Julia Holter. Kuolisi vuoksesi.

Flow’n sunnuntain The Other Sound -kokonaisuutta tähdittävä Julia Holter kasvoi Los Angelesissa Esa-Pekka Salosen johtamia filharmonkkoja kuunnellen. Kiehtovaa ja kokeellista kamaripopia esittävä laulaja-lauluntekijä kuuntelee radiosta vanhaa musiikkia ja laulaisi karaokessa mieluiten Princeä.

Mikä on ensimmäinen popkappale, johon rakastuit?

”Ehkä The Doorsin Light My Fire. Lapsena ei väsy mihinkään puhki soitettuun kappaleeseen ja niitä rakastaa sellaisena kuin ne ovat. Tuo kappale on kiistattoman tarttuva ja seksikäs. Hauskaa, että yksi kysymys haastattelussa käsittelee Jim Morrisonia… (Holter vastasi kysymyksiin sähköpostilla – toim. huom.)”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?

”En koskaan ollut niitä, jotka laittoivat julisteita seinilleen. Minulla ei ollut ’idoleita’, mutta pidin kovasti Radioheadista, The Smithsistä, Tori Amosista, Fiona Applesta, kaikista ysärisuosikeista. Ja The Beatlesistä. Soitin kaikkien noiden esittäjien lauluja pianolla salaa. No, en ehkä The Smithsiä… Tosin se olisi voinut olla jännittävää.”

Kenen lauluääni saa hyyn soimaan selkäpiissäsi a) hyvällä ja b) huonolla tavalla?

”Molempiin Kate Bush.”

Video ei ole enää saatavilla

Äänitit kaksi ensimmäistä albumiasi, Tragedyn ja Ekstasiksen, itseksesi, mutta tulevalla albumillasi Loud City Songilla työskentelit tuottajan ja muusikoiden kanssa. Millainen prosessi albumin tekeminen oli tällä kertaa, ja millä tavalla prosessi oli erilainen aiempien levyjesi tekemiseen verrattuna?

”Työskentely oli mahtavaa, ja prosessi oli paljon parempi kuin aiemmin, koska oikeastaan tein silti paljon töitä kotona, mutta minulla oli lisäksi studio ja lahjakkaita työtovereita apunani. Kirjoitin ja äänitin demoja kotonani puolentoista vuoden ajan ennen studioäänityksiä. Sitten otin yhteyttä ystävääni Cole Greif-Neilliin ja teimme suunnitelman. Ryhdyimme äänittämään instrumentteja ensin studiossa, sitten äänitimme koskettimia kuukausien ajan minun kotonani ja lauluraidat hänen kotistudiossaan. Prosessi ei siis ollut lainkaan kiireinen tai liian muodollinen. Pystyin etenemään rauhallisesti ja hiomaan paljon asioita itsekseni.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet varhaisista julkaisuistasi tätä nykyä? Oletko suunnitellut niiden julkaisemista uudelleen?

”Rakastan niitä hyvin paljon, mutta odotan varmaankin jonkin aikaa ennen kuin alkuaikojen lauluja julkaistaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”akateemisesta” leimasta, jota on käytetty mediassa sinun ja Holly Herndonin kaltaisten nuorten, koulutettujen muusikkojen kuvailemiseen?

”En usko, että se on mitenkään olennainen musiikkini kannalta. Sitä leimaa todennäköisesti käytetään, koska opiskelin musiikkia pitkään yliopistossa.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, jonka olet kuullut?

”En tiedä enkä muista. Parempi vain pitää sellaiset asiat sisällään! Mutta kenties yksi asia, joka minua ärsyttää, on se, kun toimittajat vertaavat naismuusikoita toisiin naismuusikoihin vain siksi, että he ovat naisia, vaikka he tekisivät täysin erilaista musiikkia.”

Vaikka olet yleisesti ottaen laulaja ja laulunkirjoittaja, olet tehnyt remixejä esimerkiksi Nicolas Jaarille ja Ana Caravellelle. Kuinka lähestyt lauluja, joita remixaat? Millä tavalla lähestymistapa on erilainen kuin omia lauluja kirjoittaessa?

”Lähestyn remixejä itse asiassa samalla tavalla kuin lähestyn oman musiikkini tekemistä! Mielestäni musiikki on aina jonkin asteista kääntämistä, ja siihen liittyy aina lainaamista. Joten minulle remixin tekeminen kappaleesta ei ole erikoinen prosessi.”

Miksauksesi Fact Magazinen nettisivuilla vuodelta 2012 nojasi teemaltaan vahvasti radioon. Mikä on suhteesi radioon viestintävälineenä ja mitä haluat yleensä kuunnella radiosta?

”Kuuntelen enimmäkseen vanhaa musiikkia. Pidän ideasta, että kaupungin kaikki ihmiset kuuntelevat samaa asiaa yhtä aikaa. Se on koko ajan harvinaisempaa, varmaankin siitä lähtien, kun autoissa alkoi olla kasettisoittimia.”

Mikä on lempisoittimesi tai muu väline, jota käytetä musiikin tekoon tällä hetkellä?

”En tiedä. Käytän edelleen Zoom H2 -nauhuria kenttänauhoituksiin. Se ei tosin ole erityisen uusi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua juuri nyt?

”Ranta, jossa olen nyt (Ravennassa, Italiassa). Guillaume de Machaut’n runo Le Voir Dit. Keskiaikaiset ja muinaiset rakennukset, joissa olemme kiertueella soittaneet.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”I would die for you”
(Prince – I Would Die 4 U)

”Pidän siitä, kuinka lause todennäköisimmin tulkitaan rennoksi heitoksi eikä täydeksi todeksi, koska kyseessä on tarttuva ja menevä popkappale. Mutta oikeastaan lause on täysin mahdollista tulkita myös vakavasti.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Princen I Would Die 4 U:n.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka tuottaisi?

”Tämänhetkinen yhtye on unelmakvartettini! Corey Fogel, Danny Meyer, Andrew Tholl ja Chris Votek.”

Mitä tiedät suomalaisesta musiikista? Onko sinulla joitakin suosikkeja?

”Pidän Lau Nausta.”

Video ei ole enää saatavilla

”Kasvoin kuunnellen Esa-Pekka Salosta johtamassa Los Angelesin filharmonikkoja, hän oli siinä loistava. Suomessa on paljon kiinnostavia musiikillisia suuntauksia. Vaikuttaa siltä, että siellä klassinen musiikki on kiinnostavaa rikkaiden sävyjensä vuoksi.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Ehkä jotakin siltä väliltä, tai molempia yhtä aikaa? En tiedä riittävästi hänestä, mutta hän osasi melodiat.”

Julia Holter esiintyy Flow Festivalin The Other Sound -lavalla sunnuntaina 11.8. Loud City Song ilmestyy 19.8.

Suursuosion kahtena edellisvuonna saavuttanut Flow-nelikenttä on realisoitunut jälleen keskuuteemme. Ohessa on festivaalin kolmen päivän artistit jaoteltuna anteeksiantamattomille akseleille. Infografiikan nappuloista voit valita, mitä nelikentällä näkyy. Kuviosta selviää muun muassa, kenen kohdalla kuumuus ja viihde leikkaavat toisensa vastustamattomimmilla energioilla? Kuka on kuumin taiteellisessa mielessä: Grimes, Austra vai Bat for Lashes? Kenen kohtalo on joutua pahamaineiseen kylmän taiteen nurkkaan?

Perjantai Lauantai Sunnuntai Kotimaiset Ulkomaiset #nelikentta{ height: 662px; width: 660px; position: relative; } #kenttapohja, #spe, #sla, #ssu, #upe, #ula, #usu{ height: 662px; width: 660px; position: absolute; top: 0; left: 0; } #nk{ position: relative; } #nelikenttakontrollit{ width: 250px; position: absolute; top: 0px; left: 0px; z-index: 1000; background-color: transparent; } #nelikenttakontrollit fieldset{ border: 0; padding: 5px; margin: 0; } #nelikenttakontrollit label{ display: inline-block; font-size: 0.7em; font-family: "ff-meta-web-pro-1", Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; } #nelikenttakontrollit input{ margin: 3px; display: inline-block; } function hideifvisible(ele){ if(ele.is(':visible')) ele.fadeOut(300); } function showifhidden(ele){ if(! ele.is(':visible')) ele.fadeIn(300); } var nk = $('#nelikentta'); if(nk.length > 0){ var nkk = $('#nelikenttakontrollit'); var pe = nkk.find('#pe'); var la = nkk.find('#la'); var su = nkk.find('#su'); var s = nkk.find('#nks'); var u = nkk.find('#nku'); var spe = nk.find('#spe').fadeOut(0); var sla = nk.find('#sla').fadeOut(0); var ssu = nk.find('#ssu').fadeOut(0); var upe = nk.find('#upe').fadeOut(0); var ula = nk.find('#ula').fadeOut(0); var usu = nk.find('#usu').fadeOut(0); var checkInputs = function(){ if(pe.is(':checked')){ if(u.is(':checked')){ showifhidden(upe); }else{ hideifvisible(upe); } if(s.is(':checked')){ showifhidden(spe); }else{ hideifvisible(spe); } }else{ hideifvisible(upe); hideifvisible(spe); } if(la.is(':checked')){ if(u.is(':checked')){ showifhidden(ula); }else{ hideifvisible(ula); } if(s.is(':checked')){ showifhidden(sla); }else{ hideifvisible(sla); } }else{ hideifvisible(ula); hideifvisible(sla); } if(su.is(':checked')){ if(u.is(':checked')){ showifhidden(usu); }else{ hideifvisible(usu); } if(s.is(':checked')){ showifhidden(ssu); }else{ hideifvisible(ssu); } }else{ hideifvisible(usu); hideifvisible(ssu); } } nkk.find('input').click(checkInputs); if(! ( s.is(':checked') || u.is(':checked') || pe.is(':checked') || la.is(':checked') || su.is(':checked') )){ s.click(); pe.click(); } checkInputs(); }

Mitä sieltä lattialta löytyy?

