”I was there in 1974 at the first Suicide practices in a loft in New York City / I was working on the organ sounds with much patience.”

James Murphy, 48, kuten hänen yhtyeensä LCD Soundsystemin tuotannon perusteella tiedämme, on värikäs mies. Hän on elänyt vivahteikkaan elämän ja johtaa nyt newyorkilaisyhtyeensä toista tulemista loppuunmyydyissä konserteissa.

Mutta kuinka värikäs Murphyn tarina onkaan? Se selviää hänen sanoituksistaan – onhan hän kertonut avoimesti niissä menneisyytensä salat.

Ja kuten kaikki hyvät tarinat, tämäkin on sataprosenttisesti totta.

Murphyn elämän tähtihetket valokuvasi Teemu Kivikangas.

1950-luvun jälkipuolisko

Dj-kulttuuri syntyy Jamaikalla, kun paikalliset levyjenpyörittäjät ottavat mittaa toisistaan niin kutsutuissa soundclash-tapahtumissa. James Murphy on paikalla kaikkein maineikkaimmissa soundclasheissa. Ensimmäinen tiedossa oleva soundclash järjestettiin vuonna 1952, ja niiden suosio kasvoi 1950-luvulla ja 1960-luvulla, minkä jälkeen ne levisivät myös Lontooseen ja New Yorkiin.

”I was there in Jamaica during the great sound clashes”
(Losing My Edge)

1963

James Murphy on läsnä, kun Captain Beefheart, silloin vielä esiteini nimeltä Don Glen Vliet, perustaa ensimmäisen yhtyeensä Frank Zappan kanssa Cucamongassa Kaliforniassa. The Soots -niminen yhtye ei tee Murphyyn vaikutusta. Murphy neuvoo Vlietiä muuttamaan yhtyeensä tyyliä. ”Muuten ette ansaitse penniäkään”, hän neuvoo. Pian Zappa muuttaa Los Angelesiin ja perustaa Mothers of Invention -yhtyeen. Vliet puolestaan jää Cucamongaan ja perustaa The Magic Bandin.

”I was there when Captain Beefheart started up his first band I told him, ‘Don’t do it that way, you’ll never make a dime’”
(Losing My Edge)

1968, kesäkuu

”I was there at the first Can show in Cologne.”

James Murphy on läsnä, kun saksalainen krautrockyhtye Can järjestää ensimmäisen jamisessionsa Kölnin lähellä sijaitsevassa Nörvenichin linnassa. Linnan omisti tuolloin eräs varakas taidekeräilijä, joka oli kiinnittänyt Canin soittamaan Picasson taidetta esittelevään taidenäyttelyyn. Myöhemmin Can äänitti linnassa muun muassa albumit Soundtracks (1970) ja Tago Mago (1971).

”I was there at the first Can show in Cologne”
(Losing My Edge)

1970, helmikuu

Helmikuun 4. päivänä James Murphy mm. syntyy juna-aseman mukaan nimetyssä Princeton Junctionin esikaupungissa Mercerin piirikunnassa New Jerseyssä.

1974

Neljän vuoden herkässä iässä James Murphy vierailee Alan Vegan ja Martin Revin Suicide-yhtyeen ensimmäisissä bänditreeneissä newyorkilaisessa kattohuoneistossa. Murphy saa tehtäväkseen hioa kärsivällisesti yhtyeen urkusoundeja. Vuonna 1970 perustettu Suicide oli tokikin keikkaillut jo muutaman vuoden ajan, mutta jos uskomme James Murphyä – ja miksi emme uskoisi – yhtye harjoitteli ensimmäisen kerran siis vasta vuonna 1974.

”I was there in 1974 at the first Suicide practices in a loft in New York City / I was working on the organ sounds with much patience”
(Losing My Edge)

1986

James Murphy järjestää kotibileet. Hän asuu yhä vanhempiensa luona New Jerseyssä. Poliisi keskeyttää bileet. Murphyn vanhemmat järkyttyvät melko paljon.

”So throw a party till the cops come in and bust it up […] I did it once and my parents got pretty upset”
(North American Scum)

James Murphy unelmoi elämästä New Yorkissa. Hän haaveilee alkoholin nauttimisesta kaupungin maineikkaimmissa baareissa. Myöhemmin elämässään Murphy tulee pettymään näiden baarien tylsyyteen. Kenties siksi Murphy itse oman viinibaarinsa Williamsburgiin kesällä 2015.

”So the boring collect / I mean all disrespect / In the neighborhood bars I’d once dreamt I would drink”
(New York I Love You, But You’re Bringing Me Down)

1987, ennen syyskuuta

”I was there in the Paradise Garage DJ booth with Larry Levan.”

James Murphy seisoo New Yorkin King Streetin Paradise Garage -klubin dj-kopissa legendaarisen Larry Levanin rinnalla. Kukaan ei muista, milloin tämä tapahtui, mutta Murphyn järkyttävän nuoren iän huomioon ottaen vuosi on ollut todennäköisesti vuosi 1987, jolloin Levan soitti 25.–28. syyskuuta viimeiset Paradise Garage -keikkansa. Levan oli aloittanut klubin vakio-dj:nä vuonna 1977.

”I was there in the Paradise Garage DJ booth with Larry Levan”
(Losing My Edge)

1988

James Murphy herää rannalta Ibizalla. Hän on alasti.

”I woke up naked on the beach in Ibiza in 1988”
(Losing My Edge)

1992

James Murphy valvoo yöt kuunnellen radion rock-aiheisia ohjelmia. Silloin tällöin hän myös tanssii omasta tahdostaan, mitä ei enää tee.

”I used to dance alone of my own volition / I used to wait all night for the rock transmissions”
(I Used To)

1993

James Murphy on töissä levykaupassa. Tai sitten ei, sillä myöhemmin NPR:n haastattelussa Murphy väitti, ettei ole koskaan työskennellyt levykaupassa. Kirjakaupassa Murphy sen sijaan kertoo paiskineensa töitä. Hjmm hjmm.

”I used to work in a record store”
(Losing My Edge)

1995, helmikuu

James Murphy täyttää 25 vuotta ja tuntee kaikkien ”pakoreittien” menneen umpeen. Kenties tämän takia Murphy nauttii ystävänsä kanssa niin paljon Lemon Sip -flunssalääkettä, että kokee olevansa ”pilvessä”. Samoihin aikoihin Murphy tapaa rocktoimittajan, jonka mukaan em. ystävästä ei ole rocktähdeksi.

”You turn 25 and now you’re all out of escapes […] We’re both high high high, high high on lemon sips […] Hey the rock writer told me to tell you / Though you’re great and you’re brave / You still lack that which makes you a star”
(Watch the Tapes)

1995, toukokuu

Ranskalainen housekaksikko Daft Punk julkaisee läpimurtosinglensä Da Funkin. (Kypäräkaksikon ensimmäinen single, New Wave, oli ilmestynyt jo vuotta aikaisemmin.) James Murphy soittaa singleä pian sen ilmestymisen jälkeen CBGB’s-klubilla. Näin hänestä tulee dj, joka esittelee ranskalaisyhtyeen musiikin rock-henkiselle yleisölle. Ihmiset pitävät häntä hulluna. Kappaleesta tulee maailmanlaajuinen hitti vuonna 1997.

