How To Dress Well eli Tom Krell herkistyy myös turkkilaisessa saunassa.

Mitä sinulle tulee mieleen, kun termi r&b mainitaan? Todennäköisesti ylväillä lauluäänillä ja sielukkuudella kuorrutettu, ajoittain teemoiltaan kovin lihallinen musiikki, jota useimmiten esittävät tummaihoiset amerikkalais- tai englantilaislaulajat ja -laulajattaret. Ehkä mieleesi tulvii kuvakavalkadi diivoista, naistenmiehistä ja ihmissuhdekoukeroista? Tai tällä vuosikymmenellä yleistyneen, klubimusiikista ja popista lainaavan MTV-r&b:n kiillotetun kliininen musiikkivideomaailma?

Niin tai näin, aika todennäköistä on, ettei ensimmäinen mielikuva ole ainakaan valkoihoinen, hintelä kaupunkilaismies, joka pukeutuu r&b-kuvaston vaalimien kultaketjujen ja luksusmuodin sijasta kuin arkkitehti tai indierokkari.

Kaikista niin sanotun mustan rytmimusiikin lajeista r&b säilyi pisimpään nimenomaan mustan yleisön ja mustien artistien leipälajina ja on sitä jokseenkin voimakkaasti edelleen. Siinä missä räpistä tuli myös valkoihoisten pelikenttää viimeistään Beastie Boysin ja vielä enemmän Eminemin myötä, r&b pysyi vielä tälle vuosituhannelle tultaessa tummaihoisten dominoimana alueena.

Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut, kun varsinkin kokeellisemman popin ja elektronisen musiikin parissa operoivat, hyvinvoivan oloiset ja jokseenkin nörtähtävät valkoihoiset nuoret miehet ovat alkaneet tunnustaa rakkautaan musiikkilajeista lihallisimmalle. Tuloksena on ollut eräänlaisen uuden, sulkeutuneesti herkän, seksiä silti tihkuvan ja indiehtävämmän r&b:n nousu, jota voisi konemusiikkipainotteisuutensa ja akateemisten esittäjiensä vuoksi kutsua myös nörtti-r&b:ksi. Tässä viisi maistiaista kyseisen suuntauksen keskeisistä artisteista.

#1 How To Dress Well

Filosofiaa yliopistotasolla mm. Kölnissä ja New Yorkissa opiskellut Tom Krell vie kappaleissaan haavoittuvaisen, mutta kimeän äänensä suorastaan ärsyttävän rajamaille, minkä vuoksi perinteisemmän r&b:n ystävän voi aluksi olla vaikea hyväksyä Krellin utuisan, pääasiassa lo-fi-elektrosta ja popista vaikutteensa onkivan musiikin ja r&b:n yhteyttä.

Kuka tahansa lajin tunteva joutuu lopulta kuitenkin myöntämään, että kyseessä on uusia tulkintoja ajattomista lemmen teemoista onkivaa, puhdasta r&b:tä, vaikkakin hintelän akateemisella ja hillityllä otteella.

Miehen kliinisen tyylitelty olemus on myös nostanut hänen eteerisen musiikkinsa aina yhtä viilipyttymäisen viileän muotimaailman suosioon, ja esimerkiksi Urban Outfitters -ketju on tehnyt How To Dress Wellin kanssa yhteistyötä tämän musiikkivideoilla.

Samalla artisti itse on kertonut vaikutteistaan, että varsinkin Janet Jacksonin Velvet Rope -levyn kypsä seksuaalisuus on tehnyt häneen vaikutuksen, toimien esikuvana viime vuonna ilmestyneelle Total Loss -albumille. Lopputuloksena on laskelmoivaa alakulttuurien valtavirtaistamista keskiluokan kulutushyödykkeeksi yhdistettynä intohimoja tihkuvan mustan musiikin perinteiden kunnioittamiseen, eli pelkkää voittamista.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Autre Ne Veut

Toinen alan moniosaaja ja niin ikään Urban Outfittersin musiikkivideokumppani, amerikkalainen Arthur Ashin, on noussut lajityypin mestaruussarjaan tänä vuonna julkaistulla Anxiety-levyllään. Aivan kuten Tom Krell, myös Ashin on maisterismiehiä. Psykologian alalta tutkintonsa tehneen Ashinin kappaleissa käsitellään usein lukkiutuneita tunnetiloja, ahdistuksia ja epätoivoa, mutta samalla niissä soi r&b-slowjameista tuttu seksuaalinen latautuneisuus. Haastatteluissa mies taas tekee sujuvasti viittauksia musiikin ja muun taiteen historiaan, mainiten esimerkiksi David Lynchin elokuvat yhtenä musiikkinsa tunnetilojen lähteenä, ja kertoo avoimesti kärsivänsä paniikkikohtauksista.

Elokuussa Flow Festivalille saapuvan Ashinin kokeellis-taiteellisesta ja r&b:n perinteestä irrallaan olevasta taustasta kertoo paljon se, että ennen uraansa nörttipanojamien tulkitsijana hän teki paljon noise- ja burleski-teemaisia keikkoja, joissa yleisöä hämmennettiin tanssiesityksin ja korvia raastavaa meteliä tuottamalla. Vähitellen hän kuitenkin myönsi itselleen r&b:n kutsun ja ryhtyi hiomaan kappaleitaan kevyempään muotoon. Viimeistään Anxietyllä niissä alkoikin soida popin ja modernin, Timbalandin vaikutuksesta kaikuja poimineen, säksättävän klubisoundin äänimaisema yhä voimallisemmin. Kuin muistona vähemmän valtavirtaan istuvista taiteilija-ajoistaan, Autre Ne Veutin levyt julkaisee kokeellisesta elektrostaan tunnetun Oneohtrix Point Neverin, eli Daniel Lopatinin levymerkki Software. Tämä selittyy sillä, että Ashin ja Lopatin olivat kämppiksiä collegessa.

Vielä ennen Anxietyn ilmestymistä Ashin epäili, että r&b-fanit eivät ottaisi hänen musiikkiaan kakistelematta vastaan, mutta genren viime vuosina kokema elektronisen minimalismin ja herkistelyn tulva, jota ovat kipparoineet artistit Weekndistä Migueliin, on siirtänyt koko tyylilajin lähemmäksi Autre Ne Veutin polveilevaa ilmaisua. Silti hämmentämisen taito on pysynyt hänen toimintansa ytimessä, ja ajoittain kuulijat ovat keskittyneet kaikkeen muuhun, kuin musiikkiin. Vuoden 2011 Body-ep:n kohdalla suurin kysymys tuntui ainakin internetissä olevan, onko levyn kannessa lähikuva naisen vaginasta? Ei, se oli öljytty käsi.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Inc.

Uuden nörtti-r&b:n ytimessä tuntuu olevan eri genreistä vaikutteita vimmaisesti omaan musiikkinsa imevän musiikki-intoilun lisäksi rautaisen ammattilaiskokemuksen kerääminen ennen varsinaista artistiuraa. Siinä missä modernin r&b:n mestarit R. Kellystä Jodecin jäseniin hioivat osaamistaan uransa alkuvaiheessa katulaulajina tai kirkkokuorojen kultakurkkuina, ovat tämän uuden r&b-aallon artistit usein kunnostaununeet joko kokeellisemman ilmaisun parissa tai toimineet ensin laulunkirjoittajina ja muusikkoina muille artisteille. Näin sai alkunsa myös yhdysvaltalaisen veljes-duon, Incin ura. Andrew ja Daniel Aged toimivat muun muassa Pharrell Williamsin sessiomuusikkoina ennen oman yhtyeensä perustamista.

Inc. on kuin indiepopin surusilmäisyydestä ja haikeudesta sekä 1980-luvun popin vilpittömästä tunteikkuudesta pitävien partaturrien ja humanistityttöjen r&b-unelma. Ei liian maskuliininen ja sovinistinen ollakseen ärsyttävä, eikä liian kliininen ja mainosmainen ollakseen vieraannuttava. How To Dress Wellia ja Autre Ne Veutia askelen loungehtavampaan, sanoittaisiinko jopa sademaisempaan (yhtye, ei sääolosuhde, toim. huom.) suuntaan kappaleensa vievä Inc on tehnyt kermaisen raskaine bassolinjoineen ja huokailevine laulusuorituksineen yhden alan hienoimmista esikoislevyistä. Viime vuonna julkaistu No World soi kuin kokoelma tämän uuden polven elektro-herkistely-r&b:n ytimestä puristettuja timantteja.

Myös duon ulkoinen olemus huokuu enemmän muotinäytöspopin androgyynia, 1990-lukulaista gootteilua kuin maskuliinisuutta ylivuotavaa r&b-machoilua. Yhtyeen viitekehyksestä kertoo paljon myös se, että heidän levynsä julkaisevalle 4AD-lafkalle levyttävät muun muassa Ariel Pink’s Haunted Graffiti, Atlas Sound, Bon Iver ja Grimes.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Jai Paul

Genren mysteerimies Jai Paul osaa nostattaa odotuksia. Keväällä hänen kauan odotettu esikoislevynsä, tai ainakin sellaiseksi väitetty, ilmestyi kokonaisuudessaan nettiin. Pian levyn sisältänyt Bandcamp-sivu kuitenkin katosi, ja artisti ilmoitti, ettei kyseessä ollut hänen sivunsa, sekä ettei levy missään nimessä ollut hänen valmis esikoisjulkaisunsa. Tapauksen mutkikkuutta lisäsi se, että muun muassa Jai Paulin levy-yhtiön XL:n edustaja twiittasi Bandcamp-julkaisusta ensin innostuneena, mutta vain pari päivää myöhemmin yhtiö ilmoitti, että kyseessä oli laiton julkaisu, joka sisälsi lähinnä Jain keskeneräisiä demoja.

Miksi tätä julkaisua sitten odotettiin niin paljon? No siksi, että aikaisemmin Jai Paul oli julkaissut vain kolme kappaletta, joiden niistäkin kahden perään oli merkattu sana demo, ja kaikki nämä julkaisut olivat saaneet niin kriitikoilta kuin muilta artisteilta suunnatonta hehkutusta osakseen. Esimerkiksi 2011 vuoden keväällä julkaistu BTSTU on päätynyt sekä Beyoncén ja Draken sample-käyttöön, ja viime vuoden keväällä julkaistu Jasmine (demo) sai artistin Soundcloud-tilillä yli puoli miljoonaa soittoa alle kuukaudessa. Oman lisänsä hypeen tuo myös se, ettei hänen oikeaa henkilöllisyyttään tiedetä, ja siitä käydään erinäisiä arvuutteluja pitkin ja poikin internetin musiikkisivustoja.

