Tuote-paketti sisältää kirjan ja levyn.

Joukko savonlinnalaisia vaihtoehtonuoria asui yhden kesän ja yhden syksyn hylätyssä meijerissä. Syntyi kiljua, eritteitä, musiikkia ja sisäpiirilegenda. Nyt sen koko tarina kerrotaan kaikille kiinnostuneille, muttei konventionaalisesti.

Tuote-niminen hylätty meijeri on ollut jo vuosia ainakin Paavoharjun ja Joose Keskitalon fanien tuntema merkitsin, suorastaan kevyesti myyttinen paikka. Keskitalo on viittaillut siellä kokemiinsa asioihin levytetyn tuotantonsa alusta asti, ehkä ilmeisimmin Vyötä kupeesi ja tule! -levyn videobiisillä Kärpäset. Lauri Ainalalle – ”Tuotteen Bossille”, koko talonvaltauksen alullepanijalle ja organisaattorille – autiotaloaika on ollut niin keskeistä elämän ja taiteilijuuden sisältöä, että hän koosti tuolloin kuvatusta materiaalista jo elokuvan Unien Savonlinna (2010).

Tätä kirjaa Ainala on kertonut valmistelleensa yli kymmenen vuotta, siis oikeastaan varsinaisesta tapahtuma-ajasta asti. Sen syntyprosessia on voinut seurata ainakin Paavoharjun Facebook-sivulla. Ainalan toimittamassa kirjassa on eniten hänen omaa tekstiään, välejä tilkitään muiden Tuote-hahmojen muisteluksilla ja lainauksilla lehtijutuista ja vastaavista. Tässä on nyt siis ”Tuotteen koko tarina” – tai sitten ei.

Pääkohdat tulevat kyllä selviksi ja ovat itsessään hämmästyttäviä. Niiden suhteen kaikkien asianosaisten muistitieto on siksi yhtäpitävää, ettei sitä tarvinne epäillä. Osuuskunta Tuotteen autioksi jätetty meijeri oli kiinnostanut Savonlinnan nuorisoa jo kauan ennen vuotta 2004, joten Ainala kavereineen oli vain viimeinen linkki valtaajasukupolvien ketjussa. Heidän projektinsa teki haastavaksi kuitenkin se, että teollisuusrakennuksen sisäänkäynnit oli hitsattu umpeen juurikin sen jälkeen, kun paikalla alustavasti hengaillut Ainalan kaveriporukka oli löytänyt eräästä huoneesta hirttäytyneen miehen. Tästä tuntemattomasta tulee eräänlainen Tuotteen suojeluspyhimys, sillä rakennuksen sinetöiminen pitää muun maailman ulkopuolella, mutta Ainala löytää lastauslaiturin alta yhden rikkoutuneen ikkunan, jonka kautta meijerin valtaaminen onnistuu.

Siellä asutaan yksi kesä ja syksy. Kiljua tehdään ja juodaan. Kustaan, paskannetaan ja oksennetaan. Heilutaan kännissä pitkin öistä Savonlinnaa harjoittamassa poikamaisia kepposia vanhatestamentillisellä twistillä. Kaikessa sekoilussa on koko ajan oudon uskonnollinen sivumaku, ja eräs teoksen keskeinen teema on Tuotteen porukan vihollissuussuhde Savonlinnassa syntyneeseen herätyskristilliseen liikkeeseen, jonka alku on samassa seurakuntanuoriskenessä kuin näiden varjoisampaan maahan kylvettyjen siementenkin.

Meijerirakennustakin aletaan mytologisoida heti sinne asetuttua. Sen huoneilla on sellaisia nimiä kuin Kaikkein pyhin (arkistomappihyllyillä taitavasti eristetty päämaja) tai Kuolleiden sali (joka sai nimensä hirttäytyneen miehen kunniaksi). Mutta teoksessa mytologisoidaan sujuvasti myös koko Savonlinna, joka näyttäytyy tässä nimenomaan autioituneiden murjujen, tyhjien öisten katujen ja juoppojen nukkumapaikkojen Savonlinnana. Jotakin turistivetonaulaa, Olavinlinnaa, ei mainita kirjassa kai kertaakaan.

Tarina on siis vähintään kiinnostava. Toteutus on ongelmallisempi. Eihän tätä olisi voinut eikä kannattanut toteuttaa suorana muistelmaproosana, mutta erilaisten puhujien ja tyylilajien kakofonia on haastava ratkaisu, eikä Ainala kumppaneineen ole mikään tekstintekemisen ammattilainen. Murrepuheen, 2000-luvun alun nörttislangin ja korkealentoisen metaforatykittelyn yhdistelmä on hirveän raskasta luettavaa, paikoin melkein mahdotonta. Toisaalta tästä syntyy kenties juuri sellainen ekslusiivinen vaikutelma, jollaista Ainala on tavoitellutkin. Tämähän on aina ollut sisäpiirijuttu. Tuote-kirja on vain viimeisin osa Ainalan sarjassa näennäisiä kädenojennuksia, jotka eivät tosiasiassa avaa mitään portteja hänen sisäiseen maailmaansa.

Jossain näkemässäni some-kommentissa oltiin huolissaan siitä, että kirja riisuisi liiaksikin mytologiaa Tuote-ajan ja Paavoharjun varhaisvaiheiden ympäriltä. Tavallaan näin onkin: loputtomat kuvaukset kiljun ryystämisestä ja paskomisesta sinne tänne ovat ainakin kaikkea muuta kuin subliimia, jollaiseksi joku on kai voinut Paavoharjun (ja Joosenkin) musiikin kokea. Mutta epäilemättä tämä kirja on mahdollista kokea myös myytin vahvistamiseksi entisestään. Tässä kuvatut asiat ovat paitsi nuorisolaisten sekoilua, myös poikkeuksellisen vahvaa dokumenttia yrityksestä elää oikeasti yhteiskunnan ulkopuolella – tai ehkä pikemminkin sen loisina, mitä sähköjen vetäminen meijerille läheisen Hesburgerin jätekatoksesta konkretisoi.

Näiden erikoislaatuisten tapahtumien merkitystä Ainalalle vahvistaa epäilemättä se, että samaan aikaan Paavoharjun musiikki alkoi ”nousta siivilleen” – ja näyttääpä hän tavanneen puolisonsakin Tuotteen meiningeissä, vaikka tämän seikan saa luonnollisesti lukea rivien välistä. Onhan siinä kotitekoista myyttimaailmaa yhden elämän tarpeiksi.

Kirjan mukana tulee kymmenen biisin (ja yhden piiloraidan) levy, jonka kuunteleminen lukukokemuksen soundtrackina on ehdottoman suositeltavaa. Varhaisen Paavoharjun kolkko ambient ja nuoren Joose Keskitalon askeettiset, elämäntuskaa ilmentävät laulelmat syventävät kirjaa yllättävänkin paljon kaiken paskomisen alkaessa tuntua vähän liialliselta. Musiikki tuntuu kuvastavan kaikkea sitä, mitä tekstintekijänä romantiikkaa välttävä Ainala ei halua sanoin sanoa. Isoja, tyhjiä tiloja, jotka ovat yhtä lailla meijerirakennuksen kuin sen asuttajien sielunelämienkin ominaisuuksia.