”I was the first guy playing Daft Punk to the rock kids / I played it at CBGB’s / Everybody thought I was crazy”
(Losing My Edge)

1996

James Murphy aloittaa viisivuotissuunnitelmansa.

”You spent the first five years trying to get with the plan…”
(All My Friends)

2001

James Murphyn viisivuotissuunnitelma päättyy. Seuraavan viiden vuoden ajan hän pyrkii viettämään mahdollisimman paljon aikaa ystäviensä seurassa.

”…And the next five years trying to be with your friends again”
(All My Friends)

2002

James Murphy omistaa muun muassa seuraavien yhtyeiden ja artistien levyjä: This Heat, Pere Ubu, Outsiders, Nation of Ulysses, Mars, The Trojans, The Black Dice, Todd Terry, The Germs, Section 25, Althea and Donna, Sexual Harrassment, a-ha, Pere Ubu, Dorothy Ashby, PIL, Fania All-Stars, The Bar-Kays, The Human League, The Normal, Lou Reed, Scott Walker, Monks, Joy Division, Laurent Garnier, The Creation, Sun Ra, Scientists, Royal Trux, 10cc, Rammellzee, Eric B. and Rakim, Index, Basic Channel, Soulsonic Force, Juan Atkins, Manuel Göttsching, David Axelrod, Electric Prunes, Gil Scott-Heron, The Slits, Faust, Mantronix, Pharaoh Sanders, The Fire Engines, The Swans, Soft Cell ja The Sonics.

”But have you seen my records? This Heat, Pere Ubu, Outsiders, Nation of Ulysses, Mars, The Trojans, The Black Dice, Todd Terry, The Germs, Section 25, Althea and Donna, Sexual Harrassment, a-ha, Pere Ubu, Dorothy Ashby, PIL, Fania All-Stars, The Bar-Kays, The Human League, The Normal, Lou Reed, Scott Walker, Monks, Niagara, Joy Division, Laurent Garnier, The Creation, Sun Ra, Scientists, Royal Trux, 10cc, Rammellzee, Eric B. and Rakim, Index, Basic Channel, Soulsonic Force (just hit me!), Juan Atkins, Manuel Göttsching, David Axelrod, Electric Prunes, Gil! Scott! Heron!, The Slits, Faust, Mantronix, Pharaoh Sanders and The Fire Engines, The Swans, the Soft Cell, The Sonics, The Sonics, The Sonics, The Sonics”
(Losing My Edge)

Huomattavasta levykokoelmastaan huolimatta James Murphy tuntee asemansa uhatuksi. Murphy pelkää pieniin takkeihin pukeutuneiden taideopiskelijoiden, musiikkiorientoituneiden internet-nörttien ja eri puolilta maailmaa tulevien nuorien dj-lahjakkuuksien, jotka ovat häntä kauniimpia, kyvykkäämpiä, innovatiivisempia ja vieläpä erittäin mukavia, vievän hänen paikkansa.

”I’m losing my edge to the kids from France and from London / to the kids whose footsteps I hear when they get on the decks / to the Internet seekers who can tell me every member of every good group from 1962 to 1978 / I’m losing my edge / To all the kids in Tokyo and Berlin / to the art-school Brooklynites in little jackets and borrowed nostalgia for the unremembered eighties / I’m losing my edge to better-looking people / With better ideas and more talent / And they’re actually really, really nice”
(Losing My Edge)

2003

Daft Punk konsertoi James Murphyn asunnossa. Murphy on varustautunut keikkaan hankkimalla viisitoista korillista kaljaa. Asunnon huonekalut on siirretty autotalliin. Paikalla ovat ”kaikki” – ja kaikki jonottavat päästäkseen sisään. Murphyn ystävän Sarahin tyttökaveri on vahtimassa ovea, ja äänentoistoa varten on lainattu kaikkien kulmakunnan tyyppien PA-kamat.

”I bought fifteen cases for my house, my house / All the furniture is in the garage / Well everybody’s lined up in my house, my house / And Sarah’s girlfriend is working the door / Got everybody’s PA in my house, my house”
(Daft Punk Is Playing at My House)

”I was the first guy playing Daft Punk to the rock kids / I played it at CBGB’s / Everybody thought I was crazy”.

James Murphy kontemploi mammonaa. Murphy tiedostaa haalivansa sitä nautinnon takia enemmän kuin hänen pitäisi. Olisiko mahdollista elää epäitsekkäämmin?

”Money / Make you feel real good / I always take it more than I know I should”
(Give It Up)

2004

James Murphy on ”tulessa”, koska hänen ystävänsä haluaa häntä. Murphy arvelee kuitenkin ”murskautuvansa” himojensa johdosta.

”I’m on fire / Because you want me But my desire / Is going to crush me”
(Thrills)

2005

James Murphy lomailee 85 vuorokautta Ranskassa maistellen Loiren laakson viinitarhojen satoa. Koko tuon ajan hän kaipaa ystäviään.

”When you’re blowing eighty-five days in the middle of France / Yeah, I know it gets tired, only where are your friends tonight?”
(All My Friends)

2006

James Murphy herää aikaisin ja yllättyneenä puhelimen pirinään – tai millainen hälytysääni hänellä puhelimessaan vuonna 2006 olikaan. Murphy kuulee huonoja uutisia, joita osasi odottaa puhelinsoiton ajankohdan ja soittajan hengitysäänen perusteella. Murphy kuulee terapeuttinsa George Kamenin (1942–2006) menehtyneen. Murphy omistaa seuraavana vuonna julkaistavan Sound of Silver -albuminsa Kamenin muistolle.

”I wake up and the phone is ringing / Surprised, as it’s early / And that should be a perfect warning / That something’s a problem / To tell the truth I saw it coming / The way you were breathing”
(Someone Great)

James Murphy menee ystävänsä luo. He tutkivat musiikki-aiheisia listoja ja suunnitellevat dj-settiä. Kun Murphy myöhemmin soittaa ystävänsä kanssa dj-keikan, he soittavat illan ensimmäisenä kappaleena Pink Floydin Set the Controls for the Heart of the Sunin (1968) ja osoittavat näin keski-ikäisyytensä.

”That’s how it starts / We go back to your house / You check the charts / And start to figure it out […] We set controls for the heart of the sun / One of the ways that we show our age”
(All My Friends)

2009

James Murphy viettää aikaa kodissaan ja tutustuu naapurustoonsa, josta löytää monta hyvää ravintolaa. Lisäksi hän lukee Fact-lehteä, josta oppii, että kuninkaalla on kuninkaan hattu ja että kuningas asuu kuninkaan talossa sekä muita asioita.

”Because I have stayed home / And have learned a little more about my neighbourhood / Which is important / You know, there’s a lot of good places to eat […] On this occasion, there are a couple of things that we know that we learned from Fact magazine / One, the king wears a king hat and lives in a king house”
(Pow Pow)

James Murphy saa ainakin kaksi puhelua ja yhden tekstiviestin, joissa tuntemattomaksi jäävä henkilö tarjoutuu hänen tyttöystäväkseen.