Musiikillisesti Jai Paulia on jo ehditty vertaamaan eroottisen latauksensa osalta Princen sensuelliin tunnelmointiin, ja kappaleiden lo-fi-soundeilla silattu, mutta suoraviivainen tarttuvuus on kieltämättä jotain, mitä niin moni yksin työhuoneensa nurkassa läppärillä säveltävä ja grimesmäisestä menestyksestä haaveileva taidekoululainen haluaisi saavuttaa.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Shlohmo

Oikeastaan Shlohmo on enemmän tuottaja ja biittinikkari, kuin r&b-laulaja tai ilmiselvästi tähän ryhmään kuuluva artisti, mutta silti hänet on pakko mainita tässä yhteydessä. Omilla levyillään abstrakteja ja villisti laukkaavia rytmimattoja kutoneen Shlohmon, eli losangeleslaisen Henry Lauferin musiikissa kuuluu ehkä selkeimmin se uusi r&b:n suuntaus, jossa elektroninen kokeilevuus ja utuiset äänimaiset suodatetaan mustan rytmimusiikin tunteikkuuden ja perinteisten kappalerakenteiden läpi. Shlohmon maalailevammasta musiikista ei ehkä kuule helposti yhteyttä r&b:hen, mutta kun soimaan laittaa tämän remixit r&b-artisti Jeremihin suorasukaisen himokkaasta Fuck U All The Timesta tai näiden yhteistyönä levyttämän Bo Peep (Do U Right):n, niin huomaa, että kyseessä on mitä selkeimmin tämän musiikkilajin nykykehityksen kannalta keskeinen tekijä.

Shlohmon taituruuden ovat huomanneet muutkin kuin Jeremih, ja mies on tehnyt omien, bassokoukkuja tulvivien ja poukkoilevien säksätysten peittämien levytystensä lisäksi yhteistyötä muun muassa How To Dress Wellin, Draken ja Burialin kanssa. Eikä ihme, hänen tekemisissään kun on parhaimmillaan r&b:n ja neosoulin mestarismiehen D’Angelon mieleen tuovaa haurasta sointia.

Video ei ole enää saatavilla

How To Dress Well esiintyy Kuudes Aisti-festivaalilla sunnuntaina 7.7.

Ihan nyt selvyyden vuoksi: Jennifer Herrema (keskellä) ei ole Kanye West.

Black Bananas ei ehkä nimenä soita kovin suuria kelloja monenkaan korvissa, mutta tosiasiassa se on viimeisin luku rajussa rock’n’roll-saagassa, joka on Jennifer Herreman elämä. Siitä 1980-luvun lopun hetkestä lähtien, kun 15-vuotias Herrema perusti poikaystävänsä Neil Hagertyn kanssa Royal Trux -bändin, meno on ollut hurjaa.

Kahden rakastuneen heroiiniaddiktin sekopäinen ja likainen hardrock nousi 1990-luvulla kulttisuosioon, ja bändi sai tarinan mukaan eräältä suurelta levy-yhtiöltä matkan varrella potkut käytettyään saamansa äänitysennakot kokonaan huumeisiin. Samaan aikaan Herrema paistatteli otsikoissa mallina – hän nimittäin oli, ei enempää eikä vähempää, kuin se alkuperäinen Calvin Kleinin heroin chic.

Vuosituhannen vaihteessa huumeet kuitenkin jäivät, parisuhde päättyi ja bändi hajosi. Herrema perusti uuden bändin nimellä RTX, joka pari vuotta sitten vaihtoi yhtäkkiä nimensä Black Bananasiksi. Jonkilainen ympyrä sulkeutuu seuraavalla Black Bananas -levyllä, jolla Herrema on kuulemma tehnyt yhteistyötä Hagertyn kanssa – ensimmäistä kertaa sitten Royal Truxin hajoamisen.

Hoidetaan tämä kuumin peruna heti alta pois. Tulevalla Black Bananas -levyllä teet pitkästä aikaa yhteistyötä [Royal Trux -aisapari] Neil Hagertyn kanssa. Et käsittääkseni juuri harrasta vanhojen juttujen uudelleen lämmittämistä, mutta yhteistyön myötä arvailut Royal Truxin paluusta noussevat monien huulille. Mitä vastaat heille?

”Minun on melko mahdotonta kontrolloida mitä ihmiset ajattelevat musiikillisista edesottamuksistani. Olen aina painottanut eteenpäin katsomisen tärkeyttä ja sitä, ettei koskaan pidä tehdä samaa levyä kahta kertaa. Royal Trux ei ole palaamassa, mutta kaksi uutta biisiä, jotka kirjoitimme Neilin kanssa, ovat mahtavia! Meidän pitäisikin soittaa ne siellä festareilla! Arvaako kukaan mitkä ne ovat?”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Run the Jewelsin Get It. Kuulin sen internetissä niinkuin suurimman osan uudesta musiikista nykyään.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä levyn ostit viimeksi?

”Rikki Ililongan Zambian. Todella hyvää rock’n’rollia Zambiasta tai Zamrockista vuodelta 1975. Yksi levyn biisi on käytännössä kertosäe The Rolling Stonesin Heartbreaker-kappaleesta, mutta sen nimi on Hot Fingers. Oikein söpöä ja hauskaa mielestäni.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä levy parantaa tehokkaimmin krapulasi?

”Varmaankin joku iisi, jonka läpi voisi nukkua. Vastaan Alice Coltranen Huntington Ashram Monastery.”

Video ei ole enää saatavilla

Musiikin tekemisen lisäksi suunnittelet vaatteita ja koruja, maalaat, puuhaat levy-yhtiössä ja ties mitä. Mikä on juuri nyt kaikkein siistein yksittäinen juttu elämässäsi?

”Uusi Black Bananas -albumi on ihan kreisisiisti! Sen nimeksi tulee Electric Brick Wall.”

Kuulin, että olet puuhaillut jotain Kim Gordonin kanssa. Kertoisitko siitä jotain?

”Kim piti esityksen eräässä losangelesilaisessa taidegalleriassa ja pyysi minua ripustamaan sinne taidettani. Tein sinne sellaisia taideriepuja ja myin jopa yhden!”

Pidin kovasti Stones-covereista, jotka teit Kurt Vilen kanssa. Onko teillä muita yhteistyösuunnitelmia?

”Ei ainakaan välittömässä lähitulevaisuudessa, mutta mistäs sen tietää. Lauloin taustoja yhdessä biisissä hänen uudella levyllään.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä pidät uudesta Iggy & The Stooges -levystä?

”En ole kuullut sitä vielä, mutta luotan Iggyn pitävän musiikin mielenkiintoisena.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Ghostbustersin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Asuinpaikkani on inspiroiva. Kaliforniassa pilvi on laillista ja se pitää minut inspiroituneena. Siellä on valtavasti taiteilijoita jotka tekevät inspiroivia juttuja… Sellaisia kuin [Robert] Freeman ja [Nick] Lowe.”

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

”Kuulostaa jotenkin uskonnolliselta. Minusta se on omituinen tapa selittää varsinaista nautintoa.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Mitä? Että olisin joku Kanye vai? Enpä kuule usko.”

Black Bananas Kuudes aisti -festivaalilla Helsingissä sunnuntaina 7.7.

Video ei ole enää saatavilla

ADIDAS ORIGINALS STAGE, PE 5.7. KLO 20.15. En tiedä miten hyvin Evil Stöön johtama KC/MD Mafia toimii livenä, joten meno on syytä tarkistaa nyt, kun Pikku-Herkon pajaribreikki sattuu juuri sopivaan rakoon tiukassa festariaikataulussa. Levyllähän Stöön ja supertuottaja Koksukoon dadaistinen parodia Memphis-räpistä on riemastuttanut jo vuosikausia. Kuinka hyvin istuu Stöön ikoninen hiihtopipo kesäiltaan?

Video ei ole enää saatavilla

#2 Kari Koivistoinen suitsuttaa Savagesia…

MAIN STAGE, PE 5.7. KLO 21.00. Rämisevät bassot, vihamieliset kiertävät kitarat, melodramaattiset rummut ja vainoharhainen vatsapohjasta kouraiseva lauluääni. Nyt on mahdollisuus ottaa Kuudennessa Aistissa post-punk-shotti, joka sisältää ensitreffien kaltaista hermostuneisuutta, pateettista synkistelyä ja aimo annoksen katkeransuloista mielihyvää. Tänä vuonna julkaistu loistava debyytti ja mainio keikkakunto varmistavat sen, että Savages on ehdottomasti yksi festarien tärpeistä.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Anton Vanha-Majamaa miehittää Red Bull Garagen…

RED BULL GARAGE, PE 5.7. KLO 22.45 – SU 7.7. KLO 2.40. Kun koko maailma jännittää Kimi Räikkösen siirtymistä Red Bullille, siirtyy ainakin tämä festarikävijä viikonlopuksi Red Bullin autotalliin. Jos viime vuodesta voidaan mitään päätellä, luvassa on ilmaista energiajuomaa, ilmaista viinaa ja Jenni Dahlmanin näköisiä mannekiineja – eiköhän Kimikin oo jo täällä. Me kiskotaan Jäämiehen kanssa Michelin-tason perseet ja halaillaan Hopeajärven ja The Spoonshinersin tahtiin. Lopuksi vedetään rallia Helsingin ympäri ja huudellaan, että missä on tän kesän parhaat festarit, hä!?

