Monsieur Mosse.

Muistan vieläkin, kun kuulin Mos Defin ja Talib Kwelin Black Star -duon Definition-kappaleen ensimmäistä kertaa. Se tapahtui lapsuudenkodissani, silloin kun äitikin oli vielä elossa.

Vuosi oli 1998 ja stereot olivat hopeiset, kulmikkaat Sharpit 1980-luvun alkupuolelta. Siellä ne ovat edelleen, ompeluhuoneen nurkassa.

Definition oli piilotettu Muzik-lehden mukana tulleelle The Tunes 98 -cd-levylle, musiikkihistorian alekoriin kopsahtaneiden housebiisien joukkoon. (Muistatteko vielä Muzik-lehden? Entä cd-levyt?)

Aiemmin en ollut kuunnellut satunnaisten Public Enemy– ja Cypress Hill -albumien lisäksi hiphopia juurikaan paljon.

Mutta nyt se oli menoa.

Minusta tuli räppikäännynnäinen. Ensin ostin Black Star -albumin ja pian sen jälkeen delasoulit, outkastit, nasit ja muut tavalliset epäillyt.

Definition-kappaleen reggaen kanssa harvinaisen epä-ärsyttävällä tavalla flirttaava soundi ja Muhammad Alin voimalla ja keveydellä kulkeva biitti kuulostivat korviini joltain aivan tuoreelta. Sitä paitsi biisi lähestulkoon räjäytti niin sanotun päännytke-mittarin – hiphopin lahjomattomimman arviointikeinon.

Mutta minähän puhun aivan väärästä kappaleesta!

No, se johtuu siitä, että Definition meni vuoden 1998 popklassikoita jaettaessa minulta sivu suun. Niinpä huijasin vähän. Luotan armollisuuteenne asiassa.

Mos Defin Black on Both Sides julkaistiin jo seuraavana vuonna ja se on edelleen Black Star -albumin ohella parasta, mitä kumpikaan herroista Def tai Kweli on saanut aikaan. Albumit ovat toistensa sisarteoksia.

Albumin aikoihin Mos Def – joka haluaa nykyisin tulla kutsutuksi nimellä Yasiin Bey – oli täydellisessä sopusoinnussa taiteellisten tavoitteidensa kanssa ja jaksoi vielä, luojan kiitos, keskittyä itse musiikkiin.

Myöhemmin, The New Danger -levyllä ja Broadway-/Hollywood-urallaan, Mos teki maagisen mysteerimatkan omaan anukseensa. Suutarin ei tarvitse pysyä lestissään, mutta olisi kiva, jos hän älyäisi keskittyä välillä siihen, minkä oikeasti osaa.

Black on Both Sides on joka tapauksessa suurin piirtein niin hyvää hiphopia kuin hiphop voi olla: sielukasta mutta iskevää; taiteellisesti kunnianhimoista mutta räpin parhaita perinteitä hyödyntävää; poliittista mutta ei saarnaavaa; monipuolista mutta linjakasta. Ja päännytke-mittarin neula lähentelee punaisen rajaa läpi levyn.

Ms. Fat Booty kiteyttää monet edellä kuvatuista asioista – joskin albumilta olisi voinut valita yhtä hyvin lähes minkä tahansa muunkin kappaleen, niin täyteläinen klassikko se on.

Musiikin pyöreä, paksu muoto ja lämpöä huokuva tunnelma tuovat mieleen kappaleen titulaarisen paksupeppuisen neidin. Mosse kunnioittaa hiphopin perinteitä tällä kertaa tarinankerrontaräpin keinoin, mikä ei tuohon maailman aikaan ollut suuressa huudossa.

Asia joka vahvimmin erottaa kappaleen vuosituhannen vaihteen hiphopista on kuitenkin sen asenne naisiin. Mos Def pyöräyttää räpin perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen.

Tarinassa hän on se, joka ihastuu korviaan myöten ja haikailee tapaamaansa naista sitoutuneeseen parisuhteeseen. Neiti Paksupeppu on kyllä valmis seksiin, mutta vetoaa parisuhdeasioissa sitoutumiskammoon. Pian hänet nähdään kuitenkin intiimeissä tunnelmissa tanssilattialla – tällä kertaa toisen naisen kanssa.

Silti Mos Defin suusta ei kuulla ensimmäistäkään ”lutkaa” tai ”narttua”.

Se oli yksi niistä monista syistä, joiden vuoksi alun perin rakastuin Black Stariin, Mos Defiin ja Miss Fat Booty -kappaleeseen.

Ja ilman niitä en ehkä koskaan olisi rakastunut hiphopiin.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Vähemmälle huomiolle jäänyt Do It Now samalta albumilta paalujunttaa niin innostavasti, että se ansaitsee tulla nostetuksi esiin.

Video ei ole enää saatavilla

Mos Def. Melkein renessanssinero.

Helsinkiin keikalle saapuva Mos Def nauttii kahdenlaista mainetta. Eritoten 2000-luvun alussa mies sai universaalia ylistystä – sittemmin kritiikkiä on tullut miltei yhtä paljon. Räppärin viimeisin julkaisu on vuoden 2009 comeback-levy The Ecstatic, joka keräsi kehuja lähes yhtä paljon kuin vanhat klassikot. Mutta, kenestä oikein on kyse? Kuka on Mos Def, mitä hyvää ja mitä vähemmän hyvää herran CV sisältää?