”Somebody’s calling me to be my girl […] Somebody’s phoning me to be my girl […] Somebody’s texting me to be my girl”
(Somebody’s Calling Me)

2009, joulukuu

James Murphy rikkoo lakia tarkemmin määrittelemättömillä tavoilla unohtaakseen ”hirvittävän vuoden”. Aiemmin saman vuoden marraskuussa hänen ystävänsä, muun muassa LCD Soundsystemissä, !!!:ssä ja The Juan MacLeanissa soittanut rumpali Gerhardt ”Jerry” Fuchs (1974–2009) on kuollut tapaturmaisesti pudotessaan hissikuiluun New Yorkin Brooklynissä.

”This is the trick, forget a terrible year / That we can break the laws / Until it gets weird”
(Home)

”I was there in Jamaica during the great sound clashes”.

2011

LCD Soundsystem hajoaa. James Murphy viettää päiväkausia sängyssä eikä halua tavata ketään. Murphy tuntee, ettei hänellä ole enää mitään sanottavaa. Hän kokee olevansa vaaraton ja liian vanha esiintymään.

”I ain’t seen anyone for days I still have yet to leave the bed I’ve just got nothing left to say / I’m in no place to get it right / And I’m not dangerous now / The way I used to be once / I’m just too old for it now / At least that seems to be true”
(Change Yr Mind)

2013

James Murphy muistelee entistä ystäväänsä Tim Goldsworthyä, joka on palannut yli vuosikymmenen jälkeen Yhdysvalloista kotimaahansa Britanniaan. UNKLE-yhtyeestä ja Mo’ Wax -levy-yhtiöstä tunnettu Goldsworthy perusti DFA Records -levymerkin vuonna 1999 Murphyn ja Jonathan Galkinin kanssa ja kaikesta päätellen tutustutti Murphyn kokaiiniin.

”I remember when we were friends / I remember calling you friend / Standing on the shore my ear aimed east / I can’t hear you / I can’t hear you anymore / You warned me about the cocaine / Then dove straight in / I must admit I missed laughing / But not so much you”
(How Do You Sleep)

2014

James Murphy polvistuu rakastettunsa eteen ja vannoo olevansa ”kuivilla”. Murphyn rakastaja juoksee häntä karkuun tavalla, joka tuo Murphyn mieleen epäonnistuneen kohtauksen heikosti valaistussa elokuvassa.

”I’m on my knees, yeah / I’m on my knees / I promise I’m clean […] Oh lover / You run from me / We move like a bad scene / Shot in the dark”
(Oh Baby)

2015

James Murphy käy parturissa. Hänen uusi ”tunteellinen” hiusmallinsa herättää hämmennystä, mutta muusikko itse fiilaa uutta fledaansa ihan täpöllä.

”I caught your eye when I stepped outside with my emotional haircut / It seems that I’ve been misunderstood / The look of great concern in your eyes and your surprise at my emotional haircut / It’s better to me / It’s much better than it used to be”
(Emotional Haircut)

James Murphy menee naimisiin Christine Topsøen kanssa. David Bowie ei pysty osallistumaan häihin sairautensa takia.

”You couldn’t make our wedding day / Too sick to travel”
(Black Screen)

2016, tammikuu

Laulaja-laukuntekijä David Bowie kuolee. James Murphy lukee tietokoneeltaan Bowien hänelle lähettämiä sähköpostiviestejä. Bowie oli Murphylle tärkeä esikuva, jotain ”isän ja ystävän väliltä”. Murphy arvosti Bowiea niin paljon, että koki työskentelemisen tämän kanssa ylivoimaisena. Lopulta Murphy jätti saapumatta useisiin sovittuihin tapaamisiin. Murphya kaduttaa. Hän kokee jääneensä Bowielle velkaa illallisen, kenties jotain muutakin.

”Been saving email trails / Kept together / I read them back sometimes / To remember […] I had fear in the room / So I stopped turning up / My hands kept pushing down / In my pockets / I’m bad with people things / But I should have tried more”
(Black Screen)

2017

James Murphy havaitsee olevansa levykaupasta toiseen nilkuttava horiseva veteraani, jonka kohtalona on näyttää muistitikkuja käyttävälle saastanuorisolle kaapin paikka.

”I’m a reminder / The hobbled veteran of the disk shop inquisition / Set to parry the cocksure of mem-stick filth / With my own late era middle-aged ramblings”
(Tonite)

James Murphy tanssii itsensä puhtaaksi, miten päin vain.

2000-luvun indiesosiologin yksi kaikkein ”sellaisimmista” kappaleista.

”Talking like a jerk
Except you are an actual jerk
And living proof that sometimes friends are mean”

”Ellei James Murphyä olisi, hänet pitäisi keksiä”, lausui filosofi Voltaire joskus vuoden 2010 tienoilla.

James Murphy on mies, jolle tarjotaan töitä Seinfeld-sarjan kirjoitustiimistä, joka muuttaa Brooklynin Williamsburgiin, joka perustaa kotikonnuilleen viinibaarin ja joka julkaisee nimikkoespresson. Näiden lisäksi hän kirjoittaa näsäviisaita ja ”tanssittavia” kappaleita nuorten 2000-lukulaisaikuisten elämänmenosta.

Murphy on joko hahmo jossakin hysteeristä realismia edustavassa aikalaisromaanissa tai jonkinlainen ”starter pack” -meemin ilmentymä.

Kyseisessä meemissä laaditaan irvailevia karikatyyrikollaaseja erilaisten ”tyylien” edustajien ominaispiirteistä, eli suunnilleen niistä sosiaalisen pääoman elementeistä, jotka sosiologi Pierre Bourdieu niputti termin ”habitus” alle.

Jos iskee kuvahakuun lauseen ”hipster starter pack”, löytää väsyneesti naurattavia, itsestäänselviä summauksia, joissa vilisevät Pitchforkin ja NPR:n logot, viikset, polkupyörät, erikoiskahvit, Pabst Blue Ribbon -oluet tai mitkä tahansa ”tällaiset” asiat, jotka viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen päätyvät suomalaisen viihdeohjelman käsikirjoituspöydälle.

Meemin kärjistys tuntuu tietenkin banaalilta, koska vuonna 2018 se on vanha vitsi.

LCD Soundsystemin tapauksessa vitsi on lähes nostalginen. Lisäksi se on tarkka osoitus siitä, mitä ”habitus” käytännössä tarkoittaa.

Kaikki habitukset maailmassa voidaan tarvittaessa vääntää enemmän tai vähemmän naurettaviksi; ”käveleviksi Andy Warhol -näyttelyiksi”, kuten musiikkitietelijikäkaksikko Simon Frithin ja Andrew Goodwinin toimittamassa On Record -opuksessa sutkauteltiin.

Arvelen James Murphyn tietävän tämän. Siksi tuo valkoisia t-paitoja ja väljiä pukuja käyttävä, viittäkymppiä lähestyessään harmaantunut nörtti on tehnyt musiikkiaan suorastaan sosiologisella otteella.

