”The Guardianin arvion mukaan Rihanna olisi voinut lausua Harrisin biitin päälle varapääministeri Nick Cleggin konferenssipuhetta samalta viikolta ja We Found Lovesta olisi silti tullut hitti.”

EDM:n kultavuonna 2011 oli ilmiselvää, että Rihanna tekee massiivisen EDM-hitin. Mutta kuka olisi arvannut, että tuosta kappaleesta tulisi myös yksi Rihannan uran parhaista kappaleista.

”We found love in a hopeless place”

Rihanna oli tehnyt dance- ja house-vetoisia kappaleita ennenkin: Don’t Stop the Music (2008) flirttaili elektronisen tanssimusiikin kanssa ja Only Girl in the World (2010) oli gratinoitu paksulla EDM-kuorrutuksella. Tätä seuraava vuosi oli EDM-musiikin kaupallinen piikki, ja oli selvää, että myös Rihannan pitää tehdä jotain isoa genren sisällä. Ja se, mitä piti tehdä, oli skottituottaja Calvin Harrisin säveltämä We Found Love.

We Found Love on yksinkertaisuuden ja tiivistämisen sinfoniaa, aivan konkreettisesti. Seitsemän sanan mittainen kertosäe-mantra toistuu kolmen ja puolen minuutin kappaleen aikana 16 kertaa. Muutenkaan sanoja ei tuhlailla: laulun kahdessa ensisäkeistössä on yhteensä kahdeksan lausetta:

”Yellow diamonds in the light
I was standing side by side
As your shadow crosses mine
What it takes to come alive”

”Shine a light through an open door
Love and life I will divide
Turn away ’cause I need you more
Feel the heartbeat in my mind”

Jos We Found Loven sanoissa ei ollutkaan suuresti pureskeltavaa – tai edes tolkkua – se ei haitannut. The Guardianin arvion mukaan Rihanna olisi voinut lausua Harrisin biitin päälle pääministeri Nick Cleggin konferenssipuhetta samalta viikolta ja kappaleesta olisi silti tullut hitti.

We Found Lovesta tuli Rihannan yhdestoista listaykkönen Yhdysvalloissa, jossa se pysyi listaykkösenä kymmenen viikkoa. Siitä tuli myös Calvin Harrisin toistaiseksi ainoa Billboardin Hot 100 -singlelistan ykkönen. Se myös sinetöi Harrisin aseman EDM:n jättinimenä vuosiksi.

We Found Love on puhdasta euforiaa popkappaleen muodossa. Sen alkukantaista, suorastaan lapsellista vetovoimaa on aivan turha yrittää pukea sanoiksi. Yksi aivan naurettava urkuriffi, neljä sointua, 128 biittiä minuutissa. Mutta jos serotoniiniarvot kehossani mitattaisiin We Found Loven kuuntelun jälkeen, mittari menisi rikki.

Tämän päivän biisileirikulttuurin keskellä on miltei uskomatonta, että We Found Loven säveltäjäksi on merkitty vain Calvin Harris. Esimerkkinä: ainuttakaan Harrisin uusimman Funk Wav Bounces Vol. 1 -levyn (2017) singleä ei ole tehty alle neljän kirjoittajan voimin.

Vaikka epäonnistuneen Motion-albumin (2014) jälkeen Harris pääsikin jaloilleen luopumalla EDM-soundista, voidaan sanoa, ettei Harris ole tehnyt urallaan toista We Found Loven veroista kappaletta. Eikä luultavasti teekään, sillä tällainen täydellisyys osuu harvoin useampaa kertaa saman biisintekijän kohdalle.

Rihanna ei puolestaan ole tehnyt toista We Found Loven tasoista EDM-kappaletta: tyyliä kokeiltiin melko onnistuneesti Talk That Talk -albumin (2011) Where Have You Been -kappaleella ja vähemmän onnistuneesti Unapologetic-levyn (2012) Right Now -singlellä. Vuoden 2016 Anti-albumilla Rihanna jätti EDM:n vakavamman r&b:n tieltä, ja niin tuntuu tehneen muukin maailma hänen perässään.

Mutta aina kun We Found Love soi, on taas vuosi 2012 ja tekee mieli hyppiä ilmaan.

Video ei ole enää saatavilla

Post Malonen albumi Beerbongs & Bentleys on tämän jutun ilmestyessä kolmatta viikkoa Suomen albumilistan ykkösenä.

Samaan aikaan, kun rapista on tullut vuosikymmenen populaarimusiikkia, on räpin ja laulun raja hämärtynyt. Ja kuten vuoden 2018 keväällä olemme oppineet; tästäkin kehityksestä on omalta osaltaan syyttäminen Kanye Westiä.

2010-luvulla hiphop ja pop ovat tulleet lähemmäksi toisiaan. Räppärit ovat opetelleet laulamaan – autotunella tai ilman – ja popparit räppäämään. Kuluneen vuosikymmenen aikana rapista on tullut yhä enemmän populaarimusiikkia, samalla kun entistä avoimemmin tunteitaan käsittelevät artistit ovat nousseet genren valtavirtaan.

Räpin ja laulun rajan hämärtymisessä on kyse hiphopin valtavirtaistumisesta. Avain menestyksekkääseen hittibiisiin on siinä, että kappaleessa on jotain jo ennalta tuttua. Niinpä kun rapista on tullut kiinteä osa populaarimusiikin valtavirtaa, on myös sen historiasta tullut osa popin kaanonia. Samalla tavalla kuin alkuaikojen hiphop itsessään rakensi pohjansa disco- ja funk-biiseistä lainattujen samplejen varaan, on räpin flow’n hyödyntämisestä tullut yksi työkalu poplaulajien arsenaalissa. Tehokeino muiden joukossa.

#1 Frank Ocean – Thinkin’ About You (2012)

Vuonna 2012 kehutun ja kohutun Channel ORANGE -debyyttikokopitkänsä myötä Frank Ocean nousi lähes tulkoon Messiaan asemaan hiphopin ja modernin r&b:n saralla. Ocean kaatoi aitoja niin laulun ja räpin välisellä rajalla kuin myös hiphop-kulttuurissa piilleen/piilevän homofobian nostamisessa esiin. Jatkoa Orangelle saatiin odottaa aina vuoteen 2016, kun vaikean levy-yhtiötilanteen kanssa paininut Ocean pudotti kriitikoiden leuat rakastetulla Blond/Blonde-albumilla.

”A tornado flew around my room before you came
Excuse the mess it made, it usually doesn’t rain
In Southern California much, like Arizona
My eyes don’t shed tears, but boy, they pour when
I’m thinking ’bout you”

Video ei ole enää saatavilla

#2 Lorde – Royals (2013)

Uusiseelantilaispopparin debyyttisinkku saapui pop-yleisön tajuntaan odottamatta takavasemmalta. Alun perin jo vuonna 2012 julkaistulla The Love Club -EP:llä esitellyllä kappaleella Lorde yhdistää laulutyyliinsä räpin elementtejä painottaen, että popkulttuurissa esillä oleva glamour-elämäntyyli ei ole tavoittelun kohde. Prechoruksen flow alleviivaa lyriikoissa tapahtuvaa rap-kliseiden purkamista.

“But every song’s like gold teeth, Grey Goose, trippin’ in the bathroom
Bloodstains, ball gowns, trashin’ the hotel room
We don’t care; we’re driving Cadillacs in our dreams
But everybody’s like Cristal, Maybach, diamonds on your timepiece
Jet planes, islands, tigers on a gold leash
We don’t care; we aren’t caught up in your love affair”

Video ei ole enää saatavilla

#3 Ed Sheeran – Don’t (2014)

Ed Sheeran ei ole koskaan ujostellut näyttää rakkauttaan räppiä kohtaan. Sheeran esitteli Eminemistä inspiroitunutta flow’taan jo omakustanne-EP:illään (esim. You Need Me, I Don’t Need You), mutta kansainvälisen huomion kohteeksi Sheeran nousi vuoden 2014 Don’t-hitillään. Taidekuraattorin ja jalokivisuunnittelijan poika ei ole taustaltaan se katu-uskottavin valinta räppäriksi, mutta Don’t esitteli Sheeranin sukupolvensa määrittelevänä singer-songwriterina. Benny Blancon ja Rick Rubinin tuottamassa biisissä sekä laulu että tuotanto lainaavat keinoja hiphopin puolelta.

“But me and her, we make money the same way
Four cities, two planes, the same day
And those shows have never been what it’s about
But maybe we’ll go together and just figure it out
I’d rather put on a film with you and sit on a couch
But we should get on a plane or we’ll be missing it now”

Video ei ole enää saatavilla

Don’t lainaa kertosäkeensä koukun Lucy Pearlin vuoden 2000 Don’t Mess With My Manista.