Ja Keskitalon usein keikoilla kuultu, mutta vasta nyt levylle saatu sisällissotalaulu Unohdetaan jo se taivas ansaitsee klassikon aseman.

Epätäydellinen, turhauttava, rasittava kirja – mutta todennäköisesti ainoa mahdollinen kirja tästä aiheesta ja sellaisena ilman muuta julkaisunsa arvoinen.

Video ei ole enää saatavilla

Joose Keskitalo 20.07.2013 Ilmiö, Turku.

Usko tai älä, Joosea kannattaa kuunnella. (Kuva: Tomi Palsa)

Tutustuin Joose Keskitalon musiikkiin keväällä 2008 sattumalta. Pienlehteä toimittanut tuttavani pyysi minua tekemään haastattelun itselleni jokseenkin tuntemattomasta artistista. Löysin itseni rähjäisestä kellarikämpästä kuuntelemasta juttuja maailmanlopusta ja ryssäkenraaleista. Kyllähän sellainen kiinnostaa.

Keskitalo oli juuri julkaissut kolmannen albuminsa Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo, joka esitteli hänen uuden taustayhtyeensä. Siitä tuli Joose-fanitukseni lähtöpiste. Olen siis diggaillut Keskitaloa melko tarkkaan yhtä kauan kuin Kolmas Maailmanpalo on ollut olemassa. Kuluneiden viiden vuoden mittaan olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että hän on meidän aikamme tärkein suomalainen lauluntekijä.

Tänään Kolmas Maailmanpalo soittaa Tavastialla viimeisen keikkansa. Viiden vuoden yhteinen taival tulee päätökseensä. Se ei tietenkään tarkoita Joose Keskitalo -musiikin loppua: arvailisin, että luvassa on soolomateriaalia, ja yhteistyö Maailmanpalo-soittoniekkojen kanssa jatkuu jotain aivan uutta (ja hyvin vanhaa) tarjoilevan Inariveljet-projektin muodossa.

Keskitalon kaksi ensimmäistä levyä ovat sitä paitsi merkkiteoksia nekin: rosoinen soolokiekko Luoja auta ja Maailmanpaloa pehmeämmin iskelmällisen, nimettömän bändin kanssa toteutettu Kaupungit puristuvat puristimissa kestävät kyllä vertailun myöhempään tuotantoon.

Niin tai näin, Kolmannen Maailmanpalon mukana päättyy myös yksi aikakausi Joose-fanien elämässä.

Ja miksi sinäkin et voisi olla Joose-fani? Ainakin kannattaa kokeilla. Ainakaan ei kannata jättää kokeilematta miehen tunnetusta vanhoilliskristillisyydestä kumpuavien ennakkoluulojen takia. Ateistillakin riittää koluttavaa Keskitalon maailmassa. Tiedän sen henkilökohtaisesti. Keskitalon musiikki ja persoona eivät tyhjenny helposti heitettyihin yleistäviin määritelmiin. Se on ristiriitoja täynnä, ja ainakin kuuntelijan näkökulmasta kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Juuri kuten pitääkin.

Tässä Kolmannen Maailmanpalon jäähyväiskeikan kunniaksi viisi syytä kuunnella Joose Keskitaloa omasta vakaumuksesta riippumatta, varustettuna Maailmanpalon tuotannosta poimituin biisinäyttein.

#1 Joose on syvällinen

Myönnetään tosiasiat: suurin osa modernista hengellisestä musiikista on latteaa. Se vaikuttaa enemmän opittujen fraasien toistolta kuin itse koetulta, itse ajatellusta puhumattakaan. Ehkä on vallalla käsitys, ettei uskolla ja ajattelulla voi olla mitään tekemistä keskenään. Historiallisesti katsottuna tämä on omituista, onhan kristinusko kuitenkin 2000 vuoden mittaan innoittanut sekä äärimmäisen monimutkaisiin teoreettisiin pohdintoihin että kaikkea muuta kuin ulkoa opituilta tuntuviin hourenäkyihin.

Joose tuntuu enemmänkin osalta näitä traditioita kuin “gospel-musiikin” edustajalta. Hänen tekstinsä välittävät uskonnonfilosofista ajattelua ja persoonallista suhdetta hengellisyyteen. Lisäksi niissä kuuluu vankka kirjallisuudentuntemus ja kyky pelata metaforisella tasolla. Usein hänen tapansa kertoa tarinaa pinta- ja syvätasolla samaan aikaan tuo enemmän mieleen jonkin Leonard Cohenin kuin ketään suomalaista artistia.

Hyvä esimerkki on Maailmanpalon viimeiseltä Vyötä kupeesi ja tule! -albumilta löytyvä Alexander Aava, metsässä harhailevan miehen odysseia, jonka Keskitalo on maininnut perustuvan sukuhistoriaan. Ei kuitenkaan ihan suoraan kerrottuun sellaiseen, sillä tekstin nimihenkilö syöttää selviytymisensä pitimiksi metsän linnuille ensin lihansa ja sitten sielunsa. Tarinan analysoimiseen voisi käyttää loppupäivän, mutta kieltäymyksestä ja ihmisyyden rajoista siinä on kyse.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Joose on kiero

Kuten ilmeisen höyryisen Unien Savonlinna -dokumentin nähneet tietävät, Joose vietti nuoruutensa tuossa Savon ja Karjalan rajamailla sijaitsevassa kaupungissa. Sieltäkö lienee peräisin se salaviisas kierous, jonka takia hänen tarkoitusperistään on usein niin vaikea ottaa selvää. Vaikka Keskitalo on levyttänyt paljon vilpittömän tunteellisia kappaleita, aivan yhtä lailla hänen tuotannostaan löytyy pokerinaamalla heitettyjä absurditeetteja ja vähintäänkin omalaatuisia näkyjä.

Usein avainidea on yhteismitattomien asioiden sekoittaminen. Tämä liittyy taiteentutkimuksessa groteskiksi kutsuttuun moodiin, jossa ylevä ja alhainen kohtaavat. Joosella kyse on monesti uskonnollisten ja mahdollisimman maallisten käsitteiden ymppäämisestä samaan lauluun. Tämä tuo niihin sellaista tarttumapintaa, jota ei-uskonnollinen ihminen tuskin löytää rippikoulubiiseistä. Maallisen tason kautta pääsee käsiksi tekstin varsinaiseen merkitykseen.