Vai mitä voisi sanoa miehestä, joka lausui Dance Yrself Cleanilla alkavan This is Happening -levyn aikaan The Guardianissa näin:

”Tässä taisi käydä niin, että yritin ensin koko elämäni olla ’cool’, mutta päädyin lopulta vain tunnistamaan ne mekanismit, miten ’coolius’ toimii.”

Kuulostaa ihmiseltä, joka voisi kirjoittaa Seinfeld-jaksoja tai Seinfeldin dialogilta kuulostavia lauluntekstejä. Dance Yrself Clean kun on sarjaan sopivia lauseita pullollaan.

Tämän etäisyyden ja ”tarkkailijuuden” avulla James Murphy on luonut musiikkia, joka toki kuulostaa maailman eniten 2000-luvun indieltä, jossa valkoiset miehet hytkyvät v-aukkoisine paitoineen velton spastisesti soittimiensa ääressä. Karikatyyri on ilmiselvä, mutta se naurahtaa jo tekovaiheessa itselleen ja toteaa, että ”tällaisesta soundista tämä aika tullaan tunnistamaan”.

Niinpä tultiinkin. Dance Yrself Cleanin kummallinen jaarittelu on rakastettavaa, koska se on itsetietoista. Kappale on klassikko, koska sen tehnyt ihminen on vapautunut omaa aikaansa määrittävän cooliuden kahleista.

James Murphy on – kuten kappaleen otsikonkin voisi kuvitella antavan ymmärtää – tanssinut itsensä puhtaaksi.

Video ei ole enää saatavilla

Shouting lager, lager. Mega-mega white thing. Rick Smith vasemmalla, Karl Hyde keskimmäisenä.

Freur –> Underworld

Suuri yleisö noteerasi Underworldin ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin bändin yhä ja ikuisesti tunnetuin single Born Slippy (NUXX) jytisi Danny Boylen Trainspotting-elokuvassa. Elektronisen musiikin tuntijat Karl Hyden, Rick Smithin ja Darren Emersonin trio oli hurmannut jo muutama vuosi aikaisemmin, jolloin se julkaisi ensimmäiset sittemmin klassikkoasemaan nousseista tekno- ja house-singleistään. Perustajajäsenet Hyde ja Smith olivat siihen mennessä pyristelleet popmusiikin pyörteissä jo yli kymmenen vuotta – ja saaneet aikaan jopa yhden new wave -klassikon, Underworldia edeltäneen Freuer-yhtyeen kuulaankauniin Doot Doot -singlen, johon ajan hammas ei pysty! Underworldin kaksikko perusti jo vuonna 1987, mutta ennen Emersonin liittymistä remmiin yhtye sai aikaan vain kaksi albumillista funkahtavaa kasarirockia (kuuntele single Stand Up vuodelta 1987), jonka laimeudesta kertonee jotain, että siitä kiinnostuivat vain jenkit ja aussit – ja hekin maltillisissa määrin.

Video ei ole enää saatavilla

Exotic Birds –> Nine Inch Nails

Nine Inch Nails oli alusta lähtien niin viimeistelty ja mietitty konsepti, että on vaikea kuvitella Trent Reznorin touhunneen minkään muun musiikin parissa Pretty Hate Machinea (1989). Vuodet 1985–1988 Reznor kuitenkin vietti Exotic Birdsin kosketinsoittajana ja taustalaulajana. Ajanmukaista syntikkapoppia tehnyt clevelandilaisyhtye julkaisi ainoan albuminsa Equilibriumin vasta Reznorin lähdettyä yhtyeestä, mutta goottikuninkaan kädenjälkeä voi kuulla bändin L’oiseau-EP:llä (1986). Laulujen kirjoittamiseen Reznor ei tosin tuolloin vielä osallistunut.

Video ei ole enää saatavilla

Darlin’ –> Daft Punk

Daft Punkin Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo tutustuivat toisiinsa jo koulupoikina 1980-luvun lopulla. Klassisesta popista ja rockista innostuneet nuorukaiset päättivät perustaa yhtyeen ja nimesivät sen Beach Boysin vuonna 1967 julkaiseman Darlin’-klassikkosinglen mukaan. Trion (jonka kolmas jäsen Laurent Brancowitz tuli sittemmin tunnetuksi Phoenixista) suurimmaksi saavutukseksi jäi kahden biisin saaminen Stereolabin levy-yhtiön Duophonicin julkaisemalle Shimmies in Super 8 -kokoelmalle (1993). Melody Makerin kriitikko arvioi ranskalaisten suorituksen ”typeräksi punkiksi” (”daft punk”), josta suivaantuneena Bangalter ja Homem-Christo keksivät nimen seuraavalle projektilleen. Mutta se on toinen tarina se.

Video ei ole enää saatavilla

Honey Is Cool –>The Knife

Göteborgilainen Honey Is Cool oli yksi 1990-luvun ruotsalaisen indie-aallon tärkeimpiä ja arvostetuimpia yhtyeitä, vaikka ei koskaan The Cardigansin, Wannadiesin tai Popsiclen kaltaista suosiota saavuttanutkaan. Yhteeltä julkaistiin kaksi albumia, Crazy Love (1997) ja Early Morning Are You Working? (1999), ennen kuin se heinäkuussa 2000 ilmoitti hajoamisestaan. Todennäköisesti suurin este Honey Is Coolin menestykselle oli Karin Dreijer, jonka kujertava ja kulmikas laulutapa oli suurelle yleisölle yksinkertaisesti liikaa. Maailma löysi saman aaltopituuden Ruotsin kenties omalaatuisimman popvokalistin kanssa vasta The Knifen myötä. Honey Is Cool toimi ponnahduslautana myös toiselle merkittävälle ruotsipopparille: bändin esikoisalbumiin asti sen rumpalina toimi Broder Danielista eronnut ja vuonna 1997 sen kokoonpanoon palannut Håkan Hellström, joka on sittemmin soolourallaan tehtaillut peräti kuusi Ruotsin albumilistan ykköstä.

Video ei ole enää saatavilla

Pony –> LCD Soundsystem

James Murphy oli jo kypsässä 32 vuoden iässä, kun LCD Soundsystem julkaisi esikoissinglensä, kaikkien aikojen (anti)hipster-anthemin Losing My Edgen, jota seurasi kymmenen vuotta universumin älykkäintä elektropunkia. Ennen LCD:tä Murphy oli ymmärrettävästi ehtinyt musisoida yhdessä jos toisessakin orkesterissa. 1980-luvun lopulla toimineesta goottirockyhtyeestä Falling Manista ei ole jäänyt jälkipolville juurikaan tietoa: Murphy oli duon laulaja, ja sen ainoan albumin, äärimmäisen pienenä painoksena julkaistun A Christeningin (1988), tuotti muun muassa Ministryssä soittanut William Tucker. Enemmän tiedetään Ponysta, Homestead Recordsille levyttäneestä Pixies-henkisestä indierockyhtyeestä, jonka esikoisalbumin Cosmovalidatorin (1994) kannessa Murphy näyttää liehuletissään ja kauluspaidassaan Ariel Pinkin umpimieliseltä serkkupojalta. Ennen Death From Above -tuotantotiimin perustamista vuonna 1999 Murphy ehti vielä takoa rumpuja varsin erinomaisessa Speedking-yhtyeessä (kuuntele Yi Ma), jonka postpunkia, hardcorea ja elektroa yhdistelevä tuotanto on koottu vuonna 2002 julkaistulle The Fist and the Laurels -kokoelmalle.

