia teitä. Joskus riskien ottaminen on kuitenkin paljon turvallisempaa.”

Mikä Neil Youngin kappale on sinulle tärkein? Miksi?

”Tähän kysymykseen en pysty antamaan vastausta, jonka pystyisin allekirjoittamaan huomenna. Mutta tällä hetkellä se tärkein on Rockin’ in the Free World. Rock-kappaleen arkkityyppi, jossa teksti ja soiton rockmeininki tukevat toisiaan. Se on myös samalla tavalla väärinymmärretty kuin Springsteenin Born in the USA. Etenkin Youngin ja Crazy Horsen biisistä Saturday Night Livessa muinoin esittämä tulkinta, joka tuntuu puskevan väkisin tv-ruudusta läpi – se teki vaikutuksen.”

Video ei ole enää saatavilla

Markus Nordenstreng

Markus Nordenstreng, mitä Neil Young merkitsee sinulle ja miksi?

”Olen kuunnellut Youngia tauotta teinivuosista saakka ja hepun vaikutus alkaa olla yhtä alitajuista kuin Beatlesin tai Bob Dylanin konsanaan. Jokaisen Youngin uuden levyn olen hankkinut julkaisupäivänä, joskus jopa etukäteen, ja kuunnellut ajatuksella läpi – oli sitten kyseessä masterpiece tai, Youngia vapaasti lainatakseni, piece of crap. Miehen diskografia on varsin lavea ja epätasainenkin, mutta tylsäksi sitä ei voi kritisoida. Haluaisin nähdä toisen 1960-luvulla aloittaneen ja yhtä profiloituneen rock-artistin, joka olisi ollut kykeneväinen levyttämään kahdeksan vuoden sisällä grunge-kantria á la Country Home, rockabillyä á la Everybody’s Rockin’, elektropopia á la Transformer Man ja protestifolkia á la Rockin’ in the Free World. Lou Reed ja David Bowie lienevät tässä mielessä ainoat Youngille vertailukelpoiset kameleontti-ikätoverit.

Neil Young on mielestäni kiinnostava yhdistelmä äärimmäistä intensiteettiä, kunnianhimoa, taiteellista ennakkoluulottomuutta ja ajoittain hulluuteen venyvää perfektionismiä. Ei sovi unohtaa sitäkään, miten hieno muusikko mies on. Mun kirjoissa Young on ehkä ollut se kaikista tärkein kitaristiesikuva.

Muistan elävästi sen, kun tapasin Youngin naamatusten ensi kertaa vuonna 1993. En aluksi tajunnut Youngin edes olevan kanssani samassa paikassa, mutta sen hepun presencen tuntee ennen pitkää nahoissaan – vähän kuin istuisi samassa huoneessa Darth Vaderin kanssa. Youngin pimeä intensiteetti purkautuu parhaimmillaan äärimmäisen intohimoisena musiikkina, mutta on kolikolla toinenkin puoli. Olen ollut läsnä Youngin yhtyeen treeneissä maestron huutaessa pää punaisena taustalaulajana toimineelle vaimolleen. Veikkaan, että soittaminen Crazy Horsessakaan ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista.”

Mikä Neil Youngin kappale on sinulle tärkein? Miksi?

”Potentiaalisia kandidaatteja on satamäärin, mutta jos yksi pitää valita niin sanotaan vaikka Birds, albumilta After the Goldrush. Kyseessä on yksi popmusiikin kaikkien aikojen kauneimmista levytyksistä. Se esitys on koskettanut mua siitä asti, kun levyn kuulin ensi kertaa joskus 14–15-kesäisenä. Olen itsekin laulanut biisiä, mutta silti mulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä Birds itse asiassa kertoo. Siinä biisissä esiintyy kuitenkin mielestäni se kaikista hienoin piirre Youngin musiikissa eli harmonia. Jos voin vielä toisen biisin tähän lisätä niin se voisi olla Like a Hurricane, jossa harmonia on yhdistetty esimerkillisellä tavalla Crazy Horsen säröiseen, ajoittain kakofoniseenkin äänivalliin.”

Video ei ole enää saatavilla

Tokela

Tokela, mitä Neil Young merkitsee sinulle ja miksi?