Niin ikään Maailmanpalon viimeiseltä levyltä löytyvä tarinalaulu Meedio Mouhu kertoo allegorian savonlinnalaisesta okkultismiin taipuvasta rapajuoposta, joka lyö puolikkaasta viinapullosta vetoa, että pystyy kävelemään veden päällä. Tietysti hän uppoaa syvään satama-altaaseen kuin kivi. Laulun arkiset yksityiskohdat ässäarpoineen tuovat siihen hykerryttävää värikkyyttä.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Joose on härski

Kaikki kristityt eivät ole päiviräsäsiä, joilla on vaikeuksia esimerkiksi seksuaalisanastoon suhtautumisessa. Joose ottaa tarvittaessa sen alan termistön vaikka metaforiseen käyttöön. Näin tietysti Nuorgamin 2000-luvun kotimaisiin klassikoihinkin listatussa Kuuletko, kun hautausmaa vetää käteen -biisissä. Sehän ei kerro runkkaamisesta, vaan kuolemasta (ja elämästä).

Biisin emoalbumi Tule minun luokseni, kulta on kylläkin ihmissuhdelevy. Monella sen raidalla Keskitalo pukee rakastumisen kummallisuudet hätkähdyttävän konkreettisiksi kuviksi. Toiveiden nainen kootaan ruumiiden pilkotuista osista Viisi tyttöä -laulelmalla. Rankkana bluesina vedetty nimibiisi taas käsittelee karrelle polttavaa himoa, mutta rinnastaa sen konkreettiseen nälkään ja kannibalismiin.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Joose on apokalyptinen

Mikäpä olisi siistimpää kuin maailmanloppu? Sen tietävät ainakin kaikki metallimusiikin, 82-hardcoren tai Aphrodite’s Childin ystävät. Heille voi suositella myös Joosea.

Raamatussahan on se yksi loppuosio, josta kaikki tämä läppä on länsimaiseen alitajuntaan uuttunut. Maailmanlopun odottelu jos mikä onkin kristillistä, vaikka sitä nykyään harjoitettaisiinkin enemmänkin saatanallisessa hengessä. Kolmas Maailmanpalo -bändinnimi viittaa Keskitalon visioimaan lopunajan sotaan, joka tuntui vaivaavan vuonna 2008 ilmestynyttä Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo -albumia tehtäessä taiteilijamme mieltä kovasti.

Hänen tulkinnassaan viimeinen hävitys käynnistyy Venäjän hyökkäyksellä Suomeen. Miksikö? No, sellaisen näyn Joose nyt vain oli saanut. Yllämainittu albumi onkin yhtä apokalypsilla hekumoimista, mitä nyt välillä lauletaan henkilökohtaisesta maailmanlopusta eli kuolemasta sellaisilla pirteillä raidoilla kuin Haudan lepoon ja Herra, opeta minua kuolemaan.

Levy päättyy sitten hypnoottiseen dub-mantraan Seitsenkertainen aurinko, joka kertoo siitä, mikä meitä – tai siis uskovia – liekkien laannuttua odottaa. Yksi elämäni surrealistisimmista kokemuksista: juoda lämpimänä kevätiltapäivänä kaljaa Käpylän kyläjuhlilla hipahtavien lapsiperheiden keskellä Maailmanpalon veivatessa tätä.

#5 Maailmanpalo on sairaan kova bändi

Niin. Musiikissa on kyse paitsi teksteistä ja niiden tulkinnasta, myös musiikista. Kolmas Maailmanpalo on ollut helposti yksi kovimpia levy- ja livebändejä Suomessa ja osaa varsinkin bluesvireisen jumituksen. Todisteeksi siitä käyköön julkaisemattoman Hyvä siemen -biisin treenikämppälive, jonka video tarjoaa myös silmäyksen siihen fyysiseen ympäristöön, jossa tätä musiikkia on synnytetty. Valitettavasti vain legendaarinen Pihlajamäen kämppä joutui kuopatuksi jo ennen Maailmanpaloa.

Video ei ole enää saatavilla

Joose Keskitalo & Maailmanpalon viimeinen keikka tänään 8.5.2013 Helsingin Tavastialla.

Vuonna 2004 esikoislevynsä Luoja auta tehneeltä Joose Keskitalolta on julkaistu toistaiseksi kuusi albumi ja useita singlejä ja ep-levyjä. (Kuva: Tomi Palsa)

Kappale, joka on Jukka Virtasenkin mielestä täydellinen.

”Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen
Ja kappelin kellot soivat
Se unelmoi saavansa pesää
Joka sen kummulle kaivetaan
Keskussairaalan hohtavista huoneista
Alas patologiseen
Pakastimesta morsian viedään morsiushuoneeseen”

Meinasin lentää selälleni, kun kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa. Paikka oli Kuudes Linja Helsingissä, ja tapahtuma oli Kolmas Maailmanpalo -levyn julkaisukeikka kevättalvella 2008.

Olin ollut hieman pettynyt levyyn. Se tuntui jotenkin kevyeltä. Kun Keskitalo sitten keikalla esittikin nipun lauluja, joista jokainen oli parempi kuin yksikään tuolla levyllä ollut, meinasin seota.

Päällimmäisenä minua vaivasi kuitenkin tämä poikkeuksellisen voimakas visio onanoivasta hautausmaasta. Sen seitsemään näennäisen yksinkertaiseen riviin tuntui risteytyvän niin suuria linjoja, niin voimakkaita ja latautuneita kuvia ja merkityksiä, että pää meinasi räjähtää.

Dylanmaisen karun ja hieman ruumishuoneelta ja homeelta kaikuvan huuliharppu ja akustinen kitara -taustan päällä Keskitalo makustelee sanoja, kuten “kumpu” ja “pesä”, huvittuneen tietoisena niiden kaksoismerkityksistä.

Hautausmaan kumpu on sen häpykumpu, elämän lähde ja sen lopullinen päämäärä. Hautaan asetettava vainaja on syntymän negaatio, anti-syntymä, ihan konkretiankin tasolla. Äidistä ulos tullut laitetaan takaisin Äiti Maan poveen. Kappelin kellot soivat niin häissä kuin hautajaisissakin, ja haudasta tulee morsiusvuode, joka täydentää kuoleman sakramentin. ”Maasta sinä olet tullut, ja maaksi sinä olet jälleen tuleva.”

Ei tule nopeasti mieleen toista suomalaista populaarimusiikin saralla työskentelevää tekstittäjää, joka saisi ladattua näin paljoa näin vähään.

Laitoin Helmi-levyjen Arwi Lindille konserttia seuraavana päivänä meiliä, sillä nämä uudet laulut vaivasivat minua.

“Nuo mainitsemasi uudet biisit (Hautausmaa vetää käteen, Viis’ tyttöä, Esineet, Tule minun luokseni kulta) on Joosen seuraavan levyn matskua, joka onkin jo työn alla, tosin vielä ihan hiljakseen. Kuitenkin Joose on yksin äänitellyt siihen jo 20 minuutin verran biisejä ja kevään aikana äänitetään bändilläkin biisejä siihen. Livelevy (tai kasetti) on myös suunnitteilla”, Lind vastasi tuolloin.

Kävi ilmi, että levyn äänitysten loputtua Joose oli tosiaan vielä prosessin päästyä kunnolla vauhtiin kirjoittanut nipun kappaleita, jotka eivät olleet ehtineet levylle.