Lontoolaisyhtye Factory Floorin musiikki on minimalistista, post-punkista vaikutteita ottanutta elektroa. Syksyllä kokoonpano julkaisee odotetun debyyttialbuminsa DFA Recordsin kautta.

Nuorgam jutteli Skypessä yhtyeen jäsenten, Gabriel Gurnseyn, Dominic Butlerin ja Nik Colkin, kanssa. Keskustelussa kävi ilmi, että yhtye olisi halunnut nähdä Flow-festivaalilla kokeellista elektronista musiikkia tekevän Mika Vainion.

Minkä musiikkivideon muistatte parhaiten lapsuudestanne?

Gabriel: ”Michael Jacksonin Leave Me Alonen. Se nahkatakkiin pukeutunut, moottoripyörää ajava jänis on jäänyt mieleen. Se video tuntui aikoinaan todella coolilta.”

Dominic: ”Lionel Richien Dancing On The Ceiling oli minusta hämmästyttävä. Minä jopa ostin sen sinkun pelkän videon takia.”

Nik: ”Minä näin teini-ikäisenä Talking Headsin Once In A Lifetimen videon, joka teki silloin suuren vaikutuksen. Lapsuudestani en osaa kuitenkaan mainita mitään yksittäistä videota. Se pitää kuitenkin sanoa, että minua kyllä harmittaa, ettei MTV ole samanlainen kuin ennen. Onhan meillä tietysti YouTube, mutta ei se ole sama asia. Aikoinaan osa MTV:n viehätystä oli, että saattoi nähdä videon, jota ei osannut odottaakaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olette kuunnelleet eniten elämänne aikana?

Gabriel: ”Tämä on vaikea kysymys. En minä tiedä, tiedättekö te muut? Luultavasti se on My Bloody Valentinea.”

Dominic: ”Katselen juuri levyhyllyäni…”

Nik: ”Kai se on jokin The Velvet Undergroundin kappale.”

Dominic: ”Hei nyt tiedän. Luultavasti olen kuunnellut eniten The Trashmenin Surfing Birdiä.”

Gabriel: ”Ai mikäs biisi se oikein on?”

Dominic: ”Älä nyt, kyllä sinä sen tiedät.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levyllänne?

Gabriel: ”Michael Jacksonin.”

Dominic: ”Grace Jonesin.”

Nik: ”Nicon.”

Video ei ole enää saatavilla

Mistä yhtyeenne nimi Factory Floor oikein tulee?

Gabriel: ”Tehtaaseen viittaava nimi tulee siitä, että jokainen meistä lisää kappaleisiimme oman osansa. Siinä mielessä musiikin tekeminen muistuttaa tehtaan tuotantolinjaa. Nimi myös kuulostaa ja näyttää hyvältä.”

DFA Records julkaisee albuminne syksyllä. Miksi se ilmestyy vasta nyt?

Gabriel: ”Me olemme keikkailleet paljon kuluneen parin vuoden aikana. Keikkailu on vaikuttanut levyyn myös sillä tavalla, että olemme testanneet ideoitamme liveyleisöllä. Sen jälkeen olemme jatkaneet ideoiden kehittelyä studiossa. Emme suinkaan ole raapineet leukaa ja vain suunnitelleet levyn tekemistä. Kiertueiden takia olemme olleet pitkiä ajanjaksoja poissa studiosta.”

Minkä albumin ostitte viimeksi?

Gabriel: ”Land Observationsin Roman Roads IV-XI:n.”

Dominic: ”Kenya Special: Selected East African Recordings from the 1970s & ‘80s –kokoelman. Se on todella hyvä. Siis aivan todella hyvä.”

Nik: ”Olen kyllä ostanut levyjä, mutta niiden nimet pääsevät aina unohtumaan.”

Dominic: ”Niin, ehkä sinun siinä tapauksessa kannattaisi pysytellä mainstream-musiikissa, niin ainakin muistaisit, mitä olet ostanut.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä tekisitte, jos ette olisi muusikkoja?

Gabriel: ”Haluaisin olla maanviljelijä.”

Dominic: ”Etkä haluaisi, älä nyt viitsi.”

Gabriel: ”Joo joo, ihan oikeasti.”

Dominic: ”No minulla ja Gabrielilla olisi sitten yhteinen maatila, jos emme tekisi musiikkia.”

Nik: ”Minä olisin varmaankin kuvanveistäjä.”

Minkä lopettaneen yhtyeen tai edesmenneen artistin olisitte halunneet nähdä livenä, mutta ette koskaan nähneet?

Nik: ”Nicon.”

Gabriel: ”Miles Davisin tai John Coltranen. Tiedän kyllä, että on tavallaan ennalta-arvattavaa vastata näin.”

Dominic: ”Olisin halunnut nähdä The Whon silloin, kun he olivat nuoria ja vielä kiinnostava yhtye.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnette suomalaista musiikkia?

Nik: ”Mika Vainiohan ja Pan Sonic ovat Suomesta? Kokoonpanon musiikki on vaikuttanut valtavasti siihen, mitä itse teen.”

Dominic: ”Edward Vesalan nimi on tuttu.”

Video ei ole enää saatavilla

Esiinnytte Flow-festivaalilla lauantai-iltana. Mitä keikkoja aiotte käydä katsomassa?

Nik: ”Esiintyykö Mika Vainio siellä?”

Dominic: ”Niin, esiintyykö?”

Valitettavasti ei.

Nik: ”Meidän aikataulumme on niin tiukka, ettemme voi hengailla Helsingissä, koska meillä on sinä viikonloppuna muitakin keikkoja. Jos se olisi mahdollista, menisin perjantaina katsomaan Cat Poweria.”

Gabriel: ”My Bloody Valentinea odotan. Se kuitenkin soittaa samana päivänä kuin me.”

Video ei ole enää saatavilla

Factory Floor esiintyy Flow-festivaalilla lauantaina 10.8.

Video ei ole enää saatavilla

Flow 2013: puitteet kunnossa.

Varmuudella voitaneen sanoa, että Flow on ollut koko kymmenevuotisen taipaleensa ajan kaupungin tyylitajuisin festivaali. Niin hyvässä kuin kenties pahassakin.

Flow’n tekijät ovat aina osanneet panostaa yksityiskohtiin. Oli kyse sitten sisustuksesta, graafisesta ilmeestä tai murkinasta, tarjolla on ollut sitä parempaa laatua. Ja usein kalliimpaa.

Flow’hun on jo pitkään oleellisesti liittynyt myös runsas oheisohjelmisto. Festari on kokonaiselämys, joka iskee joka aistiin. Nuorgam pläräsi läpi festivaaliohjelman sivupolut ja tarjoaa pikakatsauksen siihen, mitä kaikkea Flow’ssa voikaan nähdä ja kuulla, maistaa, haistaa ja tuntea.

Musiikin ja ystävien takia sinne festivaaleille tietysti mennään. Mutta onhan siinä sivussa hauska myös nauttia hyvästä ruuasta. Ihmetellä muotoilua, taidetta ja arkkitehtuuria. Ja tarkistaa, että miltä ne paljon puhutut ja parjatut hipsterit näyttävät tänä vuonna.

Elokuvat

Myös Rodriguez nähdään Flow’ssa – valkokankaalla.

Mikäli festivaalihumun keskellä iskee tunne, että haluat paeta pariksi tunniksi pimeään tilaan ja hukata itsesi elokuvaan, tarjoaa Flow joka päivä kiinnostavia vaihtoehtoja.

Perjantaina tutustutaan Uprising: Hip Hop & The LA Riots -dokumentissa Los Angelesin 20 vuoden takaisiin levottomuuksiin, joissa kuoli 53 ihmistä. Näkökulmana toimii räpmusiikki. Mukana Snoop Dogg ja monta muuta LA-legendaa.

Lauantaina nähdää festareiden kenties kiinnostavin elokuva, Oscar-palkittu dokumentti Searching for Sugarman. Elokuva seuraa kahden fanin yritystä selvittää mitä tapahtui salaperäisesti kadonneelle muusikko Sixto Rodriguezille.

Ja lopuksi sunnuntaina Last Shop Standing pohtii, mikä on levykauppojen merkitys ja tulevaisuus.

