Fiction

51 Kaipasitko isojalkaa Purity Ringin ja Salemin välissä? Ei kukaan muukaan. Crystal Castles on karistanut kaiken ufokarkkianarkismin itsestään ja hypännyt genre-kelkkaan. Witch housen noidat ovat lopulta tunkeneet lopulta sisälle kristallimetsään, jossa Ethan Kath ei enää uskalla pelata Segaa ja Nintendoa sekaisin. Liian vanhaksi 24-vuotiaana muuttunut Alice Glass ei enää teeskentele itkuraivaria ja orgasmia samaan aikaan, enkä olisi millään halunnut kuulla Glassin laulavan. III ei ole vieläkään Alice Practicen vuonna 2008 lupaama levyllinen upeaa piripäisen Sonic-siilin ja hysteerisen hekumallisen heroin chickin parittelua, vaan kiiltävää, steriilinä kummittelevaa öljyn tahrimaa hattaraa. Komeahkon Plaguen jälkeen seuraa levyllinen tyhjää kumisevia variaatioita teemasta, johon Crystal Castlesin magia ei riitä. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Dakota Suite – An Almost Silent Life

Glitterhouse

71 Liekö Dakota Suiten treenikämpässä tuuletettu kertaakaan sen jälkeen, kun leedsiläisyhtye alkoi 1990-luvun puolivälissä muovailla käsitystään masentavimmasta mahdollisesta musiikista? Slowcore-veteraanin laulut huokuvat seisovan ilman raikkautta. Ne ovat kuin pölyn peittämiä kaappikelloja, jotka tikittävät tuskin havaittavasti mutta silti vääjäämättömästi. An Almost Silent Life on Dakota Suiten aivan-liian-mones levy ja kenties kuvaavimmin nimetty albumi popmusiikin historiassa. Se ei ole sävellyksiltään yhtään sen kummoisempi kuin maailman johdonmukaisesti sivuuttamat edeltäjänsä, mutta on sovituksiltaan niin hienovarainen, että sen kappaleet ikään kuin sulautuvat yhteen, pehmeiksi ja lämpimiksi vilteiksi, joiden seassa on turvallista nököttää, kun ei uskalla laittaa Slintin Spiderlandia levysoittimeen. Välillä, kuten suhteellisen rytmikkäillä instrumentaaleilla Wanneer de pijn ons doet scheiden ja Lumen, Dakota Suite innostuu revittelemään. Mutta pelko pois, silloinkin sen riehakkuus voidaan rekisteröidä korkeintaan Tindersticks-asteikolla. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

El Perro Del Mar – Pale Fire

Ingrid

83 On kuin olisi jo ikuisuus siitä, kun El Perro Del Mar huokaili tiensä popmaailman huulille hartaalla You Gotta Give to Get -balladillaan. Ja onhan siitä jo seitsemän vuotta, mikä on popmaailmassa pieni ikuisuus. Kaksi harmillisen laimeaa albumia ja yksi lupauksia herättänyt ep myöhemmin Sarah Assbring palaa levyllä, jolla vihdoin lunastaa ainakin suurimman osan harteilleen kasatuista odotuksista. Pale Fire on Assbringin itsensä tuottama, ja jotain lienee tarttunut puseroon Love Is Not Pop -EP:llä mukana olleelta Studio-velho (anteeksi) Rasmus Häggiltä, niin hallitusti Pale Firen synteettisen ilmava äänimaailma on rakennettu. Levyn yleistunnelma on hillitty, tummasävyinen ja maltillisen rytmikäs. Jos The Knife ryhtyisi yhteistyöhön Saden kanssa, voisi lopputulos olla jotain tällaista. Vuoden parhaiden singlejen joukkoon nousevan Walk on Byn lisäksi levyltä nousevat esiin hyytävän kaunis balladi I Was a Boy sekä dubahtavuudessaan vanhaa Saint Etienneä muistuttava Love in Vain. Yhdentekeväksi kappaleista jää vain Love Confusion. Aivan Lykke Lin tai Natasha Khanin karismaa Sarah Assbring ei huou, mutta pohjoismaisen vastineen Jessie Warelle hänestä saa leivottua. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sky Ferreira – Ghost Ep