Video ei ole enää saatavilla

Aphrodite’s Child –> Vangelis

1960- ja 1970-luvun taitteessa vaikuttanut Aphrodite’s Child on yksi progressiivisen rockin eurooppalaisia kulmakiviä. Mahtipontisuutta kaihtamaton yhtye hajosi vuonna 1972, minkä jälkeen se julkaisi vielä kolmannen albuminsa, välittömästi kulttiklassikoksi nousseen 666:n. Useimmista tässä juttusarjassa esiintyvistä yhtyeistä poiketen Aphrodite’s Child pääsi nauttimaan kaupallisesta menestyksestä – se myi jopa kahdeksannumeroisen määrän albumeita – mutta kaksi sen jäsenistä ylsi vielä suurempaan menestykseen sooloutillaan. Vangeliksesta tuli yksi elektronisen musiikin ja elokuvamusiikin legendoista, bändin laulajasta eli  rintakarvoistaan tunnetusta Demis Roussisista puolestaan viihdemusiikin supertähti, Suomessakin kaksinkertainen albumilistan ykkönen ja kuolemattoman Kummeli-sketsin aihe.

Video ei ole enää saatavilla

Ensin otetaan sumpit…

”And if I made a fool, if I made a fool, if I made a fool
On the road, there’s always this
And if I’m sewn into submission
I can still come home to this”

Vietin tämän elokuun matkaillen. Tarkoituksenani oli tuon kuukauden aikana koostaa tätä juttua varten kuvasarja, jonka kautta kertoa LCD Soundsystemin kappaleesta All My Friends. Sen tarkemmin määrittelemättä halusin kuvasarjaan jonkinlaista eteeristä, konstikkaalla tavalla kaunista magiaa. Sellaista, jonka kauneutta on joskus vaikea selittää, mutta jonka kyllä tunnistaa poikkeukselliseksi. Sellaista, joka saa katsomaan maailmaa uusin silmin. Oivaltamaan omat, sekä ympäröivän maailman puutteet.

Osuimme matkallamme moneen oikeaan kohteeseen, mutta lopputulos oli aina sama: istuin älypuhelin kädessä näpeissäni ja kuvasin oikeaa kättäni. Siinä oli tuoppi, jonka kuvattuani tyhjensin.

Kotiin tultuani harmitti, että puhelimestani löytyi ainoastaan näitä kuvia. Kuvia, joissa näkyi käytetty päihde mutta ei päihtymystä. Ilojuoma mutta ei iloa. Niitä selaillessani tajusin kaksi asiaa: 1) jonkin täytyy muuttua, koska tämä on tosi typerä tapa viettää iltaa/lomaa/elämää, ja 2) tämähän on ihan niinkuin siinä biisissä!

All My Friends kertoo siitä, kuinka ihmiset ympärillä eivät tunnu enää tutuilta. Kun käyttää parhaat vuotensa bilettämiseen, on se kaikki tietenkin tosi hauskaa, mutta johtaa samalla eksistentiaaliseen inhotukseen. Mitä minä täällä yhä teen, onko missään mitään mieltä? Keitä nämä ihmiset ovat ympärilläni, ja olenkohan itse sittenkään yhtä nätti?

“I wouldn’t change one stupid decision
for another five years of life”

Tuo on tärkeä oivallus. Täytyy tehdä typeriäkin asioita. Niistä oppii ja niistä kasvaa. James Murphylle, LCD Soundsystemin biisinikkarille, se on erityisen suuri ja tärkeä oivallus. Hänen olemuksensa on ”vähän vanhemman” levynörtin; sellaisen, jota vituttaa, kun nuorilla on älypuhelimet ja design-asunnot, ja lisäksi ne on vielä tosi tosi mukavia. Nörtin, joka on jäänyt bileisiin vähän turhan pitkäksi aikaa. Epäileviä katseita alkaa jo tulla, vaikka kukaan ei mitään sanokaan. Nörtin, joka tajuaa kyllä, että pitäisi lähteä, mutta bileissä kehkeytyvää awkward momentia enemmän pelottaa se, mitä ulko-oven takana on. Tai ei ole.

Enemmän, kuin kirjoittaa kappaleesta, haluan kuunnella sen vielä uudelleen. Ja ottaa oluen – vielä yhden. Viimeisen. Sitten maksan piikkini ja lähden seikkailuun. Älypuhelimellasi voit lukea kappaleesta enemmän, jos kiinnostaa. Kuten myös James Murphysta, aikansa kuvasta, aikansa epätodennäköisestä seksi-ikonista, jota minä kaipaan kovin, mutta joka taitaa olla aika tyytyväinen siihen, ettei jämähtänyt hienon projektinsa pariin. Kunpa muillakin olisi munaa, niin kuin Jamesilla.

…ja sitten hörpätään tuoppi.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

LCD Soundsystemiltä äänestettiin myös kappaleita Daft Punk Is Playing at My House, Losing My Edge, Someone Great ja Tribulations.

Antakaa tälle naiselle toimivat levysoittimet, niin kaikki on hyvin.

LCD Soundsystem päätti uransa viime vuoden huhtikuussa tyylikkäästi nelituntiseen konserttiin New Yorkin Madison Square Gardenissa (vain vuorokautta sen jälkeen, kun Nuorgam oli perustettu – sattumaako?). Dylan Southern ja Will Lovelace taltioivat 2000-luvun ihanimpiin kuuluvan elektronisen musiikin yhtyeen viimeiset hetket dokumenttielokuvaansa Shut Up and Play the Hits, jossa kamera seuraa LCD-maestro James Murphyä konserttia edeltävästä päivästä sen jälkeiseen aamuun.

Erottajankadun Kino Adams esittää Shut Up and Play the Hits -elokuvan huomenna eli perjantaina 23. marrakuuta – eikä veloita lystistä senttiäkään! Elokuvaesityksen jälkeen juhla jatkuu Ravintola Adamsin puolella, jossa sekä LCD Soundsystemin että The Juan Macleanin kokoonpanoissa Suomessakin käynyt Nancy Whang soittaa dj-keikan.

Whang vastaili Nuorgamin smalltalk-kysymyksiin sähköpostitse. Ja jos vastauksista voi jotain päätellä, ei James Murphyn johtaman konkkaronkan jättäminen ollut ihan helppoa…

Mikä on onnistuneen dj-keikan salaisuus?

”Toimivat levysoittimet, tanssivat ihmiset ja toimivat levysoittimet.”

Minkä tyyppinen dj olet? LCD Soundsystemiä lainatakseni, oletko enemmän tyyppiä “have you seen my records” vai “shut up and play the hits”?

“Ehkä jossain niiden välissä… ’Kuunnelkaapa tämä levy! Eikö se olekin hitti?’”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan, mutta luultavasti en tule milloinkaan tekemään niin. Korkeintaan, jos olen häissä ja todella humalassa.”

Mikä on ensimmäinen popkappale, johon rakastuit?