Kuvataide

Ruotsalainen graffitilegenda Ikaroz tuo näyttelynsä festivaalille.

Flow on jo useamman vuoden ajan esitellyt tapahtuman puitteissa myös kuvataiteilijan tai pari.

Takavuosina on muun muassa katseltu Suomen johtaviin valokuvataitelijoihin lukeutuvan Ola Kolehmaisen töitä. Usein painopiste on kuitenkin ollut nuoremmissa tekijöissä, joista monet ovat sittemmin ponnistaneet suureenkin maineeseen. Esimerkiksi Flow’n viime vuoden taiteilija Tuomas Aleksander Laitinen palkittiin keväällä Suomen Taideakatemian suurella palkinnolla.

Tänä vuonna festivaalin kuvataidetarjonta keskityy katutaiteeseen. Ja miksipä ei, onhan Suvilahden ympäristö tuttu myös graffitiseinistään. Vuoden taiteilija on Otto Maja, joka tunnetaan suomalaisen katutaiteen pioneerina. Yhdessä islantilaisen Mintin kanssa toteutetulla teoksella pitäisi olla mittaa 168 neliömetriä.

Suvilahden Make Your Mark -galleriassa voi puolestaan tutustua naapurimaan graffitilegendaan, ruotsalaiseen Ikaroziin. Kaupunkikuvan parissa operoi myös The Hate Destoyer, berliiniläismummo Irmela Mensah-Schramm, jonka pyrkimys on tuhota jokainen löytämänsä vihapuheelta haiseva tarra, graffiti tai juliste.

Arkkitehtuuri

Balloon 360 -lavalla nautitaan intiimeistä festariolosuhteista.

Suvilahti sinänsä on häkellyttävän hieno ympäristö, jossa pelkillä värivaloilla on loihdittu taianomaisia tunnelmia. Ympäristöä on festivaalien kunniaksi täydennetty arkkitehtien suunnittelemilla rakenteilla.

Emmi Juulia Keskisarjan ja Pekka Tynkkysen telttarakennus, Citizen Paviljonki muuttuu Flow’n ajaksi kokki Sami Tallbergin vetämäksi Nomad Kitchen -ravintolaksi.
Festarin shamppanjabaarin puolestaan on kierrätysmateriaaleista suunnitellut arkkitehti Juhana Heikkonen.

Kiinnostavin tilapäisen arkkitehtuurin kohde festarialueella kuitenkin lienee Balloon 360° Stage. Pallura debytoi viime vuonna kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun tuloksena. Tällä kertaa tunnelmaa täydentävät valokuvaaja Philip Lászlón printtikankaat.

Muoti

Tämänvuotisessa Flow’ssa ollaan niin designia, niin designia.

Festivaalimuoti on kysymys, joka herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Usealle Flow’hun tälläytyneet hipsterit ovat punainen vaate. Moni musiikin ystävä saattaa pitää outoon ulkoasuun panostamista pinnallisena poseerailuna.

Silti tyylien kirjo alkaa olla olennainen osa Flow-kokemusta. Ihastuminen ja ärsyyntyminen – melkein kuin itsenäisyyspäivän linnanjuhlien pukukavalkadi. HEL-Looks on joka vuosi kerännyt Flow’sta sivutolkulla täytettä.

Ehkäpä onkin luontevaa, että tänä vuonna Flow saa aivan oman vaatemallistonsa nuoren suomalaisen muodin kärkinimiin kuuluvalta R/H-suunnittelijaduolta. Hanna Riiheläisen ja Emilia Hernesniemen mallistot ovat keränneet nimekkäitä palkintoja ja käyvät kaupauksi ympäri maailmaa.

Miinus-puolena R/H for Flow -mallisto ei tietenkään lähde mukaan ihan sen perinteisen festaripaidan hinnalla. Ja miehille hienoa Piano-kuosia on tarjolla vain lippiksenä.

Ruoka

Ravintola Tori tarjoilee festarivieraille lihaisehkoja pullia.

Toinen Flow-festivaalin ikuisia ihastuttajia ja vihastuttajia on festivaalien ruokatarjonta: laadukasta, hyvää, erilaista – ja melkoisen tyyristä.

Harvalla festivaalilla kuitenkaan on tarjolla sellaista valikoimaa pieniä makumatkoja kuin Flow’ssa: kebab-kojujen sijasta monet kaupungin suosikkiravintoloista muuttavat viikonlopuksi Suvilahteen.

Tori-ravintolan lähes legendaarinen lihapulla-annos jallukermakastikkeella on kulinaarinen trippi niihin päiviin kun Punavuori oli se kaupunginosa, jossa tapahtui.

Tukevista brunsseistaan tuttu Sandro puolestaan lupailee afrikkalaista ruokaa ja ”ghettogourmetia mintuntuoksuisessa ilmapiirissä”.

Sushin nälkää voi tyydyttää Umeshun laadukkaaksi kehutulla tarjonnalla. Ravintola lupaa tavaran olevan taatusti tuoretta: alusta loppuun festarialueella valmistettua.

Ja mikäli mikään näistä ei kuulostanut kiinnostavalta, on tarjolla myös vietnamilaista, intialaista, thaikkua, hodareita, gourmet burgereita, burritoja ja vaikka mitä muuta.

Mutta sen kebabin nälän joutuu ennakkomenun perusteella tyydyttämään Kurvin puolella.

Hyvä yritys, mutta…

Tänä vuonna Flow’ssa maistellaan myös erikoisoluita. Valitettavasti bissebaari jäi hieman puoleen tiehen: kukaan tuskin pitää valikoimaan kuuluvia Solia tai Krusoviceä mitenkään uutena tai jännittävänä olutelämyksenä.

Kuten festivaalin sivuilla jo kommentoitiin, olisivat vaikkapa huipputrendikkään, skotlantilaisen Brew Dog -panimon oluet varmastikin sopineet paremmin Flow’n imagoon.

Mutta kyllähän noitakin mieluummin imee kuin sitä iänikuista Heinekeniä. Ensi vuonna sitten paremmin.

A Silver Mt. Zion. Onnistunut ja valokuvauksellinen yhtye.

Moni, joka on jossain vaiheessa viitsinyt korvaansa lotkauttaa 1990- ja 2000-lukujen taitteen populaarimusiikille, on todennäköisesti tutustunut myös kanadalaiseen Godspeed You! Black Emperoriin. Ja jos ei ole, löytää pikaisella googlauksella lukuisia selityksiä, miksi tutustuminen montrealilaisten paisutteluun on varsin suotavaa.

Siksi bändin orkestraalinen pauhu, sydäntäsärkevä melankolia, salaperäinen imago ja anarkistinen eetos tuskin kaipaavat enempää esittelyä. Siirretäänpä fokus hetkeksi maailmaan, joka rakentui kitaristien Efrim Menuckin ja Mike Moyan sekä basisti Mauro Pezzenten vuonna 1994 valaman peruskiven ympärille. Siihen kuuluu Constellation-levymerkin (joka on jalomielisesti laittanut koko kataloginsa Soundcloudiin) lisäksi kohtuullinen määrä erinäisiä sivuprojekteja – sikäli kun niitä tällä nimityksellä käy kutsuttavan.

Tämän oheistoiminnan kulta-aika näyttää sijoittuvan 2000-luvun alkuun eli samoihin vuosiin, kun Godspeed jäi vajaan kymmenen vuoden tauolle. Osa niistä jäi syvälle Montrealin undergroundiin, mutta emobändin toisen Suomen-visiitin kunniaksi Nuorgam tonki esille viisi enemmän tai vähemmän olennaista syrjähyppyä, joihin joku Efrim Menuckin, Mike Moyan, Mauro Pezzenten, viulisti Sophie Trudeaun, basisti Thierry Amarin sekä rumpalikaksikko Aidan Girtin ja Bruce Cawdronin muodostamasta ydinseitsikosta on osallistunut. Huomaa myös tarkasti laskettu samankaltaisuusprosentti!

#1 A Silver Mt. Zion

Video ei ole enää saatavilla

Mikä? Godspeedin sivuprojekteista ehkä onnistunein, tunnetuin ja vahvimmin omaa elämäänsä elänyt. Julkaissut vuodesta 2000 lähtien kuusi kokopitkää levyä ja kaksi ep:tä. Käkkäräpää Efrim Menuck perusti bändin tarkoituksenaan työstää ideoita, joita Godspeedin riveissä ei voinut toteuttaa, esimerkkinä kesken kiertueen kuolleen lemmikkikoira Wandan muistaminen. Muista Godspeed-jäsenistä mukana ovat keikkuneet Thierry Amar ja Sophie Trudeau. Heidän lisäkseen myös Aidan Girt on soittanut rumpuja muutamilla raidoilla. On nimennyt levynsä ja kappaleensa pitkin ja värikkäin sanankääntein sekä kiusannut musiikin luettelijoita nimeämällä itsensä uudelleen seitsemästi; esimerkiksi sellaiseksi hirviöksi kuin The Silver Mt. Zion Memorial Orchestra & Tra-La-La Band. Konsertoi Tavastialla syksyllä 2008.