Video ei ole enää saatavilla

#4 The Weeknd – The Hills (2015)

Toronton r&b-lupaus herätti uransa alkuvaiheessa laajaa kiinnostusta mystisellä EP-trilogiallaan sekä Kiss Land -debyyttialbumillaan, mutta The Hills oli viimeistään se kappale, joka räjäytti pankin ja aukaisi ovet muun muassa Daft Punk -yhteistyölle. Abel Tesfaye toimii kertojana toisen miehen näkökulmassa viitaten muun muassa omaan huumeiden käyttöönsä. The Weekndin ilmaisussa räpin ja laulun raja on sanallakin sanoen häilyvä: muotokieli on poppia, mutta sanavalinnat ovat kaukana kevyistä.

“Always tryna send me off to rehab
Drugs started feelin’ like it’s decaf
I’m just tryna live life for the moment
And all these motherfuckers want a relapse”

Video ei ole enää saatavilla

#5 Post Malone – White Iverson (2015)

Debyyttisingle White Iverson nosti 20-vuotiaan Austin Postin tuntemattomasta Soundcloud-artistista kuuluisuuteen raketin lailla (4 miljoonaa streamia kolmessa kuukaudessa). Rap-nimigeneraattorin ehdotuksen perusteella artistinimensä valinnut Post Malone sai osakseen syytöksiä kulttuurillisesta omimisesta.

Malonen kannalta White Iversonin saaman kritiikin torjumisen teki vaikeaksi se, että koripalloilija Allen Iversonin (jota hiuksensa letittänyt Post omasta mielestään muistutti) mukaan nimetty kappale oli artistin ensimmäinen kokeilu räpin saralla. Koripalloviittauksilla kuorrutettu kappale on kuitenkin malliesimerkki 2010-luvun popmusiikin tavasta sekoittaa räppiä ja laulua keskenään. Melodinen räppäys ei taatusti ole aitopäiden mieleen.

“White Iverson
When I started ballin’ I was young
You gon’ think about me when I’m gone
I need that money like the ring I never won, I won”

Video ei ole enää saatavilla

Guitar Hero -pelin innoittamana musiikista innostunut Austin Post on sittemmin esitellyt kahdella albumillaan (Stoney, 2016, ja Beerbongs & Bentleys, 2018) musiikillista monipuolisuuttaan ja pyrkinyt ottamaan etäisyyttä räppäriyteen. Malone on tietoisesti halunnut esiintyä rockin edustajana hiphopin kentällä vaihtaen koripallotermit Bon Scottin ja Jim Morrisonin kaltaisten nimien droppailuun sekä korostanut musiikkinsa genrerajattomuutta.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Drake – Hotline Bling (2015)

Drake oli kokeillut siipiään laulajana jo vuoden 2013 Hold On, We’re Going Homella, mutta kaksi vuotta myöhemmin seuranneella Hotline Blingillä Champagne Papi pisti räpin ja laulun blenderiin.

Dancehallia ja trapia sekoitelleen biisin video ruokki Draken suosiota entisestään, kun Audrey Grahamin vähintäänkin omalaatuiset ja rehellisesti sanoen hämmentävät tanssiliikkeet tekivät jo valmiiksi laajalti tunnetusta artistista meemiainesta. Tarkoituksellista tai ei, Draken tanssiliikkeet jättivät varjoonsa Hotline Blingin naiskuvan, jota voi syystäkin pitää ongelmallisena ja kaksinaismoralistisena.

Hotline Blingin tarina kertoo Draken entisestä tyttöystävästä, jolla oli aiemmin tapana soittaa Drakelle”silloin, kun hän kaipaa tämän rakkautta”. Drake esittää entisen heilansa negatiivisessa valossa ja paheksuu tämän elämäntyyliä ja kaveripiiriä suhteen päätyttyä, vaikka Drake esittääkin musiikissaan juhlimisen ja irtosuhteet normaalina osana”miesten elämäntyyliä”.

“Cause ever since I left the city, you
Started wearing less and goin’ out more
Glasses of champagne out on the dance floor
Hangin’ with some girls I’ve never seen before”

Video ei ole enää saatavilla

Chris Dart tiivistää Draken musiikin dilemman Huffington Postissa ja The Establishment -verkkomediassa julkaistussa kirjoituksessaan:

”’Hotline Bling’ is the the most recent example of this, and also the clearest. In it, the subject of Drake’s affections used to stay at home and wait for an appropriate time to call Drake. (Usually late at night, when she ‘needed his love.’) Now she’s out, going to clubs, dressing up all sexy, ‘touching road’ and collecting stamps in her passport, all the while hanging out with a bunch of girls who aren’t Drake-approved. – –Essentially, Drake doesn’t want the women in his life acting like Drake. It’s a huge double standard.”

#7 Rihanna – Work feat. Drake (2016)

Rihannan parin vuoden takainen klubihitti herättää epäilyksiä ovatko popparin mielessä työt vai jokin muu. Biisin hittifaktoria lisää myös kertosäe, jonka lähes sössöttämiseksi muuttuva hokema on tarpeeksi yksinkertainen jopa lapsen suuhun. Liimamaisen tarttuvalla biisillä vierailee myös Ririn tuonaikainen siippa Drake, joka hoitaa sen”perinteisemmän lauluosaston”, vahvalla autotunella tietenkin.

“Join me I deserved it
No time to have you lurking
If I got right then you might like it
You know I dealt with you the nicest
Nobody touch me, in the righteous
Nobody text me in a crisis”

Video ei ole enää saatavilla

#8 Taylor Swift – Look what you made me do (2017)

Country popilla itsensä tunnetuksi tehneen Taylor Swiftin Reputation-albumia (2017) edelsivät oikeaksi osoittautuneet epäilykset popparin valmistelemasta rap-albumista. Swift oli osoittanut ymmärrystään hiphopin saralla 1989-albuminsa Bad Blood -remixillä, johon tämä rekrytoi mukaan kenet muunkaan kuin nykyhiphopin terävimpänä kynänä tunnetun Kendrick Lamarin. Reputationilla Swift iski suuremman vaihteen silmään ampuen kovilla niin ystävästä viholliseksi muuttunutta pop-kollegaa Katy Perryä kuin kohuja metsästäviä median edustajia kohtaan.

”I’m sorry, the old Taylor can’t come to the phone right now.
Why? Oh, ‘cause she’s dead!”

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Esihistoriaa ja mainittavia esimerkkejä

T-Pain – Buy U a Drank (2007)

Autotuneräpin ja melodisen räpin juuret johtavat vahvasti T-Painin autotunen nimeen vannovan r&b:n suuntaan. Vaikka T-Pain kutsui itseään jo debyyttilevynsä (Rappa Ternt Senga, 2005) otsikossa laulajaksi muuttuneeksi räppäriksi, on mahdotonta väittää etteikö lähes raivostuttavalta kuulostavan artistin viehtymys teknologian mahdollisuuksiin olisi inspiroinut hiphopin tulevaisuutta.

Video ei ole enää saatavilla

Kanye West – Heartless (2008)

Muiden muassa Kanye West, Lil’ Wayne ja jopa gangsta rapin kummisetä Snoop Dogg seurasivat T-Painin aloittamaa autotunerap-trendiä. Autotune ja Roland 808 -rumpukone yhdistettynä äidin traagiseen kuolemaan ja pitkäaikaisen parisuhteen päättymiseen synnyttivät Westin käsissä 808s & Heartbreak -albumin, joka toimi omalta osaltaan vedenjakajana ”vanhan” ja uuden Kanyen välillä. Värikkäistä lausunnoistaan tunnettu itsediagnosoitu nero kommentoi levyä: ”Jos välittäisin paskaakaan, en käyttäisi Auto-Tune. Käytän Auto-Tunea, koska en välitä paskaakaan. Pidän siitä miltä se soundaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kasmir – Vadelmavene (2014)

Osataan sitä Suomessakin. Kasmirin läpimurtokesähitin säkeistöt ovat kuin levy-yhtiön A&R:n suunnittelema kaava siitä, kuinka urbaani uusi popartisti saadaan herättämään kiinnostusta räpin hallinnoimalla popkentällä. Säkeistöt ovatkin syntyneet kenenkäs muunkaan kuin Johanna-A&R Mikko ”Pyhimys” Kuoppalan kynästä.

Video ei ole enää saatavilla

”No badda text me in a crisis”

Work on suurin hitti terapiasta sitten Tears for Fearsin primal scream -terapiaa käsittelevän, vuonna 1985 julkaistun megahitin Shoutin. Se on kuin puolen vuoden pariterapiaprosessi tiivistettynä muutamaan säkeeseen. Toiseen mennessä olemme jo pisteessä, jossa kertojakin myöntää käytöksessään olevan parantamisen varaa, mutta ongelman painopiste on toisessa osapuolessa.

Olen pitkään elätellyt teoriaa, jossa romanttisten komedioiden kaikki hahmot ovat oikeasti miehiä, paitsi toista pääosaa näyttelevän naispuolinen paras kaveri. Se hahmo on yleensä oikeasti nainen.