Dante Terrell Smith syntyi joulukuun 11:ntenä vuonna 1973 Brooklynissä, New Yorkissa. Muusikon uransa hän aloitti vuonna 1996 julkaisemalla underground-hitin nimeltä Universal Magnetic. Tätä seurasi levytyssopimus Rawkus Recordsin kanssa, ja tästä pääsemme heittämällä keskelle uran parhaita hetkiä.

Valtaistuinpaikan puolesta esitettäköön seuraavat vahvat argumentit:

1. Mos Def & Talib Kweli Are Black Star

Native Tongues -ryhmittymä korosti individualismin sijaan yhtenäisyyttä ja positiivista asennetta. Vuonna 1998 julkaistulla Black Starilla Talib Kwelin ja Mosin kemia on verrattavissa Q-Tipin ja Phife Dawgin saumattomuuteen A Tribe Called Questissa. Sama tematiikka on sittemmin kulkenut kummankin artistin parhaissa teoksissa. 2Pacin ja The Notorious B.I.G.:n kuolemien jälkeinen kaaos otetaan käsittelyyn jazzin sävyttämien, old school -henkisten taustojen toimiessa ponnahduslautana. Ehkä ensimmäinen levy on paras? Mutta kuinka monta näin hyvää hiphop-levyä on edes olemassa?

Video ei ole enää saatavilla

2. Ensimmäinen soololevy Black on Both Sides

Vuotta myöhemmin Mos Def julkaisi ensimmäisen soololevynsä. Black on Both Sidesia voi katsoa alaspäin vain Black Starin kaltainen monoliitti, ja levyn viehättävä monipuolisuus vastasi helposti hurjiin odotuksiin. Laadullisesti liikutaan kiitettävissä arvosanoissa ja lähestymistapa on kuin koko populaarimusiikki olisi yhtenäinen kenttä: Mos soittaa levyllä suurinta osaa instrumenteista ja tekee itse jopa jousisovituksia. Kaksi kunniajuoksua siis. Seuraavaa varten saamme hypätä kymmenen vuotta eteenpäin.

Video ei ole enää saatavilla

3. The Ecstatic

Paluu kultakantaan tapahtui muutama vuosi sitten loisteliaalla The Ecstaticilla. Viimeinkin taas musiikkiin keskittyen Mos Def nosti itsensä artistisesta kuilusta, johon oli vajonnut 2000-luvun alkupuolella. Levy on yhtä aikaa nöyrempi ja soundeiltaan kummallisempi  kuin tämän listan kaksi ensimmäistä, mutta yhä jatkuva seikkailunhalu tuottaa tasaisen ketjun helmiä ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.

Video ei ole enää saatavilla

Neutraalia: Elokuvaura

Vaikka hiphop-artistien elokuvaurat eivät yleensä kanna suurta hedelmää, Mos Def on piristävä poikkeus tässä sarjassa. Samana vuonna, kun mies julkaisi toisen soololevynsä The New Dangerin, sairaaladraama nimeltä Something the Lord Made toi jopa Emmy-ehdokkuuksia. Kaikkeen ei aika riitä: roolitarjousten lisääntyessä musiikki kärsi. Plus miinus nolla.

Aasinhattuhakemuksesta löytyvät seuraavat:

1. ”Suuri taiteilija”

Tiettyyn pisteeseen asti on tietystikin hyvä pyrkiä ylittämään itsensä. Mos Defille tuottaa ongelmia se, ettei hän oikein ole tiennyt milloin lopettaa – uraa varjostaakin selvästi se, että kaikki ylistys on noussut silloin, kun artisti on ymmärtänyt keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Renessanssinero hän ei ole – siis yrittäessään kaikkea yhtä aikaa.

2. Arvaamattomuus

Taiteilijaluonne voi olla huonolla tavalla yllättävä. Edellinen Australian-kiertue oli täynnä ongelmia, ja artistia itseään saatiin etsiä hurjimmillaan ympäri maata ennen kuin hän taas ilmestyi tyhjästä ilman minkäänlaisia selityksiä tai perusteluja. Keikkoja hetken mielijohteesta väliin jättämällä Mos Def aiheutti kiertueen järjestäjän mukaan tämän firmalle kuusinumeroiset tappiot, eivätkä show’t olleet herättäneet innostusta myöskään yleisössä. Valitettavasti tämä ei ilmeisesti ole ainoa kerta.

3. The New Danger ja True Magic

Kun Mos Def keskittyi lähinnä elokuvauraansa, musiikki oli taka-alalla. Valitettavasti se näkyi selvästi julkaistuissa teoksissa, eikä aikakauteen liity mitään vahingossa tehtyjä helmiä. Black on Both Sidesin eklektinen hurmio kääntyi pahiten päälaelleen viisi vuotta myöhemmin julkaistulla The New Dangerilla, joka kurottaa järjettömyyksiin ja tekee lopulta nolon mahalaskun. Koodinimi: tekotaiteellinen. Hätäisesti kasaan kursittu True Magic ei vakuuttanut sen enempää.

Suomen-keikalla Mos Defiä tukemassa on Organized Konfusionistakin tuttu Pharoahe Monch, jolle annettakoon viimeinen sana – lämppärivalinta on oikein hyvä ja tyyliltäänkin sopiva.

Video ei ole enää saatavilla

Mos Def ja Pharoahe Monch Helsingin Nosturissa tänään 1.3. klo 20. K-18.