Let me help you. And buy my book.

Tuntuuko siltä, että vanne kiristää päätäsi? Onko kaamos tänä vuonna liikaa? Suunta hukassa? Elämä sekaisin?

Ei hätää. Anna Tom Waitsin auttaa sinua näillä yksinkertaisilla ohjeilla, jotka toimivat todistetusti ja parantavat elämänlaatuasi useilla kymmenillä prosenteilla.

Jos niksit eivät toimi, elvyttävät seuraavat neljätoista Waits-klassikkoa joka tapauksessa syysmyrskyjen riepottamaa psyykettäsi.

#1 Älä dokaa ja pokaa

Se mikä tänään tuntuu vaikealta, on huomisen krapulassa mahdotonta kestää. Rällääminen ei auttanut Tom Waitsiäkään, jonka hengen Kathleen Brennan, Waitsin vaimo, todennäköisesti pelasti pyytäessään häntä lopettamaan tupakoinnin ja juomisen.

”But a broken-down jalopy of a man I left behind
An the dream that I was chasing, and a battle with booze
And an open invitation to the blues”
(Invitation to the Blues)

Video ei ole enää saatavilla

#2 Anna itsellesi kuitenkin lupa irrotella ajoittain

Tasapaino on kaiken avain. Raskaan ja kurinalaisen työviikon päätteeksi on hyvä päästää itsensä tuulettumaan. Et voi suorittaa jatkuvasti, vaan ihmisenä kehittyminen vaatii ajoittaiset retkahduksensa.

”Our love needs a transfusion
so let’s shoot it full of wine
Fishin’ for a a good time
starts with throwin’ in your line”
(New Coat of Paint)

Video ei ole enää saatavilla

#3 Älä valehtele itsellesi

Älä vaikeuta asioita entisestään. Pyydä avoimesti apua toisilta, kun et enää jaksa itse.

”Hey Charlie for Christ’s sakes
if you want to know the truth of it
I don’t have a husband
He don’t play the trombone
I need to borrow money to pay this lawyer, Charlie, hey
I’ll be eligible for parole come Valentines day”
(Christmas Card From a Hooker in Minneapolis)

Video ei ole enää saatavilla

#4 Olet täydellinen omana itsenäisenä itsenäsi

Jos toinen ihminen teki elämästäsi surullista ja raskasta, osoita hänelle ja itsellesi, että yksin olet entistä vahvempi.

”They say I’m kind of selfish about my privacy
Now as long as I can be with me
We get along so well I can’t believe”
(Better Without a Wife)

Video ei ole enää saatavilla

#5 Anna anteeksi

Ihmiset hölmöilevät ja töppäilevät. Myös sinä.

”Marie you’re the wild blue sky
And men do foolish things
You turn kings into beggars
And beggars into kings”
(All the World Is Green)

Video ei ole enää saatavilla

#6 Kevät tulee kyllä

Et voi uskoakaan, mitä kaikkea kaunista, iloista ja onnellista odottaa jo muutaman kuukauden päässä.

”So close your eyes
Open your heart
To the one who’s dreaming of you
And you can never hold back spring”
(You Can Never Hold Back Spring)

Video ei ole enää saatavilla

#7 Vaihda maisemaa

Jos ympärilläsi olevat ihmiset, työ ja arki tekevät sinut onnettomaksi, kannattaa harkita lähtemistä kohti uusia haasteita.

”’Cause everyone in this stinking town has got one foot in the grave
I’d rather take my chances out in Burma-Shave”
(Burma-Shave)

Video ei ole enää saatavilla

#8 Et voi kuitenkaan paeta ongelmiasi

Jos et etsi ratkaisua itsestäsi, löydät samat vaikeudet sieltä, minne kuljetkin.

”But it’s so hard to dance that way
When it’s cold and there’s no music
Well your old hometown is so far away”
(Hold On)

Video ei ole enää saatavilla

#9 Löydä kauneutta pienistä asioista, jotka ovat lähelläsi

Syvin tyytyväisyys rakentuu pienistä, tutuista asioista.

”Tell me is the crack of the poolballs, neon buzzing?
Telephones ringing; it’s your second cousin
Is it the barmaid that’s smilin form the corner of her eye?
Magic of the melancholy, tear in your eye”
([Looking for the] Heart of Saturday Night)

Video ei ole enää saatavilla

#10 Keskity positiivisiin ajatuksiin ja muistoihin

Hyvä on, olet aallonpohjassa, mutta olet käynyt myös saman aallon harjalla. Se tunne palaa taas. Ilo ei ole kuollut. Se vain tuoksuu oudolta.

”And we’ll steal a bunch of boysenberries and I’ll smear ’em on your face
I’ll get a dollar from my mama’s purse and buy that scull and crossbones ring
And you can wear it ’round your neck on an old piece of string”
(Kentucky Avenue)

Video ei ole enää saatavilla

#11 Älä kuitenkaan takerru menneeseen

Etene määrätietoisesti kohti unelmiasi. Tee töitä. Vastaukset kysymyksiisi löytyvät kyllä.

”Don’t look back
There are things that can distract you
Move ahead towards your goal
And the answers will unfold”
(Little Man)

Video ei ole enää saatavilla

#12 Muista levätä

Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki tuntuu selkeämmältä.

”It’s such a sad old feeling
The fields are soft and green
It’s memories that I’m stealing
But you’re innocent when you dream”
(Innocent When You Dream [78])

Video ei ole enää saatavilla

#13 Muista syödä

Monipuolinen ravinto on avain tyytyväiseen elämään.

”Eggs and sausage and a side of toast
coffee and a roll, hash browns over easy
chile in bowl with burgers and fries
what kind of pie?”
(Eggs and Sausage)

Video ei ole enää saatavilla

#14 Mutta jos sinulla näidenkin vinkkien jälkeen menee päin mäntyä…

Muista ettei mikään tee niin hyvää, kuin leirinuotio ja purkki papuja.

”Now when I was a boy
My daddy sat me on his knee
And he told me
He told me many things
And he said son
There’s a lot of things in this world
You’re gonna have no use for
And when you get blue
And you’ve lost all your dreams
There’s nothin’ like a campfire
And a can of beans”
(Lucky Day)

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele Tom Waitsin self-help-opas soittolistana tästä.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 17 Anna Calvi – Desire

On nainen. On jumalainen nainen, hypnoottinen ääni ja punaiset huulet. Desire-kappale kumahtelee kohtalokkaana, seksuaalisena ja voimakkaana. Osuvasti nimetty biisi on jälleen yksi osoitus siitä, miksi Anna Calvi on juuri niin kuolettavan ihana kuin onkaan. ”God knows it’s just the devil in me”, Anna laulaa. Silloin tietää, että taistelu ei auta. On antauduttava. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 16 Tom Waits – Bad as Me

Tom Waits, tuo vanha färssi varjoisilta kujilta, meni ja turautti seitsemän vuoden tauon jälkeen levyn, jolle ei vuoden mittaan montakaan haastajaa löytynyt. Meno on alusta loppuun täyttä höökiä, kuin yhtä raivotautista mutta inspiroitunutta mahlapurkausta. Nimibiisi Bad as Me siis kelpaa tähän listaustarkoitukseen siinä missä mikä tahansa muukin kipale levyltä. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 15 Feist – Graveyard

Introvertilta Metals-albumilta ei löytynyt iPod-mainokseen sopivia hittejä 1234:n tyyliin. Sen sijaan levyn kirkkaimmista hetkistä käy esimerkiksi Graveyard, jonka mantrassa herätellään kuolleita henkiin. Kappale keinuu vetäytyneestä värjöttelystä kohti uljasta loppuaan, eikä kokonaisuus ole onneksi liian mahtipontinen, vaikka mukana on puhallinsoittimia ja kuoro. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 14 Kate Bush – Snowed in at Wheeler Street (feat. Elton John)

Kaksi sielua on jumissa ikuisuuksiin pyörivässä ajan pyörässä, mutta heidän tragediansa on jäädä aina erilleen. Juuri kun he ovat saavuttamassa toisensa, heidät repii erilleen milloin Rooman palo, milloin Lontoon sumu tai 9/11. Crescendot kasvavat huikeiksi Katen ja Eltonin laulaessa koko sydämestään, etteivät he taas halua menettää toisiaan. Syvästi koskettavaa. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 13 22-Pistepirkko – Rodeo Heart

Kun Utajärven outolinnut vaihtavat herkistelyvaihteelle, tuloksena on lähes aina poikkeuksellisen sydämeenkäyviä lauluja. Sympaattinen Rodeo Heart on Lime Green DeLorean -albumin pieni salaisuus. Se on hahmotelma haparoivasta yrityksestä pysyä kohdalle osuneen, lujaa lyövän sydämen kyydissä, ja siitä, pitäisikö päästää irti vai pitää vain entistä tiukemmin kiinni. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 12 Mirel Wagner – No Death