Capitol

79 Banaaliuden uhallakin väitän, että Ghost on kuin käsilaukku täynnä 
meikkinäytteitä. Vaihtelevalla kappalevalikoimalla esitellään 
yhdysvaltalaisen poplupauksen edustavimpia puolia tyylilajista toiseen 
edeten. Löytyy toisaalta Lana Del Rey -tyttökantria (Sad Dream), 
toisaalta Icona Popin hengessä skandinaavisesti säksättävää elektroa 
(Lost in My Bedroom). Tulipunaisen huulipunan edustus on huomattava: 
Shirley Mansonin kädenjälki on vahvasti läsnä Red Lipsin 
alternativerockissa. Sky Ferreira hakee edelleen omaa täsmäimagoaan, ja 
Ghostin aineksista saattaa tulevaisuudessa jalostua linjakas 
elektrolevy tai eklektinen supertuottajien salaattipöytä. Ainakin 
briljantti Everything Is Embarrassing puhuu vahvasti ensimmäisen 
vaihtoehdon puolesta. Molemmat lähestysmistavat kuitenkin vaikuttavat 
lupaavilta, sillä lajissaan Ghost on joka tapauksessa vuoden 
ehdottomasti viihdyttävimpiä levyjä. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Lau Nau – Valohiukkanen

Fonal Records

72 Tuoreimmalla levyllään muun muassa Avarus-yhtyeestä ja Kiilasta tuttu Laura Naukkarinen jatkaa folkin ja avantgarden rajapintojen tutkimusta. Valohiukkanen ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellisen haastavaa äänimaisemaa tunkkaisiin taidegallerioihin, vaan suurimmaksi osaksi popmusiikin logiikkaa noudattavaa musiikkia kotistereoihin. Naukkarisen edelliseen levyyn, vuonna 2008 ilmestyneeseen Nukkuu-albumiin verrattuna hänen kappaleensa ovatkin nyt jäsennellympiä ja sen seurauksena myös helpommin lähestyttäviä. Parhaimmillaan, kuten esimerkiksi Valolle-avausraidalla, hänen musiikkinsa on musertavan kaunista. Hetkittäin hänen persoonallinen intonaationsa vie kuitenkin liikaa huomiota musiikin muilta elementeiltä. Tulkinta Tapio Rautavaaran Juokse sinä humma-ikivihreästä tuntuu tarpeettomalta, koska Naukkarisen musiikki ansaitsisi huomiota silkalla omaperäisyydellään, ilman tuollaisia kosiskelevia kädenojennuksia. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Lindstrøm – Smalhans

Smalltown

79 Kestää 20 sekuntia, kunnes norjan kosmikko on todistanu palanneensa siihen, mitä monet häneltä ovat eniten toivoneet: Smalhans on pitkien groovien ja vintage-syntikoiden kyllästämä lantioonpesiytyjä. When You Go I Go Toon menestysreseptiä se ei kuitenkaan toista: biisit pysyvät vähän yli 30 minuutin trimmattuna pakettina. Eksentrisempiä suuntia vieroksuneet ovat toivottavasti valmiita tarttumaan syöttiin, sillä Norjan paras tanssilattiakalamies saa pyrstön kuin pyrstön heilumaan tämän tahdissa. Greenpeace, be forewarned: hietikkoa kansoittaa pian hetula jos toinenkin, suurin osa valmiina toivottavasti jo suunnitteilla olevaa remix-levyä varten. Näissä kappaleissa olisi valtava määrä tilaa luovien mielten seikkailla. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