Samankaltaisuus: 68 %. Siitäkin huolimatta, että A Silver Mt. Zionia halutaan pitää Godspeedina, johon on lisätty laulu, on se etenkin myöhemmillä levyillään osoittanut olevansa täysin itsenäinen bändi. Oikeastaan se on käynyt läpi paljon suuremman tyylillisen kehityksen kuin verrokkinsa, minkä takia sen diskografia on kokonaistaideteoksena kiinnostavampi. Se on ollut eräänlainen pitkä crescendo, jonka huipulla kolmen vuoden takainen Kollaps Tradixionales pauhaa rujoine kitaravalleineen. Se on jotain aivan muuta kuin kahden ensimmäisen levyn harras, slaavilainen elokuvallisuus.

ASMZ:ssä erityisintä ja parasta ovat juuri laulut. Efrim Menuckin aavistuksen epävireisessä, välillä Tom Pettyä muistuttavassa käninässä viehättää sen kirkasotsaisuus ja tunteellisuus. Hän on vahvoja kuvia maalaava romantikko, jonka raaoissa visioissa ei koskaan ole ollut turhaa pidättyväisyyttä. Ja kun pelkkä oma ääni ei riitä, otetaan tueksi vielä melskaava kuoro. Lopputuloksessa on melkoista juutalaisen kyläjuhlan henkeä, sillä uskontoa Menuck on taiteessaan auliisti viljellyt. Tämä kaikki ilmenee parhaiten neloslevyllä Horses in the Sky.

#2 Set Fire to Flames

Video ei ole enää saatavilla

Mikä? Kaksi albumia 2000-luvun alussa julkaissut neljätoistahenkinen klaani, jossa soittivat Godspeedin jäsenistä David Bryant, Bruce Cawdron, Sophie Trudeau, Mike Moya ja Aidan Girt. Äänitti kakkosalbuminsa Telegraphs in Negative/Mouths Trapped in Staticin ladossa Ontarion maaseudulla. Kolmannen levynsä hän teki yhdessä friikkifolkkareiden Jackie-O-Motherfuckerin kanssa. Se on toistaiseksi jäänyt pöytälaatikkoon.

Samankaltaisuus: 63 %. Set Fire to Flames kuulostaa useimmiten Godspeedilta diapameissa. Laahaavat viulu- ja kitarakuviot sekä pölyinen ambient ja kokonaisuuden kasassa pitävät kenttä-äänitteet muistuttavat emobändistä. Kuitenkin kappaleiden luonnosmaisuus ja aavemaisen tunnelman yleinen epämääräisyys tekevät SFTF:sta omanlaisensa. Purkautumista odottavat biisit ovat niin horroksessa, että painuvat mieluummin takaisin uneen. Jos Godspeed käytti suvantoja ohikiitävinä hengähdystaukoina, tahtoo SFTF nimenomaan nautiskella niiden pysähtyneissä hetkissä.

Molemmissa levyissä viehättää niiden unelias mystisyys. Kuin öistä kävelyä vanhassa kartanossa tietäen, ettei pelättävää ole. Silti jokainen lattialankun narahdus herättää vaistomaisen odotuksen jostain yllättävästä.

#3 HṚṢṬA

Video ei ole enää saatavilla

Mikä? Vuonna 2001 perustettu Mike Moyan kipparoima viisikko on pitänyt ilmaisunsa tiiviimpänä jo jäsenmääränsäkin puolesta. Sen kolmesta albumista kahdella mukana on myös viulisti Sophie Trudeau ja debyyttilevyllä Bruce Cawdron sekä Godspeedissä pitkään selloa soittanut Norsola Johnson. Muut jäsenensä se on koonnut Montrealin skenestä sekä Constellationille levyttäneistä artisteista. Nimi on sanskritia (lausuttaneen ”hersh-ta”), mutta ei näillä liksoilla googlattuna ilmeisesti tarkoita mitään.

Samankaltaisuus: 57 %. Hitaat tempot, määrätietoiset rakentelut, ambient-jaksot ja tavaramerkinomainen, ruuvimeisselillä soitettu sähkökitaraujellus ovat osana myös HṚṢṬAn soundia. Mutta Moyan laiskalla, välillä Thom Yorkea muistuttavalla androgyynillä äänellä lauletut kappaleet ovat tiiviimpiä ja paljon lähempänä pop-kaavaa. Välillä kirkas melodika tuo soundiin hivenen balkanilaista tunnelmaa, ja Stem Stem Electro-levyllä viittaillaan brittiläisen Canterbury-progen suuntaan. Jotain nerokasta on myös siinä, miten kolmoslevy Ghosts Will Come And Kiss Our Eyes päättyy hienoon tulkintaan Bee Geesin Holidaysta.

#4 Exhaust

Video ei ole enää saatavilla

Mikä? 2000-luvun alussa aktiivisimmillaan ollut Aidan Girtin luotsaama trio, jonka rumpusetistä, bassoklarinetista ja elektroniikasta muodostuva instrumentaatio ei ole kaikkein tavanomaisimpia. Tuloksena on kolkon urbaania, jazziin ja dubiin vivahtavaa trip-hopia. Julkaissut kolme albumia. Niistä uusin, Grenadilla Splinters ilmestyi digitaalisena omakustanteena toissa vuonna.

Samankaltaisuus: 10 %. Jos Exhaustista välttämättä haluaa etsiä joitakin tyylillisiä Godspeed-kytköksiä, löytyvät ne ehkä avarasta soundimaailmasta, synkästä pohjavireestä ja Girtin rumpujensoitosta. Muutoin tämä monotonisesta betonintuijottamisesta levottomaan breakbeat-nykimiseen säntäilevä kaupunkimatkailu muistuttaa enemmän DJ Shadow’n yksinäisimpiä hetkiä sekä Bohren & der Club of Goren kaltaista ”dark jazzia”. Jälkimmäisen tuo mieleen etenkin Gordon Kriegerin klarinetti, joka kuulostaa kutakuinkin rakennustyömaalta: yhtäällä katujyrältä, toisaalla terästä halkovalta rälläkältä.

#5 1-Speed Bike

Video ei ole enää saatavilla

Mikä? Silloin kun Aidan Girt ei soita Godspeedissä tai Exhaustissa, tulee hänestä Harry Potter -hahmolta kuulostava Bottleskup Flenkenkenmike, joka kurvaa Montrealin katuja ajoneuvonaan 1-Speed Bike. Sen seitsemällä levyllä on hassuja nimiä, kuten I’m a Pretzel on a Stealth Mission to Kill the President, mutta vain ensimmäinen niistä on julkaistu Constellationin kautta. Tämän takia suurin osa albumeista on kiven alla, mutta onneksi niistä uusin, Pashto Translator Needed löytyy Girtin omasta Bandcampista.

Samankaltaisuus: 5 %. Girtin musiikillinen fiksipyörä rullaa Exhaustiakin enemmän omilla poluillaan. Rumpukompit on useimmiten ajettu kölin ali tai vaihdettu elektronisiin, ja sotkettu epämääräisten samplejen kanssa. Hauskinta on, että Godspeedin jäsenistä ehkä kaikkein eniten keskiluokkaisen perheenisän näköinen Girt tekee itsekseen kaikkein pervointa musiikkia. Vuonna 2000 ilmestynyt debyytti Droopy Butt Begone! on nuhruista hip-hop-, house- ja breakbeat-nakutuksen dekonstruktiota, varustettuna kierolla poliittisella huumorilla. Uusimmalla levyllä meno ei pahemmin ole muuttunut. Vaan eipä tämä fillari enempää vaihteita tarvitse.

Godspeed You! Black Emperor esiintyy Flow-sununtaina 11.8. klo 18 Nokia Blue Tentissä.

Myös Natasha ”hotimpi kuin Tsingis” Khan nähdään Flow-festivaalilla.

#1 Niko Vartiainen surisee Atom-yhtyeen parissa…

THE OTHER SOUND, PE 9.8. KLO 18.15. Alkuaikojen Detroit-teknoa kutsuttiin joskus hupaisalla vertauksella, jonka mukaan George Clinton ja Kraftwerk ovat jääneet hissiiin jumiin mukanaan pelkkä syntetisaattori. Tuoreimmalla Pop HD -levyllä Atom eli Uwe Schmidt esittää tämän skenaarion niin, että tuottajan paikalla olisi esimerkiksi itävaltalainen surisuttelija Fennesz ja parille raidalle on otettu vierailemaan joku pharrellwilliams. Mitä tämä tarkoittaa livenä? Pakko saada selvää!