Muut ilmentävät miehisyyden eri puolia, ideaalista siihen, mikä tilanne oikeasti on. Se sopisi Hollywoodin luonteeseen, koska siellä on aina helpompi saada rahoitus tarinoille miehistä. Vastoin yhteiskunnallisia stereotyyppejä, ehkä miehet ovat niitä ailahtelevaisia draamakuninkaita, jotka haluavat aina jotain enemmän?

Kaarina Hazardin ja Leea Klemolan käsikirjoittama tv-sarja Myrskyn jälkeen lähti pitkälti samasta ajatuksesta ja onnistui luomaan aika järkeenkäyvän skenaarion, koska siinä ei loppujen lopuksi liioiteltu kovin paljoa.

Emme ole se stoalaisen rationaalisuuden linnake, joksi itseämme kollektiivisesti luulemme. Miehinen hysteria on jatkuvasti kasvava kulttuurinen voima, varsinkin räpin saralla.

Work on laulu miehelle, joka potee kriisiä toisensa perään ja pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä. Drake on täydellinen aisapari emoiluun. Kukapa meistä ei haluaisi Draken kanssa pariterapiaan? Sillä olisi vähintäänkin sairaan kova viihdearvo eikä homma menisi niin överiksi kuin vastaavaa vaikka Yung Leanin tai Lil Peepin kanssa yrittäessä.

Draken räpissä mennään välillä metsään tavoilla, joista on varmasti saatu aikaan huutomatsi terapeutin toimistossa. Miksi se, että valitsee parinsa, vaikka tällä olisi kaksoissisko, on muka romanttinen kohteliaisuus? Räppi sisältää myös viitteen siihen, miten kaikki tunteet on tullut vuodatettua, englanniksi spill-verbi… ehkä läikyttäminen on tarkempi ilmaisu? Siinä toinen osapuoli voi saada päälleen ämpärin hysteriavitaminoitua ja hiilihapotettua emootiovettä. Hyvää iholle?

Mutta älä ala tekstailemaan, kun sulla on kriisi päällä.

Video ei ole enää saatavilla

Rihanna, big in Nääksyä.

Rihanna toistaa Umbrellan aikana ”ellan” 24 kertaa ja sitä seuraavan nasaalin ”een” yhteensä 45 kertaa. Tiedän, koska laskin ne. Umbrellan koukku löytyy epäilemättä tästä kombosta, mutta se ei ehkä ole pääsyy sen menestykseen.

”When the sun shines, we’ll shine together
Told you I’ll be here forever
Said I’ll always be a friend
Took an oath I’ma stick it out till the end
Now that it’s raining more than ever
Know that we’ll still have each other
You can stand under my umbrella
Ella ella eh eh eh”

Umbrella on kunnon vanhanaikainen mahtiballadi. Juuri sellainen jonka Diana Ross olisi laulanut 1970-luvulla. Tai Roxette 80-luvulla. Miettikääpä nyt; hiljainen dramaattinen pianointro, räjähtävä kertosäe, Marie Fredriksson antamassa kaikkensa: ”Now that it’s raining more than ever”…

Umbrella on niitä kappaleita, jotka voivat tehdä tähtiä melkein kenestä tahansa, mutta Rihannapa oli jo valmiiksi sellainen. Ainakin keskisuuri. Kolmannen levynsä ensimmäisellä sinkulla Riri muuttuu kuitenkin kuin taikaiskusta yhdestä tavallisesta r&b-laulajattaresta Britney Spearsin tai Beyoncén vertaiseksi ilmiöksi.

Umbrella on rakennettu huolellisesti niin, että Rihannan jo olemassa oleva urbaani ydinkohderyhmä ja r&b-radiot eivät pelästyisi. Jay Z:n päälleliimattu räppäys harhauttaa kuulijaa juuri sopivasti, jottei Umbrella tuntuisi liian lässyltä.

Umbrellalla Rihanna onnistuikin sekä pitämään vanhat faninsa että voittamaan miljoonia uusia ympäri maailmaa. Kappaletta hoilattiin niin Nääksyän kirkonkylän yläasteen discossa kuin Jamaikan twerkkaus-illoissa.

Sanoituksella on asian kanssa paljon tekemistä. Juuri näin kirjoitetaan hyvä pop-lyriikka. Otetaan joku yleisinhimillinen viesti (”en jätä sinua pulaan”) ja kerrotaan se hieman uudella, nokkelalla, tavalla, kuitenkin niin selkeästi, että metaforan tajuaa hieman hitaampikin, tai vaikkapa lapsi. Auttaa myös, jos kappaleen voi laulaa sekä pubissa että rippileirillä.

Umbrellan universaalista viehätyksestä kertoo lukuisat erityyliset cover-versiot. Ainakin Taylor Swift, All Time Low, McFly, OneRepublic ja The Baseballs ovat esittäneet omat tulkintansa kappaleesta.

The-Dreamin, Tricky Stewartin ja Thaddis Harrelin kirjoittama Umbrella kiersi ympäri levy-yhtiöitä tovin ennen kuin sen hittipotentiaali tajuttiin. Loppujen lopuksi kappaleesta käytiin kiivasta huutokauppaa eri levy-yhtiöiden välillä. Kappale oli sävelletty ihan alun perin Britney Spearsin tummanpuhuvalle Blackoutille, mutta ilmeisesti Spearsin levy-yhtiö päätti, ettei se ole riittävän hyvä, ja Britney-parka ei saanut Umbrella-demoa koskaan kuuleviin korviinsa.

Umbrella oli päätyä parin mutkan kautta myös Mary J. Bligen tekeillä olevalle albumille, mutta siinä vaiheessa tuottaja-moguli L.A. Reid, eli Rihannan levy-yhtiön pomo, astui peliin ja käytti kaiken vaikutusvaltansa varmistaakseen Umbrellan sisällyttämisen Rihannan jo melkein purkissa olleelle Good Girl Gone Bad -albumille. Kappaleesta tuli levyn avausraita ja sen lanseeraava tuikitärkeä ensimmäinen single.

Rihannan esittämänä Umbrellasta tuli massiivinen hitti. Se nousi ykköseksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja ympäri maailmaa ja on myynyt maailmanlaajuisesti noin seitsemän miljoonaa kappaletta.

Umbrellalla on myös potentiaalia muuttua ikivihreäksi. Luultavasti vuonna 2042 jossain Suomenkin tuhansista karaokebaareista joku keski-ikäinen nainen laulaa kaihoisasti ”Now it’s raining more than ever”, kyyneleen tipahtaessa silmäkulmasta, ja muistelee sitä nuoruutensa sateetonta kesää vuonna 2007.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Rihannalta äänestettiin myös kappaleita Diamonds ja Only Girl in the World.

Rihanna. Yrittää näyttää viattomalta. Epäonnistuu.

Noin kuukausi sitten YouTubessa tapahtui hiljainen vallankaappaus: Rihanna ohitti Justin Bieberin videopalvelun katsotuimpana artistina. Levyttävä artisti Robyn Rihanna Fenty on monella mittarilla katsottuna yksi tämän hetken suosituimmista muusikoista maailmassa.

Levyjä 25-vuotias barbadoslainen on myynyt maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa ja Forbes-lehti on nimennyt hänet sosiaalisen median kuningattareksi. Rihanna on kuusinkertainen Grammy-voittaja ja hänellä on kaksitoista Billboard Hot 100 -listan ykkössijaa.

Lisäksi Rihanna on kuuma. Erittäin kuuma. Hänen ennätyssuositut videonsa eivät vihjaile hienovaraisesti, vaan ammentavat seksiä isolla avokämmenellä. Myös Rihannan esiintymisasut ja kiertueiden lavashow’t antavat ymmärtää artistin arvostavan terveen aktiivista ja kenties kokeilunhaluistakin seksielämää.

Ulkopuoliselle ihailijalle Rihannan laulujen lyriikat tarjoavat yhden ikkunan kurkistaa artistin mieltymyksiin. Satunnaisten sanoitusten perusteella Rihannasta kuoriutuu melkoinen syöjätär, joka kuitenkin haluaa alistua miehelleen ja nauttii kovista otteista. Rihannaa mukaillen; on niin helppoo olla tuhma.

#1 Rude Boy

Video ei ole enää saatavilla

”Come here, rude boy, boy; can you get it up?
Come here rude boy, boy; is you big enough?
Take it, take it baby, baby
Take it, take it; love me, love me

Tonight I’ma let you be the captain
Tonight I’ma let you do your thing, yeah
Tonight I’ma let you be a rider
Giddy-up, giddy-up, giddy-up babe”

Kappaleessa Rude Boy vuodelta 2009 Rihanna menee heti asiaan: häntä huolestuttaa kumppaninsa mieskunto – ja koko, mikä on ymmärrettävää, sillä ratsaille on noustava. Laulaja osoittautuu heppatytöksi, joka tarvittaessa osaa antaa ohjat myös kumppanilleen.