”Minun ja Neil Youngin välinen suhde ei ole kauhean syvällinen. Nuoruudessani en piitannut sen tyyppisestä musiikista, mutta toki isoimmat hittibiisit olen tuntenut. Ensimmäisen kerran tajusin Youngin olevan hemmetin lahjakas muusikko, kun näin 1990-luvulla MTV Unplugged -ohjelman, jossa hän esitti erilaisia versioita hiteistään. En omista yhtään Neil Youngin levyä. Crosby, Stills, Nash & Young -levyjä, kyllä, mutta heräsin miehen musiikilliseen hienouteen melko myöhään.”

Mikä Neil Youngin kappale on sinulle tärkein? Miksi?

”MTV Unplugged -ohjelmassa Young esitti todella vaikuttavan version Like a Hurricanesta itseään uruilla säestäen. Toinen suosikki on Cinnamon Girl.”

Video ei ole enää saatavilla

Neil Young & Crazy Horse esiintyvät Helsinki Classic Festivalilla Kaisaniemessä maanantaina 5. elokuuta. Lämmittelijöinä J. Karjalainen sekä Latebirds All Stars feat. Anssi Kela, Tokela, Jonna Tervomaa ja Tuomo Prättälä.

Anssi Kela / Tuomas Wäinölä (vas.), Anssi Kela sekä Antti Karisalmi 16.05.2013 Klubi, Tampere.

Anssi Kela 1980-tunnelmissa, another brick in the wall.

Milloin viimeksi kuulit kaikkien tunteman artistin tekevän jotain aidosti yllättävää – ja onnistuvan?

Nyt kun Anssi Kelan nimi on kaikkien huulilla, on ehkä paikallaan palata hetkeksi syksyyn 2009, jolloin se ei ollut juuri kenenkään huulilla. Tuolloin Kela julkaisi tarinallisen Aukio-konseptilevyn, joka olisi rinnakkaistodellisuudessa voinut olla taiteellinen läpimurto, pääsylippu kriitikkojen lemmikkilistalle.

Sitä se ei kuitenkaan ollut. Tässä todellisuudessa sen yhteiskuntakritiikistä hempeilevään kummitustarinaan taittuva juoni tuntui kovin skitsofreeniseltä, eikä sen kappalemateriaali ollut ajoittaisista valonpilkahduksista huolimatta tarpeeksi vahvaa. Aukio ei ollut paska levy, mutta artistille, joka tuntui muutenkin kärsivän kroonisesta kiinnostavuusvajeesta, se tuntui lähes kuoliniskulta. Sitä on ilmeisesti myyty vain 4 000 kappaletta: noin 2,5 % kahdeksan vuotta varhaisemman Nummelan lukemista.

Eli exit Anssi Kela?

No: kun ei ole mitään hävittävää, on pelkästään voitettavaa. Jotkut taiteilijat ovat sellaisessa tilanteessa omimmillaan. Vuoden 2009 jälkeen julkisuudessa on esiintynyt uudenlainen Kela: rento, huumorintajuinen, sosiaalisen median päälle ymmärtävä humanisti, josta kukaan ei voi olla pitämättä. Movember- ja Haavisto-kampanjoiden jälkeen yhtälöstä puuttui enää yksi osatekijä. Aidosti hyvä Anssi Kela -levy.

Myönnettäköön, että uskoin sen jäävänkin puuttumaan.

Levoton tyttö -single nostatti odotuksia. Tässähän on Kelan uran paras biisi, ajattelin. Ihan sävellyksenä se on eri tasolla kuin miehen aikaisemmat, melko yksitotiset laulut. Se on helppo, mutta ei ammennu tyhjiin parilla kuuntelulla. Sen höpsö teksti tuntuu sympaattiselta ja vilpittömältä. Se alkoi välittömästi soida päässä repeatilla – ei ensimmäinen kerta Kelan uralla, mutta ensimmäinen kerta, kun tällainen tuntui nautittavalta. Sen jykevän soundimaailman paukkuvine rumpuineen tunnisti toki heti 1980-lukulaiseksi, mutta en silti vielä tuossakaan vaiheessa tajunnut, mitä Kelalla oli mielessään. No, tämän viitosalbumin ensimmäisistä sekunneista sen sitten tajusi. Ja hymy levisi korviin.

