”Lana Del Reyn persoona, vaurioitunut nuori kaunotar, ei matkalla ole ehkä syventynyt, mutta jokaisen julkaisun myötä siihen on tullut lisää myyttistä laahusta.”

“Lana Del Rey” näytti, kuinka passiivisesta uneliaisuudesta voi loihtia päättäväisen uran.

”I’m in his favorite sun dress
Watching me get undressed
Take that body downtown
I say ’you the bestest’
Lean in for a big kiss
Put his favorite perfume on
’Go play your video game’”

Siinä missä rockissa on aina arvostettu matkaa menestykseen, ankaraa keikkailua pikkuklubeissa ja nimen rakentamista raa’alla työllä, popissa sisääntulo on kaikki kaikessa. Eikä kukaan 2010-luvun popissa ole tehnyt näyttävämpää sisääntuloa kuin Lana Del Rey.

Kesällä 2011 viraalihitiksi muodostunut Video Games oli räikeässä kontrastissa kaiken sen ympärillä olevan kanssa. Orkestraalinen balladi henki yhtä aikaa 1960-lukua ja Los Angelesia, glamouria ja joutilaisuutta, viattomuutta ja turmelusta; kaikki David Lynch -henkisen samean prisman nähtynä.

Itse kappale tuntuu kertovan nuoren, alistuvaisen ja korviaan myöten rakastuneen nuoren naisen rakkaudesta vanhempaan ja vauraampaan mieheen – joka saatuaan oluen käteensä ja nähtyään naisensa suosikkiasussaan kehottaa tätä menemään pelaamaan ”videopelejään”, paljastavan vanhanaikainen termi sekin.

Riipaisevan kaunista kappaletta säesti kotikutoisen oloinen video, johon oli rinnakkain leikattu vanhoja kotivideoita, uutisvideoita ja itse Lana kujertamassa kappaletta silmäluomet raskaina ja huulet kuin ampiaisten pistämänä, yhtä aikaa kameralle poseeraten ja sitä tietoisesti väheksyen, kuten Instagram-sukupolven oman Brigitte Bardot’n kuuluukin.

Video Games (ja sen ohessa nettiin vuodettu Blue Jeans) poikivat Lanalle nopeasti rahakkaan levytyssopimuksen, jolloin hänen taustatarinansa pulpahti nopeasti pinnalle. Taiteilijanimen takana oli 26-vuotias Elizabeth Woolidge (eli Lizzy) Grant, jonka debyyttialbumi Lana Del Ray (a-kirjaimella siis) oli julkaistu vähin äänin vuonna 2010 ja vedetty markkinoilta Lizzyn alkaessa kunnolla rakentaa Lana-sivupersoonaansa. Odotellessaan maineen kolkuttavan ovelleen Grant ehti työskennellä viisi vuotta vapaaehtoistyössä auttamassa alkoholisteja, narkomaaneja ja kodittomia.

Video Gamesissa oli kaikki fabulöösin yhden hitin ihmeen ainekset, mutta jo debyyttialbumi Born to Die (2012) osoitti Del Reyn tulleen jäädäkseen. Yhdistämällä Video Gamesin retroestetiikkaan rautalanka-, elektro- ja hiphop-vaikutteita myöhemmässä tuotannossaan Del Rey on vuollut ohuelta vaikuttaneesta emopuusta kokonaisen tuotannon, joka hehkuu omintakeista lahjakkuutta. Lana Del Reyn persoona, vaurioitunut nuori kaunotar, ei matkalla ole ehkä syventynyt, mutta jokaisen julkaisun myötä siihen on tullut lisää myyttistä laahusta.

Video ei ole enää saatavilla

Kara’s Flowers. Vielä raivostuttavampi kuin Maroon 5.

Kara’s Flowers –> Maroon 5

Vuotta 2000 muistellaan terveiden ihmisten keskuudessa lämpimästi, sillä se oli viimeinen vuosi, jolloin maailma ei ollut vielä kuullut yhtyeestä nimeltä Maroon 5. Nostalgisointia varjostaa kuitenkin valheellisuuden kultareunus, sillä Adam Levine ja kumppanit olivat harrastaneet musiikillisten rikosten tekemistä jo ennen 30 miljoonaa albumia myyneen funk rock -yhtyeensä perustamista. Järkyttävää c-luokan Weezer-voimapoppia soittaneen Kara’s Flowers -yhtyeen perinnöksi maailmalle jäi yksi albumi (The Fourth World, 1997) ja siltä lohkaistu pikkuhitti (Soap Disco). Siitä, jos mistä, meidän on syytä olla kiitollisia.