Joskus kuiskaus kuuluu huutoa voimakkaammin. Mirel Wagnerin arsenaali rajoittuu akustiseen kitaraan ja tuskin puheääneen yltävään lauluun, mutta vaatii kuulijansa rajoittamattoman huomion. Komean ensilevyn helmeksi nousee goottilainen tarina kuolleesta rakastetusta – vai ehkä lapsesta? Vuoden intensiivisin esitys ei päästä otteestaan ennen viimeistä nuottia. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 11 Burning Hearts – Into the Wilderness

Kun Chairliftin luonnonmukaisesti valmistettu elektropop yhdistetään Magenta Skycoden pyhältä tuntuvaan jylhyyteen, käy selväksi kuinka poikkeuksellisesta jalopuusta turkulaisen Burning Heartsin melodian- ja nyanssientaju onkaan veistetty. Burning Hearts matkaa helmikuisella kakkosalbumillaan entistä syvemmälle luontoon. Kerrankin on varmaa, että hype kestää. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 10 Atlas Sound – Terra Incognita

Aaah, niin intiimiä mutta terävää, niin terävää mutta intiimiä. Bradford Coxin kynä ei petä. Nyt on helppo sanoa, että (Coxin bändiprojektin) Deerhunterin Halcyon Digest ennakoi Parallaxia jo 2010, mutta mitään näin herkkää, paljasta ja jotenkin lumoavan pysähtynyttä ei kai kukaan ihan odottanut. Terra Incognita on tämän metamorfoosin riipivän alaston huipentuma. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 9 Fucked Up – Queen of Hearts

”Hello my name is David. Your name is Veronica. Let’s be together, until we’re all finally crushed.” Vaikka traaginen loppu saapuu jo levyn viitosbiisissä, kukapa meistä ei tahtoisi olla kokematta Queen of Heartsin intensiteetillä starttaavaa rakkaustarinaa. Repeat-nappi huolehtii onneksi siitä, että David ja Veronica löytävät toisensa yhä uudelleen ja uudelleen. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 8 Iron & Wine – Walking Far from Home

Profetiat ja sanahelinä ovat usein yhtä. Iron & Winen matkahavaintojen arvo on pikemmin niiden lyyrisessä vaikuttavuudessa kuin varsinaisessa sanomassa. Silti laulussa on jotakin ylevää ja ylevöittävää. Se antaa totuuksien jäädä ristiriitaisiksi, luovuttaa satunnaisille havainnoille todistusvoiman ja ylentää ulkopuolisuuden tunteen avaran ymmärryksen esiasteeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 7 Kurt Vile – Jesus Fever

Oliko Lana Del Rey mielestäsi tuotekuva? Entäpä Kurt Vile sitten? Kun kerran kuvittelee hepun vetämässä Jesus Feverin American Idolissa, ei mielikuvasta enää pääse eroon. Ehtaa rokkia Vilessa on tuskin nimeksikään, vuoden parhaiten soljuvaa popnerokkuutta sen sijaan kosolti. Kurt Vilen tukka on lakritsihattaraa. Haluan syödä Kurt Vilen tukan! Lisää sokerihuurua! (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 6 Bon Iver – Perth

Perth on kappaleena niin ylitsetulvivan kaunis, että kuuntelijalla on vaikeuksia olla pakahtumatta. Marssirummut, valtavat äänivallit, herkähkö kitaramelodia ja Justin Vernonin korkealta henkäillyt koskettavat lyriikat takaavat yhden vuoden herkistävimmistä kappaleista. Ihailtava nappisuoritus Bon Iveriltä, myös muiden taannoisen hittialbuminsa kappaleiden osalta. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja päättyy huomenna.

Kate Bush ryhtyi treenaamaan vuoden myöhässä Los Angelesin olympialaisten jousiammuntaan.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan kymmenes osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen listalta puuttuu Beastie Boysin She’s On It. Sen voit kuunnella tästä.

Vuoden 1985 Top 30 (no okei, 29)

1. Kate Bush – Running Up That Hill
2. The Smiths –How Soon Is Now?
3. Simple Minds – Don’t You Forget About Me
4. Tears for Fears – Everybody Wants to Rule the World
5. The Waterboys – The Whole of the Moon
6. The Cure – In Between Days
7. The Cult – She Sells Sanctuary
8. Madonna – Into the Groove
9. The Pogues – Dirty Old Town
10. Killing Joke – Love Like Blood
11. Whitney Houston – How Will I Know
12. The Jesus & Mary Chain – Just Like Honey
13. Huey Lewis & the News – The Power of Love
14. Fine Young Cannibals – Johnny Come Home
15. Tom Waits – Downtown Train
16. Prince – Pop Life
17. Dire Straits – Money for Nothing
18. Sandra – (I’ll Never Be) Maria Magdalena
19. Paul Hardcastle – 19
20. The Replacements – Swingin’ Party
21. Prefab Sprout – Goodbye Lucille #1
22. New Order – The Perfect Kiss
23. Nick Cave & the Bad Seeds – Tupelo
24. Talk Talk – Life’s What You Make It
25. New Model Army – No Rest
26. Camper Van Beethoven – Take the Skinheads Bowling
27. Dinosaur Jr. – Repulsion
28. Jan Hammer – Crockett’s Theme
29. Nitzer Ebb – Warsaw Ghetto

Linkki soittolistaan tästä.

'Kuvateksti tähän', vaatii Tom Waits – mutta vaatikoon. Nyt ei jaksa!

Kun sitä kuuntelee täältä neljännesvuosisadan päästä, on häkellyttävää, miten paljon Downtown Train poikkeaa Tom Waitsin ”uudesta” musiikillisesti kielestä. Jos kappale ei olisi niin pakahduttavan kaunis, voisi kuvitella, että kyseessä on jonkinlainen musiikillinen vitsi.

Kappaleesta tulee tahtomattakin mieleen Bruce Springsteen. Kun ajattelee kultturista maisemaa, johon Downtown Train julkaistiin, ei Brucelta voi välttyä. Born in the U.S.A. ilmestyi miltei tasan vuosi aiemmin, ja Springsteenin työläis-anthemit soivat joka radiosta joka kahvilassa ja huoltoasemalla.

Waits ei välttämättä ollut fani. Hänen kuuluisin lausuntonsa Brucesta kuuluu: “I swear I could eat alphabet soup and shit better lyrics” (alun perin lauluntekijä Johnny Mercerin lausuma eräästä brittiläisestä musikaalista). Tässä valossa Downtown Train tuntuu miltei Springsteen-pastissilta.

“The downtown trains are full with all those Brooklyn girls
they try so hard to break out of their little worlds”

Yksinäiset Brooklynin tytöt (muistumia Waitsin varhaisesta kappaleesta Jersey Girl, jota Bruce noihin aikoihin esitti coverina) matkustavat junilla Manhattanille tapaamaan jotain unelmiensa prinssiä, ”yrittävät murtautua ulos pienistä maailmoistaan”, kuten Waits asian koruttomasti ilmaisee.

Waits/Bruce on hiljainen laitakaupungin poika, joka seuraa mukana, katselee tyttöjä uskaltamatta kuitenkaan lähestyä, hiippailee heidän kotikadullaan muttei kuitenkaan uskalla pysähtyä talon kohdalla. Mumisee itsekseen varoituksia ja toivoo, että joku huomaisi hänet, aidon kunnon ja rehdin lähiöiden duunarin. Niin melodramaattista, että sydän särkyy. Amerikkalaisen unelman varjopuolia.

Musiikillinen toteutuskin tihkuu melodraamaa. On huomattavaa, että levyllä, jolla äkkiväärä kitaristi Marc Ribot loi maineensa olennaisena osana Waitsin uutta soundia, ei mies ole siltä irroitetulla singlellä päässyt ääneen, vaan hänen tilallaan soittavat kaksi New Yorkin hyvin erilaista legendaa, Robert Quine ja G.E. Smith.

Quine on näistä kahdesta tutumpi. Richard Hell & the Voidoidsissa maineensa luonut ja Lou Reedin, Lloyd Colen ja Matthew Sweetin bändeissä soittanut kitaranero on vaihtoehtorockin hienoimpia unohdettuja sankareita. G.E. Smith taas on kenties vielä mielenkiintoisempi valinta, sillä studiokettuna ansioitunut kaveri oli tähän mennessä soittanut lähinnä Hall & Oatesin bändissä.

Waits-sessioiden aikana Smith oli orkesterinjohtajana Saturday Night Livessä (pesti, jonka aikana hän kirjoitti muassa Wayne’s Worldin tunnusbiisin Mike Myersin kanssa) ja pari vuotta tuon pestin jälkeen nousi parrasvaloihin Bob Dylanin Neverending Tourin ensimmäisenä merkittävänä kitaristina ja bändinjohtajana (Dylan-fanit haikailevat vieläkin Smithin vuosien perään keskustelufoorumeilla).