“Varmaan joku kappale The Beatlesin valkoiselta albumilta. Noin kahdeksanvuotiaaksi asti kuuntelin yksinomaan The Beatlesia, The Animalsia ja Pink Floydia, koska niiden levyt veljiltäni löytyi. Sitten meillä alkoi näkyä MTV. Ensimmäisen ostamani 7-tuumaiset olivat Nu Shoozin I Can’t Wait ja Depeche Moden People Are People.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka tuottaisi?

“Saanko valita itseni lisäksi vain kolme henkilöä? Koska aivan ehdottomasti haluaisin soittaa – ei missään erityisessä järjestyksessä – Pat Mahoneyn, Al Doylen ja Tyler Popen kanssa, mutten myöskään haluaisi sivuuttaa Gavin Russomia, Matt Thornleya, David Scott Stonea tai Phil Mossmania. Tuottajaksi haluaisin James Murphyn. Ja sitten kutsuisimme itseämme LCD Soundsystemiksi (jonka jäseniä kaikki edellä mainitut siis ovat – edit. huom.).”

Video ei ole enää saatavilla

Kumpi on tärkeämpää: kappale itsessään vai se, miten se on toteutettu?

“Luulenpa, että kappale itsessään on tärkeämpi, koska paskasta ei saa puristettua timanttia. Toisaalta, tuotanto voi muodostua osaksi sävellystä. Onko ‘säveltämistä’ ja ‘tuottamista’ edes mahdollista erottaa toisistaan? Sillä jos alat toteuttaa jotain ideaasi studiossa, niin siitä syntyy aina jotain muuta kuin olit alun perin ajatellut.”

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

“Lipps, Incin Funky Townia. Jotenkin se vain on vähemmän kuin osiensa summa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Jerry Fuchsin (!!!:n, Maseratin ja The Juan Macleanin rumpali, joka soitti myös LCD Soundsystemin kanssa, kuoli tapaturmaisesti marraskuussa 2009 – edit. huom.). Kuulin siitä sairaalassa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“Suhtaudun aika vastahakoisesti ajatukseen siitä, että musiikki on maailmanlaajuisesti ’tärkeää’. Musiikki on tärkeää minulle esimerkiksi siksi, että saan siitä elantoni. Ja varmasti maailma olisi surullinen paikka ilman musiikkia ja niin edelleen. Mutta ei kukaan meistä ole syöpälääkkeitä keksimässä.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

“Jos ajatellaan, miten nopeasti trendit nykyään vaihtelevat, niin toivon, että seuraavana olisi jälleen vinyylin vuoro. Mutta kymmenen vuoden päästä? Todennäköisesti ihmiset kuuntelevat musiikkinsa yhä paskoista läppärikaiuttimistaan tai Dre-kuulokkeistaan.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Tapasin Jamesin yksissä bileissä vuonna 2000. Vuotta myöhemmin hän kysyi, haluisinko liittyä hänen bändiinsä.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

“Valitettavasti muistan parhaiten R.E.M.:n Losing My Religionin, koska MTV esitti sen noin 7 miljardia kertaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

“Holy Ghostia!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

“Minkäpä sille voi, että joskus sitä vain tykkää todella typerästä musiikista.”

Kuka on tunnetuin henkilö joulukorttilistallasi?

“Lindsay Lohan.”

Video ei ole enää saatavilla

LCD Soundsystemin tarina päättyi huhtikuussa 2011 Madison Square Gardenin 4-tuntiseen konserttiin. Mitkä ovat lämpimimmät muistosi liittyen aikaasi yhtyeessä?

“Yksinkertaisesti se, että sain olla… osa sitä ryhmää. Kaikki se, mitä teimme yhdessä: työskenteleminen, soittaminen, syöminen, matkustaminen, juhliminen.”

Nancy Whang Helsingin Adamsissa (Erottajankatu 15–17) 23.11.2012 klo 22–04. Liput 8 euroa. Ikäraja 20 vuotta. LCD Soundsystem -dokumentti Shut Up and Play the Hits Kino Adamsissa (Erottajankatu 15–17) klo 20. Ilmainen sisäänpääsy.

Video ei ole enää saatavilla

James Murphy katsoo Nuorgamia vinoon jäätyään pronssisijalle mahlanjuoksuttajien listalla.

Tajusin rakastavani LCD Soundsystemiä, kun näin yhtyeen Barcelonassa, kai joskus vuonna 2007, festivaaliteltassa, joka sopivasti silmiä siristämällä muistutti intiimejä klubiolosuhteita. Teltassa oli ahdasta ja kuumaa. Niinkin kuumaa, että bändin rumpali kiipesi lavalle Aatamin asussa – tukeva, karvainen, vanheneva mies.

Orkesterin mastermind James Murphyllä oli sentään vaatteet päällään, mutta ei hänkään varsinaisesti komea mies ole, ainakaan millään rokkikukkomittarilla. Ja siinä sitä oltiin: lavalla vetää, ja hienosti vetääkin, bändi, joka teki sillä hetkellä maailman cooleinta tanssimusiikkia; bändi, joka koostui karvaisista, lihavista nelikymppisistä äijistä.

Tähän minä pystyin samaistumaan.

Vaikken ollutkaan aivan yhtä karvainen, tukeva enkä nelikymppinen, oli orastavaa kolmenkympin kriisiä jatkokehitellessä lohdullista oppia, että vielä ehtii onnistua eikä elämä päätykään 28-vuotiaana. No, ei ainakaan kaikkien.

Tästähän on ollut puhetta Nuorgamissa ennenkin. Eläköön kolmekymppiset! Ja
nelikymppisetkin! Jo riittää nuoruutta palvova siloposkikulttuuri! Varhaiskeski-ikäinen on uusi kaksikymppinen! Harmaantuva on uusi musta!

Ja nuoremmat, muistakaa, kyllä teistäkin vielä tulee yhtä vanhoja, viisaita ja cooleja, kun vain jaksatte syödä aamupuuronne kiltisti ja kuunnella LCD Soundsystemiä.

Ja LCD Soundsystemiähän kelpaa kuunnella, sillä James Murphy ja kumppanit tekevät helvetin hyvää musiikkia. Murphyn levylafka DFA julkaisi samoihin aikoihin monta hienoa tanssipunk-pamausta, esimerkiksi The Rapturea ja The Juan Macleania, mutta näidenkin ylitse hehkuu Soundsystemin viettelevä nestekidevalo.

Ottaen huomioon, miten notkeasti bändi loksahti aikansa trendilokeroihin, on piristävää vajaa vuosikymmen myöhemmin huomata, miten ajatonta itse musiikki on. Kenties tässä vaikuttaa Murphyn ikä, kokemus ja ensyklopedinen musiikkitietämys: rakkaus hyvään musiikkiin, genrerajoista piittaamatta.

Murphy lainailee lempibändeiltään, mutta apinoi, leikkaa ja liimaa niin taitavasti, ettei touhu missään vaiheessa tunnu plagioinnilta. Kuten Ville Aalto aikoinaan Nuorgamissa kirjoitti, toimivat Murphyn musiikilliset viittaukset pikemminkin porttihuumeena uusiin hienoihin pop-elämyksiin. Vanha viisas äänivelho johdattaa seuraajansa hellästi audionektarin alkulähteille.