#2 S&M

Video ei ole enää saatavilla

”Feels so good being bad
There’s no way I’m turning back
Now the pain is my pleasure
Cause nothing could measure

Sticks and stones may break my bones
But chains and whips excite me”

Jo kappaleen S&M (2010) nimi kertoo laulajan mieltymyksestä hieman rajumpaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sanoituksen osoittama viehtymys kipuun tuntuu tosin hieman arveluttavalta, kun muistaa Rihannan entisen poikaystävän artisti Chris Brownin pahoinpidelleen hänet vuotta aiemmin. Pariskunta vahvisti palanneensa yhteen vuoden 2013 alussa, mutta tiet ovat sittemmin taas eronneet.

#3 Don’t Stop the Music

Video ei ole enää saatavilla

”Do you know what you started? I just came here to party
But now we’re rockin’ on the dance floor, actin’ naughty
Your hands around my waist, just let the music play
We’re hand in hand, chest to chest and now we’re face to face

Baby, are you ready ’cause it’s getting close?
Don’t you feel the passion, ready to explode?
What goes on between us, no one has to know
This is a private show, oh”

Don’t Stop the Music vuodelta 2007 esittelee vielä melko kiltin Rihannan: Tanssilattialla flirttaillaan kovasti, mutta suurempaan ekshibitionismiin ei yllytä, onhan kyse yksityisasiasta.

#4 Shut up and Drive

Video ei ole enää saatavilla

”Got you where you wanna go if you know what I mean
Got a ride that smoother than a limosine
Can you handle the curves? Can you run all the lights?
If you can baby boy then we can go all night

So if you feel me let me know, know, know
Come on now what you waiting for, for, for
My engine’s ready to explode, explode, explode
So start me up and watch me go, go, go, go”

Kappaleessa Shut up and Drive (2007) Rihanna rinnastaa itsensä hieman hämmentävästi ajoneuvoon ja lupaa tarjota ajajalleen hyvät kyydit. Moottori saattaa kaiken keskellä ylikuumeta, mutta se ei menoa haittaa. Honk honk!

#5 Only Girl (In the World)

Video ei ole enää saatavilla

”I want you to love me, like I’m a hot ride
Be thinkin’ of me, doin’ what you like
So boy forget about the world cause it’s gon’ be me and you tonight
I’m gonna make your bed for ya, then imma make you swallow your pride

Want you to take it like a thief in the night
Hold me like a pillow, make me feel right
Baby I’ll tell you all my secrets that I’m keepin’, you can come inside
And when you enter, you ain’t leavin’, be my prisoner for the night, oh”

Only Girl (in the World) vuodelta 2010 osoittaa jälleen kerran laulajan kaksisuuntaisen suhtautumisen seksiin: Rihanna ottaa, Rihanna antaa. “Pitele minua kuin tyynyä”, hän pyytää.

Bonus!

Video ei ole enää saatavilla

”It’s alright, I’m not dangerous
When you’re mine I’ll be generous”
(Chris Brown – White China, 2013)

Rihanna esiintyy Helsingissä Hartwall Areenalla sunnuntaina 28. heinäkuuta. Konsertti on osa maaliskuussa käynnistynyttä Diamonds World Tour -kiertuetta.

Kuka saapuu paikalle, millä kulkuvälineellä ja miksi?

Pink

Nimi ja ikä: Alecia Beth Moore, 33 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vaaleanpunaisella vintage-Cadillacilla.

Miksi? Pink on ollut tyyleissään välillä hyvinkin rock, välillä jopa rockabilly. Autostereoissa soi luonnollisesti Pink Cadillac.

Vaaleanpunaista sen olla pitää, tietää Pink.

Adele

Nimi ja ikä: Adele Laurie Blue Adkins, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Tyylikkäällä, museorekisterissä olevalla Jaguarilla.

Miksi? Adelen suosio on kahden julkaistun levyn jälkeen huipussaan, hän on maailman suosituimpia naisartisteja. Tästä huolimatta hänet on bongattu tekemässä ruokaostoksia Brittein saarten S-marketissa eli Tescossa. Museo-Jaguar on arvokas, mutta ei liian prameileva laulajattaren imagoon.

Adele luottaa brittiklassikkoon.

Feist

Nimi ja ikä: Leslie Feist, 37 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: 1970-luvun Volkswagen Kleinbus -pikkubussilla.

Miksi? Feist on indiemaailman tunnetuimpia nimiä. Kleinbus on musiikissaan autenttiseen äänimaisemaan panostavalle laulajalle sopivan maltillinen kulkuneuvo.

Feistille maistuu kimppakyyti.

Lykke Li

Nimi ja ikä: Li Lykke Timotej Zachrisson, 27 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Volvolla, jota ajaa autonkuljettaja.

Miksi? Lykke Li on ruotsalainen, joten hän saapuu Volvolla. Autonkuljettajaa tarvitaan, koska laulajatar on diivan maineessa. Saab olisi liian vaatimaton.

Volvo, taattua laatua Ruotsista.

Madonna

Nimi ja ikä: Madonna Louise Veronica Ciccone, 54 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Pramealla limusiinilla entouragensa ja joogaopettajiensa kanssa.

Miksi? Limusiinit eivät ole uutta Madonnalle. Hän pääsi niiden maailmaan jo Sacha Baron Cohenin Ali G -hahmon tähdittämällä Music-hittivideollaan.

Madonna – jalkatilan ystävä.

Taylor Swift

Nimi ja ikä: Taylor Alison Swift, 23 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Ford F-150 -pickupilla.

Miksi? Koska amerikkalaisen kantrilaulajan kuuluu saapua kokoontumisajoihin amerikkalaisella pickupilla.

Pick me up, vaatii Taylor Swift.

PJ Harvey

Nimi ja ikä: Polly Jean Harvey, 43 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vanhalla keikkabussilla.

Miksi? Keikkabussiin liittyy vahvasti tinkimätön tekemisen meininki, jota löytyy myös Harveyn urasta.

Työn sankarille sopii keikkabussi.

Rihanna

Nimi ja ikä: Robyn Rihanna Fenty, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Chris Brownin lahjoittamalla Lamborghinilla.

Miksi? Koska Rihanna sai oikeasti Chris Brownilta viime syksynä lahjaksi Lamborghinin. Kyllä sitä kelpaa saapua Nuorgamin torille esittelemään.

Lahjahevosvoimien suuhun ei saa katsoa.

Björk

Nimi ja ikä: Björk Guðmundsdóttir, 47 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Army of Me -musiikkivideosta tutulla jättiläisrekalla.

Miksi? Björkin jättiläisrekankäsittelytaidot vakuuttivat jo vuonna 1995 valmistuneella musiikkivideolla. Taidot ovat tuskin mihinkään kadonneet.

Ei väistetä! Ei väistetä!

Kokoontumisajojen osallistujista Pink konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla tiistaina 28. toukokuuta. Rihanna esiintyy samassa paikassa sunnuntaina 28. heinäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Joku roti olla pitää, Rihanna tietää.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta. Sarja päättyy viikon päästä.

Tyttöpop on kurinalaista, tiukkaa treeniä ja tinkimätöntä otetta vaativaa suorittaista. Kenties siksi ei ole ihme, että sadomasokistinen kuvasto on löytänyt tyttöpopin maailmasta luontevan paikkansa. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että balettikorot, sitomisleikit ja kumi ovat yhtä keskeinen osa tyttöpopin sielunmaisemaa kuin cheerleaderit ja diivaposeeraukset.

Rihanna, Christina Aguilera, Lady Gaga & Kerli

Kumi, nahka ja kuri

Lady Gaga on viljellyt sadomasokistista kuvastoa monilla eri biiseillä ja videoilla: kappaleessa Poker Face sanotaan, että hauskaa on vain jos se sattuu, Bad Romancen videolla fetissivetimet sulautuvat osaksi laajempaa, nykytaiteesta ja muodin maailmasta ammentavaa kokonaisuutta, ja Paparazzin videolla päästään jo sairaalatarvikkeiden ja vammaisuuden estetisöimiseen.

Tämä ei jäänyt huomaamatta. Rihanna lähti leikkiin mukaan ytimekkäästi nimetyllä kappaleella S&M.

Video ei ole enää saatavilla

Videon ydinmetafora koskee artistin suhdetta lehdistöön: toimittajilla on suukapulat, mutta samalla artisti liimataan kelmulla seinään. Rihanna on domina, mutta joutuu silti alistumaan nöyristelevän lehdistön joukkovoiman alla.

Liveversiossa kappaleesta on mukana Britney Spears. Esitys on vuoden 2011 Billboard Music Awardsista.

Video ei ole enää saatavilla

Christina Aguileran S&M-video on biisistä Not Myself Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

Samaan tapaan kuin Rihannakin, Aguilera ottaa vuorotellen dom- ja sub -roolin. Taustatanssijoiden ympäriöimänä hän hallitsee, mutta seuraavalla hetkellä hän onkin lattialla lähestymässä koiranruokakuppia. Bonuspisteitä video saa kullalla ja jalokivillä koristellusta glitterbondagesta.