Video ei ole enää saatavilla

#4 Visa Högmander hehkuttaa Cameraa…

SILTANEN, PE 5.7. KLO 23.30. Camera esittää tyylipuhdasta krautrockia suoraan Berliinin S-Bahn-asemien katveesta. Yhtye esiintyi viimeksi Suomessa maaliskuussa, Helsingin Foodstock-festivaaleilla, jossa se säesti 1970-luvun kokeellisen musiikin legendaa Michael Rotheria. Viime vuoden lopulla julkaistu verevä Radiate-debyytti on hyvä syy katsastaa saksalaiskolmikon livekunto – Kuudennessa Aistissa nähdään varmasti intensiivinen ja valovoimainen Camera.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Tapio Reinekoski liehakoi Laurel Haloa…

SALAMESTA, PE 5.7. KLO 0.45. Viime vuonna Laurel Halon Quarantine-albumi aiheutti pöhinää kaikkialla. Verrattain tuntematon dj loikkasi yhtäkkiä genrerajojen yläpuolelle. Levyillä biittinsä sivistyneiksi suitseva Laurel Halo osaa onneksi pitää avantgarden poissa paikoista, joihin se ei kuulu. Elävänä Laurel Halon jälkiuunitekno valuu sisäreisihikeä ja hivelee duurikoukuilla. Uusi Behind the Green Door -EP on festarin alla mainio muistutus siitä, että Laurel Halo käy muiden edellä niin levyllä kuin dj-pöydän takanakin.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Jarkko Immonen diggaa Dead Skeletonsia…

KUUDES LINJA, PE 5.7. KLO 1.00. Vuonna 1994 HIV oli yhtä kuin kuolemantuomio, jota islantilainen Jon Audarson koitti vuosia nopeuttaa viinalla ja huumeilla. Vuonna 2002 hän kuitenkin huomasi yhä hengittävänsä ja päätti kuolemisen sijaan alkaa elää. Syntyi Dead-taidekonsepti, johon Anton Newcomben (Brian Jonestown Massacre) avulla perustettu yhtye kuuluu. Deadin mantra on yksinkertainen: Se joka pelkää kuolemaa, ei voi nauttia elämästä.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Juha Merimaalle maistuu Yari…

SILTANEN, LA 6.7. KLO 23.30. Vuodesta 1985 tauolla olleen SE.-yhtyeen näkeminen elävänä lienee yhtä epätodennäköistä kuin asfaltin liikkuminen, joten kannattaa suunnata yhtyeen johtohahmo Yarin keikalle. Viime vuosina lähinnä elokuvamusiikkia tehnyt Yari keikkailee harvakseltaan, joten tämäkään tilaisuus tuskin toistuu ihan heti. Ja pakkohan se on katsastaa mies, joka on kirjoittanut nerokkaan kappaleen nimeltä Kari Peitsamo.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Antti Piirainen nauttii Nazoranaista…

KUUDES LINJA, LA 6.7. KLO 1.00. Haluatko upota synkkään metalliseen aukkoon? No tietysti haluat, kaikki itselleen rehelliset ihmiset haluavat kokea Nazoranain space rock / heavy metal -keitoksen nautittuna suoraan Kuudennen linjan hornankattilasta lauantai-aamuyönä. Keiji Haino manaa demonit kitaralla, Oren Ambarchi hakkaa kallot pirstaleiksi rummuillaan ja SunnO))):n Stephen O’Malley pyyhkii tuhkat lattialta maanjäristysbassollaan. Ethän unohda korvatulppia.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Matti Markkola suosittelee Simian Mobile Discoa…

NOKIA FACTORY, SU 7.7. KLO 02.30. Bileet.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Santtu Reinikainen liehakoi Le1fiä…

ADIDAS ORIGINALS STAGE, SU 7.7. KLO 20.15. New Yorkin viime vuonna pinnalle noussutta queer rap -skeneä edustaa festareilla peräti kaksi artistia: Le1f ja Zebra Katz. Heistä aiemminkin Suomessa vieraillut Le1f on räiskyvämpi ja musiikillisesti kiinnostavampi. Räpin stereotypiat saavat huutia, kun Le1f pyörittää lavalla pyllyään ja räppää siitä kuinka paljon tyttöjen machomiehet haluavat häntä bylsiä. Saatetaanpa hänet nähdä myös dragiin pukeutuneena.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Tommi Forsström toitottaa Negative Approachia…

BACK STAGE, SU 7.7. KLO 20.15. Yksi amerikkalaisen hardcoren vähemmän tunnetuista kulmakivistä, jonka verenhimoinen louhinta nosti aikoinaan musiikkityylin aggressiotason täysin uudelle tasolle. Monilla saman aikakauden yhtyeillä ikä on tylsistyttänyt kirveenterää, vaikuttaa Negative Approachin John Brannon vanhempana entistäkin mielipuolisemmalta. Kun hän sylkee mikrofoniin olevansa ”ready to fight”, lähtee jokainen terveellä itsesuojeluvaistolla varustettu yleisön edustaja vähin äänin livohkaan.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Mikael Mattila mainostaa Chelsea Light Movingia…

MAIN STAGE, SU 7.7. KLO 21.00. Sinua varmasti kiinnostaa, missä Sonic Youth -hidalgo Thurston Moore on juuri nyt. Siispä koe tämä 1960-luvun avantgardeen tematiikassaan viittaava nelikko. Tämän lähemmäksi et Sonic Youthia pääse, sillä bändin helisevän romumetallinen soundi on hämmentävän lähellä luojaansa. Lee Ranaldon ja Kim Gordonin rooleja toimittavat monista friikkifolk-yhteyksistä tutut Keith Wood ja Samara Lubelski.

Video ei ole enää saatavilla

#13 Niko Vartiainen vaahtoaa Demdike Staresta…

SALAMESTA, SU 7.7. KLO 23.00. Painostavaa. Kauhua. Dubia. Teknoa. Mitä? Lancasterilaiset Miles Whittaker ja Sean Canty ovat nimenneet yhtyeensä 1600-luvulla eläneen noidan mukaan. He soittavat synkeää, kaikuisaa teknon ja dubin sekamelskaa. On seassa vähän vanhaa kunnon junkkaakin. Väitetysti he näyttävät musiikin taustalla yleisölle pätkiä kauhuelokuvista. Samalla he lausuvat kirouksia, mystisiä viestejä, jotka nivoutuvat musiikin sekaan hypnoottisesti. Joudut transsiin, ja huudot ja rytmit vaivaavat sinua koko seuraavan viikon. Tämä kaikki tapahtuu sunnuntai-iltana. Älä välitä työnantajasi kysymyksistä, et ole enää maanantaina sama henkilö.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Tuomas Kokkoa vavisuttaa Vatican Shadow…

SALAMESTA 2. FLOOR, SU 7.7. KLO 2.45. Kokeellista elektronista musiikkia tekevän Tim Heckerin kanssa Helsingissä viime syksynä vieraillut Vatican Shadow, eli Dominick Fernow, päättää festivaalin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Synkkää ja minimalistista teknoa soittavan Fernow’n keikka on taatusti niin klaustrofobinen ja hikinen, että sen on pakko olla yksi festivaalin mieleenpainuvimmista musiikillisista kokemuksista.

Video ei ole enää saatavilla

Miles, Sean ja Demdiken tuijotukset.

Demdike Stare on teknotuottaja Miles Whittakerin ja Finders Keepers -levy-yhtiön äänitearkistomyyrä Sean Cantyn vuonna 2008 perustama kauhukammioprojekti. Kaksikko koostaa kaiken musiikkinsa sampleista: tehostenauhoista, äänitearkistojen pölystä, samaan aikaan ottomaniasta ja Pohjois-Englannin nummista, kauhuelokuvista, levyhyllyistään, pneumaattisista prässeistä ja houreista. Nimensä yhtye on ottanut vuonna 1622 vankilaan kuolleen Lancashiren Pendle Hillin noidalta Elizabeth ”Demdike” Southernilta.

Leikkaaminen, liimaaminen ja totaalinen sample-virkkuu on ollut elektronisen musiikin selkäranka siitä asti, kun pelit ja vehkeet ovat olleet olemassa. Cantyn ja Whittakerin pakanuus lähdemateriaaliaan kohtaan on kuitenkin täysin omaperäistä. Teollisen kellariteknon, junglen, garagen ja dubstepin mutantteina syntyneitä äpäriä ovat toki metsäkätköistään alkaneet kaivaa viime vuosien aikana lukuisat muutkin englantilaiset klubishamaanit. Jotkut ovat lähteneet takaisin luontoon – kuten Hacker Farmin hurupäät– soittavat tanssimusiikkinsa vuosikertapölyn peittämillä sekvenssereillä ja midilaatikoilla – kuten Pye Corner Audio – tai sulkeneet itsensä tynnyriin kynsiviilan kanssa näkemään painajaisia – kuten Raime ja niin ikään Kuudes aisti -esiintyjä The Haxan Cloak.

Kaikki Demdike Staressa on levotonta. Sen äänimaailma kuulostaa ilmavalta ja avaralta samalla kun se hengittää viimeiset hapet arkustaan ja raapii turhaan sormensa verille. Sen kappaleita voi kuunnella lukemattomia kertoja ja aina ne haihtuvat muistilta pakoon. Noidat palavat samalla kun ne tuntuvat kuiskivan selän takana korviin. Jos jokin yhtye todella härnää kuudetta aistia, se on Demdike Stare.

Symbiosis (2009)

Cantyn ja Whittakerin ensilevyllä samplerajat ovat vielä selkeitä: kulman takaa hyppii eteen hahmoja, jotka piiloutuvat yhtä nopeasti. Samplejen lähteitä ei läheskään aina tunnista tai osaa nimetä mutta niiden intuitiivinen tuttuus riivaa. Demdike Starelle samplen tehtävä ei ole toimia koukkuna, nyökkäyksenä menneille suuruuksille tai varsinkaan ironiana. Juottamalla tarpeeksi palasia yhteen Canty ja Whittaker saavat valtavista levykirjastoistaan aikaiseksi alitajunnan hermomutaa, joka alkaa kummitella kuin itsestään.

”Levyjen keräily on yhteydessä kaikkeen, mitä teemme”, sanoivat Canty ja Whittaker levyn julkaisun aikaan. Demdike Staren metodissa on yhtä aikaa jotain todella vanhanaikaista ja jotain aivan uutta. Kaiken materiaalin juuret ovat fyysisissä levyissä. Kaikkea Demdiken musiikissa arastelee silti kuin pimeää; mitä jos siellä tällä kertaa tosiaan on jotakin?

Video ei ole enää saatavilla

Tryptych (2011)

Demdike Staren toistaiseksi massiivisin monumentti koostettiin kolmesta minialbumista ja mittavista määristä bonusäänityksiä. Jos debyyttilevy antoi samplejen arpien vielä hieman näkyä, alun perin kolmena albumina julkaistulla kaksi ja puolituntisella Tryptychilla ne ovat syöpyneet pois. Saumat sulautuvat toisiinsa ja käsityön jäljet katoavat liuotinaltaan pulinaan. Silmäkulmasta katosi pilke ja poskesta kieli. Mitkä Symbiosiksella olivat vielä kieroja vitsejä ovat Tryptychilla maanisia loitsuja, loputonta humisevaa harmaata ja valtavia bassomyllerryksiä.