Video ei ole enää saatavilla

The Valli Girls –> Haim

Toissa kesänä kaikki klassisen popin ystävät Forever-singlellään hurmannut Haim saapui maailmaan niin valmiina ja viimeisteltynä pakettina, että kalifornialaissisaruksten kaapeista on vaikea uskoa löytyvän minkäänlaisia musiikkiin liittyviä fail-luurankoja. Mutta niin vain Danielle ja Este Haimin historiasta paljastuu aivan esimerkillinen tyttöpopkalkkuna, Columbian kanssa vuonna 2005 levytyssopimuksen solminut The Valli Girls. Pretendersin ja Pat Benatarin hengessä poprockanneen kvintetin suurimmaksi saavutukseksi jäi biisi suositun The Sisterhood of the Traveling Pants -teinikomedian soundtrackilla (2005). Samalla soundtrackilla kuullaan muuten myös Katy Perryä, reilut kaksi vuotta ennen läpimurtoaan.

Video ei ole enää saatavilla

Stiffed –> Santigold

Santi ”Santigold” White oli jo kypsässä 31 vuoden iässä julkaistessaan esikoisalbuminsa Santogoldin (2008), joka poiki huomionarvoiset indie dance -hitit Creator, L.E.S. Artistes ja Lights Out. Sitä ennen White oli ehtinyt ansainnut kannuksiaan muun muassa Epic Records A&R-muurahaisena, soul-poppari Resin biisinkirjoittajana sekä ska- ja new wave -vaikutteisen philadelphialaisbändin Stiffedin keulakuvana. Stiffed äänitti Bad Brains -punkpioneerin Daryl Jenniferin johdolla EP:n Sex Sells (2003) ja albumin Burned Again (2005), joista maailma ei kuitenkaan kiinnostunut. Bändi pisti pillit pussiin vuonna 2006.

Video ei ole enää saatavilla

Wild Orchid –> Fergie

Kalifornialaiset Stacy Ferguson, Renee Sands ja Stefanie Ridel muodostivat 1990-luvun alussa Wild Orchid -nimisen r&b-lauluyhtyeen, joka sai pitkän yrittämisen jälkeen levytyssopimuksen RCA:n kanssa vuonna 1994. Heidän singleistään The Night I Pray, Talk to Me ja Supernatural tuli ihan kunnollisia Hot 100 -hittejä ja bändi kiersi muun muassa ’N Syncin kanssa. Pikkuhittien ansiosta nimetön esikoisalbumi keräsi jonkin verran huomiota, mutta kakkosalbumi Oxygen floppasi. Bändi pinnisteli kuitenkin vielä parisen vuotta, kunnes RCA hylkäsi heidät vuonna 2001. Hieman ennen levy-yhtiön giljotiinin heilahdusta Ferguson oli tavannut Black Eyed Peas -yhtyeen will.i.amin. Ferguson vaihtoi taiteilijanimekseen Fergien ja liittyi Black Eyed Peasiin täysipainoseksi jäseneksi vuoden 2003 Elephunk-albumia äänitettäessä. Black Eyed Peas on sittemmin vastannut eräistä 2000-luvun suurimmista hiteistä, ja Fergie julkaisi vuonna 2006 loistavasti menestyneen sooloalbumin The Dutchess, jolle ei jostain syystä ole toistaiseksi saatu jatkoa.