Video ei ole enää saatavilla

#2 Tuomas Kokko tarkkailee ihokarvojaan Autre Ne Veutin tahtiin…

BLACK TENT, PE 9.8. KLO 19.00. Newyorkilainen Arthur Ashin tekee niin sanottua nörtti-r&b:tä Autre Ne Veut -nimen suojissa. Alkuvuodesta ilmestyneellä Anxiety-albumillaan Ashin matkaa Ego Free Sex Freen futuristisesta Justin Timberlake -popista Gonna Dien laskuhumalaiseen lohduttomuuteen. Levyllään Ashin tulkitsee kappaleensa parhaimmillaan ihokarvat pystyyn nostavalla intensiteetillä. Sen vuoksi miehen live-esiintyminen on festivaaliohjelmiston kohokohtia.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Santtu Reinikainen karttaa tylsyysharjoitelmia Maya Jane Colesin kanssa…

RBMA BACKYARD, PE 9.8. KLO 23.00. Nyt kun puolet festivaalin esiintyjistä on perunut tulonsa, lankeaa sen kiinnostavimman tuoreen naisartistin viitta Maya Jane Colesin harteille. Japanilais-brittiläinen dj-tuottaja on elektronisen musiikin piireissä kova tekijä, mutta hänen tämänvuotinen esikoislevynsä ei sisällä kuppikuntaisia tylsyysharjoitelmia vaan oudon kiehtovia, dynaamisia kappaleita. Hänen musiikkinsa voidaankin nähdä olevan osa Brittein saarilla 2010-luvulla siinnyttä uutta elektronisen musiikin aaltoa – johon kuuluvat sellaiset aktit kuin Rudimental, AlunaGeorge ja Flow’ssakin esiintyvä Disclosure. Festivaalilla Coles esiintyy hauskalla takapiha-alueella.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Pauli Komosella on kosolti syitä nähdä Loost Koos…

BLACK TENT, LA 10.8. KLO 19.15. Karkean subjektiivisen näkemykseni mukaan Loost Koos on tämän hetken kiinnostavin suomiräp-kokoonpano. Se on fiksu, muttei tosikkomainen. Se on kypsynyt, muttei väsähtänyt. Ja terhakkaa uhoakin löytyy täyteläisten biittien päälle. Viime vuonna ilmestynyt Pienempi kuin kolme -albumi esitteli jopa herkin sävyin rakkautta pohtivan kolmikon, tämän vuoden Wincave Mixtape Vol. 1 puolestaan astetta räyhäkämpää ulosantia. MC Särren sanavaraston monipuolisuus ja oivaltavuus ovat edelleen monin paikoin omaa luokkaansa.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Kimmo Vanhatalo kuulee, näkee ja kokee My Bloody Valentinen…

NOKIA BLUE TENT, LA 10.8. KLO 21.30. Pitäähän todellinen ihme todistaa: se ei vielä riittänyt, että My Bloody Valentine julkaisi viime helmikuussa 22 vuotta odotetun kolmannen levynsä, vaan nyt yhtye saapuu ensi kerran keikalle Suomeen. Viimein meillä suomalaisillakin on tilaisuus todistaa euforinen indiesurina elävänä. KUULE lyserginen “glide-kitara”! NÄE kenkiään tuijottavat viisikymppiset karvapäät! KOE You Made Me Realisen päättävä ulvova metelisinfonia, “holocaust section”. Älä kuitenkaan unohda korvatulppia. Et halua tuntea, miltä 130 desibelin äänenvoimakkuus tuntuu ilman niitä (vinkki: se on äänenpaineen kipuraja).

Video ei ole enää saatavilla

JA ENNEN KUIN JATKAMME VARSINAISIA VINKKEJÄ, VÄLIHUUTOVINKKI, SUOSITTELIJANA HANNU MIKKOLA:  NUORGAMIN PUHE, LÄMPÖ LA 10.8. KLO 19.30. VIERAANA JUFO III, OUKKIDOUPPI JA PANSSARIJUNA. KIITOS. JATKETAAN.

#6 Joni Kling taiteilee Factory Floorin hypnoottisen krauttitranssin parissa…

BLACK TENT, LA 10.8 KLO 22.15. Aikamme dynaamisinta konemusiikkia synnyttääkseen lontoolainen laiteluomus Factory Floor tekee pitkän matkan Throbbing Gristlestä EBM-synkistelyn kautta alkuteknoon kolkkoja osasiaan taipaleen varrelta keräillen. Triolta on lupa odottaa syksyksi vuoden parasta elektroalbumia. Black Tentin suojissa minimalistinen analogisoundi voi vaivuttaa hypnoottiseen krauttitranssiin tai raskaan sarjan paikallaankävelyyn.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Teemu Kivikangas palvoo Nick Cave & The Bad Seedsin alttarilla…

PÄÄLAVA, LA 10.8 KLO 22.30. Kaikkien joskus hiuksiaan mustaksi värjänneiden supersankari Nick Cave on luotettavien lähteiden mukaan erinomaisessa keikkakunnossa. Iästään huolimatta – tai kenties juuri siitä johtuen, nyt kun huumeet ja nuoruuden sekoilut ovat jääneet taakse. Yleisö otetaan silti haltuun hyytävällä karismalla, ja eturiviin uskaltautuneille Cave saattaa tarjota epäpyhän siunauksen, kertovat erästä Etelä-Euroopan keikkaa todistaneet.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Antti Lähde kiihtyy Kumma Heppu & Lopunajan voidelluista…

THE OTHER SOUND, SU 11.8. KLO 15.30. Kaksi vuotta sitten kirjoitin KH&LV:stä Nuorgamiin Suomipopin valkeat helmet -juttusarjan neljännessä osassa. Tuolloin en osannut aavistaa, että vielä jonain päivänä tämä suomalaisen uuden aallon unohdettu suuruus esiintyisi jollakin maamme suurimmista rockfestivaaleista – hyvä jos edes Tampereen ulkopuolella. Ari Närhen konstailemattomat, klassisesta rockista, new waven toisinajattelijoilta ja tietenkin The Velvet Undergroundilta ammentavat laulut ovat täydellinen lähtölaukaus kaikkien aikojen Flow-sunnuntaille.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Juha Merimaa haluaa Public Enemyn todistajanlausunnon…

PÄÄLAVA, SU 11.8. KLO 17.00. Katoavaista on katujen kunnia. Vaikka Public Enemyn neljää ensimmäistä levyä – Yo! Bum Rush The Show, It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back, Fear of a Black Planet ja Apocalypse 91… The Enemy Strikes Back on luonnehdittu kaikkien aikojen hienoimmaksi hiphop-levyjen sarjaksi, on yhtyettä syytetty äskettäin vanhentuneeksi ja Flow-festivaalillekin yhtye kelpasi vain viime hetken paikkaajana. Mutta mikä sitten on vielä tänä vuonna Rock’n Roll Hall of Fameen nousevan veteraaniyhtyeen keikkakunto?  Se jää nähtäväksi, mutta itse odotan, että  väkevämpää todistamista saa festivaalilta hakea.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Kari Koivistoinen endorfiinitötsyttelee Godspeed You! Black Emperorin kera…

NOKIA BLUE TENT, SU 11.8. KLO 18.00. Vaikeaselkoista instumentaalihimmailua, jonka aikana taustakankaalle oksennetaan kuvamateriaalia siitä, kuinka maailma on yhtä kaunis kuin ripulipaska. Festarien viimeisenä päivänä olet toivon mukaan saavuttanut sen herkkyysasteen, että GYBE:n kitaristeilla ei ole temppu eikä mikään survaista skeboillaan aorttaläpän ja vasemman kammion väliin. Silmäkulmastasi karannut kyynel nuolee filmiprojektorien valossa poskeasi ja huokaiset endorfiinitötsyissä syvään.

Video ei ole enää saatavilla

VÄLIHUUTOVINKISTÄ, HANNU TÄÄLLÄ MOI! NUORGAMIN PUHE, LÄMPÖ,  SU 11.8. KLO 19.30. VIERAANA: SAM INKINEN JA JONNA. TULE JA VALAISTU!

#11 Visa Högmanderille Tšingis on silkkaa paperia…

NOKIA BLUE TENT, SU 11.8. KLO 20.30. Natasha Khan aka Bat For Lashes hohtaa mystistä, monella tasolla tenhoavaa vetovoimaa. Tykkää sitten teinirakkaudesta Karate Kid -elokuvan päähahmoa kohtaan kertovasta tanssittavasta popista (Daniel), ihokarvamittarin tappiin nostavista pianoballadeista (Laura) tai katebushmaisesta äänimaisemasta (Pearl’s Dream), Bat For Lashes on katsastamisen ja kuuntelemisen arvoinen tapaus. Tanssi, keinu, liikutu, lumoudu, tule musiikin viettelemäksi ja ennen kaikkea: heittäydy hetkeksi Natasha Khanin maailmaan ja nauti.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Mikael Mattila ei ole varma, kuullaanko Goatin keikalla määkiviä bonjoveja…

BLACK TENT, SU 11.8. KLO 22.30. Festarifinaali kannattaa viettää korpilombololaisen voodoo-musiikin parissa. Ruotsalaiset psykedeelikot sotkeva maskiensa takana 70-luvun takaa-ajofunkia, pöyhkeitä fuzz-melodioita ja afromusiikin levotonta rytmipulputusta. Jos musiikilliset vaikutteet eivät vakuuta, tule tsekkaamaan edes bändin esiintymisasut.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS! Vanhat ystävämme määkivät vuohet…

Video ei ole enää saatavilla

The Knife. Matkalla metsään tai lähiöostarille.