Kokeilkaa vaikka näitä, jos ette usko: Losing My Edge. Yeah. Daft Punk Is Playing at My House. Tribulations. Disco Infiltrator. North American Scum. Someone Great. All My Friends. Drunk Girls. You Wanted a Hit. Siinä biisejä lähes kymmenen vuoden ajalta, eikä yksikään niistä haiskahda pilaantuneelta.

James Murphy kirjoittaa myös hirmuisen hienoja sanoituksia. Mehukkaimpia ovat kappaleet, joiden aihe on päällisin puolin banaali, mutta vähän raaputtamalla paljastuu kertomus siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, tänä päivänä ja tästä ikuisuuteen. Ihan niin kuin hyvä taide on kautta aikojen tehnyt.

Ajatelkaapa vaikka absoluuttisen nerokasta sinkkuhittiä Losing My Edge (2002). Ensi kuulemalta voisi huolimattomasti kuvitella, että vanheneva hipsteri siinä valittaa, kun nykynuorilla on apunaan Internet ja loputtoman tuntuisesti aikaa. Mutta kolmekymppiselle musadiggarille kappale on katkeransuloinen täsmäohjus suoraan sydämeen. Ja juniorikin varmasti osaa lukea biisin koskettavana kuvauksena vanhenemisesta.

Video ei ole enää saatavilla

Toinen esimerkki: uljas All My Friends kakkoslevyltä Sounds of Silver (2007). Laskuhumalainen kappale täynnä kaipuuta kaukana olevia ystäviä kohtaan, jonka tekstille hypnoottisesti etenevä biisi antaa upean rytmin.

Video ei ole enää saatavilla

Kolmas esimerkki: yhtyeen uran päättävän This Is Happening -albumin (2011) I Can Change. Murphy osaa myös olla vakava. Kappale on koskettava,
surullinen kuvaus takertumisesta hajoavaan parisuhteeseen. Murphyn lyriikalle ja musiikille ominainen toisto alleviivaa hienosti tekstin sisältöä.

Video ei ole enää saatavilla

Tälläisillä ansioilla – huolella rakennetun perinnetietoisella ja mahdottoman iskevällä musiikilla, terävillä sanoituksilla ja niihin piilotetulla alakuloisella elämänviisaudella sekä koko paketin kuorruttavalla ikääntyvän herrasmiehen ajattomalla coolilla – ansaitsee James Murphy paikan Nuorgamin mahlalistan mitalisijoilla, 2000-luvun tärkeimpänä indie-tanssimusiikin tiennäyttäjänä.

Video ei ole enää saatavilla

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen musiikillista ilmanalaa olennaisesti määrittäneet The White Stripes, The Streets ja LCD Soundsystem ohittivat sen sijaan maaliviivan kädet pystyssä ja hymy huulillaan.

Mike Skinnerin viimeinen The Streets -nimellä levyttämä albumi Computers & Blues oli pakottoman kuuloinen kokonaisuus, joka parhaimmillaan muistutti vuonna 2002 päitä sekoittaneen Original Pirate Material -esikoisen nerokkuudesta.

LCD Soundsystemin jäähyväislevy This Is Happening oli monipuolisuudessaan sovelias lopetus Losing My Edge -klassikkosinglen käynnistämälle musiikkinörttiyden ja rytmisen ilottelun odysseialle. Lopullisen pisteen matkalle James Murphy (kuvassa) kumppaneineen laittoi viidellä New Yorkin -keikalla.

The White Stripesin pitkä hiljaiselo puolestaan katkesi helmikuiseen tiedotteeseen. Yhtyeen viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi jäi Conan O’Brienin viimeinen The Tonight Show -lähetys kevällä 2009.

Duon fanit eivät siis saaneet jäähyväiskiertuetta tai -levyä, mutta Jack Whiten kirjoittama tiedote tiivisti täydellisesti sen, miksi yhtyeiden joskus kannattaa lopettaa:

”…to preserve what is beautiful and special about the band and have it stay that way.”

Hyvin sanottu, Jack. Kiitos sinulle ja Megille. Mikelle ja Jamesille myös.

Video ei ole enää saatavilla

The White Stripes – We’re Going to Be Friends

Video ei ole enää saatavilla

LCD Soundsystem – Dance Y’rself Clean

Video ei ole enää saatavilla

The Streets – Going Through Hell

LCD Soundsystemin James Murphy on kuvaillut itseään stand-up-laulajaksi.

Huomenna, 2. huhtikuuta 2011, LCD Soundsystem soittaa yhtyeen kotikaupungissa New Yorkissa viimeisen keikkansa.

LCD Soundsystemiin tiivistyi 2000-luvun alun musiikillinen henki täydellisesti. Yhtyeen sielu oli yksittäisen musiikkifanin studiopuuhastelussa, mutta sen sydän sykki festivaalien ja klubien lavoilla, joilla James Murphyn kappaleet saivat uuden, lihaksikkaamman muodon.

Murphy kumppaneineen on ollut tienraivaaja uudella vuosituhannella, jolla nörtit ovat nousseet kamppailemaan kitarasankareiden kanssa, ja levytetyn ja elävän musiikin välinen suhde on määritelty monessa mielessä uudelleen.

Se on vain yksi syy olla kiitollinen LCD Soundsystemille – tässä viisi muuta!

1. Lukemattomiin hienoihin artisteihin porttihuumeena toimiminen

LCD Soundsystemin esikoissingle Losing My Edge (2002) lienee jonkinlainen ennätys sen saralla, kuinka monta viittausta muihin artisteihin on mahdollista upottaa yhteen kappaleeseen. Sanoituksessa elävät sulassa sovussa A-ha, Can, Eric B. & Rakim, Suicide, Lou Reed, Soft Cell ja lukuisat muut James Murphyn suosikit.

Mutta Losing My Edge oli silläkin saralla vasta alkua. Disco Infiltrator johdattaa samplellaan Kraftwerkin pariin, All I Wantin jäljet vievät David Bowien Berliini-aikakaudelle, ja yhtyeen hienot cover-versiot tutustuttavat muun muassa Alan Vegaan (Bye Bye Bayou) ja Siouxsie and the Bansheesiin (Slowdive).

Murphy ei tyytynyt lainaamaan vain popin parista. All My Friendsin staattinen piano on elämänsä velkaa minimalistisäveltäjä Steve Reichin mestariteokselle Music for 18 Musicians, ja Nikelle tehdyn instrumentaalilevy 45:33:n (2007) innoittajana toimi saksalaisen Manuel Göttschingin vaikutusvaltainen elektroninen levykokonaisuus E2-E4 (1984).

Video ei ole enää saatavilla

LCD Soundsystem – Slowdive (Siouxsie and the Banshees -laina, 2006)

2. Älykkäiden sanoitusten tuominen 2000-luvun tanssimusiikkiin

Losing My Edge oli paitsi nerokkaan minimalistisesti tuotettu tanssipala ja rykelmä tienviittoja hienon musiikin pariin, myös essee ikääntyvän musiikkifanin sielunmaisemasta. James Murphy pureutui menneisyyden vinyylihaamujen ja koko ajan uhkaavammalta tuntuvan nuorison vainoaman miehen ajatuksiin Brett Easton Ellisin ja Nick Hornbyn parhaiden teosten tarkkasilmäisyydellä.