Alun dempattu sähkökitara on omanlainen AOR-kliseensä, mutta muuta lähestymistapaa tähän kappaleeseen on vaikea kuvitella. Kappaleen ylitsepursuava romanttisuus suorastaan vaatii sitä, sillä dempattu kitara rakentaa jännitettä, luo kappaleeseen sen pinnan alla sykkivän kaipauksen ja kärsimättömyyden tunnelman, joka sanoituksessa kulkee punaisena lankana. Kappaleen joka solu on ääriään myöten täynnä yksinäisyyden rakentamaa odotusta.

“Will I see you tonight
on a downtown train
every night is just the same
you leave me lonely now “

Downtown Train on rakkaulauluista kliseisimpiä, laulu rakkaalle, jota ei ole vielä tavannut. Sen kautta se on myös rakkauslauluista kipeintä sorttia, sillä sen olemassaolo perustuu sille, ettei tuo tuntematon löydy, että ikkunoissa ja yöjunissa ohitetut muukalaiset jäävät vieraiksi ja etäisiksi. Kertosäkeen toive/rukous toistuu impotenttina ja täyttymättömänä joka lauantai-ilta, itsensä peilin edessä puleeranneen kertojan vihellellessä toiveikasta melodiakoukkua matkalla junalle, joka vie keskustaan ja tuo sieltä takaisin, taas kerran tyhjin taskuin. Jopa Quinen flamenco-vaikutteinen soolo juuri ennen ekstaattista viimeistä kertosäettä on riikinkukkomaisen koreileva, eräänlainen viimeinen epätoivoinen pyrähdys tanssilattialla.

Jean-Baptiste Mondinon mustavalkoinen, paljon Jim Jarmuschille (jonka elokuvissa Waits näihin aikoihin teki visuaalista ilmettään tunnetuksi) velkaa oleva video pelaa myös näillä yksinäisillä, yöhön toiveikkaana tuijottavilla hahmoilla. (Mielenkiintoista on, että yksi näistä on entinen raskaansarjan maailmanmestari Jake LaMotta, nyrkkeilijä, jota Robert de Niro muistettavasti näytteli elokuvassa Kuin raivo härkä.)

Island tuntui tiedostavan kappaleen hittipotentiaalin, sillä Rain Dogsin loppupuolelle piilotettu kappale lohkaistiin sen ensimmäiseksi ja ainoaksi singleksi, ja sen b-puolelle sijoitettiin levyn kiistattomat klassikot Jockey Full of Bourbon ja Tango ’Til They’re Sore.

Kappale ei kuitenkaan Waitsin esittämänä noussut listoille, mutta hitti siitä tuli. Downtown Train on saanut toisen elämän coverina, joiden esittäjät kertovat jotain sen valtavasta AOR-potentiaalista: Rod Stewart, Bob Seger, Patty Smyth, Mary Chapin Carpenter…

Rod Stewartin versio on näistä menestynein. Vuonna 1989 julkaistu single nousi sijalle 3 Billboardin Hot 100 -listalla, ja oli ykkösenä Billboardin “adult contemporary” ja “album rock” -listoilla. Single sijoittui ykköseksi Kanadassa ja pääsi Top 10:een Britannian sinkkulistalla. Stewart sai kappaleesta myös Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Best Male Pop Vocal.

Huomionarvoisaa on, että Stewartin versiolla (ja videolla) slideä soittaa kitarajumala Jeff Beck, jonka bändin vokalistina Stewart loi alun perin maineensa ennen soolouraa ja The Facesia.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Anthemikkaasta rockistaan tunnettu ruotsalaisyhtye Moneybrother levytti kappaleen levylleen Pengarbrorsan.

Video ei ole enää saatavilla

New Order juhlii voittoaan Nuorgamin Popklassikko-skabassa 83-tyyliin.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan kahdeksas osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuvat kokonaan Mike Oldfieldin Moonlight Shadow ja Hüsker Dün Real World. Pahoittelemme.

Soittolistalla on kaikkea muuta kuin definitiivinen versio kahdesta muustakin kappaleesta: Sisters of Mercyn Temple of Lovesta kuullaan vuonna 1992 äänitetty versio ja The Go-Betweensin Cattle and Canesta vuonna 1988 äänitetty liveversio.

Vuoden 1983 Top 30 (no okei, Top 28)

1. New Order – Blue Monday
2. The Smiths – This Charming Man
3. David Bowie – Let’s Dance
4. Tom Waits – In The Neighbourhood
5. U2 – Sunday Bloody Sunday
6. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
7. Sisters of Mercy – Temple of Love [1992]
8. Yes – Owner of a Lonely Heart
9. The Go-Betweens – Cattle And Cane [live]
10. Spandau Ballet – True
11. Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This)
12. Frankie Goes to Hollywood – Relax
13. Billy Bragg – A New England
14. Madonna – Holiday
15. Kajagoogoo – Too Shy
16. Talking Heads – Burning Down the House
17. Aztec Camera – Oblivious
18. Run-D.M.C. – It’s Like That
19. The Lotus Eaters – The First Picture of You
20. The Police – Every Breath You Take
21. Liquid Liquid – Optimo
22. Depeche Mode – Everything Counts
23. Bonnie Tyler – Total Eclipse of the Heart
24. S.O.S. Band – Just Be Good to Me
25. Public Image Limited – This Is Not a Love Song
26. Cybotron – Clear
27. Cyndi Lauper – Time After Time
28. Suicidal Tendencies – Institutionalized

Linkki soittolistaan tästä.

Tom Waits, mies joka osaa antaa varjoille tilaa.

Totuus ei ole kaunis, mutta valitsen sen silti. Tahtoisin kertoa, miten löysin Tom Waitsin syksyiseltä takapihalta, ojaan vierineestä pölykapselista, roskatynnyristä umpikujan perukalta tai humaltuneen pianon äärestä. Tosiasiassa tapasimme kuitenkin lapsuudenkotini olohuoneessa, siivon ja turvallisen lämmön keskellä. Nyökkäsimme. Huomasimme, että kumpikin halusi esittää ikäistään vanhempaa, mutta havainto ei tuntunut merkittävältä. Kuuntelin mieluummin kappaletta, joka toi meidät yhteen.

Sen esitti Sir Elwoodin Hiljaiset Värit.

Tunsin kyllä Waitsin hahmon entuudestaan. Tiesin, että hän laulaa muristen ja kitisten, että hänen rytmitaustansa kuulostaa säilykepurkkien heittelyltä ja että hän näyttää hieman kalastavalta sedältäni. Hänen tarinansa olivat kuitenkin vieraita. En ollut osannut etsiä niitä saati nähdä niiden lumovoimaa. Ne löysin vasta kaduilta Kallion.

Sir Elwood toi Waitsin eteeni haitarin tahdissa. Yhtyeen esitys pysäytti ja vangitsi virttyneellä kauneudellaan. Juha Lehti ammensi kertomuksensa helposti hahmottuvasta traagisuudesta, paksuin ääriviivoin sudituista ihmisistä, rappion omituisesta lämmöstä ja työläiskaupunginosan vanhentuneista stereotypioista. Tuollaisia lauluja ei soinut radiossa turhan usein. Sävel syöpyi mieleen ja jäi piinaamaan vaikka tarjosi lohdutusta. Tällä kopiolla pärjäsin pitkään.

Mistäpä olisin tiennyt, että laulu oli jokaisen koskettavan elementtinsä velkaa alkuperäiselle?

Waitsin tulkintaan tutustuminen oli tietenkin vain ajan kysymys. Odotin sen kanssa hieman liian pitkään, täytin itseni oletuksilla. Piirsin mieleeni valmiiksi laulun kulissit; tyhjentyvän amerikkalaisen laitakaupungin, päihteiden ja onton solidaarisuuden syömän ruosteläjän. Verkkoaidat, autonromut, parrakkaat miehet, alleviivatun värillisyyden, kuraan tallautuneen baseball-lakin. Kurjuuden, josta ihmiset haluavat luopua, mutta joka tuntuu kuitenkin jollakin  kahlehtivalla tavalla omalta.

Kun puitteet olivat valmiit, lava aukesi kertojalle. Hän tuli varjoista yskien, pienempänä kuin olin kuvitellut, istui jakkaralle ja alkoi soittaa. Melodia oli tuttu ja syvä. Show oli ajan runtelema; marssikomppi kuulosti mustavalkofilmin rakeilta, torvet puhalsivat kuin keuhkovammainen tuuletin. Ja kun laulu alkoi, näin kauemmas kuin aiemmin.

Kertomus raapi sydämen pohjan avohaavoille. Se imeytyi ihon alle rivi riviltä. Sanat maalailivat ja kuljettivat, löivät vieraat ihmiset kasvokkain ja repivät nämä taas erilleen. Kertoja oli taitava. Hänen äänensä kaikui talojen seinistä ja muuttui tavoitehakuisessa teatraalisuudessaankin todeksi.