Video ei ole enää saatavilla

Choice –> Pink

Vuosituhannen alussa There You Go -singlellään ja sitä seuranneella Can’t Take Me Home -albumilla (2000) poptaivaan kirkkaimpien tähtien joukkoon kertaheitolla noussut Pink on yksi sukupolvensa menestyneimpiä artisteja. Naisenergiaa uhkuvan amerikkalaislaulaja on noussut niin Yhdysvaltain kuin Britanniankin albumi- ja singlelistan ykköseksi ja saanut maailmanlaajuisesti kaupaksi reilusti toistasataamiljoonaa levyä. Ennen kuin Pinkistä tuli Pink (tai P!nk, kuten taiteilijanimi usein kirjoitetaan), hän oli tuiki tavallinen Alecia Beth Moore, yksi philadelphialaisen Choice-tyttöbändin kolmesta teini-ikäisestä jäsenestä, joille poptähteys oli vain kaukainen haaveuni. Choicen ura jäi torsoksi: trio sai sentään solmittua levytyssopimuksen L.A. Reidin LaFace Recordsin kanssa ja levytti sille jopa albumin, joka kuitenkin jäi levy-yhtiön hyllyyn pölyttymään. Choicen ainoaksi virallisesti julkaistuksi kappaleeksi jäi Key to My Heart, joka löytyy koripallotähti Shaquille O’Nealin tähdittämän musikaalikomedian Kazaamin soundtrackilta. Bändi hajosi vuonna 1998, mutta Pink jäi LaFacen talliin tekemään taikojaan.

Video ei ole enää saatavilla

Lizzy Grant –> Lana Del Rey

Koska Lana Del Reystä ja Lana Del Rey -nimisen hahmon aitoudesta/epäaitoudesta on taitettu peistä jo aivan riittävästi, tyydytään tässä toteamaan, että ennen Video Gamesin instagram-haaveunia, huuli-aiheisia salaliittoteorioita tai H&M-poseerauksia Lana Del Rey teki musiikkia nimellä Lizzy Grant – laulajan oikea nimi on Elizabeth Woolridge Grant. Popmoguli David Kahnen suojeluksessa syntyi EP-levy Kill Kill (2008) sekä albumi Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant (2010). Sekä EP:ltä että albumilta löytyvän kappaleen Yayo Del Rey äänitti uudelleen vuoden 2010 Paradise-EP:lleen.

Video ei ole enää saatavilla

Huulet.

Hyvä Lana Del Rey.

Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti hyvää. Kuulin, että sinulla on kohta konsertti Helsingissä. Halusin vain kertoa, etten ole tulossa. Ei, älä nyt käsitä väärin. Tämä ei johdu siitä, ettenkö osaisi laulujesi sanoja ulkoa tai etten olisi nähnyt kaikkia videoitasi lukemattomia kertoja. Minähän olen sinun suurin fanisi.

En ole tulossa, koska et tarvitse minua, et ainakaan vielä. Annahan, kun selitän vähän tarkemmin.

Joskus lähes kaksi vuotta sitten yhdellä yöllisellä vaelluksellani internetin takakujilla löysin sattumalta satumaisen Videogames-kappaleesi, joka vangitsi minut täysin.

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen video koostui lähes kokonaan muualta kerätyistä osista, rullalautavideoista, piirretyistä, julkkisklipeistä ja Amerikan kulta-ajan romantiikasta. Kaikkien niiden vhs- ja kaitafilmisirpaleiden keskeltä tuijotit sinä, kuin jostain toisesta ajasta eksyneenä.

Kaunis sillä 60-lukulaisella tavalla kuin Natalie Wood tai Sharon Tate, keimistellen hauraasti kuin itsensä Marilyn. Ja se ääni, ne huulet, se nimi: Lana Del Rey. Aivan kuten rakastuessa, olit jotenkin tuttu vaikken koskaan ennen ollutkaan nähnyt sinua.

Olit kuin unelmista tehty.

En kertonut videostasi kenellekään. Yritin pitää sinut omana pikku salaisuutenani, mutta tieto levisi silti kulovalkean tavoin. Hetkessä olit jokaisessa lehdessä ja blogissa.

Esiinnyit Saturday Night Livessa, vaikkei sinulta ollut vielä tullut edes levyä. Vilkutit palkintogaaloissa ja punaisilla matoilla. Olit mainoksissa kaikkien metrojen seinillä täältä Tokioon saakka.

http://vimeo.com/60708891

Tarkistin kaksi kertaa, että esiinnyt Helsingissä todella juuri Hartwall-areenalla, etkä esimerkiksi Tavastialla. Sinä nouset jo nyt niille samoille lavoille kuin elämää suuremmat diivat Amy Winehouse tai Whitney Houston. Kaikki tuntevat sinut jo nyt, vaikka juuri hetki sitten valaisit vain minun yksinäistä ruutuani.