Mi Ami – Decade

100 % Silk

71 Hornsin hidastettu diskodraamankaari tarjoaa lievästi sanottuna kummallisen alun. Ehkä joku tummanpuhuva hahmo on ryöstänyt Mi Amin keikkabussin sisällön, tipauttaen vahingossa syntsakaupan käyntikortin raahattuaan kitarat ja rummut kauas pois? Kappalerakenteessa on kuitenkin vielä suurempi osa identiteettiä kuin pelkässä toteutuksessa. Decade ei muuta tätä – sillä puolella on nähtävissä enemmänkin kasvua: itsevarmuutta ja sulavuutta tässä on vähintään yhtä paljon kuin Watersportsilla ja Steal Your Facella. Parhaimmillaan, kuten kymmenen minuutin aikana kasvavan ja yhtä aikaa paloiksi hajoavan Free of Lifen inspiraationpuuskassa, ajatus Mi Amista transsia etsivänä konemusiikkibändinä toteutuu loistavasti. Decade on jotain odottamatonta mutta hyvää jo itsessään, vaikka yhteyttä yhtyeen edellisiin levyihin ei pintapuolisesti olekaan. Synteesi bändin kahdesta tyylistä voisi olla melkoisen kutkuttava. Soundin uudelleenmietintänä tämä toimii hyvin. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

Ninni Forever Band – s/t

Äänetön

71 Pintandwefallissa soittavan Ninni Luhtasaaren sooloprojekti on ennen muuta tekijälleen leikkikenttä. Tosin sellainen leikkikenttä, jonka liukumäet tekevät mutkia, joita ei olisi saattanut kuvitellakaan ja johon minä veisin imaginäärisen lapseni paljon mieluummin kuin mihinkään Hoplopiin. Leikkikenttämäisyys näkyy musiikissa, joka suorastaan heittelee kuulijaa rumpukonevimpaimesta toiseen. Kappaleiden taso ja tyyli vaihtelee aivan miten sattuu. New Friendsin maailman nössöin alisuorittajadisko, The Nose in the Headin makuuhuone-Bat for Lashes ja Mortal Kombatin light-psykemantra tuntuvat maailman parhailta keksinnöiltä. Vastavuoroisesti Monitor Manin ja The Opposerin lo-fi-länkyttely ja pari instrumentaalia ovat selvästi vaisumpia. Mutta jos musiikille kuuluisi 68 pistettä, levyn henkinen puoli ansaitsisi niitä ainakin 86. Ninni Forever Bandin punainen lanka on kirkasotsaisessa kokeilunhalussa, täysin uniikissa soundissa ja pohjattoman aidolta tuntuvassa höpsöydessä. Ninni Forever Band on levy, jolla on poikkeuksellisen suuri sydän. Siksi sitä kuunnellessa vakuuttuu siitä, että Ninnin on oltava maailman paras tyyppi. Kuin sinetiksi näin unen, jossa olimme bestiksiä. (Oskari Onninen)

Stubborn Heart – s/t

One Little Indian

51 Stubborn Heart solahtaa vaivattomasti samaan jatkumoon sellaisten elektronista äänimaisemointia ja jääkaapinviileää sielukkuutta yhdistelevien artistien kuin James Blaken ja Active Childin kanssa. Brittiduon esikoisalbumi jättää kuitenkin kylmäksi; musiikillisesti se on huumorintajuttomuudessaan tukahduttava, minkä lisäksi Luca Santuccin emotionaalinen falsetti (Elbow’n Guy Garvey kohtaa QOTSA:n Josh Hommen) tuntuu enimmäkseen falskilta. Bossanova-rytmien suuntaan tapailevassa Starting Blockissa on itua, eikä Better Than Thisin kertosäkeessä pirskahtelevia Commodore 64 -soundeja voi kuin ihastella, mutta suurimman osan ajasta Stubborn Heart yrittää aivan liikaa, vaikkei sillä tunnu olevan mitään sanottavaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Hans-Peter parranajon jälkeen.

Häntä sanotaan Norjan diskokeisariksi. Hän osallistuu Movemberiin ympäri vuoden. Hänen nimensä on Hans-Peter Lindstrøm.

Nuorgam ylpeänä ainoana mediana Suomessa tarjoaa kuultavaksi ja ladattavaksi uuden vokaalillisen version  Lindstrømin kappaleesta, Vossakorv.

http://soundcloud.com/feedelity/lindstr-m-v-s-s-k-rv-vocal/s-iQOY1

Uuden kappaleen kunniaksi Nuorgam julistaa Lindstrøm-kilpailun. Tai tarkemmin sanottuna lindströminpihvi-kilpailun. (Kyllä, tiedämme, että se on ruotsalainen ruoka ja artisti on Norjasta, mutta Skandinaavisen yhteenkuuluvuuden nimissä.)