”Friday’s a funeral
and Saturday’s a bride
Sey’s got a pistol on the register side
and the goddamn delivery trucks
they make too much noise
and we don’t get our butter
delivered no more”

Kaupunki oli vieras, mutta se eli sanoissa. Rivien välistä huokui haikea, vastentahtoinen kiintymys. Tunne kumpusi kaukaa ilmiasun takaa. Se rakentui kohdennettujen näkymien varaan, mutta oli samalla yleistettävissä kaikkialle. Pohjimmiltaan laulu tuntui kertovan jokaisesta paikasta, joiden todellisuudet muuttuvat hieman katkeriksi ja surumieliseksi, kun ne kuvataan juonellisina.

Huomasin huulteni yhtyvän valittavaan melodiaan. Sävel kasvoi itse puhalletun ilman myötä yleväksi ja voimaannuttavaksi. Lauloin laulua yhä kovempaa, oodina tuntemilleni paikoille ja niihin jälkiä jättäneille ihmisille.

”In the neighbourhood
in the neighbourhood”

Lopuksi ääni hiipui ja jätti peräänsä pelottavan hiljaisuuden. Mielikuvat täyttivät tyhjyyttä hälytysajoneuvojen ulinalla, huudoilla, askelilla, leimahduksen uhalla. Jossakin todellisuuden rajalla itki lapsi. Laulu oli istuttanut maailmansa minuun. Tuon maailman keskeltä Waits hymyili irvistäen, kopautti knallinsa reunaa ja lehahti naapuritalon katolle.

Sieltä hän näki paremmin.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Kun Sir Elwood ei päässyt taannoiselle onnistuneiden Waits-covereiden listalle, avautukoon estradi orkesterille nyt. Olen nimittäin heille kiitoksen velkaa. Vaikka Waitsin kuvat ovat vieneet  mukanaan, eikä tälle hennosti laimennetulle arjen romantiikalle ole sen koomin ollut juuri käyttöä, on Kaduilla Kallion minulle aina jonkinlainen suunnannäyttäjä. Ilman sen apua en olisi ehkä koskaan oppinut etsimään tarinoita sieltä, missä niitä todella osataan kertoa.

Video ei ole enää saatavilla

Jos luet tätä, ota hattu päästä, sillä on tapahtunut ihme.

Kirjoitan tätä perseen kokoisessa sellissä jossain maan alla, tarkkaa paikkaa en tiedä. Kanttiinin kalteri-ikkunasta sataa joskus lunta tarjottimelle. Täällä alemmissa kerroksissa on kuuma kuin rammassa saunassa, alapuolelta kuuluu tasaista kalketta päivät yöt. Väittävät, että Radio Free Europen entinen musiikkitoimitus joutuu pitämään uuneja kuumana siellä. Mitä niissä poltetaan, en tiedä. Luultavasti alle 500 kappaletta myyneitä tsekkipressivinyylejä.

Naapurisellin puolisokea piruparka huutaa taas unissaan. Ollut ulkomaailmassa käsittääkseni freelancer-toimittaja. Niinhän me kaikki. Oli kuulemma väittänyt jossain jutussaan, ettei Mark Ronson ole ikinä ollut kaiken sen hypetyksen arvoinen nero. Kaappasivat yöllä sängystään ja heittivät tänne, perkeleet.

Melkein kaikilla täällä on joku soitin jemmattuna. Minulla tuuletusritilän taakse. Osa vangeista on lahjonut juopon eläköityvän vartijan salakuljettamaan meille levyjä ja pattereita media-alan strategisen markkinoin oppikirjojen välissä. Levyjä kuunnellaan yöllä peiton alla. Ainoa keino selvitä aamuun.

Sain kouraani Tom Waitsin uuden kokopitkän. Luoja paratkoon, kun tietäisivät! Waits on sitkeimpiä piikkejä näiden soittolistafasistien löysässä lihassa. Vuosikymmenten ura ja vankkumaton suosio, vaikkei koskaan ole alistunut automainoksiin tai teemajoululevyihin. Mihinkään, mitä nuo paskiaiset haluaisivat.

Ensimmäinen raita. Chicago. Kiihkeä. Saatana, vanha vuohi taitaa olla vedossa. Heti ensimmäiset mylvivät säkeet on kuin meille kirjoitettu. Kapina alkaa kyteä suonissa:

”The seeds are planted here
But they won’t grow
We won’t have to say goodbye
If we all go
Maybe things will be better in Chicago”

Levyllä on mukana iso joukko Waitsin vanhoja luottokonnia kitaristi Marc Ribot’sta ja perkussionisti Gino Robairista Los Lobos -kepittäjä David Hidalgoon ja rumpalipoika Casey Waitsiin, joka on ehtinyt olla isänsä projekteissa jo yli puoli vuosikymmentä. Tulee mieleen Tappava ase 4 -elokuvan slogan: ”Vanha jengi kasassa, ja huippuvedossa!”

Meininki on alusta loppuun vapautunutta, voimakasta ja luontevaa kiihkoa täynnä. Ehkä osittain siksi, että Waitsin edellisestä kokonaan uutta musiikkia sisältäneestä albumista Real Gone (2004) on ehtinyt kulua jo seitsemän vuotta. Lisäksi tuolloin Waits haastoi itsensä ja vanhat työtapansa jättämällä levyltä tyystin pois pääsoittimensa pianon.

Nyt piano on palannut, ja kuulija voi melkein haistaa miehen sieraimista nousevan savun – aivan kuin vuosien ajan patoutunut luova energia pääsisi purkautumaan räjähtävällä paineella pitkän selibaatin jälkeen. Melkein ku… Mitä helvettiä!? Huhhuh, yövuoron vartijat siellä vain viskipäissään mesoavat. Joku raukka saa taas turpaansa niin kauan kunnes myöntää Lou Reedin ja Metallican olevan parempia yhdessä kuin erikseen. Tuon huudon oppii ajan myötä sulkemaan pois, mutta ei siihen koskaan totu…

Jos ovat muusikot vanhoja tuttuja, niin ovat tarinoiden hahmotkin. Kaikki Waitsin tärkeimmät sivupersoonat ovat läsnä: nurkkapöydästä huuteleva kantajuoppo, nilkki, sentimentaalinen setä, likainen vanha ukko, kummitusjuttuja kertova shamaani. Ulkopuolinen.

Uutta on kuitenkin se, miten suorasukaista tekstiä Waits on hahmojensa suuhun laittanut. Vaikka symbolista poliittista satiiria varmasti löytää miltä tahansa Waitsin levyltä niin halutessaan, on hän harvoin ollut yhtä kärkäs kuin nyt: Take back Wall Street -kapinahenki pilkahtelee läpi levyn, esimerkiksi biisissä Talking at the Same Time:

”Well it’s hard times for some
For others it’s sweet
Someone makes money when there’s blood on the street”

Tai raivokkaassa Hell Broke Lucessa:

”How is it that the only ones responsible for making this mess
got their sorry asses stapled to a goddamn desk?”

Ei Waits tälläkään kertaa ole omaa kulmikasta ja natisevaa pyöräänsä lähtenyt uudestaan keksimään – tätä, kuten kaikkia muitakin vuoden 1987 jälkeen ilmestyneitä Waitsin levyjä, vertaa automaattisesti Swordfishtrombonesista (1983) alkaneeseen trilogiaan. Tässä tahattomassa vertailussa Bad as Me puolustaa paikkaansa yllättävän tasaväkisenä teoksena. Siinä missä Mule Variations (1999) tyylikkyydessään ja tietyssä siisteydessään lähenteli jopa vuoden 1980 Heart Attack & Vinea, ja edellinen Real Gone taas vei Waitsin kokeellisuuden äärimmilleen, on Bad as Me juuri herkullisesti näiden saumakohdassa.

Parhaiten Waits kiteyttää asian The Rolling Stonesin (I Can’t Get No) Satisfaction -klassikolle virnuilevassa Keith Richards -duetossa Satisfied:

”Now Mr. Jagger and Mr. Richards
I will scratch where I’ve been itching”

Tulee katsottua levyn kantta uudestaan, ahaa-elämys seuraa:

Sanokaa muikku!

Maanisen innostunut virne. Jonkun tivolikieputtimen kyydissä. Kuin pikkulapsi huvipuistossa. Siltä levy juuri kuulostaa – innostuneelta, huimaantuneelta. Toki nämä naarmuiset balladit, suopotkupallon sulavuudella ryskivät blues-raivokohtaukset ja vinosti svengaavat jatsipolkat on kuultu ennenkin – ja viimeisen silauksen tuttuuden tunteeseen antaa Waitsin tavaramerkkimylvintä, joka saa edelleen kuulijan sukat rullalle ja Vesku Loirin kuulostamaan lähinnä Beyoncélta – mutta jotain maagista, kateissa ollutta energiaa levy sykkii.