Ja kun ne tuhannet ihmiset siellä areenalla tuijottavat sinua, huutavat nimeäsi ja nostavat älypuhelimensa ilmaan, tiedän ettet tarvitse minua. Onhan sinulla jo heidät kaikki, heijastuksesi heidän kiiluvissa silmissään ja ne tuhannet siitä hetkestä ladatut kuvat netissä.

Mutta se ei haittaa, koska tiedän että jonakin päivänä sinäkin vielä tarvitset minua. Minä tiedät, että minun hetkeni tulee vielä. Annahan kun selitän vähän paremmin.

Mieti aikaa pitkälle tästä päivästä, kymmenien vuosien päähän, kun et enää kierrä stadioneilla eivätkä kasvosi korista mainoksia. Vuosia siitä, kun sinulle on myönnetty viimeiset kultalevyt ja palkintopystit. Aika lailla siis heti tulevien managerisotkujesi, avioerojesi, epäonnistuneiden kauneusleikkausten, sponsorioikeudenkäyntien ja huumesekoilejusi jälkeen.

Matkustakaamme aina sinne asti, kun kierrät viimeistä ketään kiinnostamatonta comeback-kiertuettasi jossain Yhdysvaltojen perämailla.

Tiedäthän ne rappeutuneet moottoripyöräbaarit, joita käytät nyt videoillasi lavasteina? Silloin soitat niissä ihan oikeasti ja kaikki ne läävät ovat täynnä kiittämättömiä urpoja, jotka heittävät tuopin seinään, kun kieltäydyt riisumasta vaatteitasi.

Ja kun yhden sellaisen kammottavan keikan jälkeen raahaudut yksin likaisen punaiseksi verhoiltuun takahuoneeseen, rojahtaen meikkipöytäsi päälle ja tihrustat itkua kaikkien niiden pikku purtiloiden lentäessä lattialle, ovelta kuuluu hiljainen koputus. Koputus, joka kääntää sinun kasvosi vihdoin pois omasta maskaran tuhrimasta heijastuksestasi. Tämä on se odottamani hetki.

Tajusin näet vähän aikaa sitten jotain ratkaisevaa sinusta, Lana Del Rey. Sen syyn miksi kaikki tuhannet ihmiset tulevat areenalle katsomaan sinua, vaikka sinulta on tullut vain yksi levy. Nopean menestyksesi salaisuuden ja samalla syyn, miksi rakastuin sinuun välittömästi sinut nähdessäni.

Minä olen kuin olenkin aina tuntenut sinut, Lana Del Rey. Sinä kun et ole ihminen ollenkaan vaan tarina. Tarina jonka me kaikki tunnemme. Sinä olet kuin se videosi. Kuin menneiden kuuluisuuksien rippeistä kokoon parsittu mollamaija. Kävelevä rokkiklisee, jonka elämänvaiheet me kaikki tiedämme, sen rakettimaisesta noususta, aina sen traagiseen loppuun asti.

Niin, tiesithän kai jo, että tarinan on päätyttävä traagisesti? Mainitsinhan kai Monroen, Winehousin, Houstonin ja Taten? Tällä tarinalla ei koskaan ole onnellista loppua, ymmärräthän. Muuten se olisi jokin toinen tarina.

Palatkaamme takaisin siihen minun hetkeeni. Seison sen likaisen punaisen takahuoneesi ovella ja näen niistä sinun mustaksi värjäytyneistä silmistäsi kuinka sinua pelottaa, mutta sinun ei tarvitse pelätä: olenhan minä siellä. Minä pidän huolen, että sinä viet tarinan sen ansaitsemaan loppuunsa asti. Siihen loppuun, jota me kaikki jo tietämättämme odotamme.

Ja kun sen teet, minä lupaan että nouset takaisin niille listoille ja ne areenat täyttyvät uudestaan ja tuhannet kädet kurkottavat taas kohti taivaita. Koska se tarina elää ikuisesti, toisin kuin sinä, Lana Del Rey. Koska unelmista sinä olet tullut ja unelmiksi sinun on jälleen tultava.