Joose Keskitalo ei pelkää kaksoismerkityksiä. (Kuva: Tomi Palsa)

Kun kappale viimein vuoden odotuksen jälkeen julkaistiin, oli se paraatipaikalla. Keskitalon neljännen levyn avausraitana Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen on pysäyttävä. “Neljäkymmentä vuotta sitten Keskitalo olisi jo pelkästään levyn avaavasta kappaleesta haastettu oikeuteen jumalanpilkasta”, kirjoitan Rumbaan tekemässäni levyarviossa maaliskuussa 2009.

Kappaleesta tuli minulle eräänlainen talismaani tai pikemminkin albatrossi kaulan ympärille. Ihmiset tulivat juttelemaan siitä, vaativat tulkitsemaan sitä lisää, keskustelemaan sen merkityksistä. Laulu vaivasi ihmisiä, kuten kunnon surrealistisen vision kuuluukin. Sen rinnastukset olivat niin poikkeuksellisen voimakkkaita, sen termistö niin selke’ä, että se pakotti ihmiset seinää vasten.

Vuosia vaivannut aihe tuli esille aina, kun joko päädyin puhumaan tai kirjoittamaan Keskitalosta. Syytä tähän olen miettinyt pitkään, ja pohjimmiltaan uskon, että niin on, koska sen seitsemään riviin tiivistyy jotain olennaista Keskitalosta tekstittäjänä: se on rohkea, miltei houreisen visionäärinen, rujo mutta silti lohdullinen. Tietoisen shokeeraava, mutta shokilla saatua huomiota hyödyntävä.

“Keskitalo poikkeaa aikalaisistaan myös siinä, että hän pystyy käsittelemään pyhyyden teemaa lankeamatta latteuksiin tai kliseisiin. Keskitalon sanoissa on latautunutta voimaa, joka tuntuu puuttuvan nykykirkon retoriikasta melkein kokonaan. Kun hautausmaa vetää käteen Keskitalon kenties kontroversillimmässä laulussa, kyseessä ei ole pyhäinhäväistys, vaan pikemminkin halu ravistella kuulija hereille, herkistää tämän aistit.

Kuten surrealistit, Keskitalo käyttää shokkikeinoja arkisen keskellä saadakseen katsojan näkemää kuvan uudelleen, harkitsemaan sen rakenteita. Eloton ja hiljainen hautausmaa muuttuu himokkaaksi rakastajaksi, tuoreesta haudasta tulee morsiusvuode, mutta kyseessä ei ole parodia tai vitsi. Keskitalo pikemminkin korostaa sitä Luojan lakien määräämää rujoa täyttymystä, joka tapahtumaan liittyy”, analysoin kappaleen maailmaa Keskitalosta tekemässäni kansijutussa vuoden 2012 helmikuun Rumbassa.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

1. tammikuuta 2009 – Irlanti kielsi hehkulamput.

Vyötä kupeesi ja tule! on viimeinen albumi, jonka Joose Keskitalo tekee Kolmas Maalmanpalo -yhtyeen kanssa.

Tarinasammio, vinksahtanut kertomuskokoelma ja saarnasarja.

Vyötä kupeesi ja tule! on Joose Keskitalon kuudes albumi, mutta samalla paljon muutakin kuin pelkkä äänite. Se on tarinasammio, vinksahtanut kertomuskokoelma ja saarnasarja. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi löydetty karjalaisesta perinnearkistosta ja tuotu vastahakoisesti päivänvaloon. Ei ihme, että sen työnimenä kulki ”Muunnelmia Faustista”.

Faust esiintyi ensi kertaa saksalaisessa kansantarinassa 1500-luvulla. Hän oli lahjakas tiedemies, joka myi sielunsa Mefistofeles-paholaiselle saadakseen käyttöönsä rajattoman tietomäärän ja nautinnon. Tarinaa ovat varioineet kirjailijat Göethestä Manniin ja populaarikulttuurissakin viittausten määrä on rajaton: Mefistofeles esiintyy esimerkiksi Radioheadin Videotape-kappaleessa.

Vaikka työnimet ovat työnimiä, on tulkinta-asetelma albumin kohdalla liian herkullinen, jotta sen jättäisi täysin huomiotta. Keskitalon Faust-variaatiot kun eivät kalpene isompienkaan nimien rinnalla. Niissä ihminen myy sielunsa viinan, tanssin ja himon perkeleille.

Kuudetta levyään varten Keskitalo on kutsunut kantoapuun tutun hautajaissaattueensa, Kolmannen Maailmanpalon. Se on kuulijalle ilo, sillä Arwi Lindin, Petri Alangon ja Mikko Kankaanpään muodostaman orkesterin toisinaan tunkkainen, toisinaan kristallinkirkas sointi tuo olennaisen esiin Keskitalon lauluista. Sitä kuunnellessa ymmärtää viimeinkin, mitä Pekka Streng tarkoitti ”romukasan svengillä”.

Se ei paisuta kappaleita pöhöttyneiksi, vaan hillityin ja minimalistisin piirroin hahmottelee niiden ääriviivat. Yhtä tärkeää kuin mitä kuulee on mitä jää kuulematta, sillä siellä piilee mystiikka. Ilmiötä korostaa, ettei levyä ole tehty täysvarustellussa huippustudiossa, vaan Keskitalon työhuoneella Helsingin Pihlajamäessä.

Nykytekniikalla eroa tuskin kuulee, mutta tuntuu kuin alkeellinen nauhoitustila olisi tartuttanut syntyneeseen tuotteeseen omaa karua charmiaan. Se tarttuu samalla tavalla kuin Makro Roinisen läsnäolo Hiihtäessä korvessa -välisoitolla. Läsnäolo on myös attribuoitu levyn kansivihkoon.

Välisoitoilla on keskeinen osa Vyötä kupeesi ja tulen rakenteessa. Ne erottavat toisistaan varsinaisia kappaleita, kertomuksia, ja suovat kuulijalle ansaittuja hengähdystaukoja. Sellainen on esimerkiksi Tavataan pohjassa, jolla Tervetuloa-avausraidan teeman käy varioimassa maanmainio The Bad Ass Brass Band.

Mutta nyt, hyvät naiset ja herrat, on puhuttu tarpeeksi. On aika lähteä 35 minuutin tarinankeruuretkelle hiihtämällä kylmään pakkasyöhön Keskitalon tekemää latua pitkin. Työntäkää karvalakkinne syvälle päähän ja sysätkää Stolichnaya-pullonne syvälle povitaskuun. Tulette tarvitsemaan sitä sekä lämmikeeksi että haavojen puhdistukseen. Kiinnittäkää lyly ja kalhu saappaisiinne ja sauvokaa hankikannolla hallusinaatioiden ja näkyjen synkkään kuusimetsään. Kuuletteko tuon?

”Synnin malja pohjaan juokaa
tulkaa ja kuunnelkaa
kun piru soittaa viulua
Tervetuloa, tavataanhan pohjassa?
Maksaa yhden sielun vaan”

Vaaditaan kaksi säkeistöä Tervetuloa-kappaleen körttivirttä, että ollaan täydellisesti Joose Keskitalon maailmassa. Mutta minähän olen ateisti! En minä usko paholaisiin, sieluun tai syntiin. Entä sitten? Joose panee minut uskomaan.