Kelan kasaridiggailu ei ole ollut mikään salaisuus. On vaan niin, että joka toinenhan nykyään sanoo enemmän tai vähemmän vakavissaan harrastavansa kasaria ja jopa hyödyntävänsä sieltä tulevia vaikutteita musiikissaan, mutta ei se koskaan oikeasti missään kuulu. Musalehdet ovat täynnä arvioita levyistä, joita sanotaan kasarihenkisiksi ja jotka sitten kuulostavat 1990-lukulaisten ja 2000-lukulaisten soundien hybridiltä ilman kunnon melodioita. Kun en tunne äänitysteknologiaa, olen jopa alkanut ajatella, että nykypäivän vehkeillä ei yksinkertaisesti enää saa aikaan aidosti 1980-luvulta kuulostavaa musiikkia. Että siirtymä digiaikakauteen vei työkalupakista jonkin ratkaisevan alkeemisen ainesosan. Olen pitänyt tätä harmillisena, koska kyllähän 1980-luku on popmusiikin paras vuosikymmen.

En olisi ihan heti uskonut, että Anssi Kelan uutuus on ensimmäinen tällä vuosituhannella kuulemani uusi levy, joka tuo ihan oikeasti mieleen 1980-luvun. Kun Maitohapoilla-avausbiisin urheiluleffasyntikka tulee kertosäkeen taustalle, olen puulla päähän lyöty. MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ TAPAHTUU. Nyt on vaikutteet opiskeltu huolella.

Paitsi että ei niitä selvästikään ole opiskeltu. Ne on eletty, koettu ja tunnettu. Ei ole sitä viileää etäisyyttä, josta syntikkapopparit geometrisissä kampauksissaan eivät vain pääse eroon. Heidän ja 1980-luvun välissä on ylittämätön muuri. He ovat tutkimusretkeilijöitä sillä planeetalla, jolla Kela on nähtävästi koko ajan, meidän tietämättämme, asunut.

Todettakoon tässä vaiheessa, että 1980-lukuja on monia. Nyt on kyse AOR:stä: Invisible Touchista, Rocky-soundtrackeista, Born In The U.S.A:sta. Juuri tämä on se musiikillinen muotokieli, jonka Kela osaa kaiketi paremminkin kuin omat taskunsa. Hän on äänittänyt tämän albumin käytännössä yksin. Se on hämmästyttävä suoritus, mutta luultavasti ainoa tapa tehdä tällainen levy. Kenelläkään toisella ei voi olla lihaksia kontribuoida mitään ylimääräistä näin ehjään kokonaisvisioon.

Kaikki aiempi Kela-musiikki on kuulostanut huonommalta likiarvolta jostain muusta. Nyt asia on päinvastoin. Anssi Kela on parempi kuin oikeat juustoiset kasarilevyt. Tarkistin: pyöräytin Invisible Touchin, Building a Perfect Beastin ja pari muuta vastaavaa. Ei niistä yksikään ole biisimateriaaliltaan näin tasainen tai kuulosta näin intohimoiselta ja rehelliseltä. Todellisuudessa paras kasarimusa tehtiin vähän muissa genreissä, mutta sillä ei ole väliä: Kela on kuvitellut fantasiaversion 1980-lukulaisesta aikuisrockista ja kääntänyt sen musiikiksi. Lopputulos toimii, koska hän on uskonut omiin satuihinsa. Tästä olisi monella oppimista.

Levyllä ei ole yhtään keskinkertaista kappaletta, ja ainakin puolet materiaalista on loistavaa. Biisit kuulostavat riittävän samanlaisilta, mutta kun muotokielen sisäistää, tajuaa, että vaihteluakin on varsin paljon. Kela ei ole mennyt konsepti edellä, vaan tehnyt biisin kerrallaan. Lauluilla on oma identiteettinsä.

Sanoittajanakin hän on liekeissä. Tällaisessa musiikissahan ei tarvitse kaihtaa sellaisia korniin tai kliseiseen vivahtavia ilmauksia, jotka singer-songwriterin laulamina saattavat nolostuttaa. Iso tunne ja isot ilmaukset kulkevat käsi kädessä musiikin kanssa. Tekstit eivät silti ole kliseekokoelmia, vaan kieli on Kelan omaa ja riemastuttavaa. En lakkaa ihastelemasta esimerkiksi nerokkaan ja varmaksi megahitiksi muodostuvan Miten sydämet toimii -biisin avausrivejä:

”Siellä kuunneltiin Kirkaa ja Metallicaa
Olin bileissä keskellä outoo porukkaa
Liukenin nurkkaan

Sä tulit musasta mulle avautumaan
Levyraatia päädyimme sänkyyn jatkamaan
Jalat jätti maan”

Tai springsteeniläisesti nostattavan Parasta aikaa -päätösklassikon helmirivejä:

”Kukaan ei vanhana muistele hetkiä jolloin tiskas tai imuroi
Siis jätä astiat altaaseen kun sielussa salamoi”

Tässä on nyt lopultakin se kieli, jota sanoittaja Kela on kai koko ajan etsinyt. Hänhän on romantikko, ei inhorealisti, jollaisena häntä on valheellisesti joskus pidetty.

Kaiken lisäksi pakahtuvan sydämen ihmissuhdelaulujen seassa on ovelampaakin materiaalia. Superkuu valloittaa ensin kohtalokkaalla kasarifunkilla ja Kelan täysin luontevalla räppäyksellä, kunnes sen tajuaa kertovan spurgujengistä vaihteeksi sen itsensä näkökulmasta. Kevät tulee taas on suoranainen anarkia- ja vallankumouslaulu tähän vuoden- ja maailmanaikaan.

Toistaiseksi avoimeksi jää vain se, kuinka pitkään näin helposti ja riemullisesti avautuva levy kestää kuuntelua. Ehkä voi myös huomauttaa, että tällaisen levyn voi todennäköisesti tehdä vain kerran: yhden tempun retroponiksi ei kannata muuttua, vaikka olisi tallin ainoa siihen temppuun kykenevä poni. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole merkitystä juuri nyt. Anssi Kela ei ole ainoa hyvä tai varmaan paraskaan tänä vuonna julkaistu levy, mutta päivät pitenevät, enkä ole viime viikkoina tullut mistään muusta yhtä hyvälle tuulelle.

84 Anssi Kelan viides levy on oppikirjaesimerkki siitä, mihin kaikkeen uskallus ja oman visionsa kuunteleminen voivat suvereeniin osaamiseen yhdistyessään kyetä. Olen ihan saatanan onnellinen Kelan puolesta.

Video ei ole enää saatavilla

Levoton mies?

Suomalaisen musiikin historiassa suureksi hitiksi on noustu vuosien ja vuosikymmenten varrella monin eri tavoin. On ollut tarttuvia melodioita ja kertosäkeitä, rasittavia hokemia ja rautalangasta väännettyjä sanoituksia – ja sana LEVOTON biisin nimessä.

Levottoman palautti takaisin aktiivikäyttöön Anssi Kelan tuore Levoton tyttö -kappale. Sen innoittamana Nuorgam listaa seitsemän suurinta levotonta hittiä listattuna tärkeimmän mahdollisen kriteerin, eli levottomuutensa mukaan.

Virallinen levottomuusarvosana muodostuu kouluarvosana-asteikolla 4–10 seuraavien kolmen levottomuusosa-alueen arvosanojen keskiarvosta: levottomuusfiilis, levoton-sanan käyttömäärä eri muodoissaan (pois lukien kappaleen nimi) ja levottomuusklassikkostatus.

#7 Dingo: Levoton tuhkimo (1984)

Video ei ole enää saatavilla

Vain elämää -menestyssarjassa mukana olleen Neumannin entisen yhtyeen suomirock-ikivihreä, joka löytynee maailman loppuun asti lentäjänpoikien ja rintintinien ohella maamme yläkoulujen musiikkioppikirjoista.

Levottomuusfiilis: Pöydässä ei oo yhtään ystävää, elo on päivästä päivään vieraiden pilkkaa ja ulkona odottelee lohduton huominen. Joutsenlaulumaisen masentavahan tämä fiilis on, ei levoton. Alkusoiton puun takaa yllättävästä kiljahduksesta levottomuusplussaa. Arvosana: 5.

Levoton-sanojen määrä: 3. Vähän. Tosi vähän. Ja neljäs levoton-sana jää kuulematta loppufeidauksen takia. Arvosana: 5.

Levottomuusklassikkostatus: No eihän tässä nyt juuri mitään levotonta ole. Ikivihreydestä sympatiaplussaa. Arvosana: 5.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 5.