Murphyn tekstit ovat täynnä viittauksia ja itseironiaa, mutta ne eivät toimi hänelle suojaviittana. New York, I Love You but You’re Bringing Me Down on mitä rehellisin rakkaudentunnustus Murphyn kotikaupungille, All I Want on pelottavan tyyni kuvaus ihmissuhdekriisistä, ja jopa yhtyeen omalle uralle ilkkuva You Wanted a Hit kuulostaa lakonisuudessaan siltä, että jokainen sana on laulajalle totta.

Video ei ole enää saatavilla

LCD Soundsystem – All I Want (2010)

3. Ikääntyvien musiikkifanien itsetunnon pelastaminen

Kun James Murphy julkaisi ensimmäisen laajempaa huomiota saavuttaneen kappaleensa Losing My Edge, hän oli 32-vuotias. Falling Man-, Pony– ja Speed King -yhtyeissä soittanut Murphy toteutti unelmansa menestyksekkäästä musiikkiurasta vasta kun teki sille julkisen testamentin.

Tavallisen näköinen ja arkisesti pukeutuva Murphy valaa uskoa kaikkiin keski-ikäistyviin, liian suuren levykokoelman ja nurkkaan hylätyn Telecasterin kanssa eläviin musiikkifaneihin. Tämän kruunaavat muut LCD Soundsystemin jäsenet, jotka eivät hekään juuri rocktähtiä muistuta.

Jos James ja ystävät onnistuivat viimein, voin onnistua minäkin!

Video ei ole enää saatavilla

LCD Soundsystem – Us V Them (Manchesterissa 2007)

4. Turhien julkaisutaukojen karttaminen

Otsikon väite kuulostaa toki mielenvikaiselta, jos kuvittelee James Murphyn kumppaneineen julkaisseen vain kolme albumia yhtyeen kymmenvuotisen uran aikana.

Todellisuudessa LCD Soundsystem julkaisi vuonna 2002 ilmestyneestä Losing My Edgestä eteenpäin jotain joka vuosi aina viime marraskuun The London Sessions -levyyn asti.

Yhtye on ollut jopa mielenkiintoisimmillaan varsinaisten albumiensa ulkopuolella. 45:33 on Sound of Silverin (2007) täysverinen sisarteos, John Peelin hengessä BBC:llä taltioidulla London Sessionsilla monet This Is Happeningin (2010) raidoista puhkeavat täyteen kukkaansa, ja singleillä julkaistut Franz Ferdinandin ja John Calen versiot All My Friendsistä ovat pop-postimerkkeilijöille silkkaa taivaan mannaa.

Video ei ole enää saatavilla

Franz Ferdinand – All My Friends (2007)

5. Ajoissa – ja oikeasta syystä – lopettaminen

James Murphy olisi voinut jatkaa musiikin tekemistä LCD Soundsystem -nimen alla vaikka eläkepäiviinsä asti ja kiertää Euroopan festivaaleja joka kesä soittaen tanssittavia indiehittejään hikisille ja humalaisille yleisöille.

Murphy kuitenkin kertoi This Is Happeningin myötä antamissaan haastatteluissa haluavansa keskittyä elämässään muihin asioihin ja palauttaa LCD Soundsystemin alkutilaansa, pienimuotoiseksi taideprojektiksi.

Murphyn tapauksessa ne muut asiat ovat muun muassa viineihin ja hyvään ruokaan uppoutuminen sekä kahvakuulalla itsensä kunnossa pitäminen. Vaikka yhtyettä tulee ikävä, en voi kuin sydämeni pohjasta toivoa, että James nauttii kiireettömästä elämästään.

Video ei ole enää saatavilla

LCD Soundsystem – Home (2010)

Tämä artikkeli toimii porttihuumeena soittolistaamme LCD-rakkautta!

Jamesille kaikki alkoi siitä, kun hän pelästyi menettävänsä teränsä.

Artikkelissamme Viisi asiaa, joista kiittää LCD Soundsystemiä, kiitimme James Murphyä kollegoineen muun muassa lukemattomiin mielenkiintoisiin artisteihin porttihuumeena toimimisesta.

Monet niistä lueteltiin jo yhtyeen ensisinglellä Losing My Edge, jonka julkaisemisesta tulee ensi vuonna täyteen kymmenen vuotta. Tähän Spotify-soittolistaan olemme koonneet 50 loistavaa klassikkokappaletta singlen sanoituksessa mainituilta artisteilta.

Listaa kuunnellessa voi miettiä, mitä James Murphy laulaisi, jos kappale olisi tehty tänä vuonna.

”I hear that you and your band have sold your CD players and subscribed to Spotify Premium?”

1. Can – Vitamin C
2. Suicide – Dream Baby Dream
3. Captain Beefheart & His Magic Band – Sure ‘nuff’n, Yes I Do
4. Daft Punk – Da Funk
5. Kid Creole & the Coconuts – Something Wrong in Paradise
6. Bounty Killer – Dub Fi Dub
7. Inner City – Big Fun
8. The Beach Boys – Darlin’
9. Jonathan Richman & the Modern Lovers – Egyptian Reggae
10. Model 500 – Sound of Stereo
11. Yaz – Situation
12. Pere Ubu – Cloud 149
13. The Outsiders – Keep on Doing It
14. Mars – 3E
15. The Black Dice – Nite Creme
16. Todd Terry – Da Bango
17. The Germs – Lexicon Devil
18. Section 25 – Girls Don’t Count
19. Althea and Donna – Uptown Top Ranking
20. A-ha – The Sun Always Shines on T.V.
21. Dorothy Ashby – Soul Vibrations
22. Public Image Limited – Death Disco
23. The Fania All-Stars – Introduction Theme (Cheetah)
24. The Bar-Kays – Soul Finger
25. The Human League – Love Action (I Believe in Love)
26. The Normal – Warm Leatherette
27. Lou Reed – Transformer
28. Scott Walker – The Old Man’s Back Again
29. Joy Division – Digital
30. Lower 48 – Political Police
31. The Association – Cherish
32. Sun Ra – Nuclear War
33. The Scientists – We Had Love
34. 10cc – Dreadlock Holiday
35. Eric B. and Rakim – Paid in Full
36. Index – Give Me a Sign
37. Basic Channel – Q1.1/I
38. Afrika Bambaata & The Soul Sonic Force – Planet Rock
39. Juan Atkins (Cybotron) – Clear
40. David Axelrod – Urizen
41. The Electric Prunes – I Had Too Much to Dream
42. Gil Scott-Heron – The Bottle
43. The Slits – Love und Romance
44. Faust – Krautrock
45. Mantronix – Got to Have Your Love
46. Pharoah Sanders – You’ve Got to Have Freedom
47. Fire Engines – Sympathetic Anaesthetic
48. Swans – Half Life
49. Soft Cell – Bedsitter
50. The Sonics – Have Love Will Travel

Linkki soittolistaan