Siinä ne paistuvat.

Kerro meille lindströminpihvin reseptisi! Täydennä sinun mielestäsi oikeat ainesosat alla olevaan taulukkoon:

400 g ________
3/4 dl ________
1,5 dl ________
1 rlk ________
1 kpl ________
ripaus ________
kourallinen ________

Vastaa jättämällä reseptisi kommenttikenttään. Huumori ei ole pakollista, mutta sitä saa olla.

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme kappaletta Lindstrømin Smallhans -vinyyliä tai -cd:tä. KISA OHI!

Kerrottakoon vielä uutinen, että partadiskomies esiintyy Kuudennella linjalla 22.2.2013!

Bostonin hardrock-ylpeys julkaisee jo viidennentoista studioalbuminsa. Se on ensimmäinen originaalisävellyksistä koostuva Aerosmith-levy sitten vuoden 2001 Just Push Playn; välissä yhtyeeltä ilmestyi coveralbumi Honkin’ on Bobo (2004). Levyn on tuottanut Jack Douglas, joka hääri studiossa myös Aerosmithin 1970-luvun klassikkolevyillä. Levyn ensimmäinen single on Jim Vallancen (mm. Bryan Adamsin Summer of ’69 ja Heaven) kanssa kirjoitettu Legendary Child, jonka Aerosmith äänitti ensimmäisen kerran jo Get a Grip -albumia (1991) varten

Video ei ole enää saatavilla

Christina Aguilera – Lotus

Christina Aguileran levyjä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Ja pian muutama enemmän, jahka Sony Music julkaisee laulajattaren viidennen studioalbumin Lotusin. Mukana levyllä ovat muun muassa brittituottaja Alex Da Kid (Nicky Minaj, Eminem), australialaisartisti Sia sekä Your Body -singlen tehtailleet Max Martin ja Shellback. Levyllä vierailevat Cee-Lo Green ja Maroon 5:n Adam Levine.

Video ei ole enää saatavilla

Talib Kweli – Prisoner of Conscious

1990-luvun lopulla Mos Defin kanssa muodostamallaan Black Star -duolla läpi lyönyt Talib Kweli julkaisee viidennen sooloalbuminsa. Prisoner of Consciousilla vierailevat muun muassa Miguel, Busta Rhymes, Nelly, Seu Jorge ja Melanie Fiona sekä ykkössingle Push Thrulla feattaavat Curren$y ja Kendrick Lamar.

Video ei ole enää saatavilla

Lindstrøm – Smalhans

Kokeellinen Six Cups of Rebel ei juuri tuonut lisäglooriaa minimaalisen avaruus-housen taitoniekalle, mutta Todd Terjen miksaama, kuuteen tanssiraitaan jaettu Smalhans saattaa tarjota vastalääkkeen. Levyn nimi tarkoittaa niukkuutta (lupaavaa!), ja kappaleet on otsikoitu norjalaisten, öh, perinneruokien mukaan. Nam nam!.

Video ei ole enää saatavilla

Vitalic – Rave Age

Remiksaajanakin tunnettu ranskalainen elektrohouse-muusikko Pascal Arbez julkaisee kolmannen albuminsa Vitalic-nimellä. Rave Agen on miksannut Stephane Alf Briat, jonka on painanut kädenjälkensä muun muassa Airin ja Phoenixin levyille.

Video ei ole enää saatavilla

Robbie Williams – Take the Crown

Take the Crown on Robbie Williamsin yhdeksäs studioalbumi – ja ensimmäinen sen jälkeen, kun laulaja kaksi vuotta sitten palasi Take Thatin riveihin. Levyn ensimmäisen singlen Candyn on kirjoittanut vanha kiistakumppani Gary Barlow, joka toimii myös levyn tuottajana.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Uuden albumin julkaisevat muun muassa All That Remains, Benjamin Biolay, Jesse Boykins III & MeLo-X, Cheval Sombre, Emeralds, Kim Nowak, NON, Piirpauke, Porcupine Tree, Prince Rama, Streetlight Manifesto, Teen Daze, Tiiu Helinä, Uhrijuhla ja Yö.