Bad as Me. Onkohan levyn nimi ironinen vai uhmakas? Molempia. Vaikka nimikappaleessa Waits ironisoi itseään vikittelemällä kuulijaa ”you’re the same kind of bad as me” -refrangilla, paljastuu biisissä Last Leaf irvailun takaa ansaittua ja anteeksipyytelemätöntä ylpeyttä:

”I’m the last leaf on the tree
The autumn took the rest but they won’t take me”

Ironiaa tai ei, niin se vain on. Bändit ja trendit tulevat ja menevät, ja jopa Waitsin omat aikalaiset tipahtelevat pikkuhiljaa puusta. Mutta yksi on ja pysyy, eikä anna periksi tuumaakaan.

92 Lyhyesti sanottuna, Bad as Me on loistava levy, ja parasta Waitsia pitkään aikaan. Jos ei aiemmin herran musiikkiin tutustunut, Bad as Me on erittäin sopiva kohta aloittaa.

PS. Yksi pakoa yrittävä poika on luvannut ottaa kirjoitukseni mukaansa. Jos tämä juttu sattuu joskus päätymään esimerkiksi – voi hyvä luoja – Nuorgamiin, olkaa helvetin tarkkana siellä – huhujen mukaan etsittyjen henkilöiden listalla ykkösenä ovat ne, jotka uskalsivat liputtaa 2000-luvun suurimpana mahlanjuoksuttajana Rättöä ja Lehtisaloa Simo Silmun sijaan.

Video ei ole enää saatavilla

Arvatkaapa, mille minä nauran!

Yhtyeeseen kuuluvat:

Barry Andrewsin Disko on 24-vuotiaan Jukka Hervan pseudonyymi.

Syntetisaattoria ja kitaraa soittava Herva on ollut aiemmin mukana muun muassa yhtyeissä nimeltä Riukupastori!, Avaruuskaiut, Vindi Karlos ja Aikuinen Nainen.

Koska perustettu ja missä? Barry Andrewsin Disko -nimellä Herva on tehnyt musiikkia kesästä 2007 alkaen. Alkujaan Herva on Rovaniemeltä, josta hän on valunut Jyväskylän ja Kokkolan kautta Turkuun.

Julkaisut:

Boom Boom -EP (ROH-tapes, C-kasetti & CDR, 2010)
Vedenalainen nauha -mixtape (Omakustanne, C-kasetti, 2010)

Barry Andrewsin Diskolta ilmestyy kokopitkä albumi ensi vuoden puolella Fonalilta. Hervan sanojen mukaan se on melko samanlaista kuin aiemmatkin julkaisut, mutta erilaisilla sävyillä ja rikkaammalla soinnilla.

Todennäköisimmin Barry Andrewsin Disko…
…täyttää höyhensaarten tanssilattian.

Epätodennäköisimmin Barry Andrewsin Disko…
…nähdään Huomenta Suomen esiintyjävieraana.

Levyhyllyssä Barry Andrewsin Diskon voi sijoittaa:

Lapsuuden animaatioiden, rakkaimpien dream pop -levyjesi ja Pekka Strengin ulottuville.

Miksi Barry Andrewsin Disko on hyvä:

Uninen lo-fi-elektro kuulostaa enemmän haukotuksia kuin ihastuneita huokauksia aiheuttavalta ajatukselta. Silti Jukka Hervan musiikkia voisi kuvata juuri noilla sanoilla, lisäten että se on persoonallisinta suomenkielistä musiikkia, jota maassamme on vähään aikaan kuultu. Absurdeista sattumista tai unista kertovat sanoitukset tuovat mieleen Riston tai Paavoharjun. Lampaita-kappaleen laiskat ja venyvät urut tuovat mieleen alkuaikojen Beach Housen, kun taas vaikkapa Boom Boom II:n ja Alfhildin kaikuisat, kaihoisat ja aurinkoinset äänimaailmat puolestaan kuulostavat kokeellisempaan asuun editoidulta Muumi-animaatioiden ääniraidalta.

Barry Andrewsin Disko kolmella sanalla Jukka Hervan mielestä:

”Ihan kivaa musiikkia… On aina yhtä piinallista kun keikkajärkkärit kyselee jotain esittelytekstejä tapahtumamainontaa varten.”

Mitä kappaletta toivot DJ:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?

”Kissin I Stole Your Lovea tai Van Halenin Dreamsia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Haluaisin sanoa, että Tom Waitsin Aliceä tai Tim Buckleyn Happy Sadiä. Voi kuitenkin olla, että Dream Theaterin Scenes From A Memory vie silti voiton.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?

”Kuuntelen kyllä mielelläni monenlaisia juttuja. Hankala nostaa mitään ylitse muiden. Musiikkiahan se vaan on!”

”Vasta kuulin livenä muun muassa Ignatzia ja Fricara Pacchua. En ollut aikaisemmin juuri kuullut heitä, ja molemmat olivat mielettömän hyviä. Myös monet kaverit, esimerkiksi Puiset Heilat tai Rambling Boys tekevät parasta musiikkia, ja on mukava seurata kavereiden juttuja vähän lähempää. Sitten on tietty kestosuosikkeja, joiden jutut kuulostavat aina parhaalta. Esimerkiksi joku Tom Waits nyt tuntuu aina tärkeältä.”

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

”Sinua, sinua rakastan /
yö painaa päähäni pimeän seppeleen /
jotta en sinua näkisi”
(Kaj Chydenius: Sinua, sinua rakastan)

Video ei ole enää saatavilla

Mistä juontuu musiikkisi unenomaisuus tai öisyys?

”Öisissä tunnelmissa on tiettyä haikeutta ja kaipuuta muualle. Ehkä unenomaisuuden kautta pääsee lähemmäs kaikenlaisia toiveita ja pelkoja. Vähän menee latteuksiksi tosin. Näitä on hankala selittää, mutta tietyt musiikilliset ratkaisut, kuten tumma sointi ja kaikuisuus, tuntuvat ohjaavan kuulijaa ja yhtä lailla minua ajattelemaan yötä ja unia.”

”Toivottavasti noissa biiseissä on muitakin kuin öisiä sävyjä. Uudemmissa jutuissa ainakin on toivottavasti vähän päivänvaloa ja konkretiaa.”

Barry Andrews lauloi XTC-yhtyeen ensimmäisillä levyillä ja on jälkeenpäin ollut myös kuvanveistäjä. Mistä taiteilijanimesi on peräisin, ja onko XTC sinulle läheinen yhtye?

”Keksin Barry Andrews -nimen lukiossa tehdessäni joululevyä kavereille lahjaksi. Nimi kuulosti joltain kornilta amerikkalaiselta soul-laulajalta ja huvitti minua. Kuulin pari vuotta sitten, että sellainen tyyppi on oikeasti olemassa. En ole vielä kuullut XTC:tä. Irlannissa on myös Barry Andrews -niminen poliitikko.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

”Puisia Heiloja, erityisesti tänä syksynä ilmestyvää Viihdetaiteilija -kasettia. Joitakin ECM-levy-yhtiön jazz-levyjä saattaisin helposti suositella, vaikka Arild Andersenia.”

Päähän kohdistuvat iskut by Puiset heilat

Minkä jo-tehdyn albumin haluaisit olla tehnyt ja julkaista omissa nimissäsi juuri tällä hetkellä?

”Otto Donner Treatment: En soisi sen päättyvän”

Video ei ole enää saatavilla

Mihin yhtyeeseen tai artistiin musiikkisi vertaaminen imartelisi sinua kaikkein eniten?

”Wagneriin, ei kun… Kaiketi johonkin sellaiseen, joka tekee vilpitöntä musaa. Vaikkapa Kari Peitsamo tai Pekka Streng. Olen kuullut musiikkiani verrattavan ainakin Ristoon ja Animal Collectiveen. Se on ollut ihan mukavaa, koska tykkään kyllä molemmista ja kuuntelen heitä aina silloin tällöin.”

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

”Radiohiljaisuus.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?

”Junnu Aaltonen fonissa, Moondog rummuissa, Nina Simone pianossa, Anki Lindqvist laulaisi ja Beck tuottaisi.”

Miltä se kuulostaisi?

”Miksihän minä nyt nuo valitsin? Kai sen pitäisi hyvältä kuulostaa, mutta en ole kyllä ihan varma. Veikkaan kyllä, että nuo kaikki osaisivat kyllä soittaakin keskenään. Kai tuo olisi herkkää jatsia ja folkia, ellei tuo Beck jotenki pilaisi sitä. Voisihan tuon tietty pilata jotenkin hyvälläkin tavalla.”

”En tiedä onko siinä järkeä, että Nina Simone soittaa vain pianoa, sillä hän on myös maailman paras laulaja. Tykkään kyllä myös erityisesti hänen pianonsoitostaan. Simonen laulu saattaisi tosin peittää Ankin laulun kokonaan.”