Ruotsalainen elektroduo The Knife julkaisi keväällä mielipiteet jakaneen Shaking The Habitual -albumin. Osa yhtyeen tuotantoon tutustuneista odotti paluulevyltä jotain samaa kuin esimerkiksi kriitikoiden ylistämiltä Deep Cuts– (2003) ja Silent Shout -albumeilta (2006).

Mutta mitä he saivat? He saivat 90 minuuttisen pitkäsoiton, jolla yhtye pyristelee irti popmelodioista.

Kokoonpanoa ymmärtävä Samuli Knuuti ja sen outoiluun kyllästynyt Tuomas Kokko ottivat yhteen tarkoituksenaan selvittää, millä tavalla The Knifeen pitäisi oikein suhtautua.

* *

Tuomas Kokko (TK): The Knife ei ole lainkaan kiinnostava kokoonpano näin vuonna 2013. Keväällä ilmestynyt Shaking The Habitual -albumi oli viimeinen naula arkkuun minun ja yhtyeen välisessä suhteessa.

Samuli Knuuti (SK): Odotin, että olisit maininnut sanan ”tekotaiteellisuus” jo heti aluksi. Plussat siitä, ettet tehnyt niin. Olet siis aikaisemmin tykännyt The Knifesta?

TK: En maininnut ”tekotaiteellisuutta”, koska sillä ajaa helposti itsensä umpikujaan. Se on argumentti, jota on mahdotonta perustella.

Deep Cuts ja Silent Shout menivät minulta ohi silloin, kun ne ilmestyivät. Muutama vuosi sitten yritin kuitenkin kuunnella niitä sinnikäästi, mutta minusta ei koskaan tullut The Knife -fania. Musiikin kylmässä elektronisuudessa on periaatteessa jotain kiehtovaa, mutta käytännössä The Knifen suoranainen rakastaminen on vaikeaa, ehkä mahdotontakin. Shaking The Habitual meni vain liian pitkälle.

SK: Brittiläisellä Loaded-lehdellä oli 1990-luvun kultakautenaan tapana kirjoittaa kanteen ”for men who should know better”. The Knifen olisi samalla logiikalla pitänyt laittaa levyjensä kanteen: ”Warning: we have ideas above our station”. Mutta siis: minusta pop tarvitsee vittumaisia ja vittupäisiä bändejä. Sellaisia, jotka eivät vain tyydy kirjoittamaan viikonlopun huumasta, seksistä ja seksistä viikonloppuna.

TK: No, joku varoitusteksti olisi ollut paikallaan Shaking The Habitualin kannessa. Onko se sitten sinun mielestäsi looginen jatkumo Deep Cutsille ja Silent Shoutille?

SK: Jos olen rehellinen, en ole vielä täysin päässyt sisälle Shaking The Habitualiin.

TK: Toisin sanoen pidät siitä mielenilmauksena, mutta et välttämättä albumina?

SK: Siinä on hienoja hetkiä ja huonoja hetkiä, mutta ei mitään, joka pysäyttäisi kellon tai pörhistäisi korvia Sonyn neukkarissa.

TK: Minusta se on ylipitkä, suorastaan tylsä levy. Sen kuunteleminen tuntuu enemmän suoritukselta kuin nautittavalta musiikilliselta kokemukselta.

SK: En sano, että olet väärässä.

TK: Eli myönnän siis rivien välissä, etten itsekään ole niin sanotusti päässyt sisälle levyyn. Enkä taida koskaan päästäkään. Ei minulla ole sellaista pakkomiellettä, että jokainen kuunteluun päätyvä albumi pitäisi saada täydellisesti haltuun, mutta The Knifella on niin luotaantyöntäviä, hermostuttavia elementtejä musiikissaan, ettei kuuntelemisesta tule mitään.

SK: Siis mielipiteet ovat aina vastaansanomattomia muutenkin, mutta Shaking The Habitual on aika pirullinen albumi. Ja sellaisia aina tarvitaan. Radioheadin Kid A:kin runtattiin vuonna 2000, muun muassa Drowned In Sound antoi sille 4/10.

TK: Tuota en tiennytkään. Luulin, että Kid A olisi aina nauttinut kriitikoiden arvostuksesta. Vaikkakin muistelen, että sitä olisi kritisoitu jossain demomaisuudesta.

SK: The Knifen pelastaa se, että sisaruskaksikko on jo osoittanut kykenevänsä loistaviin popmelodioihin. Niistähän on väläyksiä myös Shaking The Habitualilla.

TK: Jos jatkaa Kid A -vertausta, niin se jätti odottamaan jännityksensekaisella mielenkiinnolla, mitä yhtye tekee seuraavaksi. Shaking The Habitual on minun korviini vain musiikillinen kuilu, jonne sisaruskaksikko on hypännyt.

SK: Musiikkihan on näennäisesti ”helppo” taiteenmuoto. Romaanin lukeminen vaatii keskittymistä, mutta 50 minuuttia kestävän levyn kuunteleminen vaatii aina vain 50 minuuttia. Shaking The Habitualin Raging Lung on minusta hieno popbiisi. Ja Stay Out Here myös.

TK: Shaking The Habitualin 96 minuuttia ovat pitkät 96 minuuttia.

SK: No, niistä 96 minuutista voi minusta suoraan vähentää ne 20 minuuttia, jotka tuhrautuvat Old Dreams Waiting To Be Realizediin.

TK: Mikä se levyä ennakoinut Full Of Fire -sinkku on oikein olevinaan?

Video ei ole enää saatavilla

SK: Minusta olisi ollut järjettömän hienoa, jos The Knife olisi julkaissut täydellisen popsinglen comeback-singlenä.

TK: Niin minustakin.

SK: Full Of Fire ei tietenkään ole sellainen kappale. Mutta se monella tavalla rikkoo popsinglen kaavoja, koska siinä on hienoja jaksoja, ja se vie kuulijansa matkalle. Klassinen popsinglehän tavallaan kertoo jo kaiken ensimmäisellä minuutillaan.

TK: Mutta ainakin se antaa todenmukaisen kuvan Shaking The Habitualista. Tarkoitan, ettei kukaan voinut odottaa poplevyä.

SK: No, pointtihan The Knifen suhteen on se, ettemme voi tietää mitä odotamme. Jos ne olisivat mukana seuraavalla Rihanna-levyllä, sekään ei olisi sinänsä ylläri.

TK: Se olisi kyllä upeaa.

SK: Minusta Silent Shout on 2000-luvun parhaita popalbumeita tähän mennessä. Ja kun sanon ”popalbumeita”, tarkoitan ”albumeita”. Popissa on tärkeätä se, että osoittaa kykenevänsä perusmatskuun ja sitten osaa ylittää sen.

TK: Entä Tomorrow, In A Year? Tunnustan, etten ole sitä edes kuunnellut, koska sen konsepti kuulostaa niin luotaantyöntävältä. Siis Spinal Tapilta.

Video ei ole enää saatavilla

SK: Myönnän: Tomorrow, In A Year oli ihan kauhea. Aivan hirveä levy. Sitä kuunnellessa tuli mieleen, että olisi minulla parempaakin tekemistä – kuten skalpeerata itseni juustohöylällä.

Mutta toisaalta: jos tekee oopperan, miksi ei sitten tuollaista sitten. Mielelläni esittäisin sen Paavo Arhinmäelle. ”I saw your opera. I was glued to my seat. Otherwise I would have left.”

TK: Kun The Knifesta näin keskustelee, tulee sellainen olo, että ymmärtäisin kokoonpanoa ja sen tekemisiä aikaisempaa paremmin.

Olitko muuten Flow’ssa 2009? Karin Dreijer esiintyi siellä Fever Rayna. Minä lähdin kesken keikan grillijonon kautta kotiin, koska olin kyllästyä kuoliaaksi.

SK: En ollut tuolloin Flow’ssa. Ja Fever Ray -levy on ehkä hieman kesy. Vähän samalla tavalla kuin Karinin Röyksopp-kollaboraatio on liian kiltti, vaikka hieno biisi onkin. Kuin laittaisivat kehitysvammaiselle rusetin kaulaan.

Minusta The Knifessa on hienoa se, että ne ovat tavallaan post-punkin lapsia 30 vuotta liian myöhään. Niiden oikeita aikalaisia ovat esim Siouxsie, Magazine, Pil, Psychic TV ja niin edelleen.

TK: En ole jostain syystä koskaan ajatellut The Knifen mahdollista hengenheimolaisuutta noihin mainitsemiisi nimiin.

SK: Ne ovat taidekoulun kasvatteja, joilla on punkan alla pino Motown- tai Rihanna-levyjä, ja tavallaan haluavat toisintaa niitä ja taas toisaalta näyttää niille keskaria.

TK: Minulle sisarusduo on aina näyttäytynyt selkeästi 2000-lukulaisena kokoonpanona, joka on toki musiikillisesti velkaa menneille vuosikymmenille, mutta kaikista eniten Briteissä tehdylle äkkiväärälle elektrolle. Jotainhan se kertoo The Knifesta, etten näin heittämällä keksi mitään selkeää vertailukohtaa, genren tai musiikillisen ilmiön vain.