#6 Disco: Levottomat tuulet (2002)

Video ei ole enää saatavilla

Kuluvan vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen alkuvuosina menestyneen, Depeche Modensa hyvin kuunnelleen konepopduon suurin hitti.

Levottomuusfiilis: Tuulet vievät mukanaan kun eron hetki on koittanut ja enää hetkisen voi olla sen toisen osapuolen luona. Kovin suomalaisperinteisen surumielistähän tämä, mutta ei kovinkaan levotonta. Alhainen tempo on levottoman sijaan levollinen. Blaah. Arvosana: 6.

Levoton-sanojen määrä: 3, monikkomuodossa. Määrä on erittäin pieni. Levottomuuspettymys. Arvosana: 5.

Levottomuusklassikkostatus: Suuri hitti, mutta levottomuusmittari ei juuri värähdä. Arvosana: 5.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 5.

#5 Petri Munck: Levoton prinssi (2003)

Video ei ole enää saatavilla

Viime vuosina iskelmätuottajana uraa tehnyt Petri Munck iski iskelmällisen popin kultasuoneen vuoden 2003 hittiballadillaan.

Levottomuusfiilis: Levottoman prinssin ”sä” omaa levottoman sydämen ja laulun kertoja eli levoton prinssi itse varmasti myös. Tunnelma ei silti pääse villiintymään kovin levottomaksi johtuen kappaleen rauhallisesta tahdista ja tasaisen varmasti rullaavasta melodiasta. Arvosana: 6.

Levoton-sanojen määrä: 9. Määrä on kohtuullinen. Arvosana: 7.

Levottomuusklassikkostatus: Iso hitti, mutta levottomuusgenressä ei se kaikista levottomin suomiklassikko. Arvosana: 5.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 6.

#4. Samuli Edelmann & Cata Mansikka-Aho: Levottomat (2000)

Video ei ole enää saatavilla

Näyttelijä-laulaja Edelmannin ja sittemmin politiikan pyörteisiin mukaan lähtenyt Mansikka-Aho duetoivat Levottomat -hittielokuvan hitiksi nousseen tunnusbiisin.

Levottomuusfiilis: Mennään pois, tiedetään se, saadaan elää rakkaus, kuiskaillaan että sua rakastan, mutta sitä ei kuulla. Taivaskin kaartuu ja koskettelee selkää siivillään. Hmm. Melko levotonta. Arvosana: 8.

Levoton-sanojen määrä: 0. Aivan naurettavaa. Rimanalitus. Arvosana: 4.

Levottomuusklassikkostatus: Iso ja vähän hämmentävä hitti. Levottomuutta nostaa sekavan ja ahdistavan välimaastossa tasapainoileva kertosäkeen melodia. Arvosanaa laskee puolestaan levoton-sanan loistaminen poissaolollaan. Arvosana: 6,5.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 6.

#3 Antti Tuisku: Levoton (2006)

Video ei ole enää saatavilla

Tosi-tv-kisailusta pinnalle noussut poplaulaja julkaisi vuonna 2006 kaksi levyä, joista toinen sisälsi tanssimusiikkia ja toinen balladeja. Tämä erään toisen levottomuuskisailijan syntikkateemaa lainaava Levoton löytyy ensin mainitulta albumilta.

Levottomuusfiilis: Sanoituksessa on jouduttu petetyksi, erkaannutaan ja jatketaan matkaa ja kysellään että mikset jo mene pois. Ja samalla pitäisi sitten danssata kuin oltaisiin Kylien keikalla. Tekstin ja musiikin ristiriidasta tulee vähän levoton olo. Arvosana: 8.

Levoton-sanojen määrä: 0. Karmiva pettymys. Arvosana: 4.

Levottomuusklassikkostatus: Ei esittäjänsä isoimpia hittejä, mutta taustoissa kiitettävää yritystä tyylitajuisen tanssipopin suuntaan. Arvosana: 7.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 6.

#2 Anssi Kela: Levoton tyttö (2013)

Video ei ole enää saatavilla

Alkuvuoden suurimmaksi kotimaiseksi hitiksi nousemassa oleva kappale, jossa parisuhteen eteneminen on koetuksella paikalleenasettumishalujaan epäröivän tyttöosapuolen vuoksi.