”Ehkä se Beck vois myös mekastaa siellä tarkkaamon puolella, ettei olisi ihan niin iisiä.”

Barry Andrewsin Diskon voi nähdä livenä esimerkiksi Tampereen Hertassa 4.11. ja John Mausia lämmittelemässä Turun Dynamossa 14.11.

Uskaltaisitko lainata laulun tämän näköiseltä mieheltä?

Pikkuhiljaa 40. vuottaan levyttävänä artistina lähestyvä Tom Waits jos kuka on saanut uransa aikana osakseen palvontaa ja ihailua niin yleisöltä kuin kollegoiltakin. Muusikkopiirien tyypillisin osoitus arvostuksesta lienee cover-version levyttäminen – ja Waitsin tuotannossa on todella varaa mistä valita. Niinpä hänen kappaleitaan ovat esittäneet lukemattomat artistit ja yhtyeet tyylilajin vaihdellessa jazzista punkiin ja bluesista indiepopiin.

On selvää, että vilpittömästä ihailusta huolimatta monen Waitsin lauluihin tarttuneen motiivina on ollut saada oma osansa mestarin sädekehästä. Siksi onkin syytä todeta, että Waitsin kaltaisen artistin tuotantoa käsiteltäessä on oltava poikkeuksellisen tarkkana. Yksikin puolivillainen versio saattaa saada asialle vaihkiytyneet fanit takajaloilleen, maestrosta puhumattakaan.

Toisaalta Waits on kertonut suhtautuvansa kaikkiin covereihin periaatteessa imarteluna, olivatpa ne sitten hyviä tai vähemmän hyviä.

Waitsin lauluisa tehtyjen covereiden määrä on melkoinen. Seuraavassa kuusi esimerkkiä uudelleentulkinnoista, joissa laulun alkuperäinen ja uusi versio elävät virheettömässä sopusoinnussa.

BOOKER T. JONES & DRIVE-BY TRUCKERS – GET BEHIND THE MULE

Stax-yhtiön hovimuusikkona maineensa luonut Booker T. Jones tarttui Potato Hole -albumillaan (2009) Mule Variationsilla (1999) ilmestyneeseen Get Behind the Mule -kappaleeseen. Legendojen kohtaamisessa ei ollut kyse irtopisteiden kalastelusta tai hiipuvan uran lämmittelystä, vaan vilpittömästä ihailun osoittamisesta Waitsin musiikkia kohtaan.

Alkuperäinen, maantiepölyssä kieritelty blues muuntui hieman rehevämmäksi instrumentaaliksi, jossa Booker T:n tavaramerkkisooloilua tukee Drive-By Truckersin tunkkainen southern rock. Kuriositeettina mainittakoon, että vanha inisijä Neil Young soittaa kappaleella kitaraosuuksia.

Booker T:n johtama versio ei lyö alkuperäistä laudalta, mutta sen hitaasti eteenpäin lönköttelevässä groovessa on imua. Joskus on hyvä pysyä perusasioissa.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

MILJOONASADE – ROKKIBÄNDI WOUNDED KNEE

Parhaimmillaan cover ei ole vain uudelleenluenta vaan ennen kaikkea uudelleentulkinta. Onnistuessaan se saattaa jopa hämärtää alkuperäisen ja uuden version rajaa niin, että sen ytimessä yhdistyy kummankin musiikillinen sielu.

Kestää aikansa ennen kuin Rokkibändi Wounded Kneestä kuoriutuu kuulijan korvassa Tom Waits, sillä se on hengeltään niin tyypillistä Miljoonasadetta. Vain nopeat elävät -albumilla (1989) ilmestyneen kappaleen krediitteihin kirjattiin kuitenkin Waitsin Jockey Full of Bourbon (Rain Dogs, 1985), ja onhan kappaleen tunnelma sointukiertoa myöten alkuperäiseen kallellaan.

Sovitus sekä ennen kaikkea Heikki Salon teksti sitovat kappalen tiukasti osaksi Miljoonasateen maailmaa. Kuitenkin siinä on myös jotain waitsmaisen vinksahtanutta:

” Meit oli Käpä ja Antsu, Nykä ja mä /
ja se hullu kauppiaan poika /
se kirkonpoltosta sittemmin satimeen jäi /
kun se paistoi siellä perunoita”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

AMY LaVERE – GREEN GRASS

Pystybassoa lätkyttävän Amy LaVeren lauluääni ei voisi olla kauempana Tom Waitsin äänestä. Silti LaVeren lausuessa Green Grassin ensisäkeitä käy selväksi, että hän on Died of Love -EP:lle (2009) päätyneessä versiossaan sisäistänyt täydellisesti sen rajan takaa kaikuvan rakastetun kutsun, joka tekee kappaleesta yhtä aikaa lohduttavan ja hyytävän.

Se on kaivattu vastaus Waitsin Real Gone -albumin (2004) mullastakumpuavalle alkuperäisversiolle.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

JOHN HAMMOND JR. – WICKED GRIN

Laajaa arvostusta sekä intohimoista palvontaa nauttivan mestarin tekemisiin kajoava ottaa aina suuren riskin. Pitkän linjan bluesmies John Hammond Jr. otti Wicked Grin -albumillaan (2001) tämän riskin useaan kertaan. Se kannatti, sillä tuloksena on upea kokoelma Waits-covereita.

Vaikka joitain saattaa närästää, että levyn kappaleista on karsittu lähes kaikki waitsmainen outoilu pois, niiden omaperäinen nerokkuus ei ole kadonnut mihinkään. Kun Hammond taivuttaa kappaleet tasaisemmaksi bluesiksi, niistä itse asiassa paljastuu toisenlaisia ulottuvuuksia. Jokainen albumille päätynyt versiointi kelpaisi onnistuneiden listalle.

Hammondin työtä helpotti, että albumilla oli Waitsin täysi tuki. Tämä oli vahvasti mukana albumin tekoprosessissa tuottajana ja taustamuusikkona.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

HOLLY COLE – TEMPTATION

Myös kanadalainen jazzlaulaja Holly Cole osoitti ihailuaan Waitsin monipuolista tuotantoa kohtaan levyttämällä kokonaisen albumillisen tämän musiikkia.

Temptation (1995) on Hammondin Wicked Grinin ohella yksi onnistuneimmista kokoelmista Waits-covereita. Cole taivuttaa albumillaan peräti seitsemäntoista Waits-kappaletta viehkosti jatsaaviksi tulkinnoiksi, joissa pääosaa näyttelevät Colen notkea ääni, piano ja kontrabasso. Tästä olisi Scarlett Johanssoninkin ollut hyvä ottaa oppia.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

ILMILIEKKI QUARTET – TAKE IT WITH ME

Romuluisen bluesin ja kieron kabareen ohella Tom Waitsin musiikissa on aina ollut mukana rauhallinen, jazzista ammentava juonne. Ilmiliekki Quartet hyödyntää tätä ulottuvuutta rohkeasti pidemmälle.

Vaikka Mule Variationsilla (1999) ilmestynyt Take It With Me edustaa levollisinta Waitsia, on Ilmiliekki Quartetin vuoden 2006 albumin nimikappale vielä alkuperäistäkin seesteisempi.

Vaikka sanoitusten merkitys Waitsin kappaleissa onkin suuri, Ilmiliekki Quartetin instrumentaaliversio vangitsee kappaleen pohdiskelevan hengen, tavoittaa sen ytimen. Verneri Pohjolan trumpetti pudottelee harvakseltaan Waitsin sanoja:

”…always for you
and forever yours
it felt just like the old days…”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

BONUSKIERROS!

Neljä Waits-coveria, joita et halua levyhyllyysi

TIM BUCKLEY – MARTHA

Waitsin Closing Time -debyytin (1973) Martha lienee varhaisimpia osoituksia tuolloin vain vähän yli parikymppisen artistin kyvyistä kirjoittaa kappaleita kuin elettyä elämää olisi takana jo useita vuosikymmeniä, eri ihmisten nahoissa. Toki tämä Waitsin Mitä kuuluu Marja-Leena on jo aiheensa puolesta vaarassa livahtaa sentimentaalisuuden puolelle, mutta kuten ei Gösta, ei Tomkaan sorru korostettuun tunteellisuuteen.

Martha on rehellinen, karhea ja kaunis kuvaus menetetyn nuoruuden, rakkauden ja mahdollisuuksien kalvamasta miehestä.

Mutta mitä tekee Tim Buckley? Huumeiden yliannostukseen vuonna 1975 kuollut laulaja levytti oman näkemyksensä Marthasta pari kuukautta Closing Timen jälkeen ilmestyneelle Sefronia-albumilleen. Versio on kuin uusi Hollywood-tuotanto alun perin pienen budjetin laatuelokuvasta: täynnä imelyyttä, kompromisseja, yleisön kosiskelua ja alkuperäisdean sivuuttamista.