Kaksikko loikkii drone-messuissaan mantereiden, kulttuurien ja uskontojen yli: Manchesterin hallireivien hiillos vaihtuu yhdellä rumpu-samplella Kaksoisvirran maiden hiekkadyyneiksi. Toisaalla aavikon rahinan seassa kuulee trance-nostattelun puolikkaita.

Video ei ole enää saatavilla

Elemental (2012)

Elemental on niin ikään ep-kooste, neljästä eri minilevystä. Tryptychin hermostuneimmat ja kolisevimmat sykkeet hentoutuivat levyjen materiaalilla jäisiksi dub- ja teknopulsseiksi, syvältä kouriviin syntikkadroneihin ja taajuusaaltoihin. Elementalin suvannot painavat tonneja ja sen tyyneys saa kerimään kynsinauhoja irti – täydellinen ääniraita dystopiatrillerille, jota Tarkovski ja George A. Romero eivät koskaan yhdessä tehneet.

Video ei ole enää saatavilla

Test Pressings 1–3 (2013)

Tänä vuonna Demdike Stare on loikannut takaisin kammioonsa ja julkaissut Test Pressings -nimellä kolme 12-tuumaista singleä ilman mitään selityksiä. Kansan kauhutaruston ja äänitearkistojen sijaan uudet maxit penkovat ja sekoittavat genrehautoja: ensimmäisellä noisea dubiin ja jungleen, toisella junglea itseensä ja kolmannella Detroit-teknoa breakbeatiin.

Kahden ensimmäisen silvontajäljistä saattaa ehkä jotenkin tunnistaa vielä tekijän. Kakkoslevyn kuivakan, 1990-luvun Photekista muistuttavan Primitive Equationsin jungle-tempon päälle Canty ja Whittaker kerrostavat pahaenteistä supinaa, kihinää ja pahoinvoivia taajuuksia.

Video ei ole enää saatavilla

Kolmoslevyn vino tekno-taksidermia on jo niin hienovaraista ja perinnetietoista, että alkaa olla aivan sama, onko vuosi 1993 vai 2013. Haudanavaaja-okkultisteista on tullut patologeja.

Video ei ole enää saatavilla

Demdike Stare Kuudes aisti -festivaalin Häxxxan-illassa sunnuntaina 7.7.

Thurston Moore. Varmasti coolimpi kuin sinä.

Miehen uusi bändi Chelsea Light Moving huipentaa Kuudes Aisti -festivaalin sunnuntai-iltana. Tässä tiivis oppimäärä Mooren mittavaan ja vaiherikkaaseen uraan.

1980-luku

Vuonna 1958 Floridassa syntynyt Thurston Joseph Moore täyttää heinäkuun lopulla 55 vuotta. Hän varttui Connecticutissa, mutta muutti New Yorkiin vuonna 1977 post-punk- ja no wave -tyylisuuntauksien innoittamana.

Moore ja Kim Gordon valitsivat bändinsä nimeksi eri nimiä kokeiltuaan Sonic Youthin vuonna 1981. Lee Ranaldo liittyi bändiin samana vuonna. Rumpalit vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Pysyvä rumpali löytyi vuonna 1985, kun Steve Shelley liittyi kokoonpanoon. Alkuaikoinaan Sonic Youth kiersi Amerikkaa muun muassa samassa harjoitustilassa treenanneen Swans-yhtyeen kanssa.

Yhtye julkaisi neljä albumia ennen vuonna 1988 ilmestynyttä Daydream Nationia, jonka myötä New Yorkin noise-piirit alkoivat käydä liian pieneksi Sonic Youthille. Daydream Nationin jälkeen bändi teki viiden levyn sopimuksen jättilevy-yhtiö Geffenin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

1990-luku

Geffenin alamerkki DGC:lle levytetty Goo (1990) menestyi kohtuullisesti ja keräsi kiitosta kriitikoilta. Goota pidetään yleisesti ensimmäisenä helpommin lähestyttävänä Sonic Youth -levynä.

Vuonna 1992 julkaistu Dirty jatkoi samaa linjaa. 100% -biisin videon ohjasi Spike Jonze ja näyttelijäjoukossa vilahtaa muun muassa Kovan onnen kundi -tv-sarjasta tuttu näyttelijä Jason Lee.

Video ei ole enää saatavilla

Experimental Jet Set, Trash and No Star (1994) on Sonic Youthin parhaiten Yhdysvalloissa myynyt albumi. Uuden levyn lisäksi Moore–Gordon-pariskunnan elämään toi perspektiiviä Coco Hayley -nimen kasteessa saaneen tyttären syntymä.

Moore soitti kitaraa The Beatlesin alkutaipaleesta kertovan Backbeat-elokuvan (1994) soundtrackille kootussa The Backbeat Bandissa, jossa olivat mukana Mooren lisäksi Dave Pirner (Soul Asylum), Greg Dulli (The Afghan Whigs), Don Fleming (Gumball), Mike Mills (R.E.M.) ja Dave Grohl (Nirvana). Sonic Youth -nokkamies oli mukana myös Velvet Goldmine -elokuvan (1998) soundtrackilla soittaneessa Wylde Ratttz -kokoonpanossa, jossa vaikutti myös muun muassa The Stoogesin ja Mudhoneyn jäseniä.

Vuonna 1994 Thurston Moore lauloi taustoja ja soitti kitaraa R.E.M.:in Monster-levyllä ja Sonic Youth levytti klassikkostatuksen saaneen oman versionsa The Carpentersin Superstar-hitistä. Versio päätyi vuonna 2007 Juno-elokuvan ääniraidalle.

Video ei ole enää saatavilla

Vuonna 1995 Sonic Youth julkaisi Washing Machine -albumin ja kiinnitettiin Lollapalooza-festivaalin pääesiintyjäksi. Samana vuonna Thurston Moore julkaisi debyyttisooloalbuminsa Psychic Hearts. Vaihtoehtorock alkoi lähestyä valtavirtaa. Sonic Youth vieraili huippusuositun Simpsonit-animaatiosarjan Homerpalooza-nimisessä jaksossa vuonna 1996.

Yhtyeen kymmenes pitkäsoitto A Thousand Leaves julkaistiin vuonna 1998. Levyn ainoasta singlestä Sunday julkaistiin video, jonka ohjasi Harmony Korine ja pääosassa nähtiin 1990-luvun alun lapsitähti Macaulay Culkin.

Video ei ole enää saatavilla

2000-luku

Kesällä 1999 Sonic Youthin soittimet, vahvistimet ja muut varusteet varastettiin kesken bändin kiertuetta Kaliforniassa. Vuonna 2000 julkaistu NYC Ghosts & Flowers äänitettiinkin uusilla soittimilla. Albumi ei ollut suuri arvostelumenestys.

Bändin kahta seuraavaa albumia, Murray Streetiä (2002) ja Sonic Nursea (2004) pidettiin yleisesti Sonic Youthin paluuna ruotuun. Kitaristi Jim O’Rourke kiinnitettiin vakituisesti bändin jäseneksi, mutta vuonna 2006 julkaistulla Rather Rippedillä O’Rourke ei ollut enää mukana. Totuttua melodisemman (ja Geffen-sopimuksen viimeisen levyn) Rather Rippedin jälkeen Thurston Moorelta ilmestyi 12 vuoden tauon jälkeen toinen sooloalbumi, akustinen Trees Outside the Academy (2007).

Kuudestoista ja toistaiseksi viimeinen Sonic Youth -albumi The Eternal julkaistiin Matador Recordsin toimesta vuonna 2009.

Video ei ole enää saatavilla

2010-luku

Thurston Mooren ja Kim Gordonin avioeron myötä Sonic Youth jäi siis määrittelemättömän pituiselle tauolle. Moore julkaisi kolmannen soololevynsä Demolished Thoughts vuonna 2011. Mooren, Gordonin ja Yoko Onon kollaboraatio YOKOKIMTHURSTON julkaistiin syksyllä 2012.

Chelsea Light Movingin samanniminen debyyttialbumi ilmestyi kuluvan vuoden maaliskuussa. Mooren, Samara Lubelskin, John Moloneyn ja Keith Woodin muodostaman yhtyeen albumi muistuttaa väkevästi Mooren kuuluisimmasta musiikillisesta projektista.

Thurston Moore on ehtinyt reilussa 30 vuodessa olla monessa mukana. Sonic Youthin, Chelsea Light Movingin, sooloalbumiensa ja Yoko Ono -yhteistyön lisäksi hän on ollut mukana useissa sivuprojekteissa sekä tehnyt musiikkia muun muassa eri independent-elokuviin. Hänen tekemisistään tullaan kirjoittamaan vielä kirjoja.

Chelsea Light Moving esiintyy Kuudennessa Aistissa sunnuntaina 7.7.

Video ei ole enää saatavilla

Viime vuoden logolla mennään, kun se on niin hieno.

Viime vuoden tapaan Nuorgam on taas vahvasti edustettuna Kuudes Aisti -festivaaleilla.

Salamestan kenttäbaarissa Nuorgamin dj:t tekevät festari-illat klo 22–02 liveradiolähetystä, joka ei tule radiosta. Suusanallista separointia, cd-disko ja yllätysvieraita!

Löydät meidät Salamestan kenttäbaarista, ”nakkikojun” vasemmalta puolelta.

Seuraa nakin hajua. Sen vieressä.

Alustava ohjelma ja deejiit:

PE 5.7.

22.00–00.00
Kierke Gaardashian, Kanyen luontosuhde

00.00–02.00
TiskiJuha, MusaVisa

LA 6.7.

22.00–00.00
Jaxuhali, Lepyttelyhymiö

00.00–02.00
Juri From Lesozavodsk, D.J. Biisoni, Tapio Kaulaliinoja

SU 7.7.

22.00–00.00
Benedick XVI, Beefjake

00.00–02.00
Kuokkalan silta, Tsädäm Lambert

Tule ja viihdy!

Halailkaa toisianne, kehottaa hedonistiksi julistautuva laulaja-kitaristi-kirjailija-näyttelijä-valokuvaaja-aktivisti. (Kuva: Veronica Ibarra)

Kun selaa New Yorkissa taiteellisen kivijalkansa valaneen Lydia Lunchin pitkää ja valtavan rönsyilevää CV:tä, tuntuu suorastaan rikolliselta viitata hänen yhteydessä vain Teenage Jesus and the Jerksiin, niin vaikutusvaltainen kuin tuo kolmen vuoden ajan 1970-luvun lopulla vaikuttanut no wave -trio olikin. Toisaalta se on oiva pienoismalli Lunchin urasta: kautta aikain on se ollut yhteiskunnan eteen poikkiteloin asettuvaa, pessimististä ja erittäin epäkaupallista sorttia.