35 viiden minuutin ajan minä pelkään Herra Sebaotia ja hänen taivaallista sotajoukkoaan. Uskominen johonkin osoittaa aina, että ollaan tekemisissä erinomaisen kirjoittajan kanssa. Saa luottaa hetken toiseen maailmankuvaan. Tai joutuu luottamaan. Vyötä kupeesi ja tulen kohdalla Keskitalo osoittaakin proosalliset kykynsä vahvemmin kuin koskaan.

Saavumme hiihtoretkellämme rähjäiselle mökille. Korviin kantautuva seitsemän kahdeksasosaa käsittävä kitarariffi muuttuukin yllättäen kolmeksi neljäsosaksi – valssiksi yksijalkaisille.

”Älä liiskaa kärpästä
se on juonut sinun kustasi
syönyt sinun ruumista
osa siitä on sinua”

Kärpäset on vastenmielinen. Se on naturalistinen kuvaus juopon ja kärpäsen pohjimmaisesta yhteneväisyydestä. Kappale, kuten siitä tehty ulostamista, eläviä ja kuolleita hyönteisiä sekä deekuromantiikkaa sisältävä videokin, vie ruokahalun.

Kuka tuolta hiihtää vastaan? Sehän on Aleksander Aava! Hän on lähtenyt metsästämään riistaa, mutta joutunut vuolemaan irti kylmettyneen lihansa. Sen ovat syöneet korpit. Lopulta ne ovat vieneet hänen sielunsakin. Keskitalon kappale on rakenteeltaan samanlainen luuranko kuin aiheensakin. Vain yksinkertainen tausta, jonka päälle Joose kertoo Aavan tarinan. Lihaa luiden päälle tarjoaa kuitenkin torvisektio, joka soittaa hienon kertosäkeen.

Annetaan Aavan jatkaa tuskallista taivallustaan. Tämän mentyä huomaa, miten puut alkavat huojua lempeästi kolmijakoisessa rytmissä.

”Rakkaus tuo muukalainen
hänellä on harmaa talvitakki yllä
Ja sinä sanot, ettei sinua enää pelottaakaan
sillä tahdot, että hän olisi varma”

Rakkaus tuo muukalainen on minimalistinen valssi. Se on kaunis, mutta surullinen allegoria rakkauden saapumisesta elämään ja sen menettämisestä.

Johan tuli suksiin vauhtia! Jostain kiirii tiukka, kaiken ratkova rock-rytmi – synnin ääni.

”Annettiin taivaasta viinaa
josta tulee se hyvä meno
ja kun Herra sinua kutsuu
niin vastaa silloin: ’Minä kuulen!’”

Vyötä kupeesi ja tule!, albumin nimikkoraita, lienee suosikkini. Se tuo mieleen Neljä hevosta ja hautajaissaattue -kappaleen, joka on kaikkien aikojen mielitiettyni Kolmannelta Maailmanpalolta. Riipivä ja yksinkertainen poljento, halu ja kieltäymys, hetken huuma ja ikuinen katumus muodostavat niin voimakkaan tunnelatauksen, että tekee mieli yhtyä lopun Halleluja-huutoihin, nyörittää uuma ja vastata Herran kutsuun. Rock vie kuitenkin voiton ja syntisenä lähden mieluummin mukaan hekumalliseen tanssiin.

Hangessa kyhjöttää puolipaleltunut ihmismytty. Se pyytää pienen huikan viinaa ja kertoo tarinan.

”Meedio Mouhu asui pienessä murjussa vähän matkaa kellaritalosta
Sen seinät oli maalattu ennustuksilla, jotka varoittivat lopunajoista”

Meedio Mouhu on mahtava teksti. Se on kertomus väärästä profeetasta, joka kuljeskelee satamassa ja haaveilee ihmeteoista. Viina kuitenkin vie. Lopulta Mouhu epäonnistuu vetten päällä kävelyssä ja hukkuu.

Outo valo ympäröi hiihtoretkueemme.

”Olemme tulleet nyt sinun luoksesi
Olemme tehneet sen ennenkin
Ja suumme sanat
ovat tulinen palava miekka”

Olemme tulleet luoksesi on kahden akustisen kitaran säestämä hengellinen huokaus. Eittämättä kaunis ja harras kappale, mutta Meedio Mouhun ja seuraavan Mene säkin sisään -biisin välissä se tuntuu pelkältä välipalalta. Mitä taas Faustiin tulee, on kappale ainoa, jossa sielun myyminen eksplisiittisesti mainitaan.

Kuu kulkee varjoon. Tulee täysin pimeää. Latu narskuu.

”Kun valoon kuljen
kepeästi viheltäen tulen
Menen sen sisään
ja jään pimeään”

Mene säkin sisään on rauhallisessa tempossa kulkeva happoinen folk-veto, jossa yksinkertaisilla keinoilla: sähkökitaralla, bassolla, yksinäisellä rummulla ja stemmalauluilla, saadaan aikaan polveileva ja pitkälle kantava, yli kuusiminuttinen kappale.

Lopultakin hiihtoretkemme on päättymässä. Stolichnaya-pullot kolisevat reessä tyhjyyttään ja katso, Pyhä Arseni on meitä vastassa!

”Pyhä Arseni, pyhittäjä
saapui Laatokan rannalle
Konevitsan saarelle
Ja siellä hän kohtasi pirun
joka kovin oli vaivannut
sen saaren asuvaisia”

Päätösraita Pyhä Arseni on hengellinen laulu, joka kuulostaa raukean kesäillan valssilta. Se on levyn kappaleista kaikkein uskonnollisin ja kristillisen maailman ulkopuolisesta kuuntelijasta yhdentekevin. Kolmannen Maailmanpalon kuorona laulamat kertosäkeet antavat hieman koomisen vaikutuksen, vaikkei legendassa laatokkalaisesta ortodoksipyhimyksestä sinänsä pitäisi olla mitään naurettavaa.

Sellainen retki on Vyötä kupeesi ja tule! Sillä ilmenee paljaasti laulunkirjoittajan pyhä kolminaisuus: jumala, rakkaus ja kuolema. Niistä Keskitalo laulunsa tekee. On ne toki tehty myös kansanlauluista, bluesista, virsistä ja folkista, kuten aiemmillakin julkaisuilla.

Tekemisen tulos, Vyötä kupeesi ja tule!, on vaikea levy. Siitä on hankalaa pitää. Se vieraannuttaa. Ensikuuleman jälkeen sitä ei oikein uskalla laittaa soittimeen, mutta väkisin siihen palaa. Silloin haluaisi oikeastaan juosta karkuun, muttei vain pääse. On istuttava aloillaan ja katseltava näyt loppuun, mutta siellä, viimeisten tahtien haihtuessa, koittaa lunastus.