Vaikka kappale on selvästi sama, Buckley on ladannut oman tulkintansa täyteen alleviivaavia jousisovituksia ja kiekumista, joka on lyödä ylitulkinnassaan Meat Loafinkin laudalta.

Buckleyn puolustukseksi on toki sanottava, että tuolloin Waitsia tunnetumman artistin versio toi Closing Time –albumin myös suuremman yleisön tietoisuuteen.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

MEAT LOAF – MARTHA

Mutta ehkä Pappa-Buckley sittenkin kohtasi voittajansa Meat Loafin Welcome to the Neighbourhood -albumilla (1995). Vai mitä olette mieltä?

Video ei ole enää saatavilla

BABLO – TAIVAS SINIVALKOINEN

Heartattack and Vine -albumilla (1980) ilmestynyt Jersey Girl on yksi suosituimmista Waits-covereista. Se kuuluu muun muassa Bruce Springsteenin vakio-ohjelmistoon.

Laulaja-lauluntekijä Bablo levytti kappaleen nimellä Taivas sinivalkoinen vuonna 2001 ilmestyneelle samannimiselle albumilleen. Niin ikään samoin nimetty tv-sarja otti Bablon version tunnussävelmäkseen, ja kappaleesta tulikin yksi artistin siihenastisen uran suurimmista hiteistä.

Myönnettäköön, että Jersey Girl on Waitsin mittapuulla poikkeuksellisen romanttinen kappale shalalalalaineen ja jousineen, mutta mouruava Waits tuo kontrastia ja särmää hempeyden keskelle. Bablon käsittelyssä kujakollin vilpitön rakkaudentunnustus kuitenkin muuttuu tympeäksi iskelmäriimittelyksi, jonka kliseitä vilisevässä kuvastossa on sinistä ja valkoista, kesäyötä, sydämiä ja sitä oikeaa.

Riivaavasta haitari–mandoliini-melodiastako se ajatus sitten lähti, että varataan kirkko ja työväentalo ensi kesäksi ja kutsutaan tv-kamerat todistajiksi?

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

JANE BIRKIN – ALICE

Tom Waitsin Alice-albumi (2002) on synkkää ja lyyristä Waitsia parhaimmillaan. Kuten kielletyn rakkauden teemaan kietoutuva albumi, myös sen avaava nimikappale on haikea ja kaunis, mutta pinnan alla elää jotain muutakin. Laulun surumielisyydessä on ripaus uhkaavuutta, joka muuttaa viattoman kaipuun pakkomielteeksi.

Waits ja vaimonsa Kathleen Brennan tekivät kappaleen alun perin Richard Wilsonin näytemään, joka käsitteli Liisa Ihmemaassa -teoksen kirjoittajaa Lewis Carrollia ja Liisan esikuvana pidetyn Alice-tytön kiisteltyä suhdetta. Kirjailijan sanotaan olleen poikkeuksellisen kiintynyt ystäväperheensä tyttäreen.

Tätä taustaa vasten Alicen voisi ajatella sopivan juuri Birkinille, tulihan tämä aikoinaan tunnetuksi paitsi näyttelijänä ja laulajana myös itseään parikymmentä vuotta vanhemman Serge Gainsbourgin muusana ja rakastajattarena, jonka imago oli yhdistelmä seksisymbolia ja lolitaa.

Sinänsä kelvollisella Fictions-albumillaan (2006) Birkin pelaa kuitenkin varman päälle ja tekee Alicesta tyypilliseen tyylikkyyteensä kangistuvan chanson-hönkäilyn, jossa vesitetään lähes kaikki waitsmainen pakkomielteisyys ja syyllisyyden kyllästämä kaipuu.

Video ei ole enää saatavilla

Birkinin versiota ei voi kuitenkaan pitää samalla tavalla epäonnistuneena kuin edellä mainittuja esimerkkejä. Tässä tapauksessa se pikemminkin kiteyttää covereihin liittyvän ikuisuuskysymyksen: onko olemassa kappaleita, joihin ei saisi kajota?

Ehkei Jane tiennyt sitä, mutta valitettavasti Tom Waitsin Alice on juuri sellainen kappale.

Video ei ole enää saatavilla

Vimpaksi eli viimeröiseksi viikon Levyraadissa jäi:

Rihanna feat. Calvin Harris – We Found Love – 3.24 pistettä

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=e560V-O0ifw

Kahden nuoren lahjakkuuden yhteinen hedelmä ei maistunut raatilaisille. Calvin Harris ei selvästikään olisi kuulunut Nuorgamin mahlanjuoksuttajiin. Rihannanhan nämä iloiset lappilaiset unohtivat / jättivät listalta kokonaan.

Juha Tuominen – 5
”Rehellistä tanssipoppista, ei ärsytä ollenkaan, ainakaan vielä. Herätti mussa ysärivibat ja häpeilemättömän tarttuva synabiitti tuo jotenkin mieleen Coldplayn(?!). Yllätyin positiivisesti vaikkei ookaan mun kuppi teetä.”

Niina Virtanen – 1
”Ai tämänkö tekijä on jonkinlainen mahlanjuoksuttaja? Ei tämä meikäläiselle tee muuta kuin juoksuta pois niiden kaiuttimien läheltä mistä tämä jytää, harvoin kuulee näin tyhjänpäiväistä jumputusta. Yleensä tämän genren biisit edes ärsyttävät, mutta tässä ei ole sitäkään sisältöä että jaksaisi vaivautua kiinnostumaan tästä mitenkään. Yleensä karismaattinen Rihannakin kuulostaa lähinnä tylsistyneeltä männävuosien idols-tähtöseltä joka laulaa tässä biisissä vain koska parempiakaan ei ole tarjottu.”

Tanja Oksa – 1
”jumpjumpjumpjump” + autotune-Rihanna = voi surku. Vaikkei Rihannan musiikki koskaan ole kuulunut suosikkeihini (olen väärää kohderyhmääkin), niin jotkut tyttösen biiseistä ovat väkisinkin jääneet takaraivoon pyörimään (Umbrella jne.) Niissä biiseissä on sentään ollut joku koukku, mutta tämä on täysin mitäänsanomaton. Calvin Harris ei pääse lähellekään omaa mahlanjuoksuttaja-listaani, tökin sen kepillä kauemmaksi. Tämä on huonoa popmusiikkia ja ko. biisi on tehty miljoonaan kertaan.”

Toiseksi viimeiseksi eli vimpperöiseksi Levyraadissa tuli…

Lou Reed & Metallica – The View – 3.69

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8LWtb621DRg

Joni Kling – 7
”Ööh… Onhan tämä dementoituneinta, mitä olen kuullut aikoihin. Mutta kun ei tämä silti huono ole. Tai siis on… ja ei. Metallicalla ja Loulla on molemmilla hävinnyt koherenssin taju aikapäiviä sitten ja tavallaan siksi tämä on niin viihdyttävää: ”taiderockin” kuuluukin olla tehty liiasta yrittämisestä ja höyrypäisistä konsepteista, tässä löytyy molemmat. Eikä mitään ironista diggailua: tässä on oikeasti munaa. Ei heikkohermoisille.”

Jari Mäkelä – 5
”Parasta kuulemaani Metallicaa ja pahinta Reediä sitten 80-luvun. Merkitseekö se jotain? Ei.”

Valtteri Vääri – 1
”Arvoisa Metallica, jos luette tätä, niin voitteko lopettaa musiikin tekemisen? Kiitos jo etukäteen! T. Master of puppets.”

Mutta yksi ymmärtäjäkin löytyi:

Jani Kortti – 10
”Jos sä et tajuu, niin sä et sitten tajuu. Paranee joka kuuntelulla.”

Kolmenneksi viimeiseksi eli vimperöiseksi eli pronssia nappasi tällä viikolla tämä tekele:

Kele feat. Lucy Taylor – What Did I Do – 3.72

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EFBxZaWZy-k

Aki Pyykkö – 6
”Jos tämä viitoittaa tietä Kelen musiikin tulevaisuudelle, niin hiukan huolestuttaa. Tämänkertaisessa tasapaksuhkossa levyraadissa erottuu kuitenkin hienoisesti edukseen, vaikka video onkin lähinnä tylsä.”

Jan Markus Salminen – 6
”Tätä voisi tanssia maanantain ja tiistain välisenä yönä kännissä yökerhossa, johon on päätynyt vain siksi, ettei parempiakaan paikkoja ole auki. Vähäpukeisista naisista piste plussaa.”

Jaakko Tikari III – 3
”Ihan ok:n kuuloinen. Miinuksia wubstep-taustasta, geneerisestä videosta ja yleisluonteesta.”