Levottomuusfiilis: Musiikillisesti syvään 1980-luvulle kumartava biisi tuo mieleen niin paljon mielleyhtymiä eri kasarihiteistä, että levottomuus kasvaa. Tekstissä tyttö tietää kaikenlaista outoa ja joutavaa, asioita, joita kuulija huomaa alkavansa pohtimaan. Aika levotonta. Positiivisella tavalla. Arvosana: 9.

Levoton-sanojen määrä: 12. Suhteellisen usein käytössä. Hyvä. Arvosana: 8.

Levottomuusklassikkostatus: Uunituore tulokas ei ansaitse vielä korkeaa levottomuusklassikkostatusarvosanaa. Levottomuusklassikkolupaavuudesta kuitenkin korotusta arvosanaan. Arvosana: 7.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 8.

#1 Hassisen Kone: Levottomat jalat (1982)

Video ei ole enää saatavilla

Ismo Alangon johtaman Hassisen Koneen viimeiseksi jääneen Harsoinen teräs -levyn reggaeta, skata ja punkia sekoitteleva hitti.

Levottomuusfiilis: Jos joku musiikkikappale on täynnä hyväntuulista levottomuutta, se on tämä. Pää haluaisi levähtää mutta jalat ovat jo täysillä menossa. Kiri kiri loppukiri harakiri. Arvosana: 9.

Levoton-sanojen määrä: 50, monikkomuodossa. Eihän tästä voi pistää paremmaksi. Arvosana: 10.

Levottomuusklassikkostatus: Ismo Alanko on pitänyt tätä klassikkoa keikkaohjelmistossaan vielä viime vuosinakin. Levottomuusklassikkostatus taattu ikuisiksi ajoiksi. Suvereeni voittaja. Arvosana: 10.

Kokonaislevottomuuskouluarvosana: 10.

Anssi Kela, man in black. (Kuva: Tomi Palsa)

Anssi Kelan muotovalio soundtrackhitti sanoo neljässä ja puolessa minuutissa sen, mihin elokuvalta menee puolitoista tuntia.

”Milla hei sun täytyy muuttuu
Sun elämältäs suunta puuttuu
Sä aina tarut tikkuun lyhimpään
Se ei johda mihinkään
Sä et oo mikään tyttö enää
Sun täytyis tehdä jotain järkevää
ja lapselliset leikkis lopettaa”

Markus Selin on viisas mies. Hän tietää, ettei elokuvia myydä ainoastaan julkkiskäsikirjoittajilla tai nakuilevilla näyttelijöillä. Myös hyvä tunnari voi tuoda saleihin lisää katsojia.

Epäilen silti, mahtoiko Selin itsekään tajuta, kuinka hyvä oivallus oli tilata Minä ja Morrison -elokuvan (tarina Kata Kärkkäinen, pääosissa Irina Björklund ja Samuli Edelmann) tunnuskappale Anssi Kelalta.

Kela teki Millan ammattimiehen kunnianhimolla. Elokuvan sankarittarelta nimensä lainaava kappale ei ehkä huou inspiraatiota, mutta sen jokainen käänne alun kiihdytyksestä viimeiseen, pitkään soivaan nuottiin asti on varma ja harkittu. Säkeistöt pidetään kiinnostavina laittamalla taustalle koukuttavia piipityksiä ja melodianpätkiä. Teksti tiivistää kahteen säkeistöön kypsymättömyyden, jonka kertomiseen elokuvalta menee puolitoista tuntia.

Ennen muuta kappaleen vie maaliin sen yhteislauluun yllyttävä kertosäe, jonka merkitystä vielä korostetaan varoittamalla sen alusta aina säkeistön lopuksi.

Tavallaan Selin oli valinnassaan liiankin nokkela. Millan muistavat kaikki 2000-luvun alussa radiota kuunnelleet, Minä ja Morrison on puolestaan koko lailla unohdettu.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Kelan vuonna 2007 treenikämpältään julkistama ”Police-henkinen” tulkinta Millasta todistaa ainakin sen, ettei mies ota omia hittejään liian vakavasti.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

28. helmikuuta 2001 – Lahden MM-hiihtojen dopingskandaali 2001: kolme suomalaista urheilijaa jäi kiinni hemohesin käyttämisestä.

Mulla soi päässä Lontoon skidit.

Nuorgamin Pressaehdokas ja pop -sarjassa presidenttiehdokkaat vastaavat kiperiin musiikkiaiheisiin small talk -kysymyksiin, jos ette ole vielä huomanneet.