Kahdeksan vuotta sitten kotimaansa lopullisesti jättänyt ja Barcelonaan muuttanut Lunch on sanonut, ettei koe minkäänlaista yhteyttä musiikkibisnekseen, ja haluaa toimia pikemminkin sen vastakohtana. Siksi musiikki – olkoonkin, että sitä on tullut käsittämätömät määrät, muun muassa The Birthday Partyn ja Sonic Youthin kanssa – on ollut vain yksi luovuuden kanava, sillä etenkin viime aikoina Lunch on kunnostautunut myös valokuvaajana. Uralle mahtuu myös kirjoja, spoken wordia, rooleja noin kolmessakymmenessä elokuvassa, käsikirjoituksia, soundtrack-sävellyksiä ja jopa pornoa. Sen hän on sanonut alistavan naisten sijaan nimenomaan miehiä, sillä ”hehän siinä hölmöiltä näyttävät”.

Taiteen tekemisen suhteen Lunch painelee edelleen isoimmalla vaihteella eteenpäin, mutta hänen maailmankuvansa ei näyttäydy enää yhtä pessimistisenä. Kuitenkin hän puhuu myös Nuorgamille suunsa puhtaaksi muun muassa kotimaansa sisä- ja ulkopolitiikasta, caps lockia säästämättä. Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Lunch tuo Kuudennen aistin lavalle ranskalaisen videotaitelijan Elise Passavantin kanssa tehdyn multimediateoksen nimeltä Dust and Shadows.

Julistauduit aikoinasi nihilistiksi. Asut nykyään Espanjassa, joka on massatyöttömyyden koettelema konkurssikypsä valtio. Miltä se tuntuu? Onko ”nihilismillä” tai minkäänlaisella ”ismillä” enää sijaa elämässäsi?

”Olen äärimmäinen hedonisti! Rynnän suutelemaan tulivuoria. Etsin ekstaasia katastrofin partaalta. Nautintoa alati lähestyvästä maailmanlopusta huolimatta. Jos en rakastaisi elämää ja niitä nautintoja joita itseni kehittämisestä saan, olisin tehnyt itsemurhan jo vitun kauan sitten.

Oikeat ongelmathan ulottuvat yhden valtion ulkopuolelle. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (kuten Skandinavia, Islanti, Suomi, Liettua…) olemme keskellä globaalia salaliittoa, jossa ahnaat finanssikleptomaanikot rakentavat vankilaplaneettaa ja asuttavat sen täyteen matalapalkkaorjia. Tietenkin tätä ylimielisyyden, tietämättömyyden ja ennakkoluulon airuetta johtaa Amerikka, joka tahtoo ulkoistaa lähes kaiken Walmartin, McDonald’sin ja Targetin kaltaisille imperiumeille.

Triljoonia dollareita syydetään osakesopimuksesta toiseen valtavassa pyramidihuijauksessa, joka rahoittaa sotaa enemmän kuin muu maailma yhteensä ja joka sulkee vankiloihin enemmän ihmisiä kuin Venäjä tai Kiina. Samalla kaikkein köyhimpien turvaa kitketään. Ja amerikkalaisethan ovat köyhiä; yli 46 miljoonaa ihmistä elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella! Ja tämähän on vain valtion virallinen lukema, oikea on paljon tähtitieteellisempi! Vaikka onhan se parempi kuin monissa muissa maissa…

Obama puolestaan on pelkkä hailakka nukke, joka jatkaa yhden sanomista ja toisen tekemistä. Ja jokainen, joka pyrkii paljastamaan tämän poliisivaltion hirvittävän korruptoituneisuuden, ajetaan kiinni ja häntä rangaistaan kohtuuttomasti elinkautisella tai jopa kuolemantuomiolla.

JOS TÄMÄ EI OKSETA SINUA TAI SAA SINUA LAULAMAAN, HUUTAMAAN, ITKEMÄÄN TAI NAURAMAAN IHAN VITUSTI, TAI SUUTELEMAAN VIERESSÄSI OLEVAA IHMISTÄ… Silloin puhut väärälle naiselle, ystäväiseni. Mutta asiaan! Kysyit, mitä minulle kuuluu?”

Niin! Miten vertaisit eloasi Barcelonassa niihin lukemattomiin muihin paikkoihin, joissa olet asunut? Muuttosi syynä olivat ainakin nihkeytesi amerikkalaista elämänmenoa kohtaan, minkä lisäksi koit elämäsi siellä liian kalliiksi. Mutta eihän tilanne ole Euroopassakaan kovin ruusuinen…?

”Espanja on mahtavan kaksinaamaista maaperää kaltaiselleni vastarannankiiskelle. Sen historia on toki brutaali, mutta sen kontrastina ovat ihmisten elivoimainet sielut, huikea arkkitehtuuri, taide ja kirjallisuus. Ja ristiriita ihmisten monimuotoisuuden kunnioittamisen sekä 400 vuoden uskonnollisten vainojen välillä. Meiningissä on jotain henkevää globaalista talousperseilystä huolimatta.

Muutan kuitenkin ihan mistä syystä tahansa. Yhteistyökumppaneiden, arkkitehtuurin, asumiskustannusten, uusien tuulien takia. Tein kerran eräänlaista kyselyä Amerikan-kiertueeni ohessa, ja pittsburghilaiset reagoivat siihen kiinnostavimmalla tavalla. Joten muutin sinne neljäksi vuodeksi. Siellä oli ihanaa.

Minusta taiteilijan kuuluukin olla liikkuvainen, koen itseni suorastaan paimentolaiseksi. Yhdessä paikassa jumittaminen alkaa ahdistaa. Olen asunut Nykissä, New Orleansissa, Los Angelesissa kahdesti, San Franciscossa, Pittsburghissa, Lontoossa ja Amsterdamissakin hetken. Lähdin kahdeksan vuotta sitten Barcelonaan kun hahmotin, miten Bush aikoi ryöstää itselleen toisen vaalikauden. Oivalsin sen olevan alku nykytilanteelle: uudenlaiselle fasistivaltiolle, joka öykkäröi koko planeettaa sekä omia kansalaisiaan. Olisi mahdotonta esiintyä siellä samoilla tavoin kuin Euroopassa. On myös vapauttavaa asua ulkopuolisena vieraassa maassa. Tosin koen olevani ulkopuolella kokolailla kaikkialla.”

Miten päädyit työskentelemään Elise Passavantin kanssa? Miksi Sorian ”kadonneet kylät” viehättivät?

”Pakkomielteeni alkoi Belchiten kylästä. Se tuhoutui sisällissodan aikana, ja sen rauniot jäivät testamentiksi inhimilliselle julmuudelle. Francon joukot listivät kuusi tuhatta ihmistä muutaman päivän aikana vuonna 1937. Sittemmin uusi kaupunki rakennettiin naapuriin. Olen valokuvannut Belchiteä siitä lähtien kun muutin tänne. Sekä näyttelyitäni että multimedia/psykomabient/spoken word -esityksiäni, kuten Helsingissä nähtävää Dust and Shadowsia varten. Osa esityksestä tekee kunniaa heille, joita syyttöminä päivittäin teurastetaan maailmanlaajuisen, viruksen lailla leviävän sotajumalan epäpyhillä tantereilla. Tällaisen hirvittävällä tavalla runnellun muuntaminen joksikin kauniiksi on eräänlaista tilan takaisinvaatimista. Taidetta, joka voitelee universaaleja haavoja… HA! Kunpa se voisikin.

Tapasin Elisen kun hän dokumentoi erästä festivaalia Ranskassa, jossa esiinnyin Big Sexy Noisen kanssa. Teimme leffatrailerin Will Work For Drugs -kirjani ranskannosta varten. Sen jälkeen olemmekin puuhailleet paljon yhdessä, esimerkiksi Cypress Grove-projektini nimissä toteutettua, vielä julkaisematonta Fistful of Desert Blues-levyämme varten. Cypress Grove puolestaan on julkaissut kaksi tribuuttilevyä Jeffrey Lee Piercelle. Elise on ripeäliikkeinen, tykkää matkustelusta ja omaa erinomaisen ymmärryksen esitysteni intiimiä luonnetta kohtaan.”

Mitä levyä olet kuunnellut eniten elämässäsi?

”Steven Brownin ja Blaine L. Reiningerin 1890-1990: One Hundred Years of Music, Live in Portugalia. Instrumentaalia. Tunteikasta. Upeaa. Sydäntäsärkevää. Sitten on myös Stoogesin Fun House. Selityksiä ei tarvita.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Foetuksen Nail-albumilta…

”Change your mind / mind your change
Keep the enemy in focus / and in your range
And say I can do any goddamn thing I want”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Toimittaja Michael Hastingsin. Hän oli tarpeeksi rohkea kertomaan totuuden Amerikan absurdista sotahuorauksesta ja maailmanlaajuisesta sorrosta, ja tämän takia hänet todennäköisesti salamurhattiin.”

Olet hyödyntänyt seksuaalisuuttasi taiteessasi monilla tavoilla, tietenkin aina vahvan subjektiivisesta näkökulmasta. Miten tämä mielestäsi eroaa ”tavanomaisesta” tavasta näyttää nainen seksuaalisena populaarikulttuurissa, jossa niinsanottu ”miehen katse” on ollut vallalla?

”Kerropa sinä!”

Olet aina vastustanut sukupuolista syrjintää taiteessa ja musiikissa, ja huudellut naisartistien perään. Silti monet kanssamuusikkosi ovat olleet miehiä. Teenage Jesus and the Jerks ja Big Sexy Noise nyt parina esimerkkinä. Miksi?

”Työskentelen sellaisten ihmisten kanssa, jotka sopivat konseptiin. Ehkä et ole vain pitänyt kirjaa kaikista naisista, joiden kanssa olen musisoinut. No wave-artistien, kuten Pat Placen, Adele Bertein ja Connie Burgin. Evangelista-yhtyeen Carla Bozulichin, saksofonisti Jessie Evansin ja lyömäsoittaja Beatrice Antolinin, ja tietysti Kim Gordonin. Sitten on spoken wordia Exene Cervenkan, Wanda Colemanin ja Vanessa Skantzen kanssa, ja Lori Barbecon kanssa tein kiertueen. Äänittelin myös Babes in Toylandin kanssa, viime aikoina myös Sir Alicen. Putan Club-bändissäni bassoa soittaa Gianna Greco. Syyskuussa ilmestyy Medusa’s Bed -niminen LP avant-viulisti Mia Zabelkan ja äänitaiteilija Zahra Manin kanssa.”