Termi skandoleaarinen saa Hans-Peter Lindstrømin virnuilemaan.

Lauantaina Flow Festivalilla esiintyvä skandinaavis-kosmisen parransivelydiscon mestari Hans-Peter Lindstrøm haaveilee Abban neidoista ja haluaa istuttaa Nuorgamin lukijat papinpenkkiin.

Mikä on täydellisen lindströminpihvin salaisuus?

“Hah! Kapris ja punajuuri, luulisin!”

Video ei ole enää saatavilla

Jos suunnittelisit oman nimikkopihvisi, mitä siihen tulisi?

“Ei mitään hienostelevaa. Suolaa, pippuria, jotain laadukasta lihaa hakattuna pieniksi palasiksi.”

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“Boney M:n Baby Do You Wanna Bump. Biisissä viehätti sen soundi, sanoitus, rytmi… kaikki!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

“Terry Jacksin Seasons In The Sunia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Suosikkisanoitukseni on Roy Ayersin Everybody Loves The Sunshine. Se on niin yksinkertainen ja silti niin tehokas.”

”My life, my life, my life, my life in the sunshine
Everybody loves the sunshine
Sunshine, everybody loves the sunshine
Sunshine, folks get down in the sunshine
Sunshine, folks get ’round in the sunshine”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Kenny Logginsin Footloosea, hah!”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Luulenpa, että Whitney Houstonin. En kylläkään muista missä olin.”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Olisi mahtavaa saada levylleni kaksi ääntä Abbasta, Annifrid ja Agnetha…”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Heh! Kummallinen kysymys… mahdoton vastata!”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Ennustaminen on mahdotonta. Se, että ihmiset haluavat yhä kuunnella musiikkia, ei kuitenkaan luullakseni muutu miksikään.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

”Hyvä kappale, joka myös kuulostaa hyvältä, on lähempänä täydellisyyttä…”

Mikä on absurdein musiikkiasi kuvaava termi, johon olet törmännyt?

”Skandoleaarinen (”scandolearic”) disko, luulisin?”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Heh, en halunnut ryhtyä opettajaksi!”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Puutarhuri tai kokki.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Dire Straitsin Money for Nothingin ja Eurythmics There Must Be an Angelin. Katselin niitä Skyltä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Shiso-lehdet, Korgin MS-20 ja Ingmar Bergman.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

”En oikeastaan mitään. En koe, että itselläni olisi sellaisia.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”Heh, enpä oikeastaan. En häpeä sitä, millaisesta musiikista pidän.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Yritän välttää sitä.”

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

”Dubstepin.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Musiikifestivaalit!”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”On pakko myöntää, etten kovin hyvin. Suosikkejani ovat Pekka Pohjola ja Matti Oiling.”

Video ei ole enää saatavilla

Missä kolmessa paikassa Norjaan saapuvan turistin pitäisi vierailla?

”Tim Wendelboen kahvilakaupassa Oslossa ja Preikestolen-kalliolla Ryfylkessä. Lisäksi kannattaa mennä risteilylle Oslonvuonoon.”

Video ei ole enää saatavilla

Lindstrøm Flow Festivalin Black Tentissä lauantaina kello 19.

Video ei ole enää saatavilla

Lindstrøm 24.09.2011 Monsters of Pop, Pakkahuone, Tampere.

Lana Del Rayn 30. tammikuuta ilmestyvä Born 2 Die on yksi vuoden 2012 odotetuimpia albumeita. Ohessa video (joka on virallinen vaan ei kappaleen varsinainen video), jolla neiti Grantin voi bongata ilman sitä kuuluisaa rihman kiertämää.