Joose Keskitalon tuotanto muodostaa jo sellaisen korpuksen, että sitä on pakko verrata suhteessa itseensä. Uusin tulokas ei ole niin loistava tai uusvanhassa tuoreudessaan hätkähdyttävä kuin Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo– tai Tule minun luokseni, kulta -albumit. Se on silti ainutlaatuinen.

Suomalaisessa populaarimusiikissa ei ole paljon lausuttuja tarinoita. Nyt on viimein jotain, joka yhdistää Nick Caven The Carnyn freakshow’n Tuomari Nurmion perinnetietoiseen Luuta ja nahkaa -kauteen. Siitä on syytä olla kiitollinen.

84 Vyötä kupeesi ja tule! on haastava kokonaisuus, joka kuitenkin pitää kuulijan mustassa korpinnokassaan alusta loppuun – ei hellästi, vaan niin, että vähän sattuu.

Video ei ole enää saatavilla

Joose Keskitalo Unien Savonlinna -dvd:n julkistuskonsertissa marraskuussa 2010. (Kuva: Oskari Onninen)

Nuorgam ylpeänä esittää: Joose Keskitalon ja Kolmannen maailmanpalon Vyötä kupeesi ja tule! -albumi on teidän kuultavananne seuraavan viikon ajan.

Lisäksi Keskitalo, 2000-luvun 13:nneksi neroin muusikko, esittelee lyhyesti kaikki 15. helmikuuta ilmestyvän levynsä kappaleet. Artistin omasta toiveesta levy on kuultavana A- ja B-puolen mittaisina osuuksina. Olkaa hyvät!

A-puoli:

A1: Tervetuloa
”Tämän laulun sanat on otettu kuvasta, joka lopulta päätyi myös levyn kanneksi.”

A2: Kärpäset
”Minulla oli tässä muutama vuosi taaksepäin yritys tehdä jonkinlaista kuunnelman käsikirjoitusta. Kirjoitin paljon, mutta en saanut mitään valmista aikaiseksi. Kärpäset on kaavittu kasaan tämän projektin raunioista.”

”Vieläkin muistan tunteen, kun litistin Tuotteen-tehtaan vintillä kusiämpäristä ravintonsa saaneen kärpäsen kuoliaaksi.”

A3: Aleksander Aava
”Minä olen kysynyt luvan Aleksanterilta tähän lauluun hänen hautansa äärellä. Ehkä hän, runoilija kun oli, ymmärtää vilpittömän pyrkimykseni ja antaa anteeksi, että paljastan hänen salaisuuksiaan.”

A4: Hiihtäessä korvessa
Väli-instrumentaali.

A5: Rakkaus tuo muukalainen
”Tämä laulu syntyi kuin itsestään.”

B-puoli:

B1: Vyötä kupeesi ja tule!
”Tämän olen napannut eräästä saarnakasetissa: ’Minulle tuli ihmeellinen olo. Mikä sinun on, minulta kysyttiin. Annettiin taivaasta viinaa. Josta tulee se raitis humala, se hyvä meno!'”

B2: Meedio Mouhu
”Meedio Mouhusta riittäisi meillä paljonkin sanottavaa. Olen kerännyt tiedonjyviä Mouhusta sieltä täältä ja lopulta koonnut yhteen tällaisen version hänen elämästään. Kun Mouhu kuoli, hänen tönönsä purettiin nopeasti, ikäänkuin ihmiset olisivat halunneet unohtaa, että sellainen mies oli koskaan elänyt.”

”Olen tehnyt tämän laulun aikoja sitten, mutta vasta tälle levylle löysin sille sopivan ilmaisumuodon.”

B3: Mene säkin sisään
”Me improvisoimme ja Alangon Petri lauloi jotain tämän tapaista. Se oli minusta hienon kuuloista. Muistin varassa jäsentelin improvisoidut sävelet ja sanat lauluksi. Se alkuperäinen improvisaatio on julkaistu Maan näkyjä -levyllä Kerrostalot-nimellä. Mene säkin sisään on ensimmäinen laulu jota lähdimme äänittämään tälle levylle ja sattumoisin levyllä kuultava versio on viimeinen laulu jonka äänitimme levylle.”

B4: Olemme tulleet luoksesi
”Tämän laulun pohjalla on eräs Venäjän mustalaisten kansansävelmä. Mutta kun muistinvaraisesti yrittää soittaa jotain, siitä tulee helposti oma laulu.”

B5: Tavataan pohjassa
Väli-instrumentaali.

B6:Pyhä Arseni
”Pyhä Arseni karkoittaa pirun Konevitsan saarelta.”

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 209 Snoop Dogg – Sweat (Snoop Dogg vs. David Guetta)

Guettan Midaksen kosketus on alkaneella vuosikymmenellä vaikuttanut toistaiseksi erehtymättömältä. Snoopin katalogin tylsempään päähän sijoittuva raita muuttui ruman ranskalaisen käsissä kimaltavaksi tanssilattioiden jalokiveksi, jolla voi myös testata kuulokkeidensa bassonsietokyvyn. Harva remix kääntää alkuperäisen biisin hittimittaria näin reippaasti ylöspäin! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 208 Twin Sister – Bad Street

Twin Sisterin Bad Street on kappale, jota voi tituleerata ah-niin-kuluneesti Starbucksin taustamusiikiksi siten, että pitää ilmausta kohteliaisuutena. Ulkoisesti biisi on aivan liian haalealla ja kahvintuoksuisella tavalla harmiton, mutta sen hajuttomiin syntikkapimpautuksiin ja monotonisiin laulumelodioihin koukuttuu kuin vahingossa. Santsikuppi mustana, kiitti! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 207 Puiset heilat – Äkkiä viime syksynä

Hiljainen kitaranäppäily, mukaan hiipii lämmin melodika. Sitten alkaa kuiskutteleva laulu syyssateesta. Kuin makuuhuoneversio Valumo-ajan Ville Leinosesta! Ville on Suopajärvikin. Syksystä on laulettu paljon, mutta tämä onnistuu tavoittamaan jotain olennaista tuosta vuodenajasta. Välillä etäinen kitarasurina nostaa päätään, muuttuen noisemyrskyksi. Syysmyrskyksi. (Mikael Mattila)

Taiteella ei sovi pelleillä, ajattelee Puiset heilat.

Kuuntele Äkkiä viime syksynä Spotifyn kautta tästä.