Toiseksi viimeiseinä vastausvuoroon tulee Vihreiden Pekka Haavisto. Ehdokkaan vastaukset puntaroi tuttuun tyyliinsä Nuorgamin poliittisen analysaattorin ominaisuudessa Kaasuputki-blogin Jami Järvinen.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Varmaan elämäni ensimmäistä itse ostamaani singleä. Se oli Irwin Goodmanin St. Pauli ja Reeperbahn syksyllä 1970. Ostin sen Munkkivuoren Two-Voxista.

Video ei ole enää saatavilla

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Asumme Kruununhaassa, ja Pataässän laulu kuuluu meille oikein mukavasti. Ei tarvitse itse ollenkaan laulaa.”

Mikä bändi tai artisti tekee maailman parasta musiikkia juuri nyt?

”Sitä emme voi tietää. Mutta sillä välin voimme kuunnella ja katsella Maria Gasolinan musiikkivideota Haloo haloo marsilainen.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka on suosikkibeatlesi ja miksi?

”Kuuntelen edelleen Beatlesia tietynlaisessa mielentilassa. Koska bändistä on vaikea nostaa yhtä ihmistä esille, sanotaan vaikka, että suosikkibeatleni on ’viides beatle’ Brian Epstein. Hän oli bändin menestyksen takana.”

Kuinka iso on levykokoelmasi?

”Minulla ehkä kolmesataa vinyylilevyä, saman verran cd-levyjä ja Spotifylla vaihteleva kokoelma suosikkeja. Vinyylit soivat kauniisti vanhan Lencon pyörittäminä. Ai niin, ja sitten on vieterillä viritettävä vanha gramofoni, joka soittaa savikiekkoja. Niitä taitaa olla noin 50. Suosikkisavikiekkoni on Doris Dayn Que sera sera. Soitan sitä ja Juha Eirton Marokosta Sudaniin vuoronperään.”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Millä kappaleella tahtoisit avata ensimmäiset Linnan juhlasi?

”Se on salaisuus.” (Onko se siis salaisuus vai alkavatko juhlat Rainer Frimanilla? – vt. toim. hämm.)

Mikä laulu kuvaa parhaiten Suomea / suomalaisuutta juuri nyt?

”Palefacen Helsinki – Shangri-la.”

Oletko koskaan soittanut tai halunnut soittaa yhtyeessä?

”Kyllä. Luokkakaverini oli Ilkka Rantamäki, jolla pysyi kitara kädessä. Olisin halunnut oppia soittamaan rumpuja, mutta ei siitä mitään tullut. Ilkka Rantamäestä tulikin sitten läänintaiteilija. Tapasin hänet syksyllä Viitasaarella.”

U2 -yhtyeen City of Blinding Lights -kappale oli vahvasti esillä Barack Obaman vaalikampanjassa 2008. Mikä kappale on tai minkä kappaleen haluaisit olevan sinun vaalikampanjasi tunnusbiisi?

”Tavastialla 11.12.2011 kampanjaani tukevat muusikot järjestivät uskomattoman illan. Kun Eero Raittinen nousi lavalle, en ollut ainoa, jonka silmät kostuivat. Koko ilta oli kuin satua. Anssi Kelan versio Jyri Honkavaaran ja Ratsian Lontoon skideistä soi vieläkin päässä.”

Bonus: Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?

”Naapurimaassamme Virossa tehtiin laulava vallankumous. Jos sen voi tehdä laulamalla, miksi sitä ei voisi tehdä kitaralla?”

”Onkohan Pekka Haaviston ylähuulessa aavesärkyä? On helppo kuvitella rakastamiaan iskelmälevyjä luettelevan ja Maria Gasolinaa hehkuttavan hipsterin naamaan kelpo räkäjarrut. Vaikutelmaa lisää viittaus Anssi Kelaan, joka myös taannoin hankki pienet haituvat.

Niin, Anssi Kela. Nummelan lahja maailmalle on taas läsnä. Haaviston kampanja on suoraa jatkoa Movemberille. Enää puuttuu Mikko Kuustonen räppäämässä ’panohanskoista’ kampanjavideolla.

Ja Rainer Friman. Se on salaisuus on Raikun Syksyn sävel -voittaja vuodelta 1990.”