Video ei ole enää saatavilla

Grandhearts – Maria

Grandhearts on Tampereella herran vuonna 2011 perustettu yhtye, joka kertoo ammentavansa vaikutteita muun muassa Gram Parsonsilta, Bram Tchaikovskylta sekä countrysta, powerpopista ja americanasta noin laajemminkin. Yhtyeen esikois-ep James & Laura ilmestyy joulukuun puolivälissä.

Video ei ole enää saatavilla

Lambchop – If Not It’ll Just Die

Kurt Wagnerin johtama Lambchop on vaihtoehtocountryn sielukkaimpia yhtyeitä. Yhtyeen yhdestoista albumi, helmikuussa julkaistava Mr. M, on omistettu edesmenneelle Vic Chesnuttille.

Video ei ole enää saatavilla

Lindstrøm – De Javu

Where You Go I Go Too on 2000-luvun harvoja house-mestariteoksia. Sen pohjalta odotukset Hans-Peter ”Mahlanjuoksuttaja #92” Lindstrømin tulevaa albumia kohtaan ovat varsin korkealla. Norjalaisen diskoihmeen helmikuussa julkaistavalta Six Cups of Rebeliltä kuunnellaan funk-henkinen De Javu, jolla norjalainen venyttelee ensimmäisen kerran äänijänteitään.

Video ei ole enää saatavilla

Alcest – Autre Temps

Ranskalainen Neige on tehnyt musiikkia Alcest-nimellä jo yksitoista vuotta. Les Voyages De L’Âme on bläkkistä ja shoegazingia yhdistelevän synkistely-yhtyeen kolmas albumi ja Autre Temps sen ensimmäinen single. Levyllinen mustaa, myrskyistä ja uneliasta tunnelmointia luvassa tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Video ei ole enää saatavilla

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net

Avaruusdiscon mestari Hans-Peter on yksi hyvistä, koska pahoilla parta ei kerta kaikkiaan kasva.

Yhdet kutsuvat sitä Nu Discoksi, toiset Nordic Discoksi. Vitsiniekat, jotka ovat tulleet vilkaisseeksi artistien promokuvia, suosivat genrenimikettä Bearded Disco.

Paras termi kuvaamaan Hans-Peter Lindstrømin ja hänen hengenheimolaistensa avaraa ja rauhallisella vääjäämättömyydellä etenevää biittiä on kuitenkin Space Disco. Erityisen hyvin se sopii norjalaisartistin varsinaisen esikoisalbumin, Where You Go I Go Toon (2008), puolituntiseen nimikappaleeseen; Lindstrøm vie kuulijan kohti äärettömyyttä, ihmeelliselle matkalle, jossa lumoavat maisemat vaihtuvat hitaasti ja saumattomasti kuin kaleidoskoopin linssissä.

Lindstrøm-artistinimen takaa löytyy 38-vuotias oslolainen, joka alkoi nopean ja yllättävän nousunsa kohti eurooppalaisen konemusiikin kärkeä 2000-luvun alussa, jolloin hän perusti Feedelity-levy-yhtiön ja alkoi suoltaan tasaiseen tahtiin 12-tuumaisia julkaisuja, joiden kansissa hän esiintyi milloin yksin, milloin ystävänsä Prins Thomasin kanssa.

Läpimurto syntyi vuoden 2005 I Feel Space -singellä, yksiselitteisellä mestariteoksella, joka yhdisti Giorgio Moroderin elektroniset soundtrackit ja Vangeliksen huuruiset new age -seikkailut uuden vuosituhannen viileään skandinaavisuuteen.

Lindstrøm on ansioitunut muussakin kuin avaruusdiscon rehabilitoimisessa. Viime vuonna hän julkaisi riemastuttavan Off the Wall -pastissin Real Life Is No Coolin Christabelle-nimisen laulajattaren kanssa. Lisäksi hän on ehtinyt vuosien mittaan remiksata muun muassa The Juan MacLeania, Annieta, LCD Soundsystemiä, Dovesia, Roxy Musicia ja Sally Shapiroa.

Jos Lindstrømillä joku salaisuus on, niin kenties se, ettei hän kuuleman mukaan kuunnellut elektronista tanssimusiikkia juuri lainkaan ennen kuin alkoi väsätä sitä itse.

Video ei ole enää saatavilla