# 206 Bombino – Tar Hani (My Love)

Tinariwenin vanavedessä julkaistuista tuareg-bändeistä Bombino osoittaa olevansa vähintään ”tunnetumman isoveljensä” veroinen. Liideri-Bombinon käärmeen tavoin kiemurteleva kitarointi on kotonaan vilpittömän ja intiimin Agadezin alleviivaamattomassa tuotannossa. Albumin rytmikkääseen mutta raukeaan tunnelmaan on mukava paeta kyyniseltä läntiseltä rockperinteeltä. (Juho Kaitajärvi)

Video ei ole enää saatavilla

# 205 Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo – On hyvä että olet surullinen

Joose Keskitalolta taittuu myös klassinen popiskelmä. Maan näkyjä -sälälevyn uusi raita on lauluntekijän helpoimmin lähestyttävää tuotantoa, vaikka teksti onkin ovela ja monitasoinen. Melankoliaa ja toiveikkuutta naittava lämminhenkinen helmi, jonka Kolmas Maailmanpalo -yhtye säestää itsevarman vähäeleisin ottein. Lopussa intoudutaan ekstaattiseen jamitteluunkin. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 204 Tinariwen – Tenere taqqim tossam

Harvoin musiikki piirtää silmien eteen visuaalisen kuvaston yhtä kirkkaasti kuin tuaregi-perinteestä ammentavan Tinariwenin loistava Tassili-albumi ja tämä sen ”hitti”. TV on the Radion väki tuo ryhmän aavikkobluesiin länsimaista indiefiilistä, joka istuu aiempaa akustisempaan soundiin vaivatta. Jos haluat Tinariwenisi elektronisempana, kuuntele Four Tetin remix. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 203 Housse de Racket – Chäteau

Vihaan ranskalaisia. Niillä on aina tukka hyvin ja jotain ihanaa tuoksua korvan takana. Ne tiuskivat toisilleen kahviloissa ja tuottavat ilmeisen vaivattomasti tällaisia electrosoftrock-helmiä. Château on auraalinen kermaleivos: se ei muuta elämää mutta on soidessaan ihan parasta. (Jos pidät tästä, mon petit bon bon, tsekkaapa yksi menneisyyden haamu: New Musik.) (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 202 Leyland Kirby – My Dream Contained a Star

Vuoden kiinnostavimman ja tuotteliaimman käsitemuusikon tuoreimman varsinaisen albumin päätöskappale peittelee lohdutonta pianomelodiaansa kaikuihin ja kosketinkerroksiin. Vähitellen se löytää reitin päänsisäiseen virtuaaliavaruuteen – ja syöpyy sinne. Unesta löytyy lopulta enää yksi synapyörteen pilke; tähdetön etsintä on tämän musertavan kymmenminuuttisen ydin. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 201 Giles Corey – Buried Above Ground

Autioita, ränsistyneitä saleja mätänevine lattialankkuineen. Keskellä istuu mies kädessään kitara ja päässään jonkinlainen pussi. Have A Nice Life -mies Dan Barrettin sivuprojekti on hyytävätunnelmainen dronefolk-räme, jonka päätösraita kuitenkin nousee pohjattomasta suojärvestä toiveikkaana. Vahvatunnelmaisen levyn voimaannuttava katharsis. Pimeyteen ja takaisin. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 200 Massive Attack vs. Burial – Four Walls

Daavid muovailee Goljatin mieleisekseen, ja luo samalla Kapteeni Dubstepin. Four Walls on tuoreinta Burialia vuosiin – ja parasta Massive Attackia yli vuosikymmeneen. Kylmät vokaalit Burial jättää epätyypillisen inhimillisiksi. Nilkuttava laiska biitti tekisi jatkuvasti mieli kampata. Parhaita asioista maailmassa painetaan vain tuhat 12-tuumaista; haluamme lisää! (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 199 Labrinth – Earthquake (feat. Tinie Tempah)

Maa tärisee, nyt se tulee, nyt se kävelee. You better run! Earthquake on vaarallisen latautunut biisin nimi, mutta brittiräppäri Labrinthin energiaa pursuava kappale tosiaan kuulostaa siltä, että seismografit voivat värähdellä jossain. Vuoden hittisoundiin survottiin mukaan munkkikuoroimitaatio ja koukuttava kertosäe. Kokonaisuus vyöryy päälle yllättävän komeasti. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 198 The Men – Bataille

Harmittaako, kun Sonic Youth korvasi melua melodioilla? Kaipaatko niitä aikoja, kun Trail of Dead kuulosti vielä vaaralliselta? Ei hätää, ongelmiisi on olemassa ratkaisu. The Menin Bataille on neliminuuttinen avoautomatka täynnä ylinopeutta, taivaalla liihottelevia lepakoita ja aavikon tyhjyyttä halkovaa valtatietä. Nautitaan meskaliinin kera ja maksimivolyymillä. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net

Joose Keskitalon ulkoinen habitus istuu täydellisesti musiikin estetiikkaan. Kuva: Tomi Palsa

Kuva: Tomi Palsa

Voin kuvitella niiden kuulijoiden reaktiot, jotka laittoivat vuonna 2004 ensimmäistä kertaa levysoittimeensa Joose Keskitalon Luoja auta –albumin. He saivat heti alkuun kuulla täyslaidallisen kuolemasta ja
jumalasta keskeltä soundimaailmaa, joka karuudessaan tuo mieleen lähinnä viime vuosisadan alun
blues-levyt. Jo debyyttialbumin aloittavassa nimikappaleessa kiteytyy Joose Keskitalon estetiikka olennaisimmillaan.

Joose Keskitalosta on seitsemän vuoden aikana kirjoitettu paljon. Hän on luonut – kenties tahattomastikin – itsestään kuvan konservatiivis-kristillisenä eksentrikkona, jonka laulut ovat unenomaisia ja välillä surrealistisen makaaberejakin kertomuksia jumalasta, kuolemasta, romantiikasta, sodasta. Olemassaolosta ylipäätään.

Hahmona hän taas on aivan liian outo niin koko kansalle kuin gospel-skenellekin. Ehkä juuri tämän takia se suosiollinen koti onkin löytynyt rocklehdistöstä ja sen seuraajista, vaikka tämä – Joosen tuntien – häntä tuskin hetkauttaakaan.Luoja auta oli ilmestyessään ja on edelleen yksi suomalaisen rock-perinteen komeimpia debyyttejä. Sen tunnelma on melankolisen harras, ja Joosen väkevä tulkinta suorastaan vaatii kaikuvan ja rämisevän äänimaailman.

Video ei ole enää saatavilla

Oma käsitykseni Joose Keskitalosta muodostui Kaupungit puristuvat puristimissa -nimisen kakkoslevyn aikoihin. Sillä melankolia onkin saanut jo pehmeämmät kulmat, vaikka loppupuolen nimibiisi ja Koti-ikävä sisältävätkin rippeitä debyytin raskaudesta. Mutta onhan Ikaros laskee mäkeä täysin erilainen levynaloitus debyyttiin verrattuna, ja Kilpa-ajajassa mieleen juolahtaa jopa J. Karjalainen.

Kiinnostukseni Jooseen oli kuitenkin hiljalleen kasvavaa sorttia, ja varsinainen innostus alkoi vasta kolmoslevyn, Kolmannen maailmanpalon myötä. Sillä samanniminen bändi ryhtyi Joosen omaksi Crazy Horseksi, taustoittamaan näkyjä niin ryssäkenraalin inkarnaatiossa tulevasta maailmanlopusta kuin pontikkaa juovista riivaajistakin. Vastapainona toimii Saimaan rannalla -laulun kaltainen koskettava klassikko, ja levy päättyy Seitsenkertaisen auringon nerokkaan nyrjähtäneeseen funkiin.