PVC, nahka ja korkosaappaat ovat popvideopuvustuksessa niin peruskamaa, ettei niillä vielä erotu joukosta. Siihen tarvitaan balettikorkkarit. Ne ovat fetissijalkineita, joissa korko on nostettu niin ylös, että jalka on balettitanssijatyyliin varpaiden varassa.

Balettikorkkareita voi tarkastella Beyoncén videolla Green Light. Itse asiaan päästään ajassa 1:12.

Video ei ole enää saatavilla

Fetissiuskottavat korkkarit esiintyvät myös virolaisen purkkagoottiartisti Kerlin videolla Walking on Air.

Video ei ole enää saatavilla

Kerli on muutenkin videoillaan ja keikoillaan hankalien jalkineiden ystävä, eivätkä kengät paljoa tätä hankalammiksi pääse. Kenties siksi ne sopivatkin parhaiten kivisängyllä makailuun, kuten ajassa 2:03.

Yhteenveto

Mitä on sadomasokismi? Tähän asti käsiteltyjen videoiden perusteella se on ennen kaikkea fetissivetimiä ja estetiikkaa, joka näyttää niin upealta, että sitä sopii viljellä kaikkialla. Vallan ja seksin yhdistelemää voi vähän tapailla vielä koreografioissa ja esiintyjän asenteessa, ja paketti onkin valmis.

Lady Gagan Paparazzi-videolla seksiin liittyvät valtapelit liitetään artistin ja lehdistön suhteeseen, samalla tavalla kuin Rihannankin biisissä S&M. Tällä kertaa meininki on kuitenkin kipeämpää. Videolla ei lainata S&M:n pintaa, vaan mennään jonnekin syvemmälle. Kuten monilla muillakin Lady Gagan videoilla, artistia riepotellaan.

Video ei ole enää saatavilla

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyi maaliskuussa 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Rihanna 15.08.2011 On The Beach, Helsinki.

Washington D.C.:n rastafari-hardcorepioneerit iskevät jälleen! Viiden vuoden levytystauon jälkeen Bad Brains palaa alkuperäisellä kokoonpanollaan (H.R., Dr Know, Darryl Jenifer ja Earl Hudson) ja yhdeksännellä albumillaan, joka on bändin mukaan Bad Brainsia puhtaimmillaan. Bändin itsensä tuottama Into The Future sisältää remixin kappaleesta Peace Be Unto Thee, joka on omistettu bändin fanille, ystävälle ja Build A Nation -albumin tuottaneelle Adam Yauchille.

Video ei ole enää saatavilla

Björk – Bastards

Bastards on remix-albumi, jolla Björkin vuosi sitten julkaistun Biophilia-albumin kappaleet pääsevät muun muassa Omar Souleymanin, Hudson Mohawken, Death Gripsin, These New Puritansin ja Matthew Herbertin käsittelyyn. Levyllä on 13 kappeltta, ja Björk-originaaleista kahdesti remix-myllyn läpi on ajettu Crystalline, Sacrifice, Mutual Core ja Thunderbolt.

Video ei ole enää saatavilla

Ghostface Killah – Twelve Reasons to Die

Wu-Tang Clan -räppärin kymmenes studioalbumi Twelve Reasons to Die on konseptilevy: se perustuu samannimiseen DC Comics -sarjakuvaan, jossa seikkailee Black Mask. Levyn kappaleet on säveltänyt ja tuottanut retrosoulguru Adrian Younge, joka on verrytellyt lihaksiaan muun muassa levyttämällä Delfonicsin William Hartin kanssa ja säveltämällä musiikin blaxploitaatioparodiaan Black Dynamite.

Video ei ole enää saatavilla

Tim Hecker & Daniel Lopatin – Instrumental Tourist

Kaksi kokeellisen elektronisen musiikin suuruutta lyö Instrumental Touristilla viisaat päänsä yhteen: Hecker tunnetaan omalla nimellään tekemistä ambient- ja drone-albumeista, Lopatin puolestaan parhaiten Oneohtrix Point Never -projektistaan, jota kuultiin kesän Flow Festivalillakin. Software Recordsin julkaisema albumi on yhdistelmä akustista ja digitaalista ja perustuu vahvasti improvisaatiolle.

Video ei ole enää saatavilla

Pitbull – Global Warming

Supersuosion kynnyksellä oleva amerikkalaisräppäri julkaisee seitsemännen albuminsa, latino-, pop- ja dancesävyillä leikittelevän Global Warmingin. Levyllä vierailevat muun muassa Shakira ja TJR. Levyn tuottajakaartin kuuluvat puolestaan muun muassa Men in Black 3 ja Sidney Samson.

Video ei ole enää saatavilla

Rihanna – Unapologetic

Ei marraskuuta ilman uutta Rihanna-albumia. Unapologetic on barbadosilaistähden neljäs perättäinen levy, joka ilmestyy lähes täsmälleen vuosi edeltäjänsä jälkeen. Yhteensä noin 12 miljoonaa kappaletta myyviä Rated R:ia (2009), Loudia (2010) ja Talk That Talkia (2011) seuraavan Unapologeticin ensimmäisenä singlenä julkaistun Diamondsin ovat tuottaneet Benny Blanco ja Stargate, joita kappaleen kirjoittamisessa on avustanut Sia Furler. Levyllä ovat olleet mukana myös Swedish House Mafia, David Guetta ja Ne-Yo, muiden muassa.

Video ei ole enää saatavilla

Sin Cos Tan – s/t

Sin Cos Tan on yhtä kuin Villa Nah -laulaja Juho Paalosmaa sekä Jori Hulkkonen, jo 1990-luvulla suomalaista soundia maailmalle vienyt konemusiikin veteraani, jonka luovuus ei osoita ehtymisen merkkejä. Sin Cos Tan ei ole ensimmäinen projekti, jonka yhteydessä kaksikko tekee yhteistyötä: Hulkkonen tuotti Villa Nahin Origin-esikoisalbumin ja Paalosmaa puolestaan vieraili Hulkkosen vuoden 2009 Man from Earth -albumilla.

Video ei ole enää saatavilla

Voimaryhmä – Rudistan

Viisitoista vuotta sitten perustettu tamperelainen ska-yhtye Voimaryhmä julkaisee kolmannen albuminsa Joku Roti Recordsin kautta. Tiedotteen mukaan Rudistan keskittyy ”maailmantuskassa rypemisen sijaan hauskanpitoon ympäröivän todellisuuden kustannuksella”.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Uuden albumin julkaisevat muun muassa Alavala, Azita, Dakota Suite, Alina Devecerski, The Evens, Kid Rock, Kuolemanlaakso, Medieval Babes, Mogwai (remix), Nico Muhly, OneRepublic, Umberto ja Kaisa Vala.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 65 Death Cab for Cutie – Codes and Keys

Amerikan indiesuuruuden seitsemänneltä albumilta löytyy melodinen ja tunteellinen pianohelmi. Biisi muistuttaa jostakin syystä tunnelmaltaan vähän heidän vuosien takaista tekelettään Your Heart Is an Empty Roomia. Se tuskin haittaa ketään, sillä molemmat pätkät ovat loistavia todisteita Death Cab for Cutien taidosta tehdä yksinkertaisia ja osuvia pianokappaleita. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 64 Kasabian – Days Are Forgotten

Kasabian on briteille sitä mitä keskitien suomirock meille, mutta tietysti popmusiikin suurmaassa nämäkin kuviot hoidetaan paremmin. Aina Kasabianin levyiltä on pari harmittomalla tavalla hienoa lad-renkutusta löytynyt. Tämä sinkkubiisi on edelleen sitä itseään, vähän Happy Mondaysia ja vähän Rollareita ja ripaus melankoliaa ja mukana hoilattava kertosäe. Toimii. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 63 Wild Beasts – Lion’s Share

Eroottisen ulinaindien kultapoikien tuorein pitkäsoitto ei avautunut ihan ensi kuulemalta, mutta palkitsi jaksamisen pakahduttavalla kammiovärinän tunteella. Kappaleessa on kuultavissa kaikki syyt tykätä Wild Beastsista: ihanan hintahtavat vokaalit, tunnelmallinen, äärimmilleen kiristettyä pianonkieltä muistuttava purkautumaton jännite ja pehmopornahtava kuvasto. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 62 Ville Leinonen – Aika

Klaustrofobista goottidiskoa, joka juoksee pirullisen tikittävää kelloa vastaan. Se vaanii ja velloo, kuten nuolen nuoreen uhriinsa ampuva laulaja. Päättää Auringonsäde/Pommisuojan hämmentäviin, mutta lumoutuneisiin tunnelmiin. Ja kaikesta ebm-jytkeestä huolimatta tämänkin kappaleen juuret ovat iskelmässä, siitä Leinosen mahtavan kohtalokas tulkinta pitää huolen. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele Aika-kappaleen studioversio Spotifyn kautta tästä.