Justus Pienmunne – 3
”Voi jumalauta, eikö tuosta raivostuttavasta WOBBLE WOBBLE WOBBLE:sta päästä ikinä eroon!! Kaikkialle sitä tungetaan ja lähes poikkeuksetta musiikkinautinto on pilalla. Bloc Party oli jes, Kelen Boxer oli kanssa jes, mutta nyt ollaan jo tosi tylsillä ja geneerisillä vesillä. Missä on kaikki tunne ja sielu? Ja Lucy Taylor, who?”

Toiseksi vähiten viimeiseksi eli vimpperöiseksi eli toiseksi tuli, ehkä yllättäen…

Coldplay – Paradise – 4.79

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=J6ZWlDks0nQ

Janne Samuli Sirviö – 8
”Kierroksen paras biisi IMO. Hyvä koukku, toimiva tuotanto ja itse kuulun niihin ihmisiin, joille Chris Martinin lauluääni on, noh, hunajaa. Pistää odottamaan koko levyä ja petraa huomattavasti levyn ensimmäisestä sinkusta. Woo-oo-oo-o-oo-o-o-ooo:t toimii taatusti stadioneilla. Kai se on taas sit ensi vuonna mentävä kokemaan se omin korvin!”

Markus Kahila – 5
”Promoteksti ”Taken from the album Mylo Xyloto” kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka kova yritys tässä on tehdä merkityksellistä pop-taidetta. Fantastiljardin dollarin tuotanto antaa kovasti paljon ja isoa, mutta kaikki sisältö onkin sitten pientä ja harmitonta. Meneehän tämä taustalla…mutta mitä tahansa teetkin, älä pysähdy kuuntelemaan hra. Martinin sanoituksia.”

Heikki Kerkkänen – 3
”Kappale, jonka nimi on ”Paradise” ei lupaa koskaan hyvää. Lyriikat ovatkin ehtaa koneen tekemää kuona-ainesta. Taannoin Roxetten ”mama told me”- tason lyriikat herättivät naurunpyrskähdyksiä, mutta pistävät melodiat pelastivat yhtyeen mukavaksi radiopopiksi. Tässä kappaleessa ei valitettavasti ole melodiallisia koukkuja, ja suureelliset äänimatot ”para-para-paradise” – kertosäkeen kohdalla saavat allekirjoittaneen hakemaan lääkkeeksi jotain särmikästä ja persoonallista, jolla huuhdella korvat levyraadin jälkeen. Mitäs sitä löytyisi… jaha, Frank Zappa. Saa kelvata. Aah.”

Ja Levyraadin numero neljän raadin vähiten viimeinen eli vimpperöinen kappale eli voittaja oli tällä viikolla tämä rallatus:

Tom Waits – Bad as Me – 5.76

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=B6Ta3H-ck6s

Niina Virtanen – 8
”Tässä meillä on mies, jolle on jaettu karismaa sellaisella kauhakuormaajalla, että vetäytyisin kananlihalle hepun äänestä vaikka hän vain hyräilisi mainosjingleja vanhoista Walkmaneista. Bad as me:n räkäiset torvet, rouhea huuliharppu ja aina sopivalla tavalla skitsofreniapotilaalta kuulostava Tom tuudittavat synkkenevään syksyyn vallan mainiosti. Ei erityisen romanttinen suomalainen jäärä ihastuu tämän tyyppisestä kierosta ja karusta rakkauslaulusta, tässä on noin biljoonakertaisesti enemmän aitoa tunnetta ja rakastumista kuin edellisessä pilipalipopituksessa.”

Arttu Tolonen – 8
”Takuuvarmaa ja 100% turvallista Tom Waitsiä… Koukku ja koskettavuus puuttuvat.”

Jussi Mäntysaari – 5
”Olisi mahtavaa jos biisin nimi olisi Bad Ass Me. Moukkana en ole koskaan tajunnut Tom Waitsin hienoutta, mutta ihan kivaa kilkutteluahan tämä on, viehko rytmi.”

Tommi Forsström – 2
”Todella ärsyttävä ”Tom Waits yrittää olla niin Tom Waits kuin Tom Waits vain voi” -tyyppinen rykäisy. Olen ehkä nössö, mutta pidän Waitsista huomattavasti enemmän seesteisenä ja nämä väkinäiset äkkivääristelyt ovat minulle musiikillinen vastine ruusukaaleille. Menevät kyllä hyvässä padassa, mutta mielummin noukin pois. Levyn herkistelymatskua odotellessa.”

Loppuun vielä statseja eli tilastotiedettä tämän viikon Levyraadista.  Osallistujia 29 kappaletta, joista naisia ennätykselliset kolme kappaletta! Jukka tykkää teistä! (Ja miehistä ja pojistakin kyllä). Koko raadin kaikkien biisien keskiarvo oli 4.24.

Ensi kerralla eli jo huomenna uudet biisit ja uudet kuviot. Heippa!

Levyraati keskittyy tällä kertaa popmusiikin supertähtiin. Ensimmäisenä on vuorossa Rihanna, jonka marraskuussa ilmestyvän kuudennen albumin avaussinglen on tuottanut brittiläisen tanssipopin lahjakkuus, 27-vuotias mahlanjuoksuttaja Calvin Harris.

Video ei ole enää saatavilla

Tom Waits – Bad as Me

Bad as Me on Tom Waitsin seitsemästoista studioalbumi, ensimmäinen sitten vuoden 2004 Real Gonen. Albumin ovat tuottaneet Waits itse ja hänen puolisonsa Kathleen Brennan.

Video ei ole enää saatavilla

Lou Reed & Metallica – The View

Tuskin mitään levyä on tänä vuonna, tuskin edes 2000-luvulla, odotettu yhtä pelonsekaisin tuntein kuin Metallican ja Velvet Underground -jäärä Lou Reedin yhteisalbumia. Marraskuussa ilmestyvä Lulu perustuu saksalaisen näytelmäkirjailijan Frank Wedekindin tekstiin.

Video ei ole enää saatavilla

Kele feat. Lucy Taylor – What Did I Do

Bloc Partystä hiljalleen irtautuva Kele Okereke on hankkiutunut eroon sukunimestään. Lokakuun 31. päivänä ilmestyvän The Hunter -ep:n ensilohkaisulla hän on luopunut myös lauluvastuusta; What Did I Do -kappaleen hoilottaa kuorolaulajana ansioitunut 18-vuotias Lucy Taylor.

Video ei ole enää saatavilla

Coldplay – Paradise

Coldplayn viides albumi Mylo Xyloto ilmestyy 24. lokakuuta ja saattaa myydä jokusen kappaleen. Levyn kakkossinglen ovat tuottaneet Markus Dravs, Dan Green ja Rik Simpson.

Video ei ole enää saatavilla

www.mariaguzenina.net

Mikä on soittolistasi nimi?

”Valaistuminen on vain soittolistan päässä.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Paitsi että ihminen tarvitsee toista ihmistä, ihminen tarvitsee myös mieltä ravitsevia biisejä.”

Keille ihmisille suosittelet soittolistaasi ja miksi?

”Kaikille, koska musiikki on upea seikkailu.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Johanna Kurkelan Kaunis mieli. Sen on kirjoittanut toinen upea nainen, Laura Sippola. Biisi on yksinkertaisuudessaan nerokas sanomaltaan.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen musiikkia enimmäkseen autossa, mutta myös juostessa sekä kiireettöminä sunnuntaiaamuina kotona.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Kate Bush – kuulin hänen musiikkiaan ensimmäisen kerran noin 14-vuotiaana. En ollut kuullut koskaan aiemmin mitään vastaavaa, enkä ole kuullut vieläkään. Minuun tekee vaikutuksen hänen musiikkinsa sielukkuus. Tosin tälle soittolistalle valitsin häneltä Marvin Gaye -coverin.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Johanna Kurkelan. Kuulin hänen biisinsä radiosta, ja menin siltä istumalta ostamaan cd:n.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Kyllä, myönnän ostavani silloin tällöin cd-levyjä. Käytän myös niiden kansia jään skrabaamiseen auton ikkunoista. Cd-levyt ovat siis monikäyttöisiä.”

Spotify vai iTunes?

”Spotify.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Viimeksi kävin katsomassa Mikan keikan Circuksessa Helsingissä. Ystäväni oli kiertueella mukana taustalaulajana. Yleisö koostui ihanan innokkaista varhaisteineistä, ja oma innostukseni oli vähintään samalla tasolla, minkä ilmaisin pomppimalla pogo-tyyliin.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Jumala, koska Lemmylläkin on pomonsa.”

Maria Guzeninan soittolista

1. Coldplay – Viva La Vida
2. Kate Bush – Sexual Healing
3. Moloko – The Time Is Now
4. Phoenix – If I Ever Feel Better
5. Stereophonics – Handbags and Gladrags
6. Feeder – Just the Way I’m Feeling
7. Coldplay – Fix You
8. U2 – Moment of Surrender
9. Johanna Kurkela – Kaunis mieli
10. Tom Waits – Tom Traubert’s Blues

Kuuntele Maria Guzeninan soittolista.