Unet, ne ovatkin olleet Joosen laulujen ehtymätön lähde. Tämä vaikutelma on korostunut etenkin uudemmilla levyillä. Viimeistään vuoden 2009 Tule minun luokseni, kulta on täynnä niitä jo ylempänäkin mainittuja surrealistisen makaabereja tarinoita. Niiden kohteena on tämän tästä vastakkainen sukupuoli, joka voitetaan omaksi muun muassa paloittelemalla tai syömällä.

Shokkiarvon sijaan Joosen ”rakkauslevy” on täynnä unisymboliikkaa. ”On kuulemma tyypillistä nähdä unta, jossa syö jotain tai jonkun, jota pitää hyvin läheisenä. Itse en ole sellaisia nähnyt. Se ei ajatuksen tasolla ole väkivaltaa vaan arvostuksen osoitus”, Joose kertoo Kuusi-lehden haastattelussa.

Video ei ole enää saatavilla

Soolouran lisäksi tunnetuin yhteistyö lienee tehdyn jo pieneksi legendaksi muodostuneen Paavoharju-kollektiivin kanssa. Sen kanssa tehdyt Musta katu, Italialaisella laivalla ja Laulu laakson kukista ovat ilmettyä Joosea; kaikki kolme kaihoisaa lo-fi iskelmää kun istuisivat hänen soololevyilleenkin.

Maailman (tai ainakin Suomen) ehkä ainoa kristillinen gangsta rap-hanke Harmaa Getto puolestaan osoitti suomihop-skenen huumorintajuttomuuden herättämällä siinä lähinnä ärsytystä. Minusta levy on taas Lauri Ainalan kieroudessaan nerokkaine taustoineen ja Arwi Lindin ehkä tönkköine mutta täydellä sydämellä vedettyine räppeineen taas loistava.

Oikeastaan molemmat projektit osoittavat sen, että Joose Keskitalo on vain yksi osa Savonlinnasta kotoisin olevaa kristittyjen kollektiivia, jota yrittää valottaa Unien Savonlinna -niminen Fonal Recordsin julkaisema DVD. Ja tuossapa tuo ”uni” tuli taas mainittua, koko Savonlinna-skenen ilmaisu näyttää keskittyvän häilyntään uninäkyjen ja rationaalisen todellisuuden välillä.

Video ei ole enää saatavilla

Livenä Joose Keskitalon olemuksessa on havaittavissa niin blues-saarnamiestä kuin kansanlaulajaakin. Keikkojen avulla hänen taiteellinen kehityksensä on ollut ehkä parhaiten havainnollistettaessa. Vertailukohtina voisi käyttää hänen livekasettejaan sekä keväällä ilmestynyttä Maan näkyjä -tuplajulkaisua.

Edellämainituilla ilmaisu on vangitsevan pienieleistä miehen ja kitaran voimin, Maan näkyjä on taas kuin eri ulottuvuudesta. Onhan silläkin sellaisia iskelmiä kuten On hyvä että olet surullinen, mutta välillä Kolmas maailmanpalo -yhtyeen kohkaus on kuin hurmoksellista sielunveljetmäistä rituaalia, tai kraut-leijuntaa.

Parhaimmillaan tämä monipuolisuus on tullut ilmi yhden keikan aikana, kuten Facesissa 2009. Se onkin edelleen Joosen keikoista paras näkemäni. Aluksi lavalle ilmestyi pukuun sonnustautunut silmälasipäinen mies arvelemaan, että Luultavasti jäit junan alle.

Piakkoin lavalle ilmestyi myös muu bändi, jonka jälkeen tunnelmat risteilivät folk-grungesta talvisota-aiheiseen hanuridiscoon ja encorena vedettyyn shamanistiseen jamiin, jonka aikana Keskitalo pomppi ympäri lavaa marakassit käsissään.

Eläessämme yhteiskunnassa, jossa liberaalit ja konservatiivit ovat viime aikoina kärjistyneet voimakkaasti vastakkain, ei Joose Keskitalokaan ole voinut välttyä keskustelulta, tai sen kohteeksi joutumiselta. Talvella hänet suljettiin ulos pop-messusta, koska oli väittämän mukaan vaatinut paikalle pelkkiä miespappeja. Todelliset syyt tälle tapaukselle jäänevät epäselviksi, sillä omien sanojensa mukaan Keskitalo olisi todennäköisesti osallistunut messuun pappien sukupuolesta huolimatta.

On ymmärrettävää, että Keskitalon näkemykset herättivät närää yleisesti liberaalina tunnetun musiikkiväen keskuudessa (joskin homouden Joose sanoi hyväksyvänsä), mutta silti on hyvä pitää taiteilija- ja siviilipersoonat erillään. Harva taiteilija kun on selviytynyt saamatta kusipään mainetta. On tietenkin hyvä kysyä oikeuttaako taiteilijuus tympeään käytökseen, mutta siitä voin olla varma, että Joose Keskitalo on ehdottomasti niitä vähiten tympeitä persoonia.

Mutta miten kansanmusiikkiyhtye Tallari liittyy Joose Keskitaloon? Sain taannoin käsiini bändin 20-vuotisjuhlakonsertista taltioidun levyn. Siltä löytyvät sellaiset kappaleet kuin Jos olet veli ja Valoa
ikkunasta. Ja kuinka ollakaan, ne ovat kuin ovatkin Joose-covereita, itsensä professori Heikki Laitisen laulamina! Kertonee jotakin Joose Keskialon laulujen vaikuttavuudesta, jos häntä kolmisenkymmentä vuotta vanhemmat muusikot intoutuvat versioimaan niitä.

http://www.youtube.com/watch?v=jgHeZt4WomM

Joose Keskitalo / Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo 8.4.2009 Klubi, Tampere.

Meininki vaihtelee huuruisesta huuliharppubluesista Crazy Horse -kitararockin kautta folkiin ja spoken word -saarnaamiseen.

Nelihenkisen yhtyeen olemuksessa on jotain kaurismäkeläisellä tavalla kansallisromanttista. Joose laulaa edessä ja pitää toista kättään mahdollisuuksien mukaan taskussa.

Lähes parimetrinen Petri Alanko soittaa bassoa ilman minkäänlaista ilmettä. Samanlaiseen jäyhyyteen pohjaa Arwi Lind hienovaraisen groovaavan rummuttelunsa.

Kuten vuoden 2009 Tule minun luokseni, kulta -levyä ennen, Keskitalo on soittanut tulevan albuminsa materiaalia runsain mitoin keikoillaan.

Kappaleet, kuten Kärpästen vuoro, Mene säkin sisään ja Alexander Aava, kuullaan äänitettynä vihdoin ensi vuoden alkupuolella, kun Keskitalo julkaisee kuudennen levynsä.

Siitä tulee tähän mennessä kuultujen kappaleiden pohjalta hänen uransa kiistaton merkkipaalu. Toivottavasti pisteskaalat riittävät.

Video ei ole enää saatavilla

Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo – Kärpästen vuoro (Helsingin Korjaamolla 27.11.2010