Video ei ole enää saatavilla

Miten paljon on suorapuheinen ilmaisusi kohdannut vastustusta vuosien aikana?

”Vastustusta mitä kohtaan? Poliittisuuttani? Seksuaalisuuttani? Aggressiivisuuttani? Itsepäistä itsenäisyyttäni? Sitä, etten ole aina ollut kiva, ja sen sijaan tehnyt kaikkea mitä olen kokenut tärkeäksi?

Luon hyvin henkilökohtaista taidetta joka pyrkii kertomaan totuuden niistä asioista, joista ihmiset eivät mieluiten puhuisi. Tunnen äärimmäistä intohimoa vallan epätasapainoa kohtaan niin poliittisissa kuin seksuaalisissakin asetelmissa. Paljastan omat haavani ja kiinnostuksenkohteeni, koska TIEDÄN, ETTEN OLE YKSIN etsiessäni parempaa ymmärrystä sille, miten elää merkityksellistä elämää ilman hallitsevia dogmia, tapoja tai muiden mielipiteitä. Pyrin kanavoimaan ja purkamaan niitä asioita, jotka tahtovat myrkyttää meitä, ja täten toivon että ääneni antaa voimaa muille ihmisille jotka kokevat olleensa ahdistettuja ja sidottuja koko elämänsä.

Joko tajuat minut tai sitten et. En pakota sinua tulemaan esityksiini, kuuntelemaan musiikkiani, lukemaan kirjojani tai edes tätä haastattelua. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että joitain ihmisiä ajaa tarve katharttisiin kokemuksiin. Jos siedät raakaa tunnetta, tule ihmeessä keikalle. Mutta jos et, älä vaivaudu. Ja niin omituiselta kuin se tämän vuodatuksen jälkeen kuulostaakin… ihmiset usein itkevät helpotuksesta keikoillani, ja tulevat usein niiden jälkeen halaamaan. Ja haleja me kaikki tarvitsemme enemmän!”

Nykyäänkin tuntuu siltä, että vihaiset miehet otetaan vihaisia naisia vakavammin. Oletko törmännyt moiseen?

”TODELLAKIN. Onhan se uskomattoman typerää. Mutten voi hukata aikaani pohtimalla, miten naisten tulisi esiintyä. Sellaiset asiat ovat niin vanhentuneita. Minua kiinnostavat isommat asiat.”

Mikä on ärsyttävin taiteestasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Kuulehan, minua risoo maailman meno sen verran, etten jaksa välittää minuun kohdistuvista loukkauksista tai edes ylistyksistä. Vaikka totta kai se on fantastista, jos koet olevasi edes jollain tapaa samalla aaltopituudella taiteeni kanssa. Olen tehnyt jo liikaa, ja edelleen on aivan liikaa tehtävää, joten minua ei kiinnosta paskaakaan, miten taiteeseeni suhtaudutaan. En ole Twitterissä saati Facebookissa. Nehän keksittiin jo alun alkaen ihmisten kyttäämistä varten.”

Kenen muusikon tai taiteilijan kanssa haluaisit vielä tehdä yhteistyötä?

”Kenen tahansa, jolla on energiaa itse projektiin. En kehittele hankkeita vain siksi että voisin puuhailla muiden kanssa. Yhteistyöt syntyvät siitä energiantarpeesta, jonka jokin tietty hanke synnyttää, ja jonka vain joku tietty taiteilija voi täyttää. Ja näitä mahtavia taiteilijoita on ollut urani aikana monia. Yritän rakentaa eräänlaisia pyhiä paikkoja, jotka ovat olemassa vain niiden tiettyjen hetkien ja mahdollisuuksien aikana, ja näin ollen synnyttävät eräänlaisia muistomerkkejä noiden kokemusten alkuvoimaisesta energianvaihdosta.”

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

”Antonin Artaudin.”

Video ei ole enää saatavilla

No wave oli äärimmäisyydessään ainutlaatuinen liike. Oletko törmännyt samankaltaisiin ilmiöihin nykypäivänä?

”Kyllähän nykyäänkin tehdään paljon mahtavaa noisea, jazzia, psyko-eletronicaa ja rockia. Tim Dahl’s Child Abuse, A Place to Bury Strangers, John Blum, Sightings. Kaikki, missä Weasel Walter on mukana, eritoten Cellular Chaos. Philippe Petit ja Oxbow’n Eugene Robinson. Admiral Grey, JG Thirlwell. Ja Lee Ranaldon soolokeikat!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä ajatuksia New York herättää sinussa nykyään?

”Ei kummoisia. Lähdin sieltä silloin kun meininki oli vielä hyvä, ensimmäisen kerran vuonna 1980. Sitten tulin takaisin vuonna 1984, ja lopullisesti jätin sen taakseni 1990.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Weasel Walter.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Kvanttityhjiöt, Palaun Meduusajärvi sekä muhinointi.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Tiedät vastauksen yhtä hyvin kuin minäkin…”

Mitä sinulta on odotettavissa tulevaisuudessa? Jatkaako esimerkiksi James Johnstonin, Terry Edwardsin ja Ian Whiten kanssa perustettu Big Sexy Noise olemassaoloaan?

”Nupit kaakossa! Syyskuussa ilmestyy Cherry Red -lafkan kautta tuplalevy Collision Course, ja syksyllä kierrämme Eurooppaa. Kierrän silloin myös Retrovirusin kanssa. Siinä soittavat Swansista tuttu Algis Kisyz, Sonic Youth– ja Pussy Galore-mies Bob Bert sekä Weasel Walter.

Tuo yllä mainitsemani Medusa’s Bed on Mia Zabelkan ja Zahra Manin kanssa tehty psykoambient-murhamysteeri. Sen julkaisee Monotype Records lokakuussa. The Cypress Grove -levy ilmestynee ensi vuonna.

Sitten tulee My Lover the Killer-niminen musikaali yhdessä Etants Donnesin Marc Hurtadon ja L’Enfance Rougen Francois Cambouzat’n kanssa. Elise Passavant tekee videot. Sain hiljattain valmiiksi myös elokuvakäsikirjoituksen, jolle etsin tuottajaa Jenkeistä. Ja mitä tahansa muuta, jonne ehdin pääni ja käteni pistää, ja joka vaatii itseään ilmaistavan!”

Video ei ole enää saatavilla

Lydia Lunchin Dust and Shadows -esitys Kuudennessa aistissa sunnuntaina 7.7.

Kyle Thomas. Ja äitinsä silmälasit.

King Tuffia eli Kyle Thomasia ei voi syyttää huumorintajuttomuudesta, sillä hän nimeää tässä haastattelussa ärsyttävimmäksi musiikkigenreksi edustamansa garage rockin. Jotkut saattoivat tutustua Kyleen jo J Mascisin stoner-bändin Witchin kautta, mutta vielä useammat kuulivat hänestä, kun viimeisin King Tuff -levy (King Tuff, 2012) julkaistiin Sub Popin suojissa.

Nuorgam jututti lauantaina Kuudes Aisti -festivaalilla esiintyvää pitkätukkaa.

Mikä on ensimmäinen popkappale, jonka muistat kuulleesi?

”Olen aina rakastanut The Banglesin Manic Mondayta. Minulla oli se mikrokasetilla, kun olin pieni.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Ei se oikeastaan ollut valinta. Se on jotain mitä olen tehnyt koko elämäni. En koskaan ole oikein ajatellut tekeväni mitään muuta.”

Paras slacker-anthem?

”The Ramonesin I Just Want To Have Something To Do.”

Video ei ole enää saatavilla

Miten vertaisit itseäsi J Mascisiin artistina?

”Meillä molemmilla on pitkät hiukset, pidämme baseball-lippiksiä, soitamme kitaraa, ensimmäinen soittimemme oli rummut ja olemme kummatkin New Englandista.”

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

”The Poguesin Dirty Old Town, koska Old Gary ja minä tykkäämme esiintyä irlantilaisina.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Se olisi jotain liittyen visuaaliseen taiteeseen, todennäköisesti maalari. Kun olen rundilla, yritän pyhittää aikaa taiteelle. Pidän alastomien ihmisten piirtämisestä.”

Jos King Tuff olisi jäätelö, mikä jäätelö olisi kyseessä?

”Se olisi rock’n’rollin makuinen. Joka kerta, kun puraisisit suklaapalaa, Johnny B. Goode alkaisi soida.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”En perusta hirveästi arvosteluista. Haluan antaa kaikelle mahdollisuuden ja yleensä löydän aina jotain, josta pidän.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Minulla oli viiden vuoden periodi, jonka aikana kuuntelin vain The Beatlesin tuotantoa läpi. Erityiseksi heidän musiikkinsa tekee ainakin se, että he näyttävät ja kuulostavat Beatlesilta.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En. Nautin siitä, että voin kertoa ihmisille kuuntelevani paskaa musaa. Nautin myös siitä, että kun kuulen joidenkin puhuvan jostain viileästä underground-bändistä, voin kommentoida, että minulla ei ole hajuakaan mistä he puhuvat. Minusta se on viileämpää kuin olla tietävinään kaikki.”

Mitä laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Seuraavalla kerralla aion ehdottomasti laulaa AC/DC:tä. Ehkä myös Roger Milleriä, jos heillä on sitä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai yhtyettä suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

”Led Zeppeliniä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”Garage rock.”

Suosikkitapasi tuhlata aikaa?

”Tuijotan seinää.”

Yhtye, josta tykkäät, mutta josta muut bändisi jäsenet eivät pidä?

”En ole varma pitävätkö he siitä, että luukutan John Mayerin You’re Body Is A Wonderland -kappaletta.”

Video ei ole enää saatavilla

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua juuri nyt?

”Kasvit, viini, rakkaus.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

”Dead Moonin Fred Colen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat odotukset tulevasta Suomen-visiitistäsi?

”Odotan innolla tapaavani suomalaisia, jotka pitävät bilettämisestä!”

King Tuff Kuudennessa Aistissa lauantaina 6.7.