Suurin fanisi,
Taneli.

Lana Del Rey Helsinki Areenalla 16.6.

Jokaisen popkolumnistin työkalupakkiin kuuluvan henkkamaukka-mallin Born to Die -esikoisesta julkaistaan 12. marraskuuta ”Paradise Edition”. Sillä kuulemme muun muassa tämän kappaleen, jolla Del Reyn aisaparina on ollut Video Games -läpimurtohitin säveltäjä Justin Parker.

Video ei ole enää saatavilla

Wiz Khalifa – Remember You

Viime vuonna Mikkelin Jurassic Rockissa (!) esiintyneen Wiz Khalifan kakkosalbumin O.N.I.F.C.:n julkaisu siirrettiin hiljattain elokuulta joulukuulle. Samaan syssyyn levyltä lohkaistiin uusi single, Remember You, jolla vierailee maksimaalisen muodikas sekä huomattavan lahjakas The Weeknd. Kappaleen ovat tuottaneet Illangelo ja Dpat.

Video ei ole enää saatavilla

The D.O.T. – You Never Asked

Kymmenen vuotta sitten Mike “The Streets” Skinner oli niin kuuma, että Q-lehti rankkasi hänet ykköseksi kaikkien aikojen lauluntekijöiden listalla. Nyt Skinner tekee paluuta D.O.T.-duolla, jonka toinen osapuoli on The Music -yhtyeen Robert Harvey (The Music). And That -esikoisalbumi ilmestyy 22. lokakuuta. You Never Asked -singlellä vierailevat Danny Brown ja Clare Maguire.

Video ei ole enää saatavilla

Uhrijuhla – Liian kaukana

500 kg lihaa -yhtyeen rauniolle perustetun Uhrijuhlan nimetön esikoisalbumi ilmestyy 10. marraskuuta Svart Recordsin kautta. Liian kaukana -kappaleen videon on ohjannut Kauko Röyhkä ja kuvannut Olli Hurskainen.

Video ei ole enää saatavilla

Neil Young & Crazy Horse – Walk Like a Giant

Lokakuun 30. päivänä ilmestyvä Psychedelic Pill on Neil Youngin kolmaskymmenesviides studioalbumi. Sen on enemmän kuin lokakuussa on päiviä – tänka på det. Kelkassa on myös Crazy Horse, kuten kesäkuisella Americana-albumillakin.

Video ei ole enää saatavilla

Lana ennen kuin tuli backlash-hampaiden nakertamaksi.

Onko Born to Die hyvä levy? Ei.

Backlashin armottomat sahanterähampaat nappasivat Elizabeth Grantin, alias Lana Del Reyn, hampaisiinsa jo kauan ennen kuin Born to Dien julkaisupäivä oli tiedossa. Nimenvaihdos! Silikonihuulet! Gangsta Nancy Sinatra! Autenttisuus-kysymys!

Sen jälkeen, kun Saturday Night Liven rimanalitusperformanssi oli lisännyt bensiiniä keskustelun liekkeihin, oli selvää, että Born to Die tuskin saa neutraalia vastaanottoa: monet olivat asettuneet barrikadeille jo kauan ennen levyn julkaisua.

Tarina on liiankin tuttu. Hype saavuttaa lakipisteensä; kaikilla on pakko olla artistista mielipide.

Born to Diesta kiisteltiin jo ennen kuin siitä oli kuultu yhtä ainoaa kappaletta enempää. Tuo kappale, Video Games, tuskin kaipaa enää yhtä ainoaa lisäkommenttia. Lähes kaiken Lana Del Reyhyn liittyvän kritisointi oli helppoa kuin norsun ampuminen singolla, mutta taidevoudit eivät tähdänneet verbaalijousiaan kohti modernin soihtulaulun aatelistoon nousevaa mestariteosta.

Kaikella kunnioituksella: en koe, että Del Reyn ympärillä vellova keskustelu olisi keskittynyt olennaiseen. Ei kyse ole mistään metakeskustelusta, vaan kylmästi siitä, onko Born to Die musiikillisesti nautittava. Vastaväitteet voi ohjata kirjoittajalle spraymaalilla päällystettyinä lastulevyinä postilokeroon STFU.