# 61 The New Tigers – Pocketful of Sand

Olen kehunut New Tigersiä jo aivan liikaa, mutta kerta kiellon päälle. Kun kuuntelen Pocketful of Sandia, en edelleenkään jaksa välittää sen ysärisurinan retromaanisuudesta tai vaikutteiden ilmeisyydestä, vaan toivon kappaleen jatkuvan äärettömyyksiin. Kaksi sointua on paperilla vähän, mutta oikeinkäytettynä paljon enemmän kuin kolme tai kuusi. Sen tiesi jo Wire. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 60 Cass McCombs – County Line

County Line on balladi sanan vanhimmassa merkityksessä: ajaton, hempeilevä ja nostalgiaan nojaava sävellys. Se ei tosin veisi yhtä hyvin mukanaan, jos äänitys ei olisi niin äärettömän hienon kuuloista joka hetki. Kaikki virveleistä kitaraan kuulostaa erittäin tarkkaan harkituilta, mutta täydellinen sähköurkusoundi ja McCombsin ääni jättävät kaiken muun varjoonsa. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 59 Jens Lekman – Waiting for Kirsten

Kun Kirsten Dunst tuli Göteborgiin Lars von Trierin Melancholian kuvauksiin, Jens Lekman teki biisin Dunstin visiitistä hänen kotikaupunkiinsa. Tositarinaan mahtuu godotmaisen tuloksetonta odottelua Dunstin hotellilla, folköliä ja osuvia huomioita ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Samalla selviää, miksi Lekman on nykypopin parhaita tarinankertojia. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 58 Holy Ghost! – Wait and see

Newyorkilaisten Wait and See on malliesimerkki täydellisen popkappaleen muodosta, tyylistä ja mitasta. Wait and See on kevyt, rullaava ja helposti lähestyttävä kolme ja puoliminuuttinen kappale, jossa ei lauleta tuhmista asioista, vaan ihmissuhteesta ja rakkaudesta. Ihanassa videossa muuten esiintyvät Holy Ghost! -kaksikon iskät esittämässä lapsiaan. Hellyyttävää! (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 57 Rihanna – We Found Love

On Rihannan onni, että hän löysi Calvin Harrisin. We Found Love on jälkimmäisen kappale alusta loppuun. Musiikkivideo kierrättää Trainspotting-henkistä brittibilekuvastoa, joka on barbadosmimmille varmasti vierasta. Kappale rytmittyy huumepilvien ja alati jyrkemmiksi käyvien laskutilojen varaan. Avainsana on toisto, kertosäkeen koukku ei tahdo päästää otteestaan. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 56 Forest Fire – Born Into

Mitä tapahtui ujostelevan ensilevyn jälkeen? Missä vaiheessa Forest Fire ehti kasvaa näin itsevarmaksi ja suvereeniksi? Missä vaiheessa siitä jalostui massiivinen roihu, jonka liekeissä kärventyy koko joukko vaihtoehtomusiikin kuivimpia totunnaisuuksia? Palovaroitus: kun yhtye laulaa asettaneensa sydämensä sinuun, se saattaa olla oikeammassa kuin osaat uskoakaan. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 55 Real Estate – It’s Real

Mars lähimpään puistoon, viltti alle ja kylmät juomat varjoon. Se on ensimmäisiä ajatuksia Real Estaten kitaroiden helistessä ja koko bändin yhtyessä riemulliseen hoilotukseen. It’s Real on mitä täydellisintä musiikkia laiskoihin hellepäiviin tai niistä haaveilemiseen. Kesää odotellessa voikin siis tyytyä vain sulkemaan silmänsä – antaa Real Estaten hoitaa loput. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 54 Beyoncé – Party

Messevä booty, jumalainen ääni ja vuoden leppoisin bilebiisi. Tätä olisi kelvannut hietsun rannassa männäkesänä jorailla, jos joku muukin olisi kappaleen kuullut. Kanye West juontaa kappaleen, jolla Andre 3000 vierailee maailman vaivattomimmalla featilla. Tempo on sellainen, että kelpaa uima-altaassa keinutella. Jos tällainen nynny kynäniska nyt sinne uskaltaisi. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Raster-Noton

84 Byetonen minimalistinen tekno on tyylilajin kiinnostavimmasta päästä. Ei kolmannen levynsä julkaiseva kaksikko sentään mitään myönnytyksiä melodioille suo – saksalainen kun on – mutta sen kärsivällisesti muovailluissa äänimaisemissa on samanlaista salakavalaa svengiä, joka on nostanut Underworldin, Gasin, Fenneszin ja Pan Sonicin kaltaiset pienten eleiden mestarit tyylilajiensa suunnannäyttäjiksi. SyMetalla on seitsemän kappaletta, jotka kestävät keskimäärin noin seitsemän minuuttia. Levyn avaavat ja yhteen miksatut Topas ja T-E-L-E-G-R-A-M-M tarvitsevat vain kaksi ja puoli nuottia kuljettaakseen kuulijan Berlinistä Detroitiin, Neuschnee (ei Neu!-cover) puolestaan sirittää terävästi ja kirkkaasti kuin armada digitaalisia heinäsirkkoja kuun pinnalla. Levyn jälkipuoliskolla Byetone esittää oman tulkintansa rockista ja heavystä; Black Peacen voi tulkita jopa sisältävän jonkinlaisen ”kitarasoolon”, Golden Elegy on puolestaan kuin kannabiksessa höyrytettyjen kotimikrojen käsitys Isaac Hayesin kutusoulista. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Rihanna – Talk That Talk

Def Jam

55 Erinomaisen Suomen-keikan jälkihuumassa odotin, että Rihanna olisi viimein Talk That Talkilla hypännyt singleresiinan kyydistä albumiveturin kuljettajaksi, mutta ei: levyn 11 kappaleesta moni jää aika vaisuksi. Loud oli yli seitsemänkymmenen pisteen suoritus, siis melkein maalissa, mutta kiireessä kasatulla Talk That Talkilla lähes samalle tasolle yltävät vain jo erinomaiseksi todistettu Calvin Harris -vetoinen We Found Love, davidguettamaisesti jytkyvä Where Have You Been, koukuttava Roc Me Out sekä The xx -samplen varassa upeasti hengittävä Drunk on Love. Keskinkertaiset kappaleet korostavat lähinnä Rihannan maneereita ja heikkouksia ratsastaen Loudin myyväksi osoittautuneella tyylillä. Esimerkiksi Farewell-balladi on kuin puolitiehen jäänyt toisinto hurmaavasta California King Bedistä ja nimibiisi liki yksi yhteen What’s My Namen kanssa. Rihanna antaa ymmärtää, mutta tutusti paikoin tarpeettomastikin seksillä kyllästetty Talk That Talk tarjoaa lähinnä paljon puhetta ja vähän sisältöä. Aivan kuin hänen pitäisi todistella koko ajan jotain. Rentoutuneempana ja ideoita kypsyttelemällä neiti Fenty pystyisi niin paljon parempaankin. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Slussenanalys – Aquila Helvetos Asfaltos

Full Contact

72 Tällä levyllä on historian siipien havinaa. Juuri menneellä viikolla uutisoitiin, että Slussen, tuo tukholmalaisen arkkitehtuurin menneiden aikojen ylpeydenaihe ja 1960-luvulla lahden yli paremman elämän perässä tulleiden, rantojenmiehiksi ajautuneiden suomalaisten suojapaikka, puretaan. Siksi Jussi Lehtisalo ja Esko Lönnberg ystävineen puskivatkin ulos tämän ruotsinkielisen noiserock-rappio-odysseian viimeisellä hetkellä. Kolmekymmentä vuotta Ruotsissa asunut Lönnberg ratsastaa levyllä pitkin Tukholmaa tolua kittaavana donquijotena raamatullisia näkyjä vastaan taistellen, bändin möykätessä säälimättömästi taustalla. Riffit ovat tanakoita ja säröpotikat kaakossa, mutta kappaleita vaivaa pienoinen tasapaksuus – ja oikeastaan soundin olisi toivonut olevan vieläkin rupisempi. Siksi keväällä julkaistu debyyttikasetti viehättääkin piirun verran enemmän, täysin hallitsemattomilla ja kaoottisilla noiserock-jameillaan. Aivan yliveto on kuitenkin Lönnberg, joka ulisee kuin mikäkin ”djävulens ulv” – paholaisen susi. Vaikka sanoituksissa on läsnä tietty sarjakuvamaisuus, ovat ne myöskin melko surullisia. Vaikka välillä kokemukset muuntuvatkin psykedeelisiksi näyiksi milloin paholaisesta, milloin Barabbasista, ahdistuu Lönnbergin hahmo maailman julmuuksia näyttävien tv-uutisten äärellä ja muistelee isän ryyppäämisen varjostamaa lapsuuttaan kysyen: ”Var fanns gud?” (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Steel Mammoth – Nuclear Rebirth

