Laurel Halo – Quarantine

Hyperdub

Ina Cube alias Laurel Halo.

Quarantine saattaa olla yksi vuoden 2012 ja jonkin kulttuurikamelin selän katkaisevia levyjä. Sen kuunteleminen ei välttämättä vain ole kovin miellyttävää.

Kestää pari sekuntia ennen kuin huomaa, mitä Quarantinen kannessa tapahtuu. Koulupukuiset animehahmot eivät vain poseeraa miekat kädessä, vaan silpovat sisälmyksiään ympäriinsä. Laurel Halo tekee ensimmäisellä albumillaan musiikkia siitä, miltä vuoden 2012 pikselöity, 3d-animoitu ja koneopetettu populaarimusiikki kuulostaa yhteiseen itsetuhoiseen hallusinaatioon pakotettuna.

Laurel Halon uusi levymerkki Hyperdub oli viime vuosikymmenellä Kode9:n ja Burialin voimin rave-krapulaansa sekoittamansa dubstep-ryypyn myötä post-etuliitteen virallinen kantaja. Quarantine käy nyt julkaisijalleenkin ennenaikaisesta tilinteosta: 1990-luku ei dubstepilla palannut; toleranssi oli ehtinyt kasvaa jo liian suureksi.

Tyhjistä sydämistä, kasvaimista, toimettomasta mutta sietämättömästä halusta ja kylmien ruumiiden rakastelusta tunteettomalla äänellään ja harhaisella tavurytmillä laulava Laurel Halo piilottelee aivottomia koukkuja sinne tänne. Paikoin kiusaannuttavan pintaan ajettuja vokaaleita taltuttavat omalla metatasollaan sykkivät geneeriset housebassopulssit ja pyörryttävät syntetisaattorinousut ja -laskut. Quarantine lietsoo muihin syyllisyyttä ja häpeää itse itselleen aiheuttamastaan infektiosta.

Pehmoisella housepumpulilla tunnustelevan avaajan Airsickin ajan kaikki on vielä hallinnassa, vaikka jokin aistikentän reunoilla pyörii liian kovaa ja vääriin suuntiin. Viimevuotisen, verrattoman ja paikasta irronneen teknopastissi-ep:n Hour Logicin olisi pop-kappaleiden maailmaan eksyneenä kuvitellut kuulostavan juuri näin pöppöröiseltä.

Seuraava Years taas kuulostaa siltä kuin tehdashallin viimeinen tajuissaan oleva päättäisi yrittää laulaa itse keksimäänsä Björk-kappaletta niin kauan, kunnes joku huomaa. Havahdu ja olet yksin saatanan kanssa.

Quarantine hyrrää kuin ylikierroksilla käyvä aivokuori: se tuntuu osaavan improvisoida itsensä pois mistä solmusta tahansa, mutta ei välttämättä muista, mitä kymmenen sekuntia sitten tapahtui. Hetkeksi viihdyttävän pulssin löytävät Thaw ja Carcass ovat Laurel Haloa nautittavimmillaan, pilkkeitä kulta-ajan teknon tulevista dalai lamoista – kunnes oraakkeli Halo päättää myrkyttää ja silpoa omat tekeleensä. Levyn b-puolen tarrassa pyörii irti leikattu pää. Viimeiset kierrokset Quarantine tuntuu käyvän enää reflekseillä.

Päätös Light + Space on kai keskisormen heristys – tai sen tunkeminen kurkkuun. Duuristen sointumattojen odottaa lipeävän koko ajan alta, mutta Laurel Halo haluaa tuudittaa vain kuolaamaan vuolaammin. Lopulta neula jää nykimään tyhjän päälle.

81 Digiajan popmusiikki käpertyy Quarantinella omien bileidensä katveisimpaan nurkkaan ja yrittää viimeiseen asti olla oksentamatta ulos juuri omasta käpyrauhasestaan tiristämäänsä pipetillistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!