Onko Born to Die hyvä levy? Ei.

Musiikillisesti siinä on potentiaalia, mutta ylitsevuotava melodraama kokee vakavan inflaation levyn loppuun mennessä. Dark Paradise, Carmen ja Summertime Sadness ovat valettu samaan soihtulaulun muottiin kuin albumin nimikappale (joka taas oli, kaikella kunnioituksella, ontto kopio Video Gamesista). Useamman kuuntelun jälkeen ne kuulostavat toistensa pitkäveteisiltä kopioilta. Itseään toistava äänimaailma asettaa Del Reyn sanoitukset valokeilaan, ja juuri siinä kohtaa lavarakenteet alkavat natista pahaenteisesti.

Sanoitukset ovat sisällöttömiä ja latteita. Pahimmillaan ne kutistavat alun perin kovin kiinnostavalta vaikuttaneen artistin ”seksi + Amerikka = Lana Del Rey” -muottiin, jättäen entistä kitkerämmän sivumaun levyn hankalampiin hetkiin. Kun kesän surullisuus tai paratiisin tummat varjot eivät kohoa hissimusiikkia korkeammalle tasolle, listapop-yritykset levyllä vaivaannuttavat huonoudellaan. Off to the Races, Diet Mountain Dew ja levyn täysin lohduton pohjanoteeraus, National Anthem, aiheuttavat eniten päänpudistelua ja vatsakramppeja.

“Red, white, blue’s in the skies,
Summer’s in the air and baby, heaven’s in your eyes
I’m your National Anthem”

Tämä on kappaleen paras säkeistö. Se puhunee puolestaan.

29 Poplevy vailla kipinää, sanoitukset vailla inspiraatiota, laulaja vailla intoa. Video Games on tunkiolla kasvava tulppaani, muuten Born to Die kaatuu sisällöttömyyteensä. Levyllä on lupaavia hetkiä – mutta ne ovat lupauksia, joita ei pidetä.

Video ei ole enää saatavilla

Lana Del Rayn 30. tammikuuta ilmestyvä Born 2 Die on yksi vuoden 2012 odotetuimpia albumeita. Ohessa video (joka on virallinen vaan ei kappaleen varsinainen video), jolla neiti Grantin voi bongata ilman sitä kuuluisaa rihman kiertämää.

Video ei ole enää saatavilla

Grandhearts – Maria

Grandhearts on Tampereella herran vuonna 2011 perustettu yhtye, joka kertoo ammentavansa vaikutteita muun muassa Gram Parsonsilta, Bram Tchaikovskylta sekä countrysta, powerpopista ja americanasta noin laajemminkin. Yhtyeen esikois-ep James & Laura ilmestyy joulukuun puolivälissä.

Video ei ole enää saatavilla

Lambchop – If Not It’ll Just Die

Kurt Wagnerin johtama Lambchop on vaihtoehtocountryn sielukkaimpia yhtyeitä. Yhtyeen yhdestoista albumi, helmikuussa julkaistava Mr. M, on omistettu edesmenneelle Vic Chesnuttille.

Video ei ole enää saatavilla

Lindstrøm – De Javu

Where You Go I Go Too on 2000-luvun harvoja house-mestariteoksia. Sen pohjalta odotukset Hans-Peter ”Mahlanjuoksuttaja #92” Lindstrømin tulevaa albumia kohtaan ovat varsin korkealla. Norjalaisen diskoihmeen helmikuussa julkaistavalta Six Cups of Rebeliltä kuunnellaan funk-henkinen De Javu, jolla norjalainen venyttelee ensimmäisen kerran äänijänteitään.

Video ei ole enää saatavilla

Alcest – Autre Temps

Ranskalainen Neige on tehnyt musiikkia Alcest-nimellä jo yksitoista vuotta. Les Voyages De L’Âme on bläkkistä ja shoegazingia yhdistelevän synkistely-yhtyeen kolmas albumi ja Autre Temps sen ensimmäinen single. Levyllinen mustaa, myrskyistä ja uneliasta tunnelmointia luvassa tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Video ei ole enää saatavilla