SK: The Knifessa on hienoa myös se, että ne vituttavat kuulijaa. Harva uskaltaa tehdä niin enää.

TK: Tuo on totta. Harva uskaltaa tehdä vituttavia levyjä. The Knife, Lou Reed ja Metallica – nuo uskaliaat, joilla on pokkaa tehdä vituttavia levyjä.

SK: Juu, Lulu on tämän surullisen vuosituhannen tärkeimpiä levyjä. Ei todellakaan parhaita, mutta tärkeimpiä.

Kun Simple Minds esiintyi Kulttuuritalossa 2. huhtikuuta 2006, niillä oli muuten sisääntulomusana Silent Shout. Keikka oli hyvä, mutta sisääntulo hieno.

TK: We Share Our Mothers’ Health on kieltämättä sellainen kappale, että sen soidessa baarissa ikään kuin havahtuu hereille ja alkaa kysellä vierustovereiltaan: ”Mikä tää on? Mikä tää bändi on?” Siinä mielessä siis vaikuttava kappale.

Video ei ole enää saatavilla

SK: Shaking The Habitual on hetkien albumi siinä missä Silent Shout oli kokonaisuus.

TK: Kuuntelin Silent Shoutia viimeksi tänään, mutta pitää antaa sille vielä uusi mahdollisuus lähipäivinä.

SK: Jos rehellisiä ollaan, minusta Shaking The Habitual ei ole kovin hyvä levy. Mutta maailma on parempi tällaisena, kun tietää, että Dreijerit ovat jossain siellä ulkona tekemässä asioita, joita niiden ei pitäisi.

TK: Että on parempi mennä rehellisesti metsään kuin pelata varman päälle?

SK: Juuri niin. Ja kun se metsä ei edes ole metsä, vaan lähiöostari yleensä.

TK: Jaan tuon näkemyksen. The Knife on vain liian syvällä jo. Metsässä tai lähiöostarilla.

SK: Jos The Knife tekee tästä lähtien uusia oopperoita sun muita sivuprojekteja, ne ovat hukanneet mahdollisuutensa.

TK: Minä rakastuisin The Knifeen, jos ne seuraavaksi ja mahdollisimman pian, tekisivät sen täydellisen poplevyn. Siis sellaisen The Knife -henkisen täydellisen poplevyn.

SK: Olen tasan samaa mieltä. Shaking The Habitual on minusta siirtymällinen levy.

Pet Shop Boysin Neil Tennant on pophistorian paras sanoittaja juuri siksi, koska se tajuaa popbiisin tradition ja sotkee sitä. Eli siis pitää hallita jokin ennen kuin voi uskottavasti alkaa murtaa traditiota.

TK: Juuri niin. Tuo pätee kaikessa muussakin, ei vain popmusiikissa.

Lopputulos: Tasapeli! The Knife on kiinnostava kokoonpano 1 – The Knife on kuolettavan tylsä 1.

The Knife esiintyy Flow-festivaalin avajaiskonsertissa keskiviikkona 7. elokuuta.

Haimissa on hauskaa, orponakin.

Ensi sunnuntaina Helsingin Flow Festivalilla esiintyvän Haimin on usein huomautettu muistuttavan legendaarista Fleetwood Mac -yhtyettä. Erityisesti tämän kolmen sisaruksen trion on sanottu ottaneen vaikutteita 1970-luvulla Fleetwood Maciin liittyneestä Stevie Nicksistä, jonka hippimäisen revittelyn ja huumaavien kalifornialaisten popharmonioiden vaikutus on kieltämättä kuultavissa Haimin upeilla singleillä Don’t Save Me ja Falling.

Nuorgamin saamien tietojen mukaan Nicksin ja Haimin sisarusten väliset yhteneväisyydet eivät kuitenkaan jää tähän. Kyseessä ei ole sattuma tai aloitteleville yhtyeille tyypillinen esikuvien kopiointi, vaan niin sanotusti äidinmaidosta opitut tiedot ja taidot.

Video ei ole enää saatavilla

Yhtyeitä lähellä olevat nimettömät lähteet ovat yksinoikeudella paljastaneet Nuorgamille, että Stevie Nicks on itse asiassa kaikkien Haim-orkesterin sisarusten biologinen äiti. Tämä uskomattomalta tuntuva paljastus on selitettävissä uskottavasti ja jopa loogisesti, jos vertailemme Stevie Nicksin turbulenttia uraa ja Haimin tyttöjen syntymäaikoja 1980- ja 1990-luvuilla.

Haimin sisarkatraan esikoinen on vuonna 1986 syntynyt Este Haim. Virallisen tarinan mukaanhan tämän saman vuoden tammikuussa plastiikkakirurgi kertoi Nicksille, että hänen oli välittömästi lopetettava hurjaksi yltynyt kokaiinin käyttäminen tai seuraukset olisivat kohtalokkaita. Todellisuudessa lääkäri kuitenkin kertoi laulajattarelle, että hänen oli laskeuduttava alas valkoiselta hevoselta, koska hän oli raskaana.

Nicks onnistui kuin onnistuikin lopettamaan kokaiinin käyttämisen, mutta ainoastaan reseptin alaisen rauhoittavan, Klonopiinin, avulla, johon hän kehitti nopeasti uuden riippuvuuden. Tähtösen Rock a Little -albumiin liittyvää kiertuetta ei lääkärin shokkiuutisesta huolimatta missään vaiheessa peruutettu. Palatessaan kiertueelta Nicks paljasti pitkäaikaiselle on-off-kumppanilleen ja Fleetwood Mac -yhtyeen kitaristille, Lindsay Buckinghamille, olevansa raskaana. Kun lasta ei kuitenkaan maailmaan ilmestynyt, oletti Buckingham luonnollisesti Nicksin tehneen abortin hänen tietämättään. Tämä johti yhtyeen basistin John McVien mukaan myrskyisän pariskunnan väliseen ”fyysiseen ja rumaan” yhteydenottoon sekä Buckinghamin lähtemiseen yhtyeestä ovet paukkuen.

Buckingham ei koskaan antanut tapahtunutta Nicksille anteeksi, eivätkä he puhuneet toisilleen yli kymmeneen vuoteen tapahtuman jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

Haimin sisarusten keskimmäinen syntyi kolme vuotta näiden traagisten tapahtumien jälkeen. Vuonna 1989, palattuaan Fleetwood Macin loputtomalta maailmankiertueelta, Stevie Nicks alkoi soololevynsä äänittämisen brittiläisen huipputuottajan Rupert Hinen johdolla. Parin välille muodostui romanttinen suhde. He toivat maailmaan The Other Side of the Mirror -nimisen albumin lisäksi Danielle-nimisen tytön.

Buckinghamin tapauksesta viisastuneena Nicks piti raskauden tällä kertaa visusti omana tietonaan. Näin ollen Nicksin ja Hinen välille ei muodostunut mitään erityistä draamaa, vaikka Nicks alkoikin vetäytyä selittämättömästi yhä kauemmaksi kumppanistaan päättäen suhteen lopulta äkillisesti ilman selityksiä.

Nicks varmisti syntymän pysymisen salaisuutena lähtemällä kaikkien yllätykseksi soolokiertueelle ensimmäistä kertaa elämässään. Vahvistamattoman huhun mukaan levyltä julkaistussa Rooms on Fire -videossa vilahtava vauva olisi juuri Danielle.

Video ei ole enää saatavilla

Nuorin sisaruksista, Alana Haim, saatettiin maailmaan vuonna 1991. Vaikka Stevie Nicks oli jo pitkään verhoutunut mitä suurempiin kaapuihin ja viittoihin, 1990-luvun alussa hänen painonnousuunsa alettiin kiinnittää julkisuudessa yhä enemmän huomiota. Laulajatar on itse todennut tämän johtuneen hänen Klonopiini-riippuvudestaan, mutta kuten varmasti arvaattekin, oli todellinen syy jossain aivan muualla.

Alana Haimin isän henkilöllisyys on huhujen varassa, mutta luotettavat lähteet kertovat, että joskus vuonna 1990 Nicks olisi palannut yhteen vanhan heilansa, Eagles-legenda Don Henleyn kanssa. Sama lähde tietää kertoa, että tällä kertaa Nicks olisi myös paljastanut lapsen isälle olevansa raskaana.

Henley, jolla on oma ”värikäs” historiansa ja ongelmansa yhdysvaltalaisen median kanssa, oli uutisesta vähemmän innostunut ja käski Nicksiä hankkiutumaan lapsesta eroon. Näin Nicks myös teki, joskaan ei Henleyn olettamalla tavalla. Nicks vetäytyi masennuksissaan keikkalavoilta ja vannoi palaavansa vasta, kun oli saanut ”painonsa hallintaan”. Tähtönen ajautui nopeasti samojen rauhoittavien pariin, jotka hän oli piilotetun odotuksensa aikana onnistunut jättämään.