Video ei ole enää saatavilla

Mistä saisin nykyaikaista teknologiaa? Haluan kuunnella Atom Mouth Gimliesiä, vaatii Tim Cohen (oikealla).

San Franciscon paahteessa on jo pitkään muhinut ilmiö, jolle kukaan ei ole keksinyt sen parempaa nimitystä kuin ”uusi garagerock”. Oli skenaarion syntyyn syynä sitten kollektiivinen auringonpistos tai onnekas vahinko vedenpuhdistamolla, jonkinlainen uusi alaluvun alaviite rantakaupungin kunniakkaaseen kevyen musiikin historiaan voidaan kait kohta jo kirjata.

Viime vuonna Kuudennessa Aistissa esiintyivät Frisco-rokkarit Ty Segall ja Moon Duo, tänä vuonna festivaali toivottaa tervetulleeksi Sic Alpsin nuoret taiteiljasielut ja The Fresh & Onlysin romanttiset setämiehet. Haastattelussa Tim Cohen, jälkimmäisestä.

Mikä on ensimmäinen popkappale, johon rakastuit?

”Peter Gabrielin In Your Eyes. Luulen, että syynä oli Peterin jäljittelemätön intonaatio. Lapsena minun sanottiin aina näyttävän ihan John Cusackilta. Kun hän [elokuvassa Say Anything] nostaa sen mankan ilmaan ja tuo biisi kajahtaa ilmoille, on hetki nuoren romantikon elämässä vähintään sankarillinen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on noloin omistamasi levy?

”Vähän minua nolottaa, että olen laittanut omat tuotokseni muiden levyjeni sekaan, jotta ikään kuin näyttäisi siltä, että ne kuuluvat sinne. Silloin tällöin joku ystäväni selailee levyjäni, huomaa jonkin minun levyni, nostaa sen ilmaan ja kysyy: ’Jätkä hei, ihanko oikeasti?’”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Minuun vetoaa erityisesti Adam & the Antsin Friend or Foe -kappale, jossa Adam loihe lausuman:

”I want those who get to know me to become admirers of my enemies.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka tuottaisi?

”Crosby, Still, Nash & Young olisi unelmakvartettini. Kuka ikinä tuotti heidän levynsä, tuottaisi [nelikko tuotti levynsä pääasiassa itse – toim. huom.].”

Minkä levyn ostit viimeksi?

“Englannista ostin The Growlersin uuden levyn [Hung at Heart, 2013]. Rakastan muutamia sen kappaleita, mutta albumina se on ehkä hieman liian pitkä.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”En lainkaan hyvin. Minua kiehtoo määritelmä ’Finnish Psych’, mutten vielä ole kärsimättömyyttäni saanut aikaiseksi perehtyä asiaan tarpeeksi syvällisesti. Eikö Circle ole suomalainen? He ovat uskomattomia.”

Mitäs tykkäät tällaisesta yhtyeestä? Atom Mouth Gimlies oli yksi Kuudes aisti -festivaalin tämän vuoden ensimmäisiä kiinnityksiä.

“Valitettavasti käytän varsin antiikkista teknologiaa näihin kysymyksiin vastatessani enkä pysty kuuntelemaan kappaletta. Lupaan kyllä tsekata bändin myöhemmin!”

Mitä instrumenttia haluaisit oppia soittamaan?

”Antaisin mitä vain, jotta voisin olla huippupianisti. Minusta se on kaikkein romanttisin soitin.”

Mikä levy parantaa tehokkaimmin krapulasi?

”Nick Draken Time of No Reply.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Sveitsin Alpit, porsaankyljet makealla chilikastikkeella ja erityisesti 8-kuukautinen tyttäreni Sonya.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”Tottakai. Mutta olin 14.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Hmm. Olen äänittänyt noin tusinan albumia makuuhuoneessani, joten luulisi näiden asioiden kohdanneen. Olen kuitenkin aivan liian estoinen sellaiseen.”

Mitä sanfranciscolaisia bändejä tai artisteja meidän pitäisi pitää silmällä ensi vuoden festivaalia ajatellen?

”Rakastan The Mallardia, mutta he eivät ole kasassa tällä hetkellä. Kaksi bändiä, jotka teidän pitäisi ehdottomasti tsekata, ovat Cool Ghouls ja Pure Bliss.”

Video ei ole enää saatavilla

The Fresh & Onlys Kuudes aisti -festivaalilla Helsingissä perjantaina 5.7.

Video ei ole enää saatavilla

Juuri esikoisalbuminsa julkaissut Euro Crack on Roope Kinnusen (vasemmalla) ajankohtaisin projekti.

Helsinkiläistuottaja RoopeK on lukemattomien artistinimien mies. Julkaisusta riippuen hän voi olla RPK, Koksu Koo, rrimöyk tai vaikka RRKK. Mutta kaikki noita julkaisuja yhdistää musiikillinen innovatiivisuus, joka tekee RoopeK:sta yhden Suomen kovimmista hiphop-tuottajista.

Hän on tuottaja niin Ceebrolisticsin klassikoiksi julistettujen ep-julkaisujen kuin Eevil Stöön viimevuotisen Fuck Vivaldi -albuminkin takana. Hänen viimeisin julkaisunsa on Julma-Henrin kanssa tehty Euro Crack -albumi.

Nuorgam listaa viisi kovinta RoopeK-tuotantoa.

5# Srkkpjt – Hä (Mitä aiot tehä) (2007)

Video ei ole enää saatavilla

Aikoinaan Ceebrolisticsissa räpännyt, sittemmin musiikin tekemisen kokonaan lopettanut Hyzä on RoopeK:n serkku. Siksi heidän muodostamansa duon nimi oli luonnollisesti Serkkupojat. Myöhemmin kaksikko tiputti nimestään vokaalit pois. Hä (Mitä aiot tehä) on niitä kappaleita, jotka on tarkoitettu kuunneltavaksi sellaisella äänenvoimakkuudella, että naapuri ottaa yhteyttä isännöitsijän toimistoon.

4# Murmurecordings – Ihmemies (2000)

Video ei ole enää saatavilla

RoopeK:lta taipuvat myös niin sanotusti perinteiset räppitaustat. Tai no, Ihmemies kuulostaa pikemminkin epävireiseltä ja huojuvalta. Ceebrolisticsin ympärille rakentunut Murmurecordings teki Ihmemiehen kaltaisia kappaleita vuonna 2000, kun kotimainen hiphop otti vasta ensimmäisiä epävarmoja askeliaan suuren yleisön tietoisuuteen.

3# Eevil Stöö x Koksu Koo – Kumme kuollaan (2012)

Video ei ole enää saatavilla

RoopeK:n tuotanto tekee Eevil Stöön Fuck Vivaldista yhden viime vuosien kovimmista kotimaisista räppilevyistä. Musiikillisen kiinnostavuuden ansiosta albumi kestää kuuntelua, vaikka Eevil Stöön läpät lakkaisivatkin naurattamasta. Kumme kuollaan -kappaleen The X-Files -tunnelmiin ei voi olla rakastumatta.

2# Euro Crack – Pojat on hoodeilla (2013)

Video ei ole enää saatavilla

Sanat eivät riitä. Pojat on hoodeilla pitää kuulla.

1# Ceebrolistics – Lohum (2005)

Video ei ole enää saatavilla

Ceebrolistics otti suunnan minimalistiseen teknoon kokoonpanon joutsenlauluksi jääneellä Ö-ep:llä. Syystä tai toisesta Ceebrolisticsin albumi jäi satunnaisiksi tiedostoiksi RoopeK:n tietokoneelle.

RoopeK Kuudennessa Aistissa: KC/MD Mafia Adidas Originals Stagella perjantaina 5.7. ja Euro Crack sunnuntaina 7.7.

Silloin kun Sir Richard Bishop ei tuhlaa aikaansa haastatteluihin, hän tekee tätä.

Legendaarinen avantgarde-trio Sun City Girls tuli tiensä päähän vuonna 2007, kun rumpali Charles Gocher joutui syövän viemäksi. Jäljelle jääneet Bishopin veljekset Richard ja Alan jatkoivat yhtyeen perinnettä Brothers Unconnected -nimellä, ja samoihin aikoihin kitaristi Richard aloitteli sooloesiintymisiään. Duona Bishopit nähtiin Suomessa pari vuotta sitten Tavastialla, ja Kuudes Aisti tarjoaa mahdollisuuden nähdä kitarasankaria myös soolona.

Mikään tavanomainen kitarasankari Bishop ei kuitenkaan ole. Hänen tyylinsä ulottuu John Faheyn kaltaisten maanmiesten amerikkafolkista afrikkalaisiin ja itämaisiin tunnelmiin, kumartaen toisinaan myös Django Reinhardtin perinnölle. Kiinnostus ei-länsimaisia musiikkeja kohtaan ilmeni jo Sun City Girlsin kahjoudessa, mutta se synnytti vuonna 2003 myös levy-yhtiön nimeltä Sublime Frequencies. Bishopien pyörittämä lafka on julkaissut levytolkulla pohjoisafrikkalaista ja aasialaista musiikkia, kenttä-äänityksistä popmusiikkiin ja radiokollaaseihin.

Nuorgamille Bishop avaa sanaisen arkkunsa muun muassa Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän poliittisista kahnauksista ja kertoo maailman menettävän hänessä suurenmoisen vaahtokumimogulin. Lisäksi hän lupailee Brothers Unconnectedin julkaisevan myös uutta musiikkia.

Mikä on ensimmäinen musiikkikappale, josta muistat pitäneesi?

”Varmaankin joku biisi jostain Warner Brothers -piirretystä. Jotain Carl Stallingin säveltämää siis. Pari vuotta myöhemmin isoisäni soitti kasetilta 20-minuuttisen ud-soolon syyrialaiselta legendalta nimeltä Farid Al-Atrache. Se teki aivan valtavan vaikutuksen. Kuuntelin sen itse asiassa viimeksi tänään.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä levyä olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”En ole varma, varmaankin The Beatlesin White Albumia. Miksikö se on erityinen? No sehän on hitto vie White Album!”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Koomikko Don Ricklesin!”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn hyvällä, kenen huonolla tavalla?

”Tiny Tim molemmissa tapauksissa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

”John Coltranen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Varmaankin minä itse, koska jos en uskottelisi näin, olisi tuskin mitään syytä edes tehdä
musiikkia.”

Mistä projektista tai albumista, jossa olet urasi aikana ollut mukana, olet kaikkein ylpein?