Ektro

66 Kun Steel Mammoth viime talvena julkaisi Radiation Funeralin, kuvitteelliset maiharit pyörivät jaloissani ja olin valmis repimään paitani auki Hulk Hogan -tyyliin huutaen ”HEAVY METAL, PLAY LOUD!” Levyn timanttinen ja täysin pitelemätön hevipaahto kun oli parasta, mitä bändi oli siihen asti tehnyt. Siinä missä aiemmilla levyillä Garfield Steel oli ratsastanut coolisti halki post-apokalyptisen laskeumatundran, oltiin nyt ydinsodan ytimessä. Samaan katatoniseen NWOFHM-jylinään luottaa myös tämä uusi teos. Tempo on korkeampi ja biisit lyhyempiä, mutta se viimeinen ydinjätteen kyllästämä potku naamaan puuttuu. Riffien jylhyys jää puolitiehen, ja muutamat biisit kuulostavat kompaktin sijaan hieman luonnosmaisilta. Toisaalta levyltä löytyy Nightmare Ad Nauseamin, Looking at the Winnerin ja The Dark Behind the Darkin kaltaisia täsmäjyräksiä, joten ei Nuclear Rebirth mikään läpihuutojuttu ole. Ja onhan tämä paljon vaarallisemman, tylymmän ja aidomman kuuloista kaahausta kuin niin monet puleeratut metallilevyt nykypäivänä. On aina iloinen asia, kun hevimetalli palaa hevimetalliin. Senkin uhalla, että olen nukkavieru 80’s-romantikko. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Carter Tanton – Freeclouds

Western Vinyl

88 Carter Tanton oli voittanut minut puolelleen jo ennen kuin ehdin edes harkita googlaavani, kuka mies oikein on. Ymmärrät, miksi niin tapahtui, jos ajatus priimakauden Ryan Adamsista hurahtaneena Slowdiven velloviin kitaroihin tai Disintegration-ajan The Curesta tulkitsemassa Big Starin kosmista americanaa kuulostaa mielestäsi edes etäisesti mielenkiintoiselta. Kun googlasin, paljastui, että Tanton on kapeahartinen indieduunari, joka soittaa kitaraa muun muassa mainion Twin-Hand Movement -esikoisalbumin viime vuonna julkaisseessa Lower Densissä ja folkseireeni Marissa Nadlerin yhtyeessä. Freeclouds on miehen esikoisalbumi, eikä se häviä tuumaakaan Kurt Vilen samanhenkiselle, pystyynkehutulle Smoke Ring for My Halolle. Kuuntele intiimisti sykkivä In Knots, Nadlerin kanssa duetoitu säröballadi Fake Pretend tai M83-euforiaa hehkuva Land Lines, niin tiedät, mitä tarkoitan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Thee Oh Sees – Carrior Crawler / The-Dream

In the Red

77 Carrior Crawler / The-Dreamin kannessa irvistelee cybershopista, halloween-muropaketista tai jonkin halvan skeitti-VHS:n kannesta revitty neonvihreä sarjakuvamonsteri violettien aivojen keskellä. Törkytorstaimainen estetiikka sai minut aluksi kiertämään Thee Oh Seesin kolmosalbumin kaukaa. Carrior Crawler / The-Dream on jo toinen kalifornialaisyhtyeen julkaisema albumi puolen vuoden sisään. Soitto on malttamatonta kuin kerosiinin kaataminen kraut-ja garagevaikutteita sisältävän romukasan päälle. Thee Oh Sees kaahaa liarsmaisen houreista ylinopeuttaan silmät kiiluen ulos preeriapostikortista. Levy kolisee viehättävän roskaisesti alusta loppuun. Teinimäinen transgressio pysyy hurjuudestaan huolimatta lopulta kasassa kuin se olisi huolella säilötty varastettuun Lidlin tonnikalapurkkiin. Karisma ja raikkaus ovat unohtuneet tien varteen ja levy muistuttaa ajasta, jolloin mustelmat vielä näyttivät Vice-lehdessä hyviltä. Carrior Crawler / The-Dream on helppo ohittaa ja unohtaa vuoden 2011 parhaita levyjä muistellessa, mutta kertakuuntelun jälkeen sitä huomaa huudattavansa hetken verran repeatilla. Sitä kuunnellessa tekee mieli lähteä Igorin bussiin ottamaan ruma tatuointi tai kiitämään autolla päin lehtiroskiksia ketjussa polttaen. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Vimpaksi eli viimeröiseksi viikon Levyraadissa jäi:

Rihanna feat. Calvin Harris – We Found Love – 3.24 pistettä

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=e560V-O0ifw

Kahden nuoren lahjakkuuden yhteinen hedelmä ei maistunut raatilaisille. Calvin Harris ei selvästikään olisi kuulunut Nuorgamin mahlanjuoksuttajiin. Rihannanhan nämä iloiset lappilaiset unohtivat / jättivät listalta kokonaan.

Juha Tuominen – 5
”Rehellistä tanssipoppista, ei ärsytä ollenkaan, ainakaan vielä. Herätti mussa ysärivibat ja häpeilemättömän tarttuva synabiitti tuo jotenkin mieleen Coldplayn(?!). Yllätyin positiivisesti vaikkei ookaan mun kuppi teetä.”

Niina Virtanen – 1
”Ai tämänkö tekijä on jonkinlainen mahlanjuoksuttaja? Ei tämä meikäläiselle tee muuta kuin juoksuta pois niiden kaiuttimien läheltä mistä tämä jytää, harvoin kuulee näin tyhjänpäiväistä jumputusta. Yleensä tämän genren biisit edes ärsyttävät, mutta tässä ei ole sitäkään sisältöä että jaksaisi vaivautua kiinnostumaan tästä mitenkään. Yleensä karismaattinen Rihannakin kuulostaa lähinnä tylsistyneeltä männävuosien idols-tähtöseltä joka laulaa tässä biisissä vain koska parempiakaan ei ole tarjottu.”

Tanja Oksa – 1
”jumpjumpjumpjump” + autotune-Rihanna = voi surku. Vaikkei Rihannan musiikki koskaan ole kuulunut suosikkeihini (olen väärää kohderyhmääkin), niin jotkut tyttösen biiseistä ovat väkisinkin jääneet takaraivoon pyörimään (Umbrella jne.) Niissä biiseissä on sentään ollut joku koukku, mutta tämä on täysin mitäänsanomaton. Calvin Harris ei pääse lähellekään omaa mahlanjuoksuttaja-listaani, tökin sen kepillä kauemmaksi. Tämä on huonoa popmusiikkia ja ko. biisi on tehty miljoonaan kertaan.”

Toiseksi viimeiseksi eli vimpperöiseksi Levyraadissa tuli…

Lou Reed & Metallica – The View – 3.69

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8LWtb621DRg

Joni Kling – 7
”Ööh… Onhan tämä dementoituneinta, mitä olen kuullut aikoihin. Mutta kun ei tämä silti huono ole. Tai siis on… ja ei. Metallicalla ja Loulla on molemmilla hävinnyt koherenssin taju aikapäiviä sitten ja tavallaan siksi tämä on niin viihdyttävää: ”taiderockin” kuuluukin olla tehty liiasta yrittämisestä ja höyrypäisistä konsepteista, tässä löytyy molemmat. Eikä mitään ironista diggailua: tässä on oikeasti munaa. Ei heikkohermoisille.”

Jari Mäkelä – 5
”Parasta kuulemaani Metallicaa ja pahinta Reediä sitten 80-luvun. Merkitseekö se jotain? Ei.”

Valtteri Vääri – 1
”Arvoisa Metallica, jos luette tätä, niin voitteko lopettaa musiikin tekemisen? Kiitos jo etukäteen! T. Master of puppets.”

Mutta yksi ymmärtäjäkin löytyi:

Jani Kortti – 10
”Jos sä et tajuu, niin sä et sitten tajuu. Paranee joka kuuntelulla.”

Kolmenneksi viimeiseksi eli vimperöiseksi eli pronssia nappasi tällä viikolla tämä tekele:

Kele feat. Lucy Taylor – What Did I Do – 3.72

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EFBxZaWZy-k

Aki Pyykkö – 6
”Jos tämä viitoittaa tietä Kelen musiikin tulevaisuudelle, niin hiukan huolestuttaa. Tämänkertaisessa tasapaksuhkossa levyraadissa erottuu kuitenkin hienoisesti edukseen, vaikka video onkin lähinnä tylsä.”

Jan Markus Salminen – 6
”Tätä voisi tanssia maanantain ja tiistain välisenä yönä kännissä yökerhossa, johon on päätynyt vain siksi, ettei parempiakaan paikkoja ole auki. Vähäpukeisista naisista piste plussaa.”

Jaakko Tikari III – 3
”Ihan ok:n kuuloinen. Miinuksia wubstep-taustasta, geneerisestä videosta ja yleisluonteesta.”