Video ei ole enää saatavilla

Mutta jos Stevie Nicks ei kerran keskeyttänyt salattuja raskauksia, niin mihin nämä lehtolapset oikein päätyivät? Vauvojen pelastukseksi koitui pitkään lapsettomuudesta kärsinyt aviopari, jonka muodosti kaksi epäonnistunutta muusikkoa: Mordechai ja Donna Haim. Viimeksi mainittu on tietojemme mukaan Stevie Nicksin vanha tuttu Los Angelesin muusikkopiireistä, joskin näiden kahden välinen suhde on jäänyt hieman epäselväksi. Tämä oli ilmeisesti myös Nicksin tarkoituksena, koska hän halusi varmistaa, etteivät nämä järkyttävät tapahtumat koskaan ilmestyisi julkisuuteen ja työntäisi hänen uraansa väistämättömään syöksykierteeseen.

Nicks ei kuitenkaan ottanut huomioon, kuinka voimakkaita olivat traumat, jotka särkyneet unelmat muusikonurasta olivat lasten uuteen äitiin synnyttäneet. Jo lasten ollessa ala-asteiässä Donna pestasi heidät soittamaan omaan cover-bändiinsä Rockinghaimiin, jonka ohjelmistoon kuului useita Fleetwood Macin kappaleita. Hyvin nopeasti tyttöjen synnynnäiset lahjat alkoivat loistaa niin kirkkaana, että he jättivät muun yhtyeen varjoonsa.

Kun sisarusten oli vihdoin aika nousta suuremmille lavoille, oli uuden yhtyeen nimeksi vain yksi oikea vaihtoehto. Hepreaksi elämää tarkoittava ”haim” oli kunnianosoitus heidän ottovanhemmilleen ja samalla kai jonkinlainen kiero kiitos siitä ainoasta lahjasta, jonka heidän oikea äitinsä heille koskaan antoi.

Video ei ole enää saatavilla

Stevie Nicks on useassa haastattelussa todennut, ettei hän muista Klonopiinin takia 1980-luvun lopusta juuri mitään. Muistamattomuus voi tosin johtua myös ihmismielen uskomattomasta kyvystä kieltää sitä järkyttävät asiat.

Miksi Nicks toimi kuten toimi? Oliko kyseessä vain pelko loistavan uran menettämisestä? Vai yksinkertaisesti kykenemättömyys huolehtia itsestä ja näin ollen myös lapsista? Miksi hän ei hankkiutunut lapsista eroon, vaan päätyi antamaan ne pois? Vastauksia näihin vakaviin kysymyksiin voimme vain arvailla.

On kuitenkin todettava, että vaikka Nicksin toiminta voi tuntua kylmältä, laskelmoivalta ja jopa sosiopaattiselta, on hänenkin vahva ulkokuorensa osoittanut halkeilemisen merkkejä. Vuonna 1993, järjestäessään vauvakutsuja siskolleen, hän kaatui kodissaan huuruisissa olosuhteissa ja satutti pahoin päänsä.

Vieroituksessa hänet nähtiin usein tuijottamassa ja puhumassa sängyn vieressä olevalle siskontyttären kuvalleen. ”Olen pahoillani, etten ollut paikalla. Olen pahoillani, etten voinut auttaa”, kerrotaan laulajan toistelleen lakkaamatta, kunnes hoitajat ampuivat hänen suonensa täyteen unta. Kenelle, tai keille, hän nämä anteeksipyyntönsä todella esitti, on jokaisen itse pääteltävissä.

Vastavuoroisesti Haimin tytöt ovat toistuvasti kieltäneet Fleetwood Mac -vaikutteet musiikissaan ja painottaneet sen sijaan uudemman R&B:n, hiphopin ja Donna Haimin merkitystä. Tämä ei kuitenkaan estänyt heitä coveroimasta Fleetwood Macia osuvasti nimetyllä tribuuttilevyllä Just Tell Me That You Want Me. Hold Me -kappaleen kertosäe ja samalle sen nimi toistuu kappaleessa niin loputtomasti ja sydäntäsärkevästi, että nuoren yhtyeen versio kappaleesta on jopa alkuperäistä vaikuttavampi. Joku voisi jopa ajatella sen johtuvan siitä, että siinä kolme jälkeenjätettyä lasta pyytää äitiään, yhä uudestaan ja uudestaan, vain pitämään heistä kiinni.

Video ei ole enää saatavilla

Haim esiintyy Flow Festivalilla Black Tent -lavalla sunnuntaina 12.8. kello 18.30.

The Knife ruoskii Kone-Flow’n käyntiin.

Onko konemusiikki sinulle täyttä siansaksaa, ainakin sen osalta, kun katsot Flow Festivalin esiintyjälistausta? Tartu tähän soittolistaan, ja olet askeleen lähempänä Suvilahden elektronista antia!

Ennen listan kuuntelemista on minun kuitenkin tehtävä joitain selvennyksiä. Kasaamani soittolista käy läpi Flow’n tanssimusiikkitarjontaa, siis housea, teknoa ja dubstepiä sekä toisaalta myös jonkin verran kokeellisempaa konemusiikkia. Pop-musiikki (lue: elektroninen pop) lainaa keinoja noista tyylilajeista alati enemmän, joten joitain tyylillisesti hankalia valintoja tällä soittolistalla on jouduttu tekemään.

Kärjistäen: Kate Boyn poppis ei tällä listalla soi, The Knifen kokeellinen tanssimusiikki kylläkin. Austran viileä elektropop jäi pois, mutta Disclosuren pop-koukuilla höystetty house-nytkytys on mukana.

Pääsääntöisesti tämä soittolista esittelee Flow Festivalin Black Tent- ja RBMA Backyard -lavojen esiintyjiä, mutta seassa on tasaisesti esiintyjiä lähes jokaiselta lavalta. Matka alkaa avajaiskonsertin The Knifestä lauantai-illan Space Dimension Controllerin kautta sunnuntain pääesiintyjä Kraftwerkiin.

Lisähuomautuksina todettakoon seuraavaa: Karennin omia kappaleita ei Spotifysta löydy, joten teknokaksikkoa edustaa heidän tekemänsä remix. Hudson Mohawke esiintyy yksin, mutta hänen ja Lunicen yhdessä TNGHT-nimellä tekemä Higher Ground on liian hyvä kappale jätettäväksi listalta pois. Erittäin todennäköisesti se myös HudMo’n keikalla soi. Myöskään Numbers-levy-yhtiön pomo Jackmasterin oma tuotantoa ei Spotifyssa ole. Uskallan kuitenkin veikata, että yhtiön tuorein hankinta, mysteerinen tuottaja Sophie vilahtaa Jackmasterin setissä loistavalla Bipp-singlellään. Berliiniläiskolmikko Moderatin tuore albumi II on jo kuunneltavissa Spotifyssa, mutta tälle soittolistalle valitsin heitä vielä edustamaan vuoden 2009 debyyttialbumin suurimman hitin Rusty Nailsin.

Jos unohdin suosikkisi listalta, pahoittelen – mutta sinähän taidatkin valmiiksi jo mennä tuota suosikkiasi katsomaan! Ehkä tältä listalta löytyy lisää tarkastamisen arvoista.

NRGM Kone-Flow

1. The Knife – A Tooth for an Eye
2. Desto – Dislocated City
3. Atom TM – Ich Bin Meine Maschine
4. Levon Zoltar – You Down With Obp
5. Sophie – Bipp
6. Delta Funktionen – Onkalo (Karenn Remix)
7. Maya Jane Coles – Nowhere
8. Moderat – Rusty Nails
9. TNGHT – Higher Ground
10. Cola & Jimmu – So Refined
11. Teeth – Frequencies
12. Hannulelauri – Aura Delta
13. Femme En Fourrure – Pretty Boy
14. Space Dimension Controller – Journey to the Core of the Unknown Sphere
15. Lil’ Tony – Redrum
16. Factory Floor – Two Different Ways
17. Tensnake – Something About You
18. Mount Kimbie – Made To Stray
19. Âme – Rej
20. Astral Social Club – Generator
21. Disclosure – When A Fire Starts To Burn
22. Invader Ace – International Lovemaker
23. Kraftwerk – The Robots

Kuuntele soittolista tästä.

Esimerkiksi tällaisissa…

…tällaisissa…

…ja tällaisissa.

Mutta miltä he oikeasti näyttävät? Kenties tältä?

Näytä meille kuva, joka paljastaa ruotsalaissisarusten todellisen ulkonäön ja voita itsellesi ja ystävällesi pääsylippu The Knifen konserttiin Helsingin Suvilahdessa keskiviikkona 7. elokuuta. Voit ottaa kuvan itse tai vaikka lähettää meille linkin johonkin kaksikosta jo aiemmin otettuun kuvaan. Vain mielikuvitus on rajana, kerrankin!

Vastausaikaa on tasan viikko. Kuva (tai linkki) tulee lähettää sähköpostiosoitteeseen info@nrgm.fi viimeistään tiistaina 30.7. kello 11. Laita viestin otsikoksi ”The Knife -kisa”. Liitä mukaan lyhyet perustelut, miksi juuri sinun kuvasi parivaljakko on sisaruspari.

Kilpailun tulokset julkaistaan keskiviikkona 31.7. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! TULOKSET JULKAISTAAN TORSTAINA 1.8.!