”Kaikesta, mitä Sun City Girls teki.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Kun isäni lopetti vaahtokumiyrityksensä, tiesin että ainoa asia, joka korvaisi unelmani tulla vaahtokumimoguliksi, oli ryhtyä muusikoksi.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Vaahtokumikuningas!”

Ketkä ovat kolme kitarasankariasi?

”Ei minulla ole sellaisia, mutta toki olen kuunnellut tiettyjä soittajia erityisen paljon. Kuten Les Paulia, Django Reinhardtia ja Jimmy Pagea. Mahtavia kitaristeja, eikä pelkästään kitaran ’soittajia’.”

Video ei ole enää saatavilla

Olet sanonut, että musiikkia tehdessäsi luotat säveltämisen sijaan muutamiin ideoihin ja innokkaaseen mieleen. Kun soitat livenä, kuinka paljon pyrit ammentamaan levytettyjen biisien ideoista, vai luotatko silloin enemmän improvisaatioon?

”Tapauskohtaisesti: välillä improan kaiken, välillä se on noin puolet ja puolet.”

Tuleeko Brothers Unconnected jatkamaan vain kunnianosoituksena Sun City Girlsille ja Charles Gocherille, vai aikooko se tehdä myös uutta materiaalia?

”Uutta musiikkia tulee, kun aikaa löytyy. Juuri nyt olemme molemmat kovin kiireisiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä Sublime Frequenciesille kuuluu?

”Tällä hetkellä en ole hirveän aktiivisesti toiminut sen nimissä. Muutama tuleva julkaisu on kuitenkin suunnitteilla, mutta en uskalla paljastaa mitään vielä. Hyvää musiikkia on joka tapauksessa tulossa!”

Video ei ole enää saatavilla

Sublime Frequencies on julkaissut paljon musiikkia Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta. Onko sinulla mitään sanottavaa paikallisesta poliittisesta tilanteesta?

”On vaikea sanoa, mitkä protestit ovat paikallisesta paineesta lähteneitä, mitkä taas ulkopuolisten voimien orkestroimia, joiden takana on jokin tietty agenda. Uskon, että ensimmäiset Mubarakin vastaiset mielenosoitukset kuuluivat ensinmainittuihin, kuin myös Turkin kahinat. Mutta monet muut, kuten Syyrian tilanne, ovat paljolti muiden junailemia. Näin koen.”

Vinyyli, kasetti, CD vai mp3?

”Vinyyli, koska se kuulostaa paremmalta ja kansitaiteelle on enemmän tilaa.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Kulta, hopea ja savukkeet.”

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

”Juuri nyt ei mikään!”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Secret Chiefs 3:a.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Aivan kaikki, mukaanlukien minä itse!”

Kierrät kuulemma mieluummin yksin kuin bändin kanssa. Millä tavalla mieluiten tuhlaat aikaasi keikkojen välissä?

”En juuri mitenkään, haastatteluja lukuu nottamatta. Keikkojen välissä soitan enimmäkseen kitaraa.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”En kovin hyvin. Tiedän, että teillä tehdään outoa folkia ja hyvää death metalia. Löytyykö mitään siltä väliltä?”

Sir Richard Bishop esiintyy Kuudennessa Aistissa perjantaina 5.7.

Video ei ole enää saatavilla

Jon Audarson (keskellä) ei pelkää kuolemaa, vaikka hänen elämänsä on välillä ollut aika armotonta menoa.

”Hän joka pelkää kuolemaa, ei voi nauttia elämästä.”

Vanhaan espanjalaiseen sananlaskuun kiteytyy kaikki mitä Dead Skeletons on. Tai paremminkin, mitä Dead on. Dead Skeletons on nimittäin vain osa islantilaisen taiteilijan Jon Saemunder Audarsonin Dead-konseptia, joka käsittää musiikin lisäksi taidetta valoinstallaatioista tv-lähetyksiin ja maalauksista vaatteisiin. Yhdistävänä tekijänä kaikilla on edellämainittu iskulause ja pääkallologo.

Musiikin teon Audarson aloitti vasta vuonna 2006 Brian Jonestown Massacre -nokkamiehen Anton Newcomben avutuksella. Dead Skeletonsin toistaiseksi ainoa albumi Natural Magick ilmestyi 2011.

Konseptin taustalla on Audarsonin oma 20-vuotinen kamppailu elämästä ja kuolemasta. Hänellä diagnosoitiin HIV vuonna 1994, eikä elinaikaa annettu kuin kolme vuotta. Mies ajautui itsetuhoiseen viina- ja huumekierteeseen, kunnes vuonna 2002 hän huomasi edelleen olevansahengissä. Päihteet jäivät, ja Audarson päätti aloittaa elämisen kuolemisen sijaan.

Kerro hieman Dead-konseptistasi.

”Dead syntyi vuonna 2003 tarpeesta käsitellä tuonaikaista kuolemanpelkoani. Minulla oli pieni kauppa Reykjavikissa, jossa myin Dead-tuotteitani. Alussa Dead oli pelkkä visuaalinen ilme, sillä olen kielellisesti kammottavan kömpelö. Pääkallologo kuitenkin kaipasi jotain rinnalleen. Näin ’he who fears death cannot enjoy life’ -sloganin meksikolaisessa paperialttarissa Minneapolisissa pitäessäni siellä näyttelyä. Tuo espanjalainen sanonta puhutteli minua välittömästi. Myöhemmin minulle tuli tarve kääntää sananparsi muille kielille, ja nyt, kymmenen vuotta myöhemin, teen sitä edelleen. Näen konseptin kasvavan moniin suuntiin kuin puun. Taiteeksi, musiikiksi, vaatteiksi ja niin edelleen. Logo on kuin visuaalinen virus, joka levittää sanomaa eri muodoissaan.”

Sinä, Brian Jonestown Massacren Anton Newcombe ja Dead TV. Mistä oikein on kyse?

”Tapasin Antonin 2006. Hänen myötään aloin tehdä musiikkia, laulaa ja niin edelleen. Hän on hyvä ystävä ja hieno taiteilija. Dead TV on yksi sivuprojekteistamme, tapa ilmaista ideoitamme muiden kanssa ja pitää hauskaa pääasiassa taiteen ja musiikin kautta.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Ei mitään käsitystä. Varmaan Dead Mantraa, sillä olen kuullut sen monta kertaa…”

Kumpi on tärkeämpää: kappale itsessään vai se, miten se on toteutettu?

”Molemmat ovat tärkeitä. Ja molempien pitäisi olla mahdollisimman maagisia, suoraan korkeammasta lähteestä.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”There’s a club, if you’d like to go
You could meet somebody who really loves you
So you go, and you stand on your own
And you leave on your own
And you go home
And you cry
And you want to die”
(The Smiths – How Soon Is Now?)

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Yritän aina saada Antonin soittamaan kitaraa kanssamme – se olisi ihanaa.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Perheeni, ystäväni ja taiteeni.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Ryanilla [Carlson Van Kriedt, yhtyetoveri] on erittäin hyvä musiikkimaku. Hän soitti minulle Sanford Clarkin Modern Romancen. Se ei ole uusi kappale, mutta pidän siitä todella paljon.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos saisit pelastaa yhden levyn kokoelmastasi, mikä se olisi?

”En pelastaisi. En välitä. Pelastaisin miltä?”

Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?

”Chuck Berry, Jeesus ja Buddha.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En kovin hyvin. Sepi Kumpulainen näyttää kyllä hauskalta.”

Video ei ole enää saatavilla

Dead Skeletons Kuudes aisti -festivaalilla Helsingissä perjantaina 5.7.

Video ei ole enää saatavilla

Kuudes Aisti voi olla esimerkiksi tasapainoaisti.

Kuudes aisti on kuin viides beatle – vaikka moni siihen uskoo, harva on siitä samaa mieltä.

Ihmisen viisi aistia on nopeasti lueteltu: haju, kuulo, maku, näkö ja tunto. Näistä maku ja haju ovat tosin niin syvälle toisiinsa kytkeytyneitä, että erillisistä aisteista puhuminen ei kaikkien asiantuntijoiden mukaan ole mielekästä.

Mutta entäpä se kuudes aisti? Ensimmäiset ajatukset vievät yleensä kohti mystiikkaa – kuudennen aistin on usein ajateltu liittyvän vaistoon toisten mielenliikkeistä tai jopa ajatusten lukuun.

Video ei ole enää saatavilla

Toinen yleinen tulkinta on liittää kuudes aisti tulevaisuuden ennustamiseen. Tieteellistä pohjaa näillä näkemyksillä ei ole, mutta taiteilijoita ne ovat innoittaneet vuodesta toiseen.

Video ei ole enää saatavilla

Puhe ylimääräisistä aisteista ei kuitenkaan ole pelkkää huuhaata. Nykyisen käsityksen mukaan aistien määrä liittyy määrittelijästä. Esimerkiksi tasapainoaisti mainitaan usein kuudentena aistina.

Video ei ole enää saatavilla

Muita tieteellisiä tulkintoja kuudennelle aistille on niin sanottu lihasaisti, joka kertoo missä asennoissa kehomme ja raajamme ovat. Jotkut taas puhuvat sisätuntemusaisteista, joihin liittyy muun muassa nälän tunne. Mikä ettei rakkauden nälkäkin.

Video ei ole enää saatavilla

Jos katsantokantaa laajennetaan eläinkuntaan, aistien kirjo laajenee entisestään. Muuttolinnut aistivat maan magneettikenttää, kalat veden värähtelyjä kylkiviiva-aistilla ja joillakin käärmeillä on sieraintensa viereisissä kuopissa koloaistiksi kutsuttu aistielin, jolla se havaitsee saaliin ruumiinlämmön perusteella.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä näistä kaikista on sitten se paljon puhuttu aisti numero kuusi? Riippuu siitä keneltä kysyy. Aivan samaan tyyliin kuin beatlefanit puhuvat viidennestä beatlesta tarkoittaen milloin basisti Stuart Sutcliffea, rumpali Pete Bestia, manageri Brian Epsteinia, tuottaja George Martinia tai kiertuemanageri Mal Evansia, kuudesta aistista puhuvat voivat tarkoittaa mitä tahansa tasapainoilusta keskusteluun surullisten kummitusten kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Kuudes aisti festivaali Helsingissä, Kaikukatu 4:ssä 5.–7.7. Liput 55–95 €. Lisätietoja: www.kuudesaisti.org. Yksikään juttuun linkitetyistä artisteista ei esiinny festivaalilla.