Justus Pienmunne – 3
”Voi jumalauta, eikö tuosta raivostuttavasta WOBBLE WOBBLE WOBBLE:sta päästä ikinä eroon!! Kaikkialle sitä tungetaan ja lähes poikkeuksetta musiikkinautinto on pilalla. Bloc Party oli jes, Kelen Boxer oli kanssa jes, mutta nyt ollaan jo tosi tylsillä ja geneerisillä vesillä. Missä on kaikki tunne ja sielu? Ja Lucy Taylor, who?”

Toiseksi vähiten viimeiseksi eli vimpperöiseksi eli toiseksi tuli, ehkä yllättäen…

Coldplay – Paradise – 4.79

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=J6ZWlDks0nQ

Janne Samuli Sirviö – 8
”Kierroksen paras biisi IMO. Hyvä koukku, toimiva tuotanto ja itse kuulun niihin ihmisiin, joille Chris Martinin lauluääni on, noh, hunajaa. Pistää odottamaan koko levyä ja petraa huomattavasti levyn ensimmäisestä sinkusta. Woo-oo-oo-o-oo-o-o-ooo:t toimii taatusti stadioneilla. Kai se on taas sit ensi vuonna mentävä kokemaan se omin korvin!”

Markus Kahila – 5
”Promoteksti ”Taken from the album Mylo Xyloto” kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka kova yritys tässä on tehdä merkityksellistä pop-taidetta. Fantastiljardin dollarin tuotanto antaa kovasti paljon ja isoa, mutta kaikki sisältö onkin sitten pientä ja harmitonta. Meneehän tämä taustalla…mutta mitä tahansa teetkin, älä pysähdy kuuntelemaan hra. Martinin sanoituksia.”

Heikki Kerkkänen – 3
”Kappale, jonka nimi on ”Paradise” ei lupaa koskaan hyvää. Lyriikat ovatkin ehtaa koneen tekemää kuona-ainesta. Taannoin Roxetten ”mama told me”- tason lyriikat herättivät naurunpyrskähdyksiä, mutta pistävät melodiat pelastivat yhtyeen mukavaksi radiopopiksi. Tässä kappaleessa ei valitettavasti ole melodiallisia koukkuja, ja suureelliset äänimatot ”para-para-paradise” – kertosäkeen kohdalla saavat allekirjoittaneen hakemaan lääkkeeksi jotain särmikästä ja persoonallista, jolla huuhdella korvat levyraadin jälkeen. Mitäs sitä löytyisi… jaha, Frank Zappa. Saa kelvata. Aah.”

Ja Levyraadin numero neljän raadin vähiten viimeinen eli vimpperöinen kappale eli voittaja oli tällä viikolla tämä rallatus:

Tom Waits – Bad as Me – 5.76

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=B6Ta3H-ck6s

Niina Virtanen – 8
”Tässä meillä on mies, jolle on jaettu karismaa sellaisella kauhakuormaajalla, että vetäytyisin kananlihalle hepun äänestä vaikka hän vain hyräilisi mainosjingleja vanhoista Walkmaneista. Bad as me:n räkäiset torvet, rouhea huuliharppu ja aina sopivalla tavalla skitsofreniapotilaalta kuulostava Tom tuudittavat synkkenevään syksyyn vallan mainiosti. Ei erityisen romanttinen suomalainen jäärä ihastuu tämän tyyppisestä kierosta ja karusta rakkauslaulusta, tässä on noin biljoonakertaisesti enemmän aitoa tunnetta ja rakastumista kuin edellisessä pilipalipopituksessa.”

Arttu Tolonen – 8
”Takuuvarmaa ja 100% turvallista Tom Waitsiä… Koukku ja koskettavuus puuttuvat.”

Jussi Mäntysaari – 5
”Olisi mahtavaa jos biisin nimi olisi Bad Ass Me. Moukkana en ole koskaan tajunnut Tom Waitsin hienoutta, mutta ihan kivaa kilkutteluahan tämä on, viehko rytmi.”

Tommi Forsström – 2
”Todella ärsyttävä ”Tom Waits yrittää olla niin Tom Waits kuin Tom Waits vain voi” -tyyppinen rykäisy. Olen ehkä nössö, mutta pidän Waitsista huomattavasti enemmän seesteisenä ja nämä väkinäiset äkkivääristelyt ovat minulle musiikillinen vastine ruusukaaleille. Menevät kyllä hyvässä padassa, mutta mielummin noukin pois. Levyn herkistelymatskua odotellessa.”

Loppuun vielä statseja eli tilastotiedettä tämän viikon Levyraadista.  Osallistujia 29 kappaletta, joista naisia ennätykselliset kolme kappaletta! Jukka tykkää teistä! (Ja miehistä ja pojistakin kyllä). Koko raadin kaikkien biisien keskiarvo oli 4.24.

Ensi kerralla eli jo huomenna uudet biisit ja uudet kuviot. Heippa!

Levyraati keskittyy tällä kertaa popmusiikin supertähtiin. Ensimmäisenä on vuorossa Rihanna, jonka marraskuussa ilmestyvän kuudennen albumin avaussinglen on tuottanut brittiläisen tanssipopin lahjakkuus, 27-vuotias mahlanjuoksuttaja Calvin Harris.

Video ei ole enää saatavilla

Tom Waits – Bad as Me

Bad as Me on Tom Waitsin seitsemästoista studioalbumi, ensimmäinen sitten vuoden 2004 Real Gonen. Albumin ovat tuottaneet Waits itse ja hänen puolisonsa Kathleen Brennan.

Video ei ole enää saatavilla

Lou Reed & Metallica – The View

Tuskin mitään levyä on tänä vuonna, tuskin edes 2000-luvulla, odotettu yhtä pelonsekaisin tuntein kuin Metallican ja Velvet Underground -jäärä Lou Reedin yhteisalbumia. Marraskuussa ilmestyvä Lulu perustuu saksalaisen näytelmäkirjailijan Frank Wedekindin tekstiin.

Video ei ole enää saatavilla

Kele feat. Lucy Taylor – What Did I Do

Bloc Partystä hiljalleen irtautuva Kele Okereke on hankkiutunut eroon sukunimestään. Lokakuun 31. päivänä ilmestyvän The Hunter -ep:n ensilohkaisulla hän on luopunut myös lauluvastuusta; What Did I Do -kappaleen hoilottaa kuorolaulajana ansioitunut 18-vuotias Lucy Taylor.

Video ei ole enää saatavilla

Coldplay – Paradise

Coldplayn viides albumi Mylo Xyloto ilmestyy 24. lokakuuta ja saattaa myydä jokusen kappaleen. Levyn kakkossinglen ovat tuottaneet Markus Dravs, Dan Green ja Rik Simpson.

Video ei ole enää saatavilla

Reamonnin Supergirl tuo Fadelle muistoja mieleen.

Fatbardhe Hetemaj, 25, opiskelija, kokoomus (73 – Helsinki)

www.hetemaj.fi

Mikä on soittolistasi nimi?

”Biletys.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Ne saavat minut hyvälle tuulelle ja tuovat paljon mukavia muistoja.”

Keille ihmisille suosittele soittolistaasi ja miksi?

”Kaikille positiivisille ihmisille, jotka nauttivat elämästä.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Reamonnin Supergirl, koska se tuo merkittävän muiston Kreikasta, kun veljeni Perpa lauloi sitä minulle matkalla lentokentältä.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, jota ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Ehkä joitain kosovolaisia kappaleita, sillä ne ovat lähellä sydäntäni.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen musiikkia aina kun pystyn ja todella paljon, olin sitten ihan missä vaan.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Beyoncé on lempiartistini, sillä hänellä on mielettömän hyvä ääni ja upea lavakarisma. Hän on monipuolinen esiintyjä ja muutenkin monilahjakkuus.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Solu feat. Kimberleen Fade, joka oli hauska löytö ystävältäni, sillä laulun nimihän on oma kutsumanimeni. Kappaleessa lauletaan myös never fade, ja Fadehan ei feidaa!”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Ostan cd-levyjä aina silloin tällöin, kun kyseessä on artisiti tai bändi, jonka lähes kaikki albumin kappaleet ovat mieleisiäni. Yksittäiset kappaleet, jotka haluan itselleni, ostan netin välityksellä.”

Spotify vai iTunes?

”Spotify.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Olin rasismin vastaisessa ilmaiskonsertissa, jossa esiintyivät Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Kymppilinja ja lukuisia muita artisteja. Todella nautin siitä, sillä siellä oli hyvää ja ennakkoluulotonta yhdessä tekemisen meininkiä.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Jumala ei tappele.”

Fatbardhe Hetemajn soittolista.

1. Adele: Rolling in the Deep
2. Beyoncé feat. Jay-Z: Crazy in Love
3. Gwen Stefani: Cool
4. George Michael: As
5. Gyptian: Hold You
6. Reamonn: Supergirl
7. Rihanna: Only Girl
8. Shakira: Waka Waka
9. Whitney Houston: It’s Not Right But It’s Okay

Kuuntele Fatbardhe Hetemajn soittolista.